Muutamia pikkuprojekteja

Pelkäksi laiskotteluksi ei taida mennä tämäkään kesä, vaikka mitään isompia projekteja ei ollutkaan suunnitelmissa. Talvituhot laittoivat kuitenkin suunnitelmia uusiksi ja pieniä aukkopaikkoja on pitänyt täydentää sieltä sun täältä. Pensaista on pitänyt leikellä kuivia tai vaurioituneita oksia pois ja nyt oli myös aika heittää hyvästit 'Laatokan Helmelle'. Sen vointi oli jo viime kesänä vähän kyseenalainen ja viime talvi oli sitten viimeinen niitti puulle. Vanhat, isot pakkashalkeamat rungon alaosassa lienevät kaikkien ongelmien pohjimmainen syy. Alkukesällä näytti jo lupaavasti siltä, että puu puhkeaisi lehteen yhtä hyvin (=huonosti) kuin muutkin puut, mutta pari viikkoa sen jälkeen lehdet alkoivat lurpattaa ja viimein kellastua.

Auringonpaisteisessa kuvassa vähän huonosti näkyy, mutta lehdet olivat jo ruskeita tässä vaiheessa.

Seurasimme puuta niin pitkään kuin pystyimme, mutta siinä vaiheessa kun lehteen puhjenneet oksat alkoivat myös napsahtaa taivutettaessa poikki, oli helppo päätös ottaa saha käteen ja kaataa puu pois. Kuivuneet oksat eivät enää lähde kasvuun, vaikka miten niitä tuijottaisi.

Ei sahauspintakaan ihan kymmenvuotiaan terveen puun rungolta näyttänyt.

Onneksi olin jo viime kesänä ennakoinut tilannetta jättämällä lupaavan näköisen juurivesan kasvamaan. Vesa on kasvanut emopuun pintajuuresta ja se on tehnyt maanrajaan pari omaakin juurta, joten sillä näyttäisi ainakin näin amatöörimäisesti ajateltuna olevan "oikeaoppinen" juurenniska. Näin ollen sen pitäisi ehkä olla kestävämpi kuin jostain syvemmältä lähtevän vesan. Korjatkaa, jos olen väärässä. Taimen kasvu vauhdittui selvästi samaa tahtia kun emopuu alkoi nääntyä, joten keväällä 70-senttinen vesa on nyt noin 150-senttinen. Paljaaltahan Helmen jättämä aukko silti vielä näyttää, kun muutkin luumupuut kärsivät talvesta, mutta äkkiä silmä tottuu avarampiin näkymiin. Nyt vain toivotaan, että 'Laatokan Helmi' oli omajuurinen eikä vartettu. Pitää muistaa levittää pian syyslannosta uudelle Helmelle, jotta se ehtisi varmasti valmistautua talveen kunnolla. Hirmuisesti uutta kasvua yhden kesän aikana menestymisvyöhykkeensä rajamailla olevalle puuvartiselle on aina vähän kuumottava tilanne.

Tässä kuvassa puun kunto näkyy aika selvästi. Pois jouti. Uusi taimikin erottuu jo hyvin kuvassa.

Toinen projekti sai alkusysäyksen yhden komeamaksaruohon kuolemasta. Sen vieruskaverikin kuoli melkein kokonaan mutta lähti kuitenkin yhdestä kohtaa kasvuun. Nostin sen ylös, perkasin lahonneet osat pois ja istutin loput ihan toiseen kukkapenkkiin. Ihan varjoisimmassa paikassa olleet kaksi pensasmustikkaa kaipasivat myös pientä hienosäätöä kasvuolosuhteisiinsa. Pienempi 'Patriot' oli jäänyt vähän kuoppaan eikä ollut oikein kasvanutkaan ja sen vierellä 'Goldtraube' taas oli tullut istutettua selvästi muita korkeammalle. Päätin siirtää 'Patriotin' maksaruohoilta vapautuneeseen tilaan ja 'Goldtrauben' 'Patriotin' tilalle. 'Goldtrauben' valo-olosuhteet eivät juuri muuttuneet, mutta korkeampana pensaana se ei jää niin helposti vieruskaverien varjostamaksi kuin piskuinen 'Patriot', joka pääsi selvästi valoisampaan paikkaan. Näillä parilla siirrolla jänisverkoilla suojattavat pensaat menivät pienempään tilaan, joten verkotettavaa on periaatteessa vähemmän, vaikka kasvimäärä pysyi samana.

Pioni jäi tukematta mutta se ei silti peitä kuolleen maksaruohon kohtaa (eikä nukkuvia kärhöjä). Rikkaruohojakin on.

Nyt on kitketty ja mustikka istutettu. Liian lähellä olevat astinkivet siirrän joskus myöhemmin muualle.

Nyt on vielä mietinnässä, mitä istutan 'Goldtrauben' tilalle. Toisella puolella käytävää on rivi kurjenmiekkoja, joten ehkäpä laitan tällekin puolelle rivin jatkoksi pari sellaista nyt kun on vihdoin löytynyt kukkivia yksilöitä. Pionin vieressä onkin yksi ylimääräinen, muistaakseni sen pitäisi vielä olla se kaunein mahdollinen taivaansininen yksilö. Miten ihana pari sille olisikaan kurjenmiekkojen takana kasvava tarhavaleunikko.

'Goldtraube' jätti hyvänkokoisen aukon täytettäväksi, vaikka ei siirtynyt kuin metrin verran oikealle.

Suollakin piti tehdä pieniä toimenpiteitä. Aiemmin kesällä korvasin sieltä ojakellukan siemenestä kasvatetulla kelta-aprikoosilla kellukalla. Nyt aivan suon laidalla kasvanut kalvassara piti nostaa pois, sillä kukinnan alkaessa paljastui, että kalvassaraa oli vain yksi pieni tupsu ja loput heinämättäästä olikin jotain vauhdikkaasti joka suuntaan leviävää heinää, jolla on vielä inhottava taipumus retkottaa pitkin pituuttaan joka suuntaan. Tähkistä päätellen se olisi myös levittänyt siemeniään laajalle alueelle. Sellainen ei käy, joten kuritustoimenpiteet käyntiin. Kalvassara pysyi kiltisti paikoillaan, joten se sai jäädä ja kaikki muu lähteä.

Pieni tupsu kalvassaraa on jossain tuolla joka suuntaan retkottavan heinämättään keskellä.

Nyt on kalvassaralla tilaa! Olipas se päässyt kutistumaan pieneksi...

Seuraava kohde odottaa työhön ryhtymistä. Tällä hekellä mietinnässä on nimittäin puistosyreenien kohtalo. Niihin pesiytyi muutamia vuosia sitten syreenikeijukasta, jota olen tänä kesänä yrittänyt häätää niin vesisuihkulla kuin oksia ravistelemallakin. Ei ole auttanut kuin ensiavuksi enkä lähde tuon kokoisia pensaita pyretriinillä ruiskuttelemaan. Naapuruston syreeneissäkin näyttäisi olevan keijukkaiden viotuksia, joten lienee tullut aika hankkiutua syreeneistä eroon. Eivät ne tuossa täysvarjossa valtoiminaan ole kukkineetkaan, vaikka joka vuosi kukkia on jonkun verran ollutkin. Haluaako joku pensaista projektin itselleen? Blogin lukijalle lähtisi ihan ilmaiseksi ja voin avittaa kaivamisessakin!

Ennen leikkauksia.

Keijukkaan viotukset ovat jo tässä vaiheessa kesää näin näkyviä. Loppukesästä lehdet ovat ihan valkoisia. Keijukaskin tuli kuvaan.

Siinäpä sitä onkin pohdittavaa, mitä laittaisi syreenien tilalle. Pari tuijaa tuolla olisi aivan joutilaina. Ne olisivat tuossa ihan hyödyksikin, sillä tuijan tuoreen lehtisilpun on havaittu estävän vuohenputken kasvua ja sitähän tuolta metsän puolelta meinaa vähän luikerrella. Omien tuijieni juurella ei kasva yhtikäs mitään, joten allelopaattisia ominaisuuksia saattanee olla myös muita kasveja vastaan, mikä ei metsään rajautuvan istutuksen rajalla olisi huono juttu. Kämäisiä pikkujasmikkeitakin olisi tuijien kaveriksi siirrettäväksi. Täysvarjossa en olekaan niitä vielä kokeillut kasvattaa, ties vaikka viihtyisivätkin. En vielä lähde siirtämään kasveja mutta leikkasin syreeneitä jo reilusti pienemmiksi ja jätän ajatuksen hautumaan. Korkeudesta lähti yli metrin verran pois ("...minä mitään tikkaita lähde hakemaan näiden takia..."), mikä ei ollutkaan kovin miellyttävä projekti ötököitä kuhisevissa puskissa. Sen verran rujoilta pensaat nyt näyttävät, että poistamispäätöksen tekeminen voi ollakin yllättävän helppoa, kun noita pari viikkoa tuijottelee.

Tällä kertaa voi oikeasti sanoa, että kuvassa näyttää paremmalta kuin livenä.

Pari muutakin pikkuprojektia odottaa vielä inspiraatiota, mutta tarinoidaan niistä joku toinen kerta. Tästäkin kun tuli jo näin pitkä sepustus.

Päivän kärhönä on ruukussa kasvavan 'Venosa Violacean' ensimmäinen avautunut kukka.

Yksi projekteista liittyykin Venosan tulevaan kasvupaikkaan.