lauantai 13. heinäkuuta 2024

Kurjenmiekkakesä!

Pitää ihan laittaa historiankirjoihin iso merkintä tälle kesälle. Täällä on nimittäin koettu sellaista kurjenmiekkojen kukkatykitystä, että oksat pois! En nyt laske tähän kevätkurjenmiekkoja, vaikka nekin kukkivat ihan hyvin. En myöskään hollanninkurjenmiekkoja, joista peräti puolet syksyllä istutetuista sipuleista kukki ja lisäksi yksi teki pienen lehtitupsun. Jätetään laskuista myöskin ne paksujuuriset viitta- ja tarhakurjenmiekat, sillä ensiksimainittu kukkii luotettavasti joka vuosi ja jälkimmäinen ei koskaan. Jäljelle jäävät siis siperiankurjenmiekat ja siemenestä kasvatetut kurjenmiekat, olivatpa ne loisto- tai siperiankurjenmiekkaa tai jotain niiden sekasikiötä.
Nämä 24.6.2023 kuvatut kukat ovat viimeisiä Navettapiian siperiankurjenmiekkojen kukista. Ensimmäinen aukesi jo 11.6.
Tämän kesän kurjenmiekkakauden aloitti toinen Navettapiialta viime kesänä saaduista kurjenmiekoista. Sen pääkukinta meni itseltäni vähän ohi, sillä olimme juuri silloin lomareissulla. Ehdin kuitenkin näkemään ensimmäiset auenneet kukat sekä kukinnan loppumetrit. Hassusti sekä ensimmäiset että viimeiset kukat aukesivat hyvin matalalla lehtien seassa, kun juuri se paras kukinta oli ollut korkealla niin kuin muillakin siperiankurjenmiekoilla. Ehkäpä ensi kesänä olen kotona silloin kun kurjenmiekat kukkivat vieläkin komeammin (tämä oli sitten hyvin vakavasti otettava vihje kurjenmiekoille).
Pensasryhmän ensikukkija näyttää vähän liian siniseltä tässä aurinkoisena päivänä otetussa kuvassa.
Heti Navettapiian kurjenmiekkojen jälkeen alkoi kukkia siemenestä kasvatettu kurjenmiekka, jonka siirsin viime kesänä kärhökaaripenkistä pensasryhmän päätyyn. Se olikin sille ensikukinta ja oli kiva nähdä, minkä värinen se on. Pensasryhmän kurjenmiekan jälkeen meni yli viikko ennen kuin seuraava kurjenmiekka alkoi aukoa nuppujaan. Kasvupaikan valoisuudella näyttääkin olevan selvä ero kukinta-ajassa ja ehkä asiaan vaikuttaa hitusen myös se, että pensasryhmästä sulaa lumet paljon ennen kärhökaaripenkkiä.
Seuraavaksi kukkansa avasi puhtaan valkoinen kaunotar, jolla on aavistus keltaista aivan terälehtien tyvillä.
Mielestäni siirsin toissa syksynä kärhökaaripenkistä upean taivaansinisen yksilön vähän väljemmille vesille saman penkin toiseen reunaan. Viime kesänä kurjenmiekat eivät suostuneet kukkimaan, joten salaisuus ei paljastunut ennen kuin vasta tänä kesänä. Siirretty yksilö olikin valkoinen ja omalle paikalleen jäänyt taimi, joka ei tänä vuonna kuki, on sitten pakosti se vaaleansininen kaunotar. Tältä vuodelta siitä ei siis ole kuvia mutta laitan kuvan sen ensikukinnasta vuodelta 2021. Hauskaa, että saman emokasvin siemenistä tuli neljä eri väristä kasvia, jotka kaikki näyttävät ainakin ensivaikutelman perusteella olevan suht helposti kukkivaista sorttia.
Tässä vielä kuva valkoisesta komeimmillaan. Tällä on kivan täyteläisen muotoiset kukat.
Ja tämän ihanuuden kuvittelin valkoisen kohdalle siirtäneeni (kuva 2021).
Neljäntenä (ihan hurjaa, ei täällä ole koskaan näin montaa kurjenmiekkaa kukkinut!) nuppujaan alkoi aukoa kesällä 2022 kukkinut utuisen sininen kurjenmiekka. Siemenkirjeen satoa sekin. Pidän kovasti sen sävystä ja kuvioinnit terälehtien tyvellä ovat lumoavat. Kukan malli on tälläkin oikein kaunis.
Kärhökaaren kurjenmiekka. Eikö olekin kaunis sävy!
Kurjenmiekan sävy sopii oikein kauniisti 'Elina'-pioniinkin.
Yllä olevassa kuvassa kurjenmiekka näyttää kääpiökokoiselta mutta se johtuu vain siitä, että pionin kukka on poikkeuksellisen korkeassa varressa. Kurjenmiekan lehdet ovat kuitenkin suunnilleen 70cm korkeita ja kukat nousevat vielä pikkuisen niitä korkeammalle, joten ihan hyvin ne näkyivät ympäristöönsä. Vähän kun taimi vielä vankistuu, niin eiköhän korkeuttakin tule pikkuisen lisää. Samalla alueella on nyt kolmea eri sinisen/liilan sävyä: kurjenmiekkojen utuinen sininen, kurjenpolvien selkeä violetti ja tarhavaleunikon kirkas taivaansininen (ylläolevan kuvan yläreunassa). Luulen, että unikko saa ehkä väistyä kärhökaaripenkin toiselle puoliskolle lajitoverinsa seuraan. Voisin siirtää sinne myös sen taivaansinisen kurjenmiekan, joka nyt on tuon utuisensinisen kurjenmiekan edessä. Silloin puhtaamman siniset olisivat valkokukkaisten kavereiden kanssa yhdessä ryhmässä ja tälle puolelle jäisi murretumpia sävyjä. 
Näin pieneksi puskaksi kukkia oli oikein mukavasti.
Yllätyin erittäin iloisesti jo siitä, että Navettapiian kurjenmiekat ja omat siemenkasvatukset yhtä tainta lukuunottamatta kukkivat. Kurjenmiekkojen juhlat eivät kuitenkaan ole vielä ohi, sillä myös osa vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt vihdoin kukkia ja yksi suorastaan räjäyttää potin melkoisella määrällä kukkanuppuja. Taisi ottaa mallia viereen istutetuista Navettapiian kurjenmiekoista. Parissa muussa on vain muutamia nuppuja, mutta olen niistäkin erittäin iloinen. Johan niitä viherkasveja on monta vuotta ihmeteltykin.
Katsokaa, mikä määrä nuppuja on vielä avautumatta! Tämä on legendaarista!
Liekö syy sateisissa kesissä vai tarvitsivatko kurjenmiekat oikeasti viime syksyn kaltaisen kidutuksen kukkiakseen? Laitoin kyllä osalle kurjenmiekoista viime kesänä palanutta hevosenlantaakin, mutta tuskinpa se on kuitenkaan ratkaissut peliä, sillä kaikki eivät lantaa saaneet ja kukkivat silti. Ja aurinkopenkin valkoinen siperiankurjenmiekka (ihan samaa lajiketta kuin yllä olevan kuvan superkukkija) sai myös lantaa ja samat sademäärät, mutta ei kukkinut siltikään. Mystisiä ovat kurjenmiekkojen kukintakonstit.
Päivän kärhönä on loistokärhö 'Omoshiro', jota ympäröivät kaikki muut tämän postauksen kurjenmiekat paitsi pensasryhmän tummansininen.
Tänä vuonna 'Omoshiro' aloitti sen verran myöhään kukinnan, että se ei ehtinyt kukkia yhtä aikaa muiden kuin valkoisen siperiankurjenmiekan kanssa. Ensimmäiset nuput olivat kyllä ihan viittä vaille auki yhtä aikaa sen utuisen sinisen kurjenmiekan kanssa, mutta yhteiskukinta jäi kuitenkin yhdestä päivästä kiinni. Ehkä jonain vuonna kärhö kukkii hitusen aiemmin ja kurjenmiekoissa on niin runsaasti nuppuja, että kukinta kestää tarpeeksi pitkään.

18 kommenttia:

  1. Monenlaista kurjenmiekkaa sinulta löytyykin. Siinäpä pulma miettiä mikä edesauttoi runsaaseen kukintaan. Meneekö muuten kauan kukkimiseen siemenestä kasvatettaessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli haksahdettua ottamaan siemenkirjeestä joskus kurjenmiekan siemeniä ja niistä sitten tuli mukavasti montaa erilaista. Todella kivaa kuitenkin, että ovat kukkivaista sorttia. Ensimmäiset taimet kukkivat toisena kesänä kylvöstä, seuraavat 3-4 vuotta kylvöstä, joten ei ole ihan hätäisen hommaa kurjenmiekkojenkaan siemenlisääminen.

      Poista
  2. Hienoa, että teillä tuli hyvä yllätys kurjenmiekkojen kukinnan kanssa. Kauniita yksilöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et arvaakaan, kuinka iloinen näistä kaikista kurjenmiekan kukista olen.

      Poista
  3. Onpa ihanaa! No kyllä olet tosiaan monta vuotta harmitellut kukkimattomia kurjenmiekkoja. Ihanaa, että viimein kukkivat! Valkoisessa on ihan himona nuppuja, jee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihdoin ne päättivät sitten kukkia ja vielä ihan kunnolla! Paitsi aurinkopenkin kurjenmiekka, mutta johan noissa muissa onkin ollut riittämiin kukkia yhdelle kesälle.

      Poista
  4. Kauniita ovat, etenkin useamman kappaleen ryhmissä kukkivina. Valkoiset hennonkeltaisina keskustoineen ovat aivan hurmaavia. Ja mikä määrä nuppuja vielä avautumassa! Tämä kesä on selvästi myös kurjenmiekkojen kesä. Omassakin puutarhassa ne ovat kukkineet harvinaisen hienosti.
    Omoshiro on oikea herkku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjenmiekoilla on todella kuvaukselliset kukat. Minua on aina harmittanut niiden kukkimattomuus mutta kerrankin kukkia riittää meilläkin. Nyt vasta tajusin, että minulla olisi ollut lähikuva myös tuosta viimeisestä kurjenmiekasta. Sillä on paljon sirommat kukat ja enemmän keltaista ja sekin vielä selvärajaisemmin kuin tuolla siemenestä kasvatetulla. No, pitää laittaa se kuva johonkin toiseen postaukseen.
      'Omoshiro' on hirmuisen kaunis kärhö ja se saa paljon plussaa aikaisesta kukinnasta.

      Poista
  5. Minäkin iloitsin omien kurjenmiekkojen runsaasta kukinnasta! Minulla niitä ei ole yhtä runsaasti ja monilaijsesti kuin sinulla! Aika upeaa kukkatykitystä ollut kurjenmiekoilta 🤭 Minä en oikein ole osannut päättää haluasinko lajikkeita lisää itselleni vai miellyttääkö muut kukat enemmän 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä on sitten ollut kurjenmiekkojen juhlaa laajemmallakin alueella. Eivät kurjenmiekat minunkaan lempikukkiani ole, vaikka hyvin kauniita ovatkin ja niiden lehdet tuovat mielenkiintoista muotoa kasviryhmiin.

      Poista
  6. Upeita kurjenmiekkoja sinulla ja viime talvi sekä tämä kesä on ollut ilmeisen otollinen kurjenmiekkojen kukinnalle, sama täällä meillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Useammassa kommentissa onkin jo tullut ilmi, että kurjenmiekat ovat kukkineet hyvin tänä vuonna. Pitänee siis päätellä, että vain säillä on vaikutusta kurjenmiekkojen kukintaan.

      Poista
  7. The flowering of your garden is very beautiful.
    These lilies here bloomed a month ago!
    Have a beautiful and creative week!

    VastaaPoista
  8. Ymmärrän hyvin, että olet iloinen! Todella hienoa saada tällainen onnistuminen. Minäkin olisin kysynyt, kuinka kauan kestää siemenestä kasvattaminen kukkivaksi, mutta Maatuska ehtikin jo esittää kysymyksen. Onnittelut näille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä vaihteeksi todella ihana päästä näkemään suurin osa kurjenmiekoista kukassa. Toivottavasti ne kukkisivat ensi vuonnakin.

      Poista
  9. Ihanaa että kukkivat!
    Meilläkin pari vanhaa kurjenmiekkaa kukkivat tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Jotain ihmettä nyt on tapahtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta! Jotain hyvää sentään monia kasveja tappaneissa sääoloissakin.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!