Marraskuun viimeisiä kuulumisia

Piti ihan tulla kertomaan viimeiset puutarha- ja muutkin kuulumiset, sillä ne jäävät nyt hetkeksi tauolle. Suunnilleen kerran viikkoon -bloggaustahtiin tulee nimittäin aivan pian järisyttävä muutos, sillä 1.12 starttaa tässäkin blogissa joulukalenteri. Tiedossa ei ole kuitenkaan yhtään mitään jouluista, ei edes joulukukkia tai Nestorin ja Inkerin residenssin minijoulun valmistelua, joten paatuneinkin joulunvihaaja voi käydä huoleti kurkkaamassa luukut. Kalenterin työstäminen on syönyt vähäisiä joutohetkiä, minkä vuoksi blogien lukemiselle ja varsinkaan kommentoimiselle ei ole oikein jäänyt aikaa. Nyt kalenterin jokainen postaus jouluaattoon asti on kuitenkin valmis ja ajastettu ilmestymään kuudelta joka aamu, joten aikaa vapautuu muuhunkin blogielämään.

Isot ja pienet pandamonniset iltapalalla. Muutama tetrakin tuli ihmettelemään.

Akvaariossamme näyttävät ainakin pandamonniset viihtyvän. Ilmeisesti kasvillisuus on nyt sen verran rehevämpää, että osa munista ja vastakuoriutuneista pikkupoikasista jää muilta eväkkäiltä huomaamatta. Niinpä tällä hetkellä aikuisten monnisten kaverina uiskentelee neljä "pikkupandaa". Pitkän aikaa jännitettiin, malttavatko poikaset pysyä piilossa vai joutuuko niistä joku lehtikalojen pohjattomaan kitaan. Nyt ne ovat jo sen verran isoja, että tuskin enää ovat lehtikalojen ruokalistan jatkona. Akvaarion vanha valaisin sanoi myös aiemmin syksyllä sopimuksensa irti ja uutta odotellessa tankissa oli välillä parikin päivää pimeää, kun valoa ei vain saatu enää syttymään. Hätäavuksi viritetty pöytälamppu riitti valaisemaan sen verran, että kalat ymmärsivät käydä syömässä. Nyt on upouudet lediputket, joissa riittää valoa pohjalle saakka.

Lehtikalat ja "hieman" villiintynyt kasvi (mikä lie olikaan). Kuvassa lehtikalatytöt (vasemmanpuoleisin ja alin) sekä kaksi pojista (ylin ja oikeanpuoleisin).

Viime viikonloppuna teimme pienen reissun Keski-Suomeen. Matkalle mahtui hienoja sääilmiöitä ja varsin kipakaksi kiristynyttä pakkasta. Jo lähtiessä pakkasta oli -13 astetta ja siitä se hivuttautui koko ajan alemmaksi. Vuoden pimeimpään aikaan matkaa taittaessa pääsee näkemään auringonnousun, vaikka itse matka ei kukonlaulun aikaan tapahtuisikaan. Auringonnousun lisäksi saimme ihailla hetken aikaa varsin hienoa haloilmiötä, joka ei kuitenkaan liikkuvasta autosta kännykällä kuvattuna oikein tullut edukseen. Satunnaisilta aukeammilta paikoilta pääsimme kuitenkin näkemään sivuauringoiksi (jos oikein Ursan sivuilta tulkitsin) kutsutun haloilmiön, jossa auringon molemmin puolin näkyy värikkäät spektrin pätkät. Aika pian jouduimme kääntymään toiseen suuntaan niin, että aurinko jäi taakse, jolloin ei tullut enää tilaisuutta seurata halon muuttumista tai saada kumpaakin haloa samaan kuvaan.

Aurinko ja toinen haloista (kuvan oikeassa reunassa koivujen vieressä).

Lauantai-iltana ihailimme parhaimmillaan melkein koko taivaankannen täyttäviä revontulia. Vähäinen ja ohut pilvikerros ja pimeä maaseutu tarjosivat hyvät puitteet niiden ihastelulle ja kuvaamiselle. Kaikki revontulikuvat ovat isännän ottamia. Oma kännykkäni ei nimittäin osannut tallentaa muuta kuin epämääräistä suttua. Taisi kyllä vikaa olla kylmästä hytisevässä kuvaajassakin. Pakkasta alkoi nimittäin olla silloin jo lähemmäs -20 astetta.

Melkein täysikuu, muutamia tähtiä, ohutta pilvenriekaletta ja pilviä selvästi alempana liehuvia revontulia.

Kotimatka sunnuntaina osui auringonlaskun aikaan. Ei kovin näyttävä valoilmiö, mutta pitihän se päivän ensimmäinen auringonpilkahdus ikuistaa.

Tunti edellisestä kuvasta ilmestyi täysikuu näkyville. 

Maanantaiaamuna elohopea oli pudonnut -26 asteeseen, mikä tuntui varsin jäätävältä, kun kevyt tuulenvirekin puhalsi koko ajan. Koska viime talvena Karon tassujenjärsimisvaiva ajoittui suurimmaksi osaksi kovempien pakkasten osuessa kohdalle, päätin kokeilla, auttaisivatko tossut asiaa yhtään. Ompelin tossut jo aiemmin syksyllä, jotta ne olisivat valmiina käyttöön heti kun pakkasta on enemmän kuin -10 astetta. Olen ottanut lapsilta hajonneista vaatteista aina käyttökelpoisia kankaita, nappeja, tarranauhoja sun muuta talteen, joten materiaaleihin ei kulunut senttiäkään. Netistä löytyi simppelit ohjeet, joita soveltamalla sain väkerrettyä tunnissa neljä töppöstä. Helpommalla olisin päässyt, jos olisin ommellut tarranauhat suoraan kankaiden saumoihin. Ajattelin kuitenkin, että paksun tarranauhan reunat saattaisivat painaa liikaa tassuja, joten ompelin tarranauhan pehmeämmän osan kiinni tassun etupuolelle tulevaan kappaleeseen ja jäykemmän tarraosan kiinni leveään kuminauhaan, jonka pään ompelin kankaiden väliin. Näin säästyi myös tarranauhaa myöhempiin ompeluprojekteihin.

Hajonneen kurahaalarin fleecevuorista koiran töppösiksi.

Ensimmäiset sovitukset lahjoin Karoa lihakeitosta jääneillä sitkeämmillä lihanpalasilla. Karo on muutenkin aikamoinen lapanen, joten pari ylimääräistä härpäkettä tassuissa ei haitannut lainkaan, kun oli mahdollisuus saada jotain erikoisherkkua vaivanpalkaksi. Sittenpä oli pitkään niin leutoa keliä, että tossuja testattiin vain harvakseltaan sisällä namipalkalla. Nyt, kun pakkasta oli kunnolla, Karo pääsi ensin autoilemaan ja sitten postinhakureissulle tossut jaloissa. Töppösten pitoa ja vauhdissa pysymistä testattiin naapurin haukkumisella ja kunnon aamuhepuleilla: tiukoissa kurveissa meinasi vähän sutia mutta yksikään tossu ei irronnut jaloista. Luulisi niiden siis normilenkilläkin pysyvän hyvin jaloissa. Kamera meinasi hyytyä pakkasessa, joten riemukkaita kuvia vauhdin huumasta en saanut otettua.

Pikainen poseeraus uusissa töppösissä ennen seuraavaa pyrähdystä. Valjaatkin jäivät päälle lyhyen autoilun jäljiltä.

Kovin kauaa ei onneksi pakkanen paukkunut, sillä tiistaiaamuna oli enää -4.5 astetta. Lauhtunut sää toi mukanaan lumituiskun ja heti tiistaiaamuna piti kolata piha. Lapset tosin hoitivat varsin ansiokkaasti etupihan kolaamisen, joten itselle jäi vain pieni siistiminen ja Karon pissapaikan avaaminen. Tänään sai tehdä homman uudelleen, sillä yön aikana satoi taas lisää lunta. Talvi... Tulipahan kuntoiltua sopivasti ennen työpäivää.

Lumenkolaajan apulainen ja laaduntarkkailija. Naapurinko ääniä sieltä kuuluu?

Marraskuun viimeisiä hetkiä viedään ja sittenpä alkaa tämän vuoden viimeinen kuukausi joulukalentereineen. Jos ei jotain oikein eriskummallista tapahdu, naputtelen seuraavia puutarhakuulumisia vasta joulun jälkeen. Kivaa marraskuun loppua!

Lunta tulvillaan...

Otsikko jo sen kertookin: meillä on lunta. Aika reippaasti vieläpä. Ja lisää tuntuu satavan aina kun selkänsä vain kääntää. Ei tarvitse miettiä, mitä sitä tekisi ennen tai jälkeen työpäivän. Lumilapiota vain kouraan ja putsaamaan kulkuväyliä tai ravistelemaan puiden ja pensaiden taakkoja kevyemmiksi.

Patiolta takapihalle 23.11.2023.

Muistiinpanojeni mukaan vuosina 2015-2023 ainoastaan marraskuussa 2017 ja 2021 on ollut saman verran tai lähes saman verran lunta kuin nyt. Suurin osa marraskuista on ollut lumettomia tai sitten on ollut vain sentti tai pari lunta aivan kuun lopussa. Tällä hetkellä meillä on lunta sen verran, että Karon maavara ei ihan riitä. Lunta on siis parikymmentä senttiä tai vähän ylikin. Nyt ei ole aivan poikkeuksellinen marraskuu mutta ei ihan tavallinenkaan. Vaikka lumitöitä onkin riittänyt, niin minusta tämä on kuitenkin aina parempi kuin vesisateinen ja musta marraskuu.

Etupihalle on muodostunut ensimmäisen aurauslumikinoksen alku, sivupihalla on hieman isompi.

Työntelin lunta myös aurinkopenkin ja varjokujan rajamaille suojaamaan puupionia ja kärhöjä.

En tiedä, onko lumisuojasta enää hyötyä kärhöille tai muille, joita maan syvälle jäätyminen voi haitata. Pakkasta kun oli pari viikkoa ennen kuin lunta oli hiutalettakaan ja routa ehti sinä aikana hiipiä varmasti aika syvälle. Ehkä lumi kuitenkin estää jäistä maata jäähtymästä vieläkin kylmemmäksi ja routaa painumasta entistä syvemmälle. Monen vähäroutaisen talven jälkeen voi olla hyväkin, että routaa tänä vuonna on. Muokkaahan se vähän maata ja estää ehkä vesimyyriä kaivelemasta tunneleitaan. Haittapuolena on tietysti se, että lumen seasta tuskin alkaa puskea piippoja, vaan ne ilmestyvät vasta sitten kun maa alkaa kunnolla sulaa.

Pientä karsintaakin päätin tehdä, kun sain lumia kolatessani niskaan aimo annoksen lunta.

Etupihan siperianpihta tunkee alaoksiaan jatkuvasti kulkuväylille, joten sitä pitää ajoittain vähän karsia. Parina vuonna oksista on typistelty lähinnä kärkiä mutta nyt se ei enää riittänyt. Kasvimaallekin piti kulkea joko kumarassa tai sitten aivan autotallin seinänviertä pitkin. Yksi oksankärki lepäsi roskapöntön päällä erityisesti nyt, kun lumi painaa oksia alemmas. Muutama oksa osui lumikuormaisena auton kattoon, mikä ei ole kovin hauskaa siinä vaiheessa kun pitäisi laittaa jotain juuri puunpuoleisista ovista sisään. Nyt on kulkua haittaavat riesat katkottu mutta pientä raivaamista ja siistimistä vielä tarvitaan. Aidan päältä ainakin pitää vähän karsia oksia ennen kuin ne rusentavat aidan rikki. Ne hoidan sitten kun käyn siistimässä paksummat tyngät sahalla. Oksasakset kun eivät riittäneet kaikkien oksien katkaisuun rungosta saakka.

Oksista sai hyvät koristeet kukkalaatikoihin.

Pihdan oksat ovat tavallisen metsäkuusen oksia parempia havukoristuksissa, sillä ne pysyvät pehmeinä ja vihreinä koko talven eivätkä karise niin paljoa kuin kuusen oksat. Mikään ei ole inhottavampaa kuin kerätä kauniina kevätpäivänä havuja (tai niiden sekaan unohtuneita valosarjoja) pois ja saada samalla kädet täyteen neulanteräviä kuusenneulasia. Valosarjoista puheenollen, ne jäivät vielä laittamatta. Kukkalaatikoiden koristusten lisäksi oksia riitti myös alppiruusujen suojaukseen ja muutama meni naapurillekin. Kuvasta huomaa myös sen, että osa puutarhakalusteista on edelleen ulkona. Pöydän jalkaosa ei mahtunut yhtä aikaa viimeisten tuolien ja pöytälevyn kanssa suihkuun sulamaan, joten se jäi odottelemaan ulos. Kalusteet olisi voinut siirtää varastoon silloin lokakuun lopussa, kun oli kuivaa pakkaskeliä. Saamattomuuttamme ne kuitenkin jäivät edelleen ulos ja sittenpä olikin jo liian myöhäistä. Viiden sentin lumi- ja jääkerroksella kuorrutettuja kalusteita ei viitsi viedä varastoon, joten suihkussa on ollut hieman ruuhkaa viime aikoina. Puutarhaletku ei sentään roiku (enää) seinustalla...

Loistokärhöjen siemeniä.

Aiemmat loistokärhöjen siemenkylvöt eivät ole itäneet. Kasvukausi ei ole ilmeisesti riittänyt kypsyttämään siemeniä riittävän kypsiksi enkä ole tajunnut jatkokypsytellä niitä sisällä. Tänä vuonna otin kokeeksi muutaman hahtuvapallon pitkällä varrella vesilasiin juuri ennen ensimmäisiä pakkasia ja annoin olla siellä niin pitkään, että siemenet olivat muuttuneet ruskeiksi. Muutama päivä sitten kylvin ne ja nyt vain sitten odotellaan, tuleeko tällä konstilla onnistumista. Kunhan seuraavan kerran käyn kellarissa, vien kylvöksen eteisestä sinne kylmäkäsittelyyn ja ehkä sitten, jos kun innostun hankikylvöistä, pääsevät kärhönsiemenetkin lumen alle joksikin aikaa. Siinäpä sitä on sitten taas kivaa odoteltavaa kevääksi.

Alelaarin uhri

Tiedättekö, mikä on hyvin suuri vaaranpaikka? Kolme tuntia aikaa kesken työpäivän siirtyä puolen tunnin matka paikasta a paikkaan b ja peräti kaksi puutarhamyymälää matkan varrella. Vaikka olin tuhlannut eilen jo osan ajasta paikallisen Prisman asiakasomistajapäivillä (unohdin tietenkin katsastaa joulukukkavalikoiman), aikaa oli yllin kyllin puutarhamyymälöissä pysähtymiseenkin. Tarkoitus oli vain kierrellä ja katsella, joko on jotain jouluista tarjolla ja lisäksi saada vähän viherterapiaa talven keskelle. Olin jokseenkin varma, että kukkasipuleita siellä ei varmasti enää olisi, kun maa on ollut jäässä jo hyvinkin kuukauden verran. Olisi siis täysin turvallista poiketa vain fiilistelemässä. Väärä luulo, ei niistä lähdettykään tyhjin käsin pois.

Tässä osa heräteostoksistani. Tuota krookusta olen himoinnut aina keväisin blogeista. tulppaani on ihan uusi tuttavuus.

Varmaan aikaisin saapuneet pakkaset olivat saaneet ihmiset jättämään kukkasipulien ostamiset vähemmälle, joten ensimmäisessä liikkeessä oli vielä melkein täysi hylly tavaraa -60%. Onneksi olin unohtanut pankkikorttini toiseen laukkuun autoon, joten hankinnat piti mitoittaa sen mukaan, paljonko kukkarossa oli kolikoita. Se, miksi pankkikortti ei ole aina lompakossa, johtuu jokseenkin kummallisesta tavastani ruokakaupassa. Jonottaessani nimittäin kaivan laukun pohjalta lompakosta kortin taskuun odottamaan ja kun myyjä piippaa ostoksiani, kipaisen kassahihnan päähän pakkaamaan tavaroita ostoskassiin. Kun viimeiset tuotteet ovat myyjän hyppysissä, otan kortin taskusta ja käyn maksamassa ostokset, minkä jälkeen sujautan sen nopeasti laukkuun sen sijaan että alkaisin etsiä lompakkoa ja asetella huolellisesti korttia omalle paikalleen. Tarkoitus on toki aina viimeistään kotiin tullessa siirtää pankkikortti laukun kätköistä lompakkoon, mutta harvemmin muistan sitä tehdä. Niinpä puutarhamyymälässä oli tällä kertaa vain käteistä mukana. Onneksi siellä ei ollut väkeä ruuhkaksi asti. Olisi nimittäin saattanut joku mielessään manailla pikkukolikoilla ostoksiaan maksavaa torveloa.

Ja tässä lisää. Narsissi 'Recurvusta' minulla on ennestään mutta hyasintti 'Jan Bos' oli syynä ostopäätökseen.

Koska olin päässyt kukkasipulien makuun ja naapurissa oli eri ketjun myymälä, piti tietysti poiketa sielläkin. Pankkikortin muistin tällä kertaa kaivella lompakkoon parkkipaikalla. Toisessa putiikissa ei ollut (onneksi) tarjolla muuta kuin amarylliksen sipuleita puoleen hintaan. Omat viimejouluiset amaryllikset ovat edelleen lepotilassa ja kun jäi ne Prisman amaryllikset katsomatta, alkoi sormia syyhyttää nupun alkuja puskevia sipuleita katsellessa. Yleensä olen suosinut vaaleampia sävyjä, mutta nyt teki mieli punaista. Mikä lie joulumieli jo iskenyt. Mukaan lähti siis 'Cherry Nymph', jonka pitäisi olla kerrannainen ja oikein kunnolla punainen. Toki sipulit ovat voineet mennä myymälässä sekaisin, mutta tuskin mikään väri tarjolla olleista olisi pettymys. Vaikka sipulista pilkistikin jo nuppua ja lehdenalkuja, laitoin sen silti yöksi lautaselle imemään vettä. Juuria siinä olikin sen verran paljon, että ei tarvinnut pelätä sipulin itsensä osuvan veteen.

Aika komeita vai kuinka?

Amarylliksestä jo nuppu pilkistää.

Olen keväällä herätellyt gladioluksen mukuloita kasvuun laittamalla ne astiaan, jossa on ohuelti vettä pohjalla. Miksei siis syyssipuleitakin voisi vähän vauhdittaa pienellä kylvyllä? Ne ovat kuitenkin odottaneet viikkokausia myymälässä lämpimässä ja kuivassa ja kun en ehtinyt niitä saman tien istuttaa multaan, päätin laittaa ne vesiastiaan odottamaan ruukutusta. Hyasintit ja muutama krookuksen sipuli päätyi keittiön ikkunalle lautaselle amarylliksen kanssa, muut kannoin vadissaan ulkoeteiseen. Olen vienyt myöhäissyksyllä ruukkuun istutetut kukkasipulit yleensä kellariin talveksi, mutta nyt ajattelin antaa niiden olla alkuun ulkoeteisessä juurtumassa. Optimilämpötila monen kukkasipulin juurtumiselle on kuulemma 10-15 asteen välissä, joten kellarissa on jo hieman vilpoista niille. Ei toki liian kylmää, mutta ottakoot nyt vähän alkuvauhtia eteisessä.

Yön aikana hyasintit olivat jo alkaneet puskea juurenalkuja. Nopeaa toimintaa! Edellisen kuvan amaryllis taustalla.

Aiemmin syksyllä saksalaiskaupan kukkasipuleita ostettuani ihmettelin, kun toista puolta kasvoistani alkoi kihelmöidä vahvasti. En muistanut koskeneeni kädellä kasvoihini, joten en osannut yhdistää varmasti oireita kukkasipuleihin. Silloin oli myös muitakin syitä allergisen reaktion tapaiselle oireilulle. Nyt, kun laittelin alelaarihankintojani vesiastiaan, huomasin oikeaa poskeani alkavan pistellä. Koska vasen puoli kasvoista oli oireeton, päätin tehdä testin. Vaisto käski kokeilla narsissia, joten otin yhden sipuleista ja painoin sen muutamaksi sekunniksi vasenta poskeani vasten. Minuutin päästä silläkin puolella alkoi kihelmöidä kuin olisi nokkosilla naamaansa hivellyt. Ensimmäisellä kerralla pääsin ostamaan allergialääkettä vasta yli tunnin kuluttua oireiden alkamisesta, joten epämukava tunne oli pitkään seurana. Nyt otin lääkkeen saman tien, joten pahin kihelmöintikin helpotti onneksi aika pian. Lääkkeestä ja huolellisesta kasvojen pesusta huolimatta koko illan poskia kutitti. Selvisi siis, että narsissin sipuleita ei kannata ainakaan minun hinkata kasvoja vasten ja kädet pitää pestä hyvin heti sen jälkeen, jos on kosketellut sipuleita ilman hanskoja.

Viimejouluiset amaryllikset ovat edelleen lepotilassa. Mustaruukkuisen otin nyt valoon ja annoin tilkan vettä.

Uhriksi siis jouduttiin, alelaarien lisäksi myös narsissien. Jostain kumman syystä varsinkaan alelaareilla tapahtunut mielenhäiriö ei kuitenkaan harmita minua laisinkaan. Sehän oli vain sijoitus tulevaisuuteen!

Suolla ja majapenkissä

Suontekeleestä ja majapenkistä oli tarkoitus raportoida jo paljon aikaisemmin mutta sopivaa hetkeä sille ei ole oikein tuntunut löytyvän. Niinpä luonnos on odotellut kuukausitolkulla julkaisemistaan ja täydentynyt pikkuhiljaa koko kasvukauden mittaiseksi jutuksi. Ehkä ei huono ratkaisu sekään. Käydäänpä kierroksella!

Toukokuun puolivälin jälkeen suon laidoilla kukkii valkovuokkoja ja imiköitä.

Majapenkki ja varsinkin suo pysyvät keväällä pitkään lumisina, sillä sinne kertyy talvisin reilusti lunta ja etelän puolella oleva metsä varjostaa jonkun verran. Onneksi juuri tällä puolella tonttia on paljon lehtipuita, niin varjostus ei ole yhtä tehokasta kuin takapihan kuusikolla. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että toivon jokaisen kesämyrskyn aikana jonkun ison koivun tai männyn kaatuvan tai katkeavan, jotta tontin tällekin laidalle tulisi enemmän valoa. Syvän savimultaisen kasvualustan ansiosta myös varjon kasvit menestyisivät aivan yhtä hyvin, vaikka valoa tulisi tuplamäärä nykyiseen verrattuna. Palataanpa takaisin aiheeseen. Myöhäisen sulamisen vuoksi kasvu käynnistyy alueella paljon hitaammin kuin muualla, joten aikaisimmatkaan kukkijat eivät pääse hyödyntämään täysin alkukevään valoisimpia hetkiä, jolloin puut ovat vielä lehdettömiä. Onneksi kasvu on nopeaa kunhan alkuun on päästy.

Suon päästä pääsee majapenkin takana kulkevalle salapolulle kohti puutarhakompostoria.

Salapolun oikealle puolelle olen istuttanut vain pari kulleroa ja luonnon poimulehteä sekä puutarhakompostorin viereen saksankirvelin. Valkovuokot, lehtoimikät, saniaiset, maahumala ja rönsyleinikki ovat joko olleet siellä alunperinkin tai levinneet metsän puolelta. Polku siis rajaa luonnontilaisen alueen istutuksista. Käyn kesällä pari kertaa repimässä polulle puskevat maahumalat ja rönsyleinikit pois, jotta polku ei häviäisi niiden alle, mutta muuten annan raja-alueen olla omillaan. Alkukesällä purimme vanhasta puutarhakompostista puolet pois ja hankimme tilalle Biolanin 900 litran puutarhakompostorin, joten kompostialuekin siistiytyi eikä ole enää niin silmiinpistävän näköinen.

Toukokuun lopussa kasvu on päässyt vauhtiin majapenkissäkin, johon palloesikot tuovat näyttävyyttä. Suon laidalla pilkistelee ensimmäisiä helmililjoja.

Järjestelin majapenkin etureunan esikot kesällä uudelleen, sillä palloesikot rehevine lehtineen eivät sopineet pienempien kasvien eteen. Ensi keväänä palloesikkojen pitäisi kukkia komeana ryhmänä aivan ylläolevan kuvan vasemmassa laidassa majan edessä ja vaaleankeltaisten, matalampien esikoiden polun keskivaiheilla jouluruusun ja himalajanesikon kaverina. Toivottavasti supermärkä syksy, sitä seuranneet parin viikon pakkanen, lumisade, pitkä suojasää vesisateineen ja nyt taas uusi lumisade ja talvikeli eivät ole tehneet tuhojaan. Onneksi istutusalueet ovat edes hieman koholla ympäristöstään, niin ei ehkä vesi jäänyt lainehtimaan jäisen maan päälle.

Vaahtera-angervokin (rikkoviuhka) kukki ensimmäistä kertaa. Ei vielä jaksanut kukinto nousta kovin korkealle...

Alueen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata, sillä majapenkki täyttyi hyvin nopeasti isoilla taimilla rehevän näköiseksi kun taas suon kehkeytymistä on saanut odotella pidempään. Se onneksi jää aika hyvin piiloon omaan notkelmaansa, niin ei ole keskeneräisyys haitannut. Vaikka sammal tuntuukin ilmestyvän mihin tahansa kukkapenkkiin jo sillä välin kun selkänsä kääntää, se ei tee sitä samaa juuri siihen, mihin sitä haluaisi, eli suon pohjalle. Tai tekee kyllä mutta ei niin nopeasti, minkä lisäksi linnut käyvät välillä repimässä sammalia irti. Nyt parin kesän odottelun jälkeen rikkaruohoja alkaa olla vähemmän ja sammalta enemmän, mutta vielä ei ole suon pohjalla sellaista paksua sammalmattoa millaisen sinne haluaisin saada. Koko ajan kuitenkin paranee.

Nyt lähestytään jo kesäkuun puoliväliä. Suon takana kukkii rotkolemmikki 'Alexander's Great' ja sivummalla salapolun varrella tarhakullero.

Maja verhoutui jo puoliksi alppikärhöihin. Taustalla pilkistää kompostorin vieressä kukkiva saksankirveli.

Kesäkuun puolivälin jälkeen tuoksumatara tuo näyttävän valkoisen kukkapilven suon laitaan.

Tuoksumatarat ovat ottaneet suon laidan haltuunsa hyvin tehokkaasti. Vähän hirvitti nähdä, kuinka nopeasti ne valtaavat alaa, mutta onneksi suon alareunaan haudatut puunrungot olivat estäneet juuria vaeltamasta suon pohjalle. Hyvän kokoinen kaistale mataraa olikin vain alaspäin roikkuvia varsia. Eikä sillä näyttänyt kovin syvälle ulottuvat juuret muutenkaan olevan. Niinpä ylimääräisen kasvuston repiminen oli kuviteltua helpompi urakka. Nyt kun saisi mataran viihtymään myös suon yläreunassa kuunliljojen ja alppiruusujen välissä (ylläolevassa kuvassa rotkolemmikin takana ei vielä ole alppiruusuja, vaan raparperi, jonka revin aika pian kuvan oton jälkeen pois). Kuvassa etualalla olevat nukkapähkämöt poistin syksyllä lopullisesti. Niiden tilalla on nyt keijunkukkia.

Majapenkkiä suolta päin tarkasteluna kesäkuun puolivälissä. Salapolku lähtee kuvan oikeasta laidasta.

Ilmeisesti unohdin ottaa kesällä kuvan salapolulta tai sitten se vain ei osunut silmiin muiden kuvien seasta. Tänä kesänä polussa alkoi jo vihdoin näkyä aavistus visiostani, jossa metsän puolelta kurkotteleva kookas pihlaja kaareutuu polun ylle toiselta puolelta ja majapenkkiin istutettu kuutamohortensia toiselta. Vielä oksat eivät kohdanneet toisiaan polun yllä, mutta "seinät" olivat jo havaittavissa. Majapenkissä on ensi vuonna hieman raivattavaa, sillä jaloangervoja pitää kaivaa pois kuutamohortensian edestä ja tuijan vierestä vähentää akileijoja. Silloin kun puuvartiset olivat vielä pieniä, täytin tilan perennoilla ja nyt kun kaikki ovat kasvaneet, alkaa olla jo ahdasta. Eipähän ole mahtunut kasvamaan rikkaruohoja väleissä. Myös tuijan kasvua ja lopullista muotoa pitää alkaa miettiä tarkemmin, ettei se ehdi kasvaa liian hallitsevaksi. Toistaiseksi leikkaamisen tavoitteena on ollut vain tuuheuttaa kasvua ja tasapainottaa toispuolista olemusta. Tuskin alan tuijasta mitään sen erikoisempaa muotopuuta tekemään, mutta ehkä joku siisti kartio, pallo tai kananmunan muotoinen hahmo voisi olla sopiva. Korkeutta ei tarvitsisi tulla kovin paljoa lisää, jotta maja ja sen vieressä oleva kuutamohortensia jäisivät penkin korkeimmiksi elementeiksi.

Kesäkuun lopussa näkymä on aika rauhallinen. Valkoiset barlow-tyypin akileijat kukkivat tuijan edessä, mutta muuta kukintaa ei juurikaan ole.

Heinäkuun puolivälissä suolla ei kuki muuta kuin salaa sinne tunkeutunut bellis. Suon takana metsän puolella kukkii yksi mesiangervo.

Samaan aikaan majapenkin puolella on värikkäämpää, tosin suurimmaksi osaksi lehtivärien ansiosta. Näkyvin kukinto on majan vieressä valkoisella ritarinkannuksella.

Tuijan, kuutamohortensian ja jaloangervojen kirkkaampi vihreä sopii minusta hienosti taustalla kasvavan pihlajan tummanvihreisiin lehtiin. Tuoksumatara toistaa samaa sävyä ja kaikki muut vihreät täydentävät näkymää. Purppuraista sävyä toistavat etualan keijunkukat 'Midnight Rose', hieman taaempana purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' ja aivan penkin vasemmassa etulaidassa haltiankukka 'Twilight' (Karon luona). Niin kauniisti kuin hopeanharmaa nukkapähkämö sopisi väriltään kokonaisuuteen, se ei kasvutavaltaan sopinut rehevään, kosteaan ja varjoisaan penkkiin. Niinpä ne kaikki on poistettu. Hieman hopeista sävyä tuovat sentään valkotäplä- ja tarhaimikät, jotka pääsevät nyt paremmin esille, kun pähkämöt eivät retkota niiden päällä.

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream' tekee suuret, kerrannaiset kukat.

Majassa kiipeilevät alppikärhöt kukkivat kesäkuun puolivälistä alkaen. Niiden jälkeen aloittaa tarha-alppikärhö 'Purple Dream', joka kukkii komeimmillaan heinäkuun puolivälissä. Yksittäisiä kukkia riitti pääkukinnan jälkeen pitkälle syksyyn saakka, vaikka oma taimeni ei ole vielä edes kovin vanha. Tarha-alppikärhö ja majan toisella puolella kasvava valkoinen ritarinkannus täyttävät sopivasti akileijojen ja jaloangervojen väliin jäävää kukinta-aukkoa. Yllättävän hyvin ritarinkannuskin pärjää varjossa. Ensimmäisenä kesänä kukkavarsia taisi olla vain yksi, tänä vuonna jo useampia ja korkeuttakin tuli komeasti.

Kuukautta myöhemmin, elokuun puolivälissä, kukkivat jaloangervo ja kuutamohortensia sekä suon laidalla kuunliljat.

Jaloangervojen ja hortensian kukinnan päätyttyä majapenkki ja suo vain odottavat syksyä. Ensimmäiset hallat ruskettavat herkimmät, kuten jaloangervot, kuunliljat ja hortensian, Napakammissa ja pidempikestoisissa pakkasissa menevät mm. esikot, kärhöt, rotkolemmikit ja tuoksumatarat. Imikät, jouluruusut, keijunkukat, alppiruusut ja tuija säilyvät edustuskelpoisina talveen saakka. Niin ja se sammal, joka oikein villiintyy syyssateissa.

Lokakuun puolivälissä hallat olivat jo tehneet hieman tuhojaan.

Purppuraheisiangervo pitää lehdistään kiinni pitkään ja varsinkin leudompina syksyinä saa näyttävän tummanpunaisen ruskan juuri ennen talven tuloa. Tänä vuonna pitkä pakkanen ja sen jälkeinen lämmin jakso sai kuitenkin senkin lehdet ruskettumaan. Nyt joka paikka on kuitenkin taas 10-15 sentin lumikerroksen alla odottamassa ensi kevättä.

Verkkokalvoille viimeiseksi aurinkoinen kuva tarhajouluruususta toukokuun lopulta.

Sellainen oli suon ja majapenkin kasvukausi tänä vuonna. Hyvää viikonloppua ja huomista isänpäivää kaikille isiksi itsensä laskeville!

Kesän sato säilötty

Tänä vuonna olen kunnostautunut hyötykasvisadon säilönnässä aiempia vuosia paremmin. Vanhojen tuttujen menetelmien lisäksi olen kokeillut muutamaa uutta tapaa.

Yrtit olen yleensä pakastanut tuoreeltaan pieniin rasioihin. Esimerkiksi basilika, oregano, timjami ja ruohosipuli säilyvät niin erittäin hyvinä, timjami tosin sopii kuivattavaksikin. Tillinoksat käärin tiukasti foliorullan sisälle ja sujautin rullat muovipussin sisään. Kokeilen sitä konstia ensimmäistä kertaa, vinkin sain jostain blogista (Parasta puutarhasta ehkä?). Rosmariinin ja ranskanrakuunan maut säilyvät vahvoina kuivaamallakin, joten niille en ole pakastimesta tilaa uhrannut. Myös kamomillaa kuivasin talven teetarpeiksi.

Kuivattua kamomillaa ja rosmariinia, keskellä purkissa savustettua ja kuivattua chiliä.

Avomaankurkut olisivat tulleet syödyiksi tuoreeltaan, ellei anopilta olisi tullut monta isoa kasvihuonekurkkua juuri samaan aikaan kun keräämistä odotti kuusi avomaankurkkua. Niinpä sain tilaisuuden kokeilla maustekurkkujen tekemistä. Varmaan ensikertalaisen tuuria, mutta kurkuista tuli todella hyviä. Mittasin ainoastaan etikan, suolan, veden ja sokerin määrät, muut mausteet heittelin sekaan ihan vain näppituntumalla. Liemen määränkin arvioin väärin, joten sitä piti tehdä vähän lisää, jotta sain purkit täyteen.

Omat herkkukurkut.

Niinikään anopilta saimme myös melkein nelikiloisen keräkaalin. Koska leivinuunikausi ei ollut vielä alkanut, emme ryhtyneet kaalilaatikkotalkoisiin. Sen sijaan lohkaisin siitä kilon palasen ja kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni hapankaalin valmistusta. Tein netin ja reseptikirjan väliin säilötyistä ohjeista jonkinlaisen kompromissiratkaisun. Ilmeisesti se ei ole kovin tarkkaa, kunhan vain pitää huolen hygieniasta, sillä lopputulos näytti, tuoksui ja maistui normaalilta eikä kenellekään ole tullut ruokamyrkytystä.

Hapankaalia, joka näyttää kuvassa kummalliselta.

Hedelmäsadosta pikaista säilöntää vaativat luumut. Ne eivät kovin kauaa jääkaapissakaan säily tuoreeltaan, vaan alkavat äkkiä homehtua. Viime vuonna 'Viipurin punaluumu' hurautti parissa viikossa kolmekymmentä kiloa luumuja, joten niiden säilöntää tuli kokeiltua yhdellä jos toisella tavalla. Onnistunein kokeiluista oli "lumpsuppi", eli luumuketsuppi ja sitä tein tänäkin vuonna. Hillokin oli hyvää ja erityisen kauniin väristä, samoin likööri, mutta paistoksena tai umpioituna viipurilainen ei oikein toimi. Sen hedelmiin tulee kuumennettaessa kirpeyttä, mikä sopii minusta erityisen hyvin suolaiseen jatkojalostukseen. Sen sijaan 'Laatokan Helmestä' tehty hillo oli maultaan aivan toista maata kuin viipurilaisesta tehty hillo. Helmen pienet hedelmät saattaisivat toimia myös kuivattuina. 'Kuntalan' pieni mutta sitäkin herkullisempi sato meni 100-prosenttisesti suoraan suuhun.

Lumpsupin purkitus menossa.

Vanhemmiltani tulleita omenoita olen kuivattanut leivinuunin päällä. Samassa paikassa on kuivatettu myös tomaatteja, chilejä (joista osa kävi ensin kalansavustuksen jälkeen miedoissa jälkilämmöissä savustumassa) ja purjoa.

Omenoita kahdessa kerroksessa lähdössä kuivattavaksi.

Kuivauksen jälkeen pellillä ei olekaan enää tungosta.

Ja sitten, jos säilöttävä hetkellisesti loppuu, voi käydä hakemassa kaupasta lisää raaka-aineita. Isäntä sattui syyskuussa parina päivänä samalla viikolla osumaan kahden eri kaupan "eilisen tähdet" -pöydälle juuri siihen aikaan kun ne olivat aivan täpötäynnä tavaraa. Mikä lie erehdys sattunut tavaran tilaamisessa ja menekin arvioinnissa kaupoilla käymään juuri sopivasti. Vajaalla kymmenellä eurolla meille tuli kuitenkin 16,6kg hevi-osaston täysin käyttökelpoisia mutta ei ihan priimakuntoisia herkkuja. Kaikki hyväkuntoiset hedelmät ja kasvikset jätettiin jääkaappiin tai pöydälle ja syötiin tuoreeltaan ennen kuin ne ehtivät pilaantua, mutta pintavikaiset tai ylikypsymistä lähentelevät jatkojalostettiin pikaisesti.

Ensimmäisen erän tomaateista ja sipuleista osa pääsi kuvaan valmiina kastikkeena.

Tomaateista, sipuleista ja paprikoista keiteltiin useampi kattilallinen kastiketta, johon tuli myös hitusen juuripersiljaa ja palsternakkaa sekä omia valkosipulinkynsiä, chilejä ja mausteita. Osa mangoista soseutettiin pakastimeen. Banaaneja pakastettiin muutaman sentin mittaisina palasina. Niitä voi käyttää esim. smoothieen tai jäätelönkorvikkeeksi, kun ne soseuttaa kohmeisina maidon ja kaakaojauheen kanssa. Kukkakaalia kiehautettiin pari minuuttia ennen pakastusta. Tuon "jättipotin" jälkeenkin olemme hyödyntäneet eilisen tähtiä, jos niitä on sattunut olemaan sopivasti tarjolla.

Väliin kuva puutarhasta 2.11.-23. Sinikatanan siemenkodat näyttävät lumihattuisina tupasvillalta.

Syksyn viimeisiä säilöttäviä ovat olleet sisälle tuodut ruukkuchilit, joita sattui kypsymään kerralla isompi erä. Niistä keitin isännälle tulista kastiketta. Ei kuulemma tullut kuin keskitulista, mutta silti oikein hyvää soossia. Omaan makuuni oli aivan liian hottia. Loppusyksyn aikana kypsyvät 'Hungarian Yellow Wax Hot' -chilit taidan kuivattaa uunin päällä tai pakastaa. Toisen chiliruukuista heitin eilen ulos, sillä siitä on jo sato kerätty. Vaikka chilit ja paprikat voisi talvettaa, puskat ovat nyt niin kirvaisia, että parempi kasvattaa ensi kesänä uudet taimet. Seuraavaksi pikainen katsaus puutarhakuulumisiin.

Keijut unohtuivat keijupuutarhaan ja niitä piti varovasti kaivella hangen alta.

Kolmentoista päivän pakkasjakso huipentui meillä heti marraskuun ensimmäisenä päivänä kunnon lumituiskuun. Vuorokauden aikana satoi 15cm lunta ja pari päivää oli oikein talvisen näköistä. Töihin naapurikuntaan ajaessa ihailin paria melko kellertävät lehdet saanutta koivua, jotka loistivat lehdettömien ja lumisten puiden seasta. Meillä ei ole ollut lehtiä pitkään aikaan yhdessäkään koivussa tai juuri muissakaan puissa, jos luumuja ei lasketa. Sen verran lähellä nollaa oli lämpötila, että piti käydä karistelemassa pensaiden oksille kertyneet lumikinokset pois ennen kuin oksat taittuvat.

Takapihalta paljastui edelleen laittamatta jäänyt suojaverkon tukikeppi. Hups... Onneksi rusakot eivät vielä pääse tuosta yli.

Eilen lämpötila meni kunnolla plussan puolelle ja tänään on vielä lämpimämpää, joten kauaa ei lumesta ja sen tuomasta valoisuudesta saanut nauttia. Pakkasen muuttuminen suojasääksi rusketti myös kaikki väreineen jäätyneet kasvit. Enää eivät vaaleanpunaiset komeamaksaruohot hempeile kuuraisessa tai lumisessa ympäristössä, sillä nekin ovat nyt tummanruskeita. Pitkä ilo niistä olikin.

Puistoatsalea 'Illusia' ehti melkein punaiseksi. Siitä tuli hetkeksi aikaa kiva väripilkku lumiseen ympäristöön.

Yrittäkäähän selvitä hengissä pimeän, loskaisen ja ankean marraskuun läpi!