Suolla ja majapenkissä

Suontekeleestä ja majapenkistä oli tarkoitus raportoida jo paljon aikaisemmin mutta sopivaa hetkeä sille ei ole oikein tuntunut löytyvän. Niinpä luonnos on odotellut kuukausitolkulla julkaisemistaan ja täydentynyt pikkuhiljaa koko kasvukauden mittaiseksi jutuksi. Ehkä ei huono ratkaisu sekään. Käydäänpä kierroksella!

Toukokuun puolivälin jälkeen suon laidoilla kukkii valkovuokkoja ja imiköitä.

Majapenkki ja varsinkin suo pysyvät keväällä pitkään lumisina, sillä sinne kertyy talvisin reilusti lunta ja etelän puolella oleva metsä varjostaa jonkun verran. Onneksi juuri tällä puolella tonttia on paljon lehtipuita, niin varjostus ei ole yhtä tehokasta kuin takapihan kuusikolla. Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että toivon jokaisen kesämyrskyn aikana jonkun ison koivun tai männyn kaatuvan tai katkeavan, jotta tontin tällekin laidalle tulisi enemmän valoa. Syvän savimultaisen kasvualustan ansiosta myös varjon kasvit menestyisivät aivan yhtä hyvin, vaikka valoa tulisi tuplamäärä nykyiseen verrattuna. Palataanpa takaisin aiheeseen. Myöhäisen sulamisen vuoksi kasvu käynnistyy alueella paljon hitaammin kuin muualla, joten aikaisimmatkaan kukkijat eivät pääse hyödyntämään täysin alkukevään valoisimpia hetkiä, jolloin puut ovat vielä lehdettömiä. Onneksi kasvu on nopeaa kunhan alkuun on päästy.

Suon päästä pääsee majapenkin takana kulkevalle salapolulle kohti puutarhakompostoria.

Salapolun oikealle puolelle olen istuttanut vain pari kulleroa ja luonnon poimulehteä sekä puutarhakompostorin viereen saksankirvelin. Valkovuokot, lehtoimikät, saniaiset, maahumala ja rönsyleinikki ovat joko olleet siellä alunperinkin tai levinneet metsän puolelta. Polku siis rajaa luonnontilaisen alueen istutuksista. Käyn kesällä pari kertaa repimässä polulle puskevat maahumalat ja rönsyleinikit pois, jotta polku ei häviäisi niiden alle, mutta muuten annan raja-alueen olla omillaan. Alkukesällä purimme vanhasta puutarhakompostista puolet pois ja hankimme tilalle Biolanin 900 litran puutarhakompostorin, joten kompostialuekin siistiytyi eikä ole enää niin silmiinpistävän näköinen.

Toukokuun lopussa kasvu on päässyt vauhtiin majapenkissäkin, johon palloesikot tuovat näyttävyyttä. Suon laidalla pilkistelee ensimmäisiä helmililjoja.

Järjestelin majapenkin etureunan esikot kesällä uudelleen, sillä palloesikot rehevine lehtineen eivät sopineet pienempien kasvien eteen. Ensi keväänä palloesikkojen pitäisi kukkia komeana ryhmänä aivan ylläolevan kuvan vasemmassa laidassa majan edessä ja vaaleankeltaisten, matalampien esikoiden polun keskivaiheilla jouluruusun ja himalajanesikon kaverina. Toivottavasti supermärkä syksy, sitä seuranneet parin viikon pakkanen, lumisade, pitkä suojasää vesisateineen ja nyt taas uusi lumisade ja talvikeli eivät ole tehneet tuhojaan. Onneksi istutusalueet ovat edes hieman koholla ympäristöstään, niin ei ehkä vesi jäänyt lainehtimaan jäisen maan päälle.

Vaahtera-angervokin (rikkoviuhka) kukki ensimmäistä kertaa. Ei vielä jaksanut kukinto nousta kovin korkealle...

Alueen kehitystä on ollut mielenkiintoista seurata, sillä majapenkki täyttyi hyvin nopeasti isoilla taimilla rehevän näköiseksi kun taas suon kehkeytymistä on saanut odotella pidempään. Se onneksi jää aika hyvin piiloon omaan notkelmaansa, niin ei ole keskeneräisyys haitannut. Vaikka sammal tuntuukin ilmestyvän mihin tahansa kukkapenkkiin jo sillä välin kun selkänsä kääntää, se ei tee sitä samaa juuri siihen, mihin sitä haluaisi, eli suon pohjalle. Tai tekee kyllä mutta ei niin nopeasti, minkä lisäksi linnut käyvät välillä repimässä sammalia irti. Nyt parin kesän odottelun jälkeen rikkaruohoja alkaa olla vähemmän ja sammalta enemmän, mutta vielä ei ole suon pohjalla sellaista paksua sammalmattoa millaisen sinne haluaisin saada. Koko ajan kuitenkin paranee.

Nyt lähestytään jo kesäkuun puoliväliä. Suon takana kukkii rotkolemmikki 'Alexander's Great' ja sivummalla salapolun varrella tarhakullero.

Maja verhoutui jo puoliksi alppikärhöihin. Taustalla pilkistää kompostorin vieressä kukkiva saksankirveli.

Kesäkuun puolivälin jälkeen tuoksumatara tuo näyttävän valkoisen kukkapilven suon laitaan.

Tuoksumatarat ovat ottaneet suon laidan haltuunsa hyvin tehokkaasti. Vähän hirvitti nähdä, kuinka nopeasti ne valtaavat alaa, mutta onneksi suon alareunaan haudatut puunrungot olivat estäneet juuria vaeltamasta suon pohjalle. Hyvän kokoinen kaistale mataraa olikin vain alaspäin roikkuvia varsia. Eikä sillä näyttänyt kovin syvälle ulottuvat juuret muutenkaan olevan. Niinpä ylimääräisen kasvuston repiminen oli kuviteltua helpompi urakka. Nyt kun saisi mataran viihtymään myös suon yläreunassa kuunliljojen ja alppiruusujen välissä (ylläolevassa kuvassa rotkolemmikin takana ei vielä ole alppiruusuja, vaan raparperi, jonka revin aika pian kuvan oton jälkeen pois). Kuvassa etualalla olevat nukkapähkämöt poistin syksyllä lopullisesti. Niiden tilalla on nyt keijunkukkia.

Majapenkkiä suolta päin tarkasteluna kesäkuun puolivälissä. Salapolku lähtee kuvan oikeasta laidasta.

Ilmeisesti unohdin ottaa kesällä kuvan salapolulta tai sitten se vain ei osunut silmiin muiden kuvien seasta. Tänä kesänä polussa alkoi jo vihdoin näkyä aavistus visiostani, jossa metsän puolelta kurkotteleva kookas pihlaja kaareutuu polun ylle toiselta puolelta ja majapenkkiin istutettu kuutamohortensia toiselta. Vielä oksat eivät kohdanneet toisiaan polun yllä, mutta "seinät" olivat jo havaittavissa. Majapenkissä on ensi vuonna hieman raivattavaa, sillä jaloangervoja pitää kaivaa pois kuutamohortensian edestä ja tuijan vierestä vähentää akileijoja. Silloin kun puuvartiset olivat vielä pieniä, täytin tilan perennoilla ja nyt kun kaikki ovat kasvaneet, alkaa olla jo ahdasta. Eipähän ole mahtunut kasvamaan rikkaruohoja väleissä. Myös tuijan kasvua ja lopullista muotoa pitää alkaa miettiä tarkemmin, ettei se ehdi kasvaa liian hallitsevaksi. Toistaiseksi leikkaamisen tavoitteena on ollut vain tuuheuttaa kasvua ja tasapainottaa toispuolista olemusta. Tuskin alan tuijasta mitään sen erikoisempaa muotopuuta tekemään, mutta ehkä joku siisti kartio, pallo tai kananmunan muotoinen hahmo voisi olla sopiva. Korkeutta ei tarvitsisi tulla kovin paljoa lisää, jotta maja ja sen vieressä oleva kuutamohortensia jäisivät penkin korkeimmiksi elementeiksi.

Kesäkuun lopussa näkymä on aika rauhallinen. Valkoiset barlow-tyypin akileijat kukkivat tuijan edessä, mutta muuta kukintaa ei juurikaan ole.

Heinäkuun puolivälissä suolla ei kuki muuta kuin salaa sinne tunkeutunut bellis. Suon takana metsän puolella kukkii yksi mesiangervo.

Samaan aikaan majapenkin puolella on värikkäämpää, tosin suurimmaksi osaksi lehtivärien ansiosta. Näkyvin kukinto on majan vieressä valkoisella ritarinkannuksella.

Tuijan, kuutamohortensian ja jaloangervojen kirkkaampi vihreä sopii minusta hienosti taustalla kasvavan pihlajan tummanvihreisiin lehtiin. Tuoksumatara toistaa samaa sävyä ja kaikki muut vihreät täydentävät näkymää. Purppuraista sävyä toistavat etualan keijunkukat 'Midnight Rose', hieman taaempana purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' ja aivan penkin vasemmassa etulaidassa haltiankukka 'Twilight' (Karon luona). Niin kauniisti kuin hopeanharmaa nukkapähkämö sopisi väriltään kokonaisuuteen, se ei kasvutavaltaan sopinut rehevään, kosteaan ja varjoisaan penkkiin. Niinpä ne kaikki on poistettu. Hieman hopeista sävyä tuovat sentään valkotäplä- ja tarhaimikät, jotka pääsevät nyt paremmin esille, kun pähkämöt eivät retkota niiden päällä.

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream' tekee suuret, kerrannaiset kukat.

Majassa kiipeilevät alppikärhöt kukkivat kesäkuun puolivälistä alkaen. Niiden jälkeen aloittaa tarha-alppikärhö 'Purple Dream', joka kukkii komeimmillaan heinäkuun puolivälissä. Yksittäisiä kukkia riitti pääkukinnan jälkeen pitkälle syksyyn saakka, vaikka oma taimeni ei ole vielä edes kovin vanha. Tarha-alppikärhö ja majan toisella puolella kasvava valkoinen ritarinkannus täyttävät sopivasti akileijojen ja jaloangervojen väliin jäävää kukinta-aukkoa. Yllättävän hyvin ritarinkannuskin pärjää varjossa. Ensimmäisenä kesänä kukkavarsia taisi olla vain yksi, tänä vuonna jo useampia ja korkeuttakin tuli komeasti.

Kuukautta myöhemmin, elokuun puolivälissä, kukkivat jaloangervo ja kuutamohortensia sekä suon laidalla kuunliljat.

Jaloangervojen ja hortensian kukinnan päätyttyä majapenkki ja suo vain odottavat syksyä. Ensimmäiset hallat ruskettavat herkimmät, kuten jaloangervot, kuunliljat ja hortensian, Napakammissa ja pidempikestoisissa pakkasissa menevät mm. esikot, kärhöt, rotkolemmikit ja tuoksumatarat. Imikät, jouluruusut, keijunkukat, alppiruusut ja tuija säilyvät edustuskelpoisina talveen saakka. Niin ja se sammal, joka oikein villiintyy syyssateissa.

Lokakuun puolivälissä hallat olivat jo tehneet hieman tuhojaan.

Purppuraheisiangervo pitää lehdistään kiinni pitkään ja varsinkin leudompina syksyinä saa näyttävän tummanpunaisen ruskan juuri ennen talven tuloa. Tänä vuonna pitkä pakkanen ja sen jälkeinen lämmin jakso sai kuitenkin senkin lehdet ruskettumaan. Nyt joka paikka on kuitenkin taas 10-15 sentin lumikerroksen alla odottamassa ensi kevättä.

Verkkokalvoille viimeiseksi aurinkoinen kuva tarhajouluruususta toukokuun lopulta.

Sellainen oli suon ja majapenkin kasvukausi tänä vuonna. Hyvää viikonloppua ja huomista isänpäivää kaikille isiksi itsensä laskeville!