torstai 9. helmikuuta 2023

Kärhöpuolimaraton, osa 1

Oletteko kärhöjen ystävät linjoilla? Minulta on välillä toivottu kunnon kärhöpostausta, joten täältä pesee niitä oikein kaksin kappalein! Tungin kahteen puolimaratonin mittaiseen postaukseen kuvat joka ikisestä kärhöstä, joka tällä tontilla on viime kesän aikana kukkinut joko ruukussa tai maassa. Aloitetaan alkukesällä kukkivista alppi- ja tarha-alppikärhöistä ja edetään niistä kohti loppukesän kaunottaria.
Tarha-alppikärhö 'Pink Dream' tekee suuret ja mahtavan kerrannaiset kukat.
Tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo' (?) on kooltaan maltillisempi ja väriltään hennompi.
Se ihan tavallinen sininen alppikärhö. Oletan tälle vuodelle runsaampaa kukintaa, sillä versot on huolella paketoitu verkolla suojaan jänöiltä.
Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' tekee myös komean kerrannaiset ja melko kookkaat kukat.
Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä tarha-alppikärhö 'Purple Dream'.
Kaikki tähänastiset kärhöt pitää muistaa syksyllä suojata jäniksiltä, sillä niiden versot maistuvat talvella pitkäkorville kuin heinä konsanaan. Jänön jäljiltä on turha haikailla kukintaa seuraavana kesänä; alppi- ja tarha-alppikärhöt kun kukkivat edellisen vuoden versoilla. Siinä onkin ehkä suurin syy siihen, miksi minulla ei ole useampia tämän kategorian kärhöjä. Talvisuojaus on minusta tympeää puuhaa ja verkkojen kerääminen keväällä pois melkein yhtä tympeää. Kärhöt myös vihertyvät keväällä melko hitaasti, joten ne näyttävät pitkään pelkiltä risukasoilta. Sitten kun ovat päässeet kunnolla kasvun vauhtiin ja kukkivat, kaikki vaivannäkö ja kevään risuisuus kuitenkin unohtuvat. Siirrytään seuraavaksi pieni- ja pienehkökukkaisiin loppukesän kärhöihin. Niitä ei tarvitse suojella jäniksiltä, sillä ne puskevat joka kesä maasta uudet versot ja kukkivat niillä.
Tarhakellokärhö, eli tiukukärhö 'Arabella' on takuuvarma menestyjä. Tämä ei kierry itse tukeen, joten se saa kasvaa minulla maanpeitekasvina.
Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' kukki ensimmäistä kertaa ja aloitti todella myöhään. Siinä näkyykin kylmästä ja kosteudesta aiheutuneita laikkuja.
Mukaan lasketaan myös syysaleista hankitut kellarissa talvehtijat, kuten tämä mantsuriankärhö.
Edellisen kuvan mantsuriankärhö pääsee keväällä viinikärhö 'Madame Julia Correvonin' naapuriksi.
Tarhaviinikärhöt 'Pernille' ja 'Etoile Violette' sopivat upeasti yhteen.
Tässä vielä toinen kuva 'Etoile Violettesta', joka pääsi myöhäisen istutuksen takia kunnolla vauhtiin vasta myöhään syksyllä.
Iloisesti sekaisin tarhakellokärhö 'Zoprika' (PRINCESS KATE), tarhaviinikärhö 'Justa' sekä loistokärhö 'The President'.
Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' yhdessä kelloköynnöksen ja loistokärhö 'Innocent Blushin' kanssa.
Parissa viimeisessä kuvassa olikin jo pienet maistiaiset loistokärhöistä, jotka täyttävät koko seuraavan postauksen. Mantsuriankärhön pari-kolmesenttisistä kukista siirrytään kerralla jopa ruokalautasen kokoisiin upeuksiin. Myös tämän postauksen suurimmat kukat ('Polish Spiritillä' ehkä) jäävät toiseksi loistokärhöjen rinnalla ja joillakin myös kukkien määrä on hengästyttävän runsas. Loistokärhöt olivat tämän tontin ensimmäisiä kärhöjä, joten ne ovat saaneet aikaa juurtua paikoilleen. Tiedossa on siis makeaa mahan täydeltä ja väriä varmasti riittävästi piristämään vaisun valkeita talvipäiviä (tai epämääräisen harmaita osassa maata). Pysykäähän siis kärhöjen ystävät kanavalla!

20 kommenttia:

  1. Kärhökuvia on aina yhtä innostavaa katsoa. Heti tuli sellainen olo, että ehkä pitää hankkia vielä jokunen kärhö lisää. Niitähän saa mahtumaan vaikka kuinka monta, jos vain sopiva kohta maasta löytyy. Ylöspäinhän ne yleensä kasvavat. Kivasti viimeisessä kuvassa Innocent Blush täydentää ja raikastaa Polish Spiritiä. Loistokärhöpostausta odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt eivät tosiaan paljoa kukkapenkkitilaa vaadi kunhan vain ylöspäin pääsevät. Kummasti se ajatus lohduttaa, kun mietin kellarissa talvehtivia kärhöjä ja niiden sijoituspaikkoja. Ensi kesänä saa kyllä kaivaa monta suurta monttua niille, ellei upota useampaa samaan kuoppaan.
      Yritän usein ujuttaa jonkun vaalean kärhön tummempien kaveriksi juuri sen vuoksi, että vaaleasta tulee kivasti kontrastia ja raikkautta tummemman sekaan. 'Zoprika' vaan oli kanssani eri mieltä kukkien sijoittelusta ja kukki pääasiassa kaariportin huipulla eikä violettien kaveriensa seassa. Vain muutama kukka oli eksynyt katselukorkeudelle.

      Poista
  2. Minun alppi- ja tarha-alppikärhön ovat vasta nuoria, mutta arvaa, muistinko laittaa niille jänisverkot. Täytyy toivoa, että ne olisivat vielä sen verran piilossa, etteivät rusakot olisi niitä kokonaan syöneet. Ehkä aivan turha toive. Arboretumin henkeen nämä edellä mainitut sopisivat aika hyvin, mutta alkava kasvukausi näyttää, miten ovat lähdössä kasvuun.
    Noissa loppuosan kuvissa oli oikein hemaisevia ja hienosti yhteensopivia kärhöpareja tai yhdistelmiä. On kiva löytää kärhökumppanuuksia, jotka täydentävät ja korostavat vieruskavereitaan ja samalla tekevät istutuksesta kiinnostavan ja elävän.
    Seuraavaa osaa innolla odottaen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jänöt eivät ole huomanneet alppikärhöjäsi. Minultakin jäi suojaamatta 'Pink Dream' ja 'Pink Flamingo' ja kauhulla menin parisen viikkoa sitten katsomaan, onko ne syöty. 'Pink Dream' oli jäänyt ainakin huomaamatta jäniksiltä, joten laitoin sille suojaksi kuusenoksia. Flamingo oli kokonaan hangen alla, joten varmaan on sekin turvassa, elleivät ole rusakot käyneet aterioimassa jo alkutalvesta.
      Kiitos! Välillä on vähän arpapeliä, sattuuko kaupasta tulemaan oikeat lajikkeet. Pari kertaa on tullut väärä kärhö mutta onneksi värit ovat sopineet yhteen. Yhden kaivan keväällä pois ja korvaan toisella.
      Kiva, että seuraavaakin osaa jo kovasti odotetaan.

      Poista
  3. Hei Minna!
    Aivan ihania kärhöjä. Minulla viihtyy ainoastaan nuo alppikärhöt, ja pienikukkaiset. Suurikukkaisia ei kannata edes yrittää.
    Terveisin Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Suurikukkaisilla onkin vähän enemmän vaatimuksia kasvupaikaltaan kukoistaakseen kunnolla. Vähän enemmän siis aurinkoa, lämpöä, vettä ja ravinteita, muhevampaa multaa ja syvempi kasvualusta. Sitten kun ne ovat kunnossa, isokukkaisetkin viihtyvät hienosti. Toisaalta, jos pienikukkaiset viihtyvät hyvin, niin voi sitten keräillä niitä. Ihania ovat nekin ja pääsee itse helpommalla.

      Poista
  4. Mukavaa katseltavaa nämä kukkakuvat aina on . Minulla myös mahtuisi jonkinverran lisääkin näitä kärhöjä kun olen istuttanut vain yhden kutakin tukiin . Tuo sinun Pernille ja Etoile Violette sopivat todella hyvin yhteen .Pitää katsoa nyt miten nämä entiset suoriutuu kasvusta ja kukinnasta .
    Ehkä syksyllä voisi taas muutamia ostaa vaikka ruukkuihin kellariin . Katsella entisten pariksi jotain väreihin sopivaa . Kun joskus tuo pergola meille valmistuu niin sitten jotain köynnös juttuja pitää kuitenkin hommata . Kiva puolimaraton .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin talven keskelle kukkakuvat tuovat mukavasti väriä ja silmäniloa. Pidetään peukkuja kärhöillesi, niin uskallat hankkia niitä lisää. Sinulla on hyvä kellari talvetella niitä, niin ehtivät kasvattaa kunnon juuret ennen maahan istutusta ja lähtevät sitten maassakin paremmin kasvuun.

      Poista
  5. Ooh olet ihana kärhökuningatar! Nämä ovat hyvin kauniita ja onnistut niin hyvin niiden kasvattamisessa. Omat kärhöni kasvavat huonosti kärhöihisi verrattuna. Onko sinulla joku lemppari? Ostin myös alesta mantsuriankärhön ja istutin sen omppupuuhun kiipeämään. Aivan ihana tuo sekoitus missä erivärisiä kärhöjä kasvamassa, wau. En ole koskaan jaksanut näitä suojata jäniksiltä eikä niitä ole onneksi syöty, käynyt hyvä tuuri, kun kaikki niille kelpaa. Nytkin oli järsitty puolet puutarhasta jo, huokaus. Odotan kakkososaa jo!
    t. samettihortensia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi kiitos! Ehkä jätän kuitenkin sen kärhökuningattaren tittelin Kruunuvuokolle, vaikka hyvin otettu olisin kunniasta. Hänen kärhöillään on kokoa ja näköä sen verran paljon, että omani ihan kalpenevat niille. Ovat kyllä nuorempiakin, mutta silti. Tuskin täällä nelosvyöhykkeellä kärhöt koskaan ehtivät ihan niin suuriin mittoihin kuin etelämpänä.
      Seuraavaksi tulossa olevasta loistokärhöpostauksesta löytyy useampikin suosikkikärhöni. Aiemmin suosikkini oli 'Elsa Späth', mutta enää en ole ihan varma, kun sen rinnalle on noussut monta muutakin ihanuutta. Tässäkin postauksessa on upeita lajikkeita, joista pidän paljon, kuten vaikkapa 'Pernille' ja 'Zoprika'. Olen aika kaikkiruokainen kärhöjen suhteen!
      En minäkään suojaa muita kuin alppikärhöt. Muut eivät kuitenkaan talvehdi lumirajan yläpuolelta, joten joutavat jänikset syödä ne kitoihinsa. Toivottavasti jänöt pysyvät poissa puutarhastasi lopputalven.

      Poista
  6. Sulla on kyllä kärhöjen kasvatus hyppysissäsi! Minäkin suojaan vain alppikärhöt jäniksiltä, muut aloittavat kasvun joka vuosi uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mitäpä sitä turhaan suojaamaan joka tapauksessa talven aikana kuolevia versoja. Suojaamista on muissakin kasveissa riittämiin.

      Poista
  7. Ihania kaikki! Meillä asustelee enimmäkseen alppi-ja viinikärhöjä.

    VastaaPoista
  8. Onko sulla kellokärhöt miten aurinkoisessa paikassa? Viinikärhöt ovat minunkin suosikkeja kun eivät kelpaa jänöille ja kukkivat myös puolivarjossa, samoin mantsuriankärhö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Arabella' on täyspaahteessa mutta muut kärhöt enemmän tai vähemmän puolivarjossa. Tässä on sen verran metsää ympärillä, että suurimpaan osaan pihasta osuu aina johonkin aikaan jonkun puun latvus.

      Poista
  9. Ihania kaikki tyynni! Flamingo näyttää Flamingolta, mutta orotas vaan ku pääsöö vauhtihin, kasvaa suureksi ja jyrää allensa kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flamingo on ollut äidilläni sangen hidaskasvuinen eikä ole minullakaan pitänyt sen enempää kiirettä. Hyvä kuitenkin tietää, että se voi viihtyessään villiintyä. Sama tapa on sinisellä alppikärhölläkin.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!