sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Kohta...

Nyt riittää jännitettävää, sillä useasta kasvista aukeaa ihan pian ensimmäisiä kukkia. Aiemmin aloittaneet lopettelevat tai jatkavat vielä kukintaansa ja värimaailma muuttuu uusien puhjetessa kukkaan.
Tulppaani 'Grand Perfection'. Voiko täydellisempää ollakaan?
Minulle on näemmä sattunut näitä myöhäisempiä tulppaanilajikkeita, sillä 'Queen of Night' -tulppaanitkin vasta alkavat aueta. Istutin näitä pussillisen toissa syksynä ja yllätyin, miten moni jaksaa kukkia tänäkin vuonna.
Ihana 'Queen of Night' nostaa kukkansa ylpeästi katselukorkeudelle.
Laukkojen isokokoiset pallot koristavat kohta kukkapenkkejä ympäri pihaa. Ripottelin näiden sipuleita syksyllä useisiin kukkapenkkeihin, jotta niitä näkyisi joka ikkunasta.
Laukka 'Purple Sensation'
Bellikset ovat kukkineet jo pitkään eivätkä lopeta ennen syyspakkasia, mutta itsekseen kun saavat kylväytyä, niin sieltä löytyy aina erilaisia ihanuuksia. Viime vuonna melkein kaikki olivat melko yksinkertaiskukkaisia ja valkeita sekä hennon vaaleanpunaisia. Tänä vuonna on kerrannaisempien ja tummempien värisävyjen vuoro, vaikka puhtaan valkeitakin on seassa.
Tämä pieni belliksen siementaimi näyttää olevan erityisen pörröinen. Ihana nähdä, millainen tämä on huomenna.
Avautumassa olevat lehdetkin voivat olla jännittäviä. Tässä sulkavaleangervo.
Tämä vanha saksankurjenmiekka ei petä koskaan.
Lyydianmaksaruoho alkaa kohta kukkia kivikkorinteessä.
Tarhakeijunkukka 'Hans' nostaa kukintonsa pian puolen metrin korkeudelle.
Puistoatsalea 'Illusia' oli aukaissut yön aikana ensimmäisen kukan. Kohta pensas on niitä valkoisenaan. Sain tämän mieheltäni ensimmäisenä äitienpäivänäni pari vuotta sitten ja jännitän aina keväällä, onko se selvinnyt talvesta ja kukkiiko se.
Puistoatsalea 'Illusia'
Ensimmäiset härkäpavun kukat alkavat aueta. Veikeitä minusta.
Pihaesikon dramaattisen väriset kukat nousevat pian lehtiruusukkeen yläpuolelle. Tämä kukkii minulla ensimmäistä kertaa.
Tähtilevisia oli yllättänyt aukaisemalla yön aikana ensimmäiset kukkansa. Kohta kivikkorinteessä on pinkki väriläiskä, kun levisia alkaa kunnolla kukkia.
Tähtilevisia 'Litlle Plum'
Tänne on luvattu hieman viileämpää säätä, joten ehkä toukokuun huima tahti hieman hidastuu kesäkuulle siirryttäessä ja ehdin nauttia näistä uusista ihanuuksista pidempään.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun saat vielä nauttia tulppaanien kukinnasta, täällä ovat jo lakastuneet. Atsalean kanssa minua ei onnista, on kyllä kovin vihreä kesäisin, mutta kukkaset jäävät tulematta... Ja laukkapallot ovat ihan parasta, kiva, jos niitä pomppii ympäri pihaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minulla ei juuri tulppaaneita kukkinut silloin kun teillä muilla olivat ne kauneimmillaan :) Pitää muistaa syksyllä ostaa aikaisempien lajikkeitakin. Mikähän atsaleaasi vaivaa? Toivottavasti vielä joskus kukkisi oikein komeasti. Laukat todella näyttävät pomppivan tuulessa pitkin pihaa!

      Poista
  2. Ihanaa kukintaa sinulla siellä . Minä olen yrittänyt istutella pioneja uuteen paikkaan. En tosin vielä kaikkia, koska kukkivat . Minulla valkoinen Levisia myös kukkii rinteessä kivien lomassa ensimmäisen kerran. Ostin sen viime vuonna. Kurjenmiekkoja ja Iiriksiä minulla on paljon. Ovat upeita myös ennen ja jälkeen kukinnan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Valkoinen levisia olisikin ihana! Kurjenmiekkojen kukinta on upea silloin, kun viihtyvät kasvupaikallaan. Lisäksi niiden miekkamaiset lehdet antavat ryhtiä kukkapenkkiin.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!