Vaikka tapana on usein tehdä "tilinpäätös" kuluneesta vuodesta, jätän sen sujuvasti väliin. Viime kesänä tehdyistä puutarhapuuhista löytyy kooste
Viisi puutarhamuistoa kesältä 2018 -postauksesta, eikä minua innosta palata viime talven superlumisiin tunnelmiin. Syksy on vielä tuoreessa muistissa (ja kuka sitä haluaisi muutenkaan muistella?), joten kurkataan talvehtivia kasveja ja tarkistetaan, tuliko 100 lintua -haaste voitettua. Eiköhän kuluneen vuoden saa näinkin taputeltua pakettiin :)
Kellarissa näyttää pääsääntöisesti sille, mitä normaalistikin. Uusia kellarikokeilujani ovat pelargoni, verenpisara ja leijonankidat. Verenpisara näyttää aivan samalta kuin eteisessäkin talvehtivat kaverinsa: kuivan näköisiä risuja, mutta oksankärkiä taivuttamalla ne eivät napsahtele poikki, joten elossa ovat. Pelargoneissakin on vielä jokunen vihreä lehti. Leijonankidat sen sijaan näyttävät siltä kuin eivät olisi pimeässä olleet hetkeäkään.
 |
Joku ei-puutarhaihminen viskaisi nämä "kuolleet raaskut" kompostiin. |
 |
Leijonankidat yllättivät vehreydellään. Myös tuo punertavalehtinen ja -versoinen yksilö, jota ihmettelin kesällä, on terhakan näköinen. |
 |
Vuoden viimeiset piipot? Vai pian kevään ensimmäiset? Sipulialesta löytämäni hyasintit (?) ovat nämä aikaiset kasvuunlähtijät. |
Daalian ja karjalanneidon juurakot ovat myös ensimmäistä kertaa kokeilussa. Toistaiseksi niidenkin tilanne vaikuttaa lupaavalta: ovat napakan ja kiinteän tuntuisia, eivät kurttuisiksi kuivuneita tai pehmenneitä. Kärhöjä olen talvettanut joka vuosi ja aina ennen tähän aikaan vuodesta ne ovat näyttäneet tällaisilta:
 |
'Multi Blue' on hyvän näköinen. 'Hagley Hybridissä on samanlaiset silmut. |
Olisin enemmän kuin tyytyväinen, jos kaikki kärhöt näyttäisivät tuolta, mutta mihinkäs törmäsinkään? 'Voluceau' oli tehnyt kaksi parin sentin mittaista verson alkua ja 'Kaiser' pikalaskemalla 17!
 |
Hänen Keisarillinen Korkeutensa on pelottavan pitkällä kasvuun lähdössään. |
Eteisessä talvehtivat kasvit näyttävät pärjäävän normaalisti. Tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo' on tehnyt pari pikkuista silmua ja pelargonit ovat edelleen vihreitä. Pelargonien juurella leikatut lobeliat puskevat uutta versoa. Loppusyksyllä löysin 0,5 eurolla jättiverbenan taimen ja ajattelin kokeilla sen talvetusta. Lehdet ovat kuivettuneet ajat sitten, mutta varret ovat edelleen vihreät.
 |
'Pink Flamingo' pinkissä ruukussaan. |
 |
Kylmässä pelargonienkin kukat kestävät pitkään. Osan olen katkonut maljakkoon sisälle, mutta tuskinpa muutamasta kukinnosta on talvehtimiselle haittaa. |
Rosmariinia olen yrittänyt talvettaa joka vuosi, mutta kertaakaan en ole siinä onnistunut. Kellarissa en ole vielä kokeillut, kun kaikki ohjeet käskevät talvettaa sen valoisassa ja viileässä tilassa. Tänä vuonna laitoin rosmariinin samaan diy-minikasvariin jouluasetelman pikkuhavun ja muratin kanssa. Siellä se on paremmin suojassa ulko-oven aukaisusta tulevalta pakkasilmalta ja toisaalta ilmankosteuskin pysyy vähän parempana kuin eteisessä muuten. Toistaiseksi rosmariini on hengissä, mutta ehkä vähän kituliaan näköisesti kuitenkin. Onko teillä antaa lisävinkkejä sen talvetukseen?
 |
Muratti ja mikä lie havu viihtyvät muovihupun alla mainiosti, rosmariini kituuttelee vähän niin ja näin. |
Osallistuin myös Birdlifen 100 lintua vuonna 2018 -haasteeseen. Kuinkas sille kävi? Lopputulos minulla on
68 tunnistettua lintua. Pikkuisen jäi harmittamaan, etten saanut yrityksistä huolimatta edes 70 lintua täyteen. Viime vuosi vaikutti minusta aika huonolta lintujen suhteen, sillä monta tuttuakin siivekästä jäi bongaamatta. Esimerkiksi puukiipijä on aiempina vuosina viihtynyt sivupihan mäntyjen rungoilla kiipeilemässä, tänä vuonna en nähnyt siitä vilaustakaan. Muita tänä vuonna näkemättä jääneitä minulle tuttuja tirppoja ovat helmipöllö, hernekerttu, huuhkaja, käenpiika, metsäkirvinen, pyrstötiainen, pyy, rautiainen, sirittäjä, taivaanvuohi, varpuspöllö sekä viirupöllö.
 |
Tämä tuntematon siivekäs kävi ensin altaassa kylpemässä ja otti sitten hiekkakylvyt perään. Tunnistaako kukaan häntä näin epäselvästä kuvasta? Harmaasieppoko? |
 |
Harakka kuivatteli kylvyn jälkeen kuusen oksalla. |
Pari kertaa kävin läheisellä lintutornillakin kiikaroimassa vesilintuja ja kahlaajia, mutta ajoitus oli ilmeisesti huono, sillä paikalla ei ollut kummallakaan kerralla kuin kourallinen lokkeja ja muutama sorsalintu. Kahlaajia en saanut koko kesän aikana listalle kuin pari.
 |
Tummemmat linnut keskellä ovat mielestäni kaikki haapanoita. |
 |
Tässä on ilmeisesti tavipariskunta. |
Birdlifella on taas vuonna 2019 lintujen tunnistushaaste. Haasteeseen on lisätty normaalisarjan lisäksi ekosarja, jossa on tarkoituksena havaita sata lintulajia käyttämättä mitään moottoriajoneuvoja. Lisää haasteesta ja muuta lintutietoa voit lukea
Birdlife Suomen sivuilta. Aion itse yrittää taas sadan linnun bongaamista. Katsotaan, kuinka käy. Ainakin myyriä on nyt enemmän kuin viime talvena, mikä tietää parempaa pöllöjen soidinta. Viime kesäkin oli parempi lintujen pesinnän kannalta kuin kylmä ja märkä kesä vuonna 2017.
Tällaisia kuulumisia oli minulla vuoden viimeisinä päivinä. Ensi vuoden suunnitelmista sitten seuraavassa postauksessa. Iloista vuodenvaihdetta!