Elämää puutarhassa

Puutarhassa riittää näin loppukesällä vilskettä. Puutarhurin (ja hänen perheenjäsentensä) lisäksi täällä lentelee todella paljon hyönteisiä, perhoset ja kimalaiset ehkä eniten näkyvillä. Nelijalkaisiakin puutarhasta nauttijoita näkyy, tosin jotkut niistä kuuluvat niihin vähemmän arvostettuihin puutarhavieraisiin.

Neitoperhoset ovat niin kiitollisia kuvattavia, sillä ne malttavat pysyä pitkiä aikoja paikoillaan siivet levällään eivätkä säiky kovin helposti edes lähelle tulevaa kameraa.

Ja niitä riittää! Syyssyrikällä on ollut parhaimmillaan yhtä aikaa kahdeksan neitoperhosta. Yläkuvissa neitoset ovat löytäneet syötävää kivikkotörmäkukalta ja jättiverbenalta.

Kivikkokimalaiskoiraalla on hauska keltatupsuinen kuono. Tämä yksilö oli löytänyt ensimmäiset punatähkä 'Alban' kukat.

Saman lajin toinen edustaja oli ottanut perusteelliset siitepölykylvyt punakosmoksessa.

Neljän ruuhka purppurapunalatvalla. Oikeassa alanurkassa kivikkokimalainen, muita en tunnista.

Hei, muistakaahan muuten osallistua kimalaishaasteeseen nyt kun niitä vielä näkee!

On meillä kukkakärpäsiäkin. Tämä värikäs vekkuli on nopean googlettelun perusteella ehkä kaunosurri. Saa korjata, jos joku tunnistaa paremmin.

Sattuipa tässä eräänä päivänä nurmikonleikkauksen yhteydessä niin, että kasvimaan portti jäi toisesta päästä auki peräti puolen vuorokauden ajaksi. Eikö jo siinä ajassa yksi rusakonpoikanen ollut löytänyt tiensä selleripenkkiin. Olin menossa kameran kanssa katsomaan, olisiko kasvimaalla mitään kuvattavaa, joten tuholaisen vierailusta jäi todisteet muistikortille.

Nurkasta oli pistelty vahapavut poskeen.

Aidan rusakonkestävyys tuli ainakin testattua moneen otteeseen. Sellerinvarret rutisivat pupun pomppiessa nurkassa ennen kuin se vihdoin ymmärsi kääntyä ympäri ja kirmata avonaista porttia kohti.

Kovin paljoa tuhoja rusakko ei ollut saanut aikaan, mutta tästä sokeriherneen palosta on turha saada siemeniä ensi vuoden kylvöihin. Ei muuta kuin nauha uuteen palkoon merkiksi.

Toivottavasti sama yksilö sai niin pahat traumat kasvimaalta, että kiertää koko kirotun paikan kaukaa. Karo sen sijaan taitaa olla vain tyytyväinen rusakoiden uudelleen alkaneista vierailuista, sillä tuoretta evästä löytyy niiden jäljiltä nurmikolta joka päivä niin paljon kuin vain maha vetää.

Pitäähän se nyt välillä kuvata karvaistakin kukkasta, tosin ovat nuo revonhännätkin aika karvaisen tuntuisia.

Oikein mukavaa viikon jatkoa!

Jatkoon vai ei?

Aina välillä puutarhassa joutuu tekemään valintoja siitä, saako joku kasvi jatkaa eloaan jossain penkissä vai kutsuuko peräti komposti. Varsinkin kesäkukkien kanssa on välillä vähän siinä ja siinä, viitsiikö nähdä vaivaa niiden talvettamisessa tai esikasvatteluissa. Loppukesällä sitä kiertelee puutarhassa ja katselee kasveja sillä silmällä, maksoiko niiden helliminen ja hoivaaminen vaivan. Palataan kesäkukkiin hetken päästä, sillä haluan ensin käväistä kivikkorinteessä. Sen suunnitelmat menivät osittain uusiksi, sillä varsinkin rinteen yläosasta kuoli viime talven aikana monta korkeaksi kasvavaa kasvia. Tilalle väliaikaisesti siirtämäni ylijäämätaimet eivät kasva tarpeeksi korkeiksi, joten rinteen mylläys alkaa viimeistään ensi keväänä uudelleen. Ei siitä kerralla tullutkaan hyvää, mutta eipähän lopu tekeminen kesken. 

Tähtilevisia 'Little Plum' päätti yllättäen lähteä uudelle kukintakierrokselle.

Tähtilevisian hoivaaminen parina ensimmäisenä vuonna on selvästi kannattanut, sillä se on voinut tänä kesänä paremmin kuin koskaan. Laitoin kahtena ensimmäisenä talvena sen päälle pienen liuskekiven palasen katokseksi suojaamaan sateilta, mutta viime talvena sekin vähän niin kuin unohtui... Jääkuution sisältä paljastunut pahoinpidellyn näköinen levisia kukki touko-kesäkuussa runsaasti, piti sen jälkeen taukoa ja innostui nyt uudestaan. Keräsin siitä ensimmäisen kukinnan jälkeen kypsyneitä siemeniä ja kylvin ne heinäkuun alussa. Taimia ei alkanut näkyä, joten noukin muutama päivä sitten osan siemenistä märän talouspaperin päälle muovipussiin ja laitoin jääkaappiin kuukaudeksi. Siementen itäminen voi vaatia useammankin kylmä-lämminkäsittelyn joten jos seuraavan lämpökäsittelyn jälkeen ei ala näkyä itämisen merkkejä, jätän kylvöksen talveksi ulos. Toivottavasti viimeistään ensi keväänä mullasta kurkistelisi paljon reippaita levisiavauvoja. Yhden yksilön varassa talven yli meneminen on vähän turhan jännittävää minulle. Viime kesänä ostamani kesälevisia 'Elise' ei kestänyt talvea, vaikka se keväällä näyttikin lupaavalta. Ehkä talvi ja kevät saivat sen juuristolle kuitenkin jotain tuhoa aikaiseksi.

Turkestaninmaksaruohokin menee ilman muuta jatkoon. Se sopii kauniisti peittämään maanpintaa aivan rinteen alaosassa.

Kivikkorinteen maksaruoho-osastolle on tulossa muutoksia. Yläreunaan istutetut isomaksaruohot lakoilevat rumasti heti kun kukat aukeavat. En mielelläni virittelisi niille tukia, sillä kyllähän nyt niinkin jäykkävartisen kasvin, kuin maksaruoho, pitää itse pystyssä pysyä. Osa maksaruohoista saa ehkä rinnalleen jonkun jämäkämmän kasvin, josta voi tarvittaessa vähän ottaa tukea, mutta kaikkein herkimmin kaatuilevat joutuvat tekemään tilaa muille.

Naapurilta saatu nimetön maksaruoho saa ehkä jäädä, vieressä oleva jo kukkinut roikale lähtee.

Ei kivikosta sen enempää, siirrytään niihin kesäkukkiin. Daalia pääsee ilman muuta jatkoon, sillä sen talvetus kellarissa on helppoa ja vie vain vähän tilaa. Tänä vuonna löysin daalialle vihdoin sellaisen paikankin, jossa se on viihtynyt hyvin koko kesän. Purppurarevonhännät ('Oeschberg') pääsevät myös jatkoon, jos ehtivät kypsyttää siemeniä ennen talven tuloa. Niiden taimikasvatus on melko nopeaa ja niillekin löytyi tänä vuonna paikka, missä ne viihtyivät. Korkeimmat huitelevat jo 1,5 metrin korkeudella. Kiinanastereita saatan kasvattaa vielä ensi kesänäkin, jos taimipöydällä on tilaa. Ne itivät vähän heikonlaisesti, kasvoivat hitaasti ja aloittivat minusta vähän turhan myöhään kukinnan. Nyt kukkivat komeasti, mutta ilo jää lyhyeksi, jos syyshallat vievät ne pian. Ne ovat kuitenkin valtavan hyviä leikkokukkina, joten siinä mielessä ansaitsisivat pienen nurkan jostain kukkapenkistä.

Loistokärhö 'Voluceau' on paikkansa ansainnut, samoin daalia ja purppurarevonhännät. Revonhäntien edessä olevat asterit sen sijaan jäävät vielä mietintämyssyyn.

Talvetan mielelläni kasveja kellarissa, sillä eteinen on varsinkin talvisin lapsiperheessä todella ahdas ilman talvehtivia kasvejakin. Viime talvena kellarissa oli monta jättiverbenaa ja leijonankitaa ja isoina juurakoina ne tarvitsivat tietenkin myös keväällä paljon ikkunatilaa. Jättiverbenat lähtivät kaikki kasvuun, melko hitaanlaisesti tosin, mutta olen nyt jäänyt pohtimaan, kannattiko niiden talvetus kuitenkaan. Viime kesänä kukkinut yksilö oli nimittäin karistanut maahan siemeniä, joista ilmestyi alkukesällä kymmeniä uusia taimia. Ovathan ne nyt paljon hentoisempia kuin talvetetut yksilöt, mutta kukkivat kuitenkin jo. Voi olla, että kaivankin talvetukseen vain pari pienintä yksilöä siltä varalta, ettei itsestään kylväytyminen jostain syystä onnistukaan tänä syksynä. Leijonankidat talvehtivat toissa talvena erinomaisesti ja viime vuonna kehnosti. Tämän vuoden värivalikoimassa ei myöskään ole kovin montaa superkaunotarta, joten voi olla, että leijonankita ei saa kellaripaikkaa. Syyssyrikkä, verenpisarat ja pasuunankukka ovat kasvaneet sellaisiin mittoihin, että tarvitsevat enemmän tilaa kuin viime talvena, ja onhan kellariin tulossa taas muutama kärhöruukkukin.

Äidiltäni tulleita leijonankidan ylijäämätaimia iloisessa sekamelskassa.

Syysleimut ovat komeita loppukesän kukkijoita. Niissäkin on eri lajikkeita suorastaan pilvin pimein. Itselläni on ollut muutaman vuoden valkoista ja tummanpunaista leimua, ja viime syksynä sain muutamia pieniä alkuja kiiltoleimua sekä kahta erilaista syysleimua. Kiiltoleimun pisimmät varret katkesivat maata myöten poikki siinä kesä-heinäkuun myrskyssä, joten kukintaa ei ole tiedossa tälle kesälle. Myöskään toinen uusista leimuista ei ole vielä kukassa.

Kamera vääristää taas tämän värin sinisemmäksi. Oikea sävy on viininpunaiseen päin. Jatkopaikka tälle, mutta ei ehkä tässä penkissä, sillä tässä ei taida olla tälle tarpeeksi kosteaa.

Ensimmäinen uusista syysleimuista teki valtavan suuret kukat. Onhan tämä ihan nättikin, mutta ehkä saa lähteä rakastavampaan kotiin.

Laukkoja on joskus todella hankala sijoittaa mihinkään kukkapenkkiin. Niiden ruskistuvat lehdet pilaavat joskus koko kukkapenkin ulkonäön tai kukat retkottavat pitkin pituuttaan muiden päällä. Pallerolaukka on ollut mielestäni yksi hankalimmin sijoitettavista kasveista, mutta nyt taisin löytää sille sopivan jämäkän kaverin. En aio ostaa näitä palleroisia enää enempää, mutta siirrän kaikki yksilöt samaan paikkaan sitten kunhan löydän ne. Muutama katkesi nimittäin vahingossa vesiheinän mukana aiemmin kesällä...

Kuunlilja 'Gold Standard' peittää täydellisesti näiden laukkojen epäesteettiset osat ja tukee varsia niin hyvin, että kukinnot jaksavat pysyä pystyssä. Väritkin sopivat upeasti yhteen.

Kärhöistä en edes neuvottele; niillä on aina ja ehdottomasti jatkopaikka puutarhassani. Laitetaan tähän loppuun kuitenkin vielä pari kuvaa niistäkin.

Loistokärhö 'Elsa Späth' on aukaissut jo monta kukkaa. Se viivytteli keväällä niin pitkään kasvuun lähdössä, ettei ehtinyt kiivetä edes aidan päälle, mutta kelpaa minulle matalammallakin oleva kukinta.

Loistokärhö 'Multi Bluen' kukat ovat tänä vuonna mallia merisiili tähtipedillä.

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Jaloja angervoja

Elokuu on jaloangervojen aikaa. Niiden väreissä on runsaasti valinnanvaraa punaisen ja valkoisen ystäville. Ne ovat myös ryhdikkäitä, pysyvät kiltisti paikoillaan eivätkä rönsyile salakavalasti muiden kasvien sekaan. Lisäplussaa on se, että jaloangervot ovat helppoja kasveja kunhan vain kasvualustassa riittää kosteutta. Ne viihtyvät happamassa maassa, joten kalkitsemistakaan ei tarvitse miettiä. Ehkäpä juuri näistä syistä niitä on minullekin kertynyt aikamoinen kokoelma. Minusta jaloangervot ovat komeimmillaan suurina ryhminä. Katsotaanpa ensin kärhökaaripenkin jaloangervoryhmää.

Hyvin hempeän sävyinen japaninjaloangervo 'Peach Blossom' (?) aloittaa kukinnan omista jaloangervoistani ensimmäisenä. Sen kukat alkavat aueta jo heinäkuun puolivälissä.

Korkea 'Weisse Gloria' on myös melko aikainen jaloangervo. Sen kukat ovat komean kokoisia, tuuheita tupsuja.

'Europa' aloittelee heinäkuun loppupuolella. Sillä on kauniisti kaareutuvat, korkeahkot kukinnot.

Seuraavana aloittelee 'Rheinland', joka kukkii hieman tummemman sävyisin kukin kuin 'Europa'. Nämä olivat viime kesänä hyvin pieniä jakopaloja, joten eivät ole vielä niin korkeita, mitä niiden pitäisi olla.

Takimmaisena kärhökaaripenkin jaloangervoryhmässä on korkea, melkein violetinsävyinen 'Amethyst'. Se on näistä selvästi myöhäisin kukkija.

Ja tässä koko ryhmä pari viikkoa sitten. 'Amethystit' takana ovat vasta alkaneet saada väriä, kun etualan japaninjaloangervot ovat jo kukintansa loppupuolella.

Toiselta puolelta kuvattuna näkyy paremmin eri lajikkeiden kolmiomaiset ryhmät.

Jaloangervoryhmä tulee vielä muuttumaan kunhan sen keskellä oleva alppiruusu kasvaa kokoa. Toistaiseksi saavat kuitenkin kasvaa melko tiheässä. Kärhökaaripenkin takana majapenkissä on myös isohko ryhmä jaloangervoja. Sain äidiltäni keväällä muutaman ison 'Cattleya' -jaloangervon, jotka piti laittaa aivan pieniksi palasiksi. Istutin ne melko tiheään tyhjälle mullokselle, mutta muutoksia tulee kunhan keksin hyvän istutussuunnitelman majapenkkiin.

Osa taimista jaksaa kukkiakin, vaikka olivat keväällä todella pieniä. 'Cattleya' on melko korkea, vaikka se ei näin ensimmäisenä vuonna vielä näykään.

Takapihan suunnalla on lisää jaloangervoja.

Hiekkalaatikon vieressä 'Fanalit' eivät selvästi pidä siitä, että lapset juoksevat koko alkukesän niiden yli ja viskovat koko kesän hiekkaa päälle. Kukkivat kuitenkin jotenkuten.

'Brautschleier' on samanmallinen "häpsikäs" kuin 'Europa'. Näiden takana on 'Weisse Gloriaa', jotka jäivät vielä tänä vuonna aika mataliksi eivätkä kukikaan kunnolla. Ehkä ensi vuonna ne nousevat selvästi korkeammalle.

Kantopuutarhassa on kolme minikokoista 'Monique' (?) -jaloangervoa. Mittakaavana etualalla esikko ja takana lemmikinlehtiä. Nämä eivät kovin kookkaiksi edes kasva, joten sopivat hyvin kantopuutarhan minimaailmaan.

Kantopuutarhan vieressä on vielä ryhmä 'Erica' -jaloangervoa, mutta ne ovat vasta nupullaan. Niillä on melkein puutarhan varjoisin paikka, joten se myöhästyttää vähän kukintaa. Tästä postauksesta kuitenkin näkee, kuinka pitkän kukinta-ajan jaloangervoilla voi saada, kun valitsee sopivia lajikkeita.

Kuusama, kesäkukkia ja kärhöjä

Nyt kaivataan asiantuntija-apua, sillä köynnöskuusama, jonka sain tuoksuköynnöskuusamana, on aloittanut kukinnan. Viime vuonnakin tämä kaunotar alkoi kukkia vasta elokuun puolivälissä, joten voiko se silloin olla tuoksuköynnöskuusama? Löytyykö keneltäkään teistä samannäköistä? Joka tapauksessa, olipa tämä kiipeilijä mikä tahansa, niin ainakin se sopii täydellisesti mustaan köynnösporttiin ja tuoksuu huumaavalle.

Vasta auenneet kukat ovat sisältä selvästi kellertävän sävyiset, nuput ja kukan taustapuoli ovat vaaleanpunaisia. Kukan ikääntyessä väri vahvistuu.

Pidempään auki olleet Vasta auenneet kukat ovat sisältä vaaleanpunertavan valkoisia.

Aurinkopenkin kosmokset ne vain jaksavat kukkia. Hassusti pari vierekkäin kasvavaa yksilöä ovat keskenään aivan eri tyyppiset: toinen on harsu, mutta kukkia on valtavasti ja toinen tiheä puska vähän hillitymmällä kukinnalla. Onkohan toinen tunkenut juurensa naapurikasvin kanankakkakasaan?

Tässä puskassa pitäisi olla vain yksi kosmos, vaikka kukkien värit ovatkin noin vaihtelevia. 

Ja tässä se vähän vehreämpi puska vierestä. Kiva, että sekoituspussista tuli myös yksi valkoinen yksilö.

Ensimmäinen kukkiva koreatörmäkukka on luikerrellut melkein maata myöten päästäkseen valoon liian reheviksi hurahtaneiden kosmosten ja purppurarevonhäntien seasta.

Daalia 'Wittem' vain komistuu koko ajan. Olen leikannut tästä kesän mittaan useita kukkia leikoksi.

Tiukukärhö 'Arabella' kukkii komeasti ja peittää pian tarhakeijunkukatkin alleen. Aidan päällä näkyy samaa sävyä vähän isommassa koossa.

Loistokärhö 'Elsa Späth' on todella loistokas: terälehtien väli on tänä vuonna huikeat 20,5cm!

Työnkuvani muuttui loman jälkeen hieman, sillä käyn jatkossa parina päivänä viikossa työpaikkani toisessa toimipisteessä, josta lähti yksi työntekijä pois. Tämä lähtenyt työntekijä oli toimipisteensä kukkavastaava ja muut päivittelivät, että heidän työpaikkansa viihtyvyys kärsii suuresti, kun siellä ei ole enää ketään viherpeukaloa. Kun kyseltiin, kuka suostuu astumaan tilalle kukkavastaavaksi, ilmoittauduin tietenkin heti. En paljastanut heille, että en välttämättä ole sen parempi kuin kukaan muukaan siihen rooliin. Vai mitä olette mieltä, kun näytän teille, kuinka kävi kesän aikana kirjovehkalleni?

Ei tästä taida enää elävää saada :D

Pampulakaan (sirovuoripalmu) ei ole enää elämänsä kunnossa. Sanotaan vaikka näin, että ihmisellä vastaava tila olisi kooma; elossa, muttei kovin elinvoimaisen näköinen. Käänne parempaan voi kuitenkin vielä tapahtua. Jos joku työkavereistani sattuu tämän paljastuksen näkemään, niin lupaan olla huolellisempi työpaikan viherkasvien kanssa. Ja olenhan saanut pidettyä muutaman viherkasvin oikein nätisti hengissä jo monta vuotta. Jätetään kuitenkin viimeiseksi verkkokalvoille jotain kauniimpaa kuin kuivunut kasvinraato.

Amiraali piipahti toissapäivänä syyssyrikällä. Mahtaa olla herkkua, kun tuntosarvikin noin vipattaa.

Kiirettä pitää, mutta eiköhän se tästä. Hauskaa viikon jatkoa!

Loman loppu

Heittipä viikonlopuksi kesäiset helteet ja kaupanpäällisiksi niin kostean ilman, että melkein trooppiselta tuntuu! Puutarha nauttii näistä keleistä ehkä jopa vielä enemmän kuin minä. Viikon varrelta on kertynyt sekalainen setti kuvia, joista keräsin tähän postaukseen vähän aiheesta toiseen poukkoilevan kokonaisuuden. Aloitetaan primadonnistani.

Tarhaviinikärhö 'Justa' aukaisi ensimmäiset kukkansa.

'The President' on ollut pitkään kärhökaaripenkin tähti, mutta nyt syysleimut ja jaloangervot vetävät oman osansa huomiosta. 'Justasta' ei ole vielä kilpailemaan näyttävyydessä, mutta ehkä viikon päästä sekin on loistokkaammin esillä.

Patiopenkin kärhöseinäkkeessä on iloinen kärhöjen ja tuoksuherneiden sekamelska. Syyssyrikkä ei meinaa jaksaa kannatella painavia kukintojaan.

Joskus sitä miettii, mitähän on ajatellut jotain kasvia istuttaessaan. Luumutarhan näkyvimmällä paikalla kasvaa neidonkurjenpolvi, joka herää keväällä myöhään, leviää hyvin hitaasti ja kukkii vaatimattomasti. Viime kesänä en tullut kiinnittäneeksi siihen niin suurta huomiota, sillä mantsuriankärhö ja leijonankidat toivat väriä ja vehreyttä penkkiin. Tänä vuonna sen sijaan neidonkurjenpolven ympärillä on valtava tyhjyys, sillä syyshohdekukat ja rusokurjenpolvi kuolivat talvella, mantsuriankärhö ei ole vieläkään noussut enkä istuttanut kesäkukkiakaan luumutarhaan yhtään. Keräsinkin jo ensiavuksi ympäri pihamaata levinneitä orvokintaimia ryppääksi valotolpan juurelle, jotta penkissä olisi edes vähän enemmän väriä. Kunhan keksin neidonkurjenpolvelle uuden paikan, se saa siirtyä pois ja tehdä tilaa jollekin muulle.

Neidonkurjenpolvi on minusta vähän turhan vaatimaton melkein luumutarhan näkyvimmälle paikalle. Siirretyt orvokit taustalla.

Viime kesänä juurrutetut karjalanneidon pistokkaat kukkivat jo aika hyvin. Hortensiakin kukkii alhaalla, joskin ei niin näyttävästi kuin viime vuonna.

Kantopuutarhan taakse aivan rajan tuntumaan on ilmestynyt kultapiisku.

Elokuussa alkaa vimmattu sadon säilöminen. Kävin vielä eilen keräämässä naapurin kanssa vadelmia vakiopaikaltamme, mutta se taisi olla viimeinen reissu siellä, sillä marjat alkavat mennä jo ylikypsäksi. Talon takaa varjoisasta metsästä saa kerättyä vielä hetken aikaa välipalamarjat ja ehkä pakastimeenkin vielä vähän, jos vain aikaa riittää. Sieltä kerääminen on hidasta, sillä marjoja on vain siellä täällä harvakseltaan ja tiheä pusikko lisäriesana. Onneksi herukoita ei tarvitse vielä muutamaan päivään kerätä isompia määriä. Kasvimaalta saa kerätä joka päivä jotain. Jos ei muuta, niin salaattia ja herneitä riittää. Vahapapuja on vielä vähän tulossa, mutta uusia kukkia ei ole enää näkynyt, joten niiden satokausi on pian ohi. Salko- ja ruusupavut vasta aloittelevat. Pensasmustikat ovat aloittaneet pääsadon kypsyttelyn ja niitä saa kerätä suunnilleen kourallisen joka päivä. Päädyin kiskomaan myskikurpitsan pois, sillä siinä ei näkynyt vieläkään yhtään kurpitsanalkua. Se puski vain tupsun hedekukkia joka lehtihangasta ja levittäytyi käytävien lisäksi myös viereiseen kasvulavaan. Kiitettävästi se oli kuitenkin pitänyt melkein parin neliön alalta rikkaruohot kurissa. Ensi vuonna en enää kasvata myskikurpitsaa, vaan käytän senkin tilan johonkin tuottoisampaan.

Pensasmustikoita, kesäkurpitsa 'Diamant F1', ensimmäinen patty pan -kurpitsa 'Sunburst', 'Patio Red' -paprikoita sekä tomaatteja 'Maskotka' ja 'Rosella' (paprikoiden oikealla puolella yksi kpl).

Lapsille piti saada jotain tekemistä, joten nostimme osan valkosipuleista. Vasemmapuoleisesta lajikkeesta jätin loput vielä kasvamaan kokoa, sillä niiden lehdet olivat vielä kokonaan vihreitä.

Pensashanhikit 'Creme Brule' kukkivat jo hyvin.

Valeistutuksessa odottava pensashanhikki 'Lovely Pink' kukkii myös. Aika hempukka.

Kivikkorinteeseen olen kärrännyt kesän aikana ainakin pari kottikärryllistä pikkukiviä. Nyt loppupäässäkin näkyy enemmän kiviä kuin paljasta mullosta, vaikka talven aikana kuolleiden kasvien tilalle istutetut taimet eivät olekaan vielä ottaneet omaa tilaansa haltuun. Kuinkahan monta sipulikukkaa olen tullut siinä samalla haudanneeksi kivien alle? No, kaivellaan ne sitten taas keväällä esille.

Kivikkorinne näyttää kuvassa vaatimattomammalta kuin silmin nähtynä. Kadulta katsottuna aurinkopenkin purppurapunalatvat ja kosmokset näkyvät hauskasti aidan yli. Helminukkajäkkärä kukkii näyttävästi ison kiven kohdalla.

Maksaruohot 'Stewed Rhubarb Mountain' (vas.) ja 'Strawberries and Cream' kukkivat yhtä aikaa loistosalvian kanssa. Aidan alus on näemmä kitkemättä...

Turkestaninmaksaruoho kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa kunnolla. Tämä on niin nätti!

Keisarinviittanaaras (vai kutsuisiko tätä peräti keisarin morsiameksi, heh) herkutteli purppurapunalatvoilla.

Viimeinen kesälomapäivä lähenee uhkaavasti loppuaan. Kuinkahan tässä osaa taas töitä tehdä, kun ei ole uhrannut loman aikana työasioille ajatustakaan? Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hetki menee aikataulujen rukkaamisessa ennen kuin työt, lasten kuskaamiset, kotityöt, puutarha-aika ja blogielämä on saatu tasapainoon. Sitä k-alkuista epidemiaa en uskalla edes ajatella. Onneksi kesä ei ole vieläkään ohi ja vapaapäiviksikin saattaa osua mainioita puutarhasäitä. Tai jos ei osu, niin herukat kerätään sadetakki päällä, kukkasipulit istutetaan rautakangella ja kitkeminen jätetään suosiolla ensi kevääseen! Leppoisaa sunnuntai-iltaa!