Kurjenmiekkakesä!

Pitää ihan laittaa historiankirjoihin iso merkintä tälle kesälle. Täällä on nimittäin koettu sellaista kurjenmiekkojen kukkatykitystä, että oksat pois! En nyt laske tähän kevätkurjenmiekkoja, vaikka nekin kukkivat ihan hyvin. En myöskään hollanninkurjenmiekkoja, joista peräti puolet syksyllä istutetuista sipuleista kukki ja lisäksi yksi teki pienen lehtitupsun. Jätetään laskuista myöskin ne paksujuuriset viitta- ja tarhakurjenmiekat, sillä ensiksimainittu kukkii luotettavasti joka vuosi ja jälkimmäinen ei koskaan. Jäljelle jäävät siis siperiankurjenmiekat ja siemenestä kasvatetut kurjenmiekat, olivatpa ne loisto- tai siperiankurjenmiekkaa tai jotain niiden sekasikiötä.

Nämä 24.6.2023 kuvatut kukat ovat viimeisiä Navettapiian siperiankurjenmiekkojen kukista. Ensimmäinen aukesi jo 11.6.

Tämän kesän kurjenmiekkakauden aloitti toinen Navettapiialta viime kesänä saaduista kurjenmiekoista. Sen pääkukinta meni itseltäni vähän ohi, sillä olimme juuri silloin lomareissulla. Ehdin kuitenkin näkemään ensimmäiset auenneet kukat sekä kukinnan loppumetrit. Hassusti sekä ensimmäiset että viimeiset kukat aukesivat hyvin matalalla lehtien seassa, kun juuri se paras kukinta oli ollut korkealla niin kuin muillakin siperiankurjenmiekoilla. Ehkäpä ensi kesänä olen kotona silloin kun kurjenmiekat kukkivat vieläkin komeammin (tämä oli sitten hyvin vakavasti otettava vihje kurjenmiekoille).

Pensasryhmän ensikukkija näyttää vähän liian siniseltä tässä aurinkoisena päivänä otetussa kuvassa.

Heti Navettapiian kurjenmiekkojen jälkeen alkoi kukkia siemenestä kasvatettu kurjenmiekka, jonka siirsin viime kesänä kärhökaaripenkistä pensasryhmän päätyyn. Se olikin sille ensikukinta ja oli kiva nähdä, minkä värinen se on. Pensasryhmän kurjenmiekan jälkeen meni yli viikko ennen kuin seuraava kurjenmiekka alkoi aukoa nuppujaan. Kasvupaikan valoisuudella näyttääkin olevan selvä ero kukinta-ajassa ja ehkä asiaan vaikuttaa hitusen myös se, että pensasryhmästä sulaa lumet paljon ennen kärhökaaripenkkiä.

Seuraavaksi kukkansa avasi puhtaan valkoinen kaunotar, jolla on aavistus keltaista aivan terälehtien tyvillä.

Mielestäni siirsin toissa syksynä kärhökaaripenkistä upean taivaansinisen yksilön vähän väljemmille vesille saman penkin toiseen reunaan. Viime kesänä kurjenmiekat eivät suostuneet kukkimaan, joten salaisuus ei paljastunut ennen kuin vasta tänä kesänä. Siirretty yksilö olikin valkoinen ja omalle paikalleen jäänyt taimi, joka ei tänä vuonna kuki, on sitten pakosti se vaaleansininen kaunotar. Tältä vuodelta siitä ei siis ole kuvia mutta laitan kuvan sen ensikukinnasta vuodelta 2021. Hauskaa, että saman emokasvin siemenistä tuli neljä eri väristä kasvia, jotka kaikki näyttävät ainakin ensivaikutelman perusteella olevan suht helposti kukkivaista sorttia.

Tässä vielä kuva valkoisesta komeimmillaan. Tällä on kivan täyteläisen muotoiset kukat.

Ja tämän ihanuuden kuvittelin valkoisen kohdalle siirtäneeni (kuva 2021).

Neljäntenä (ihan hurjaa, ei täällä ole koskaan näin montaa kurjenmiekkaa kukkinut!) nuppujaan alkoi aukoa kesällä 2022 kukkinut utuisen sininen kurjenmiekka. Siemenkirjeen satoa sekin. Pidän kovasti sen sävystä ja kuvioinnit terälehtien tyvellä ovat lumoavat. Kukan malli on tälläkin oikein kaunis.

Kärhökaaren kurjenmiekka. Eikö olekin kaunis sävy!

Kurjenmiekan sävy sopii oikein kauniisti 'Elina'-pioniinkin.

Yllä olevassa kuvassa kurjenmiekka näyttää kääpiökokoiselta mutta se johtuu vain siitä, että pionin kukka on poikkeuksellisen korkeassa varressa. Kurjenmiekan lehdet ovat kuitenkin suunnilleen 70cm korkeita ja kukat nousevat vielä pikkuisen niitä korkeammalle, joten ihan hyvin ne näkyivät ympäristöönsä. Vähän kun taimi vielä vankistuu, niin eiköhän korkeuttakin tule pikkuisen lisää. Samalla alueella on nyt kolmea eri sinisen/liilan sävyä: kurjenmiekkojen utuinen sininen, kurjenpolvien selkeä violetti ja tarhavaleunikon kirkas taivaansininen (ylläolevan kuvan yläreunassa). Luulen, että unikko saa ehkä väistyä kärhökaaripenkin toiselle puoliskolle lajitoverinsa seuraan. Voisin siirtää sinne myös sen taivaansinisen kurjenmiekan, joka nyt on tuon utuisensinisen kurjenmiekan edessä. Silloin puhtaamman siniset olisivat valkokukkaisten kavereiden kanssa yhdessä ryhmässä ja tälle puolelle jäisi murretumpia sävyjä. 

Näin pieneksi puskaksi kukkia oli oikein mukavasti.

Yllätyin erittäin iloisesti jo siitä, että Navettapiian kurjenmiekat ja omat siemenkasvatukset yhtä tainta lukuunottamatta kukkivat. Kurjenmiekkojen juhlat eivät kuitenkaan ole vielä ohi, sillä myös osa vanhoista valkoisista siperiankurjenmiekoistani on päättänyt vihdoin kukkia ja yksi suorastaan räjäyttää potin melkoisella määrällä kukkanuppuja. Taisi ottaa mallia viereen istutetuista Navettapiian kurjenmiekoista. Parissa muussa on vain muutamia nuppuja, mutta olen niistäkin erittäin iloinen. Johan niitä viherkasveja on monta vuotta ihmeteltykin.

Katsokaa, mikä määrä nuppuja on vielä avautumatta! Tämä on legendaarista!

Liekö syy sateisissa kesissä vai tarvitsivatko kurjenmiekat oikeasti viime syksyn kaltaisen kidutuksen kukkiakseen? Laitoin kyllä osalle kurjenmiekoista viime kesänä palanutta hevosenlantaakin, mutta tuskinpa se on kuitenkaan ratkaissut peliä, sillä kaikki eivät lantaa saaneet ja kukkivat silti. Ja aurinkopenkin valkoinen siperiankurjenmiekka (ihan samaa lajiketta kuin yllä olevan kuvan superkukkija) sai myös lantaa ja samat sademäärät, mutta ei kukkinut siltikään. Mystisiä ovat kurjenmiekkojen kukintakonstit.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Omoshiro', jota ympäröivät kaikki muut tämän postauksen kurjenmiekat paitsi pensasryhmän tummansininen.

Tänä vuonna 'Omoshiro' aloitti sen verran myöhään kukinnan, että se ei ehtinyt kukkia yhtä aikaa muiden kuin valkoisen siperiankurjenmiekan kanssa. Ensimmäiset nuput olivat kyllä ihan viittä vaille auki yhtä aikaa sen utuisen sinisen kurjenmiekan kanssa, mutta yhteiskukinta jäi kuitenkin yhdestä päivästä kiinni. Ehkä jonain vuonna kärhö kukkii hitusen aiemmin ja kurjenmiekoissa on niin runsaasti nuppuja, että kukinta kestää tarpeeksi pitkään.

Muutamia pikkuprojekteja

Pelkäksi laiskotteluksi ei taida mennä tämäkään kesä, vaikka mitään isompia projekteja ei ollutkaan suunnitelmissa. Talvituhot laittoivat kuitenkin suunnitelmia uusiksi ja pieniä aukkopaikkoja on pitänyt täydentää sieltä sun täältä. Pensaista on pitänyt leikellä kuivia tai vaurioituneita oksia pois ja nyt oli myös aika heittää hyvästit 'Laatokan Helmelle'. Sen vointi oli jo viime kesänä vähän kyseenalainen ja viime talvi oli sitten viimeinen niitti puulle. Vanhat, isot pakkashalkeamat rungon alaosassa lienevät kaikkien ongelmien pohjimmainen syy. Alkukesällä näytti jo lupaavasti siltä, että puu puhkeaisi lehteen yhtä hyvin (=huonosti) kuin muutkin puut, mutta pari viikkoa sen jälkeen lehdet alkoivat lurpattaa ja viimein kellastua.

Auringonpaisteisessa kuvassa vähän huonosti näkyy, mutta lehdet olivat jo ruskeita tässä vaiheessa.

Seurasimme puuta niin pitkään kuin pystyimme, mutta siinä vaiheessa kun lehteen puhjenneet oksat alkoivat myös napsahtaa taivutettaessa poikki, oli helppo päätös ottaa saha käteen ja kaataa puu pois. Kuivuneet oksat eivät enää lähde kasvuun, vaikka miten niitä tuijottaisi.

Ei sahauspintakaan ihan kymmenvuotiaan terveen puun rungolta näyttänyt.

Onneksi olin jo viime kesänä ennakoinut tilannetta jättämällä lupaavan näköisen juurivesan kasvamaan. Vesa on kasvanut emopuun pintajuuresta ja se on tehnyt maanrajaan pari omaakin juurta, joten sillä näyttäisi ainakin näin amatöörimäisesti ajateltuna olevan "oikeaoppinen" juurenniska. Näin ollen sen pitäisi ehkä olla kestävämpi kuin jostain syvemmältä lähtevän vesan. Korjatkaa, jos olen väärässä. Taimen kasvu vauhdittui selvästi samaa tahtia kun emopuu alkoi nääntyä, joten keväällä 70-senttinen vesa on nyt noin 150-senttinen. Paljaaltahan Helmen jättämä aukko silti vielä näyttää, kun muutkin luumupuut kärsivät talvesta, mutta äkkiä silmä tottuu avarampiin näkymiin. Nyt vain toivotaan, että 'Laatokan Helmi' oli omajuurinen eikä vartettu. Pitää muistaa levittää pian syyslannosta uudelle Helmelle, jotta se ehtisi varmasti valmistautua talveen kunnolla. Hirmuisesti uutta kasvua yhden kesän aikana menestymisvyöhykkeensä rajamailla olevalle puuvartiselle on aina vähän kuumottava tilanne.

Tässä kuvassa puun kunto näkyy aika selvästi. Pois jouti. Uusi taimikin erottuu jo hyvin kuvassa.

Toinen projekti sai alkusysäyksen yhden komeamaksaruohon kuolemasta. Sen vieruskaverikin kuoli melkein kokonaan mutta lähti kuitenkin yhdestä kohtaa kasvuun. Nostin sen ylös, perkasin lahonneet osat pois ja istutin loput ihan toiseen kukkapenkkiin. Ihan varjoisimmassa paikassa olleet kaksi pensasmustikkaa kaipasivat myös pientä hienosäätöä kasvuolosuhteisiinsa. Pienempi 'Patriot' oli jäänyt vähän kuoppaan eikä ollut oikein kasvanutkaan ja sen vierellä 'Goldtraube' taas oli tullut istutettua selvästi muita korkeammalle. Päätin siirtää 'Patriotin' maksaruohoilta vapautuneeseen tilaan ja 'Goldtrauben' 'Patriotin' tilalle. 'Goldtrauben' valo-olosuhteet eivät juuri muuttuneet, mutta korkeampana pensaana se ei jää niin helposti vieruskaverien varjostamaksi kuin piskuinen 'Patriot', joka pääsi selvästi valoisampaan paikkaan. Näillä parilla siirrolla jänisverkoilla suojattavat pensaat menivät pienempään tilaan, joten verkotettavaa on periaatteessa vähemmän, vaikka kasvimäärä pysyi samana.

Pioni jäi tukematta mutta se ei silti peitä kuolleen maksaruohon kohtaa (eikä nukkuvia kärhöjä). Rikkaruohojakin on.

Nyt on kitketty ja mustikka istutettu. Liian lähellä olevat astinkivet siirrän joskus myöhemmin muualle.

Nyt on vielä mietinnässä, mitä istutan 'Goldtrauben' tilalle. Toisella puolella käytävää on rivi kurjenmiekkoja, joten ehkäpä laitan tällekin puolelle rivin jatkoksi pari sellaista nyt kun on vihdoin löytynyt kukkivia yksilöitä. Pionin vieressä onkin yksi ylimääräinen, muistaakseni sen pitäisi vielä olla se kaunein mahdollinen taivaansininen yksilö. Miten ihana pari sille olisikaan kurjenmiekkojen takana kasvava tarhavaleunikko.

'Goldtraube' jätti hyvänkokoisen aukon täytettäväksi, vaikka ei siirtynyt kuin metrin verran oikealle.

Suollakin piti tehdä pieniä toimenpiteitä. Aiemmin kesällä korvasin sieltä ojakellukan siemenestä kasvatetulla kelta-aprikoosilla kellukalla. Nyt aivan suon laidalla kasvanut kalvassara piti nostaa pois, sillä kukinnan alkaessa paljastui, että kalvassaraa oli vain yksi pieni tupsu ja loput heinämättäästä olikin jotain vauhdikkaasti joka suuntaan leviävää heinää, jolla on vielä inhottava taipumus retkottaa pitkin pituuttaan joka suuntaan. Tähkistä päätellen se olisi myös levittänyt siemeniään laajalle alueelle. Sellainen ei käy, joten kuritustoimenpiteet käyntiin. Kalvassara pysyi kiltisti paikoillaan, joten se sai jäädä ja kaikki muu lähteä.

Pieni tupsu kalvassaraa on jossain tuolla joka suuntaan retkottavan heinämättään keskellä.

Nyt on kalvassaralla tilaa! Olipas se päässyt kutistumaan pieneksi...

Seuraava kohde odottaa työhön ryhtymistä. Tällä hekellä mietinnässä on nimittäin puistosyreenien kohtalo. Niihin pesiytyi muutamia vuosia sitten syreenikeijukasta, jota olen tänä kesänä yrittänyt häätää niin vesisuihkulla kuin oksia ravistelemallakin. Ei ole auttanut kuin ensiavuksi enkä lähde tuon kokoisia pensaita pyretriinillä ruiskuttelemaan. Naapuruston syreeneissäkin näyttäisi olevan keijukkaiden viotuksia, joten lienee tullut aika hankkiutua syreeneistä eroon. Eivät ne tuossa täysvarjossa valtoiminaan ole kukkineetkaan, vaikka joka vuosi kukkia on jonkun verran ollutkin. Haluaako joku pensaista projektin itselleen? Blogin lukijalle lähtisi ihan ilmaiseksi ja voin avittaa kaivamisessakin!

Ennen leikkauksia.

Keijukkaan viotukset ovat jo tässä vaiheessa kesää näin näkyviä. Loppukesästä lehdet ovat ihan valkoisia. Keijukaskin tuli kuvaan.

Siinäpä sitä onkin pohdittavaa, mitä laittaisi syreenien tilalle. Pari tuijaa tuolla olisi aivan joutilaina. Ne olisivat tuossa ihan hyödyksikin, sillä tuijan tuoreen lehtisilpun on havaittu estävän vuohenputken kasvua ja sitähän tuolta metsän puolelta meinaa vähän luikerrella. Omien tuijieni juurella ei kasva yhtikäs mitään, joten allelopaattisia ominaisuuksia saattanee olla myös muita kasveja vastaan, mikä ei metsään rajautuvan istutuksen rajalla olisi huono juttu. Kämäisiä pikkujasmikkeitakin olisi tuijien kaveriksi siirrettäväksi. Täysvarjossa en olekaan niitä vielä kokeillut kasvattaa, ties vaikka viihtyisivätkin. En vielä lähde siirtämään kasveja mutta leikkasin syreeneitä jo reilusti pienemmiksi ja jätän ajatuksen hautumaan. Korkeudesta lähti yli metrin verran pois ("...minä mitään tikkaita lähde hakemaan näiden takia..."), mikä ei ollutkaan kovin miellyttävä projekti ötököitä kuhisevissa puskissa. Sen verran rujoilta pensaat nyt näyttävät, että poistamispäätöksen tekeminen voi ollakin yllättävän helppoa, kun noita pari viikkoa tuijottelee.

Tällä kertaa voi oikeasti sanoa, että kuvassa näyttää paremmalta kuin livenä.

Pari muutakin pikkuprojektia odottaa vielä inspiraatiota, mutta tarinoidaan niistä joku toinen kerta. Tästäkin kun tuli jo näin pitkä sepustus.

Päivän kärhönä on ruukussa kasvavan 'Venosa Violacean' ensimmäinen avautunut kukka.

Yksi projekteista liittyykin Venosan tulevaan kasvupaikkaan.

Heinäkuun alussa

Kangassinisiipi loistosalvialla 4.7.2024.

Juuri kun olin miettinyt koko alkukesän, missä meidän puutarhan sinisiipiperhoset mahtavat luurata, yksi sellainen ilmestyi hääräilemään pidemmän aikaa loistosalvian kimpussa. Sen verran paljon sain otettua siitä kuvia joka suunnasta, että lajinmäärityskään ei tuottanut vaikeuksia. Kangassinisiipiä on varmaan lennellyt meillä aiemminkin mutta niitä ei ole saatu tunnistettua, kun kuvaaja ei ole pysynyt perässä. Tällä kertaa perhonen taisi olla liian nälkäinen karatakseen kiireellä, joten saimme ihastella sen siipien säihkettä pitkän aikaa. Sitten kutsui mansikoiden pakastus, joten perhonen sai jatkaa ruokailuaan rauhassa.

Suosikkivärini tuoksuherneistä kukkii sopivasti arovuokkojen seurana.

Hunajamarjoihin olisi tullut kunnon sato, mutta rastaat ehtivät apajille lomareissumme aikana, kun ensimmäiset marjat vasta alkoivat saada sinertävää väriä kylkiinsä. Levittelin vanhat muovipussisuikaleet pensaisiin ja toivoin, että ne pitäisivät räksät edes hetken aikaa loitolla, mutta tällä kertaa konsti ei tepsinytkään. Osa marjoista syötiin varmasti raakileina, sillä niin nopeasti marjat hävisivät puskista. Räksät olivat vieläpä niin kesyjä, että pomppivat röyhkeästi paikalle, vaikka koko perhe oli pensaiden vieressä patiolla. Melkein sai napattua röyhkimyksiä kaulasta kiinni ennen kuin ottivat siivet alleen. Mansikoille virittelin taas viimevuotiseen tapaan jänisverkkohäkin, jonka sisälle ei pitäisi sudenkorentoa isomman siivekkään päästä. Suojasin jänisverkolla myös mesimarjat nyt kun niistä on vihdoin tulossa ensimmäistä kertaa edes muutamia marjoja. Pensasmustikat pitänee myös suojata perusteellisesti piakkoin siltä varalta, että puutarhaherkkuihin oppinut räksälauma ei tyydykään metsässä kypsyviin marjoihin.

Oman pihan metsämustikoista saatiin näin huima sato.

Marjapensasalueen takanurkkaan istuttamani metsämustikat jänis kävi parturoimassa toissa syksynä melkein maan tasalle ennen kuin olin edes miettinyt minkään kasvin suojaamista jänisverkoilla. Osa taimista taisi suuttua siitä lopullisesti, sillä viime kesänä varpuja oli selvästi vähemmän kuin edellisenä vuonna. Syksyllä ehdin kuitenkin viskata niiden vähäisten mustikkapuskien päälle verkonpalasen ennen kuin jänikset tulivat apajille. Alkukesällä huomasin, että muutamaan varpuun oli tulossa kukkia, joten kyhäsin mustikkamaan ympärille sen verran tukevan häkin, etteivät myöskään naapurin lapsilta satunnaisesti karkailevat jalkapallot rusikoisi mustikoita. Vaivannäköä oli ehkä liikaa muutamaa marjaa kohti, mutta mitäpä sitä ei tekisi istutustensa eteen. En tiedä, mitä sitten teen, jos joskus saan metsämustikat levittäytymään koko marjapensasalueen aluskasveiksi. Vähän turhan iso urakka on häkittää monen neliömetrin alue. Ehkä siinä vaiheessa kokeillaan erilaisia pelättimiä tai vartioidaan marjoja vesipyssyn kanssa yötäpäivää.

Isorikko.

Koska oman mustikkamaan marjoista ei vielä piirakkaa saanut, pitää lähteä piakkoin tutkailemaan, löytyisikö lähimetsistä enemmän marjaa. Kuulemma olisi hyvä marjavuosi tulossa kunhan vain marjat kypsyvät. Heinäkuulle ei ole tiedossa kovin kummoisia suunnitelmia, joten jos vain säät sallivat, yritetään raahata niin omat kuin lastenkin ahterit mahdollisimman usein mustikka- ja vattuapajille. Omalle takalistolle tekisi oikeastaan hyvää lähteä liikkeelle jo saman tien mutta sade estää puutarhailut. Kävin nimittäin tällä viikolla muutamana päivänä naapurimaakunnassa eräällä kurssintapaisella ja jo pelkkää autossa istumista tuli kolme tuntia päivässä. Kurssi liittyy osittain opintoihin, joihin keväällä hain (ja myös pääsin sisään). Halusin vähän kertailla siellä asioita ja oppia jo kenties jotain uuttakin ennen kuin aloitan syksyllä varsinaisen opiskelun. Innolla odotan sitä, vaikka aikataulujen kanssa saattaakin tulla jossain vaiheessa ongelmia.

Viherliljapuun alla kukkii neilikkaa ja matalaa leijonankitaa.

Kääpiökokoiset leijonankidat ovat alkaneet kukkia. Kaikki ovat toistaiseksi täsmälleen samaa väriä kuin emokasvinsa ja kokoluokkakin on suunnilleen sama, mitä nyt osa on hädin tuskin kymmenen sentin korkuisia korkeimpien ollessa jopa parikymmensenttisiä. Näyttää jokseenkin hassunkuriselta, kun kukinnot ovat jopa kaksi kolmasosaa koko kasvin korkeudesta, mutta pysyvätpähän tukevasti pystyssä vähän kovemmallakin tuulella, kun eivät ole tuon korkeampia. Leikkokukiksi noin matalista leijonankidoista ei ole eivätkä ne oikein toimi kukkapenkissäkään, mutta ruukkuihin tuo koko sopii vallan mainiosti. Kukkimishalujen puutteesta näitä leijonia ei kuitenkaan voi moittia, sillä nuppua pukkaa joka välistä.

Isompi ja lilliputtikokoinen leijonankita bellisten seassa.

Kivikkorinteen kasveja aamuauringossa. Tarhakylmänkukan siemenhahtuvat oikein hohtavat.

Onko teillekin tuttua sellainen tilanne, jossa väliaikaisratkaisu vain jää olemaan, vaikka se ei olisi kovin nätti eikä käytännöllinenkään? Tyyliin "tuohon tarvittaisiin tällainen juttu, mutta juuri nyt sellaista ei ole/ehdi hankkia/syy x, joten laitetaan väliaikaisesti siihen tämä". Kymmenen vuotta myöhemmin huomaa, että siinä se hätäratkaisu vieläkin virnuilee. Meillä on säilytelty tähän asti kompostikuiviketta ulkoeteisessä muovikassissa, vaikka pussi on sekä ruma että epäkäytännöllinen ja vie kaiken lisäksi ihmeen paljon tilaakin. Lisäksi pusseja oli kaksi sisäkkäin, sillä ensimmäiseen tuli pieni reikä, josta kuiviketta karisi lattialle. Useimmiten kuiviketta karisi myös silloin, kun sitä otti pussista biojäteastian pohjalle.

Kompostikuivikkeen säilytys parani sekä visuaalisesti että käytännöllisesti.

Pussit saivat lähteä, kun huomasin lähihalpakaupan valikoimissa sopivankokoisen peltilaatikon, jolla oli hintaakin vain vitonen. Boksi mahtuu ainakin näin kesäaikaan eteisen kaapin päälle, talven ajaksi sen joutunee nostamaan pelakuiden tieltä lattialle. Vähemmän se vie kuitenkin sielläkin tilaa kuin muovikassi eikä puhkea, vaikka joku terävämpi puunkappale vähän sattuisi reunaan tökkäämään. Pieni miinus tulee siitä, ettei laatikkoa voi kantaa täytenä yhdellä kädellä mutta sillehän ei oikeastaan ole tarvettakaan muulloin kuin uutta kuiviketta hakiessa. Tosin kovin iso homma ei olisi pujottaa tarvittaessa sopivanmittainen rima laatikon köysiripojen läpi kantokahvaksi. Tai voihan sen kuivikkeen tuoda vaikka ämpärillä eteiseen ja kipata sillä suoraan laatikkoon.

Päivän kärhönä on ruukkukärhönä patiolla kukkiva SAMARITAN JO.

Sade, koleus ja pilvisen hämärä sää saa pääni toimimaan jotenkin jähmeästi. Vesisade saisi jo riittää minun puolestani ja aurinko tulla takaisin mieluusti hellelukemien kanssa. Ei kuulu kesään etsiä kaapista paksumpaa hupparia päälle ja nyhjöttää sisällä siivoamassa jotain kaappia. Ei sillä, että vettä olisi tullut vielä liikaa yhdelle kesälle. Sade tuli vielä alkuviikosta ihan tarpeeseen, vaikka maa ei rutikuivaa vielä ollutkaan. Nyt alkaa vain jo tympiä. Seuraavan kerran sateen tauotessa pitänee käydä tarkistamassa etteivät sadevesitynnyrit tulvi yli. Mitenkäs teillä on heinäkuu lähtenyt käyntiin?

Yksi teko hyönteisten hyväksi

Urban Farming -blogi haastoi kaikki puutarhabloggaajat tekemään puutarhoissaan yhden hyönteisiä auttavan asian ja kertovan siitä blogissaan. Yhden puutarhan touhut vaikuttavat pieneen alueeseen, mutta jos jokainen tekee jotain pientä, niistä yhdessä syntyy iso kokonaisuus. Minä haastan bloggaajien lisäksi mukaan myös kaikki lukijani. Halutessanne voitte käydä kommentoimassa tähän postaukseen, jos saitte inspiraation tehdä jotain hyönteisten hyvinvoinnin eteen.

Kamomilla houkuttelee erityisesti erakkomehiläisiä ja kukkakärpäsiä.

Oli hieman vaikeaa keksiä jotain uutta, mitä meillä voisi vielä tehdä hyönteisten eteen. Tonttiamme ympäröi sekametsä ja puutarhan puolella on lisäksi lahoavia pöllejä, puunrangoista tehtyjä istutusalueiden reunuksia ja puoliavoin puutarhakomposti. En juurikaan siivoa kasvijätettä pois kukkapenkeistä, vaan silppuan niin kuivat varret kuin kuihtuneet kukatkin suurimmaksi osaksi kukkapenkkeihin. Jopa rikkaruohoja jätän maanpinnalle kuivumaan auringossa, ellei niissä ole jo siemeniä. Edellämainituissa on tekemistä ja suojapaikkoja jo aika laajalle määrälle erilaisia ötiäisiä. Pölyttäjien ja erilaisten petopistiäisten asuinsijaksi on hyönteishotelli. Puutarhan kasvivalikoimassa on huomioitu erityisen hyvät mesi- ja siitepölykasvit ja luonnonkasveillekin on sijansa. Niistä muuten kasvaa usein hyvässä mullassa erityisen komeita.

Päivänkakkara oli etsiytynyt tarhakeijunkukan sekaan ja saa minun puolestani kukkia siellä ihan vapaasti.

Sen lisäksi, että annan luonnonkasvien hallitusti kasvaa myös kukkapenkeissä, olen tehnyt tontin laidan kuiviin heinikoihin ja esimerkiksi roska-astian viereen hankalasti hoidettavaan luiskaan pieniä ketolämpäreitä. En ole varsinaisesti perustanut niitä millään lailla, vaan siirtänyt nurmikolta, kukkapenkistä tai vanhempieni tontilta erilaisia ketokasveja tai esikasvattanut niitä siemenistä ja istuttanut valmiit taimet muun kasvillisuuden sekaan. Ne eivät ihan joka hetki ole mitään silmäniloja mutta pieninä alueina hetkellisen ränsistyneisyyden kestää helposti. Ketojen kasvillisuus myös muuttuu joka vuosi erilaiseksi. Yhtenä vuonna roskapöntön vierellä olevalla pikkuniityllä kasvoi paljon päivänkakkaraa, tänä vuonna kissankelloa näyttäisi olevan erityisen runsaasti, toisella reunalla on myös enemmän ketoneilikkaa.

Pikkuniityllä kissankellojen ja ketoneilikan kukinta on vasta alkamassa.

Takapihan niittyrinteen laitaan istutin viime kesänä mäkitervakon, joka kukki komeasti kesäkuussa.

Nurmikko leikataan meillä harvakseltaan, jolloin mm. apilat ja niittyhumalat pääsevät kukkimaan siellä. Nurmikkomme sisältää myös hyvin paljon kaikkea muuta kuin nurmiheinää enkä ole systemaattisesti edes pyrkinyt pääsemään eroon ns. rikkaruohoista. Siinä sitä olisikin hermo mennyt jo monesti, sillä joillain paikoin heinänkorsia kasvaa lähinnä mausteeksi ja pääosan vihreydestä hoitavat muut kasvit tai sammal. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä minusta matalana kukkiva nurmikko on jopa kauniimpi kuin ahkeraa hoitamista vaativa paraatinurmi. Kukkanurmikko pysyy myös vihreänä siinä vaiheessa kun nurmiheinät alkavat kärsiä kuivuudesta.

Tässä kohdassa nurmikkoa kukkii apila ja rönsyleinikki. Kimalainenkin pääsi kuvaan.

Toisaalla on niittyhumalaa, joka on myös hyvä pölyttäjäkasvi. Tuulisena iltana otetussa kuvassa ei vain pörriäisiä näy.

Sitten siihen varsinaiseen jutun aiheeseen, eli yksi teko hyönteisten hyväksi. Minkäänlaista vesiastiaa meillä ei ole ollut aiemmin hyönteisille tarjolla (mihin ne sellaista sateisina kesinä olisivat tarvinneetkaan?), joten ideoin hyönteisten juomapaikan kivikkorinteeseen. Astiana on lasitettu saviruukun alunen, jonka keskelle laitoin vielä matalan kiven, niin ei pääse hyönteiset hukkumaan. Toistaiseksi en ole huomannut vesiastialla yhtään ötökkää, tosin eipä nyt ole hirmuhelteitä ollutkaan. Tänäänkin on melko viileää ja pilvistä ja toissapäivänä satoi paljon vettä. Kiven ympärillä pörrää nytkin kymmeniä kimalaisia, joten paikan pitäisi löytyä helposti, jos joku niistä sattuisi janoinen olemaan eikä saisi kukkien medestä janoaan tyydytettyä.

Hyönteisten juomakippo täyttää kivikkotörmäkukilta vapautunutta tilaa. Huomatkaa kivien koloon itsekseen pesiytynyt ketoneilikka.

Loppuun vielä pari hyönteisiin enemmän tai vähemmän liittyvää loppukevennystä. Ensimmäisenä katsotaan kadun pään joutoaluetta, johon yksi valokuitufirma kävi kaivamassa kesäkuun lopulla valokuidun. Olimme tilanneet jo kevättalvella eri firmalta valokuidun, jonka kaivaminen tälle alueelle aloitetaan kai jossain vaiheessa syksymmällä. Kun kuitu oli kaivettu ja maa tasoitettu, katsoin, että onpa hyvä hiekkamaa ketokasveille ja miten helppo tuosta on nyt käydä kaivamassa viimeisetkin nurmet pois ja täyttää koko alue matalilla kukilla. Kivikkorinnettä kitkiessäni siirsin jo sinne eksyneet maitiaisen, ketoneilikan ja keto-orvokin taimet mulloksen päätyyn, kun ajattelin, että ei heinänsiementä keskellä kesää kuitenkaan kylvetä tai jos joku tulee siihen heilumaan, niin käyn sanomassa, ettei tähän meidän päätyyn kylväisi. Mielessäni jo näin itse ripottelevani siihen ketoneilikan ja muiden ketokasvien siemeniä heti kun niitä alkaa kypsyä.

Saitte varmaan kuvailemastani ajatuksesta kiinni? Istutetut kasvit tuossa kohdassa, mitä on kasteltu.

No, ei mennyt kuin pari päivää, niin johan oli tuotu kunnon kerros mustaa multaa ja ripoteltu reilusti ruohonsiementä päälle. Olivat vielä varmuuden vuoksi levittäneet multaa pitkälti vanhan nurmen päällekin, joten puolen metrin hiekkasuikaleen sijaan siellä on yli metrin levyinen mullos. Ja tietysti kaikki tapahtui juuri sinä päivänä, kun olin itse muutaman tunnin käymässä toisella paikkakunnalla! Olisi kai pitänyt aidata pari neliötä ja laittaa isot huomiokyltit, että tämä pääty pörriäisille, kiitos. Saman tien kylvöstä tutkiessani ja hukutettuja kasveja esille kaivaessani ihmettelin pistävää lemua, mikä mulloksesta nousee. Tulimme isännän kanssa siihen tulokseen, että joko multa löyhkää tai sitten turkoosin sinisiksi käsitellyt heinänsiemenet. Toistaiseksi en ole tehnyt asialle mitään, mutta mieli tekisi haravoida multaa siemenineen vähemmäksi ja vaikka tasoittaa sillä yksi taaempana oleva monttu mieluummin kuin antaa nurmen kasvaa tuohon. Toisaalta, jos se meille valokuidun vetävä firma tulee muutaman kuukauden sisällä kaivamaan kadun päätyyn uuden mulloksen, niin siinähän se vastakylvetty nurmikin lähtisi.

Makaaberina loppukevennyksenä ruskohukankorento syömässä sokkopaarmaa (?) valokuidun pään merkkipaalussa.

Jostain syystä paarmoja onkin ollut meillä aika vähän tänä kesänä... No, takaisin aiheeseen palataksemme: millaisia asioita teillä on tehty hyönteisten hyväksi tai saitteko tästä jutusta ideoita, joita voisitte toteuttaa omissa puutarhoissanne?

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: kesäkuu

Melkein jäi kesäkuun haastepostaus tekemättä mutta viime hetkillä ehdin mukaan. Haaste on lähtöisin Kristiina K:n blogista ja nyt kesäkuussa on tarkoitus kuvata k-alkuisia juttuja. Niitähän löytyy.

Ensimmäisen kuvan päätähti on KARTANOKIMALAINEN mutta kuvaan voisi myös liittää sanan KULLANKELTAINEN pionin sisällä hehkuvien heteiden mukaan. Mietin vaihtoehdoksi myös kurjenmiekkaa, keijunkukkaa tai keijupuutarhaa, mutta kuvia kameralta tietokoneelle siirtäessä näytölle tupsahti hyvin onnistunut otos kukkaa kohti kaartavasta karvaisesta kimalaisesta eikä muita vaihtoehtoja tarvinnut enää pohtia.

Seuraavassa kuvassa on KARO KURJENPOLVIEN KESKELLÄ. Karo piti ilman muuta saada kesäkuun kuviin ja kun kurjenpolvet kerta kukkivat nyt komeasti, niin missäpä parempi poseerauspaikka kuin niiden seassa.

Postausta ei voi tähän aikaan kesästä lopettaa ilman päivän kärhöä, eli KÄRHÖ on haasteen kolmantena kuvana. Loistokärhö 'Beautiful Bride' talvehti maassa ja olin kovin innoissani siitä, että se lähti keväällä reippaasti kasvuun ja väänsi pian ensimmäisen nuppunsakin esille. Nyt nuppuja on monta joka versossa ja ensimmäinen kukkakin auki. Olin unohtanut muuten kokonaan laskuistani sen kaverina kasvavan JOSEPHINEN eli 'Evijohillin'. Huomasin eilen, että siinäkään ei näy vielä elonmerkkiä, joten sittenkin seitsemän kärhöä on vielä unten mailla. Ei mahda mitään.

Loistokärhö 'Beautiful Bride'.

Tänään sää on selvästi viileämpi ja koska ensi viikolle on luvattu sateisempaa keliä, taitaa tänään olla tiedossa kunnon kitkemisurakka ja ehkä illasta tai huomisaamuna myös kastelua. Saa maa kostua taas kunnolla syvältä asti, niin pärjää seuraavan hellejakson yli. Siis jos sellainen on vielä tulossa tälle seudulle. Pörriäisiä näyttää lentelevän paljon mutta yritän kytätä myös ritariperhosta, jonka näin toissailtana. En ehtinyt kameran kanssa tarpeeksi nopeasti paikalle, mutta jospa se eksyisi vielä uudelleen tälle tontille ja pysähtyisi sen verran, että saisi räpsäistyä edes yhden kuvan.

Hellepäivien puuhailuja

Nyt tuntuu kesältä! Lämpöä piisaa niin, että jopa tällainen vilukissa pärjää vallan mainiosti kevyemmässäkin vaatetuksessa. Järvivedetkin alkavat olla niin lämpimiä, että uskalsin tänään aamupäivällä käydä viskaamassa talviturkin eikä edes hampaat kalisseet kylmästä. Lapsia ollaan toki käytetty jo useamman kerran uimareissuilla mutta tähän saakka ainoastaan he ovat uskaltautuneet veteen saakka. Muuten päivät ovat kuluneet joko ulkona kirjaa lukien tai sitä sun tätä puuhaillen.

Loistosalvia kukkii komeasti kivikkorinteessä.

Loistosalvia viihtyy selvästi paremmin kivikkorinteen vanhan osan ohuessa ja hiekkaisessa kasvualustassa kuin kukkapenkissä paremmassa mullassa. Kukkapenkissä kasvavissa yksilöissä on vain muutama kukinto ja ne ovat kooltaankin paljon pienempiä kuin kivikkorinteen mahtipuska. Kaikki ovat kuitenkin saman ikäisiä. Tekisi mieli lisätä loistosalviaa kivikkorinteen pitkälle sivulle mutta salviakin taitaa olla sellainen kasvi, josta pitäisi leikata kuihtuneet kukinnot hyvissä ajoin pois, jos ei halua siitä itselleen ongelmaa. Olen joutunut kitkemään jo vaikka miten monta pientä loistosalvian tainta pois levisioiden ja mehitähtien välistä. Yksi taimi oli ilmestynyt pihalaatoituksen väliinkin mutta sen jätin jo viime kesänä niille sijoilleen. Arvelin, että se kuolisi viimeistään talvella, kun päältä kolataan lumet. Eipä haitannut salviaa lainkaan, sillä nyt kyseinen yksilö kukkii.

Salamatkustajana ihan pikkutaimena tullut varjolilja kukkii ensimmäistä kertaa.

Punaista varjoliljaa on kasvateltu aika monta vuotta kukintakokoon. Tunnistin taimen varjoliljaksi pari vuotta sitten ja kun en keksinyt mitään syytä sille, miksei se saisi kasvaa siinä missä on, annoin sen jäädä. Valkoista varjoliljaa minulla on ollut monta vuotta mutta tämä on ensimmäinen punainen. Nätti on sekin, vaikken niin liljaihminen olekaan. Toivottavasti tuhoöttiäiset eivät löydä sitä tai muitakaan varjoliljoja pikarililjoista puhumattakaan. Liljakukkoja meillä ei ole ollut mutta narsissikärpäsiä on nyt hirveästi (täältä voi kurkata kuvan ja tarinaa). Vaikka narsissit ovat narsissikärpästen lempievästä, niin myös muut liljat kelpaavat kuulemma niille, amarylliksistä puhumattakaan. Meillä kukki tänä keväänä vain muutama narsissi (kukkapenkeissä muistaakseni seitsemän, ja lisäksi kellarissa talvehtineet ruukkunarsissit), joten tuollainen narsissikärpäsarmeija etsinee muuta evästä. Yhdestä sain epätarkan kuvan etelänmunkin kukalla ruokailemassa mutta sen verran vikkelästi ne liikkuvat, että turha yrittääkään listiä niitä puutarhassa. Sopii yrittää, minä jo kokeilin. Pakko siis alistua siihen, että kärpästen toukat syövät kaikki kasvit, mitkä emokärpäset vain ovat löytäneet.

Majapenkki näyttää nyt kauniilta, kun valkoiset kukat säihkyvät hajavalossa.

Majapenkkiä voisi kutsua tähän aikaan kesästä kuutamopenkiksi, sillä majan tarha-alppikärhö 'Purple Dreamia' lukuunottamatta siellä kukkii vain valkoisia kukkia. Penkin etureunassa kukkivat ihanaiset luhtaesikot, niiden oikealla puolella vähän taaempana barlow-tyyppinen akileijapehko ja ihan penkin takaosassa jaloangervojen seasta nousevat valkoiset sorjalaukat. Ensimmäistä kertaa nekin kukkivat noin runsaina. Niiden melkein puolentoista metrin korkeuteen nousevat kukkapallot näkyvät komeasti pitkän matkan päähän eikä kuihtuvia lehtiäkään juuri näy jaloangervojen alta. Pari samalle alueelle eksynyttä tähtilaukkaa on hukkunut jo ajat sitten lehtimassan sekaan. Penkin etureunakin on uhkaavasti hukkumassa lehtimassan sekaan, jos en pian käy kitkemässä akileijan siementaimia. Maa on neliömetrin alalta ihan vihreänään akileijavauvoja. Nyt muistin sentään nyppiä ensimmäisenä kuihtuneet kukat pois ja yritän jatkaa sitä viime vuotta ahkerammin.

Majapenkin akileija.

Lehtolaukat kukkivat runsaina.

Laukat, jotka nostavat kukintonsa selvästi lehdenkärkiä korkeammalle, ovat helpompia puutarhassa kuin esimerkiksi lehtolaukat. Mikä kasvi olisi sopiva kumppani laukalle, jonka kukat jäävät melkein maanrajan tasalle ja joka sattuu vielä kukkimaan näin myöhään kesällä, kun melkein kaikki kasvit ovat ehtineet kookkaiksi? Viime kesänä minulla oli niiden vieressä sinikatanaa mutta ne eivät selvinneet tuossa paikassa talven yli. Katanakin alkoi olla vähän siinä ja siinä, onko se liian korkea lehtolaukkojen kaveriksi. Luulen, että laukat saavat kukinnan jälkeen siirtyä johonkin muualle ja niiden tilalle tulee yksi 'Halcyon'-kuunlilja lisää täyttämään kuunliljojen ja kurjenpolvien väliä. Yhden kuunliljan keskellä kasvaa nimittäin kunnon voikukka, joten se pitää joka tapauksessa pistää halki.

Vähän hassuilta nuo lehtolaukat näyttävät korkeampien kasvien keskellä.

Yritin kuvata kimalaista mutta sepä karkasi ennen kuin ehdin painaa laukaisijaa. Kurjenpolvesta tuli kuitenkin hieno kuva.

Puutarhatöitä en ole juurikaan nyt helteellä tehnyt. Kastelemiseen ja veden kantamiseen on kulunut jonkun verran aikaa. Kasvimaan sadevesitynnyri ja liiterin nurkalle siirretty vanha tynnyri ovat tyhjentyneet, joten vettä on pitänyt kantaa liiterin takaa IBC-kontista saakka. Olen kuskannut aina sille päälle sattuessani muutaman ämpärillisen IBC-kontista kasvimaan tynnyriin, jotta ei tarvitse lähteä hakemaan vettä kaukaa silloin kun pitäisi kastella ruukkuja tai kasvimaata. Sekä kasvulavoihin että ruukkuihin lisätty biohiili vähentää selvästi kastelutarvetta. Edes näillä helteillä ei ole tarvinnut kastella päivittäin muita kuin sitä amppelitomaattia, jonka ruukun vesisäiliön pohjassa on halkeama. Ehjäruukkuisille amppeleille, parvekelaatikoille ja maassa oleville ruukuille riittää kastelu parin-kolmen päivän välein. Kukkapenkeissä olen kastellut parin viikon sisällä maahan istutettuja pikkutaimia muutaman kerran. Pensasmustikat ja aurinkopenkin iso purppurapunalatva ovat saaneet myös kukin yhden ämpärillisen vettä. Pensasmustikat kastelin siksi, että jaksaisivat kasvattaa hyvin marjasatonsa, purppurapunalatvalle annoin hieman helpotusta kuivuuteen. Grillikatoksen takana oleva nauhus nuupottaa päivittäin heti, jos aurinko vähän sattuu osumaan sen lehtiin mutta sille en ole kiikuttanut pisaran pisaraa. Maa on siellä varmasti riittävän kosteaa jopa moiselle nirppanokalle.

Kimalaisen siitepölyvasut näyttävät olevan jo melko täynnä mutta ehkä sinne vielä yhden pionin siitepölyt mahtuvat...

Yllättävän paljon aikaa menee myös kameran kanssa kyttäämiseen. Pionit ovat nyt kunnon pörriäismagneetteja, joten käyn säännöllisesti tutkimassa, näkyykö niissä sellaisia otuksia, joista en ole vielä saanut kuvia. Perhosia ei ole vielä kovin runsain määrin meillä näkynyt mutta yritän sinnikkäästi saada kuvia edes niistä harvoista. En ole laskenut, kuinka paljon sadasta erilaisesta hyönteisestä puuttuu, mutta kuvia on kertynyt jo aika paljon. Parille itselleni tuntemattomalle lapset ovat löytäneet nimet mutta moni on vielä nimeämättä. Kävimme alkuviikosta kirjastossa ja esikoinen löysi lastenosastolta paksun hyönteiskirjan, jonka halusi lainata. Kotona hän tutki sitä niin innoissaan ja esitteli kirjasta löytämiään ötököitä meille vanhemmille, että annoin hänelle tehtäväksi selvittää, olisiko siellä nimeä isännän kuvaamalle sudenkorennolle. Nimi löytyi ja löytyipä sieltä myös suomenkielinen nimi hyönteiselle, jolle itse olin löytänyt netistä ainoastaan latinankielisen nimen. Siinä vaiheessa piti jo itsekin katsoa, minkä opuksen lapsi oli lainannut. Kuvittelin kirjoja lainatessamme, että tuskin lastenosastolla on mitään perusteellisempaa opasta, vaan ennemminkin joku lapsille sopiva, pintapuolinen rääpäisy. Kirja oli kuitenkin Leena ja Heikki Luodon Ötökät lähiluonnossa. Siinäpä vasta mainio opus, olen selaillut sitä nyt itsekin ja saanut tunnistettua pari kuvaamaani hyönteistä.

"Laskeutumislupaa pyydetään"

Pation vierellä kasvava pioni sopii kauniisti purppuraheisiangervoon.

Ihailin jo viime kesänä, kuinka hyvin nimetön vaaleakukkainen pioni sopii taustalla kasvavaan purppuraheisiangervoon. Nyt näky on vielä kauniimpi, kun pionissa on runsaammin kukkia. Hempeä vaaleanpunertava on vain niin kaunis tummaa taustaa vasten. Nukkapähkämötkin sopisivat hyvin yhtälöön, mutta heti kun tulee kosteampi kausi, ne retkahtavat kulkuväylien tukkeeksi. Ne eivät muutenkaan ole niin eduksi multavammalla paikalla kasvaessaan ja kunhan ovat kukkineet, saavat nuo viimeisetkin lähteä pois. Viime kesänä vähensin niitä jo reilusti ja istutin tilalle kurjenpolvea ja kaukasianmaksaruohoa. Taimia ei kuitenkaan riittänyt ihan koko alueelle, joten jätin vielä pienen alan nukkapähkämöä jäljelle. Pionia ihastellessa ja nukkapähkämön poistoa suunnitellessa satuin vilkaisemaan pionin juurelle.

Mitä ihmettä kasvaa kärhötuen juuressa maksaruohon ja kurjenpolven välissä?

Salaatintaimihan se.

Eipä ole pitkä matka napata myöhemmin kesällä salaattia ruokalautaselle, kun on yksi taimi heti pation vieressä kasvamassa. Tarkoituksella en ole sitä sinne kylvänyt mutta ilmeisesti alkukesällä on ollut avonainen siemenpussi puutarhaessun taskussa ja siitä on muun touhun lomassa siemen tipahtanut kukkapenkkiin. Nähtävästi salaattia pitää olla kasvimaan lisäksi myös kukkapenkeissä. Viime kesänähän olin vahingossa "kylvänyt" sitä myös suolle.

Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kukkii edelleen.

Kärhörintamalle kuuluu kohtalaisen hyvää. Edellisen tilannepäivityksen jälkeen PRINCESS KATE ('Zoprika') ilmaantui elävien joukkoon. Se on noussut vain yhden verson voimin mutta pääasia, että on edes hengissä. Unten mailla on edelleen tarhaviinikärhöistä 'Madame Julia Correvon' ja loistokärhöistä 'Diamond Ball', 'Piilu', 'Jan Pawel II' sekä kumpikin 'Hagley Hybrid'. Muista köynnöksistä köynnöskuusama (ehkä korea- tai ruotsin-) paleltui melkein maanrajaan asti eikä ole kunnolla lähtenyt vieläkään kasvuun. Muutama uusi verso siinä kuitenkin on ja myös emokasvista melkein metrin päähän maahan tarkoituksella juurruttamani vanha oksa on työntänyt muutaman verson maanrajasta. Se on kuitenkin sen verran lähellä tarha-alppikärhö 'Pink Dreamia', että taidanpa jossain vaiheessa kaivaa sen väljemmille vesille. Alppikärhö on varmempi ja myös tuuheampi köynnösportin verhoaja kuin näille korkeuksille aivan liian arka kuusama. Erittäin iloinen yllättäjä oli Päivänpesän Katjalta pari vuotta sitten saatu ruusunätkelmä. Se ei ole kukkinut vielä kertaakaan mutta pitkän odottelun jälkeen sekin on alkanut vihdoin tehdä versoa. Sen kasvu vaikuttaa sen verran pontevalta, että toivon sen vihdoin tänä vuonna tekevän ensimmäisen kukkansa.

Päivän kärhönä tiukukärhö 'Arabellan' ensimmäiset kukat.

Ensimmäinen loistokärhökin on jo aukaissut kukkansa, mutta se pääsee vasta seuraavan postauksen tähdeksi.