 |
| Hanhiparvi muuttomatkalla, suunta itään. |
Syksy etenee vääjäämättä ja muuttolintujen sisäisen kellon lailla puutarhurin sisällä tikittävä ajastin suorastaan vaatii ryhtymään vielä viimeisiin kasvisiirtoihin. Tällä tontilla on vuosien mittaan myllätty melkein joka kohtaa mutta yksi jatkuvasti silmien alla ja pahasti kulkureitillä oleva törkynurkkaus on saanut olla aivan omissa oloissaan. Varsinainen ongelma se ei ole ollut, mutta vähän sen kohdalla on tehnyt mieli kääntää katsetta toiseen suuntaan.
 |
| Siperianpihdan alunen on jäänyt vähän keskeneräiseksi. |
Etupihamme komistus ja samalla aivan hillitön roskaaja, siperianpihta, pitää alustansa niin kuivana, että siinä on rönsyansikkakin hätää kärsimässä. Monta vuotta meni, että ansikat ovat peittäneet edes oman alansa suht tiiviisti mutta levittäytymistä ne eivät ole jaksaneet vielä edes harkita. Ja niille varattu kohta on sentään se valoisampi ja edes hiukan kosteampi puoli. Rungon vasemmalla puolelle yrittävät rikkaruohotkin nääntyvät omine aikoineen valon ja kosteuden puutteeseen.
 |
| Heti oksien kärkien tuntumassa harva heinikko rehottaa. |
Vaikka kuvassa kiveyksen ja oksien alle jäävän neulaskarikkeen välinen heinikko näyttää melko rehevältä, todellisuudessa siinäkään ei kovin paljoa kasvuvoimaa ole. Tuo kohta on nimittäin siistitty trimmerillä kerran koko kesän aikana ja sekin oli heinäkuun alkupuolella. Vasta runsaat syyssateet saivat heinät kasvamaan noinkin pitkiksi. Mutta heinikko mikä heinikko, eroonhan siitäkin teki mieli. Löysin aiemmin kesällä tuosta reunimmaisen kasvilavan takaa sammalen seasta pari metsämansikkapuskaa, jotka olivat jaksaneet tehdä jopa satoa. Siitäpä sain idean vaihtaa heinikon ahomansikkaan. Pikkuisen kun karsii kuusen alaoksia, mansikoillekin tulee enemmän vettä ja valoa. Rönsyjä joutuu tietysti pitämään jatkuvasti kurissa, ettei mansikka valtaa kiveystä, mutta helpompi niitäkin on napsia kuin kitkeä juurillaan kivien väliin levittäytyviä heiniä.
 |
| Heinät korvattu mansikoilla ja hieno, sileäpintainen kivikin sattui löytymään heinän seasta. |
Karsin alaoksien kärkiä sen verran, että pääsin helpommin kitkemään, lisää leikkelen sitten kun tarvitsen havuja talven ajan koristukseksi. Ahomansikan taimet sain lasten hiekka-alueen vierestä pisara-penkistä luumupuun alta. Niiden oli aika muuttaa, sillä kärhökaaripenkistä piti saada isoja kuukausimansikoita vähän valoisampaan paikkaan. Kuukausimansikat eivät tee rönsyjä, joten ne eivät myöskään valtaa leikkialuetta ahomansikan lailla. Siirrettyjen kuukausimansikoiden tilalle kärhökaaripenkkiin istuttelin kevään kylvöistä tulleita vaaleajouluruusun ja tarhakellukan taimia, jotka istutin alkukesällä väliaikaisesti melko tiheään. Nyt nekin mahtuvat kasvamaan ainakin pari vuotta. Ehkä siinä vaiheessa osa on väleistä kuollut tai sitten muualla vapautunut tilaa, johon ylimääräiset voi sitten siirrellä. Muuttomatka on siis niilläkin vielä joskus tiedossa.
 |
| Kurkataan kasvimaallekin kun kerta sillä suunnalla ollaan. |
Kasvimaalla näyttää vielä aika hyvältä. Etanaongelma saatiin kesän mittaan hallintaan ja pitkään aikaan ei ole näkynyt juurikaan uusia syöntijälkiä. Tarkistan aina kasvimaalla käydessäni muutaman lavoihin jättämäni puupalasen, sillä etanat tykkäävät piiloutua päiviksi niiden alle. Niistä ne on helppo löytää ja listiä. Etanoitakin suurempi ongelma olivat kylmät yöt viikko sitten. Kannoin varmuuden vuoksi yhden chiliruukun ja amppelitomaatit silloin eteiseen turvaan ja vedin harson muille tomaateille ja chilille. Onneksi jopa suojaamatta jääneet pavut selvisivät kylmästä ja niidenkin satokausi jatkuu vielä.
 |
| Elokuun retiisi-salaattikylvös sai lavakauluksen kannen sekä kylmältä että liialta sateelta suojaamaan. |
Myöhäisistä siemenkylvöistä retiisi ja rucola ehtivät kasvaa hyvin syöntikokoisiksi. Viimeiset vanhat salaatinsiemenet eivät ilmeisesti olleet enää itämiskykyisiä ja kokeeksi kylvämäni lehtikaalit ovat vasta sirkkalehtiasteella. Vuonankaalit ovat melko pieniä mutta on niistä jo muutama lehti saatu maistiaisiksi. Pitää muistaa ensi vuonna jättää viimeisiin kylvöihin ainoastaan retiisiä, rucolaa ja jotain itämiskykyisiä salaatinsiemeniä, niin ehtii saada niistäkin tuoretta satoa ennen talven tuloa.
 |
| Esikasvatetut kyssäkaalit menivät etanoiden suuhun mutta nämä suorakylvetyt ovat nyt tässä vaiheessa. |
Ensimmäinen kyssäkaalin kasvatuskokeilu ei ole ollut kovin menestyksekäs mutta ehkä noista rääpäleistä saa yhden maistiaisiksi. Luulin, että kyssäkaalien syötävä osuus kasvaisi maanpinnalla, mutta kovin korkealla nuo möllykät killuvat. Tai ehkä ne pakoilevat etanoita? Pitää ensi vuonna hoitaa etanat ennen kuin istuttaa kaaleja.
 |
| Kuukausimansikat kypsyttävät herkkuja tasaiseen tahtiin vielä näinkin myöhään syksyllä. |
 |
| Hieman villiintynyt tunnelma... |
Tänä vuonna emme keränneet ilmasipuleista satoa lainkaan, sillä niitä oli vain muutama ja nekin pieniä. Niinpä jokainen niiden tekemä pieni sipulinalku säästettiin maahan istutettavaksi. Kitkin tänään ilmasipulilavasta kaiken ylimääräisen, kuten tillin ja kehäkukkien jämät, joten sain vihdoin istutettua pikkuiset sipulinpallerot niiltä vapautuneeseen tilaan. Nyt ilmasipulia on melkein puolet lavasta, joten ensi kesänä saa varmaankin syödä jokaisen ilmassa keikkuvan pikkusipulin.
 |
| Pienet ilmasipulit olivat alkaneet jo tehdä juuria. |
Olen kerännyt osan tomaatinraakileista sisälle kypsymään mutta suurimman osan olen antanut olla vielä ulkona. Sen verran lämmintä säätä on nytkin ollut, että tomaatit pärjäävät vielä ulkona. Ne ovat sen verran kookkaita roikaleita, etten aio siirtää jo eteisessä olevien amppelitomaattien seuraksi yhtään tomaattiruukkua. Sitten kun sää tästä alkaa kylmetä, kerään kaikki raakileet sisälle loppukypsytykseen. Lajikkeiden erot tulevat varsinkin syksyllä hyvin esille, sillä suurin osa alkoi kellastuttaa lehtiään heti ensimmäisten kylmempien säiden saavuttua. Sen sijaan joka kesä hitaista hitain 'Maja' on edelleen täysin vihreä. Niin kuin suurin osa sen raakileistakin... Tomaateista on tulossa myöhemmin oma postauksensa, joten ei niistä tässä sen enempää.
 |
| 'Majassa' on vielä täysin vihreät lehdetkin toisin kuin suurimmassa osassa muita lajikkeita. |
 |
| Tämä chili pitää varmasti nostaa sisälle jatkokypsymään säiden kylmetessä. |
Jatkuvat sateet meinaavat haitata puutarhatöitä, varsinkin kun ne sattuvat osumaan juuri niille päiville kun itsellä olisi aikaa antaa rikkaruohoille nopea muuttomatka kompostiin. Harvat poutaiset hetket onkin käytettävä tehokkaasti hyödyksi. Kukkasipuleista suurin osa odottaa vielä istutusta mutta pienimmät sipulit istutin jo maahan, etteivät kuivetu. Viime keväänä muistin ihmetelleeni, miksen ole istuttanut nukkapähkämöiden sekaan mitään aikaisin keväällä kukkivaa sipulikukkaa. Nyt syy selvisi.
 |
| Ei tämän näköisen kasvuston sekaan tule ensimmäiseksi ajatelleeksi kukkasipulien istuttamista. |
Koska olin asian kirjannut muistiin, ei auttanut muu kuin väkisin muutamaan väliin kaivaa sen verran koloa, että sain tungettua sekaan muutaman kevättähden sipulin ja meniköhän sinne myös pari kevätkurjenmiekkaakin? Nukkapähkämöiden vasemmalla puolella olevien kivikkotörmäkukkien kevätasusta ei löytynyt kuvia mutta kun kerta siellä oli vapaata tilaa, istutin sinne heinätähtiä ja valkoista kevätkurjenmiekkaa sekaisin. Samaa sekoitusta tuli myös vähän matkan päähän, joten ehkä kivikkorinteen kukinta-aika on ensi kesänä entistäkin pidempi. Krookuksia ja balkaninvuokkoa istutin takapihalle 'Laatokan Helmen' alle, joka on näyttänyt kovin vaisulta joka kevät.
 |
| Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö 'Justa'. |
Hyvää ja toivottavasti kuivempaa viikonloppua kuin täällä!