maanantai 18. syyskuuta 2023

Karo 10v

Mulla on tänään synttärit. Täytän tasavuosia, peräti kymmenen vuotta. En saanut kutsua kavereita kylään eikä kakkuakaan ollut tarjolla. Ihmispennut sanoivat jotain lahjasta mutta se kai tulee sitten iltapäivällä kun he kotiutuvat. Emännän kanssa kuitenkin puuhailtiin kaikkea kivaa ja sain paljon nameja.
Tässä on hyvä poseerauspaikka. Kivikkotörmäkukka etualalla, maksaruohoja ja sinikatana takana.
Pensasmustikka 'Aino' alkaa jo punertaa.
Eilen autoiltiin mummolaan.
Rakastan autoilua. Innostun heti kun valjaat ja turvavyö otetaan esille (toim. huom. jo siinä vaiheessa kun joku perheestä alkaa valmistautua lähtöön). Jos en pääse heti autoon, kun valjaat on laitettu päälle, pyörin ihmisten jaloissa ja hihkun ilosta kuulemma aivan liian kovaäänisesti. Se muistuttaa kuulemma suden ulvontaa ja sattuu korviin. Varmaan siksi auto yritetään pakata minulta salaa ja minulle laitetaan valjaat vasta kun ollaan lähtövalmiita. Yleensä hyppään autoon siitä ovesta, mikä sattuu olemaan auki, pääasia, että pääsen nopeasti autoon. Minun paikkani on takapenkillä, jossa matkustan lasten keskellä. Käperryn heti autoon päästyäni kerälle ja otan kunnon nokoset matkan aikana.
Mummolasta löytyi koirakaverienkin puruluut, jotka päätin omia itselleni.
Noh, melkein 15-vuotiaalle siskolikalle piti kuitenkin antaa yksi, vaikka ei sitä kiinnostanut sitä syödä.
Yritin vähän houkutella mummolan koirakavereita leikkimään mutta ei ne enää viitsineet. Ne pyöri vain ihmisten kimpussa, vaikka minä kuinka yritin kertoa olevani leikkikaveria vailla. Jos oltaisiin oltu kylässä pidempään, olisin varmaan saanut ne pariin painiotteluun. Tai ainakin siskon (siskopuoli virallisesti), sillä toisella on omituinen huumorintaju ja erilaiset leikit. Sitten takaisin kotipuuhiin. Postinhaku kuuluu usein minun toimenkuvaani. Postilaatikoille kävellään nätisti emännän vieressä.
Laatikoiden viereen pitää istua odottamaan siksi aikaa, että emäntä saa otettua postit.
Sitten saa pinkaista täyttä laukkaa takaisin kotiin.
Jos ihmispentuja on mukana postireissulla, niille pitää antaa vähän etumatkaa ennen kuin saa lähteä. Vaikka ne ehtisivät puoleenväliin, saan ne kiinni ennen kotipihaa. Olen nopea. Olen supernopea. Olen karvainen raketti! Aamulenkiltä tullessa olen vieläkin nopeampi. On nimittäin kiire aamupalalle. Tänään sain osan aamupalasta ulkona. Poseerasin eri paikoissa, jotta emäntä saisi hyviä kuvia tähän juttuun. Poseeraaminen on bravuurini muutenkin mutta silloin kun on mahdollisuus saada herkkuja, teen sen erinomaisesti.
Nyt ollaan luumutarhassa, jossa kukkii vielä syysleimu ja pari kärhöä. Syysasterikin pilkistää vasemmalla.
Käskettiin istumaan majassa mutta mitäs ihmettä se emäntä nyt tuota 'Piilua' kuvaa?
Osaan poseerata näinkin päin. Syyshortensia 'Prim White' ei ole vielä kärsinyt kylmästä. Ei täällä vielä kunnolla pakkasta olekaan ollut.
Olen hyväkuntoinen kymmenvuotias. Varsinkin lämpimään vuodenaikaan. Viime talvena jyrsin muutaman kerran tassujani kovemmilla pakkasilla ja minun piti syödä siihen kokeeksi kipulääkekuuri. Eläinlääkäri epäili ikäni perusteella jotain alkavaa nivelvaivaa mutta oireet olivat niin epämääräisiä, että käskettiin vielä seurailla ja kirjata käytöstäni muistiin. Kuulemma minulle varataan aika röntgentutkimuksiin, jos järsiminen alkaa taas. Minäpä en ole oireillut millään lailla sitten viime talven, joten eipä ole tarvinnut mennä lekuriinkaan! Minä ja emäntä olemme yhtä mieltä siitä, että kovia pakkasia ei tarvita laisinkaan. Silloin ei kumpikaan palele eikä niveliä kolota.
Osaan tehdä myös temppuja. Tässä teen "pupun" jakkaran päällä.
Osaan myös kieriä, istua, mennä maahan, antaa kumpaakin tassua, antaa läpyn, koskettaa nenällä kättä käskystä, pujotella emännän jalkojen välistä kahdeksikkoa, hypätä esteen yli tai käsistä tehdyn "renkaan" läpi, ryömiä esteen ali, mennä putkitunnelin läpi, pysähtyä kesken luoksetulon seis-käskystä, noutaa lelun, kaivaa käskystä, odottaa paikoillaan ja mitäs vielä? Lasten ja kanttarellien etsimistä ollaan välillä harjoiteltu mutta en ihan vielä osaa niitä kunnolla. Minusta on kuitenkin hauska tehdä kaikenlaista, jos siitä saa namipalkkaa.
Päivän koira... KÄRHÖ on Karo, eikun loistokärhö 'Elsa Späth'.
Hyvää synttäriä minulle!

18 kommenttia:

  1. Hyvää synttäriä, Karo! Olet kyllä ihanampi kuin kaikki kärhöt yhteensä, ja pensasmustikat vielä päälle!
    Aivan ihana pupuposeeraus ja kaikki muutkin. Uskon, että olet karvainen raketti :-D
    Sinun kaltaiset koirat taitavat olla tosi hyviä kaikissa leikeissä ja tehtävissä. Naapurin tyttö harrastaa heidän shelttiensä kanssa agilitya.
    Toivottavasti saat pian sen lahjankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No tietysti olen! Sheltit ovat älykkäitä ja miellyttämisenhaluisia, joten pärjäämme hyvin missä vain (emännän lisäys: ja ahneita). Mekin meinattiin aloittaa agility silloin kun olin nuori mutta harrastamaan pääsy oli tehty niin hankalaksi, että se sitten jäi. Tehdään temppuja vain kotosalla omaksi iloksi. Sain lahjani, eli namipiilon, jossa oli ihan uusia herkkunappuloita.

      Poista
  2. Ihana Karo 💚 Paljon onnea pikku karvaraketille ja temppukoiralle. Emäntä osasi kirjoittaa hyvin sinun sanelun mukaan. Kuulostat olevan koko perheen lemmikki ja ehkä jopa vähän lellikki. Vauhtia kuulostaa liittyvän joka päivään, se on hyvä. Hyvää syksyä Karolle ja perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tässä enää ihan mahdottomia riehuta mutta kyllä nyt muutama pyrähdys joka päivään mahtuu. Ja syliin pääsen aina kun haluan. Hyvää syksyä!

      Poista
  3. Paljon onnea Karo. Osaat kyllä poseerata hienosti ja olet todella valloittava ja niiiiin SÖPÖ. Muista pitää hyvää huolta terveydestäsi ja emäntäsi kauniista puutarhasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan! Pidän hyvää huolta kaikesta, mihin vain liittyy syöminen edes jollain lailla.

      Poista
  4. Supersuloinen Karo, onnea reippaalle 10 -vuotiaalle! Eka kuva on hurjan hieno. Kiva kuulla, että Karon vointi on hyvä ja mieli reipas. Karvainen raketti kuvaa varmasti ominaisuuksia hyvin :). Poseeraus onnistuu myös mitä parhaiten. Erinomaisen hyvää vointia tästä eteenpäinkin!

    VastaaPoista
  5. Hyvää syntymäpäivää vauhdikkaalle karolle. Aivan ihastuttavat kuvat sinusta ja emäntäsi kauniisti kukkivasta puutarhasta. Hyvää syksyä ja iloa päiviisi.

    VastaaPoista
  6. Onnittelut 10-vuotiaalle Karolle! Olet aivan ihanan komea ja erinomainen poseeraaja, vaikka mamma selvästi yrittää tehdä jokaisesta kuvastasi aasinsillan kärhöihin. Jotka nekin ovat ihastuttavia.
    Toivottavasti nivelvaivat pysyvät poissa kintuistasi vielä pitkään. Rapsutuksia pehmoiseen turkkiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, saa rapsutella lisääkin! Emännällä on joku ihme viehtymys kärhöihin, vaikka niitä ei voi edes syödä.
      Ei ole kivaa, jos kolottaa niveliä. Onneksi nyt lämpimällä sitä vaivaa ei ole ollut laisinkaan.

      Poista
  7. 10-vuatis onnittelut, söpölle puutarhakoiralle :)

    VastaaPoista
  8. Onnittelut Karo, kymmenvuotias on vielä notkea ja nuori :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää syntymäpäivää suloinen Karo!

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!