Heräämisiä

Valkovuokko pääsi yllättämään ja aloitti kukinnan 10.5.

Keväisten heräämisten aika jatkuu ja jatkuu vain kun viimeisetkin lumet ovat vihdoin hävinneet kukkapenkeistä ja maa alkanut lämmetä. Osa kasveista nousee muutenkin toisia myöhemmin ja vielä on monta täysin unten mailla. Monen monta heräilijää on taas kuitenkin bongattu. Valkovuokot tuntuivat nousevan tänä keväänä todella hitaasti, mistä oli toisaalta hyvilläni. Veikkasin nimittäin Koska kukkii? -haasteessa ensimmäisen kukkivan vasta äitienpäivänä, eli 14.5. Ajattelin pensasryhmän vuokkojen olevan nopeimpia, sillä lumet sulivat sieltä ensimmäisenä. Olin kuitenkin väärässä, sillä löysin varjokujalta valkovuokon kukassa ennen kuin olin edes tajunnut, että ne ovat siellä niin pitkällä. Pensasryhmässä alkaa näkyä vasta ensimmäisiä pienen pieniä nuppuja. Nyt aloin epäillä, johtuisiko ero kasvualustasta. Pensasryhmän kasvualusta on kokonaan turvepitoista ostomultaa kun muualla puutarhassa on sitä maata mitä tontilta on löytynyt.

Valkovuokosta sinivuokkoon. Nuppuja näkyvissä mutta jaksavatko odotella 15.4. saakka?

Vähän jouduin eilen pihakierrosta tehdessäni miettimäänkin. Ihmettelin pitkään, mikä ihme kasvi puskee nuppua majapenkistä tuijan edestä. Bongasin siitä yhden melkein avonaisen kukankin ja punaisesta väristä tuli ensin mieleen palloesikko 'Rubra', joka kuoli toissatalvena. Olin myös varma, että olin istuttanut sen metrin verran oikealle. Mysteerikasvi ei kuitenkaan näyttänyt lähellekään palloesikolle mutta joku esikko se varmasti oli.

Nuppuja nousee vieri vierestä. Ihan varmasti juuri tässä kohtaa kasvoi viime kesänä nukkapähkämöä.

Sitten tuli mieleen tarkistaa, olinko mahdollisesti siirtänyt himalajanesikot jaloangervojen ja kuunliljojen välistä pois. Kummankin himalajanesikon kohdalta toden totta löytyi kuopat, joten arvoitus taisi ratketa. Isompi on selvästi tuijan edessä mutta mihin ihmeeseen olin istuttanut sen pienemmän? Joku mielikuva on, että olisin ainakin mallannut kasvia pensasmustikoiden lähistölle mutta sieltä ei löytynyt mitään. Onko myyrä syönyt senkin vai olenko istuttanut johonkin aivan muualle? Vastaus paljastunee muutaman viikon sisällä. Onneksi viimekeväisiä siementaimia on useampiakin hengissä. Istutin niitä ainakin kolmeen kohtaan: suon laidalle, luumutarhaan ja ehkä toiseen kohtaan kärhökaaripenkissä. Tai sitten johonkin muualle. Taimia oli niin valtavasti, että osan kasvusijat ovat näemmä päässeet pahasti unohtumaan.

Suon laidalta löytyi viimekeväisiä himalajanesikon siementaimia, jotka olivat syksyllä suunnilleen peukalonkynnen kokoisia rääpäleitä.

Majapenkki ja suon laita näyttävät olevan esikoille otollista kasvualuetta. Varjoisa, kostea ja savipitoinen multa saa ne kasvamaan rehevästi ja kohopenkit pitävät liiat talvimärkyydet loitolla. Tämän kesän työlistalla on vaihtaa pallo- ja luhtaesikoiden paikat keskenään. Palloesikot kasvattavat kesän mittaan melkein polvenkorkuiset lehtitupsut, jotka eivät ole minusta ihan sopivinta mahdollista reunuskasvillisuutta kapean hoitopolun varteen. Seurailen kuitenkin tämän kesän, millaiset lehdet luhtaesikot kasvattavat, ettei tule tehtyä liian hätäistä siirtopäätöstä ja entistä isompaa ongelmaa. Luhtaesikot olivat viime kesänä niin pieniä taimia, ettei niiden lopullisesta koosta saanut vielä kunnolla selvää.

Liilat palloesikot ovat komeasti nupullaan. Isompien ruusukkeiden kokoa voisi verrata kynnen sijaan tennispalloon.

Yöpakkasia ei ole ollut moneen vuorokauteen, joten uskaltauduin nostamaan suuren määrän kasveja ulos. Tänä vuonna en edes hirveästi totutellut niitä auringonpaisteeseen, vaan nostin kertaheitolla pihalle. Suurin osa eteisessä talven tai kevään ajan viettäneistä kasveista olikin ulkoillut jo huhtikuussa pieniä hetkiä ja saanut silloin vähän maistaa auringonpaistetta mutta sen jälkeen tuli pitkä kylmä kausi, jolloin ne eivät päässeet ulos. Toivottavasti lehtiin oli kuitenkin jäänyt muistiin tieto ulkoilmasta. En sentään nostanut nyt kasveja aurinkoiseen kuistin nurkkaan, vaan kannoin ne kuopuksen kanssa autotallin päätyyn. Vähiten ulkoilleiden eteen laitoin kookkaampia kasveja, jotta niistä tulisi edes pientä varjontapaista puunlatvojen lisäksi. Yhden pienen mokan kuitenkin tein, sillä menin eräänä aamuna nostamaan riippapelakuun tomaattien kanssa ensimmäistä kertaa ulkoilemaan. Tarkoitus oli siirtää se takaisin eteiseen ennen töihin lähtöä, jolloin kasvit olisivat saaneet olla leppeässä pilvisäässä ulkona pari tuntia. Tomaatit muistin nostaa sisälle mutta ulko-oven toiselle puolelle jäänyt riippapelakuu unohtui enkä muistanut koko kasvia ennen kuin tulin illalla kotiin. Ei sillä varmaan muuten olisi hätää ollut mutta tietysti aurinko oli alkanut paistaa työpäiväni aikana ja porotti kotiin tullessani suoraan pelakuuhun. Aika monta lehteä oli kärähtänyt mutta onneksi ne olivat varjostaneet alempia, niin ei kaljuuntunut koko puska.

Vähän on hankala päästä varastoon mutta piti valita paras paikka kasveille. Viherliljapuun ja kärhöjen takana on vähiten ulkoilmaan tottuneita kasveja.

Eivät suinkaan kaikki talvetettavat olleet tuossa ensimmäisessä kuvassa. Lisää ruukkuja on vähän syrjemmällä marjapensasalueella, jotta olisi edes jonkinlainen mahdollisuus kulkea kompostorille tai varastoon. Lisäksi olen unohtanut varaston puolelle pari gladiolusruukkua. Kasvimaalla minikasvarin alla ovat kaikki perennantaimet, curry-yrtti (joka on ehkä kuollut talven aikana) sekä osa kesäkukkien ja hyötykasvien taimista. Talon seinustalle tulevat viisi pelakuulaatikkoa ovat etupihalla. Niille olen laittanut vanhan pitsiverhon varjostamaan auringolta. Oli kyllä helpottavaa saada suurin osa kasveista pihalle, niin sai siirrettyä tomaatit ja osan kesäkukista eteiseen. Vierashuoneen taimipöytä alkaakin olla jo tyhjä. Chilit, basilikat, päivänsinet ja kelloköynnös ovat olleet toistaiseksi kokonaan sisällä ja siirtyvät viimeisten joukossa ulos.

Alppiruusut, muratit ja jouluruusu eivät paahteesta pidä, kukkineet sipulikukat ovat muuten vain pois jaloista täällä sivummalla.

Sitten ovat nämä, jotka taitavat olla menetettyjä tapauksia: valkoinen hortensia, suklaakosmos, lankaköynnös ja daalia.

Melkein joka vuosi tulee jotain talvitappioita, vaikka mitä tekisi. Tänä vuonna taisin menettää ylläolevan kuvan kasvien lisäksi myös valkoisen karjalanneidon. Se on kuitenkin vielä eteisen lämmössä tarkemman silmälläpidon alla pari viikkoa, nuo muut saavat heräillä omaan tahtiinsa ulkosalla. Karjalanneidon menetys pikkuisen kirvelee mutta oikeastaan nuo muut eivät jääneet harmittamaan. Toinen talvi putkeen valtava kasvimäärä kellarissa sai vakavasti pohtimaan ajatusta vähentää tuntuvasti talvetettavien määrää. Pääsen myös helpommalla kesän kasteluissa kun on vähemmän ruukkuja pyöriteltävänä. Daalian ja suklaakosmoksen olisin tosin istuttanut muutenkin maahan mutta eipähän tule houkutusta kaivaa niitä syksyllä taas kellariin kun ovat jo valmiiksi vainaita. Mietin viime syksynä myös ranskanrakuunan talvettamista kellarissa. Onneksi kuitenkin päätin istuttaa sen talveksi maahan, sillä talvehtiminen taisi onnistua.

Merkitsin nuolilla ranskanrakuunan ensimmäiset versot. Talvehtiminen selvästi onnistui!

Kun huomasin ranskanrakuunan talvehtineen onnistuneesti, tajusin, että olen istuttanut timjamin sen taakse. Taisin syksyllä ajatella, että timjami talvehtinee rakuunaa luotettavammin, joten se kannattaa istuttaa mahdollisimman keskelle lavaa ja jättää epävarmempi tapaus reunemmas. Taisi käydäkin niin, että timjamin kasvuunlähdöstä ei ole tällä kertaa takeita. Pari vihreää versontynkää siinä oli, vaikka näin vaivaa kevätahavalta suojaamiseksi ja poistin suojat sateisella säällä ja vasta sitten kun maa oli varmasti sulanut ja kostea. Timjamia siirtäessäni huomasin, että rakuuna oli lähdössä hyvään lavanvalloitukseen. Juuresta puski nimittäin timjaminkin suuntaan useita versoja ja kunhan ne ehtivät maan pinnalle, rakuunaa nousee ainakin 40cm:n levyiseltä alueelta. Näyttäisi myös siltä, että sitruunamelissa on talvehtinut samassa lavassa. Kukahan voittaa taistelun elintilasta?

Onnistuneisiin talvehtijoihin lukeutuu selvästi myös suklaaminttu, joka näyttää versovan vanhoista varsistaan.

Suklaaminttu kasvaa pienessä betonirenkaassa, joten se ei pääse hätyyttelemään kavereitaan. En liiemmin välittänyt viime kesänä suklaamintun mausta mutta tuoksu oli niin viime kesänä kuin nyt keväälläkin vallan mainio. Tällaiselle suklaan ystävälle maistuu myös After Eight -suklaa, jolta suklaaminttu hyvin vahvasti tuoksuu. Ehkä kokeilenkin suklaamintun lehtiä tänä kesänä kuuman kaakaon tai suklaajälkiruokien maustamiseen. Ja jos sekään käyttö ei toimi, käyn vain tuoksuttelemassa ja jätän mintun muuten pörriäisten iloksi. Perusjampat, kuten ruohosipuli, valkosipulit ja syksyllä ystävältä saadut ilmasipulit ovat lähteneet hyvin kasvuun mutta viinisuolaheinä näyttää hyvin epäilyttävältä. Se on lähinnä epämääräisen ruskeankirjava kasa kuivia lehtiä. Saa nähdä, kuinka sen kanssa lopulta käy.

Ainakin pari kaurajuurta onnistui myös talvehtimaan, joten taidan päästä näkemään niiden kukinnan.

Muistatteko viimekesäisen kyllästymiseni kurjenmiekkojen kukkimattomuuteen? Osan niistä myin pois, osan kaivoin kompostiin, osan söivät myyrät talvella ja muutama taimi jäi kukkapenkkiin. Tänä vuonna ei kuitenkaan tarvinne tuskailla kurjenmiekkojen kukkimattomuudella, sillä niitä tuskin nouseekaan niin paljoa, että olisi edes minimaalisia toiveita kukinnasta. Niin ja tarhakurjenmiekka 'Black Swan' (tai ainakin osa siitä) sai siirtokehotuksen kadun pään joutoalueelle. Vähän mietin, kuinkahan paksujuurinen ja jalostettu kasvi mahtaa selvitä, kun talveksi päälle kasataan puolet kadunpään aurauslumista ja keväällä lumien sulaessa maa on melkoisen märkää. Maakin on aika kehnoa joutomoskaa mutta aurinkoa sentään tulee juurille aamusta iltaan. 

Hiekoitussepelit ja auran vetämiä heinätuppaita niskassa mutta sieltä kurjenmiekka vain sitkeästi puskee läpi.

Ihme kyllä, kurjenmiekan kaikki maan päällä näkyvät juuripötkylät tuntuvat napakoilta ja lehtitupsuja nousee sieltä sun täältä. Nostan onnellisena hattua, jos kurjenmiekka vihdoin innostuu kukkimaan. Saatanpa vaikka siirtää loputkin kukkapenkistä joutoalueelle vaikka jonkun villisti levittäytyvän oreganon tai myskimalvan tilalle. Villisti levittäytyvät myös kevättähdet mutta niiden annankin levitä aivan vapaasti. Kivikkorinne on vielä melko paljaan näköinen mutta siniset mättäät näkyvät pitkälle. Luonnossa ne näkyvät vielä paremmin kuin alla olevassa kuvassa. Yksittäisiä taimia löytyy sieltä täältä pitkin kivikkorinnettä, joten parin vuoden päästä kevätkukinta on sielläkin mukavan runsasta.

Kivikkorinteessä kukkii jo useita kirjokevättähtimättäitä.

Aurinkopenkin ensimmäinen kukinta-aalto alkaa mennä ohi. Vanhat hyasintit ovat talvehtineet hyvin ja pääsevät pian ottamaan päävastuun alueen kukinnasta.

Työviikko on ollut poikkeuksellisen raskas eikä ole ollut oikein aikaa roikkua netissä. Vielä huominen ennen viikonloppua ja ensi viikkohan on helatorstain takia kevyempi. Onneksi on sentään aurinkoista ja lämmintä! Miten ihanaa on piipahtaa pihalla ilman takkia tai jopa t-paidassa!

Elämää ja erikoisuuksia puutarhassa

Vihdoin täälläkin alkaa näkyä pörriäisiä ja perhosia. Tuulinen ja kylmä sää on pitänyt tähän saakka kaikki puutarhavierailijat poissa mutta eilen sunnuntaina niitä näkyi edes muutama. Edelleen on aika tuulista mutta kun on lämpimämpää, hyönteiset uskaltautuvat paremmin liikkeelle.

Nokkosperhonen posliinihyasinteilla.

Kimalaisia ja mehiläisiä on näkynyt aika vähän mutta ehkä ne eivät ole vielä kaikki heränneet kun eivät lumetkaan ole joka paikasta sulaneet. Ainakin kaksi erilaista kimalaista olen bongannut ja pari ilmeisesti jotain erakkomehiläistä. Niistä en ole saanut kovista yrityksistä huolimatta kuvia. Kookkaiden kimalaisten kuvaaminen on helpompaa, vaikka ei sekään onnistu läheskään joka kerta. Kasveista keltaiset krookukset eivät tosiaan näytä houkuttelevan pörriäisiä, vaikka niitä on runsaasti kukassa. Violetit ja valkoiset krookukset kelpaavat mutta useimmin vierailijoita näkyy aurinkopenkin kevätkurjenmiekka-kevättähtikasvustossa. Kevättähdistä kimalaiset näyttävät saavan runsaasti ainakin siitepölyä, ehkä myös mettä, mutta kyllä kevätkurjenmiekkojenkin kukissa käydään tutkimusretkillä. Niitä ei yleensä mainita niiden kasvien joukossa, joita suositellaan pörriäisten kevätiloksi. Johtuukohan se vain siitä, että eivät ole niin tuttuja juttuja tekeville toimittajille vai eikö niissä ole niin merkittäviä määriä evästä siivekkäille? Jos niistä ei syötävää irtoa, ovat ainakin isoina ja värikkäinä houkuttimina ja kun seassa on kevättähtiä, eivät pörriäiset tee ihan hukkareissua. 

(Kartano?)kimalainen 'Pickwickin' kukassa. Vähän tuli suttuinen kuva, sillä piti zoomata jänisverkon läpi.

Toistaiseksi määrittämätön kimalaiskuningatar nautiskeli kirjokevättähtien 'Rosea' kukissa.

Edellisen kuvan kimalaisesta otin 23 kuvaa ja niistä 21 poistin kuvia läpikäydessäni. Vain tuo yksi onnistui, toisen jätin talteen lajinmääritystä varten. Kuvassa näkyi nimittäin paremmin ahteripuoli mutta eihän sellaista tietenkään sovi puutarhablogissa esitellä! Näin myös sitruunaperhosen, joka lepatteli takapihalla. Sillä oli ilmeisen vakaa aikomus mennä kevättähdille ja kevätkurjenmiekoille ruokailemaan mutta pahuksen jänisverkko oli joka puolelta edessä. Ei tajunnut ressukka lentää vähän korkeammalle ja mennä sitä kautta apajille. Pitkään se yritti kunnes luovutti ja livahti alppiruusun lehtien alle tuumaustauolle. Sieltä sain vihdoin napattua kuvan todistusaineistoksi. Tänään yksi poikkesi pikaisesti aurinkopenkin kevättähdillä mutta en ollut silloin kameran kanssa kyttäämässä. Sapuskat olisi jääneet saamatta siltäkin, jos en olisi eilen poistanut atsalealta suojaverkkoa.

Hyvin maastoutui sitruunaperhonen alppiruusun lehtien alle.

Sitruunaperhosen havittelemassa kohteessa näkyi myös ensimmäinen balkaninvuokon kukka.

Siinä oli postauksen elämää-osio, nyt tulee erikoisuuksia kahden kuvan verran. Valkean varjopenkin etureunassa kasvaa valkoisia ja purppuraisia esikoita sekaisin. En ole aiempina keväinä huomannut, että niissä olisi ollut minkäänlaisia väripoikkeamia. Nyt kuitenkin huomasin yhdessä valkeassa epäilyttävän paljon liilaa sävyä. Pohdin, olisiko kylmyys voinut aiheuttaa värimuutoksen vai onko sekaan eksynyt purppuraisen ja valkoisen siementaimi, joka kukkisi sekavärisin kukin.

Valkeassa on joitakin liilahtavia kukkia ja yksi selvästi kaksivärinen.

Tässä se kirjava lähempää. Aika erikoinen minusta.

Olen selvitellyt pää sauhuten tontin kevättähtisekamelskaa. Sunnuntaina takapihalla alkoi kukkia valkoinen isokevättähti 'Alba' ja pensasmustikoiden luona tontilta löytynyt violetti, jonka määritin heti ensimmäisenä keväänä isokevättähdeksi. Nyt, kun tuntomerkit olivat tuoreessa muistissa ja sää lämpimämpi, oli hyvä käydä tarkemmalla tutkimusretkellä. Aurinkopenkin 'Rosea' onkin kirjokevättähti eikä isokevättähti. Kukkia löytyi jokaisesta laskemastani varresta vähintään 7, enimmillään taisi olla 12. Löysin myös netin syövereistä tiedon, että on olemassa Scilla forbesii 'Rosea', mikä on varmaankin juuri sitä mitä itselläni on. Ostopussin pahvissa luki typerästi vain Chionodoxa. Scilla forbesii on joka tapauksessa kirjokevättähti ja Scilla luciliae isokevättähti. Korjasin lajimäärityksen myös kevättähti-postaukseen. 

Isokevättähti 'Alba' luumutarhassa. Tällä oli sentään jo ostaessakin oikea nimi pussissa.

Vanha violetti pysyy isokevättähtenä: sillä on selvästi kookkaammat kukat kuin aurinkopenkin kevättähdellä, ei yhtään valkoista kukan keskustassa ja jokaisessa kukkavarressa 1-2 kukkaa, vaikka kasvusto on ollut samoilla sijoillaan vuosikaudet. Atsalean juurella olevien kevättähtien kukat ovat hitusen pienemmät kuin 'Alballa' tai vanhoilla violeteilla. Kukkia on pääsääntöisesti kolme kussakin varressa mutta löysin muutamia, joissa oli viisi kukkaa. Lisäksi kukkien keskustassa on valkoista ja sävy sinisempi kuin mustikoiden luona olevilla violeteilla. Päädyin nyt kuitenkin siihen, että ne ovat sittenkin kirjokevättähteä, jotka jostain syystä eivät vain jaksa tehdä enempää kukkia kukintoihinsa. Ehkä lannoituksessa on korjaamisen varaa tai sitten atsalean juurella oleva hapan maa ei ole niille niin mieluisa kasvualusta. Tosin luumupuun juurella on aivan samoja kevättähtiä eikä niissäkään ole sen enempää kukkia. Hmm...

Pensasmustikoiden välissä kasvaa isokevättähteä.

Isokevättähtiä on täällä useampikin mätäs ja kuvassa näkymättömiä siementaimia lisäksi.

Kovin näyttää kuvassa ankealle tuo kärhökaaripenkin mustikkaosio. Myyrän syömät rönsyakankaalit ja päivänkakkarat eivät ole vielä lähteneet kasvattamaan uutta versoa mutta onneksi edes sipulikukkia nousee väleistä. Isokevättähtiä on viisi hieman isompaa mätästä mutta sieltä sun täältä nousee yksittäisiä siementaimia, joissakin jo kukkanuppukin. Ensi keväänä violetteja pisaroita näkyy varmasti jo paljon enemmän. Ja jos olisin malttanut odotella edes pari päivää kuvan otossa, suurin osa nupuista olisikin ehtinyt aukeamaan. Piti vain olla hätähousu mutta saahan sitä esiteltyä myöhemminkin alueen päivittynyttä ulkoasua. Vaaleammat kukat ovat kevätsahramia 'Vanguard', joka sointuu isokevättähtien sävyyn täydellisesti.

Kärhökaaripenkin kumpikin tarhavaleunikko on hengissä ja virkeänä kasvuun lähdössä. Näillä on ihanat pörrölehdet!

Olen viikonlopun aikana siistinyt perennojen ja kärhöjen viimevuotisia varsia. Kärhökaaripenkistä paljastui loistokärhö 'Jan Pawel II', joka ei ilmiselvästi ole tyytyväinen valitsemaani kasvusyvyyteen. Olen huomannut, että usein loistokärhöt kasvattavat vanhemmiten juuria myös aivan maanpinnan tuntumaan mutta enpä ole törmännyt siihen, että ne yrittäisivät nousta maasta ylös. Janne-Paavo oli kuitenkin kasvattanut useita juuria ilmaan ja ilmeisesti sitten huomannut erehdyksensä ja suunnannut takaisin alaspäin. Yhden juurellisen versonpätkän onnistuin vieläpä repäisemään irti ennen kuin älysin, mitä varsisotkun alta löytyi. Mikä yllättävintä, kaikki taivasalla olevat juuret tuntuivat aivan normaaleilta eivätkä olleet pakkasissa paleltuneet veteliksi. Peittelin juuret hiekalla ja uteliaana odotan, mitä kärhö siitä tuumaa.

Oliko puolen metrin syvyydessä liian pimeää vai kävelyllekö meinasit lähteä?

Vahingossa irtosi näin siisti pätkä ruukutettavaksi. Pisimmän juuren kärki oli hieman pehmentynyt, joten leikkasin siitä pätkän pois.

Koska kukkii? -haaste alkoi osaltani melkein kaksi viikkoa liian myöhäisellä arvauksella mutta kaksi seuraavaa osui aika lähelle. Pystykiurunkannuksen veikkasin kukkivan 5.5. mutta kylmän sään takia ensimmäiset kukat avautuivat vasta eilen, 7.5. Idänsinililjan kukinta osui lähemmäs, sillä nekin alkoivat kukkia eilen kun veikkaus oli tänään. Olen oikein tyytyväinen näihin arvauksiin. Seuraavat veikkaukset ovat valkovuokko, joka pitäisi kukkia 14.5, sinivuokko 15.5. ja tuoksuorvokki 16.5. Saa nähdä, kuinka käy, sillä niistä kaikki ovat vielä hyvin lähtökuopissa.

Vielä kun olisit malttanut päivän odotella, niin olisi osunut nappiin arvaus.

Pystykiurunkannuksen kukkia oli ihan käänneltävä, jotta näkisi varmasti, ovatko vielä nupullaan vai auki. Kuvakulma on vähän kehno mutta kaksi alimmaista kukkaa on kuitenkin jo avautunut.

Sellaista elämää täällä tällä kertaa. Viikonloppuna jatkoin kasvimaapuuhia ja niistä tulee raporttia varmaan seuraavalla kerralla. Maassa talvehtineista hyötykasveista löytyi nimittäin todella iloisia ylläreitä, jotka pitää ehdottomasti laittaa muistiin tulevia keväitä varten. Ja jotta jutunaiheet eivät loppuisi kesken, nousee maasta kaikkea muutakin jatkuvasti. Onpa tämä kevät taas kivaa aikaa!

Kevättähtitutkielma

Kevättähdet ovat kiitollisia kevätkukkijoita. Ne kukkivat ensimmäisten joukossa, pitävät kukkansa auki säällä kuin säällä, lisääntyvät reippaasti siemenistä sekä sivusipuleista, ja jo melko pienet sipulit jaksavat kukkia. Kukinnan jälkeen ne lakoontuvat siististi ja häviävät nopeasti aika matalankin kasvillisuuden sekaan. En keksi niistä mitään huonoa sanottavaa.

Olen pitänyt näitä kirjokevättähtinä mutta nyt heräsi epäilys, että ovatkohan sittenkin isokevättähtiä.

Kirjokevättähden erottaminen isokevättähdestä on minusta vähän haastavaa, vaikka tuntomerkkien pitäisi olla ihan selvät. Ensimmäisenä keväänä täällä nurmikoilta löytyi kahdenlaista kevättähteä, joista toinen oli selvästi kookkaampaa ja väriltään tasaisemman liilaa kun taas toisella oli useampia ja selvemmin kaksivärisiä kukkia yhdessä kukkavarressa. Keräsin ne eri paikkoihin, jotta muistaisin, kumpi oli kumpaa. Niinpä olen vuosikausia pitänyt aurinkopenkin kevättähtiä kirjokevättähtinä ja pensasmustikoiden luokse istutettuja isokevättähtinä. Nyt kun aloin tarkemmin tutkia aurinkopenkin kukkamättäitä, en olekaan enää varma siitä, mitä ovat. Kunhan sää vähän lämpenee, käyn tutkimassa niitä tarkemmin ja lasken useamman kukinnon kukat. Taidan ottaa myös viivoittimen mukaan ja vertailla kukkien kokoa. Ehkä kuvaamassani mättäässä sattuikin vain olemaan nuorempia sipuleita. Tai sitten sekaan on eksynyt myös isokevättähteä.

Edellisen kuvan kevättähdet puistoatsalean juurella.

Yllä olevassa kuvassa näkyy kevättähtimättäiden lisäksi myös oikein iloinen yllätys. Peltomyyrä mylläsi nimittäin aivan atsalean suojaverkon lähistöllä ja pisteli poskeensa kaksi kohtuullisen kokoista tarhakylmänkukkaa. Niiden takana oli myös kolmas selvästi syöty kasvi, jonka luulin olevan ainokainen punainen pihaesikkoni. Nyt kevättähtiä tarkemmin tutkiessani huomasin kuitenkin, että mättäiden välissä kasvaa hyvin pontevasti pihaesikko. En edes muistanut, että olin siirtänyt sen tuohon. Mikä onni, että satuin syksyllä suojaamaan atsalean tiheällä myyräverkolla ja samalla esikkokin jäi turvaan myyrän ahneilta hampailta! Voin mielessäni kuvitella, kuinka myyrä on hangen alla haistanut esikon mehevät lehdet ja niitä kohti lumessa sukeltaessaan törmännyt verkkoon. Kenties jopa käpälällään kurotellut verkon läpi ja juuri ja juuri yltänyt kynnenkärjellään reunimmaisiin lehtiin. Mikä pettymys! Myyrälle siis, ei minulle. Häkin toiselta puolelta oli pupellettu siperiankurjenmiekkaa ja kolmannelta sivulta isotähtiputkia. Atsalean nuput ja pihaesikko olivat kuitenkin saavuttamattomissa.

Aurinkopenkin muita kevättähtiä on vähän hankala kuvata ilman kevätkurjenmiekkoja. Ehkä se ei haittaa. Tässä on iso- eikun KIRJOkevättähti 'Roseaa' ja siemenestä omatoimisesti levinnyttä liilaa.

'Rosea' haalistuu kukinnan edetessä valkoiseksi mutta näistä en tiedä, olisivatko muka jo haalistumassa vai luonnostaan vaaleampia. Seassa taas niitä omatoimisia.

Kevättähti-kevätkurjenmiekkasekamelskaa kuvatessani huomioni kiinnittyi muutamaan poikkeavan väriseen yksilöön. Yhden kun löysi, silmä alkoi pian huomata muitakin. Mietin joskus, sekoittuvatko vaaleanpunainen ja sininen kevättähti keskenään niin, että jälkeläisiin alkaa ilmestyä eri värejä. Nyt olen melko varma siitä, että jonkinlaista värien sekoittumista todella tapahtuu. Otin vertailukappaleeksi atsalean juurelta yhden kukan, jota vertasin muihin. Kaikki poikkeavan väriset kukat kukkivat mahdollisesti ensimmäistä kertaa, sillä kukat nousivat pienen näköisistä lehtitupsuista ja usein vielä toisista erillään olevista yksilöistä.

Vertailukappale (oikealla) on selvästi sinisävyisempi kuin vasemmalla olevat kaksi kukkaa, jotka luonnossa punersivat vielä selvemmin.

Yksi hailakanliila kukka, vertailukappale vasemmalla.

Vasemmassa ja oikeassa reunassa olevat kukat ovat samanvärisiä kuin atsalean juurella, keskelle on eksynyt taas punertavamman liilat ja täysin yksiväriset kukat tekevä yksilö.

Keskimmäisenä taas se vertailukukka, vieressä punertavamman sävyisiä, joita kamera ei oikein osannut tulkita.

Ja tietysti vielä kokonaisnäkymä, jotta tiedetään, missä juuri pyllisteltiin tutkimassa pieniä kukkia ja niiden sävyeroja.

Taka- ja sivupihalla on myös valkoisia isokevättähtiä mutta ne eivät vielä ehtineet aukaista kukkiaan. Hieman jännityksellä odotan, alkaako sielläkin tapahtua risteytymisiä, sillä parin metrin päässä niistä on samaa kevättähteä kuin etupihalla atsalean juurella. Kukinta-ajat tosin limittyvät etupihaa paremmin, sillä valkoisten kevättähtien päältä lumet sulavat paljon myöhemmin kuin sinisten. Ja ei, tummempi väri ei ole siihen syynä vaan se, että satuin istuttamaan siniset kohtaan, johon lunta kertyy muutenkin vähemmän. Koska kevättähtiä ei ole nyt enempää kukassa, otetaan loppuun pieni krookuskatsaus. Tai oikeastaan sahramikatsaus, sillä niitähän ne virallisesti ovat. Yritän oppia käyttämään enemmän oikeita nimiä, vaikka vanhat tutut termit istuvat sitkeässä.

Keltaisessa nurkassa 'Golden Yellow' viihtyy selvästi paremmin kuin kultasahrami 'Romance'. Romanssit tosin ovat jo aikalailla kukkineet.

'Pickwick' kukkii valtoimenaan... hah. Samat syksyllä 2019 istutetut 15 sipulia kukkivat joka kevät vuodesta toiseen eivätkä taida lisääntyä sitten millään.

'Jeanne d'Arc' ja 'Flower Record' kukkivat yhtä runsaina valkoisessa varjopenkissä. Onneksi samanväriset esikot alkavat kukkia pian, niin ei näytä niin ankealta.

Luulen, että minun kannattaisi siirtää ainakin valkeasta varjopenkistä sahramit kärhökaaripenkkiin, sillä siellä ne tuntuvat viihtyvän paremmin. Alla olevassa kuvassakin näkyy selvästi nupullisia sivusipuleita eikä kuvan minimätäs ole ainoa laatuaan. Kärhökaaripenkki on valoisampikin, joten sahramien kukat pysyvät siellä auki pidempään. Kukkia tosin ei näe silloin ikkunoista mutta kyllä tähän aikaan vuodesta tulee pihallakin pyörittyä sen verran, että voi piipahtaa asiakseen ihailemassa kukintaa, vaikka se ei heti ensimmäisenä näkökentässä olekaan.

Kärhökaaripenkissä aukesi tänään ensimmäinen kevätsahrami 'Flower Record' ja muitakin on tulossa kukkaan ympäri penkkiä.

Sahrameista 'Vanguard' aloittelee pian kukintaa. Nuput olivat jo aika isoja mutta eivät vielä tänään jaksaneet aueta. Olikin niin kylmää, ettei ihme, jos kukkiakin vilutti. Ennusteet näyttävät kuitenkin lupaavasti siltä, että huomisesta alkaen lämpö alkaa hivuttautua tänne suunnalle eikä yöpakkasista pitäisi olla riesaa. Siispä heti aamulla alkaa kasviralli sisältä ulkotiloihin. Kunnon kevät alkakoon!

Takatalvi

Ei kevättä ilman takatalvea ja jos sellaista ei ole tullut huhtikuussa, toukokuussa varmasti tulee. Kun eilisaamuna ikkunasta näkyi yön aikana valkoiseksi muuttunut maisema, oli ensimmäinen ajatus se, olenko oikeasti hereillä vai kuvittelenko vain heränneeni ja näen jotain kummallista unta. 

Kevätkurjenmiekat ja krookukset olivat saaneet raskasta räntää niskaansa.

Olo oli aika pöpperöinen, sillä heräsin aamuyöllä kovaan tuulen huminaan. Heti tuli mieleen, että nyt on varmasti kasvimaalla ollut minikasvari harsoineen lähtenyt tuulen teille ja taimiressukat värjöttelevät jäätävässä tuulessa ilman mitään suojaa. En sen mielikuvan jälkeen oikein saanut enää nukuttua ja vain torkahtelin loppuyön herätyskellon soittoon saakka. Koska minun oli joka tapauksessa kolattava enimmät lumet pihalta, jotta pääsen kyyditsemään kesärenkailla muksuja, vetäisin saman tien toppavaatteet niskaan ja lähdin tarkistamaan samalla taimien tilanteen.

Räntä oli tarttunut suojaverkkoihin ja rutannut ne maata vasten. Onneksi rusakoita ei ollut ruuanhaussa.

Onni onnettomuudessa oli se, että ilmeisesti räntää oli alkanut sataa ennen kuin tuuli yltyi liian kovaksi. Tuulensuunta oli nimittäin juuri kadulta suoraan autotallin seinustalle, jossa minikasvari taimineen oli. Kasvarin päällä oli kuitenkin yhtä paksu kerros räntää kuin muuallakin puutarhassa ja harsot olivat pysyneet sen avulla tiukasti paikoillaan. Ravistelin enimmät lumet pois ja laitoin kasvarin päälle vanhan lakanan, jonka avulla sain hökötyksen ankkuroitua tukevasti paikoilleen. Varmuuden vuoksi laitoin taimien päälle kasvarin sisälle vielä yhden kuivan harson, jotta taimet pärjäisivät kahden jäätävän kylmän päivän ja yön yli. En ole käynyt sen jälkeen katsomassa, miltä siellä näyttää, mutta toivon tietysti parasta. Ulkovaraston edustalta olin nostanut isommat taimet varaston puolelle jo edellisenä päivänä.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekat alkoivat paljastua pari tuntia postauksen ensimmäisten kuvien ottamisen jälkeen.

Viime kevään vesimyyrän mylläyksestä selvinnyt mätäs 'Alidaa' näytti hyvin yksinäiseltä, kun ympärillä oli metrien päähän vain valkeaa hankea.

Niin kauniita kuin lumen seasta pilkistelevät sipulikukat ja harvat vihreät versot ovatkin, toivon totisesti, että tämän kevään takatalvet olisivat nyt tässä. Tuulinen ja jäätävän kylmä keli ei ole minun juttuni alkuunkaan. Loppukevennykseksi tulee lyhyt video perheen karvakasasta. Karo ei hereillä ollessaan ole mitenkään kovin innokas haukkuja mutta unissa tulee välillä enemmän asiaa. Ja useimmiten vielä öisin. Päiväsaikaan haukkuhetket ovat yleensä niin lyhyitä ettei niitä saa videolle mutta pari päivää sitten satuin olemaan sopivasti lähellä kun unihaukut lempinurkassa alkoivat.

Juuri tällä hetkellä puheena ollut nelijalkainen pesee itseään melkein kuin kissa: nuolee tassujaan ja pyyhkii niillä naamaansa. Eikä varmaan ymmärrä näyttävänsä hassulta.

Vapun puutarhalöytöjä

Huhtikuun viimeiset mahdolliset puutarhapäivät menivät poskelleen kurjan sään takia mutta vappu tuli ainakin täällä käytettyä tarkasti aamusta iltaan pihalla. Aurinko paistoi melkein koko päivän, ei tuullut liikaa ja oli kohtuullisen lämmintä. Kerrassaan upea sää! Työlistallani oli mm. haahuilua, tutkimista, siistimistä, silppuamista ja löytöjen tekemistä. Kuvia tuli otettua suunnilleen puoli miljoonaa ja eilisilta menikin niitä läpikäydessä. Tarkoitus oli naputella illalla postaus päivän puuhista mutta olin siihen aivan liian väsynyt. Mikä onni oli saada möyriä puutarhassa niin perusteellisesti, että illalla oli täysin valmis kaatumaan sänkyyn samaan aikaan lasten kanssa! Tai ei ihan; muistin nimittäin lasten mentyä sänkyyn, että en vielä ollut siirtänyt tontin ulkopuolelta löytynyttä isokevättähtirypästä kukkapenkkiin. Niinpä vetäisin kumpparit jalkaan ja kipaisin vielä pikaisesti yhden siirto-operaation iltajumpaksi. Varatkaa kahvikuppi viereen, sillä vahingossa tuli tehtyä melko jättiläismäinen juttu. Mitäänhän ei siis voinut jättää seuraavalle kerralle, sillä asia olisi sitten jo vanhentunutta tietoa.

Luumutarhassa mysteerikurjenmiekka aloittelee kukintaa. Vastavaloon kuvattuna siihen tuli herkullinen sävy, oikeasti se on tummemman purppurainen.

Aloitin päivän nostamalla ulkovarastosta kasvit pihalle ja leikkaamalla pensaita. Siistin kahta purppuraheisiagervoa, koivuangervoja, tuijia ja loput syyshortensiat. Uskaltauduin myös ottamaan pari suojaverkkoa pois. Seuraavaksi kävin talventörröttäjien kimppuun. En viitsi yleensä silputtaa jokaista kortta sekatööreillä, vaan taitan kimpun ja murskaan sen käsin taittamalla n. 10cm:n pituisiksi pätkiksi. Leikkaamalla hommaan kuluisi monta päivää ja saisi aikaiseksi myös jännetupentulehduksen. Joskus kokeilin, saisiko korret silputtua hakettimella mutta meidän laitteella se ei oikein meinannut onnistua. Aika isoa silppua minun tyylilläni tulee mutta kyllä se siitä aikanaan häviää. Osan kovimmista perennanvarsista vien sellaisenaan puutarhakompostiin ilmastointikerroksiin risujen seassa käytettäväksi.

Syysleimujen kohta näyttää siltä, kuin niiden päälle olisi kaadettu kasa olkia. Kunhan puutarhakomposti sulaa, saa enimpiä törkyjä pikkuisen piilotettua.

Syysleimuja silputtaessani huomasin myyrän juhlineen talven aikana niidenkin kimpussa. Aika monta puskaa oli jyrsitty juurta myöten. Pari oli säästynyt ja oli jo hyvin kasvuun lähdössä. Kävin kaapimassa puutarhakompostista pari ämpärillistä multaa ja peitin sillä syötyjen puskien tyvet. Jospa juuresta lähtisi vielä versomaan uutta kasvua. Jos ei, pitää jakaa säästyneitä yksilöitä ja paikata tuhot niillä. Myyrän tihutyöt tulivat toisaalta tässä kohdassa hyvään saumaan, sillä viime kesänä jo katsoin, että leimut ovat levittäytyneet vähän turhan innokkaasti ja isoimmat pitäisi muutenkin jakaa. Nyt tuli ainakin lisää kasvutilaa punahatuille ja tarhavaleunikolle.

Myyräntöitä löytyi pensasmustikoiden ja 'Sinikka'-luumun ympäriltäkin.

Syysleimujen luota siirryin eteenpäin ja totesin, että myös siperiankurjenmiekkoja oli syöty pahasti. Eniten harmitti se, kun huomasin myyrien syöneen aikanaan siemenkirjeestä saadun sinisen kurjenmiekan kohdalle kunnon montun. En ole juurikaan päässyt ihastelemaan muita kuin keväisten kurjenmiekkojen kukintaa mutta juuri se sininen on kukkinut jo kahtena kesänä, vaikka onkin ollut vielä pieni taimi. Nyt sillä olisi ollut kokoa kunnon kukintaan ilman myyränkuvatusta. Kyseisellä ahmatilla on ollut kunnon ruokahalu, sillä ateriointi oli jatkunut pensasmustikoiden alueelle. Onneksi vain yhdestä mustikasta oli napsittu yhdestä alaoksasta kärkiä eikä edes luumupuun kuoreen ollut koskettu. Rönsyakankaalit olivat joutuneet sijaiskärsijöiksi eikä niistä löytynyt kovin montaa koskematonta kohtaa. Tänä vuonna ei sitten varmaan tarvitse repiä niitä mustikoiden juurelta vähemmäksi.

Lisää myyräntöitä. Mikähän ihme tässä kasvoi? Toivottavasti ei se pieni amerikanvuokko, jonka siirsin kivikkoon viime syksynä.

Vaikka peltomyyrä olikin tehnyt yhtä sun toista tuhoa viime talven aikana, sen tuhot eivät raivostuta niin paljoa kuin vesimyyrän tihutyöt. Vesimyyrä syö kasvit salaa alhaalta päin, jolloin ei paljoa toivoa ole. Pahimmillaan tuhot huomaa vasta kuukausien päästä ja ruokalistalla on erityisesti kalliita puita ja pensaita. Peltomyyrä on täällä ainakin keskittynyt perennoihin ja jättänyt puuvartiset rauhaan. Sen jäljiltä saattaa juuresta vielä nousta uutta versoa, ellei myyrä ole valtavaa kraatteria kasvin tyvelle kaivellut. Yllä olevan kuvan silpusta tuskin nousee enää mitään mutta tuskinpa pensasmustikoiden väleistä rönsyakankaalit ovat lopullisesti hävinneet.

Sammalleimujen kuin saksilla leikattu raja lähinnä huvitti. Näin pieni latvominen ei haittaa hirveästi.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekkaniitty laajenee, kun taaempana olevatkin alkavat kukkia. Vielä on vihreää piippoa tulossa lähempänä polkua.

Parin aikaisemman kevään vesimyyrätuhojen jäljiltä oli jäänyt yksi myyräalueelle ennen tuhoja siirretty kevätkurjenmiekka 'Alida' myyrältä huomaamatta. Löysin sen yllä olevan kuvan oikeasta ylänurkasta hieman eteenpäin ja tarkoitus oli myös saada se osumaan kuvaan. Homma oli helpommin sanottu kuin tehty aurinkolasit silmillä ja pieni sininen piste ei tallentunut kuvaan. Olin kuitenkin siitä superiloinen, sillä yhden kukan lisäksi nuppuja oli kaksi ja lisäksi vielä yksi minikokoinen lehtitupsukin. Sinnikäs 'Alida' saa levittäytyä rauhassa kun kerta näyttää viihtyvän ja pidän peukkuja, että ympärillä olevat pikkuampiaisyrtit ja pionit pitävät sen turvassa myyrän hampailta. Sillä aikaa kun minä tutkin myyrätuhoja ja silputin perennojen varsia, isäntä ahkeroi pation kimpussa. Hankimme viime kesänä painepesurin ja kyllä huomasi heti eron pelkällä kasteluletkulla tehtyyn pesemiseen verrattuna. Muutaman vuoden liat irtosivat tuossa tuokiossa ja patiosta tuli kuin uusi. Arvatkaa vaan, raskiko kävellä multaisilla kumppareilla pation poikki!

Ylhäällä vasemmalla puhdas patio, muissa kuvissa keskeneräistä jälkeä. Alavasemmalla yksi puhdistettu laatta likaisen pation keskellä. Ja Karon pallokin löytyi.

Pation puhdistuksen lisäksi isäntä oli apuna ripustamassa uuden linnunpöntön pienille tiaisille ja putsasi rännit. Nyt saa paremmin sadevettä talteen kun ei ole liiterin ränni täynnä puunlehtiä. Autotallin ränniin laitettiin taas palikka, mikä ohjaa osan katolle satavista vesistä tynnyriin. Aika hyvin lumien sulamisvesistäkin oli kertynyt tynnyrintäytettä; ilmeisesti rännissä oli ollut jäätä, minkä vuoksi vettä lorotti tasaiseen tahtiin suoraan tynnyriin. Nyt pääsee sitten sadevedetkin kerryttämään kasteluvettä kuivien kausien varalle. Toivon totisesti, että tänä kesänä vettä ei tarvitsisi kantaa ämpäreillä jorpakkoon, vaan joka ikinen pisara tarvittaisiin kasvimaan tai ruukkukasvien kasteluun.

Varjokujalle viime kesänä istutettu liuskalehtinen muratti oli talvehtinut oikein hyvin.

Päivänpesän Katjan antama pioni on iloisesti hengissä! Pitää vain kaivaa jossain vaiheessa tuo laukan siementaimi pois vierestä.

Pioneissa alkaa näkyä punaisia piippoja. Kaikki toistaiseksi nousseet ovat pulskistuneet sitten viime kesän, mikä on aina oikein hyvä juttu. Eniten eilisen pionintutkimisista ilahdutti Päivänpesän Katjalta viime kesänä saatu pionin siementaimi. Syksyllä siinä oli vain yksi pienenpieni lehti, nyt nousee kaksi terhakkaa piippoa. Kukkia en odota vielä muutamaan vuoteen mutta selvästi hengissä on aina parempi kuin juuri ja juuri elossa sinnittely. Isompi taimi on myös helpompi erottaa muiden kasvien seasta. Kaikkien aurinkopenkkiin istutettujen pionien, myös tuon pikkuruisen Katjan pionin, tärkein elämäntehtävä on kasvattaa niin laajat ja haisevat juuret, että vesimyyrien ei tee mieli edes vilkaista tänne päin saati sitten kaivaa tunneleitaan lähellekään puutarhaani. Tietysti toivon myös niiden kukkivan.

Idänsinililjat kukkivat, tosin etualan mätäs on äidiltäni tullut ja taustalla pisimmälle ehtinyt oma.

Koska kukkii? -haaste on omalta osaltani mennyt toistaiseksi pahasti pieleen. Kevätkaihonkukkien veikkasin kukkivan vappuna mutta nehän ovat olleet kukassa jo pitkään. Idänsinililjoja veikkasin näkeväni kukassa 8.5. mutta niidenkin osalta taitaa kukinta alkaa aiemmin. Toin äidiltäni ison paakun scilloja ja niistä osa oli jo kukassa. En kuitenkaan laske niitä haasteeseen, sillä enhän voinut arvauksia tehdessäni tietää tuovani äidiltä kukkivia yksilöitä ennen kuin omat ovat kukassa. Ensimmäiset omistani ovat kuitenkin jo nupullaan ja avautuvat varmasti heti seuraavana lämpimänä päivänä, joten tuskinpa niitä melkein viikkoa enää odotellaan. Pystykiurunkannukset saattavat osua peräti kohdilleen, sillä vielä ei näkynyt nupuissa väriä ja kukintaa veikkasin tämän viikon perjantaille. Jännittäviä hetkiä eletään!

Vaaleajouluruusu paljastui lumesta kukkivana. Tämä yksilö on kärhökaaripenkissä.

Jouluruusujen ilmestymistä olen odotellut melkeinpä malttamattomana. Vanhin yksilö tulikin esiin jo joitakin päiviä sitten mutta se ei ole vielä nostanut nuppujaan kunnolla esille. Yllä olevassa kuvassa on toiseksi vanhin yksilö, joka ilmestyi eilen lumesta sen näköisenä kuin olisi kukkinut jo pitkäänkin. Mietin, eikö 70-senttinen hanki yhtään painanut päällä vai oliko nuppujen joukkovoima työntänyt lumet pois tieltään. Viime syksynä istuttamani punakirjava jouluruusu ilmestyi pari päivää sitten hyvissä voimin mutta Sailalta pari vuotta sitten saadut jouluruusuvauvat pitivät sitkeästi lumiviitan harteillaan, vaikka joka päivä kävin niitä etsimässä. Isomman yksilön ympäriltä alkoi jo eilen aamulla paljastua palloesikoita ja myöhemmin päivällä huomasin myös ensimmäisten jouluruusun lehdenkärkien pilkistelevän lumen seasta. Uskalsin varovasti kaivella sohjoa pois niiden läheltä ja sieltähän löytyi peräti kaksi kukkanuppua!

Juhuu! Ihan selviä nuppuja ja niitähän voi tulla vielä lisääkin!

Nupullinen yksilö oli se, joka kasvatti viime kesänä ison kimpun uusia lehtiä mutta jäi muuten melko matalaksi. Koska en meinannut enää housuissani pysyä, säntäsin etsimään toista Saaripalstalta tullutta jouluruusua. Luntahan sielläkin oli mutta ei kai muutama sentti mikään este ole, kun pitää löytää jouluruusu. Otin hanskat pois, jotta tuntisin jouluruusun heti lumen seasta ja aloin varovasti kaivella. Löysin tarhaimikän ja tajusin kaivelevani väärältä puolen oksankarahkaa. Uusi yritys oikeassa paikassa. Ei löydy muuta kuin paljasta maata ja jokunen rikkaruoho. Pikkuinen paniikki alkoi jo nostaa päätään sen lisäksi, että sormia palelsi. Ei ole tullut hetkeen paljastettua puolta neliötä kukkapenkkiä lumesta paljailla sormilla. Siinä kun ihmettelin, mitä jouluruusulle on tapahtunut, tajusin kaivaneeni edelleen väärästä kohdasta. Vähän tarkemmin kun olisin tutkinut ennen hutkimista, olisin nähnyt lumesta pilkistävän yhden tummuneen jouluruusun lehden.

Olisihan se ollut ihme, jos se tuolta lumesta olisi löytynyt, kun ympyröityyn kohtaan sen istutin.

Myyränpentele oli käynyt täälläkin ja maistellut toista jouluruusun viimevuotisista lehdistä (palaset näkyvät oksan molemmin puolin). Ilmeisesti jouluruusu maistui pahalta, sillä toiseen lehteen ei ole koskettu ja tyveltä nousi peräti viisi punaista versonkärkeä. Jossain niistä voi piilotella nuppujakin mutta vähintään lehtiä sieltä on tulossa kunhan maa vain sulaa. Mikä helpotus, vaikkakin tunsin myös hetken aikaa itseni todella typeräksi. Unohtaa nyt näin tärkeän kasvin tarkka paikka! Toisaalta näkymät ovat varsin erilaiset, kun lunta on suon laidalla paikoitellen vielä 20cm ja vähimmilläänkin muutamia senttejä. Pääasia, että kumpikin jouluruusuaarteista on hengissä ja vähintään toisessa selvästi kukkanuppujakin.

'Kuntalan' juurella kukkii jo aika runsaasti kaikenlaista: on tähtisahramia 'Barr's Purple', kirjokevättähteä, posliinihyasinttia ja kevätkurjenmiekkaa 'Harmony'.

Kukkasipulien istuttaminen syksyllä ei ole mielipuuhaani, vaikka tiedän, että keväällä kiittäisin itseäni vaivannäöstä. Ensi syksyn ostoslistalle pitää kuitenkin ehdottomasti lisätä tähtisahrameita, sillä niistä on ollut tänä keväänä todella suuri ilo. Luumupuiden verkkojen suojissa kukkasipulit ovat hyvin turvassa rusakoiltakin. 'Kuntalan' juurella oleva kukkasipulikimara näkyy olohuoneen ikkunaan, joten haluan samaa myös 'Laatokan Helmen' juurelle. 'Laatokan Helmen' alle on istutettu isompikukkaista 'Pickwick'-krookusta mutta se ei ole lähtenyt runsastumaan yhtä innokkaasti kuin parin metrin päässä olevat 'Barr's Purplet'. En tiedä, ovatko kaikki tähtisahramit yhtä innokkaita mutta täällä päin on otettava sitä mitä on tarjolla. Ensi keväänä Helmen alla pitää olla yhtä kaunista kukintaa kuin 'Kuntalankin' juurella!

Kuka ihme on ollut syksyllä näin fiksu? Ihana yhdistelmä! Siispä lisää posliinihyasinttejakin ostoslistalle.

Toivottavasti ensi viikonloppuna sää suosii, sillä puutarhassa riittää tekemistä ja ihastelemista vaikka miten paljon. Iloista, puuhakasta ja toivottavasti myös lämmintä ja aurinkoista toukokuuta!