Talvikausi aloitettu

Keijupuutarhakin vaipui vihdoin talvilepoon. Eilen mökki oli vasta puoliksi hautautunut hankeen.

Talvi näyttäisi vihdoin alkaneen ainakin täällä päin Suomea. Eilen maa oli noin viiden sentin paksuisen lumivaipan alla, tänään lunta oli vähintään kolme kertaa paksummalti. Lumikolat ja -lapiot on kaivettu varaston kätköistä ja piha kolattu jo kahdesti. Tänään on tuullut sen verran navakasti, että puita ja pensaita koristanut höttölumi on karissut pois, mutta onneksi kävinkin jo eilen kuvaamassa näkymiä, niin jäi jotain talteenkin.

Mustilanhortensian pitsimäiset kukinnot keräävät todella kauniisti kevyttä pakkaslunta. Kuivuneita kukkia pilkistelee lumen seasta hyvin viehättävästi.

Takapihalla lumiset luumupuut erottuivat livenä kauniimmin kuin kuvassa.

Joku pikkujyrsijä oli taapertanut naapurin lintujenruokintapaikalta meille (tai toisinpäin, jos tulkitsin jälkiä väärin). Vähän isompi ei-jyrsijä ehti melkein sotkemaan jäljet.

Sidoin syksyllä kuivaamani pihlajanmarjat oksaan ja laitoin tarjolle etupihalle. Jospa naapurin lintulaudalta joku tirppa kävisi hakemassa hiukopalaa, vaikka vähän avoin maasto tässä onkin.

Meillä oli maanantaina melkein kymmenen astetta pakkasta ja tuuli hyvin raa'asti. Tuli mieleen tarkistaa, miten varastossa kasvit jaksavat. Oletin, että siellä olisi vielä muutama aste lämmintä, mutta ilmeisesti tuuli jäähdytti rakennuksiakin sen verran tehokkaasti, että varastossa oli kastelukannuun alkanut tulla jo ohutta jääriitettä veden pintaan. Koska pakkasjaksolle ei näyttänyt ennusteissa loppua tulevan, päätin nostaa loputkin kasvit varastosta kellarin puolelle. Viimeistä alppiruusulaatikkoa nostaessani olin hyvin tyytyväinen, että kaikki kasvit sopivat sittenkin ongelmitta kellariin. Illuusio särkyi, kun kellarista poistuessani näin syyssyrikän odottavan vielä siirtoa. Leikkasin sitä varastoon tuodessani aika vähän, sillä haluan siitä ensi kesäksi vähän suuremman. Melkein teki mieli hakea sakset ja typistää syrikkää reilusti, sillä pitkät oksat hankaloittavat taakse jäävien kasvien kastelua. Tiivistämällä ja uudelleen kasveja järjestelemällä kaikki ruukut mahtuivat ainakin jollain lailla kellariin.

Hyllyt täynnä kasveja alppiruusuista pelargoneihin. Kellarista on vähän vaikea ottaa kuvia kun ei pääse peruuttamaan tarpeeksi kauas.

Kuva kellarin luukulta. Jäi tuohon sähkölämmittimen eteen kuitenkin vielä pieni tila käydä tarkistamassa kasvien vointia talven aikana.

Kolme keskikokoista ulkotalvetukseen menevää alppiruusun tainta jätin vielä pariksi päiväksi varastoon odottelemaan lunta. Tänään aamulla kävin hakemassa ne sieltä ja kyhäsin pahimmilta tuulilta ja pakkasilta suojaavan hökötyksen niille ja helmililjaruukuille. Alkuperäinen suunnitelma oli kaivaa alppiruusuruukut majapenkin hiekkaan, mutta unohdin ottaa lapion mukaan enkä enää viitsinyt lähteä niitä hakemaan. Onpahan toisaalta myöhemmin helpompi käydä pelastamassa ruukut kellariin, jos nämä lumet sulavat ja tuleekin yhtäkkiä todella kovat pakkaset.

Helmililjat ja alppiruusut saivat ympärilleen kesän rakennusprojekteista jääneitä heinäseipään pätkiä. Pari kapulaa laitoin helmililjaruukkujen päälle, jotta korkein alppiruusu ei katkeaisi päälle tulevan styroksilaatikon painosta.

Laatikko lepää ruukkujen ympärille laitettujen seipäänpätkien varassa. Alareunoista ilman pitäisi päästä hyvin kiertämään. Lapioin kuvan oton jälkeen laatikon ympärille ja päälle vielä lunta, jotta lämpötila pysyisi tasaisempana.

Pitäkää peukkuja noille kolmelle alppiruusulle, jotka joutuivat uhrautumaan epätieteellisen talvetuskokeeni vuoksi! Täällä on nimittäin pakkanen vain kiristymässä ja jo viikonloppuna pitäisi olla kaksinumeroisia pakkaslukemia. Hyvästi marraskuun musta maa ja vesisateet, tervetuloa talvi!

Marraskuu matelee

Vuoden mustin kuukausi tuntuu matelevan suorastaan etananvauhtia eikä puutarhaan tee mieli sadesäällä edes vilkaista. Tänään oli melko poutainen päivä, joten kävin pitkästä aikaa tutkimassa, mitä puutarhassa tapahtuu näin marraskuun loppupuolella. Kukkia sieltä tuskin enää löytyisi vai miten se nyt menikään?

"Hieman" etuajassa kukinnan aloittaneen jouluruusun oksan leikkasin maljakkoon.

Ällistyin tänään siitä, kuinka nopeasti madot olivat tehneet työnsä takapihalla. Kukkapenkeistä ei löytynyt kovin montaa luumupuun lehteä, vaikka vain reilu kuukausi sitten maa oli niistä keltaisenaan. Myös kivipolut olivat puhtaita. Todisteet näette edellisessä kuvassa jouluruusun taustalta. Tarkkaan kun etsi, saattoi löytää viimeisiä melkein kokonaan maan sisään vedettyjä lehtirullia. Pitänee käydä viemässä matosille lisää syömistä kun kerta noin nälkäisiä ovat.

Esikotkin kukkivat, tosin kukat ovat jatkuvista sateista ja satunnaisista pakkasista jo selvästi kärsineet. Pieniä väripilkkuja kuitenkin.

Komeamaksaruohot ovat yleensä sitkeitä ja kukkivat talven tuloon saakka. Nyt alkaa kuitenkin näyttää aika mustalta näidenkin meininki.

Syysasterikin on jo oikeastaan luovuttanut.

Belliksissä näytti olevan vielä yksittäisiä kukkia siellä täällä mutta lähempää katsottuna ne olivat kärsineet esikoiden lailla vaihtelevista säistä. Pitää siis etsiä silmäystävällistä katsottavaa muualta kuin kukista.

Nukkapähkämö on vähän lytyssä, mutta muuten suht siistiä katsottavaa. Valkoiset eivät muuten ole hometta vaan yön jäljiltä lehdille jäänyttä lumihyhmää. Hetken aikaa jouduin itsekin ihmettelemään, että näinkö märkä syksy meillä onkin ollut.

Muutaman vuoden vanha tuijanruippana tuuhettui kesän aikana paljon, mutta on kasvanut vähän toispuoleisesti. Vasen puoli on pohjoiseen, mikä varmasti selittää osittain puolipallomaista muotoa.

Keijunkukka 'Midnight Rose' on edelleen mukavan näköinen väripilkku.

Kaikki talvetettavat kesäkukat on vihdoin kannettu joko eteiseen, kellariin tai ulkovarastoon. Ulkovarasto pysyy hetken aikaa vielä plussalla, vaikka ulkona olisikin pakkasta, joten kärhöt ja pienet alppiruusut saavat vielä olla siellä pidemmän pakkasjakson alkuun saakka. Samalla kun nostan ne kellariin, siirrän eteisestäkin pari ruukkua sinne talven viettoon.

Kärhöt alkavat näyttää tältä yleensä helmikuussa. Koruköynnös on selvästi eri maata ja aloittaisi kasvunsa jo nyt. Ensimmäistä kertaa yritän talvettaa tätä kellarissa.

Aina kun kehutaan havukasvien helppoutta, tekee mieli nauraa ääneen. Tai ainakaan jättikokoinen siperianpihta ei ole kovin helppo puutarhakasvi, jos se on istutettu autopaikan, rakennusten tai laatoituksen viereen. Onhan sen hoito helppoa: sen kun katselee vain tuuheaa, tumman vihreää puuta. Hankalan siitä tekee valtava roskan määrä. Neulasia karisee pitkin vuotta, mutta pari kertaa vuodessa se aiheuttaa hammastenkiristelyä kuorruttamalla suuren alueen tahmaisilla neulasillaan ja murusiksi hajoavilla kävyillään. Vähänkään kovempi tuulenpuhuri viskoo roskaa ympäri pihamaata, josta niitä kulkeutuu kengissä ja koiran tassuissa myös sisälle. Lisäksi alkukesällä siperianpihdasta tippuu sen verran paljon pihkaa, että puun alle jääneen auton tuulilasi puhdistuu korkeintaan autopesulassa, jos sielläkään. Tänä syksynä olen harjannut koko etupihan kiveyksen kahteen kertaan ja kummallakin kerralla neulasia ja kävyn suomuja on kertynyt 20-30 litraa. Keväällä on varmasti taas vähintään yhtä paljon harjattavaa kun talven puhurit ja sulava lumi ovat riipineet lisää neulasia irti. Osan roskasta kippaan happamasta maasta pitävien kasvien juurelle, osan jätän pihdan juureen pitämään heinät kurissa.

Rungon vasemmalla puolella on noin viiden sentin paksuinen kerros törkyä, oikealla puolella rönsyansikoiden seassa sen verran mitä puusta on karissut, eli sentti-pari.

Jotain hyvääkin siperianpihdassa on: sen oksista saa talveksi koristeet parvekelaatikkotelineisiin. Pehmeät neulaset eivät pistele käsiä, joten ne sopivat hyvin myös havukoristeiden tekoon. Huomenna voisikin viritellä näiden sekaan valot.

Ja juuri nyt näyttää siltä, että huominen valkenee mustan sijaan valkoisena. Jäätävä tuuli antoi jo päivällä ymmärtää, että kylmää on luvassa ja nyt tuulen mukana sinkoilee lumihiutaleita. Maa on paikoin jo aika valkoinen, vaikka mittarin mukaan ollaan vielä plussalla. Pääseeköhän puutarha vihdoin talvilepoon?

Akileijojen aikaan

Edellisen postauksen sinivalkoisesta akileijasta muistin, että minulla oli luonnoksissa odottamassa kuvasaalista viime kesältä. Satuin nimittäin käymään vanhemmillani kesäkuussa juuri kun akileijojen kukinta oli komeimmillaan ja räpsin valloittavasta akileijarinteestä muutaman kuvan. Äidilläni on ollut vuosikymmeniä tavallisia lehtoakileijoja vanhojen omenapuiden alla. Ne ovat saaneet risteytyä ja kylväytyä melko vapaasti, joten kasveja on isolla alueella ja kukkien väri- ja muotovalikoima on lähtenyt aivan omille teilleen.

Kaunis vaaleanpunainen, tavallisen lehtoakileijan muotoinen akileija.

Minusta on hauska seurata, kuinka joka vuosi akileijaniitty on vähän eri näköinen. Jonain vuonna tummia sävyjä on enemmän, toisena vuonna värimaailma on selvästi vaaleampi. Viime kesänä enemmistössä olivat valkoiset ja hempeän vaaleanpunaiset, mutta joukosta löytyi tummanpunaisia ja violettejakin.

Kerrannaisia kaunottaria. Rinnakkain yksi tummimman punaisista ja hyvin vaalean punertava pitsimyssy.

Tällainen hyvin tumma luumunsävy on ollut pitkään yksi suosikeistani. Tälläkin näyttää olevan pikkuisen kerroksellisuutta kukissaan. Vuorimäntyä vasten näkyy vähän sinisempiä yksilöitä.

Väliin valkoista ja viileän roosaa. Sekaan on kylväytynyt myös puna-ailakki.

Superkerrannainen minikukka hempeän vaaleanpunaisessa sävyssä.

Maltillisemmin kerrottuja, normaalikokoisia kukkia tummanvioletin kanssa.

Laajempi näkymä akileijaniitystä. Aika hempeää.

Akileijojen muuntautumiskyky hämmästyttää aina. Joskus löysin pikkuruisen, hyvin hailakan sinisen akileijan, jonka terälehdet sojottivat kuin pommin jäljiltä. Ehkä se oli jollain lailla taantunut yksilö vailla elinvoimaa, sillä se jäi yhden kesän ihmeeksi. Äidilläni on ollut myös vuosikausia sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa omana ryhmänään kauempana lehtoakileijoista. Välillä niiden sekaan ilmestyy korkeampia sinivalkoisia akileijoja, mutta vasta viime kesänä huomasin omenapuiden alla ensimmäiset kaksiväriset yksilöt.

Vähän hassu ulkomuoto. Onkohan tässä ensimmäinen vaihe kohti kerrannaista kaksiväristä akileijaa vai joku muu luonnonoikku?

Kunhan viime keväänä itäneet valkoiset clematiskukkaiset akileijani alkavat kukkia, niitä voisi kokeilla risteyttää joko tuon seuraavan kuvan punavalkean kukan tai sinivalkean kääpiöjapaninakileijan kanssa. Hauska kokeilu olisi myös tuoda äitini puutarhasta muutaman oikein kerrannaisen akileijan siitepölyä ja kokeilla, millaisia jälkeläisiä siitä tulee clematiskukkaisen akileijan kanssa. Jos minulla olisi rajattomasti tilaa, tekisin varmasti useampiakin risteytyskokeiluja ja odottaisin niiden kukintaa. Jossain vaiheessa varmasti tulisi sellainen yksilö, joka varmasti vähintään huvittaisi ellei jopa ihastuttaisi ulkomuodollaan. Ja vaikka ei tulisikaan, saisin ainakin ison pellon akileijoja palkaksi vaivannäöstäni.

Ensimmäisen puna-valkoisen akileijaristeymän kaivoin äidin kivipolun keskeltä omaan kukkapenkkiini (äidin suostumuksella toki!). Tästä yksilöstä kerätyt siemenet kylvin hyvin merkittyyn kohtaan.

Eikö olekin jännittävää, kuinka erilaisia värejä ja muotoja voikin tulla vain muutamasta erilaisesta taimesta kun ne saavat vapaasti risteytyä ja valloittaa maailmaa?

Sinivalkoista-haaste

Tämä haaste sopii minusta loistavasti juhlistamaan myös isänpäivää. Sain haasteen suoraan Puutarhahetki-blogin Tiiulta, joka on laittanut sen kiertämään jo useampana vuonna itsenäisyyspäivän lähestyessä. Kiitos Tiiulle haasteesta! Päätin tänäkin vuonna valita postauksen kuvat niin, että jokaisessa on sekä sinistä että valkoista mukana.

Lemmikkikimppu somisti alkukesällä keijujen talon sisäänkäyntiä.

Luumutarhassa kääpiöjapaninakileijat ja valkoiset lemmikit muodostivat runsaan kukkapilven.

Tämäkin kombo löytyi luumutarhasta. Narsissi 'Princess Zaide' melkein hukkui lemmikkien sekaan, vaikka pitkävartinen onkin.

Hieman aikaisemmin keväällä kukkivat herkät posliinihyasintit.

Samoihin aikoihin aurinkopenkissä oli kevätkurjenmiekkojen karnevaalit. Etualalla 'Frozen Planet', taaempana sekaisin 'Harmony' ja 'Alida'.

Helmililjojen yksittäisissä kukissa on söpöt valkeat reunukset, tällä lajikkeella myös kukinnon huippu on aika vaalea.

Sekoituspussin helmililjoja.

Tummahelmililjat ja valkokirjavat kuunliljat.

Pikkusydän 'Alba' taustallaan yksi sininen hyasintti.

Keikahdetaan vähän liilan puolelle, mutta haitanneeko tuo mitään näin hauskan akileijan kohdalla. Vanhempina hyvin todennäköisesti lehtoakileija ja kääpiöjapaninakileija.

Loistokärhö 'Elsa Späth' on myös liilansävyinen, mutta pakko oli saada edes yksi kärhökin kuviin.

Loppuun valkoisen kirjopikarililjan ja balkaninvuokkojen herkkääkin herkempi yhdistelmä.

Haasteen säännöt:

-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu/Puutarhahetki-blogista)

-tee postaus, jossa sininen ja valkoinen ovat pääroolissa

-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarha -blogin Sinivalkoista-haaste -postauksen kommenttikenttään

-voit osallistua myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #sinivalkoista_haaste ja @puutarhahetki, jotta Tiiu löytää ne.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Päivänpesän elämää

Saaripalsta

Selätön puutarhuri

Hyvää isänpäivää kaikille isille!

Minitalvi

Pimeän syksyn keskellä saatiin ainakin täällä nauttia pari päivää aurinkoisesta pakkassäästä ja hetken aikaa jopa kauniin talvisista maisemista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin eilen illalla töistä lähtiessä tuntui jopa mukavalta harjata auton päältä lumet ja huristella kotiin valkeaksi muuttuneissa maisemissa. Ilo oli lyhytaikainen, sillä yön aikana lämpötila oli kääntynyt plussan puolelle ja vesisade viimeisteli nopeasti parin sentin lumikerroksen taas mustaksi maaksi. Pieni maistiainen lumivalkeista maisemista oli kuitenkin oikein tervetullutta vaihtelua marraskuun pimeyteen.

Haltiankukka 'Twilight' hehkui maanantaina punaisena matalalta paistavan auringon valossa.

Toiseksi vanhin jouluruusu oli tehnyt paljon nuppuja odottelemaan sopivaa kukkimishetkeä.

Sain viikonloppuna talvivieraita. Sovimme kesällä äitini kanssa, että hänen kasvattamansa alppiruusuntaimet tulevat meidän kellariin talveksi. Saan nimittäin tarvittaessa kellarin pidettyä lähellä nollaa astetta talvella. Äitini talvetustilat ovat lämpimämpiä, joten hän vei vastineeksi minulta isoimman pelakuulaatikon talvehtimaan sinne. Toistaiseksi pidän alppiruusun taimet mahdollisimman paljon ulkona tai ulkovarastossa, samoin kärhöni, jotta ne kaikki valmistautuisivat hyvin talvehtimiseen. Pieni pakkasen puraisu silloin tällöin tekee näille hyvää kunhan eivät ihan umpijäähän mene. Vaatiihan tämä varastoon ja ulos nostelu vähän lämpömittarin kyttäämistä, mutta mitäs sitä ei kasvien vuoksi tekisi.

Tältä näyttää 55 alle yksivuotiasta alppiruusun tainta. Kellariin taitaa tulla aika ahdasta kun nämä lisätään muiden talvetettavien sekaan...

Noin kolmasosa taimista on kehitellyt tällaisen vähän suuremman silmun latvaan. Äitini kanssa jännitämme, olisiko siellä jopa ensimmäisiä kukkanuppuja. Hyvin todennäköisesti näistä tulee kuitenkin vain lehtiä.

Puutarhapuuhia ei enää ole juurikaan jäljellä. Sain viikonloppuna istutettua viime viikolla hankkimani tulppaanien ja laukan sipulit. Syyssyrikkä pitää muistaa vielä nostaa maasta kellariin talveksi. Sääennusteita kun katsoo, niin sen hetki taitaa olla ensi viikonloppuna. Isänpäiväksi näyttäisi tulevan -6 asteen pakkanen, eli meillä saattaa olla jopa lähemmäs -10 astetta. Pitää varautua myös siihen, että varasto alkaa olla pian liian kylmä verenpisaroille ja hortensioille, joten ehkä nekin on aika tiputtaa kellarin puolelle viettämään talvilepoa. Alkuviikon pikkupakkanen innosti myös virittelemään takapihalle kausivalot. Olen yleensäkin laittanut valoja pikku hiljaa sinne tänne ja niinpä tänäkin syksynä etupihalle ja patiolle tulevat valosarjat jäivät vielä kaappiin odottelemaan. Virittelen niitä sitten kun tulee sopiva inspiraatio.

Tänä vuonna laitoin vain kahteen luumupuuhun valosarjat.

Kolmannen valosarjan vedin nuotiopaikan seinäkkeeseen, niin on mukavampi sytytellä nuotiota.

Kaksi edellistä kuvaa oli maanantai-illalta, jolloin ei ollut kuin paikoitellen ohuelti kuuraa maassa. Tämän otin tiistai-iltana olohuoneen ikkunasta. Kyllä se lumi vain valaisee maisemat tehokkaasti!

Lumisesta maisemasta huomasi myös, että jänis oli kierrellyt luumutarhan verkkojen ympärillä. Kai puput ovat sulan maan aikaankin pomppineet pitkin pihamaita, mutta niitä ei vain ole ajatellut. Toivottavasti tutkimusretket osoittivat, että verkotetut kasvit eivät kuulu tänäkään vuonna talviseen menuun ja kannattaa mennä metsään tai vaikka naapuriin etsimään vatsantäytettä.

Toivepostaus: erilaiset lehtimuodot ja -värit

Maatuskalta tuli jo yli vuosi sitten toive esitellä erilaisten lehtimuotojen ja -värien käyttöä ja yhdistelemistä puutarhassa. Pahoittelen, kun tartun aiheeseen näin myöhään, mutta siinä on totisesti riittänyt pureskeltavaa eikä sopivaa hetkeä postauksen tekemiselle ole oikein tuntunut löytyvän. Nyt kun puutarhassa ei tapahdu juuri mitään raportoimisen arvoista, tuli hyvä aika tällekin aiheelle.

Neljää erilaista kasvia mutta vain paria väriä ja muotoa, jos ei lasketa voikukkia mukaan. Kuunliljan ja varjoissa lymyilevän lehtoimikän lehdet toistavat samaa muotoa, töyhtöangervo ja sormivaleangervo ovat hyvin erilaisia.

Voi kun olisikin olemassa joku yleispätevä ohje, mitä noudattamalla saisi kasvit sijoiteltua harmonisiksi ryhmiksi. Olen itse sijoitellut kasvini pääasiassa kukan väri edellä, mutta lehdiltään poikkeavan värisille kasveille valitsen paikat myös sen mukaan, missä niiden väri tulisi parhaiten esille. Joskus olen kulkenut ruukku tai kasvin lehti kädessä ympäri pihamaata ja etsinyt sopivaa istutuspaikkaa. Myös poikkeavan muotoiset lehdet, kuten kurjenmiekoilla on, saavat paremmin harkitut paikat. Muiden lehtimuotojen osalta en ole niin tietoisesti miettinyt niiden sijoittelua. Poikkeuksen tekee varjokuja, jossa pääpaino on juuri lehtimuodoissa ja väreissä.

Eri kohdasta otettu kuva, mutta osittain samoja kasveja. Tässä valeangervon alla on aluskasvina varjorikkoa. Oikeassa alanurkassa on valkovarjohiippa ja vasemmalla ylhäällä näkyy myös vähän esikoita.

Varjokujalla sormivaleangervot hyppäävät sekä värin että näyttävien lehtiensä puolesta esille. Kolmas ryhmä niitä on töyhtöangervon takana tästä kulmasta katsottuna piilossa. Myös valkokirjavat kuunliljat tulevat hyvin esille.

Pääsääntönä pidän itse sitä, että sijoittelen "poikkeavan" väriset kasvit vähän erilleen toisistaan. En siis laita punalehtistä keijunkukkaa purppuraheisiangervon aluskasviksi tai eri lajin hopeisia kasveja samaan ryhmään. Sen sijaan samanvärisiä kasveja saattaa olla suht lähekkäin, jotta ne tulevat samaan näkymään luomaan toistoa, mutta sen verran erillään toisistaan, että kukin ryhmä nousee hyvin esille massasta. Sama pätee kasvutavaltaan tai lehtien muodoltaan poikkeaviin kasveihin.

Tasaisen vihreästä massasta löytyy lähempää katsottuna erilaisia lehtimuotoja. Helminukkajäkkärä ja punatähkä (aidan edessä) erottuvat kapeiden lehtiensä ansiosta. Kumpiakin löytyy kivikkorinteestä useampi ryhmä (kuva uudemmasta osasta).

Istutusalueen ja kasvien koko vaikuttaa siihen, kuinka niitä sijoittelen. Kivikkorinteen vanhimpaan osaan on kertynyt pienelle alueelle paljon pienikokoisia kasveja, sillä monet erityisesti talvimärkyydestä kärsivät kivikkokasvit ovat pienikokoisia. Niiden menestymisestä ei ole ollut varmuutta, joten yhden hävitessä paikalle ei jää isoa aukkoa kun kasvit ovat jo valmiiksi melko tiheässä. Suurin osa on tosin viihtynyt vallan mainiosti, joten ensi keväänä joutuu tekemään vähän harvennusta. Vanhimman osan kohdalle on myös helppo pysähtyä tutkimaan jokaista yksitellen ja aita rajaa näkymän pihan puolelle, joten iloinen sekametelisoppa ei tunnu kuitenkaan levottomalta.

Tähän kuvaan osui peräti 14 eri kasvia, jos rikkaruohoja ei lasketa mukaan. Huomatkaa kuitenkin esim. hopeisten tai purppuraisten kasvien sijoittelu: ei samoja sävyjä vierekkäin. Sinikatanat ja osan mehitähdistä siirrän ensi keväänä väljemmille vesille.

Joskus erittäin fiksuina hetkinä tulee myös mietittyä näkymiä laajemminkin kuin vain vierekkäisten kasviryhmien osalta. Luumutarhassa on kohta, jota ihailen jatkuvasti kesän mittaan, mutta vähemmän fiksuna olin ilmeisesti unohtanut sen kuvaamisen viime kesänä. Onneksi isäntä oli napannut dronella laajemman näkymän, jonka nurkasta sain tarkoittamani kohdan rajattua. Joku muutaman vuoden vanha kuva alueesta löytyi, mutta purppuraheisiangervo oli sen ottamisen jälkeen kasvanut niin valtavasti ja alue muuttunut muutenkin, että halusin tähän tuoreemman otoksen. Ensi kesänä on pakko muistaa kuvata tämäkin kohta!

Purppuraheisiangervo, tuiviot ja kuunliljat ovat todella kauniit samaan näkymään osuessaan.

Toinen minusta erittäin onnistunut kohta on kärhökaaripenkin uudemmassa päässä. Sitä olen tosin esitellyt jo niin monta kertaa, että varmaan kaikki jo muistattekin sen, mutta otetaan vielä kerran esiin. Penkin mutkassa on pensasmustikoita, joiden aluskasvina on rönsyakankaalia. Jo pelkästään se vihreää taustaa vasten olisi onnistunut parivaljakko, mutta etupihan puolelta katsottuna taustalla olevat kuunliljat tuovat vielä oman, jännittävän lisänsä alueelle. Kuunliljojen takana olevat syreenit muodostavat rauhallisen taustan sen sijaan että taustalla näkyisi puunrunkoja ja vatukkoa. Kukinta-aikoihin kukin kasviryhmä pomppaa enemmän esille, mutta värit sopivat silti yhteen eikä vaikutelma ole yhtään sekava.

Tässä kohdassa vihreästä taustasta erottuvat koko kesän ajan tummat rönsyakankaalit ja keltaiset kuunliljat, tosin kuunliljat ovat alkukesästä vähän hillitymmän sävyisiä. Pensasmustikat tuovat värimaailmaan näyttävän lisän syksyllä.

Kiitos Maatuskalle mielenkiintoisesta postausaiheesta! Toivottavasti saitte jotain irti pohdinnoistani ja kuvaesimerkeistä.

Viimeiset ostokset?

Tänä syksynä olen ollut poikkeuksellisen laiska kukkasipuliostoksilla. Aiemmin syksyllä hankin muutaman pussin kukkasipuleita (yhteensä peräti 95 sipulia) ja siinäpä ne sitten olivat. Ei vain ollut juuri niitä sipuleita tarjolla mitä olisin halunnut. Onneksi alelaareista voi napata mukaan sellaisiakin mitkä eivät normaalihinnalla hyppää itse ostoskoriin. Tänään kävin työmatkalla yhdessä myymälässä, jossa olivat marraskuun kunniaksi pudottaneet sipulien hinnat puoleen. Muutama pussi sieltä sitten lähtikin kevään kukkaloistoa täydentämään.

Allium amplectens 'Graceful'. Ilmeisesti jonkin sortin koristelaukka, joka pussin perusteella jää kai suht matalaksi ja kukkii touko-kesäkuussa.

Laukat ajattelin istuttaa pation viereen peittokurjenpolvien sekaan. Jos niiden lehdet eivät peity siististi kurjenpolvien sekaan, siirrän laukat kukinnan jälkeen johonkin muualle. Itselle uusien laukkalajikkeiden kanssa joutuu aina vähän miettimään sopivaa istutuspaikkaa. Muutama laukka on tullut istutettua aivan sopimattomien kaverien sekaan kun ei ole tiennyt niiden kukinta-aikaa tai korkeutta. Joko lehdet ovat jääneet rumasti törröttämään muun kasvuston seasta tai sitten kukat ovat hautautuneet kookkaampien perennojen alle. Myöhään kukkivat laukat ovat ainakin jälkimmäisessä tapauksessa hankalampia sijoiteltavia. Katsotaan, joudunko ensi kesänä siirtopuuhiin.

Pari kasvitieteellistä tulppaania sopii aina joukkoon. 'Lilac Wonder' on ilmeisesti syreeni- tai kreetantulppaani ja 'Persian Pearl' tähtitulppaani.

Tulppaaneja taas olen vähän vältellyt sen vuoksi kun monet jäävät meillä suht lyhytikäisiksi ja ovat myös myyrien ja rusakoiden herkkua. Lisäksi niiden kanssa on aina sama ongelma kuin krookuksilla, eli kukat ovat auki vain silloin kun niihin osuu auringonpaiste. Muutama vuosi sitten istuttamani tähtitulppaani 'Little Beauty' on kuitenkin lisääntynyt sen verran reippaaseen tahtiin, että olen alkanut innostua enemmän kasvitieteellisistä tulppaaneista. Viime syksynä istutin pussillisen 'Persian Pearl' -tähtitulppaaneja ja vaikka kukat olivatkin harmillisesti auki juuri silloin kun olin itse töissä, näin ne kuitenkin muutaman kerran avonaisinakin. Enpä tullut niitä istuttaessani miettineeksi, että juuri siihen kohtaan paistaisi aurinko täsmälleen työpäiväni aikana ja kotona ollessani kohta olisi varjossa ja kukat tietenkin supussa. Kokeilen istuttaa tämänpäiväiset hankinnat aurinkopenkkiin, jossa niihin osuu auringon valoa pidemmän aikaa päivässä kuin takapihalle. Jospa ne sitten olisivat auki myös silloin kun en ole itse töissä.

Ensimmäinen syysmyrkkylilja tässä puutarhassa.

Syysmyrkkyliljoihin en ole langennut ennen tätä päivää ja vähän epäilevällä kannalla olen nytkin sen suhteen, kuinka 'Waterlily' mahtaa meillä viihtyä. Aurinkoa ja lämpöä kun ei yleensä ole liiemmin tarjolla syyskuun puolivälin jälkeen ja sadetta riittää sitäkin enemmän. Nyt vielä istutuskin menee näin myöhäiseksi ja sää kylmenee koko ajan. Puoleen hintaan raskin kuitenkin kokeilla, varsinkin kun löytyi oikein napakan oloinen sipuli eikä vain kuivettunutta höttöä, jollaista joskus näillä myöhäissyksyn kukkasipuliostoksilla tulee vastaan. Kannattaisikohan minun istuttaa myrkkylilja suoraan maahan vai laittaa ruukkuun ja pakkasten tultua kellariin talveksi? Mitä mieltä te kokeneemmat myrkkyliljojen kasvattelijat olette?