Atsaleoja ja alppiruusuja

Kävimme eilen perheen kanssa retkellä Kuopiossa Niiralan alppiruusupuistossa sekä sen vieressä olevalla Valkeisenlammen puistossa. Pääsette tässä postauksessa mukaan katsomaan atsaleoja ja alppiruusuja. Kukinta alkoi olla jo loppusuoralla, mutta vielä siellä riitti ihasteltavaa. Olen käynyt puistossa viimeksi lähemmäs kymmenen vuotta sitten, jolloin pensaita oli vähemmän ja niistä monet olivat suunnilleen polvenkorkuisia, isoimmat metrin luokkaa. Puisto olikin muuttunut todella paljon siinä ajassa. Lajikekirjo III-vyöhykkeellä ei ole niin valtava kuin esimerkiksi Helsingissä sijaitsevassa Haagan alppiruusupuistossa, mutta täältä on hyvä hakea inspiraatiota pohjoisemmassa kestäviin alppiruusu- ja atsalealajikkeisiin.

Nimettömäksi jäänyt atsaleakaunotar.

Alueelle tultaessa ensimmäisenä on matalia alppiruusuja, jotka olivat jo kokonaan kukkineet. Pian polun toisella puolella alkaa atsalea-alue, jossa isoimmat pensaat olivat parimetrisiä ja suurin osa sopivasti katselukorkeudella. Niiden hunajainen tuoksu leijui tyynessä hellesäässä huumaavan voimakkaana. Puistoatsalea 'Illusia', joka minulla itsellänikin on, oli myös jo niin loppuun kukkinut, että siitä ei saanut edustavaa kuvaa.

Aurinkoisen päivän takia yleiskuvat ovat parhaimmillaan tätä luokkaa ja suurin osa on auttamattomasti ylivalottuneita. Keskitytään siis enemmän yksittäisiin kasveihin.

Tälle atsaleaihanuudelle en onnistunut löytämään nimeä. Nimikyltti oli niin tehokkaasti peittynyt tiheän oksiston sekaan. Sama kaunotar on postauksen ensimmäisessä kuvassa.

Upean sävyinen 'Adalmiina' erottui edukseen pääasiassa vaaleakukkaisten kumppaniensa joukosta.

Kullankeltainen 'Onnimanni' oli toinen hyvin joukosta erottuva. 

'Onnimanni' ja kaverit. Atsaleoista ei tiennyt, mistä yksi pensas alkaa ja toinen päättyy. Lajikkeet on istutettu sekaisin ja aikaa myöten ne ovat kasvattaneet oksansa toistensa sekaan.

'Tarleenaan' ihastuin niin kovasti, että aloin heti miettiä, missä meillä löytyisi tällaiselle paikka. Vielä en keksinyt.

Sama 'Tarleena'. On se vain niin kaunis, ainakin tässä loppukukinnan värissään. Väri on varmaan vahvempi kukinnan alussa.

Atsaleojen jälkeen polku haarautuu kahtia ja kiertää lenkin alppiruusualueen keskellä. Tienristeyksen kohdalla näkymää hallitsee valtavan kokoinen marjatanalppiruusu 'Mikkeli'.

Valkokukkaisen pensaan kuvaaminen auringonpaisteessa on mahdoton tehtävä omalle kameralleni, mutta tämä oli pakko kuvata ihan jo sen vuoksi, että itselläni on kaksi näitä. Korkeutta 'Mikkelillä' oli varmaan lähemmäs neljä metriä.

'Mikkelin' kukat avautuvat vaaleanpunertavina ja haalistuvat melkein puhtaan valkoisiksi.

'Helsinki University' oli parhaassa kukassaan ja nuppujakin vielä riittää.

'Marketta' oli myös todella kaunis.

Puistossa on muitakin kasveja. Alppiruusualue jää polun vasemmalle puolelle ja oikealla puolella on saniaismetsää.

Alppiruusujen keskellä on korkeita syreenejä, joista oli muodostunut hämyisä maja. Syreenit olivat vasta nupullaan.

Polun yhdessä kohdassa on pensasmustikoita, jos oikein lajin tunnistin. Nämä pensaat olivat melkein itseni korkuisia.

Tämä on ilmeisesti 'Haaga'. Aurinkoisemmassa kohdassa olevat 'Haagat' olivat jo kukkineet, mutta tämä siimeksessä oleva yksilö oli vielä juuri ja juuri kuvauskelpoinen.

Lähestymme atsalea-aluetta. Takana 'Mikkeli', jonka toisella puolella polku haarautui, etualalla ehkä 'Marketta'. Nimikylttiä en ehtinyt etsiä, sillä lapsilla alkoi jo olla kiire leikkipuistoon.

Jatkoimme alppiruusupuistosta Valkeisenlammen puistoon, jossa isäntä ja lapset lähtivät leikkipuistoilemaan ja itse jatkoin Karon kanssa kukkakierrokselle. Postaan sieltä sitten kun ehdin käydä läpi suunnilleen kolmesataa ottamaani kuvaa. Ehkä ensin tulee pari postausta omalta pihalta, sillä kaikenlaista on taas hellekeleistä huolimatta tapahtunut. Mukavaa, aurinkoista juhannusviikkoa!

Yltäkylläisyyttä

Aurinkopenkin kasvit ovat nyt suorastaan räjähtäneet kukkaan. Viime syksynä tekemäni uudelleenjärjestelyt kannattivat, sillä nyt kukinta jakautuu tasaisemmin penkin eri osiin eivätkä värit riitele niin paljoa keskenään. Kiven takaa aidan tolpan viereen siirretyt tarhakeijunkukat ('Hans') ovat ehdottomasti parempi valinta nykyiselle paikalleen kuin siinä ennen olleet vaaleanpunaiset pikkusydämet. Tyhjän aukon keijunkukkien takana täyttää myöhemmin kesällä tiukukärhö 'Arabella ja atsalean takana isotähtiputket ovat jo nupullaan valmiina tuomaan oman lisänsä aurinkopenkin kukkaloistoon.

Aurinkopenkki pihaantulosta katsottuna. Etualalla tarhakeijunkukkia, niiden seassa ja taaempana penkissä ukkoaukkoja, ihana valkoinen pallo keskellä on puistoatsalea 'Illusia', sen vieressä saksankurjenmiekkoja, penkin etureunassa belliksiä ja aivan kuvan oikeassa ylänurkassa pikkusydämet.

Aurinkopenkin aidan takana kivikkorinteessä kevätvuohenjuuret ovat lopettelemassa kukintaa, joten siellä ei ole nyt kovin näyttävää kukintaa. Pari väripilkkua siellä kuitenkin on.

Tähtilevisia 'Little Plum' on kukkinut vajaan viikon verran. Luulen, että sillä on kivikkorinteessä edelleen liian kuiva paikka, vaikka lisäsin hieman multaa sen kasvualustaan syksyllä.

Viime keväänä hankittu sinilemmiö 'Heavenly Blue' teki kesän ajan juuristoa ja talvehti erinomaisesti joten nyt kelpaa kukkia. Nuppuja on joka ikisessä latvassa. Väri on jotenkin luonnottoman sininen, mutta sopii hienosti yhteen taustalla aloittelevien hopeahärkkien kanssa.

Muutama viikko sitten puutarhatapahtumasta ostamani varjorikko pääsi istumakiven juureen. Vaaleanpunaiset kukat ovat ihana pari harmaiden kivien kanssa.

Yhteen sopivat myös loistokärhö 'Multi Blue' ja kivikkosuopayrtti. Pian aloittaa kukinnan myös kivikkosuopayrtin värinen loistokärhö 'Hagley Hybrid'. Kärhöt on talvetettu kellarissa, jos joku ihmetteli niiden aikaista kukintaa.

Niittyrinteessä alkaa näyttää jo niittyiseltä. Tällä hetkellä näkyvimmät kukkijat ovat niittyleinikit, ahomansikat ja yksi koiranputki, mutta päivänkakkaroita on paljon ja ne ovat nupullaan. Tarkemmin kun katsoo, on kukkijoitakin jo aika paljon. Ensi vuonna kukinta on paljon näyttävämpää, kun kasvit kasvavat kokoa.

Niittyrinteen alkukesän värimaailma on kelta-valkoinen ripauksella sinistä ja punaista. 

Valkoailakkeja niityllä on kaksi. Yksi puna-ailakkikin kukkii jo. Takana violetti metsäkurjenpolvi.

Vaalea metsäkurjenpolvi piilottelee koiranputken takana. Hiirenvirnat aloittavat aivan pian.

Metsänreunapenkissä kukkii marjatanalppiruusu 'Mikkeli' kaikkien neljän kukinnon voimin. Sen hento punerrus sopii ihanasti yhteen lemmikkien kanssa.

Kesän yltäkylläinen kukinta on vasta aluillaan. Joka paikkaan ilmestyvät nuput lupaavat kukkaisaa kesää. Toivon sitä samaa teillekin! Mukavaa viikonloppua!

Onnenhetkiä ja epäonnistumisia

Saan puutarhassa yleensä enemmän onnistumisia ja ilon hetkiä kuin epäonnistumisia. Joskus tulee väistämättä ennalta-arvaamattomia vastoinkäymisiäkin. Katsotaanpa, jäädäänkö nyt plussan vai miinuksen puolelle.

Sorjalaukka 'Mount Everestit' alkavat kukkia pensasryhmässä. Istutin niitä syksyllä 20 kappaletta, joten voisi kuvitella, että niitä huojuisi pitkä rivi talon edustalla.

Toisin kävi: kukassa on kaksi valkeaa ja yksi violetti. Mitähän lajiketta tuo violetti sitten on, kun kaikkien piti olla valkoisia? Onneksi kaikki sipulit tekivät sentään lehtitupsut, joten ovat hengissä vaikkeivät kukikaan. Ehkä ensi vuonna sitten.

Takapihalla 'Laatokan Helmi' -keltaluumu on tehnyt ainakin viisi raakiletta. Lupaavasti näyttää siltä, että saamme syksyllä ensimmäiset maistiaiset.

Paitsi jos kirvat tuhoavat puun henkihieveriin. Onneksi leppäkertut ovat löytäneet herkkuapajan.

Takapihan lemmikkimeri lainehtii sinisenä, tosin viitapihlaja-angervot yrittävät vallata aluetta takaisin. Kuvan oikeassa reunassa oleva varjopenkki näyttää jo mukavan rehevältä.

Tosin kotkansiipi on lähtenyt vaeltamaan luvattoman aikaisessa vaiheessa. Ukkolaukan väri kuitenkin sopii kivasti sen kirkkaanvihreään väriin.

Varjoliljassa on paljon nuppuja tulossa, mutta mikähän sen lehtiä vaivaa? Kylmä, kuivuus vai tauti? Ötököitä en ole löytänyt.

Kasvimaalla näyttää harsoista huolimatta aika surkealle: itävyysprosentit eivät päätä huimaa ja harsoista huolimatta näyttää sille, että joku syö taimiani. Seuraavat kuvat ovat kaikki samasta penkistä, joka on kaalikasvien takia tiukasti täysin ehjällä harsolla paketoitu.

Nauriita on itänyt ihan mukavasti, etualan tatsoit aika paljon heikommin. Retiisit itivät hyvin ja niistä ollaan saatu jo kaksi maistiaista.

Mustajuurille kuohkeutin suurella vaivalla oikein syvältä maata ja keräsin kivet pois. Kylvin niitä pari metriä, mutta tässä on ainoa taimi. Kaksi muutakin oli, mutta ne on syöty melkein maata myöten, aivan kuvan oikeassa reunassa näkyykin niistä toinen.

Viimevuotinen salvia on kasvanut jo näin isoksi.

Kylvin erilaisia papuja parisenkymmentä. Niistä seitsemän on taimella, kolme on joku syönyt tämännäköiseksi ja loput jäivät itämättä.

Tomaattien kanssa samassa harsokopissa on paprikaruukku. Siinä onkin jo useita raakileita.

Pari pientä raakiletta ja tynkä isoimman raakileen varresta. Epäilen syypääksi pientä kaksijalkaista, joista kumpikaan ei tunnusta. Mutta mikä muukaan se voisi olla?

Salaatit ja uudenseelanninpinaatit ovat itäneet todella heikosti, vaikka ne oli kylvetty reilusti ennen helteitä. Porkkanoissakin on isoja aukkopaikkoja, mutta ehkä ne vielä itävät. Syyskylvöinä tehdyt porkkanat onnistuivat paremmin, mutta palsternakoissa ei ole kuin muutamia taimia. Esikasvatin myös paljon jäävuorisalaattia, joista osan koulin suoraan kasvimaalle. Ne lähtivät suht hyvin kasvuun, mutta hävisivät kerrasta yhtenä yönä. Samoin kävi esikasvatetuille uudenseelanninpinaateille. Syyllinen saattaa olla raivostuttava ristihuuli, jota myös rusakoksi kutsutaan. Ruukkuihin koulitut jäävuorisalaatin taimet suojasin kasvimaalle istutuksen yhteydessä harsolla, mutta niistäkään ei ole enää kuin pari tainta jäljellä. Levitin ruohosilppukatteet vasta toissapäivänä, joten niiden alla ei ole päässyt taimia ahmivia etanoita piilottelemaan. Enkä ole muutenkaan nähnyt meillä etanoita enkä varsinkaan kotiloita. Mikä ihme hyötytarhassani oikein herkuttelee?

Onnistumisiin kuuluu ehdottomasti valkosipuli. Herneet ovat myös itäneet hyvin.

Vanha mustaherukka oli jo viime kesänä aika kärsivän näköinen ja tänä keväänä lehteen tuli enää vain pari surkeaa oksaa. Uusi pensastukikin vinksahti känälleen, kun leikkasin loput kuivaneet oksat pois. Tämä pensas on ihan pahiten vuohenputken valtaama, joten ehkä on tullut aika kaivaa se ja rikat pois ja hankkia uusi pensas.

Muihin herukoihin on tulossa aika hyvin marjoja ja kukkivat mansikatkin lupaavasti.

Vaikka hyötytarhan puolella ollaan toistaiseksi kylvömääriin nähden pahasti miinuksella, helpottaa aurinkopenkin kukkaloisto mielipahaa.

Puistoatsalea 'Illusia' täydessä kukassa. Kurjenmiekat ja laukatkin kukkivat runsaasti, vaikka monta laukkaa kukkii ritarinkannusten lehtien seassa piilossa. Aidan edessä näkyvä neonpinkki pallo on ensimmäinen kukkiva leijonankita. Muutkin niistä talvetetuista leijonista ovat nupulla.

Ja suurin ilonaihe näkyy tässä: kunnan puistotoimesta kävivät maanantaina myrkyttämässä kadun pään tuoksuvatukat ja nyt ne näyttävät jo selvästi kärsiviltä. Pitää kesän ajan seurailla, kuolevatko ne kerta-annoksella vai pitääkö uusia käsittely loppukesällä. Nyt näyttää kuitenkin oikeasti siltä, että syksyllä saan tehtyä kivikkorinteen loppuun.

Kiitoksia kunnalle myrkyttämisestä, mutta pientä noottia antaisin siitä, ettei luvattua ilmoitusta myrkytyksen ajankohdasta kuulunut, vaikka sanoin, että meillä on pieniä lapsia ja koira. Onneksi valpas naapuri huomasi myrkyttäjän työssään.

Plussalla siis ollaan taas ja selvästi! Kivaa loppuviikkoa kaikille!

Vyöryvät kivet

Eihän tässä miehiä ja muskeleita tarvita, tuumasin, kun tuijottelin vuoden hiekkalaatikon vieressä lojunutta kiveä. Olin kaavaillut sitä istumapaikaksi grillikatoksen luo toisen kiven kaveriksi, mutta kuvittelin sen liian painavaksi siirtää itse rikkomatta uutta patiota. Olin toki vihjaissut isännälle sen lopullisesta paikasta ja muutama muukin kivenpyörittelijäksi sopiva lihaskimppu kuuli kyllä suunnitelmistani, mutta siellä se murikka vain edelleen nökötti nurmen keskellä. Pitäisi kai suoraan sanoa, että tuo tuonne nyt ja saman tien. Taitaa olla jo tuttu näky tällä pihalla se, että emäntä siirtelee lohkareita sinne tänne.

Tähän päästiin, mutta kuinka? Se selviää, kun luet tarinaa eteenpäin.

Pieni ensikokeilu rautakangen kanssa johti tuumaustaukoon: kivi nousi kyllä, mutta olihan se ihan järkyttävän painava ylämäkeen siirrettävä ja vielä hankalan muotoinen tasapaksu pötkylä, joka on ihan joka kantilta yhtä painava. Moni kivenjärkäle on siirtynyt helposti kevyemmästä päästä pystyyn kampeamalla tai edestakaisin nitkuttamalla, tämä tuumasi vain, että tässä olen ja pysyn. Lisähaastetta toi patio, sillä eihän tuollaista järkälettä voi laatoituksen päältä vieritellä, siinähän halkeaa laatta jos toinenkin ennen kuin kivi on paikoillaan. Eipä ole hätä tämän näköinen, apuvälineitä liiteristä etsimään. Nappasin koivupöllejä, pienen kuormalavan ja rimanpätkiä, ja päätin nurkka kerrallaan kammeta kiveä ylöspäin kuormalavalle. Sentti sentiltä kivi nousi hallitusti eikä voimaakaan tarvinnut pahemmin käyttää, kun ujutteli tavaraa kiven alle aina kun sinne jotain mahtui. Nosto-operaatiossa kivi kääntyikin sopivasti kantilleen ja pyörähti melko helposti kuormalavan päälle. Seuraavaksi alkoikin jännittävä operaatio, eli saako kiven siirrettyä pöllien päällä rullaamalla laatoituksen ja kukkapenkin yli?

Aika monta työvaihetta oli, että kiven sai kuvan oikeasta alanurkasta kuormalavalle. Määränpää häämöttää kuvan yläreunan keskellä.

Kuormalava rutisi uhkaavasti, kun heijasin kivenjärkäleen sen vieressä odottavien rimojen ja pöllien päälle. Kesti kuitenkin ja pöllitkin pysyivät kiltisti paikoillaan. Varovasti kokeilin tuupata kiveä ja kevyestihän se rullasi eteenpäin. Kukkapenkin ylitykseen käytin kuormalavaa, sillä ajattelin sen avulla saavani kiven turvallisemmin kärhön ohi. Tässä vaiheessa jouduin käyttämään ihan raakaa voimaa, jotta sain kiven kammetuksi lavan päälle ja siitä takaisin pöllien päälle rullaamaan.

Ja taas mennään. Tässä vaiheessa huomasin pelastaa verenpisarat grillikatoksen edestä kauemmas turvaan.

Tuli seuraava ongelma: kuinka saada kiven kulkusuuntaa käännettyä 90 astetta ja kivi turvallisesti pation laatoituksella olevien aukkojen yli? En keksinyt muuta tapaa kuin heijata kiveä edestakaisin paikoillaan ja kääntää pöllejä yksi kerrallaan pikkuisen kohti uutta suuntaa. Viimein se onnistui ja alkoi alamäki kohti oikeaa osoitetta.

Kulkusuunta vaihdettu melkein ongelmitta. Mäkeä laskemaan!

Hetken aikaa meni loistavasti, sillä esikoinen innostui siirtämään kiven alta vapautuneita pöllejä kiven etupuolelle eikä minun tarvinnut leikkiä mustekalaa painavan kiven ja pöllien kanssa. Lapsi sai toki tarkat turvaohjeet eikä ihan kiven viereen ollut asiaa. Sen verran jännittävää touhua tämä oli, että päätin ohjata kiven lyhintä reittiä pois laatoitukselta. Ei huvittaisi alkaa korjaamaan laatoitusta tai peruuttamaan kiveä pois grillikatoksesta, jos homma lähteekin totaalisesti lapasesta.

Aukko ylitettiin taas lavan päältä pyörähtäen. Vajaa pari metriä vielä matkaa.

Viimeinen loppurutistus ja se on siinä! Paitsi ettei ollutkaan: kuormalavan edessä olleet pöllit lähtivätkin huomaamattani vierimään pikkuisen liian kauas kuormalavasta samaan aikaan kun itse pyöräytin kiveä kuvitellen sen laskeutuvan rimojen ja pöllien päälle ja suorastaan vierivän lopulliseen kohtaansa.

Hups, sehän lähti vauhdilla! Ainut hetki, jolloin kaikki ei ollutkaan ihan hallinnassa.

Ja taas rautakanki käteen. Nyt en enää käyttänyt rimoja apuna, vaan pyörittelin kiveä loppumatkan pöllien päällä. Pari pyörähdystä, vähän asettelua ja kivi oli oikein päin lopullisella paikallaan.

Ja taas mennään, tällä kertaa vierittämällä.

Pienemmät kivikaverit siirtyivät vierittämällä tai kottikärryn kyydissä ja lopputuloksena on mielestäni aika kiva kiviryhmä.

Toissapäivänä työ jäi tähän vaiheeseen.

Eilen muiden töiden välissä laittelin muutaman kiven paikoilleen ja mallailin tulevan polun reunaa. Nurmikkokin on vihdoin leikattu, sen hoiti isäntä.

Tästäpä tämä kivinen urakka taas hiljalleen alkaa edistyä. Tervetuloa Sussi lukijoideni ihanaan joukkoon!

Kasvualustavertailun loppupäätelmät

Koko kevään jatkunut kasvualustavertailuni kylvömullan ja kasvusammalen eroista on nyt päättynyt ja on aika tehdä yhteenveto höystettynä tämän hetken puutarhanäkymillä. Kylvöt alkoivat helmikuun alkupuoliskolla paprikoilla, chileillä ja kuukausimansikoilla. Olin varautunut siihen, että ne itävät hitaasti, mutta kaikki yllättivät puskemalla vihreää jo muutamien päivien sisällä. Paitsi 'Patio Red' -paprika, josta kylvin kevään mittaan muutaman viikon välein yhteensä nelisenkymmentä siementä eri kasvualustoihin, kylvölautalle, valoon, pimeään, huoneenlämpöön ja kuuman leivinuunin päälle. Tuloksena viimein yksi taimi, joka on nyt kymmensenttinen. Jätin 'Patio Redin' pois testistä kun ei ollut taimia vertailtavaksi asti, mutta mainitsen nyt kuitenkin, että ainoa itämiskykyinen siemen oli kasvusammalessa. Ensimmäisten kylvöjen siementen itämisnopeudessa, itämisprosenteissa tai taimien kasvuvauhdissa en huomannut kasvualustasta johtuvia eroja.

Marjatanalppiruusu 'Mikkeli' avasi ensimmäisen kukintonsa. Sopii kauniisti yhteen taustan lemmikkimeren kanssa.

Seuraavat testiin tulevat kylvökset tein maaliskuun alussa: kylvin tomaatteja ja miinanköynnöstä. Tomaatit itivät kasvusammalessa hieman nopeammin (1-9 päivää eroa), mutta taidan laskea sen ennemminkin sattumaksi kuin kasvualustojen erilaisuudesta johtuvaksi eroksi. Tomaatit näyttivät kasvavan vauhdikkaammin kasvusammalessa ja ehkä siitä syystä myös kukkivat aiemmin, mutta suuren suurta eroa taimissa ei ollut. Kasvattajalla sen sijaan kävi pieni lannoite-erehdys: käyttämäni lannoite sisälsi liian vähän typpeä verrattuna fosforiin ja kaliumiin ja taimista tuli hailakoita ja hentoisia. Sen lisäksi muiden kiireiden ja sääolojen takia ulosistutus venähti vähän turhan myöhäiseksi ja taimet joutuivat oleskelemaan sisällä lämpimässä suunniteltua kauemmin.

Viimeisin vertailutaulukko. Tomaattien ja miinanköynnösten mittaaminen oli jo niin hankalaa 8-viikkoisina ja kasvu kaikissa tasaista, joten jätin ne mittaamatta.

Vertailin kasvualustoja myös pistokaslisäyksessä. Pelargonit ja ruusuliisat juurtuivat selvästi paremmin kasvusammalessa. Loistokärhöjen osalta testi jatkuu vielä, sillä kärhöt eivät ole vielä osoittaneet selviä kasvuun lähdön merkkejä, hengissä tosin ovat vielä melkein kaikki. Juuristoja en ole uskaltanut penkoa.

Pelargonit: vasemmalla kasvusammal, oikealla kylvömulta.

Ruusuliisat: vasemmalla kasvusammal, oikealla kylvömulta.

Vaikka maanpäällisessä kasvussa ei suuria eroja näkynytkään, olivat erot juuristoissa aivan selvät: kasvusammalessa sekä siementaimet että pistokkaat tekivät selvästi paremmat juuristot kuin kylvömullassa.

Vasemmalla kaksi 'Maskotkaa' (vas. kylvömulta, oik. kasvusammal), oikealla neljä 'Majaa' (vas. kaksi kylvömultaa, oik. 2 kasvusammalta). Multapaakut olivat kaikilla samankokoiset, mutta nurmikko taisi olla vasemmanpuoleisten 'Maja'-tomaattien kohdalta montulla, joten ne näyttävät siksi pienemmiltä.

Kuukausimansikat kasvoivat todella hitaasti myös juurten osalta, mutta kyllä niissäkin eroja näkyy. Kuviin valitsin aina sen puolen multapaakusta, jossa juuria näkyy eniten. Vasemmalla kasvusammal, oikealla kylvömulta, kuukausimansikka 'Alexandria'.

'Rügen'-kuukausimansikoissa kasvueroja näkyi ulosistutusvaiheessa maan päälläkin. Vasemmalla kylvömulta, oikealla kasvusammal.

Tässä samat taimet irrotettuna ruukuistaan, eli vasemmalla kylvömulta, oikealla kasvusammal.

Miltä kasvusammal sitten tuntui käyttää? Ensikosketus kasvusammaleeseen oli jännittävä. Sen pehmoisenhöttöinen olemus oli aivan toista kuin aiemmin käyttämieni turvepitoisten pussimultien. Kasvusammalta oli miellyttävä käsitellä eikä se haissut juuri miltään. Se ei myöskään sotkenut käsiä samalla lailla kuin multa. Toki pientä roskaa käsiin tarttui siitäkin, mutta ne lähtevät helposti pyyhkäisemällä tai huuhtelemalla pois. Ei siis mustia kynnenalusia kevään juhlasesongissa. Huomasin testaillessani, että kasvusammal säilytti kosteuden kylvömultaa paremmin, eli sitä tarvitsi kastella harvemmin. Kasvusammal myös imi kuivana paremmin vettä kuin kylvömulta. Päästin tarkoituksella pussin jämät kuivumaan ihan pölisevän kuivaksi ja kokeilin, miten kasvusammal käyttäytyy sitten. Ensimmäisellä kastelukerralla vesi valui samantien ruukun läpi, mutta sammal tuntui silti jäävän osittain kosteaksi. Laitoinkin rutikuivaan sammaleeseen koulittujen taimien ruukut alkuun vesiastiaan, jotta sammal kastuisi kunnolla. Pian sammal käyttäytyi taas aivan samalla tavalla kuin koko ajan kosteana pysynyt sammal. Liikakastelustakaan ei tuntunut olevan vaaraa, sillä sammal pysyi ilmavana myös ollessaan läpimärkää.

Tarhakeijunkukka 'Hans' on ihan villiintynyt viime syksyn jakamisesta ja uudelleenistutuksesta. Taustalla vasemmalla aivan pian kukassa puistoatsalea 'Illusia'.

Muuta negatiivista en kasvusammalesta löytänyt kuin hinta: litramääräisesti kasvualustaa oli saman verran kuin käyttämässäni kylvömullassa ja näiden säkkihinta oli sama. Kylvöjä tehdessäni huomasin kuitenkin jo pian, että kasvusammal ei ole niin riittoisaa, joten sitä kuluu saman taimimäärän kasvattamiseen enemmän kuin kylvömultaa. Jos hinta ei ole este, suosittelen ehdottomasti ainakin kokeilemaan kasvusammalta ja tekemään itse omat johtopäätökset. Minä aion jatkossa käyttää kasvusammalta esikasvatuksissa ja pistokaslisäyksessä. Enemmän kasvualustaa nielaisevissa kesäkukkaistutuksissa käytän edelleen kesäkukkamultaa tai vastaavaa, jos kasvusammalen hinta ei laske nykyisestä.

Kivikkosuopayrtti aloittaa kukinnan.

En ole testin missään vaiheessa maininnut käyttämieni kasvualustojen valmistajaa enkä mainitse edelleenkään, sillä maksoin kasvualustat omasta pussistani. Halusin myös säilyttää testin mahdollisimman puolueettomana, joten en edes kysynyt valmistajia blogiyhteistyöhön. Toki olin lukenut kasvusammalesta aiemmin muiden blogeista, mutta pystyin silti mielestäni vertailemaan kasvualustoja objektiivisesti. Siinä vaiheessa kun taimien kasvussa ei näyttänyt olevan minkäänlaisia eroja, tuumasin jo mielessäni, että ihan sama, missä kasvualustassa taimet kasvavat. Minut vakuutti kasvusammalen paremmuudesta se, kun kumosin eri kasvualustoissa kasvaneet taimet irti ruukuistaan ja näin niiden juuret. Juuristo on kasvin tärkein osa, joten sen kuntoon kannattaa mielestäni panostaa. Taimivaiheessa hyvän juuriston kehittänyt kasvi lähtee varmasti paremmin kasvuun kuin samankokoinen, mutta heikompijuuristoinen kasvi. Tällaiselle laiskalle puutarhan kastelijalle ja kasvien hoitajalle se on ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen asia.

Tarhakylmänkukan siemenhahtuvapalleroiset ilta-auringossa.

Testin aiemmista vaiheista voit lukea klikkaamalla TÄSTÄ tai tunnisteluettelon kohdasta kasvualustatesti.