Vain kolme kuvaa kuukaudessa: elokuu

Kristiina K:n kehittelemä kolmen kuvan haastesarja saa jatkoa elokuun E-kirjaimella alkavista kuvista. 

Laitetaan poikkeuksellisesti päivän kärhö ensimmäiseen kuvaan. Se on tällä kertaa loistokärhö 'Elsa Späth', joka on todella innostunut kukkimaan tänä vuonna. Se on ollut joka vuosi aika vaisu kukkija, vaikka onkin tehnyt muutaman ison kukan ja useampia pieniä. Nyt kun moni muu kärhö on jäänyt kovin mitättömän näköiseksi, Elsan reipas kasvu ja kukinta on ollut hyvin iloinen yllätys.

Toiseen kuvaan pääsee EHOSTUS. Uunikompleksin edustan laattojen maalaamisesta jäi sopivasti maalia tähteeksi, joten sillä sudittiin ulkoeteisen ja isomman eteisen väliin jäävän pikkueteisen laatoitukselle uusi ilme (kyllä, ymmärsitte oikein: meillä on kolme eteistä. Mikä suunnittelun kummajaiskukkanen). 80-luvun ruskea ja beige värimaailma ei ole koskaan ollut mieleeni ja nyt tuli tilaisuus päästä taas parista neliömetristä eroon. Karmeita kaapinovia joudun vielä sietämään, ellei jostain löydy peililiukuovia lähes ilmaiseksi, mutta kylläpä tämäkin pikkutila raikastui kummasti, kun tummuneet paneeliseinät ja katto maalattiin reilu viikko sitten muun maalauksen yhteydessä valkoisiksi. Vielä pitää sutia ovenkarmeja valkoisiksi. Pintoja suojatessa kävi nimittäin pieni informaatiokatkos, kun jouduin itse hyppäämään keittiön puolelle apukäsiksi. Siksi osa karmista on valkoinen ja osa entisellään.

Tässä vaiheessa vielä kävi mielessä, että tulikohan tehtyä virhe. Valmiina näyttää kuitenkin paremmalta kuin entinen.

Kolmanteen kuvaan pääsivät ENKELIT. Vanhempieni seniorikoirat Emma ja Maisa nukkuivat kesän aikana pois. Maisa tassutteli koirien taivaaseen kesäkuussa ja meidän Karon siskopuoli Emma elokuun alussa. Maisa olisi täyttänyt näinä päivinä 15 vuotta ja Emma marraskuussa 16, joten pitkät ja hyvät elämät kumpikin ehti viettää ilman isompia vaivoja. Vielä ei onneksi ole yhtä talvisen näköistä kuin 20.3.2020 otetuissa otoksissa, mutta tietokoneeltani löytyneistä kuvista näissä kummankin karvakuonon olemus tuli mielestäni parhaiten esille.

Kaikkien kaveri Maisa vasemmalla: "Tännekös sinä hävisit?". Emma oikealla vekkuli pilke silmäkulmassaan: "Joko mennään vai saisiko hienosta poseerauksesta kenties namia?".

Emma oli ehkä jopa älykkäin tuntemistani koirista ja hallitsi jossain vaiheessa lähes 50 temppua. Asioiden opettaminen Emmalle oli helppoa, sillä hän teki namipalkkaa vastaan melkeinpä mitä vain ja ketjutti asioita mielessään ällistyttävän nopeasti. Hän oppi ihan itse mm. ilmoittamaan haukkumalla, jos äitini puhelin alkoi soida ja näytti, missä se soi. Hän ilmoitti myös, jos Maisalle tuli huono olo. Emmalta ei jäänyt mikään normaalista poikkeava huomaamatta. Maisakin osasi kaikenlaista mutta hän ei jonninjoutavasta temppuilusta niin innostunut. Hän oli aina hyväntuulinen eikä turhista murjottanut. Maisan vahvuus oli esittää höntimpää mitä onkaan ja saada kaikki hyvälle tuulelle. Taito se on sekin. Ison aukon jättivät kumpikin lähtiessään.

Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.

Remppaa

Syysleimu 'Starfire' ja loistokärhö 'Polish Spirit' kukkivat luumutarhan takalaidassa.

Nyt on ollut taas sellaista haipakkaa, että on jäänyt niin puutarha, blogit kuin muukin sosiaalinen elämä ihan minimiin. Perheen ruokailutkin ovat hoituneet lähinnä jääkaapista/pakastimesta uuniin ja sitten lautaselle -metodilla tai itsepalveluna. Pizzaakin tilattiin kerran, kun ei kukaan joutanut kokkailemaan.

Onneksi puutarha pärjää omillaan. Livenä tässä näkyisi paremmin kolme kärhöä kukassa yhtä aikaa.

Mikä sitten on vienyt ajan niin tehokkaasti? Keksimme aloittaa pienen pintaremontin tässä sopivasti juuri kesäloman jälkeen. Ihan kuin ei töiden ja koulujen aloitus veisi riittämiin aikaa. Ajatushan lähti siitä, kun viimeisten lomaviikkojen aikana pyörähdimme isännän veljen luona ja he esittelivät perusteellisesti remontoitua kotiaan. Kehuivat niin maasta taivaaseen hankkimansa maaliruiskun, että sovimme siltä istumalta kummallekin perheelle sopivan viikonlopun, jolloin he tulevat meille vähän avittamaan laipioiden maalauksessa. Pari-kolme viikkoa kun on aikaa pohtia ja suunnitella, niin hommahan lähti sitten leviämään ihan lapasesta. Olen jo monta vuotta halunnut eroon niistä "ah-niin-ihanista" 80-luvun verhokoteloista, joissa raapii kätensä verille, kun yrittää saada verhoja ripustettua.

Keittiössä olikin tehty tällainen ratkaisu, eli vintiltä piti kaivella käypäistä jatkopalaa seinäpaneeliin.

Olohuoneessa seinäpanelointi oli onneksi tehty ennen kotelointia, mutta siellä meinasi isännällä mennä hermot koteloinnin runkoa purkaessa. Kävi jo mielessä, että rautakaupassa on ollut aikanaan paksut ja pitkät naulat tarjouksessa tai sitten edellinen asukas oli suunnitellut ripustavansa verhokiskoihin norsun verhojen sijaan. Oli nimittäin lyöty naulaa tiheästi ja niin ristiin rastiin, että meinasi koko katto lähteä ennen kuin kakkoskakkonen irtosi. Reikien kittaamisessakin kesti pieni ikuisuus. Koteloinnin mukana lähtivät myös vanhat loisteputkivalaisimet, joita emme käyttäneet muutenkaan oikeastaan koskaan. Takkahuoneeseen oli pakko jättää kotelo paikoilleen, sillä ilmalämpöpumppu oli asennettu sen päälle. Päätin mieluummin kestää yhden verhokoteloinnin sen sijaan, että oltaisiin vielä kutsuttu asentaja irrottamaan ilmalämpöpumppu johtoineen ja putkineen ja asentamaan se koteloinnin purkamisen jälkeen ulkoseinälle. Jos minun ideani oli verhopaneelihässäköiden purkaminen, niin oli isännälläkin ajatuksia rempan suhteen.

Possunpinkille muuri-takka-puuhella-leivinuunikokonaisuudelle on naurettu koko se aika kun olemme tässä asuneet.

Kattomaalin menekkiä laskiessamme päätimme mitata myös uunin pinta-alan, jos vaikka raskisi ostaa siihenkin maalia. Rautakaupassa totesimme, että samaan konkurssiin mahtuu hyvin myös pari pönttöä uunimaalia. Jos katon putsaaminen maalauskuntoon oli iso urakka, niin uuni se vasta hermoja vaatikin! Röpelöistä pintaa ei noin vain puhtaaksi huitaistukaan, mutta ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Ja voi valvatti sentään, mikä urakka olikaan suojata kaikki maalausta varten! Teippiä ja suojapahvia kului rullatolkulla, kun niitä vedettiin lattiat täyteen ja tietysti laipiota maalatessa piti uuni suojata. Noin 70 neliömetriä laipiota maalattiin ruiskulla ehkä kymmenessä minuutissa, suojauksiin meni tuntikausia. Pieni lisäprojekti tuli myös keittiössä, sillä siellä oli yhdellä seinällä samaa porsaanpinkkiä väriä kuin uunissa. Lienee sanomattakin selvää, että siihen vedettiin myös uusi maali päälle.

Vanhan ja uuden rajapinta. Johan alkaa ilme raikastua!

Vaikka kaikki kattovalot oli maalaamisen vuoksi irrotettu ja keittiön sekä sisemmän eteisen oven ikkunat peitetty pahvilla, valoa tuli jo ensimmäisen maalikerroksen jälkeen reilusti enemmän huoneisiin. Jopa ikkunaton sisäeteisemme tuntui selvästi valoisammalta kuin ennen. Uunin maalaus valaisi tilaa vielä enemmän. Johan siinäkin oli ennen 24 neliömetriä tunkkaisen pinkinrusehtavaa pintaa, joka on nyt puhtaan valkoinen. Tokihan uunin ja takan luukkujen yläpuolelle alkaa kertyä nokea heti ensimmäisessä lämmityksessä mutta sehän kuuluu asiaan. Näkyi se noki porsaanpinkissäkin.

Uusi, raikas uuni. Takkahuoneen verhokin pääsi jo paikoilleen.

Muurin ja keittiön kahden seinän maalaus sai vanhat valojen katkaisijat näyttämään likaisilta. Olivathan ne tummentuneet aikojen saatossa. Samoin keittiössä ollut beige Lampukas-kattovalo ei enää sopinut kokonaisuuteen (ei kyllä sopinut ennenkään, mutta silloin se vielä meni samassa tunkkaisessa kokonaisuudessa). Keittiön katossa ollut loisteputkivalo lähti ilman muuta pois, mutta sen tilalle onneksi löytyi omista varastoista sopiva valaisin. Olohuoneen kattovalo oli ulkonäöltään aikansa elänyt eikä valaissut riittävästi muutenkaan. Niinpä suunnitelmiin tuli vielä yksi reissu rautakauppaan. Ennen sinne lähtöä pohdimme, olisiko jotain maalia, mikä kestäisi leivinuunin ja puuhellan kaakeleissa. Niidenkin vaaleanpunertava väri näytti nyt entistäkin likaisemmalta. Pieni purkki kuumuudenkestävää maalia lähti mukaan ja kaksi uutta valaisinta tilattiin, kun mymälässä ei ollut juuri silloin mieluisia sopivan värisenä. Ja se kuumuudenkestävä maalihan ei kuulemma sovi uunin ja takan edustan lattioiden kaakeleille, joten niihin otettiin samaa väriä mutta lattioihin sopivaa.

Harmaat kaakelit nostivat uunin ilmeen paljon modernimmaksi.

Purkkien kylkiä tutkiessa kävi ilmi, että lattiamaali vaatii esikäsittelyn, johon kyllä annettiin aine mukaan. Eipä vain rautakaupan myyjä maininnut, että sekä esikäsittelyaine että maali vaativat vuorokauden kuivumisajat. Karon ja lasten takia joutuu tekemään vähän aitaustöitä, joten lattiakaakeleiden maalaaminen saa odottaa ensi viikonloppuun. Kun molemmat perheen aikuisista ovat yhtä aikaa kotona, on helpompi vahtia, ettei kukaan mene käsitellyille alueille sähläämään. Jossain vaiheessa ennen syksyn kylmenemistä olisi tarkoitus käyttää laipioiden maalauksesta yli jääneet maalit ulkoeteisen maalaukseen. Senkin olisi voinut vetäistä ruiskulla, mutta aika ei vain riittänyt sen tyhjentämiseen ja suojaamiseen. Sen verran pienen alan maalaa kuitenkin ihan pensselilläkin. Taka-ajatuksena ulkoeteisen maalaamisessa on tietysti se, että talvetettavat kasvit saavat paremmin irti hyödyt talven vähistä valoista, kun tummat seinä- ja kattopinnat eivät ime kaikkia valonsäteitä itseensä.

Kun ei ehdi käydä muutamaan päivään kasvimaalla, saa kerätä kerralla hirmuisen määrän syötävää.

Että sellaisia kiireitä on ollut täällä viime aikoina.

Kukkia ja pientä mylläystä

Kesäisen lämmin viikko on innostanut viettämään töiltä ja pakollisilta kotihommilta yli jäävän ajan melko tarkkaan pihalla. Pientä puuhasteltavaa siellä riittääkin aina. Sadonkorjuun lisäksi olen kitkenyt vähän siellä sun täällä. Voikukat ovat jostain syystä nyt hyvin helposti irtoavia. Olisiko sitten maa sopivan kosteaa vai voikukkien ote muuten vain löystynyt, mutta kiveysten väleistäkin lähti muutamia todella pitkällä juurella irti, vaikken käyttänyt mitään apuvälineitäkään. Oli nimittäin tarkoitus vain vähäsen siistiä yleisilmettä nykäisemällä edes isot lehtitupsut pois. Tulikin onneksi pysyvämpi lopputulos, kun koko voikukka lähti monesta kohdasta irti ja muualta pitkät pätkät juuriakin.

Ensimmäinen kosmoskukka olikin tällainen hörhelö.

Kärhökaaripenkissä on tehty pieniä perusparannuksia kesän mittaan. Alkukesällä kaivoin sieltä kolme isoksi päässyttä isotähtiputkea pois ja loppukesän olen nyppinyt niiden siementaimia. Viimeisen parin viikon aikana on lähtenyt pari isoa ranskantulikukkaa parempiin koteihin ja pienemmät siementaimet saatan vaikka myydä taimipäivillä, jos keksin, mitä muuta laittaisi myyntiin. Pitää kuitenkin saada myyntipaikkamaksu kuitattua ja mieluusti tienatakin vähän, jotta saisi ostaa itsekin jotain toisilta. Alan kyllästyä näihin miljoonittain siementaimia tekeviin kasveihin. Niistä on tullut hirmuisen työllistäviä. Lisäksi isotähtiputki kerää kotiloita ja ranskantulikukka pistiäisen toukkia.

Pieni alppiruusu pääsi taaemmas kurjenmiekkojen väliin tähtiputkilta ja tulikukalta vapautuneeseen tilaan.

Alppiruusu oli ennen aivan jouluruusun vieressä. Nyt kummallakin on paremmin kasvutilaa ja sain siirrettyä niiden viereen vielä muutaman esikon lisää luumutarhan loppupäästä. Alppiruususta vajaa pari metriä ylempänä penkin etupihan puolella on tapahtunut myös muutoksia. Tarhavaleunikko siirtyi alkukuusta muutaman metrin matkan toisen valeunikon viereen ja jakaantui vielä kahteen osaankin siinä samalla. Toivottavasti kumpikin jakopala on vielä ensi kesänä hengissä. Taivaansinisen kurjenmiekan siirsin pionin vierestä valeunikkojen ja valkoisten kurjenmiekkojen luo. Siinä taas vapautui tilaa tummemmansiniselle kurjenmiekalle, joka oli jäänyt pionin ja ranskantulikukan ahdistelemaksi. Talven aikana kuolleiden sinikatanoiden tilalle jaoin vierestä vain lisää kuunliljaa.

Keltainen krassi komeilee ihan pokkana mansikkarivissä.

Syyssyrikkä on vähän surkeana tänä kesänä.

Liekö vanhuus iskenyt syyssyrikkääni vai mikä lie, mutta se ei ole oikein päässyt kunnon kasvuvauhtiin tänä kesänä. Nyt sen vähäisetkin lehdet ovat alkaneet kellastua ja nuput ruskettua jo ennen kukkien aukeamista. Johan se vietti monta talvea kellarissa, joten ehkä nyt on aika luopua siitä. Onpahan yksi iso ruukku vähemmän talvetettavaa. Tosin päätin jo, että jos syysaleissa tulee vastaan syriköitä oikein halvalla, ostan yhden. Siitä oli paljon iloa niin minulle kuin perhosille. Onneksi syrikkä ei pistä kovin pahasti silmiin, sillä myskimalvaa on noussut kiitettävästi sen ympärille. Lisäksi ripottelin keväällä kesäkukkien siemenseosta syrikän viereen ja siinä on alkanut nyt kukkia jotain pientä valkoista harsokukan tapaista hörselöä sekä punaista silkkiunikkoa. Lähipäivinä jotain muutakin alkaa kukkia mutta ehkä ei ihan vielä krassi, jonka päätymistä tähän penkkiin ihmettelen yhtä kovasti kuin mansikkarivistössä keekoilevaa krassia.

Silkkiunikko ja kukkakärpänen.

Pelargonit keittiön ikkunalla.

Kivikkorinteessä on alkanut loppukesä, kun punatähkät aloittavat kukinnan. Tänä vuonna niiden kanssa hurmaa keltatörmänkukka, joka on venähtänyt hirmuisiin mittoihin. Yksi ainoa viime kesän siementaimi on tehnyt kymmenittäin kukkia ja levittänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Pari tämän kesän tainta aikoo myös kukkia. Vaaleankeltaiset kukat eivät ole ihan parhaimmillaan valkoista aitaa vasten mutta oma pääkatselusuuntani onkin aidan suuntaisesti, jolloin kukat saavat vihreän taustan. Vähät siitä, jos kadulla kulkijat eivät saakaan ihan parasta näkymää, omat silmät edellä mennään!

Kivikkorinteessä on punatähkien, maksaruohojen ja keltatörmänkukan aika.

Keltatörmänkukka on hyvä pörriäiskasvi. Tässä joku kukkakärpänen.

Kivikkorinne pärjää aika hyvin omillaan. Talven aikana kuolleiden kasvien jättämät aukot ovat täyttyneet eikä rikkaruohojakaan ole hirveästi. Eniten työllistää oregano, jonka kuihtuneita kukkia sekä siementaimia pitää säännöllisesti käydä kurittamassa. Muut siementaimia tekevät eivät ole ainakaan toistaiseksi ryöstäytyneet käsistä. Toivottavasti tilanne pysyykin sellaisena, niin ei tarvitse ottaa järeämpiä keinoja käyttöön.

Turkestaninmaksaruoho tekee matalan mättään ja rennot kukkavarret.

Päivän kärhönä on loistokärhö 'Elsa Späth'.

Päivän puuhat kutsuvat taas. Inhoan suuresti näitä aikaisia aamuja. Herätyskellokin soi jo 6.45. Jostain syystä normaali 7.15 tuntuu paljon helpommalta ja sitäkin voi tarvittaessa venyttää puoli kahdeksaan. Ei käy kateeksi niitä ressukoita, jotka joutuvat heräämään aamukolmen tai neljän aikaan töihin. Tai vuorotyöläisiä, joilla ei ole niin minkäänlaista säännöllistä päivärytmiä. Nostan teille hattua! Kivaa päivää kaikille!

Märkiä rättikukkia

Oli vähän reppanan näköisiä kukkia eilisen sadepäivän jäljiltä. Eikä ihme, kun päivän aikana kertyi viisitoista milliä vettä tuli niskaan. Nytkö ne syyssateet sitten alkoivat? Muutama kärhö kesti sateet yllättävän hyvin mutta joukosta löytyi monta kerrassaan reppanan näköistä esitystä. Surullisimmalta näyttää ehkä 'Polish Spirit', joka ehti aukaista vasta muutamia kukkia.

Kuin monta märkää rättiä roikkumassa, eli loistokärhö 'Polish Spirit'.

Ei 'Voluceaukaan' kovin iloiselta näytä. Väri on tässä kuvassa hieman liian violetti.

Olen välillä kirjoitellut eri kärhöjen taustoista (tarinoita löytyy blogin tunnisteluettelosta kohdassa historia). Loistokärhö 'Voluceaun' tarina löytyy täältä, jos joku haluaa käydä kurkkaamassa. 'Voluceau' on yksi suosikkikärhöistäni sen elinvoiman, sametinpunaisen värin ja runsaan kukinnan ansiosta. Kärhön historiaa tutkiessani löysin sellaisen tiedon, että loistokärhö 'Rouge Cardinal' olisi 'Voluceaun' täyssisarus; samat vanhemmat, mutta pari vuotta aiemmin jalostettu. Minulla on kaksi ruukkukärhöä, joista toinen oli varmuudella 'Rouge Cardinal' ja toinen todennäköisesti samaa. Varma tapaus kukki jo alkukesällä ja toinenkin teki yhden kukan aiemmin kesällä varmistuen samalla Cardinaliksi. 'Voluceau' ei kuitenkaan kukkinut samaan aikaan. Nyt se alunperin epävarmempi tapaus on alkanut kukkia uudelleen ja juuri sopivasti yhtä aikaa 'Voluceaun' kanssa.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal' kylpee aamuauringossa, joten väri on vieläkin punaisempi kuin luonnossa.

Hyvin paljon noissa sisaruksissa onkin samaa mutta sävyltään 'Voluceau' on hitusen enemmän violettiin taittava, kun Cardinal on enemmän punaiseen päin kallellaan. Selvin ero on heteissä: 'Voluceaulla' ne ovat kirkkaan keltaiset, 'Rouge Cardinalilla' vaaleat, beigeen päin taittavat. Kukan koko on 'Voluceaulla' paljon suurempi, mutta eipä pieneltä ruukussa kasvavalta kärhöltä mitään mahtisuorituksia voi odottaakaan. Kunhan saan molemmat Cardinalit istutettua maahan ja ne pääsivät kunnolla pistämään parastaan, päästään vertailemaan paremmin kukkien ja kärhöjen lopullista kasvukorkeutta.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' jaksaa juuri ja juuri pitää pienet kukkansa asennossa, vaikka sadepisarat paljon painavatkin.

Siirrytään kärhöistä muihin kukkiin. Kaukasiankirahvinkukkaa on kehuttu hyväksi pörriäiskasviksi ja sitä se todella on. Ei ole harvinaista nähdä kolme tai jopa neljä kimalaista yhtä aikaa sen kukalla ja joka kukassa on aina vähintään yksi pörriäinen. Välillä sillä näkee myös kovakuoriaisia ja kukkakärpäsiä. Perhosia en muista tänä kesänä nähneeni kirahvinkukalla mutta perhosia on meillä nyt todella vähän muutenkin. Juuri tällä hetkellä kirahvinkukassani ei ole yhtään kukkaa auki mutta viime viikolla otetusta kuvasta saa vähän osviittaa sen houkutustehosta.

Kaukasiankirahvinkukassa käy aina vilske.

Kimalaisia vähemmän toivottuja puutarhan pörriäisiä ovat ampiaiset. Niitä tuntuu taas tänä vuonna olevan aika paljon. Lasten leikkipaikan viereen liiterin räystään sisälle pesänsä rakentanut yhdyskunta myrkytettiin varmuuden vuoksi. Kasvimaan puolella autotallin kattotiilien alle pesineet saavat jäädä. Vaikka lentoliikenne pesään alkaa olla jo melkoinen, ampparit liikkuvat enimmäkseen katon puolelta eikä räystään alla kasvimaalla puuhaillessa ole toistaiseksi tarvinnut olla varovainen. Sen sijaan melko ongelmallinen pesäpaikka on puutarhakompostorissa. Isäntä kävi jo yhden kerran suihkimassa pesään myrkkyä, mutta lentoliikenne väheni vain hetkellisesti. Ovelat otukset menevät pesäänsä kahden puutarhakompostorin välistä maanrajasta ja itse pesä on Biolanin puutarhakompostorin reunan alla tai sisäpuolella sen verran syvemmällä, ettei myrkkyä saa suihkittua pesään saakka.

Kuvituskuvana litukan nimetön lilja, jolle ehkä pitäisi etsiä vähän parempi paikka.

Tähän saakka puutarhajätettä on saanut viedä suht huolettomasti mutta nyt ampiaiset ovat alkaneet tulla vastaan tarkistamaan, millä asioilla ihan pesän vieressä liikutaan. Taisivat suuttua ensimmäisestä myrkytysyrityksestä tai sitten väkeä riittää ravinnonhankinnan lisäksi myös vartiointiin. Enää ei viedä kottikärryllistä kitkentäjätettä kerrallaan tai varsinkaan aleta mylläämään kompostissa. Kerran osuin vahingossa kottikärryllä kompostorin kulmaan ja sitten pitikin lähteä jo kiireesti karkuun odottelemaan ampiaisten rauhoittumista. Niinpä olen alkanut viedä puutarhajätteet sylissä, viskaan ne vain läjän päälle ja häivyn samantien, jotta vierailut pesän lähellä jäävät mahdollisimman lyhyiksi.

Majapenkissä kukkivat jaloangervot ja niiden sekaan uhkaavasti hautautuva kuutamohortensia.

Pensasryhmän mustilanhortensia on nyt komeimmassa kukassa.

Karsin mustilanhortensiasta keväällä alaoksia, jotta pensaan alle tulisi paremmin valoa. Puolukka onkin alkanut levitä hitusen paremmin hortensian alle eivätkä valkoiset pikkusydämet ole nääntyneet kuivuuteen ja valon puutteeseen. Ruohonleikkuukin on ollut helpompaa, kun ei ole tarvinnut väistellä hortensian oksia. Loistosalvia todennäköisesti lähtee aikanaan pois ja tekee tilaa puolukalle mutta sen vuoro väistää on sitten joskus. Parempi toki olisi, jos se ymmärtäisi omatoimisesti heittää henkensä jonain talvena... Voi olla, että toivon samaa kohtaloa myös pikkusydämelle sitten kun puolukat tarvitsevat lisää tilaa. Aika kamalaa toivoa jonkun kasvin kuolemaa, eikö? Joskus ei vain jaksa naputella myynti- tai lahjoitetaan -ilmoituksia eikä luonto anna periksi viskata kaikkea kompostiinkaan.

Tarhaviinikärhö 'Justa' pääsi vuorostaan päivän kärhöksi.

Itseltäni loppui kesäloma tänä vuonna samaan aikaan kuin jälkikasvulla alkoivat koulut. Arki on siis palannut taas meidän perheeseen ja hetken aikaa olo on kuin postauksen aloituskuvien kärhöillä: lomailuun tottunut pää väsähtää kaiken tietotulvan ja aikataulusekamelskan kaatosateessa. Onneksi omat opinnot alkavat vasta syyskuussa. Jospa siihen mennessä saisi edes muut arkirutiinien rattaat pyörimään sujuvasti. Juuri postausta viimeistellessä alkoi sataa ihan kaatamalla, mistä tulikin mieleen aiheeseen sopiva menovinkki Kuopiossa liikkujille. Käykääpä vilkaisemassa Aarneenpuistoa (Kuopionlahdenkadun ja Haapaniemenkadun kiertoliittymän välissä, ette voi olla huomaamatta). Siellä on viime (tai toissa?) kesänä tehty laajan nurmialueen tilalle kunnon hulevesipuutarha. Bussipysäkki on ihan puiston vieressä ja jos omalla autolla liikkuu, niin senkin saa kätevästi parkkiin kadun toiselle puolelle Musiikkikeskuksen parkkialueelle. Vanhat Aarneenpuiston havuistutukset on säästetty ja ne toimivat hienona taustana hieman villimmille perennojen, pensaiden ja luonnonkasvien täyttämille altaille ja niiden reunamille.

Maistiaisiksi ensimmäinen hulevesialtaista.

Toki kasvillisuus ei ole vielä ehtinyt joka kohdassa ihan täyttämään alueitaan ja varmaan talvikin on tehnyt paikoitellen tuhojaan, mutta minusta siellä on paljon kivoja ideoita mm. perennojen ja luonnonkasvien yhdistelystä ja erilaisista kosteikkokasveista. Jätän loput kuvat puistosta odottamaan syksyn ja talven pimeitä kuukausia, mutta ne, jotka pääsevät, niin ehtivät vielä tutkimaan puistoa ihan omin silmin. Käykää ihmeessä ja kiertäkää samalla ne vanhat alueet!

Yllätyskrassit ja muuta mukavaa

Voisi sanoa, että olen krassinkasvattajana melkein vasta-alkaja. Krassien maailmaan on tullut tutustuttua vasta muutamana kesänä. Niiden kelta-puna-oranssi värivalikoima ei ole liiemmälti houkutellut eikä se vanhalla kasvimaalla olisi edes sopinut kasvimaata ympäröiviin kukkapenkkeihin. Toisin on ollut sen jälkeen, kun muutin koko kasvimaan piiloon autotallin taakse. Nyt siellä saavat räiskyä niin krassit kuin kehäkukatkin iloisenkirjavana sekasotkuna.

Omista kasveista kerätyistä siemenistä voi tulla näinkin vinkeitä värejä.

Krassien kasvattelua aloitellessani ostin pussillisen kullankeltaisen pensasköynnöskrassi 'Golden Globen' siemeniä. Niitä oli vielä keväällä muutama siemen jäljellä mutta itämisprosentti taisi jäädä aika surkeaksi, kun ei keltaisia kukkia juurikaan kasvimaalla näy. Taimipurkit menivät kevättohinoissa sekaisin ja kun vain pari esikasvatuksessa ollutta krassia ehti itää ennen lopullisiin ruukkuihin istuttamista, kaatelin kylvöpurkkien mullat vähän sinne sun tänne ja upottelin sekaan vielä omista kasveista kerättyjä siemeniä varmuuden vuoksi. Keltaisten sijaan kasvimaalla kukkii nyt erilaisia oranssin sävyisiä krasseja. Ainoa keltainen yksilö ilmestyi mansikoiden väliin. On täysi mysteeri, miten se siihen on eksynyt. Oliko kenties pussin pohjalta tipahtanut viimeinen siemen sinne vai niinkö huolimattomasti käsittelin keväällä kylvöruukkuja, että yksi siemen pääsi livahtamaan omille teilleen?

Upea tummanpunainen krassi kukki piilossa kurkkujen seassa. Tästä pitää muistaa kerätä siemeniä!

Krassien lopulliset kasvukootkin ovat ainakin itse kerättyjen siementen kohdalla nähtävissä vasta loppukesällä. 'Golden Globe' jäi matalaksi ja roikkui nätisti vain pikkuisen ruukun reunojen yli, pari vuotta sitten saamani taimet kasvoivat 1,5-metrisiksi. Nyt, kun kasvien perimässä on kumpaistakin geeniä, ei voi yhtään ennakoida, mitä tuleman pitää. Kaikeksi onneksi autotallin seinällä killuviin parvekelaatikoihin sattui osumaan inhimillisen mittaisia versoja tekeviä taimia ja ainoastaan yhteen kasvilavaan sellainen joka suuntaan kurotteleva hujoppi, jota joutuu vähän väliä ohjailemaan väljempiin maisemiin.

Yrtti-papulavassa on sentään tilaa edetä niin laatikon ulkopuolelle kuin tukea pitkin ylöspäin.

Kolmisen viikkoa sitten julkaisemassani hyötykasvipostauksessa yrttilaatikko jäi esittelemättä. Nytpä tulee sitten paikattua sekin puute. Pieni pettymys oli suurin salkopavuista, joka kasvoi hyvin reippaasti tuen huipulle ja oli jo jatkamassa sieltä matkaa siperianpihdan latvaa kohti ennen kuin kiipesin kääntämään sen takaisin alas. Liekö suunnanmuutoksesta suuttunut vai mikä oli syynä, mutta pian sen jälkeen kävimme muutaman päivän reissussa ja takaisin tullessamme papu oli kuihtunut käytännössä kokonaan. Varsi ei ollut poikki mistään kohdasta ja tuskin se kuivuudestakaan oli kärsinyt, kun kaikki muut kasvit olivat oikein virkeinä. Hiljalleen muut salkopavut ovat kiivenneet täyttämään seinäkettä, jossa kuitenkin näkyy selvästi yhden kasvin jättämä aukko. Niiden kaveriksi tuli istutettua pensaspapu 'Borlotto lingua di fuoco nanoa' (borlottipapu?), joka ei selvästikään ole kiinnostunut ylöspäin kasvamisesta. Palkoja se on kuitenkin alkanut työntää oikein kiitettävään tahtiin.

Kehäkukista erikoisin alkoi vasta nyt kukkia. Taustalla kamomillaa.

Pysytään vielä muutaman sanasen verran kasvimaalla. Satokausi on vasta aluillaan monen kasvin kohdalla mutta osalla se on loppunut jo ajat sitten. Kamomillaa saa vielä kerätä teetarpeiksi aidan vierestä mutta reunimmaisessa kasvilavassa keväällä kannen alla etumatkaa saaneet yksilöt alkoivat jo selvästi ränsistyä ja kukinta hiipua. Samassa lavassa salaatit, retiisit ja rucolat oli syöty jo jokunen viikko sitten, sokeriherneet leikkasin pois toissapäivänä ja eilen nostimme lasten kanssa loput nauriit. Nyt lavaan jäi ainoastaan rivi samettikukkaa, joten silputin kasvijätteet ja hautasin ne syvemmälle mullan sekaan maatumaan. Pintaan kylvin syksyn salaattitarpeiksi retiisiä, rucolaa, lehtisalaattia, tatsoita, vuonankaalia ja viimeiset sokeriherneen siemenet. Viime syksynä ainakin rucola, retiisi ja vuonankaali ehtivät kasvaa hyvin näihin aikoihin kylvettynä ja kaikista kasvoi mehukasta ja makeaa satoa syksyn viileässä ja kosteassa säässä. Satoa sai kerätä lokakuun puoleenväliin asti, jolloin tänne pamahti yllättäen ensin pysyvä pakkanen ja sen perään talvi. Jospa tänä vuonna olisi ainoastaan hallaöitä tai pikkupakkasia silloin tällöin syyskuun lopulta marraskuulle ja vasta sen jälkeen enemmän pakkasta, jotta kasvukauden saisi hyödynnettyä ihan loppuun saakka (ja puuvartiset ymmärtäisivät tuleentua ennen talvea).

Kärhökaaripenkissä loistokärhö 'The President' ja tarhaviinikärhö 'Justa' kukkivat. Aika vaisua on tämän vuoden kukinta.

Kärhökaaripenkin kaariportti on kovin paljas edelleen. 'The President' ja 'Justa' kiipesivät hädin tuskin metrin korkeudelle, vaikka lähtivät ensimmäisten joukossa keväällä kasvuun. Niissäkin näkyi viime talvi selvästi vähäisempänä versomääränä, mutta ovat ne sentään kärhöiltä näyttäneet. Kesäkuun lopulla herännyt PRINCESS KATE on kiivennyt portin huipulle ja nyt siihen on tullut ensimmäisiä nuppuja. Portin toisella puolella vasta äskettäin herännyt 'Jan Pawel II' on kasvanut parinkymmenen sentin korkuiseksi. Leikkasin sen yläpuolelta muutaman pionin oksan lyhyemmäksi ja poistin korkean ranskantulikukan kokonaan, jotta kärhö saisi mahdollisimman paljon valoa. Tai no, tulikukka lähti senkin vuoksi, että se uhkasi haudata kaiken alleen ja halusin sen tilalle mieluummin tarhavaleunikkoa.

Parivuotias valkokirjava siperian(?)esikon taimi siirtyi uuteen paikkaan.

Viime kesänä ihastelin siemenkylvöstä tullutta esikkoa, jossa oli hauskat valkokirjavat lehdet. Pelkäsin sen kuolleen talven aikana mutta mitä vielä; sieltä nuotiopaikan takaa se taas tänä kesänä nousi ja on kasvanut ihan mukavasti kokoakin. Selvästi hitaampi se on kasvamaan kuin kaverinsa, joten päätin siirtää sen vähän parempaan multaan kärhökaaripenkin takalaitaan, jossa pitäisi olla esikoille hyvinkin mieluisat oltavat. Toivottavasti se viihtyy siellä hyvin ja kukkii ensi kesänä. Kaikki muut saman kylvöksen taimet olivat vaaleanpunertavan liiloja mutta ehkä tämä lehdiltään poikkeava yksilö kukkiikin eri värisenä. Valkoinen olisi aika ihana.

Violetissa sini-ikiviuhkossa on hauskasti valkoisiakin kukkia seassa.

Sini-ikiviuhko oli kesäkukista minulle aivan uusi tuttavuus. Melkein menetin esikasvatuksen aikana hermoni niiden kanssa. Siemenet itivät ihan hyvin ja taimet kasvoivatkin napakan oloisesti. Koulimisvaiheessa kuitenkin paljastui, että niillähän on aivan mahdottoman pienet juuret lehtien kokoon verrattuna ja taimet kaatuilivat koko ajan. Lopulta ne kuitenkin alkoivat pysyä pystyssä ihan omin voimin ja maahankin sain ne ajallaan. Vettä ne ovat vaatineet selvästi enemmän kuin vaikkapa vieressä kasvavat leijonankidat mutta vihdoin kaikki kukkivat. Ensimmäiset taimet kukkivat puhtaan valkoisina, seuraavat pari yllä olevan kuvan liilana. Valkoista ja liilaa on eniten mutta viimein yksi reppana taimikin pääsi kukintavaiheeseen asti. Meinasin jo kerran istuttaa sen tilalle jotain muuta mutta onneksi jätin sen kasvamaan. Sen vierellä on vielä yksi puolikuollut raato, joka tuskin kukkii koskaan.

Miten hurmaava vaaleanliilan ja valkoisen kirjava tästä viimeisimmästä reppanasta tulikin!

Minusta tuo hennonvärinen sini-ikiviuhko sopii kauniisti sen takana olevaan purppuraheisiangervoon. Että sattuikin paras väripari osumaan vahingossa kohdilleen! Puhtaan valkoinen ja tummempi liila eivät olisi sopineet lainkaan niin hyvin yhteen heisiangervon tummien lehtien kanssa. Seuraavan kuvan yhdistelmä tuli sen sijaan tarkoituksella. Taisin viime kesänä bongata jonkun blogista (oliko kenties Vaalean vihreää?) punahatun ja keltatörmänkukan yhdistelmän ja pitäneeni siitä kovasti. Niinpä siirsin keväällä takanurkasta sinne sopimattoman keltatörmänkukan aurinkopenkkiin punahattujen väliin. Siirron vuoksi törmänkukka kukkii selvästi matalampana kuin vaikkapa aidan toisella puolella kasvava kaverinsa. Hienosti kuitenkin punahatun ja törmänkukan kukinta-ajat osuvat yksiin täälläkin. Ehkäpä ensi vuonna kumpikin kukkii yhtä korkeina samaan aikaan. Kevään muistilistalle laitetaan täydennystaimia kummastakin. Vähän oikukasta kun on näiden talvehtiminen välillä ollut.

Punahattu ja keväällä sen viereen siirretty keltatörmänkukka. Taustalla mustilanhortensia ja unohtunut lilja.

Muistatteko valokuitutyömaan, jonka vauhdikas mullantuonti ja nurmensiementen kylväminen vesittivät kadun pään ketokasvihaaveeni? Muutaman päivän ihmettelin haisevaa multaa ja nurmensiemeniä ja päätin sitten siirtää edes meidän pihaantulon päästä enimmät mullat naapurinpuoleisen pään monttukohtiin. Kolme ämpärillistä lapioin multaa pois ja ilokseni vain muutamia heinänkorsia on noussut vajaan neliömetrin alalta. Toinen valokuitufirma ilmoitti kuukausi sitten kaivuupäätöksestä mutta sen tarkempaa aikataulua töiden toteutumisesta ei vielä ole tullut. Istuttamani ketokasvit ovat kuitenkin saaneet kasvattaa niin juuria kuin versojaankin hyvän aikaa ilman muuta kilpailua. Ripottelin ketoneilikan siemeniä tuoreeltaan mullokselle, mutta tuskinpa ne itävät ennen ensi kevättä. Uskoisin kuitenkin tunnistavani taimet, jos niitä ilmestyy ennen kuin toinen firma kaivaa kuitunsa maahan. Jospa tällä kertaa ehtisin kaivaa säästettävät kasvit turvaan ennen kuin joku tulee koneiden kanssa säheltämään. Siemeniä keräsin paljon talteenkin, jotta voin tarvittaessa vaikka ensi keväänä esikasvattaa taimia.

Nurmikylvöksen itämisen esto onnistui! Työlistalla on lopunkin nurmikon poisto kunhan vain kuitu tulee ensin.

Päivän kärhönä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja nyt ruuanlaittopuuhiin!