Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.