Laiskamadon syyspuuhat

Minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen syyslaiskotus. Osittain olotila johtuu varmasti säistä, sillä pakkasöiden puuttuessa puutarha on pysynyt jotakuinkin katseltavassa kunnossa ja toisaalta sadepäivinä ei ole tehnyt mieli edes yrittää ulos. Niinpä olen vapaahetkinä vain nököttänyt kirjan kanssa sohvalla tai puuhaillut jotain muuta neljän seinän sisällä. Olen erittäin iloinen siitä, että lämpötila on nyt pysynyt plussan puolella. Mitä pidempään kunnon pakkaset pysyvät poissa, sitä lyhyemmän aikaa kestää musta ja pimeä loppusyksy ennen talvea.

Näin lähelle maa-artisokan kukintaa meillä ei ole taidettu koskaan päästä. Jokohan tänä vuonna ehtisi edes yksi kukka aueta?

Tänään paistoi hetkittäin kauniisti aurinko mutta navakka tuuli sai puutarhakärpäset pysymään piilossa. Liiteriä sentään täytimme koko perheen voimin. Vielä olisi pari mottia puuta pätkittävä haloiksi ja ladottava katon alle ennen talven tuloa. Viimeiset pari pussia kukkasipuleita istutin viikko sitten, joten nekään eivät pakota ulos. Valkosipulien istuttamisessa olen edennyt jo niin pitkälle, että olen päättänyt, mihin kohtaan kasvimaata kynnet lykkään. Tänään sain aikaiseksi erotella istutettavat kynnet ruokakäyttöön tulevista, joten nyt homma olisi vain istuttamista vaille valmis. Kasvimaan talviteloille laitto sen sijaan tyssää siihen, että osa satokasveista on nostamatta ja toisissa lavoissa kukkii iloisesti kehäkukkia, joita en raski vielä nyhtää pois. Niinpä seinustalla odottaa edelleen tyhjentämistä pitkä rivi kesäkukka-, tomaatti- ja paprikaruukkuja.

Kuka näitä raskisi vielä kitkeä pois?

Onko muilla samaa ongelmaa kuin minulla, että suosikkikasvikset kuuluvat pitkän kasvukauden vaativiin lajeihin? Sellerit, palsternakat ja purjot kasvavat vielä ensimmäisten hallaöiden jälkeen hyvinkin kokoa, samoin maa-artisokat ja ruusukaalit. Vaikka mm. porkkanat, herneet, pavut, salaatit ja valkosipulit on kerätty talteen tai syöty ajat sitten, ei kasvimaalla ole vielä yhtään kokonaan tyhjää lavaa. Tyhjiä nurkkia sen sijaan löytyy kun nopeammin satoa tekevät kasvit on kerätty pois hitaiden tieltä. Aukkopaikat pitää vain etsiä ruusukaalien ja sellereiden leveälle levittäytyvien lehtien alta.

Sellerien maanpäälliset osat näyttävät lupaavan muhkeilta.

Ensimmäistä kertaa olen saanut mustajuuret kasvattamaan ainakin kohtuullisen kokoiset lehtitupsut, juurten koosta tai laadusta ei ole mitään tietoa. Mustajuurikin kuuluu syksyllä viimeisten joukossa nostettaviin juureksiin. Sen voisi nostaa maa-artisokan tapaan myös keväällä, mutta enpä taida siihen saakka malttaa odotella. Näin harvinainen herkku pitää nautiskella jo ennen talvea, ettei juureksille vain tapahdu mitään talven aikana. Mustajuurien lehdet ovat alkaneet kaatuilla laatikon reunan yli ja mietin, onko se sadonkorjuun merkki.

Jokohan mustajuuret olisivat kasvunsa kasvaneet vai vieläkö juurille tulee pituutta tai paksuutta?

7,5 litran taikinakulhoon mahtuu kuutisen kiloa luumuja. Tämä setti on jo syöty ja jatkojalostettu.

'Viipurin punaluumun' satokausi jatkuu edelleen. Kävin tänään keräämässä puolisentoista kiloa luumuja, sillä viimeiset tuosta edellisen kuvan kulhollisesta pyöräytettiin paistokseksi. Olisin kerännyt enemmän mutta varasin mukaan liian pienen astian. Isäntä pääsee keräämään huomenna lasten kanssa loput ja sitten pitää miettiä, mitä tekisi sadon painosta revenneelle oksalle. Ainakin repeämä pitää siistiä, jotta puu pääsee paremmin parantamaan haavapintaa, mutta kannattaisiko haavapintaan laittaa jotain suojaksi vai antaa olla paljaaltaan? Ihme, että revenneen oksan vieressä rungon toisella puolella kasvanut oksa säilyi ehjänä. Sen oksakulma oli nimittäin minusta jyrkempi kuin tuon revenneen oksan. Taidan varmuuden vuoksi lyhentää ja keventää sitä jo kevättalvella, jos vain sattuisi sopivaa säätä ja hankiaiset (kantohanki) kohdalle. Uusimpien ohjeiden mukaan luumunsukuisia puita saisi leikata aikaisin kevättalvella tammi-helmikuussa, jolloin nestevirtaukset eivät ole vielä alkaneet. Luulen, että näillä korkeuksilla ehtisi leikata vielä maaliskuun alkupuolellakin. En laskisi tammikuuta vielä lähellekään kevätkuukaudeksi kun helmikuussakin saattaa olla vielä lähes -30 asteen pakkasia.

Latvassa on vielä ehkä pari kiloa tummanpunaisiksi kypsyneitä herkkuja. Revennyt oksakin näkyy kuvassa. Muovipussin suikaleet ovat pitäneet linnut hyvin poissa.

Osa talvetettavista kasveista odottelee seinän vieressä joko eteiseen tai kellariin vientiä.

Tässä vaiheessa syksyä ihmettelen aina, mihin ihmeeseen mahdutan kaikki talvisäilytykseen tulevat kasvit. Määrä tuntuu taas todella suurelta, vaikka olen hävittänyt jo kaksi ruukkuhortensiaa, kaksi daaliaa ja yhden ison verenpisaran. Yhden murateista istutin alkukesällä maahan ja sinne se saa talveksi jäädäkin. Talvehtii, jos talvehtii. Alppiruusun taimista puolet on myös istutettu maahan. Yllä olevassa kuvassa on muuten vain puolet talvetettavista kasveista. Loput, eli pieni kärhöarmeija (pikaisesti laskettuna niitä on jo kymmenen) ja sekalainen joukko muita lähinnä kellariin meneviä kasveja odottelee talven tuloa autotallin seinustalla tai maassa. Nyt toivon vain, että pakkaset pysyvät edelleen loitolla, jotta minun ei tarvitse kiikuttaa koko kasviarsenaalia talviteloille ihan vielä. Mitä lyhyemmäksi talvetuskausi jää, sitä paremmin kasvit ovat minusta talvehtineet.

Etualan suklaakosmos on myös menossa kellariin talveksi. Sopii kivasti komeamaksaruohoon, eikös vain?

Pientä leipomisinspiraatiota on alkanut tulla, kun leivinuunia on nyt lämmitetty tiheämpään. Viime talvena tekemäni vaalea leipäjuuri on ollut valitettavan huonolla hoidolla kesäaikaan ja arvelin sen olevan jo menetetty tapaus. Alkukesästä muistin vielä ruokkia sitä reilun viikon välein mutta avoimien puutarhojen lähestyessä sekin unohtui kokonaan. Niinpä Fanniksi nimeämäni juuriressukka joutui olemaan jääkaapin ylähyllyllä varmaan kaksi kuukautta ilman tuoreita jauhoja. Otin juuren huoneenlämpöön muutama päivä sitten ja ruokin sen, jotta saisin nyt viikonloppuna kokeiltua taas juurileivän leipomista. Varuilta laitoin keväällä kuivaamaani juurta toiseen astiaan heräilemään, jos laiminlyöty juuri ei ole enää elossa. Ihme kuitenkin tapahtui ja jääkaappijuuri heräsi jopa nopeammin kuin kuivattu juuri. Taikina kohosi oikein mallikkaasti ja vaikka leivän muotoilu oli yhtä epätoivoista sähellystä kuin ensimmäisellä kerralla, sain aikaiseksi kaksi hyvin rumaa, mutta maukasta ja yllättävän hyvin kohonnutta leipää. Osan muotoiluongelmista laitan kyllä leipomisalustan syyksi. Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa leivonta-alustaa/leivinlautaa. Olen niin monesta paikasta lukenut ja kuullut ylistystä siitä, että piti ihan itsekin testata, mikä siinä nyt on niin ihmeellistä. Meillä on sellainen ihan keittiön kaapistoon rakennettuna mutta en ole koskaan tullut sitä käyttäneeksi. Nyt kun sitä kokeilin, en edelleenkään tiedä, miksi se olisi sen parempi kuin ruokapöytä. Puhdistaminen oli hankalaa eikä alusta pysynyt tukevasti paikoillaan pöydän päällä. Kertokaa leivonta-alustojen puolestapuhujat, mikä leivonta-alustasta tekee niin ylivertaisen pöytään verrattuna. Mikä on sen idea?

'Ville de Lyon' kukkii edelleen. Takapihalle ei ole pakkanen osunut senkään vertaa kuin etupihalle.

Konnanyrtti kukkii ilahduttavan runsaasti tänä vuonna. Seuranaan sillä on viimeisiä syyshortensian kukintoja ja kelloköynnöstä.

Näin syksyllä sitä katselee puutarhaa sillä silmällä, mitkä kasvit pysyvät edustavan näköisinä mahdollisimman pitkään. Moni keväällä aikaisin heräävistä kasveista ränsistyy nopeasti syksyllä ja toisaalta ne, joiden luulee jo kuolleen edellisen talven aikana kun ei mitään elonmerkkiä näy toukokuun lopussa, ilahduttavat vielä ensilumien sataessa. Esimerkiksi ritarinkannus ja saksankurjenmiekat ovat olleet pitkän aikaa mustia kun taas kivikkotörmäkukat näyttävät aivan samalta kuin kaksi kuukautta sitten ja kukkivat edelleen täyttä päätä. Tähän aikaan vuodesta taidan olla sitä mieltä, että nukkukoon joku kasvi vaikka juhannukseen saakka kunhan pysyy talven tuloon saakka kauniina. Keväällä on kuitenkin niin paljon sipulikukkia ja kaikkea muuta ihasteltavaa, että yksittäiset hitaammin heräilevät kasvit hukkuvat massaan. Syksyllä, kun päivät pimenevät ja osa kasveista on suuttunut hallan puraisuista, nousevat kestävämmät kasvit entistä suurempaan rooliin. Pitäisikin tehdä aiheesta ihan oma postauksensa. Ehkäpä sitten kun syksy vielä vähän tästä etenee ja yhä useampi kasvi on valmiina ottamaan talven vastaan.

Aurinkopenkin tämä pää ja kivikkorinne ovat edustavan näköisiä pitkälle syksyyn. Maksaruohoista jos olisi vielä käynyt leikkaamassa kuihtuneet kukat pois...

Edellisen kuvan yläosassa näkyi tämä silmänilo: puistoatsalea 'Illusia', jota ihastelen joka syksy. Ei pettänyt tänäkään vuonna!

Perennasiemenkirjeeseen osallistuneille sen verran väliaikatiedotusta tässä vaiheessa, että kirje on matkalla keskimmäiselle osallistujalle ellei ole jo perjantaina päässyt kohteeseensa on saavuttanut puolivälin ja lähtee tänään eteenpäin. Marjukka blogista Tutkimusmetsän puutarha laittoi loppuviikolla pientä maistiaista siitä, mitä siemeniä kirjeessä on nyt mukana. Onpa jännittävää odotella kirjeen etenemistä ja nähdä, millaisia ihanuuksia sieltä yltää tänne saakka ja toisaalta, ovatko itse laittamani siemenet kelvanneet kellekään.