He eivät tiedä, että on syksy

Joka syksy puutarhasta löytyy niitä, jotka eivät välitä lähestyvästä talvesta, vaan päättävät työntää iloksemme pieniä väripilkkuja syksyiseen maisemaan. Niiden etsiminen on melkein yhtä suuri ilo kuin kevään ensimmäisten nuppujen löytäminen. Aika moni näistä syksyn kakkoskierrokselle lähteneistä kukkii myös ensimmäisten joukossa keväisin.

Ristikin kukat ovat varmasti auenneet jo aikaisemmin tällä viikolla. Vielä ne kuitenkin olivat havaittavissa, vaikka terälehdet jo nuupottivatkin.

Annoin kivikkorinteen juurelle omin avuin tiensä löytäneen päivänkakkaran jäädä, vaikka sen oikea osoite olisikin ollut pikkuniityllä. Kelpaavat sen kukat minulle tässäkin.

Helmililjan lehtimättäät tuovat vihreyttä pikku hiljaa ruskettuviin kukkapenkkeihin. Punaiset lehdet kuuluvat puistoatsalea 'Illusialle', joka on pian kokonaan lehdetön.

Nämä kehäkukat saavat jäädä sijoilleen vain siihen saakka kunnes on aika kylvää tilalle syyskylvönä pari riviä palsternakkaa.

Viime kesän muistona etupihalle ilmestyi muutamia tuoksupieluksia, jotka aloittivat kukinnan vasta syksyllä. Onneksi ne eivät hätkähtäneet pakkasista, vaan ilahduttavat nyt kun kukinta alkaa muualta olla vähissä.

Bellikset kukkivat vielä kohtalaisen reippaasti. Nuppuja on paljon, joten kukintaa riittää varmasti lumentuloon saakka.

Tänä kesänä istutettu loistokärhö 'Proteus' yrittää sinnikkäästi avata viimeistä nuppuaan, vaikka lehdet ovat ruskettuneet jo aikapäiviä sitten.

Jotkut esikot ovat toisia innokkaampia kukkimaan myös syksyllä. Monesta löytyy yksittäisiä kukkia, mutta tämä purppuravioletti on erityisen innokas syyskukkija.

Vanhin jouluruusuistani kukki huonosti keväällä mutta on nyt päättänyt paikata erehdystään. Ilmeisesti hän aloitti paljon aikaisemmin, sillä osa kukista on jo ehtinyt tummua.

Mitä uudelle kukintakierrokselle lähteneitä kasveja tai muuten vain pitkään kukkineita silmäniloja teiltä löytyy?

Turbomajava lakossa

Johan oli taas viikonloppu! Nyt on kivistykset ja kolotukset nostettu sen verran monta pykälää korkeammalle, että viikko taukoa töiden takia tekee varmasti ihan hyvää. Ennen kuin selvitetään, mitä ihmettä täällä on taas hääritty, niin katsastetaan nopeasti puutarhan kukkatilannetta.

Vielä löytyy kärhöjä kukassa, tosin ei enää mitään runsasta kukkaloistoa. Tämä sitkeä sissi on 'Jan Pawel II'.

Aavistuksen räikeä nelikko rauhoittui hieman kun mysteeripensas violetin syysasterin takana pudotti keltaiset lehtensä. Pian myös asterin edessä oleva oranssi kanadanatsalea on lehdetön.

Naapurin kanssa jo muutaman vuoden ajan hyvin toiminut sopimus puutarhajätteen meille dumppauksesta toimii edelleen. Ihan kaikkea en toki ota (kuten rikkaruohot) mutta puun lehdet ja risut hyvinkin mieluusti. Niitä kun ei omalta tontilta löydy niin paljoa kuin tarve olisi. Nyt ei ole puutetta kummastakaan, sillä naapurit kaatoivat pihaltaan kolme suurta pihlajaa. Ne olivat jo osittain lahoja ja liian lähellä taloakin, joten oli niiden aika lähteä. Raahasin osan risuista liiterin taakse odottamaan haketusta, mutta pian tuli mieleen, että järkevämpihän se olisi raahata haketin lähemmäs risuja.

Ei tässä ehkä ihan yhden pihlajan latvus vielä ole, mutta melkoinen kasa risuja kuitenkin. Keräsin näistä myös ämpärillisen marjoja kuivattavaksi. Jos ne vaikka kelpaisivat linnuille talvievääksi.

Homma toimi hyvin siihen saakka kunnes risuja kitaansa ahmiva turbomajavamme päätti tehdä lakon. En tiedä, tuliko hänelle sitten ähky vai simahtiko kaatopaikkakuormasta pelastettu masiina nyt lopullisesti. Onhan se kyllä melkoisen määrän risuja tässä parin vuoden aikana säksätellyt menemään, mikä on ihan hyvä saavutus jo kertaalleen romuksi luokitellulle laitteelle. Isäntä lupasi katsoa jonain päivänä, josko saisi maaniteltua sitä hereille edes sen verran, että saisi loput risut silputtua. Joka tapauksessa jouduin raahaamaan naapurin tontilta kasan jämät oman tontin puolelle.

Loput risut jätin kahdeksi pinoksi marjapensasalueen laitamille. Haravoin kivituhkan päältä puunlehdet marjapensaiden alle ja tarkoitus oli peittää niitä hakkeella, jotta tuuli ei vie lehtiä saman tien pois. Muutamalta pensaalta nyt jäi hakekerros puuttumaan.

Meidän tontille on tullut aika harvoin niinkään paljoa puunlehtiä, että niitä joutuisi haravoimaan. Ilmeisesti tuulensuunta on ollut syksyisin pääsääntöisesti juuri pois päin tontiltamme, sillä metsän pohja on ollut keltaisenaan lehdistä kun oma nurmikko on melkein putipuhdas. Tänä vuonna kuitenkin varsinkin sivupihalle on satanut melkoisen paljon koivun ja haavan lehtiä. Ainakin patiolta ja poluilta pitää harjata lehdet pois, muualla ehkä mahtuvat maatumaan omine aikoineen. Marjapensaiden välit olen siistinyt jo kahdesti. Naapureilla lehtimäärä on kuitenkin edelleen vähintään tuplasti sen mitä meillä ja niinpä he nytkin toivat valtavan kasan lehtiä minulle. Toinen samanlainen kasa odottaa vielä haravoimista. Luulen, että tänä vuonna taidan joutua ihan miettimään, mihin kaikki lehdet upotan. Puutarhakompostit ovat täynnä ja kasvimaalla pitää etanoiden takia pitää katteissa välivuosi. Koska lehtiä on nyt reilusti enemmän kuin normaalisti, ajattelin kokeilla, kuinka ylimääräiset kompostoituvat tyhjissä multasäkeissä talven aikana.

Naapureilta tullut ensimmäinen annos puunlehtiä. Jemmasin ne suopuutarhan laitaan kuunliljoja odottavalle mullokselle. Kuva on otettu ennen kuin jouduin varastoimaan risuja lehtikasan päälle ja vierelle.

Isännällekin tuli pientä puuhaa vapaapäiviksi. Siinä sitä onkin askaretta kerrakseen kun oksaisia pihlajan runkoja yrittää pätkiä polttopuiksi. Ehkä saan vastahakoisimmat pölkyt kukkapenkkikäyttöön...

Ja ihan kuin "risusavotassa" ei olisi ollut tarpeeksi puuhaa, sain jonkun järjettömän tarmonpuuskan ja päätin kaivaa edellisen postauksen ongelmamurikan kokonaan esille ja kokeilla, mitä se tuumaisi pienestä rautakangella kutittelusta. Kivi taisikin olla jo kyllästynyt maan alla möllöttämiseen, sillä suuresta koostaan huolimatta se nousi lopulta aika vaivattomasti pintaan. Kuopus oli suureksi avuksi, sillä hän heitteli montusta nousseita pikkukiviä sitä mukaa montun pohjalle kun sain yhdellä kädellä lapiolla huitomalla edellisiä järkäleen alle. Tyyli oli varmasti taas taattua kotivideomateriaalia, sillä vaikka miten hyvin miettisi tukipisteet ja fysiikan lait kohdilleen, niin mahtijärkäle on aina mahtijärkäle ja hento naisihminen ei massaltaan riitä, vaikka hyppisi rautakangen päällä. Alussa pyysin kuopuksen istumaan kaverikseni rautakangen päähän, jotta saisin edes vähän lisää massaa kiven nurkan nostamiseksi. Sitten kun murikka oli saatu irti maasta, se liikkuikin kevyemmin.

Koska kivi on pinnaltaan tasainen ja lähti nousemaan hyvin, ajattelin kokeilla, saisiko sen vaakatasoon maan pinnalle kärhöportin kanssa samaan linjaan.

Aiemmin arvioimani 60 senttiä kiven leveydeksi ja pituudeksi sekä 50 senttiä paksuudeksi olivat selvästi alakanttiin. Tasainen pinta on kahteen suuntaan 80 senttiä ja paksuutta kivellä on enimmillään 60 senttiä. Onneksi sentään toinen pääty on vain kymmenisen senttiä paksu, sillä muuten kiven nostaminen ilman konevoimaa olisi ollut mahdotonta. Vielä en ole ihan varma siitä, millaiseksi alue muotoutuu, mutta yritän ensin saada kiven samaan linjaan kärhöportin ja sen alta kulkevan polun kanssa. Saaripalstan Sailan ehdotus tallaamista kestävistä maanpeitekasveista tuntuu nyt sen verran houkuttelevalta, että saatan tehdä kiven ympärille ellipsin muotoisen istutusalueen, jonka läpi kulkee polku. Sen verran syvältä tässä on kyllä kaivettu, että istutusalueessa riittäisi syvyys vaikka kärhöille, mutta korkeammat kasvit sotkisivat minusta liikaa alueen ilmettä. En kuitenkaan lyö vielä mitään lukkoon, vaan mietin asiaa uudelleen sitten kun saan kiven pyöräytettyä paikoilleen.

Vielä pitäisi saada viitisentoista senttiä tuupattua vasemmalle. Edessä toinen melko suuri kivi, joka montusta löytyi.

Purppuraheisiangervo ja viipurin punaluumu tarjoilevat nyt hienon väripilkun takapihalle. Kaksi muuta luumua eivät ole vielä ihan näin komeasti värittyneitä.

Suomalainen luontokin osaa tarjoilla upeita ruskavärejä. Tämän näkymän ikuistin auton ikkunasta, joten valitettavasti kuvaan tuli myös häiritseviä heijastuksia.

Äidin puutarhassa alppikärhö kukki kullankeltaisena hehkuvan köynnöshortensian edessä.

Värikylläiseen kuvaan onkin hyvä lopettaa tämä postaus. Voi olla, että pian puut ja pensaat ovat aivan lehdettömiä, sillä ainakin täällä tuuli puhkuu ajoittain melko voimakkaasti. Nautitaan siis väreistä vielä sen hetken kun niitä riittää!

Kivistää

Viime viikonlopun puuhiin kuului taas kerran "pienimuotoista" kivien etsimistä. Lihasten kivistämisen lisäksi tässä on myös päätä kivistänyt kun olen yrittänyt pähkäillä jo pari vuotta päänvaivaa aiheuttanutta kohtaa.

Ongelman huippu esillä. Kuopan vierellä kasa pienempiä kiviä, samoin tuolla nurmialueen reunalla pensasryhmän edessä.

Kärhökaaripenkin edessä on ollut aina ikävä kumpare. Edellisen kerran kun yritin ongelmaa ratkaista, tulin siihen tulokseen, että tehdään niin kuin edelliset asukkaat ovat tehneet: nurmi takaisin ja silmät kiinni. Kumpareen kohdalla on nimittäin ison kiven huippu. Jos kuhmun tasoittaa, kivestä jää ikävästi muutaman sentin korkuinen kärki pilkistämään nurmikolta ja siinähän saa helposti ruohonleikkurin rikottua. Jos kiven päälle laittaa multaa ja nurmikon, kohta erottuu kuivana kesänä ensimmäisenä kulottuvana läiskänä. Sen lisäksi siis, että nurmikolla on kukkula. Ei siis hyvä mitenkään päin. Nyt ajattelin kokeilla, saisiko kiven kuitenkin kammettua ylös. Jos se vaikka olisi pienentynyt sitten viime kaivuuyrityksen. Ei ollut. Kivi vain jatkuu ja jatkuu edelleenkin joka suuntaan. Kun kyllästyin kaivamaan maata, tökin rautakangella, tulisiko jostain reuna vastaan. Noin puolen metrin syvyydeltä leveyssuuntaan laajeneminen loppui, mutta eihän sitä siitä tiedä, jatkuuko järkäle vielä metrin verran suoraan alaspäin. Leveyttä sillä on kuitenkin vähintään 60cm joka suuntaan, joten painava se on, vaikka jäisikin vain puolen metrin paksuiseksi.

Kivi on melkein suorassa linjassa kärhöportin ja pensasryhmän välissä.

Marjapensasalueen suunnasta katsottuna ongelmakukkula sijoittuu tuohon.

Etupihan puolelta näyttää tältä. Keltaisena hehkuva metsä tosin varastaa vähän huomiota.

Nyt ajattelin, etten enää peitä kiveä ennen kuin mietin, voisiko kohdan muuttaa jollain lailla. Ehkä sille on kuitenkin tehtävä jotain ennen talven tuloa, ettei kukaan nyrjäytä nilkkaansa hangessa rämpiessään. Yksi ratkaisu olisi jatkaa kärhökaaripenkin läpi kulkevia polkuja ongelmakiveen saakka ja laajentaa vähän kukkapenkkiä. Lopputulos saattaisi tosin näyttää vähän kummalliselta, vaikka hiekkakasa toki pienenisi sillä melkein olemattomiin. Toinen vaihtoehto olisi tehdä kiven ympärille uusi kukkapenkki, mutta näyttäisikö se typerältä kärhöportin edessä ja hankaloittaisiko myös kulkemista? Kovin suurta kukkapenkkiä siihen ei edes saa, sillä nurmialueelle pitää mahtua hyvin peruuttamaan peräkärryllä puukuorma (edellisen asukkaan älynväläys oli sijoittaa liiteri tontin takakulmaukseen kauas ajotiestä).  Kolmas vaihtoehto on isäntä+rälläkkä+kiviterä ja kivestä kärki pois. Silloin nurmikon saisi tasattua mutta toisaalta kivi jäisi edelleen melko pintaan ja aiheuttaisi nurmikon kellastumisen kuivana kesänä. Ja onhan tässä vielä neljäskin vaihtoehto: kaivaa koko kivi esille ja miettiä sitten, saisiko sen joko kammettua ylös tai upotettua syvemmälle. Vaihtoehtoja riittää, kuten näette! Mitä te tekisitte?

Ilmakuvasta erottuu vielä himmeästi kuorma-auton jäljet. Niiden avulla oli helppo nähdä, kuinka paljon (tai vähän) on temmellystilaa. Oranssin soikion keskellä oleva X-kirjain on se ongelmakivi.

Ajattelin nopeasti istuttaa ison kiven kaivauksessa irronneita nurmitupsuja hiekkakasan alta paljastuneelle mullokselle. Oranssilla rajatun alueen kohdalta kaivetut kivet taitavat osoittaa, että sana 'nopeasti' ei tässä toteutunut.

Joutsenet matkalla luoteeseen illan hämärtyessä. Kummallinen suunta muuttomatkalle.

Syksy on tuonut tännekin kirkkaita ruskan värejä, vaikka moni kasvi hyppäsikin vihreästä suoraan ruskeaksi tai mustaksi kovien pakkasöiden vuoksi. Pihlajat eivät ehtineet kunnolla edes saada värejä kun niistä jo tippuivat lehdet, mutta monet muut lehtipuut loistavat keltaisina. Naapurin marja-aronia-aita on tulipunainen ja näkyy keittiön ikkunasta upeasti yhdessä aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusian' kanssa.

Harmi kun pitää rajata naapurit mahdollisimman tarkkaan pois. Osa aronioista näkyy kuitenkin kuvan vasemmassa ylänurkassa. 'Illusian' varmasti löydätte.

Pikkiriikkinen kevätatsaleakin koettaa kovasti lisätä aurinkopenkin syysväritykseen oman panoksensa. Kuinkahan kauan menee, että tämä on kasvanut keijunkukkia korkeammaksi?

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii myös aurinkopenkissä. Kamera vääristää väriä violetimmaksi mitä se luonnossa on.

Pääsin kuin pääsinkin eilen aleostoksille ja valikoimaakin oli vielä jäljellä riittävästi. Puolukkaa 'Otson Karkki' minulla oli jo ennestään mutta kun kerta olivat -70%, ostin yhden kookkaan taimen lisää. Saanpahan marjapensaiden alle yhden isomman yksilön pienten taimien kaveriksi. Myös kärhö 'Samaritan Jo' oli yhtä hyvällä alennuksella myynnissä. Sen nimestä tulee minulle aina mieleen närästyslääke Samarin. Onneksi löysin taimen, jossa oli yksi kukka, niin eipähän tule närästystä kukintaa odotellessa. Olisi edes yksi kärhö juuri sitä millaisena sen olen hankkinut. Valitettavasti muita kärhöjä ei ollut enää jäljellä. Perennat olivat euron kappale, joten mukaan lähtivät vaaleankeltainen tarhakullero 'Alabaster', etelänmunkki 'Blaulicht' sekä kaukasianpitkäpalko 'Snowcap'. Kullero saattaa päätyä ainakin alkuun suon tekeleen lähistölle. Ainakin oranssinkeltaiset kullerot ovat viihtyneet siellä niin hyvin, että paikan luulisi olevan sopiva tällekin. Pitkäpalon istutan luumutarhaan kohtaan, jossa kasvualustan syvyys ei riitä kovin monelle kasville. Etelänmunkin paikkaa vielä mietin, mutta yksi potentiaalinen vaihtoehto on takanurkassa arovuokon ja isomaksaruohon kaverina. Sipulikukat eivät olleet vielä tarjouksessa, joten ne jätin kauppaan.

Jokohan nämä ovat tämän kasvukauden viimeiset kasvihankinnat?

Hyvää lokakuuta! Toivokaamme, että se olisi mahdollisimman poutainen ja kaikin puolin mukava muutenkin.

Valmista ja ei

Kivikkotörmäkukka 'Pink Mist' ei tainnut suuttua jakamisesta eikä hallaöistä, sillä nuppuja aukeaa tasaiseen tahtiin.

Puutarhakausi alkaa uhkaavasti loppua kasvien käydessä pikku hiljaa talvilevoille ja päivien sekä lyhetessä että kylmetessä. Tihkusade ei enää ole hidaste puutarhatöihin ryhtymiselle, vaan siitä on tullut suorastaan jo este. Kylmällä säällä ei ole mukava puuhailla ulkona, saati sitten jos joutuisi sateessa sitä tekemään. Onneksi viikonlopulle sattui sen verran sateenrakosta ja jopa aurinkoakin, että puutarhapuuhat edistyivät ohi menevästä flunssasta huolimatta hyvän askeleen. Yli kaksi vuotta sitten aloitettu marjapensasalueen rikkaruohoston peittäminen sanomalehdillä, pahvilla, kankailla, hakkeella ja kivituhkalla on nyt valmis. Sain viimein sen verran sanomalehtiä kasaan, että viimeksi puuttumaan jäänyt neliömetri sai peitteet päällensä ja naapureidenkin puoleinen reuna suoristui.

Pitkään jatkunut projekti valmistui eilen. Suoristin samalla betonilaatat keskenään samaan linjaan ja korotin hieman keskiosaa. Kivituhkaa jäi vielä pieni kasa mahdollisten monttujen täyttämiseen. 

Projektin seuraava vaihe olisi aloittaa koko katetun alueen kasvittaminen vuohenputkea ja valvattia paremmilla kasveilla. Marjapensaiden väleissä onkin jo pienet mansikkaympyrät ja yhden herukan alla pari kuukausimansikkaa. Tänään löysin pensasryhmän syyshortensian juurelta muutaman 'Otson Karkki' -puolukan taimen, jotka siirsin 'Pohjan Jätti' -mustaherukan alle. Tästä se lähtee. Siirrän ensi keväänä lisää puolukoita ja jos saan jostain mesimarjan taimia, istutan niitäkin marjapensaiden alle. Sitten kun pensaiden aluset on kasvitettu, uskaltaa ehkä laajentaa maanpeitekasvillisuutta kivituhka-alueille. Tällä vauhdilla kestänee ainakin pari-kolme vuotta ennen kuin se alkaa olla ajankohtaista. Eiköhän siihen mennessä viimeinen vuohenputkikin ole näännytetty.

Hunajamarjat alkavat saada ruskaväriä. Takimmaisena 'Ilo' ('Vostorg'), vasemmalla 'Jättiläisen tytär' ('Docz Velikana') ja oikeassa etunurkassa 'Onni'. 'Ilon' vieressä näkyy pikkuisen pihakäenkaalta, jonka siirsin kasvimaalta.

Edellinen kuva aiheuttikin minulle hetkellisen hämmennyksen. En muistanut, kuinka 'Jättiläisen Tyttären' venäläinen nimi kirjoitettiin, joten tarkistin kirjoitusasun tietokoneen vieressä olleesta puutarhakansiostani. Jäin ihmettelemään sitä, miksi olen merkinnyt 'Ilon' takimmaiseksi ja 'Jättiläisen tyttären keskelle. Mielestäni ne olivat toisin päin. Mielikuva oli niin vahva, että jouduin etsimään blogista postaukset, jotka tein kolmiopenkin istutuskesänä. Varmistui ainakin se, että olin kirjoittanut puutarhakansiooni kasvit aivan oikein: 'Ilo' oli ensimmäinen istuttamani hunajamarja ja se on juuri tuo takimmainen. Siispä kesällä herkuttelimmekin 'Ilon' ensisadolla emmekä suinkaan 'Jättiläisen tyttären' marjoilla. Saa nähdä, muistanko järjestystä enää ensi kesänä vai onko se jo pinttynyt selkäytimeen saakka.

Kyllästyin kaivelemaan kasveja lintujen viskomien hakkeiden seasta, joten siirsin hakkeet kauemmas pensaiden alle ja laitoin näiden pienempien ympärille hiekkaa. Kärhön kaatoi tuulenpuuska pari viikkoa sitten.

Ensi kevään muistilistalle laitetaan ristikkien ja tarhakylmänkukkien kylvö. Tuossa edellisen kuvan kärhön juurella oli pari tarhakylmänkukkaa enemmän, mutta pienet taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Niiden tilalle viime kesänä istutetusta timjamista vain pieni osa lähti kasvuun, joten kolmiopenkin kärjessä on turhan suuri aukko. Nyt siinä on muutama seittimehitähti, mutta tarhakylmänkukka sopisi minusta tuohon kärkeen paremmin. Rivi jatkuu ristikeillä, jotka saisivat levitä mieluusti vaikka koko tuolle sivustalle ja pensaiden alle keskemmälle penkkiä. Toiselle puolelle istutin elokuussa vaaleanpunakukkaisen rönsyakankaalin, jonka tehtävänä on ottaa oma tilansa penkin toiselta sivustalta. Aikaa myöten paremmin tuolla viihtyvä kasvi saa sitten vallata koko alueen itselleen, jos eivät mahdu sulassa sovussa olemaan. Pihakäenkaali ilmestyi viime vuonna kasvimaalle, jossa se on odotellut kiltisti tähän saakka. Nyt päätin siirtää sen kolmiopenkin takimmaiseen kulmaukseen, jossa sen mahdollinen leviäminen ei ole haitaksi millekään. Saapahan pikku hiljaa alueita kasvitettua edes jollain. Sen punavioletti väri sopi minusta kivasti hunajamarjojen keltaiseen syysasuun ja reunuskivien vaaleanharmaaseen väriin.

Kasvimaalla oranssit kehäkukat loistivat ilta-auringossa. Vasemmassa reunassa on vielä punajuuria nostamatta.

Kerroin aikaisemmin, että olin aloittanut kasvimaalla pienen kiviprojektin, jonka unohdin silloin kuvata. Se on edelleen pahasti kesken, mutta tällä kertaa se sentään osui kameran tähtäimeen. Osa projektista on sopivaa uusiokäyttöä etsinyt sadevesikaivon betonirengas, joka jäi yli, kun uusimme yhden sadevesikaivoista. Kasvimaalta sillekin löytyi sopiva kulmaus ja uusi elämäntehtävä.

Mietin talven aikana, mitä renkaaseen istuttaisi. Ehkä timjamia vai siirtäisikö tähän ruohosipulin...?

Varsinainen pääprojekti on ollut hiekkakäytävän ja aidan vierustan kapean istutusalueen rajaaminen toisistaan.

Käytävän hiekat ovat kesän aikana valuneet jatkuvasti istutusalueen puolelle, sillä maa viettää aika reilusti alaspäin. Istutusaluettakaan ei voi korottaa, sillä se tarkoittaisi sitä, että pitäisi rakentaa joku pengerrys aidan kohdalle. Maa kun viettää vielä metrin verran alaspäin naapurin tontin puolelle mennessä. Oman rajoitteensa asettavat lavakauluksetkin, sillä kivireunuksen kohdalla olevien kahden laatikon rajalla on kookas kivi, jonka päällä lavakaulusten päädyt lepäävät. Sen vuoksi jouduin laittamaan myös kiviä ja betonitiiliä lavakaulusten toisen reunan alle estämään mullan valumisen käytävälle ja pitämään laatikot suorassa. Järkevin ratkaisu oli tehdä pieni pengerrys käytävän ja kapean istutusalueen rajalle. Mietin materiaalia pitkään ja päädyin viimein kiviin. Niitä kun tontilla riittää ja ne on myös helppo uusiokäyttää aikanaan, jos joskus keksinkin paremman ratkaisun.

Tästä kulmasta näkyy, millainen penger tähän tuli. Kaikkia kiviä on haudattu vähintään pari senttiä, jotta ne pysyisivät paikoillaan. Viimein käytävälle oli mahdollista kärrätä lisää hiekkaa; ilman kiviä hiekkakerroksen paksuus jäi nimittäin vain muutamaan senttiin.

Osa kasvimaan sadosta on vielä korjaamatta. Tänä vuonna minulla oli paljon sellaisia kasveja, jotka vaativat pitkän kasvukauden ja toisaalta myös kestävät hyvin kylmää. Näitä ovat palsternakka, selleri, purjo, ruusukaali ja maa-artisokka. Toiseen ruusukaaleista oli hyökännyt armeija kaaliperhosen toukkia. Elokuussa näkemäni aikuinen yksilö siis ehti munia eikä muutama pakkasyökään näemmä tappanut munia tai toukkia. Leikkasin kaalista latvan toukkineen pois ja keräsin isoimmat kerät talteen. Päällisin puolin toukkia ei näkynyt alempana, joten päätin jättää loput kerät kasvamaan vielä kokoa. Koska muutamasta kerästä ei vielä ruuaksi asti ollut, päätin napsia toisestakin ruusukaalista isoimmat kerät. 350 grammasta ruusukaaleja riitti hyvin lisukkeeksi yhdelle aterialle ja rippeet vielä seuraavallekin. Jos vain tuholaiset ja pakkaset pysyvät loitolla, uskoisin, että tänä vuonna olisi hyvät mahdollisuudet saada jopa yli kilon verran pikkuisia kaalinkeriä. Varsinkin toukilta säästyneessä yksilössä keriä on nimittäin ihan vieri vieressä koko varren mitalta. Pari palsternakkaa ja sellerin tarvitsin ruuanlaittoon, mutta niiden koolla ei vielä juhlittu. Koska lehdet ovat edelleen terhakkaasti pystyssä, viivytän sadonkorjuuta ja annan juureksille aikaa kasvattaa kokoa. Maa-artisokat nostan vasta sitten kun varret ovat oikeasti täysin paleltuneet. Siihen vaaditaan kokemukseni perusteella useamman vuorokauden mittainen pakkasjakso.

Löysin hyvän pituisen ja paksuisen palsternakan. Harmi kun mitat eivät vain sattuneet osumaan samaan yksilöön.

Täällä oli syyspäivän tasausta edeltävänä yönä sen verran napakat pakkaslukemat, että daalia oli lopullisesti mennyttä. Leikkasin sen varret poikki jo aikaisemmin tällä viikolla mutta tänään päätin nostaa koko juurakon ylös. Se olisi varmaan säilynyt vielä tovin maassakin, mutta eipähän tarvitse kerrankin kaivella sitä kohmeisesta mullasta tai ensilumien seasta. Juurakolla oli keväällä sen verran paljon kokoa, että mietin sen jakamista. Koska esikasvatettavaa oli jo muutenkin hirmuisen paljon, päädyin pitämään daalian kokonaisena. Ensi keväänä ei tarvitsekaan miettiä, mitä sen kanssa tekisi, sillä juurakko lohkesi itsestään kahtia kun olin sitä talikolla hivuttamassa ylös. Vanha keskiosa oli lahonnut ja jäljelle jäi kaksi sopivankokoista juurakkoa, joissa oli sekä pienempiä mukuloita että muutama valtavan paksu murikka. Siistin lahonneet osat pois ja vein juurakot pahvilaatikossa varastoon odottelemaan kellariin vientiä. Ihme kyllä gladiolukset eivät vieläkään näytä siltä että niitä olisi pakkanen puraissut. Ne saavat siis jäädä vielä maahan, samoin kuin syyssyrikkä. Jokainen syksyllä ulkona vietetty päivä on pois pitkästä kellariajasta ja ennustaa varmempaa talvehtimista.

Pikkuniitty on ollut tänä vuonna aika vaisu kukinnan suhteen. Nyt keto-orvokki oli innostunut runsaaseen kukintaan ja piristää edes vähän niityn resuista ulkonäköä.

Jotain siis valmistui ja osa jäi kesken. Vielä kun saisi aikaiseksi kitkeä kaikkien jänisverkoilla suojattavien kasvien ympäriltä rikkaruohot, niin voisi alkaa raahata verkkoja varastosta rusakoiden kiusaksi. Verkottamisen jälkeen kitkeminen muuttuu aivan liian hankalaksi, joten voikukat saisivat nauttia jopa toukokuun loppupuolelle saakka kissanpäivistä ellen kitke niitä jo syksyllä pois. Siispä verkot saavat odotella varastossa siihen saakka että saan sopivan vaihteen päälle. Tänään ei sellainen näpertely enää inspiroinut, sillä käytin päivästäni melkein viisi tuntia sohvan selkänojan kankaan paikkaamiseen. Lapset...

Syksyn punaisia yksityiskohtia

Hehkuva punainen on lempisävyjäni syksyn ruskaväreistä. Muillekin väreille on toki paikkansa ennen kuin lehdet karisevat ja muuttuvat ikävän ruskeiksi ennen talven tuloa. Silti katseeni aina kiinnittyy punaisina leiskuviin kasveihin. Otetaanpa siis pieni kierros puutarhani punaisissa katseenvangitsijoissa.

Puistoatsalea 'Illusia' on ruskapensas vailla vertaa. Tämä pensasryhmän 'Illusia' saa oranssimman sävyn kuin...

... aurinkopenkin 'Illusia', jonka ruskasävy on vähän tummempi. Se myös värittyy vähän hitaammin kuin pensasryhmässä kasvava kaverinsa. Upeita kummatkin.

Mesimarjallakin on hieno ruskaväri, tosin ruska on tässä vasta aluillaan.

Pensasmustikoiden ruska on takuuvarmasti punainen. Meidän mustikoista tämä 'Aino' värittyy minusta mahtavimman sävyiseksi.

Pensasmustikat, akankaalit ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude' muodostavat hienon yksityiskohdan syksyiseen puutarhaan. Vasemmassa ylänurkassa on kaksi 'Alvaria', edellisen kuvan 'Aino' on oikeassa ylänurkassa.

'Herbstfreude' sopii myös pensashanhikki 'Lovely Pinkin' pariksi. Tässä nyt ei ole sitä hehkuvan punaista ruskaa, mutta punainen se on pinkkikin eikä kukkia voi olla liikaa syksylläkään!

Yksi isotähtiputkista oli päättänyt vielä työntää kukinnon syksyn iloksi.

Pihlajista ehtivät lehdet karista ennen kuin ne edes saivat kunnolla ruskavärejä ylleen. Marjat sentään jäivät. Täällä on niin paljon pihlajia, että marjoja riittää, vaikka valtava rastasparvi kiertääkin niitä ahmimassa.

Purppuraheisiangervon tummanpuhuva sävy sopii hienosti taustalla olevan mongolianvaahteran kirkkaaseen keltaiseen.

Tuo mongolianvaahteran rääpäle se on vain pettymys minulle joka ikinen vuosi. Keväällä olin hyvilläni siitä, että se ei viime talvena palelluttanutkaan enää latvaansa. Annoin sille nimittäin viimeisen tilaisuuden selvitä talvesta ja sen se kyllä tänä vuonna teki. Olisi vain pitänyt antaa sille myös käsky vihdoin ja viimein saada se mongolianvaahteralle tyypillinen punainen ruskaväri, sillä keltaiseksihan se tänäkin vuonna meni. Oksankärjissä alkoi jo olla pikkuisen lupaavaa punerrusta, mutta sittenpä tuli taas kunnon hallayö ja suurin osa lehdistä karisi sen myötä maahan. Jos ensi keväänä on yksikään oksankärki paleltunut, alkaa lapio heilua ja tilalle tulee jotain muuta. Ja voi olla, että jos vastaan tulee jokin sopiva puuvartinen kasvi hyvään hintaan, saa mongolianvaahtera joka tapauksessa lähdöt.

Kuvasta ei oikein saa selvää, mutta suurin osa lehdistä on tuossa vaahteran juurella ja vain muutama hennosti punertava latvatupsu jäi jäljelle.

Toissayönä isäntä aamuyöstä töihin lähtiessään tuli sanomaan, että ulkona on mittarin mukaan neljä astetta pakkasta. Ennusteen mukaan ei edes pitänyt olla hallayö ja minulla oli pelakuut ulkona ilman suojaa. Pyysin isäntää nostamaan ne eteiseen, mutta vahinko ehti jo tapahtua: pelakuut näyttävät hyvin kärsineiltä ja nyt eteisessä haisee hieman käyneelle heinälle. Onneksi edes verenpisaroilla, jouluatsalealla ja sinisarjalla oli harso päällään. Harson alla ollut pienempi karjalanneito meni mustaksi mutta kaikki muut selvisivät. Pelkäsin jo, että myös viherliljapuu olisi mennyttä, sillä sen päältä oli harso karannut ja sen kaikki lehdet lurpottivat jäisinä. Huoli oli onneksi turha. Varjokujalla olleissa ruukkuhortensioissa näkyy lehdissä hieman paleltumisen merkkejä, mutta sen ei pitäisi niitä näin syksyllä haitata. Koruköynnöskin selvisi hienosti. Sen sijaan kaikki varjokujan kuunliljat ja sormivaleangervot paleltuivat, samoin moni muu kasvi puutarhassani.

Parvekelaatikoissa olleet pelakuut kärsivät selvästi kylmästä. Lattialla saviruukussa kasvava pelakuu sai ilmeisesti vähän suojaa naapurikasveista, sillä se näyttää paljon muita virkeämmältä. Hopeaputoukset ja viherliljapuu porskuttavat hyvävointisina.

Tulipa taas hyvä muistutus siitä, että meillä saa varsinkin syksyisin vähentää lämpötilasta useamman asteen ennusteista. Isännän mukaan nimittäin jo parin kilometrin päässä lämpötila oli ollut nollassa samaan aikaan kun meillä oli -4 astetta eikä koko hänen työmatkallaan ollut auton mittarin mukaan ollut pakkasta. Vasta aamukymmeneltä päästiin meillä plussan puolelle. Vähän harmitti eikä lapsilta minuun tarttunut syysflunssa parantanut asiaa ollenkaan. Kaiken lisäksi paikallisella hankkijalla alkoi juuri samaan aikaan löytölaarit, joihin en tietenkään flunssaisena päässyt. Vaikka tapahtuma kestääkin useamman päivän, niin tuskinpa siellä enää viimeisenä päivänä mitään hankkimisen arvoista on jäljellä. Onneksi sentään koronatesti näytti negatiivista eikä pariin päivään tarvitse käyttää osaa päivästä auton ratissa istumiseen kun työtkin pitää nyt hoitaa etänä. Silti olisin mieluummin kaahannut heti aamulla penkomaan puutarhamyymälän valikoimaa nyt kun se oli kerrankin aikataulullisesti mahdollista. Viime vuonna ehdin paikalle siinä vaiheessa kun isompi porukka ihmisiä käveli ulos myymälästä ostoskassit pullottaen kasveja ja myymälässä oli vain rippeet jäljellä. No, ehkäpä ensi vuonna pääsen itsekin ensimmäisten joukossa tyhjentämään hyllyjä.