Pari päivää meni sadetta ihmetellessä, mutta tänään paistoi jo aurinko kauniisti. Pihapuuhat edistyivät taas pikkuisen eteenpäin, mutta vilkaistaan ensin uusia kukkijoita.
 |
Ensimmäinen 'Delnashaugh'-narsissi aukaisi kukkansa toissapäivänä, juuri ennen sateita. |
 |
Olohuoneen ikkunanäkymä illalla. Takapiha jää varjon puolelle, joten valkoiset kukkijat erottuvat kauniisti. Metsän laidassa kukkii pieni tuomi, joka saa meillä kunnian olla kevään ensimmäinen kukkapuu. 'Laatokan Helmi' ei ihan vielä ole ehtinyt aukaista nuppujaan. |
 |
Ikkunan alla lähinnä seinää 'Exotic Emperor' -tulppaaneja, kameraa lähinnä 'Thalia'-orkideanarsisseja, niiden takana 'Princess Zaide' -narsisseja sekä oikeassa reunassa kukintaansa lopettelevia lummetulppaaneja. Pieni jouluruusukin siellä kukkii, kun oikeasta kohdasta katsoo. |
 |
'Exotic Emperor'. Näitä pitää saada tähän penkkiin lisää. Ihania! |
 |
Yksi kukka oli taittunut, joten nappasin sen sisälle maljakkoon. |
 |
Neljä vuotta sitten tämä tuomi oli reilu parimetrinen taimi, joka hädin tuskin erottui pihlaja-angervojen seasta. Olen yrittänyt pitää pihlaja-angervoja poissa sen juurelta, jotta sillä olisi edes vähän mahdollisuuksia menestyä tuossa kuusten keskellä. |
 |
Kirvoja näytti olevan tuomen lehtien alapinnoilla. Muurahaisetkin ovat löytäneet ne. |
 |
Tuomen edessä 'Delnashaugh'-narsissien kaverina kukkii 'Hakuun'-tulppaaneja. Narsisseja on siis enemmänkin, mutta sateet painoivat ne maanrajaan ja sotkivat mullalla. |
 |
Vähän väriäkin: niittyrinteessä kukkii oikein tummanpunainen esikko. |
 |
Sen vierellä on vähän vaaleampi kaveri. |
Yksi rytökasa tontilta on nyt vihdoin hävinnyt, kun sain kärrättyä viimeisen rikkaruohokasan ja puolikkaan kottikärryllisen sepeliä pois autotallin seinustalta. Samalla kohdalla on ollut viimeiset kolme vuotta kevytpeite ja milloin mitäkin maa-ainesta sen päällä. Alta paljastui melko puhtaalta näyttävä mullos, johon houkuttaisi saman tien kärrätä multaa ja jatkaa kärhökaaripenkkiä...
 |
Kärhökaaripenkin pää on ihan vasemmassa laidassa. Eikös vain tuosta saisi aika nätisti jatkettua, jos kaartaisi kauniisti..? Suottahan noin hyvää mullosta nurmikolle laittaisi! |
Tosin selkänsä kun kääntää, huomaa, että maassa lojuvien kevytpeitteiden määrä tällä tontilla taitaa olla vakio. Tänään tuli patiota varten kasa mursketta ja toinen läjä kivituhkaa. Isännän selkää kuulemma alkoi särkeä laattapinoja katsellessa, nyt jo alkoi särkeä omaakin, vaikken ole vielä ensimmäistäkään lapiollista siirtänyt. Voi elämä, mitähän tästä vielä tulee!
 |
Taustalla pilkottavat laattapinot piti aidata jänisverkolla, sillä lapset keksivät kiipeillä pinojen päälle ja hyppiä sieltä alas. Ei ihan turvallisin leikkipaikka alle kouluikäisille. |
Tähän ei ole hyvä lopettaa, joten lisää kukkia kehiin. Tuli niin takapihapainotteinen postaus kukkijoiden puolesta, että kurkataan lopuksi myös etupihalle.
 |
Puistoatsalea 'Illusian' silmut näyttävät lupaavan loisteliasta kukintaa. Taustalla helmililjoja. |
 |
Kivikkorinteessä kukkii iloisesti kolme puskaa kevätvuohenjuurta. Nyt taisivat naapuritkin hyväksyä rinteen muuttamisen tuoksuvatukosta kivikoksi. |
 |
Pikkuinen tarhakylmänkukka puskee nuppuja sen kun kerkiää. Söpöä! |
Täällä huhkitaan hommia aina kun sään puolesta pystyy. Toivottavasti säät suosisivat, jotta pääsen pian esittelemään kuvia valmistuvasta patiosta ja muista siinä sivussa kulkevista pikkuprojekteista. Aurinkoista loppuviikkoa!