torstai 5. huhtikuuta 2018

Voehan keiki!

Muistatteko vielä poikkeuksellisen innokkaasti kukkivan orkideani? Ylempi keiki lähti uuteen kotiin pari viikkoa sitten ja nyt on aika irrottaa alempi lapsukainen omaan ruukkuunsa. Huomasin myös toisessa vanhoista kukkavarsista pienen lehden. Lisäksi hieman sen alapuolella on pieni vihreä alku sekä alimpana uusi kukkavana.
Merkitsin nuolilla uudet yllärit.
Emokasvi siis kukkii taas, kasvattaa uusia kukkavarsia ja sen lisäksi puskee keikiä sen minkä kerkiää! Isäni hymähti jo äitini orkideoista, että taasko ne porsii, eikä niistä yksikään sentään vuoden sisään ollut tehnyt kolmea keikiä. Tämä minun ihmekasvini on varmaan sitten orkideojen kaniini!

Siihen se keiki on ilmestynyt.
Uuden keikin tai kukkavanan alku.
Muutaman kuukauden päästä tässä on kukkia.

Keikin irrotus ja istuttaminen:

Leikkasin oksasaksilla emokasvin kukkavarren poikki viitisen senttiä keikin alapuolelta. En tiedä, saisiko keikiä irrottaa kukkivana, mutta minulla ei tämän orkidean tuntien ollut muuta mahdollisuutta. Jospa se ei tästä suuttuisi. Keikin yksi juurista sojotti hassusti ylöspäin, joten jätin kukkavarren pätkän ankkuriksi, joka pitää keikin hieman paremmin paikoillaan uudessa "ruukussa". Koska en onnistunut löytämään mistään kunnollista orkidearuukkua, leikkasin 1,5 litran limpparipullosta alaosan ja tein siihen reikiä pohjaan ja sivuille.
Keiki emokasvista irrotettuna.
Kuvittelin tuoteselosteen perusteella kasvualustan olevan puhdasta puunkuorta, mutta seassa oli paljon jotain höttöä. Arvelisin sitä rahkasammaleeksi. Mielestäni tässä olisi valmistajalla miettimisen paikka, vai mitä olette mieltä? Johtaako tuoteseloste kuluttajaa harhaan? Hötön osuus kasvualustasta on kuitenkin aika suuri. En halunnut sitä mukaan, vaan seuloin erilleen ja käytin pelkän kaarnan.
Reilunkokoinen kourallinen rahkasammalta (?) puolessa litrassa puunkuorihaketta.
Keiki oli hieman hankala asetella nätisti ruukkuun samalla kun pidin tukikeppiä pystyssä ja yritin pujotella puunkuoren palasia juurten väliin. Lopulta sain kuitenkin juuret pääosin alaspäin ja kasvin tukevasti paikoilleen. Nyt on vain muistettava pitää kasvualusta sopivan kosteana, jotta orkidea juurtuu hyvin kiinni uuteen kotiinsa. Pitää etsiä tukikeppi myös toiseen kukkavanaan, niin saan ohjattua sen kasvamaan nätisti ylöspäin.
Tämä vielä siistiin suojaruukkuun, niin valmista tuli!
Emokasvi näyttää hetken aikaa hieman rujommalta, mutta kohtahan se on taas täynnä kukkia ja keikejä :)
Jos tämä kummajainen jatkaa samaan malliin keikien tehtailua, niin minulta loppuu ikkunatila kesken!
 Keväistä loppuviikkoa!

16 kommenttia:

  1. Vau! Toisilta tuo orkidean kasvatus sujuu. Itsellä ei ole koskaan ollut, kun olen ajatellut niiden olevan hankalia kasvatteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin luulen, että tämä yksilö on kauhuissaan saamastaan huonosta hoidosta ja sen vuoksi yrittää henkensä hädässä kukkia ja tehdä poikasia ennen kuin heittää veivinsä :D Muutkin orkideani kyllä kukkivat jotenkin kerran vuoteen, muttei niistä voi edes puhua samassa lauseessa tämän kanssa. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  2. No mutta sinähän taituri olet .Minä heitän olan yli mitkä on kukkineet. Ei kai olisi pitänyt? Ei minusta ole niiden kasvattajiksi. Mutta onneksi olkoon ja toivottavasti siirtosi onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sitä toivon minäkin. Yleensä nämä saa sillä kukkimaan uudelleen, että jättää valoisalle ikkunalle, mutta ei suoraan auringonpaisteeseen ja kastelee viikon-parin välein upottamalla juuriston hetkeksi haaleaan veteen. Uudet kukat tulevat sitten joko vanhoihin kukkavanoihin tai kokonaan uusiin.

      Poista
  3. Tämä olikin mielenkiintoinen juttu! Täytyy pitää mielessä tällainen lisäysmahdollisuus kun seuraavan kerran hankin orkidean🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava, jos tästä oli hyötyä :) Kaikki orkideat eivät tee keikejä, minullakin tämä oli ensimmäinen. Ilmeisesti yksilöissä on eroja, sillä hoidan kaikkia orkideojani samalla tavalla ja ne ovat pääosin samalla ikkunallakin. Tosin tällä on muovinen suojaruukku, muilla keraaminen. En tiedä, voiko sillä olla vaikutusta. Pitäisikin kokeilla hankkimalla toinenkin muoviruukku.

      Poista
  4. Hyvin sun orkkireeas kukkii. Mullon vintis pari henkihiäveris olevaa. Kukkimisesta ei oo puhettakaa. Voisin kans yrittää niiren virvootusta ja vaihtaa niille kasvualustan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillakin on siellä kaarnan seassa jatkuvasti kosteana pysyvä turvepotti tai vastaava ja se tappaa orkidean varmasti. Minulta on kuollut yksi orkidea. En uskaltanut vaihtaa sille kasvualustaa sen kukkiessa ja sitten se olikin jo liian myöhäistä. En saanut viroteltua sitä enää henkiin, sillä se oli kärsinyt liikamärkyydestä jo kaupassa ollessaan ja yhtä pientä juurta lukuun ottamatta kaikki oli mädäntynyt. Eihän siellä vintillä muuten ole liian kylmää tai vetoista? Orkideat eivät oikein tykkää siitäkään (paitsi jotkut lajit käsittääkseni tarvitsevat hieman viileämmän lepopaikan). Tule sitten kertomaan, miten kävi. Toivottavasti orkideasi selviävät ja alkavat viihtyä paremmin :)

      Poista
  5. Vau minultakin! Vastan hiljan sain pari orkideaa kukkimaan toistamiseen. Olen toki lukenut orkideoiden kasvattajista, mutta blogimaailmassa ei ole aiemmin kaltaistasi taituria vastaan tullut. Toivotan lämpimästi onnea orkidealapsukaiselle ja sinulle hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia <3 Ihanhan tässä punastuu. En mielestäni ole kummoinenkaan orkidean kasvattaja, kun en saa noita muita samalla tavalla kukkimaan ja tekemään keikejä. Minulle vain on sattunut poikkeuksellinen yksilö, joka viihtyy (tai on kuoleman kielissä ja hädissään yrittää lisääntyä) huonossa hoidossani. Hyvää viikonloppua sinullekin! :)

      Poista
  6. Minäkin tässä onnittelen taidoistasi, kaunis orkidea ja hienoa, kun voit sitä jakaa. Oma vuosi sitten ostamani orkidea kukki monta kuukautta, ja kasvatti uuden keikinkin, mutta nuppuvaiheessa surkastuivat nuput ja vihdoin koko vana. Aikani katselin surkimusta ja viimeeksi heitin pois. Uutta "multaa olisi ehkä pitänyt hankkia".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Enhän minä nyt sen taitavampi ole kuin kukaan teistäkään. Minulle on vain sattunut poikkeuksellisen hyvä yksilö. Sen olen kuitenkin itse oppinut, että ei kannata liikaa näitä hoitaa, niin viihtyvät paremmin. Ja juuri silloin kun on kyllästynyt katselemaan lehtitupsua, joka ei näytä muuttuvan mihinkään suuntaan, niin sinne onkin ilmestynyt nupun alku.

      Poista
  7. Todella kauniin värinen orkidea ja hienoa, että olet saanut sen noin hyvin menestymään. Onnittelut.
    Mukavaa alkanutta viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Oho, hyvin tuo että keikikin kukkii. Minäkin olen ihmetellyt orkkideamultia, kun mielestäni pitäisi olla melko karkeaa, mutta ostamani kookoksen kuori orkkideamulta oli rakeenteeltaan melkein turvemaista. Katsotaan miten se toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä olin hetken aikaa ihmeissäni, kun keiki alkoi tehdä ensimmäistä kukkavanaa. Olin nimittäin aikonut irrottaa molemmat siinä vaiheessa, kun ylemmässä (myöhemmin ilmestyneessä) on tarpeeksi pitkät juuret. Ja kohta keiki teki toisenkin kukkavanan. En ole kookoskasvualustoihin perehtynyt, mutta käsittääkseni sen pitäisi pysyä ilmavana, vaikkei niin karkeaa ole kuin puunkuoren palaset.

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!