Päänvaivaa puupionista

Enpä etukäteen arvannut, miten pitkään vaivaisin päätäni sen viime viikolla hankitun paeonia suffruticosan kanssa. Tiesin toki jo ennestään, että kyseinen primadonna ei talvimärkyydestä tykkää, joten läpäisevä kasvualusta olisi ihan oleellinen. Kaivoin siis kunnon kuopan ja sotkin mullan sekaan ämpärillisen karkeaa hiekkaa. Sitten otin pioniruukun käteeni ja aloin pohtimaan, mihin syvyyteen kasvi pitäisi upottaa. Vaihdoin pionin kännykkään ja aloin selailla ohjeita.

Äitini puupioni kukki tänä kesänä. Samanlainen vartettu tämäkin taisi olla.

Menin entistä enemmän sekaisin, kun luin keskenään ristiriitaisia ohjeita ilman tietoa siitä, mikä oma kasvini tarkalleen ottaen on, ja ovatko puu- ja pensaspioni sama asia. Nyt tiedän, että ne ovat. Mutta rockinpioni (Paeonia rockii) on eri, vaikka puupioni on sekin. Monta asiaa selvisi, kun laitoin kysymyksen facebookin Pionit-ryhmään ja paikalle sattui asiantunteva kommentoija. Jaanpa saamani ohjeet teillekin siltä varalta, että joukossa on joku toinenkin yhtä noviisi mitä itse olin. Ja jos ei ole, niin jääpähän omaan käyttöön ohjeet mahdollista myöhempää tarvetta varten.

Itse olin tätä äitini pionia istuttamassa mutta meistä kumpikin oli autuaasti unohtanut, miten syvälle se kuopattiinkaan.

Ensinnäkin selvisi, että suffruticosat ovat aina vartettuja, eli kiinanpionin juureen on vartettu puupionin verso. En tullut kysyneeksi, miksi moinen toimenpide on pitänyt tehdä. Omajuurinen rockii kun ilmeisesti olisi talvenkestävämpi, reipaskasvuisempi ja kukkisi nuorempana kuin vartetut pionit. Hintaakin niillä kyllä on reippaasti enemmän, joten ehkä vartettujen tuottaminen on halvempaa. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa minulla on se vartettu versio (kun halvalla sain), ja sille on ihan omat istutusohjeensa.

Vähän tuli huono kuva mutta tässä nyt se puuosa. Varttamiskohta on tuo musta möykky kuvan alalaidassa.

Vartetun pionin istuttamiseen pätevät pitkälti samat ohjeet kuin vartetulle ruusulle. Vartettu osa pitää saada 15cm:n syvyydelle, jotta juuresta ei ala niin helposti puskea "villiversoja", eli tässä tapauksessa kiinanpionia. Syvään istuttaminen on myös varotoimenpide ankaran talven varalta, eli vaikka maanpäälliset osat sattuisivat kuolemaan, maan alle jääneestä varresta voi kasvaa uusia versoja tilalle. Ensimmäisten villiversojen ehkäisy tapahtuu jo istutusvaiheessa, eli jos siinä kiinanpionin juurenpätkässä sattuisi näkymään punaisia silmuja, ne poistetaan. "Aitoja" versoja kasvaa tällaisissa pioneissa vain siitä vartetusta rungosta. Jatkossa pionin kasvua seurataan ja jos maan pinnalle ilmestyy kiinanpionin versoja, ne leikataan pois.

Ja sieltäpä on jo kiinanpionin silmu puskemassa esiin. Pois vaan tuollaiset.

Pioni istutetaan 45 asteen kulmaan, jotta uusia versoja kasvaisi laajemmalta alueelta. Ja kuten jo alussa mainitsin, niin läpäisevä maa on olennainen osa tämän pionin viihtymiselle. Sekoitin siis kuopan pohjalle vielä toisenkin ämpärillisen hiekkaa ja lisäksi myös lecasoraa, jotta vettä ei varmasti jää seisoskelemaan pionin juurille. Valitsemani paikka on loivassa rinteessä, joten ylimääräisten vesien pitäisi valua mukavasti alamäkeen, mutta varma on aina varmaa. Pionin juuripaakussa oli hiusjuuristoa ainoastaan puolivälistä alaspäin, joten poistin istuttaessani varovasti turvetta paakun yläosasta. Korvasin poistetut turpeet hiekan, lecasoran ja kukkapenkin mullan sekoituksella. Heti vartekohdan ja puuvartisen osan ympärille laitoin enemmän lecasoraa ja hiekkaa.

Silmämääräisesti runko on nyt 45 asteen kulmassa.

Tuon verran paljastui paksua juurta ylimääräisten turpeiden poistolla. Enempää ei uskaltanut, jotta hiusjuuret eivät vahingoittuisi.

Pionilla oli sen verran lyhyt varsi, että vinoon istuttaessa lehdet ylsivät juuri ja juuri maan pinnalle ja multaa tuli juurten päälle vain reilu 10cm. Kunhan lehdet alkavat tuleentua, käyn lisäämässä vielä pari senttiä lecasoraa tai jos multa painuu kovin, niin hiekkamultaa sen verran, että pintamaa pysyy kummun muodossa ja siihen sitten vielä lecasoraa päälle.

Eipä jäänyt paljoa runkoa maan pinnalle ja loppukin jää piiloon, kunhan lehdet tuleentuvat ja tippuvat pois.

Pionin edestä lähti pois kaksi kolmasosaa tarhakurjenmiekka 'Black Swanista' ja paljon lemmikkiä, jotta sain sotkettua tarpeeksi isolle alalle hiekkaa mullan sekaan. Loputkin kurjenmiekat lähtevät kunhan keksin, mihin ne laitan. Sinikatanat jäivät melko lähelle, mutta niille tein oman hiekkapoteron silloin kun ne siirsin tuohon. Pionimontun vieressä oli siis jo valmiiksi läpäisevä kasvualusta. Sinikatanan sanotaan olevan lyhytikäinen perenna, joten ehkäpä ne ovat tehneet luonnostaan tilaa siihen mennessä kun pioni kasvaa isommaksi. Jos eivät, niin helposti ne saa tuosta kaivettua pois. Ranskantulikukka (alla olevassa kuvassa tuo pitsilehtinen ja härmäinen puska) voi isoine juurineen olla haastavampi tapaus, joten sitä pitää seurata ja poistaa hyvissä ajoin ennen kuin se puskee pionin multatilaan.

Siinäpä se pioni mahtuu ainakin vuoden verran kasvamaan.

Toivottavasti ensi talvena routa ei mene kovin syvälle eikä lämpötila sahaa plussan ja miinuksen välillä varsinkaan silloin kun lunta ei ole kovin paljoa suojaamassa talvenarkaa pioniani.

Syyskuuta

Jättikukkainen kaunopunahattu.

Syyskuu toi syksyn tullessaan. Enää sateinen ja kolea sää ei ole pilalle mennyt kesäpäivä, vaan ihan normaalia syksyä. Vastaavasti aurinkoinen ja lämmin päivä muuttuu normaalista kesäsäästä poikkeuksellisen hienoksi syyspäiväksi. Tai näin ainakin itse ajattelen, en tiedä, kuinka monta muuta jakaa tämän saman katsantokannan. Suhtautuminen voi varmaan vaihdella senkin mukaan, missä päin Suomea sattuu asustelemaan ja kuinka monta päivää viikossa tarvitsee mihinkin vuodenaikaan sateenvarjoa välttääkseen kastumisen.

Aurinkoista väriä hääpäivän kimpussa.

Meillä oli hiljattain kymmenvuotishääpäivä, jota juhlimme työkiireiden vuoksi joskus jälkeenpäin. Isäntä toi kuitenkin kukkakimpun piristämään sateisia ja pilvisen harmaita päiviä. Täytyy kyllä sanoa, että hääpäivänä kymmenen vuotta sitten oli paljon parempi sää kuin tänä vuonna. Muistan seuranneeni häitä edeltävän viikon ajan säätiedotuksia ja pelänneeni kaatosadetta, mutta itse h-hetkellä oli kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. Oikein sopiva juhlasää siis. Pari päivää häiden jälkeen satoikin sitten ihan kaatamalla. Jännä, miten sitä muistaakin jotkut asiat niin tarkkaan. Vaikka hääpäivän sateesta taitaakin olla pelkästään hyviä ennustuksia, ei se aurinkoinen poutasääkään näytä huono vaihtoehto olevan, kun on tänne saakka kerta päästy ilman tarvetta uuden siipan etsimiselle.

Vasemmalla normaalikokoiset kukat tehnyt punahattu, oikealla mutantti.

Olen aina ihaillut punahattuja, mutta niiden kasvattamisessa on ollut paljon epäonnea mukana. Ensimmäisen taimen istutin muistaakseni syksyllä 2018 mutta se kuoli heti ensimmäisenä talvenaan. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä taimia joka ikinen kevät mutta ne eivät ole onnistuneet talvehtimaan. Viimein kevään 2020 kylvöksistä tuli muutama taimi, jotka selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Keväällä 2021 ostin lisäksi yhden 'Magnuksen'. Merkintöjen mukaan 'Magnus' olisi tuo ylläolevan kuvan pienempikukkainen yksilö ja puskan muhkeampi kokokin viittaisi siihen, että taimi oli istutusvaiheessa paljon isompi kuin omat siementaimeni. Nyt vain tuosta kukan koosta heräsi epäilys, että olenkohan sittenkin sotkenut lajikkeet. Tai sitten siemenet olivat oikeasta 'Magnuksesta' ja ostotaimi väärää lajiketta. Tai sitten kolmivuotias taimi satsasi kukkien määrän sijaan niiden kokoon. On siinä useampia kukkia ja nuppujakin monta, mutta pienempikukkainen kukkii paljon runsaammin. No, olipa lajike mikä hyvänsä, niin ainakin ne vihdoin monen vuoden yrityksen jälkeen kukkivat.

Ensimmäiset ämpäriporkkanat. Sinkiläkin oli eksynyt mullan sekaan.

Porkkanankasvatus on onnistunut yhtä huonosti kuin punahattujen kasvattaminen. Harsoista ja hyönteisverkoista huolimatta porkkanakärpäset ja/tai kempit, sääolot, savimaa, kivet sun muut ovat koituneet maassa kasvatettujen porkkanoiden kohtaloksi. Annoin keväällä itselleni vielä viimeisen mahdollisuuden onnistua porkkanoiden kanssa ja kylvin kahdesta eri pussista siemeniä isoon ruukkuun. Kasvualustana oli puutarhakompostia, hiekkaa ja säkkimultaa. Pidin ruukun kesäkuun alkuun saakka ulkovarastossa ja ulkokasvatuksessa pidin ruukun päällä harsohuppua melkein heinäkuun loppuun saakka. Porkkanat ovat kasvaneet todella hitaasti ja vielä pari viikkoa sitten kokeeksi nykäisty harvennustaimi oli paksuimmasta kohdasta vain lyijykynän paksuinen. Nyt porkkanoiden paksuuskasvu oli selvästi alkanut, sillä harvennustaimet olivat hyvinkin syöntikokoisia. Muutama kanta oli päässyt vihertymään mutta porkkanoista ei löytynyt yhtään toukan koloa tai partaisuutta. Olipa kiva vaihteeksi onnistua!

Viime joulun amaryllikset varaston hyllyllä.

Päätin vihdoin onnistua myös jouluamaryllisten hoitamisessa niin, että saisin niistä monivuotiset ilot. Onnistuinkin pitämään ne hyvävointisina melkein koko kesän ja sipulitkin pullistuivat selvästi. Heinäkuun lopulla 'Harlequin' alkoi kuihduttaa lehtiään ja siirtyä selvästi lepotilaan, joten lopetin kastelun ja siirsin sen ulkovaraston hyllylle. Parin viikon päästä myös valkoinen alkoi osoittaa samoja merkkejä ja pääsi pian 'Harlequinin' seuraksi. Muistiin kirjoittamani ohjeen mukaan sipuli säilytetään lepäämässä noin 17-asteisessa tilassa ja lepotila voi kestää jopa kolme kuukautta. Varastossa on ollut suunnilleen oikea lämpötila mutta eipä 'Harlequin' malttanut huilailla kuin kuukauden ennen kuin alkoi työntää lehtiä. Nyt olen miettinyt, pitäisikö tuo huonouninen hoppuilija ottaa takaisin valoisaan ja istuttaa uuteen multaan vai antaa olla vielä hetken pimeässä.

Ensimmäiset kukkasipuliostokset. Vihdoin löytyi valkoista kurjenmiekkaa täältäkin!

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' ja Paeonia suffruticosa (Pensaspioni? Puupioni?).

Aurinkopenkin hidas muutos vesimyyrän kestäväksi sai uuden suunnan, kun äitini löysi omilta reissuiltaan erään taimiston alelaarit ja soitti minulle. Koska purppuraheisiangervo ja pionit ovat kestäneet vesimyyrän tekoset, päätin suosia samoja kasvisukuja. Pitsipihlajan tilalle mustilanhortensian ja purppuraheisiangervon väliin istutan keltaheisiangervon. Ensin pitää kuitenkin siirtää myös koivuangervot pois, jotta heisiangervolle tulee tarpeeksi tilaa. Todennäköisesti koivuangervot lähtevät vasta keväällä uuteen kotiinsa, joten istutan keltaheisiangervon johonkin valeeseen talven ajaksi. Eipähän päädy ainakaan heti ensimmäisenä talvenaan myyrän hampaisiin tai ole tiellä juuri silloin kun pitäisi saada isot koivuangervot kammettua ylös. Pioni sen sijaan pitää istuttaa jo tänä viikonloppuna. Sille olen kaavaillut paikkaa purppuraheisiangervon toiselta puolelta. Siinä sille pitäisi olla mahdollisimman suojainen paikka, toivottavasti myös pioni on samaa mieltä asiasta.

Vielä löytyy kärhöjä: etualalla tarhaviinikärhö 'Krakowiak', kärhöportissa loistokärhöt 'The President' ja 'Jan Pawel II'.

Kärhöportissa kukkii runsaasti myös tarhalyhtykärhö 'Zoprika', eli PRINCESS KATE.

Ja tämän ruukkukärhön piti olla 'Multi Pink', mutta kovasti näyttää 'Hagley Hybridiltä'.

Toinen ruukkukärhö oli sitä mitä pitikin, eli loistokärhö 'Blekitny Aniol' (BLUE ANGEL).

Suunnitelmani oli istuttaa ensi keväänä 'Blekitny Aniol' ja 'Multi Pink' viime viikonloppuna möyrittyyn kärhökaaripenkin osaan. Enkeli on menossa sinne joka tapauksessa mutta niin kaunis kuin 'Hagley Hybrid' sen kanssa olisikin, en haluaisi kolmatta Hagleyta samalle puolelle pihaa tai ylipäätään puutarhaani. Äidiltäni sellainen vielä puuttuu, joten ehkäpä Hagley menee hänelle ja minä etsin itselleni jonkun uuden kärhön enkelin kaveriksi. Joku hempukka vaaleanpunainen voisi olla kiva. Tai sitten valkoinen tai tummansininen. Tai voihan niitä kavereita olla kaksikin, kun tilaa kerta riittää.

Päivän kärhö on ehdottomasti loistokärhö 'Blekitny Aniol' suloisine röyhelöterälehtineen.

Nyt taidan kuitenkin lähteä tekemään tilaa sille pionille, kun sääkin näyttää vihdoin melkein tähän saakka kestäneen tihkusateen jälkeen kirkastuvan. Hyvää syyskuuta!

Pientä muutosta

Karo aamulenkin jälkeen. Nyt olisi kiire aamupalalle.

Viikonloppuna puutarhatyövuorossa oli penkkien etureunojen kitkentää. Nurmikolta pölisee aina kesällä voikukansiemeniä kukkapenkin puolelle ja niistä itäneet taimet ovat tähän aikaan sen verran häiritsevän kokoisia, että pieni kitkentä siistii yleisilmettä kummasti. Aloitin aurinkopenkistä ja jatkoin siitä kärhökaaripenkin päähän, jota kitkiessäni tuli taas mieleen myskimalvojen hurja siementuotto. Pari kärhöäkin olisi odottelemassa sopivaa paikkaa. Niin ja mihinkäs sitä sen tummapärskäjuuren taimenkin laittaisi? Tai yhden siemenestä kasvatetun siperiankurjenmiekan? Mitähän kaikkea myskimalvojen tilalle sopisikaan?

Kyllähän tuo reuna jo vähän kitkemistä kaipasi... Kuunlilja on lajiketta 'Halcyon'.

Paljon parempi. Jätin osan belliksistä kuunliljojen väliin tuomaan keväälle vihreyttä ja kukintaa.

Puutarhaessun taskussa oli sopivasti muistivihko ja kynä, joten aloin sommitella uutta järjestystä. Suoraan en kuitenkaan hyökännyt kaivuupuuhiin, vaan jatkoin kitkemistä ja päätin jättää asian hautumaan seuraavaan päivään. Kovin paljoa en ehtinyt enää kitkeä, kun piti lähteä valmistelemaan lettutaikinaa iltapäivän ystäväperheen vierailua varten. Sää oli niin mainio, että kahvipöytään päätettiin paistella 1,5 litran annos muurikkalettuja.

Vieraat toivat komean orkidean tuomisiksi.

Yön yli uutta suunnitelmaa pohdiskeltuani päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Myskimalvat pois ja muutaman jaloangervon siirto, niin johan tulee tilaa riittämiin kaikille. Paitsi että työn edetessä kävi selväksi, etteivät kaikki jaloangervot mahdu millään. Kasvit ovat menneet aina nopeasti torissa kaupaksi, joten otin yhdestä kuvan ja laitoin kolme isoa tainta myyntiin. Ehdin juuri laittaa hanskat takaisin käteen ja kaivaa siirrettävät angervot ylös, kun kuulin jonkun alkavan nakuttaa puun runkoa takanani metsässä. Aurinko paistoi juuri sieltä päin, joten en nähnyt, mikä otus puussa oli. Käpytikkoja on näkynyt joka päivä, joten arvelin yhden olevan taas kaivelemassa syötävää kuoren alta. Tosin oravakin voisi ehkä saada vastaavaa ääntä aikaiseksi jotain rouskuttaessaan. Käännyin takaisin kukkapenkkiin jatkamaan hommiani, kun huomasin isokokoisen varjon vilahtavan ohi ja kuulin epämääräisen rääkäisyn. Pyörähdin samantien ympäri ja ehdin huomata, kun haukka kieppui siivet levällään maata kohti aivan yhden männyn rungon vieressä.

Auringon kohdalla olevan männyn kupeessa taisteltiin muutama sekunti elämästä ja kuolemasta.

Kiskaisin puutarhahanskat pois kädestäni ja lähdin kännykkää taskusta kaivellen kulkemaan lähemmäs, kun haukka ilmestyi metsästä suoraan minua kohti ja lensi herukkapensaan latvaa hipoen naapurin tontin kautta metsän taakse. Kaikki tapahtui niin nopeasti, etten ehtinyt saada kuvaa, vaikka olinkin jo saanut kännykän pikanäppäimellä kameran esiin. Sen verran kookas ja raskastekoinen lintu minusta oli, että 80% varmuudella arvelen sitä kanahaukaksi. Aiemmin näkemäni varpushaukat ovat minusta olleet jotenkin siromman oloisia. Luontoportti.fi-sivuston kuvista löytyi myös muutama takaa päin otettu kuva, jotka vahvistivat epäilyjäni. Itselleni kun jäi mieleen parhaiten linnun selkäpuolen väritys. Sitä en nähnyt, oliko haukalla saalista kynsissä vai pääsikö aiottu lounas tällä kertaa karkuun. En löytänyt metsästäkään irronneita sulkia tai muita merkkejä saaliin nappaamisesta, joten selvittämättä jäi se luontomysteeri.

Haukka ilmestyi tuolta puiden keskeltä ja jatkoi matkaansa oikealle. Seisoin juuri tässä samassa kohdassa silloin.

Takaisin kukkapenkkiä kohti rämpiessäni kännykkä kilahti. Jaloangervojen myynti-ilmoitus oli vasta julkaistu torissa ja heti tuli ensimmäinen viesti. Siitä ei mennyt tuntiakaan, kun kaikki kolme puskaa oli haettu uuteen kotiin. Se kävi nopeasti! Aika pian sain itsekin projektini valmiiksi. Voi olla, että ensi kesänä kaivan vielä pari jaloangervoa pois, mutta tällä erää ne saavat jäädä paikoilleen. Istutan kärhöt vasta keväällä paikoilleen mutta kaivoin niiden kohdalle jo valmiiksi kunnon annoksen pikakompostorin edellisestä tyhjennyksestä tullutta multaa. Se oli ehtinyt tekeytyä parisen viikkoa puutarhakompostin valmiimmalla puolella mutta saa nyt maatua loppuun kärhömontun pohjalla. Pienemmät annokset samaa tavaraa hautasin tummapärskäjuuren ja siperiankurjenmiekan taimien alle, jotta ne saavat sitten aikanaan vähän lisäpuhtia kasvuunsa. En tiedä, tuleeko tuo kohta olemaan siperiankurjenmiekalle "se lopullinen" paikka mutta kasvakoot siinä kokoa ja näyttäkööt ainakin ensimmäisen kukkansa ennen seuraavaa siirtoa.

Yksi leveähkö lehti vasemmalla on tummapärskäjuuri, kurjenmiekka tuli ylemmäs. Niiden välissä heti jaloangervojen edessä on sammalleimulla täytetty paikka kärhöille.

Penkin reunalla oli sekalainen kasvusto sammalleimua, josta oli tarkoitus erottaa eri värit toisistaan ja levittää niitä koko reunan alueelle. Tässä vaiheessa kesää ei kukan väreistä ole tietoakaan, joten jaoin mättäitä vain pienemmiksi aluiksi ja levittelin harvempaan. Jospa ne eivät olisi enää niin pahasti sekaisin. Istutin kaikki ylimääräisiksi jääneet taimet ja irtonaiset versonpätkät kärhöjä odottavaan keskiosaan kasvattamaan juuriaan, jotta saan niistä ensi keväänä vahvat taimet kivikkorinteen juurelle. Sieltä kun oli tarkoitus hiljalleen vähentää nurmikkoa ja korvata sitä matalilla, satunnaista tallausta kestävillä maanpeitekasveilla. Pienen sammalleimupläntin lisäksi siellä on jo pikkuisen ketoneilikkaa, keto-orvokkia, hopeahärkkiä ja siankärsämöä. Ensi keväänä sammalleimujen osuus lisääntyy reilusti, jos vain kaikki jakopalat lähtevät talven jälkeen kasvuun.

Maksaruoho 'Red Cauli' on nyt heti kuunliljojen takana.

Penkin etuosaan jäi vielä iso aukko, sillä en halunnut jakaa keväällä saksalaiskaupasta ostettua isomaksaruoho 'Red Caulia' tähän aikaan. Kukkikoon nyt ja valmistautukoon samalla rauhassa talven tuloon. Ensi keväänä siitä saa paljon isommat jakopalat täyttämään tyhjää tilaa. En halunnut myöskään myllätä liikaa maksaruohon ympärillä, sillä istutin siihen alkukesällä kellarissa viime talven yli olleet hollanninkurjenmiekat. Niiden talvehtimisesta ei ole mitään varmuutta mutta enpähän ainakaan pilaa vähäisiä mahdollisuuksia sillä, että vetäisisin mukulat vahingossa lapiolla halki.

Välikevennys: Karo löysi itselleen hyvän pesän lasten osittain tyhjentyneestä Ryhmä Hau -majasta.

Alkusyksyn aikataulut ja rutiinit eivät ole vielä oikein asettuneet uomiinsa, mikä on syönyt someaikaa selvästi. Lisäksi marjojen kerääminen ja muu sadonkorjuu lohkaisee oman osansa vapaa-ajasta. Kunhan tässä saadaan rutiinit taas toimimaan ja puutarhan kiireet helpottamaan, löytyy blogien tutkimisellekin varmasti oma aikansa. Ja tässä vaiheessa huomasin kirjoittaneeni kappaleen alkuun sanan 'alkusyksy'. Olen yrittänyt pitää elokuuta vielä loppukesänä, mutta näemmä se ei ole onnistunut kovin hyvin. Eipä se kyllä ole ihmekään, kun katsoo ikkunasta ulos. Pilvet roikkuvat alhaalla, tuulee ja välillä ripsauttaa vettä. Koivut ovat pysyneet kostean kesän ansiosta vihreinä mutta naapurin syreenissä ja muutamassa pihlajassa alkaa näkyä jo merkkejä ruskasta. Kai se on siis jo luovutettava ja alettava asennoitua alkusyksymoodiin.

Päivän kärhö on tänään 'Piilu'.

Aurinkoisia elokuun viimeisiä päiviä!

Harmaiden päivien kukkasia

Keltatörmänkukka näemmä kukkii jo ensimmäisenä kesänään.

Välillä tuntuu, että saa tehdä jo ihan tosissaan töitä, jotta saisi pidettyä mielen syksyn sijaan loppukesässä. Keskiviikkona tänne sattui taas rankka ja hyvin paikallinen kuurosade. Mittariin oli kertynyt vajaan parin tunnin aikana 24mm vettä, mikä sai monta kasvia nyykähtämään pitkin pituuttaan. Mitään ei kuitenkaan katkeillut poikki, joten vähällä selvittiin. Öisin on välillä ollut niin kylmää, että avomaan kurkku luovutti harsoista huolimatta. Suojaamatta jääneet kesäkurpitsa ja pavut sen sijaan ovat vielä hengissä. Tomaatit ja paprikat onneksi kestävät kylmempääkin, joten niillä ei ollut mitään hätää harsojen suojissa. Saisi kuitenkin tulla vähän lämpimämpää ja aurinkoisempaa säätä, jotta kaikki raakileet kypsyisivät ennen kuin on liian kylmää.

Gladiolukset kukkivat. Osan leikkasin maljakkoon pois retkottamasta.

Istutin keväällä osan gladioluksista maahan ja osan ruukkuun patiolle. Tässä vaiheessa kesää on täysin selvää, että jatkossa kaikki gladiolukset kannattaa istuttaa maahan. Ruukussa kasvavat ovat vasta alkaneet työntää nuppujaan esiin eivätkä ole muutenkaan niin komean näköisiä kuin maassa kasvavat kaverinsa, vaikka ovat saaneet lannoitusta pitkin kesää muiden kesäkukkien tapaan. Maassa kasvaville laitoin vain kanankakkaa istutusvaiheessa ja sen jälkeen ovat saaneet pärjätä omillaan. Sekoituspussista tähän mennessä neljä yksilöä on kukkinut punaisena ja kuusi valkoisena. Merkkasin jo valkoisia narulla, jotta osaan kerätä oikeat mukulat syksymmällä talvetusta varten pois. Kaikkea ei vain ole mahdollista säilyttää, kun vapaat kukkapenkitkin vähenevät koko ajan. Jos vanhat vaaleanpunaiset ovat kasvattaneet kunnon mukuloita, otan niistä myös muutaman talteen.

Salkoruusu 'Nigra' kurottelee koko ajan korkeammalle. Korkein latva hipoo kuvan yläreunaa.

Ei voi kuin ällistellä salkoruusu 'Nigran' kasvuhaluja. Uusia kukkavarsia nousee koko ajan lisää ja entiset kasvavat kohti taivasta. Yllä olevassa kuvassa loistokärhö 'Voluceau' ja syyshortensia 'Prim White' jäävät selvästi salkoruusua matalammaksi. Joskus ajattelin, että salkoruusu olisi varmaan hyvä leikkokukkana, mutta nyt kun olen tuon yhden kasvuvoimaa ihmetellyt, leikkokukka-ajatus on täysin hylätty. Ainakaan minulla ei ole niin kookasta maljakkoa, että puolitoistametrinen kukkavarsi ensinnäkin pysyisi pystyssä ja toisekseen näyttäisi sopusuhtaiselta. Ja mihinkä pöydälle sellaisen monsterikimpun edes laittaisi?

Maksaruohot ovat vielä pieniä mutta lopputulos on jo kuviteltavissa.

Viime syksynä hankittu violettilehtinen maksaruoho 'Jose Aubergine' poiki ajatuksen hävittää jalopähkämöt kärhökaaripenkistä. Syksyllä istutettu emotaimi selvisi hyvin talvesta, joten pääsin keväällä jakamaan sen neljään osaan ja poistamaan kaikki jalopähkämöt kerralla. Kovin komeiksi maksaruohot eivät kesän aikana ehtineet kasvaa, mutta sen verran kuitenkin, että pääsin toteamaan hetken mielijohteena syntyneen idean onnistuneeksi. Jospa ne ensi kesänä kasvaisivat vähän lähemmäksi luvattua 40cm:n korkeutta, kun saavat olla koko kasvukauden rauhassa. Heti maksaruohojen takana on tänä vuonna siemenestä kasvatettuja punahatun taimia, joista osa pitää siirtää keväällä muualle, jos sattuvat selviämään talvesta. Kaksi vanhempaa 'Magnusta' on viihtynyt ja kukkii nyt, joten ainakin paikka on punahatuille sopiva. Toivottavasti ensi talvi on suotuisa, sillä uudet taimet ovat siemenkirjeen satoa ja todennäköisesti kukiltaan eri näköiset kuin nuo ennestään minulla olleet kasvit. Siemenet on kerätty 'Delicious Candy' -lajikkeen kukista ja olisipa muuten mukava, jos edes joku taimista olisi emokasvinsa kaltainen.

Komeamaksaruoho 'Jose Aubergine'.

Palloesikko teki syysyllätyksen. Tätä vastapäätä polun toisella puolella jouluruusu puskee nuppuja.

Omistetaanpa postauksen loppuosa kärhökaaripenkin kaunottarille. Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' ei vielä viime kesänä ehtinyt tehdä kuin pari kukkaa, jotka nekin kärsivät heti auettuaan syyshalloista. Tänä vuonna kukinta alkoi selvästi aiemmin, vaikkakin edelleen aika niukkana. Kukkia kuitenkin on jonkun verran aivan kärhön latvassa ja nuppujakin näyttäisi olevan, joten olen tyytyväinen. 'Krakowiak' ei kuulu ihan lempikärhöihini, sillä sen kukat ovat minimaalisen pienet loistokärhöihin verrattuna, mutta väriltään se on nätti. Sen kaverina on loistokärhö 'Omoshiro', jonka valtavankokoiset kukat korostuvat entisestään pienten kukkien keskellä, jos kärhöt vain suostuisivat kukkimaan yhtä aikaa. 'Omoshiro' kukki ainakin tänä vuonna selvästi aikaisemmin ja on nyt käytännössä lopettanut kukinnan kokonaan. Nuori kärhö on sekin, joten kukinta-aika todennäköisesti pitenee tulevaisuudessa.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' kukkii harmaata taivasta vasten.

Kärhöportissa on nyt kukkia kummallakin puolella. 'Krakowiak' näkyy taustalla portin oikealla puolella.

Loistokärhö 'Piilu' vasemmalla, tarhaviinikärhö' Justa' ja pari tarhalyhtykärhö PRINCESS KATEN kukkaa seassa.

Loistokärhö 'Jan Pawel II' kukkii taas aivan portin huipulla.

Kärhöjen kukissa on valtavia kokoeroja. Esimerkiksi mantsuriankärhö tekee vain parin sentin kokoisia, siroja kukkia ja moni tarhaviinikärhö 5-8-senttisiä kukkia. Loistokärhöjä ei suotta sanota isokukkaisiksi kärhöiksi, sillä niiden kukat ovat järjestään yli kymmensenttisiä halkaisijaltaan. Muutama komistus puskee tuosta vain jopa lähes ruokalautasen kokoisia kukkia. Yksi sellaisista on 'Jan Pawel II', joka valitettavasti tykkää kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoo upeat kukkansa siellä. Sen kukinta-aikaan pitäisikin tuoda tikapuut kärhön viereen, jotta voisi aina halutessaan helposti kiivetä ihastelemaan yläilmoissa keikkuvia kukkia. Tänä vuonna 'Jan Pawel II' teki hyvin selvät pinkit raidat terälehtiinsä, mikä johtuu varmaan viileistä öistä ja osin päivistäkin. Tosin raitojen häviämiseen ei mene kuin päivä-pari ja sen jälkeen kukat ovat vitivalkoisia kukinnan loppuun saakka.

Päivän kärhökomistus on 'Jan Pawel II'.

Toivottavasti viikonloppuna on hyvä sää, sillä marjankeruun ja mehustuksen lisäksi tekisi mieli vähän puuhailla kukkapenkeissäkin.

Muutama kärhöherkku kukassa

Tarhaviinikärhö 'Etoile Violette'

Tässä vaiheessa kesää on jo ihan pakko tehdä edes yksi kärhöpostaus. Valikoin tähän enimmäkseen tarhaviinikärhöjä, sillä niitä en ole aiemmin kovin suureen ääneen esitellytkään. Syykin on selvä: niitä ei ole minulla kovin montaa ja nekin vähät ovat nuoria taimia. Paitsi kärhökaaripenkin 'Justa', mutta sitä ei lasketa. Katsellaan nyt kuitenkin niitä uudempia tapauksia.

'Etoile Violetten' kanssa samassa tuessa kasvaa tarhaviinikärhö 'Pernille'.

Aurinkopenkin viehkeä parivaljakko on vasta viime kesän istutuksia. 'Etoile Violette' lähti keväällä reippaasti kasvuun mutta hänen kaverinsa 'Pernille' jurotti pitkään. Vihdoin sekin lähti kasvuun ja kukkii nyt parin verson voimin. 'Pernillen' kukat ovat hieman suuremmat ja täyteläisemmän muotoiset kuin 'Etoile Violettella' mutta kummankin kukan muodossa on samanlaista pyöreyttä. Väreiltäänkin ne sopivat minusta todella kauniisti yhteen.

'Etoile Violette' etualalla.

'Pernille'

Kärhöt ja niiden takana purppurapunalatva.

Aurinkopenkin kasveja on usein hankala kuvata, sillä pihan puolelta kuvatessa naapurien talot ja pihat tulevat liikaa näkyviin. Kadulta kuvatessa taas näkyy vain kivikkorinne, aita ja aidan yli kurottelevia kasveja. Tonttimme kun on puolisentoista metriä katua korkeammalla. Ainoa mahdollinen kuvakulma onkin oikeastaan pihaantulotien puolelta tai sitten kyykistellen etupihan puolelta niin, että aita ja kasvit peittävät naapuritalot.

Tiukukärhö, eli tarhakellokärhö 'Arabella' kukkii runsaasti ja pitkään.

Takapihallakin on tarhaviinikärhöjä. Tai ainakin yksi: 'Madame Julia Correvon'. Sen istutin jo kesällä 2021 mutta se ei oikein ole osoittanut kasvuhaluja. Sen ainokainen verso kukki kuitenkin viime kesänä ja tänä vuonna versomäärä tuplaantui. Kukintakin aikaistui suunnilleen parilla viikolla, joten ehkäpä madame alkaa pikku hiljaa asettua nuotiopaikalle. Samassa seinäkkeessä sen kanssa kiipeilee nyt vaaleanpunaisia ja valkoisia tuoksuherneitä. Toista kärhökaveria Julialle ei taida saada, ellei kaiva koivuangervoa tai konnanyrttiä pois edestä. Tosin tuoksuherneitäkin pitää saada johonkin kasvamaan, joten ehkäpä jätän niille tilaa Madame Julian luokse.

'Madame Julia Correvon' ja tuoksuherneitä.

'Madame Julia Correvonin' väri sopii hienosti mustiin rakenteisiin.

Luumutarhan takana olevassa seinäkkeessä kiipeilee loistokärhö 'Innocent Blush' yhdessä 'Polish Spiritin' kanssa. 'Polish Spirit' on aiemmin luettu tarhaviinikärhöihin mutta ilmeisesti se nykyään laskettaisiin Jackmanii-ryhmään kuuluvaksi, eli loistokärhöihin, vaikka asiasta ei ihan täyttä yksimielisyyttä olekaan. Sen verran kookkaat kukat 'Polish Spiritillä' kuitenkin on, että ihan mielelläni kutsun sitä loistokärhöksi. Kasvuvoimaa sillä tuntuu kuitenkin olevan aivan yhtä paljon kuin tarhaviinikärhöillä, mikä on oikein hyvä juttu. Ensi vuonna pitäisi vain muistaa ohjata sen versoja jo alusta alkaen leveälle, jotta koko seinäke peittyisi lehtimassaan ja kukkiin. 'Innocent Blush' on selvästi maltillisempi kasvussaan eikä tavoittele turhaan korkeuksia.

Valkoinen 'Innocent Blush' ja violetti 'Polish Spirit' vasta aloittelevat kukintaansa.

Nuotiopaikan takaseinäkkeessä mantsuriankärhö ja tuoksuherneet kukkivat iloisesti sikinsokin.

Nuotiopaikalla kasvavista kärhöistä alkukesällä istutettu 'Miss Bateman' on jurottanut koko kesän mutta nyt se on tehnyt pari hentoista uutta versoa. Ilmeisesti se onkin käyttänyt kaiken energiansa juurtumiseen. Se ei ole kukkinut vielä kertaakaan, joten olisipa oikein kiva vihdoin ensi kesänä nähdä sen ensimmäiset kukat. Muistan ostaneeni kärhön syksyn viimeisistä aleista mutta mitään muistikuvaa ei ole siitä, olisiko siinä ollut edes yhtä terälehteä jäljellä ostohetkellä. Toivottavasti kärhö nyt on sitä mitä lappunen lupasi tai olisi edes joku sellainen lajike, mitä minulla ei ennestään vielä ole. Värien kanssa tuskin tulee ongelmia, sillä lähimmät kasvit ovat valkoisia tai vaaleanpunaisia. Loistokärhöissä kun ei oikein räikeitä oransseja tai keltaisia värejä ole, niin on vaikea mitään silmiä vihlovia yhdistelmiäkään saada aikaiseksi. Lähimmät kärhökaveritkin ovat useamman metrin päässä: 'Madame Julia Correvon' vasemmalla puolella omassa seinäkkeessään ja loistokärhö 'Ville de Lyon' oikealla nuotiopaikalle johtavan polun toisella puolella.

Päivän kärhö on tänään loistokärhö 'Ville de Lyon', joka alkaa vihdoin aukoa nuppujaan.

Yöt alkavat olla jo sen verran koleita, että piti ihan etsiä harsot kurkun, paprikoiden ja tomaattien suojaksi. Mittari väitti toissayönä lämpötilan käyneen alimmillaan kuudessa asteessa ja muinakin öinä on ollut vain 7,5 astetta kylmimmillään. Päivisin on kuitenkin ollut vielä t-paitakeliä, vaikkakin shortsit ja ohuet kesähameet jouduin jo vaihtamaan pidempiin housuihin. Vielä en haluaisi sanoa, että kesä on ohi mutta kai se kohta on pakko taipua vaihtamaan vuodenaikaa siihen s-sanaan. Onneksi kärhöt jaksavat kukkia, vaikka pieni pakkanenkin välillä nipsaisisi. Seuraavaan postaukseen onkin tulossa taas muutama kärhökuva lisää. Hyvää alkavaa viikkoa!