11: Pieni joulusatu

Tontuilla oli ongelma: tiuku oli liian painava valesypressin hentojen oksien kannateltavaksi. Jos tiuku olisi lumessa, tuuli ei voisi soittaa sitä. Tontut kerääntyivät piiriin ja pohdiskelivat ongelmaa. Valesypressi ja kivi katsoivat hiljaisina tonttujen kokousta ja luulivat jo, ettei ratkaisua löydy ollenkaan. Yhtäkkiä tontut hajaantuivat ja juoksivat kuka minnekin. Pitkän ajan päästä kuului vihellys kaukaa kaakosta. Siihen vastasi toinen etelästä ja kolmas lännestä. Kuului vihellyksiä sieltä ja täältä, ja pian valesypressi näki parin tontun juoksevan ensimmäisen vihellyksen suuntaan. Kului hetki jos toinenkin ennen kuin punaiset lakit alkoivat vilkkua nietosten takana.

Tontut ilmestyivät valesypressin ja kiven luo kantaen valtavan suurta oksaa. Mitä ihmettä he sillä oikein aikovat tehdä?

10: Pieni joulusatu

Tontut olivat heränneet ja puuhastelivat kuka mitäkin, kun punatulkku lennähti heidän luokseen pieni tiuku nokassaan. Punatulkku kertoi löytäneensä tiu'un lumesta ja päättäneensä tuoda sen valesypressin oksaan roikkumaan ja ilahduttamaan vienolla kilinällään. Punatulkku ei nimittäin tiennyt, oliko kukaan muu vielä löytänyt yksinäistä valesypressiä ja kiveä. Lintu oli selvästi mielissään siitä, kun puun luona oli käynyt jo näin monta vierailijaa. Tontut keskustelivat kilvan siitä, mikä oksa olisi paras tiu'un ripustuspaikkana, jotta tuuli pääsisi soittamaan sitä. Ne osoittivat punatulkulle parhaan sijoituspaikan ja lintu lensi viemään tiukua sinne. Kaikkien harmiksi valesypressin oksat olivat liian hennot kestämään tiu'un painon, ja kerta toisensa jälkeen tiuku putosi lumeen.

Harmillinen takaisku. Tiuku pitää saada roikkumaan, sillä ei se lumihangessa soi. Mikäs nyt neuvoksi?

9: Pieni joulusatu

Aamulla varhain valesypressi heräsi hangen narahteluun ja kiivaaseen puheensorinaan. "Kyllä se täällä jossain on! Ihan varmasti!" sanoi tuohtunut ääni. "Maisema vain näyttää lumisateen jälkeen aivan erilaiselta", jatkoi toinen. "Hei, tuolla se on! Näettekö? Ressukka on hautautunut melkein kokonaan lumeen", ilmoitti kolmas. Tonttujoukko piti pikaisen tilannepalaverin ja levittäytyi sen jälkeen valesypressin ja kiven ympärille. Ne alkoivat pudistella lunta pois valesypressin ja kiven päältä.

Valesypressi oli niin riemuissaan saadessaan joukon tonttuja luokseen, että heilautti reippaasti oksiaan. Hän hämmentyi, kun hetkeen ei näkynytkään yhtään mitään. Oliko hän kuullut harhoja? Pian valesypressin oksien päältä tippuneen lumen seasta alkoi näkyä liikehdintää ja punaiset tonttulakin kärjet pilkistelivät yksi toisensa jälkeen esiin.

Viimein kaikki yhdeksän tonttua olivat kaivautuneet esiin ja puhdistivat lumet myös kivenmurikan ja lumiukon päältä. Riemua riitti ja koko tonttujoukko oli yhtä mieltä siitä, että kolmen ensimmäisen tontun löytämä retkipaikka oli karttaan merkitsemisen arvoinen. Illan pimetessä tontut sytyttivät valesypressin viereen nuotion ja kertoivat tarinoita toisilleen.

Valesypressi kuunteli tonttujen jutustelua haltioituneena ja enemmän kuin mielellään hän yön tullen päästi tontut oksiensa suojaan nukkumaan. Mitähän huomenna tapahtuisi?

8: Pieni joulusatu

Pikkuinen valesypressi oli nukkunut mainiosti ja nähnyt unta tonttujen eilisestä eväsretkestä. Hän heräsi uuteen aamuun intoa täynnä ja tähyili kaukaisuuteen, jos sieltä vaikka alkaisi kuulua puheensorinaa tai näkyä punaisia hiippalakkeja. Valesypressi odotti ja odotti, mutta ei nähnyt muuta kuin hiljalleen leijailevia lumihiutaleita.

Taivas oli harmaa ja lunta satoi koko ajan enemmän. Valesypressi, kivi ja lumiukko olivat saaneet jo ohuen lumihunnun ylleen. Iltaan mennessä lunta oli tuiskuttanut jo niin paljon, että kaikki kolme olivat jo melkein kokonaan hautautuneet hangen alle.

"Voi surkeuksien surkeus", ajatteli valesypressi, "löytävätköhän tontut minua enää ollenkaan?"

7: Pieni joulusatu

Hurja tuuli oli tyyntynyt yön aikana ja valesypressikin oli vielä tiukasti kiinni maassa. Ihme kyllä, mutta lumiukon hattukaan ei ollut lähtenyt tuulen mukaan. Yhtäkkiä valesypressi kuuli jotain. Aivan kuin iloista puheensorinaa. Äänet voimistuivat hiljalleen ja pian valesypressi erotti lumipenkan takaa kolme punaista tonttulakkia. Kohta lumikinos madaltui sen verran, että tontut näkyivät kokonaan. Etummaisella oli jokin pussukka selässään.

Ne jatkoivat matkaansa määrätietoisesti eteenpäin, kunnes yksi tontuista vilkaisi sivulleen ja huomasi valesypressin. "Hei, katsokaa mitä tuolla näkyy! Eikö siellä olisikin hyvä pitää evästauko?", se huudahti. Kaksi muuta olivat samaa mieltä ja niin kolmikko kääntyi suoraan kohti valesypressiä ja kiveä. "Katsokaa tuota lumiukkoa! Täällä on käynyt joku ennen meitä", tontut puhelivat.

Ne levittivät punaruudullisen huovan kiven viereen hangelle ja istahtivat syömään pipareita. "Miksi emme ole aiemmin tienneet tästä? Tässä vuoren kupeessahan on mainio eväsretkipaikka", yksi tontuista pohdiskeli. "Täällä taisi olla aiemmin tiheä kuusikko. Nyt kun ihmiset veivät kuuset joulupuiksi, niin maisema avartui ja tämä suloinen puu näkyy kauas", toinen vastasi.

"Hei, mutta nyt meidän pitää jatkaa matkaa! Tullaan joku toinen päivä tänne uudelleen koko porukan kanssa", partasuinen tonttu ehdotti ja alkoi kääriä huopaa takaisin selkäänsä. Pian tontut olivat tallustaneet tiehensä, mutta valesypressi ihmetteli kuulemaansa mielessään. "Sanoivatko tontut juuri, että tulevat tänne vielä uudelleen ja ihan isolla porukalla?", se mietti. Jos hänellä olisi ollut jalat, hän olisi varmaan juossut innoissaan kiven ympärillä. Nyt hän tyytyi heiluttelemaan oksiaan. Koskahan tontut tulevat? Joko huomenna?

6: Pieni joulusatu

6.12. oli hyvin tuulinen päivä. Valesypressistä tuntui, että tuulenpuuskat vielä riuhtaisevat hänet juurineen ilmaan. Ihme, että pienen tontun tekemä lumiukko pysyi paikoillaan. Kivenmurikkaa tällaiset tuulenpuuskat eivät hetkauttaneet suuntaan tai toiseenkaan, mutta häntäkin hieman hirvitti valesypressin puolesta. Yhtäkkiä vuorenrinteen takaa ilmestyi tuulessa villisti kieppuva ja rapiseva asia, joka takertui valesypressin oksiin. Pieni puu säikähti sitä niin kovasti, että melkein pudotti neulasensa!

Kivi tiesi kertoa, että tuulen mukana oli lentänyt Suomen lippu. Se oli tehty paperista, joten ehkä joltain epäonniselta lapsukaiselta oli karannut koulussa askarreltu lippu. Oli nimittäin Suomen itsenäisyyspäivä. Kauaa lippu ei valesypressiä koristanut, sillä kovempi tuulenpuuska riuhtaisi sen irti ja se lähti jatkamaan matkaansa hangen päällä lepattaen. Kuinkahan käy valesypressin? Lähteekö sekin tuulen mukana maailmalle?

Hyvää itsenäisyyspäivää!

5: Pieni joulusatu

Sana yksinäisestä valesypressistä ja kivestä levisi. Lettipäinen tonttutyttö oli törmännyt eilen hyvin kiireisen oloiseen pikkutonttuun, joka oli huitaissut kädellään vuoren suuntaan ja pyytänyt tonttutyttöä käväisemään siellä. Tonttutyttö ei yhtään tiennyt, mitä vuoren takana olisi, mutta lähti silti kiireen vilkkaa pikkutontun osoittamaan suuntaan. Jotain hyvin tärkeää siellä piti olla, sillä eihän tonttu juoksuttaisi toista tonttua joulukuun kiireiden keskellä turhan takia. Vuoren ympärillä ei ollut näkynyt mitään muutakaan, joten tonttutyttö arvasi löytäneensä pienen tontun tarkoittaman paikan. Kukapa muukaan olisi tehnyt lumiukon tänne kuin leikkimielinen pikkutonttu.

"Hmm... Kyllä... Aivan selvästi tässä on potentiaalia... Hmm...", mutisi tonttutyttö kierrellessään valesypressin ympärillä. "Nyt minulle tuli aivan hirmuinen kiire, suokaa anteeksi", tonttutyttö hihkaisi pois juostessaan. Valesypressi ja kivi olivat aivan ymmällään. Mitä ihmettä tämä pikavierailu oikein tarkoitti? Mitä tonttutyttö oikein pohdiskeli?