Onko kasvimaalla autiota?

Ei herneitä, mutta onneksi sentään kukkia. Aidan vieressä samettiruusutkin säästyivät etanoiden hyökkäykseltä toisin kuin lavoissa olleet taimet.

Aikaisemmin kerroin tämän vuoden supertaistostani kasvimaalla mellastavia etanoita vastaan. Hyvä uutinen on, että etanat ovat vähentyneet huomattavasti kuukauden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Huono uutinen on taas se, että niitä löytyy edelleen muutamia aina kun lähtee systemaattisesti niitä etsimään. Nyt tilanne on kuitenkin aika hyvin tasapainossa eikä kasvejani tuhota maata myöten. Olemme jopa saaneet kerätä pari kertaa vahapapuja ruuaksi niistä muutamasta etanoilta säästyneestä taimesta. Nyt löysin ensimmäisistä salkopavuistakin pieniä pavun alkuja. Pakastimeen saakka tämän vuoden sadosta ei varmasti papuja yllä, mutta tilanne voisi olla huonompikin.

Risukartiossa piti olla kuusi salkopapua ja saman laatikon reunassa rivi vahapapuja. Salkopapuja on kaksi tai kolme tainta etanoiden jäljiltä. Kaksi ruusukaalia ovat myös kasvaneet hyvin ja varsissa on paljon pieniä kerän alkuja tulossa.

Vahapapuja on laatikon tällä reunalla neljä tainta. Loput vihreät ovat selleriä ja onpa seassa yksi sipuli ja pihakäenkaalikin.

Sipulit jäivät melko pieniksi, sillä etanat tuhosivat niiden lehtiä hyvällä ruokahalulla eikä heinäkuun kuiva kausikaan tehnyt hyvää niille. Osa istukkaista tuhoutui myös oravan (?) takia ja muutaman söivät sipulikärpäset. Olen kerännyt sipuleita ruuaksi tai kuivumaan sitä mukaa kun niiden naatit ovat alkaneet kellastua. Muutama sitkeä tapaus on edelleen varret pystyssä, joten niiden olen antanut jäädä kasvamaan vielä kokoa. Vaikka osa suurin osa sipulisadosta kehittyi syömäkelpoiseksi, en silti aio ensi vuonna kasvattaa sipulia. Se ei todellakaan ole vaivattomin mahdollinen kasvi tällaiselle huolettomalle harrastelijalle ja vie liikaa tilaakin. Ainakaan täällä en ole nähnyt pikkuisia 15 tai 20 istukassipulin pusseja myynnissä. Valkosipulit jäivät kuivuuden takia vähän pieniksi mutta onnistuivat muuten yhtä luotettavasti kuin aina ennenkin.

Sipuleiden lisäksi myös porkkanat maistuivat etanoille. Eipähän tarvinnut itse harventaa porkkanarivejä! Purjot ovat kasvaneet tässä lavassa kohtuullisesti, aidan vieressä aika hyvin. Täälläkin on vielä muutama sipuli seassa.

Herneillekin pitkä hellekausi ja kuivuus tekivät hallaa. Sadontuotto ja kasvu loppuivat kuin seinään ja kasvit alkoivat kellastua. Aioin jo leikata varret poikki mutta huomasin herneiden alkaneen tehdä sateiden myötä uutta versoa lehtihangoista. Joskus aikaisemminkin herneet tekivät vielä syksyllä uusia palkoja kun olin jättänyt laiskuuttani kasvit pystyyn. Toivon samaa tältä vuodelta.

Palsternakat ovat kasvaneet aika hyvin etummaisessa lavassa. Aita ei ole kovin vihreänä mutta tilanne saattaa muuttua, jos herneet innostuvat uuteen kasvupyrähdykseen.

Valkoisen aidan kohdalla on rivi kuukausimansikkaa. Nekin pitivät taukoa heinäkuun ajan mutta nyt mansikoita on taas alkanut löytyä.

Seinustan ruukkuviljelmät eivät nauttineet helteistä. Tomaatin kukat eivät pölyttyneet, joten tomaattisato on kesäkuussa kehittyneiden raakileiden varassa. Ensimmäiset maistiaiset saimme taas tänäkin vuonna 'Maskotkasta', seuraavat kypsät löytyivät 'Balkonzauberista', jonka kasvutapa on minusta ollut 'Maskotkaa' mukavampi. Ne myös maistuivat herkullisilta, joten ne ovat ehdottomasti ensi vuoden esikasvatuksissa. Ilmeisesti jotain häiriötä oli paprikoidenkin pölyttymisessä, vaikka niiden luulisi nauttineen lämmöstä. Pari paprikaa olemme kuitenkin jo syöneet ja useita raakileita on kypsymässä, joten ilman satoa emme jää. Koko rivistö kärsi viime viikon parista kylmästä yöstä. Kaikkien kasvien lehdet muuttuivat kertaheitolla, kun yhtenä yönä seinustalle puhalsi 5-asteinen tuulenvire. Harsotkin olivat kasvien suojaamisen sijasta varaston kaapissa.

'Balkonzauber' yllätti keltaisella värillään. Pussin mukaan niiden piti olla punaisia. Ehkä pussiin onkin eksynyt jotain muuta lajiketta.

Kesäkurpitsan pitäisi olla simppeli kasvatettava. Tämä ufokurpitsa 'Sunburst' on keskittynyt kukkimisen sijaan vain tekemään varteensa mahdollisimman monta solmua.

Maa-artisokat ovat kasvaneet puolisen metriä korkeammiksi kuin koskaan ennen. Jospa tänä vuonna kukkisivatkin. Nyt eivät naapuritkaan näe, milloin olen marjoja keräämässä.

Erään päivän sato. Mukana on myös ainokainen ufokurpitsa, joka oli kaiken lisäksi keltaisen sijaan suurimmaksi osaksi tumman vihreä. Tomaatit ovat 'Maskotkaa' ja sipuleista löytyy kolmea eri väriä: punainen, keltainen ja hopea.

Tänä vuonna huomasin selvästi, mitkä kasvit ovat etanoiden suosikkeja ja mitkä säästyvät, jos on mieluisampaa syömistä tarjolla. Salaatit, tillit, retiisit, pavut ja samettikukat syötiin ensimmäisenä viimeistä vihreää myöten. Basilika, timjami, porkkana, sipuli, nauris ja ruusukaali maistuivat myös erinomaisen hyvin ahneille nilviäisille. Palsternakoissa ja sellereissä on näkynyt silloin tällöin etanoita mutta syöntivioituksia ei ole juuri ollut. Ehkäpä samaan aikaan tarjolla olleet herkullisemmat kasvit vetivät etanoita enemmän puoleensa. Maa-artisokissa, purjoissa, kehäkukissa ja kesäkurpitsan lehdillä en ole nähnyt yhtään etanaa mutta kesäkurpitsan hedelmien tiedän etanoille maistuvan. Etanaongelmalta välttyivät kokonaan valkosipulit, punajuuret, kuukausimansikat ja herneet, sillä niiden kasvupaikoilla ei etanoita ollut alun perinkään toisin kuin muutamassa kasvulavassa. Uskon, että jatkossa etanat eivät villiinnyt näin pahasti kasvimaalla, sillä hiekkapintaiset käytävät eivät tarjoa niille kosteita suojapaikkoja toisin kuin aikaisempi nurmikäytävä. Aion myös kerätä syksyisin kasvimaalta joka ikisen löytämäni etanan pois, jotta ne eivät ehdi munimaan sinne seuraavan kesän ongelman alkua.

Pientä puuhastelua ja kiipeilyä

Taas täällä tapahtuu juttuja, joille joku saattaisi vähän naureskellakin. Varmaan tekisin niin itsekin, jos olisin sivusta katselemassa. Kävi vain niin, että piti ehdottomasti päästä kurkkimaan ja kuvaamaan kärhöjen kukkia, jotka valitettavasti olivat reilusti yli kahden metrin korkeudella. Raahasin yhden puutarhatuolin kärhöportin juurelle ja sen päällä kädet ylhäällä yritin räpsiä kuvia loistokärhö  'Jan Pawel II':n kukista. Osassa otoksista näkyi metsää tai puolikkaita kärhönkukkia, mutta osui joukkoon jokunen onnistuneempikin kuva.

'Jan Pawel II' ei hätkähtänyt heinäkuun kuivuutta: sen kukat ovat minusta yhtä kookkaat kuin aina ennenkin ja varsilla on hyvinkin mittaa kolme metriä.

Karostakin tämä homma oli ilmeisesti jotenkin kummallista. Vasemmalla loistokärhöt 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid', oikealla tarhalyhtykärhö 'Princess Kate'.

'Hagley Hybrid' ylempänä, 'Piilu' alempana. Nämä ovat kasvaneet kivasti sekaisin'

Karo päätti aikansa minun puuhiani seurattuaan keksiä omaa kivaa. Majan penkin alta on tainnut löytyä uusi kaivuupaikka kivillä pilaamani grillikatoksen vierustan tilalle.

Montussa on ilmeisesti hyvä kelliä. Ihan oma luola!

Karosta ja kaivelemisesta kun on puhe, niin on pakko kertoa, mitä tapahtui eilen. Olin Karon ja lasten kanssa ulkona ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että Karo oli hävinnyt viereltäni jonnekin. Huhuilin sitä muutaman kerran ja kun ei koiraa näkynyt, lähdin etsimään. Kiertelin taloa ympäri ja etsin kaikki Karon vakiopiilopaikat (kompostin luota, nuotiopaikalta ja grillikatoksesta). Ei näy missään. Etsin metsän puoleltakin ja kysäisin ulkona olleilta naapureilta, onko Karoa näkynyt heidän pihoillaan. Ei hännän vilaustakaan. Päätin kiertää vielä talon ympäri toiseen suuntaan ja silloin löysin Karon. Mokoma oli kaivanut luumutarhan takaosaan mysteeripensaan juurelle kunnon montun ja kurkki sieltä tyytyväisen näköisenä. Lisäksi hyvin, hyvin mutaisena ja turkki täynnä roskaa ja lemmikinsiemeniä. Oli kai keskittynyt niin täydellisesti kaivuuhommiinsa, ettei malttanut tulla pois. Tai sitten nukkui sikeästi kuopassaan kaivamisesta väsähtäneenä eikä tiennyt mitään etsimisestäni. Tai päätti vain olla tottelematta. Oli muuten ensimmäinen kerta kun pesen Karon ulkona kasteluletkulla. Voitte kuvitella mielessänne, miltä pitkäkarvainen koira voi näyttää sen jälkeen kun on kaivanut sateista litimäräksi kastunutta multaa. Ei liiemmin huvittanut sellaista otusta viedä sisälle suihkuun.

Sotkuisesta Karosta jäi ottamatta kuva, mutta laitetaan nätimpi näkymä: 'Jan Pawel II' ja 'Princess Kate' taustanaan taivas, joka oli juuri viskannut puolen tunnin mittaisen sadekuuron ja antoi tunnin päästä koko loppuillan kestäneen sateen.

Viileämmät säät ovat innostaneet minutkin kaivuupuuhiin. Monta kasvia on siirretty ja jaettu ja lisäksi tein jotain varjokujallakin. Minua on häirinnyt alusta saakka varjokujan portin ja talon seinän välissä ollut aukko, josta näki jo ennen porttia koko varjokujan. Mietin pitkään istuttavani aukkopaikkaan ritarinkannuksen tai jonkun muun kookkaan kasvin, mutta talon routaeristeiden ja pitkälle ulottuvien räystäiden takia nurkka on aika kuiva kasvupaikka. Varjokujan puolella talo varjostaa sen verran, että sormivaleangervot ja kuunliljat ovat viihtyneet, mutta etupihan puolelle aurinko paistaa selvästi enemmän. Tänä kesänä olen pohdiskellut erilaisia seinäratkaisuja ja ainakin toistaiseksi päädyin käyttämään varjokujan istutusalueiden rajaamisessa ylijääneitä männynoksia.

Neljä haaraista männynoksaa rajaa näkymää sen verran, ettei kaikkea enää näekään ennen kuin kulkee portin alta.

Yllätyin vähän itsekin kun huomasin, kuinka kevyellä ratkaisulla sai ison muutoksen aikaan. Näkyvyyttähän oksat eivät estä juuri lainkaan, mutta katse pysähtyy varjokujan sijaan oksiin ja ohjaa kulkua portille. Ohjasin muutaman kelloköynnöksen latvan oksia kohti ja voi olla, että ensi vuonna ohjaan jo suoraan yhden taimen risuseinäkkeeseen tuomaan vielä lisää peittävyyttä. Kokonaan en kuitenkaan halua karahkojen peittyvän, sillä männyssä on minusta tavattoman kaunis pinta. Yksi oksista on jo valmiiksi hopeiseksi kelottunut, loput ovat vielä punaruskeita.

Varjokujan puolelta katsottuna oksat toimivat minusta vielä paremmin tilanjakajina. Tällä puolella kun on muutenkin käytetty kookkaita oksia.

Muokkasin vähän varjokujan loppupäätäkin. Jaloangervot kärsivät kuivan jakson aikana, sillä niillä oli alunperinkin melko ohut kasvualusta sen lisäksi, että aurinko paistaa niiden kohdalle monta tuntia aamupäivällä. Nostin niiden kohdalta männynoksien avulla kasvualustaa noin 15cm ja toin kompostimultaa pohjalle lisäpuhdiksi ja pidättämään kosteutta. 

Upotin pisimmän männynoksan jaloangervopenkin takareunaan tuomaan korkeutta. Haluaisin aikanaan varjokujaa metsästä rajaamaan kunnon aidanteen ja siihen köynnöshortensian kiipeilemään mutta toistaiseksi oksa riittää.

Takapihan puolelta näkee paremmin, mitä hain takaa. Nyt laitetusta oksasta tuli visuaalinen pari ruukkuryhmästä nousevalle oksalle, vähän niin kuin täälläkin päässä olisi portti. Jaloangervopenkin reunaan laitoin kaistaleen hiekkaa helpottamaan ruohonleikkausta.

Lähivuosien aikana on tarkoitus muokata varjokujan takapihan puoleista päätä, eli juuri tuo yllä olevan kuvan vasemmassa etunurkassa näkyvä nurmialue. Polku todennäköisesti jatkuu hiekalla, mutta istutusalueiden muoto ja sisältö on vielä mietinnässä. Siksi en nyt rajannut nurmea hiekasta mitenkään tai tehnyt viimeistellympää ratkaisua. Tärkeintä oli vain saada penkin vieressä rehottaneet valvatit pois ja sen verran nurmea erilleen puureunasta, jotta isäntä saa helposti ruohon leikattua ilman että oksareunusten viereen jää saksilla siistittäviä ruohotupsuja. Jos tässä loppukesän aikana iskee loistoideaa mieleen, niin voi olla, että projekti jatkuu jo ennen talvea. Hiekkaakin kun olisi vielä kasa kärrättäväksi joko väliaikaissijoituspaikalle tai sitten suoraan kohteeseen.

Jättiverbenat kukkivat ja houkuttelevat kivasti perhosia. Yritin saada mahdollisimman monta perhosta samaan kuvaan. Tähän tuli tyrkylle sopivasti kolme amiraalia.

Syyshortensiassa oli vilskettä: samaan kuvaan tuppautui neljä amiraalia, nokkosperhonen ja ihan oikeassa alanurkassa joku, jota en tästä kuvasta pysty tunnistamaan. Todennäköisesti amiraali tai neitoperhonen.

En muista, milloin olisin nähnyt meillä kaaliperhosen viimeksi. Yleensä näkyy vain lanttu- tai naurisperhosia. Toivottavasti tämä yksilö ei tee jälkikasvua ruusukaaleilleni...

Kauniita päiviä viikkoosi!

Sunnuntain valkoiset kukkaset

Havahduin tänään siihen, että tässä vaiheessa kesää on aivan pakko tehdä hortensioista oma postauksensa. Ensimmäinen niistä kun alkaa jo karistaa kukkiaan. Koska minulla ei ole kuin muutama hortensia, nappasin joukkoon muutaman muunkin värimaailmaan sopivan kukkijan. Samalla sain ujutettua mukaan pitkästä aikaa pari kärhöäkin. Meillä satoi yöllä ja vielä aamupäivälläkin vettä, joten kukat eivät olleet ihan parhaassa ryhdissään. Valkoisten kukkien kuvaamiseen sää sen sijaan oli paras pitkään aikaan.

Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' oli aamupäivällä erityisen kuvauksellinen sadepisarahelminauha kaulallaan.

Pensasryhmän mustilanhortensia karistaa jo selvästi kukkiaan. Sen vasemmalla puolella pensashanhikit 'Creme Brule' sekä oikealla puolella syyshortensia 'Prim White' kukkivat sen sijaan vielä pitkään.

Mustilanhortensian kukat (oikealla) ovat selvästi 'Prim Whiten' kukkia pienemmät.

'Prim White' vaihtaa kukinnan edetessään kauniisti väriä vihertävästä valkoisen kautta vaaleanpunertavaan.

Toinen 'Prim White' on pation vieressä loistokärhö 'Voluceaun' kaverina. Kärhön paras kukinta on jo ohi, mutta eiköhän yksittäisiä kukkia aukea pitkälle syksyyn saakka.

Syyshortensioissa olisi valtavasti erilaisia lajikkeita. Olen vähän vieroksunut syyshortensioita, sillä ne ruskistuvat täällä yleensä jo heti ensimmäisissä syyshalloissa. Joinain vuosina hallaöitä saattaa olla jo elokuun alkupuolella, joten hortensioiden kukinta-aika jäisi aika lyhyeksi. Äitini on kuitenkin innostunut lisäämään hortensioita pistokkaista, joten taimia on kulkeutunut minullekin muutama: kaksi 'Prim Whitea' ja kaksi 'Vanille Fraisea'. Kyttäänkin nykyään entistä ahkerammin sääennusteita, jotta ehdin tarvittaessa suojaamaan hortensiat harsoilla. Toivon niiden myös saavan vähän suojaa lämpöä keräävistä kiveyksistä, rakennuksista ja muusta kasvillisuudesta. Ehkä parhaiten hallalta suojassa on nuotiopaikan luona oleva 'Vanille Fraise'. Takapihalle on muodostunut etupihaa suojaisampi pienilmasto ja se ehkä innosti kolmivuotiaan pistokastaimen jo kukkimaan. Nuppuja on muutamassa latvassa mutta yhdessä on jo valtavan kokoinen kukinto auki.

Ensimmäinen 'Vanille Fraisen' kukinto on suunnilleen puolet koko verson pituudesta. Aika huima.

Myös majapenkissä oleva kuutamohortensia on äitini pistokaskokeilun tuloksia. Pitää keväällä siirtää jaloangervoja vähän kauemmas tämän ympäriltä.

Onkos teillä muuten sellaista erikoisuutta kuin maanpeitedaalia? Minulla on. Sen lajikenimi on 'Wittem' ja aikaisempina vuosina se on kyllä kasvanut ihan hienosti pystyssä. Tänä vuonna sen kanssa ei kuitenkaan mennyt juuri mikään putkeen. Toukokuun alkupuolen lämmin jakso sai sen hurahtamaan ruukussaan kunnon kasvuun ja sitten kun tuli parin viikon kylmä jakso, jolloin daalian piti tyytyä muiden kasvien mukana hämärähköön ulkovarastoon, sen versot alkoivat kasvaa hontelompina valoa kohti. Kun säät taas suosivat ulkoilua, oli niin tuulista, että daalia retkotti varret joka suuntaan. Kun viimein sain daalian istutettua maahan, satoikin melkein joka päivä vettä. Jo ennestään rennot varret lakosivat lopullisesti vesipisaroiden painosta eikä auttanut sekään, että katkaisin osan versoista lyhyemmiksi. Ensi vuodeksi laitetaan muistiin se, että daalian saa tuoda kellarista vasta aikaisintaan huhtikuun lopussa. Silloin se ei ehkä ehdi kasvaa liian suureksi ennen maahan istutusta ja kestää paremmin tuulet ja sateet. Ehkä myös kevyt tukeminen olisi voinut auttaa asiaa...

Komeasti daalia peittää reilun neliömetrin kokoisen alueen ja onhan siinä kukkia ja nuppujakin, mutta soisin niiden kyllä kasvavan mieluummin ylöspäin kuin maata myöten.

Iltapäivän poutainen hetki houkutteli perhoset ulos piiloistaan. Tällä kertaa olin kameran kanssa valmiina ja sainkin ihan kunnon kuvan suruvaipasta mustilanhortensialla.

Loppuun vähän aurinkoisempi kärhökuva kuin alussa. Loistokärhö 'Jan Pawel II' on vihdoin alkanut aukoa ensimmäisiä kukkiaan. Ja tietysti taas kerran kärhökaaren huipulla eikä silmien tasalla.

Tällainen valkoinen kattaus tallentui kameran muistikortille tänään. Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa!

Siipien lepatusta

Nyt käy sellainen vilske puutarhassa, ettei meinaa malttaa muuta tehdäkään kuin pyöriä kameran kanssa paria valittua kasvia ympäri. Nyt oli pakko pitää pieni tauko kuvaamisesta, sillä kamerasta loppui akku. Tuli siis sopiva hetki siirtää kuvasaalista tietokoneelle ja tänne blogiin.

Keisarinviittoja on tänä vuonna paljon. Sitä aikaisemmin näkemääni harvinaista, tummaa värimuotoa ei ole enää näkynyt toisin kuin näitä tavallisia. Tässä pari repalesiipistä koirasta.

Hortensiat ovat tällä hetkellä jättäneet jopa maksaruohot ja purppurapunalatvat kauas jälkeensä perhoskasveina. Tokihan melkein pari metriä korkea ja yhtä leveä pensas täydessä hunajantuoksuisessa kukassaan vetää hyönteisiä puoleensa. Laskin kerran sen yhdellä puolella olevan kerralla viisi neitoperhosta, kuusi nokkosperhosta, kaksi amiraalia ja kolme keisarinviittaa. Siihen vielä kimalaiset päälle. Toisella puolella pensasta oli varmasti lisää perhosia. Suurin osa tämän postauksen hortensioilla ruokailevista perhosista taitaa kyllä olla syyshortensia 'Prim Whiten' kukilta. Siihen kun osui kuvaushetkellä valo mukavammin kuin mustilanhortensialle.

Neito- ja nokkosperhonen sattuivat samaan kuvaan. Syyshortensian ensimmäiset kukinnot alkavat jo punertua kauniisti.

Tämä amiraali ei ollut oikein vielä oppinut hortensialla ruokailun saloja.

Kerta toisensa jälkeen se yritti työntää imukärsänsä komeisiin laitakukkiin ennen kuin hoksasi niiden seassa lymyilevät oikeat kukat, joista saa vatsansa täyteen.

Syyssyrikkä antaisi varmasti kovan vastuksen hortensioille, jos se ei pitäisi juuri nyt kukinnassaan taukoa. Sen ensimmäinen kukinta meni nopeasti ohi heinäkuun helteissä eivätkä uudet nuput ole vielä kunnolla alkaneet aueta. Toisesta kukinnasta onkin tulossa varmasti ensimmäistä näyttävämpi nyt kun maa on kosteaa ja ilma viileämpi kuin heinäkuussa. Syyssyrikän vieressä on useampi jätttiverbena  houkuttelemassa perhosia jo valmiiksi tienoille odottamaan syrikän kukkien avautumista.

Siemenestä itsekseen kylväytyneet jättiverbenat ovat jo hyvin kukassa ja täydentävät talvetetun yksilön kukintaa. Neitoperhoset ovat jättiverbenan vakiovieraita.

Myös nokkosperhoset pitävät jättiverbenasta. Nämä kaverukset olivat hetken aikaa samalla kukinnolla, mutta ehtivät siirtyä edes vähän erilleen ennen kuin sain kuvan otettua.

Vaikka hortensiat ja jättiverbena ovatkin tällä hetkellä parhaat perhosmagneetit, on meillä myös muita hyviä perhoskasveja. Satunnaisia perhosia näkee pensashanhikeilla, maksaruohoilla, punatähkillä ja purppurapunalatvoilla. Punatähkästä minulla on punaista ja valkoista lajiketta ja minusta punainen on niistä parempi hyönteismagneetti. Ensimmäisen kaunopunahatun nupun aukeamista olen odottanut jo pitkään. Tuskin yksi kukka kovin paljoa perhosia houkuttelee, mutta kerran kukkinut yksilö ehkä kukkii ensi vuonna jo näyttävämmin ja jos sen kaveritkin kukkivat, saan ehkä viimein kuvia myös punahatuilla ruokailevista perhosista. Johan sitä on monta vuotta yritettykin!

Myös helminukkajäkkärällä näkee silloin tällöin perhosia, vaikka sen kukinta alkaakin mennä jo ohi.

Punatähkä 'Floristan Weiss' ja kaksi kimalaista, joiden lajia en tiedä. Loiskimalaisia kenties?

Punakosmoksissa ei juuri perhosia näe, mutta melkein joka kukasta löytyy kimalainen. Tänä vuonna suurin osa kosmoksista sattui olemaan melkein valkoista.

Yksi taimista oli näin tumma, yksi vähän vaaleampi ja kaikki loput edellisen kuvan kaltaisia. Viime vuonna oli toisinpäin.

Perhosista ja kimalaisista toisenlaisiin siivekkäisiin. Manasin jo alkukesällä suurta kirvojen määrää. Erityisesti luumupuut kärsivät kirvojen massahyökkäyksestä. En halunnut kuitenkaan ruiskuttaa kirvoja millään myrkyllä, sillä samalla olisin tullut hävittäneeksi apunani häärivät hyönteiset. Jo alkukesällä luumupuissa näkyi paljon petopistiäisiä, pelottavan näköisiä toukkia ja muita mönkiäisiä, jotka selvästi pistelivät kirvoja hyvällä halulla poskeensa. Iltaisin luumupuiden lehtien yläpinnoilla näkyi myös joukoittain kimalaisia, jotka näyttivät lipovan kirvojen mesikastetta. Leppäkerttuja en silloin juurikaan löytänyt, mutta nyt loppukesällä niitäkin on alkanut näkyä. Juuri sopivasti samaan aikaan kun kirvojen määrä taas on lähtenyt nousemaan. Eilen siirsin kaksi seitsenpistepirkkoa muualta puutarhasta luumupuun lehdille tekemään työtään.

Tämä yksilö oli ilmeisesti nääntyä nälkään maa-artisokan latvassa, sillä heti kirvat löydettyään se alkoi kiskoa niitä hyvää vauhtia suuhunsa.

Kevään siemenkasvatuksista oli ilmestynyt näin kaunis loistosädekukka. Nyt kun saisi tämän selviämään talven yli, niin ehkä tässäkin näkyisi ensi vuonna hyönteisiä.

Mukavaa viikonloppua!

Rikasta asiaa

Heinäkuu hujahti ohi ja on vuorossa elokuu. Ja se on toistaiseksi ollut hyvin märkä. Juuri nytkin sataa kaatamalla, joten pysytellään sisätiloissa ja pohdiskellaan asiaa, josta harvemmin tulee ääneen pohdiskeltua muuten kuin manaamismielessä.

Tämä leijonankita on viimevuotisista kasveista itsekseen kylväytynyt. Esikasvatetut taimet ovat vasta nupulla, tosin kylvinkin ne vasta toukokuun alussa.

Kiinnitin tässä eräänä päivänä huomiota siihen, että kukkapenkkieni lajivalikoima on kasvanut muutenkin kuin itse kasveja istuttamalla. Ensimmäisen parin vuoden aikana kitkin kasvimaalta ja kukkapenkeistä lähinnä ratamoa, voikukkaa, rönsyleinikkiä ja valvattia. Ihmettelin sitä, että vesiheinää ja savikkaa ei näkynyt juuri lainkaan. Ne olivat nimittäin olleet itselleni ne tutuin kitkettävä silloin kun vielä asuin kotona ja autoin äitiäni puutarhatöissä. Nautin kyllä siitä, ettei rikkaruohoja näkynyt, pääsinhän siten itse helpommalla kitkemisen osalta. Muutaman vuoden vanhoihin kukkapenkkeihin alkoi hiljalleen ilmestyä vähän vesiheinääkin, mutta vasta tänä kesänä olen löytänyt jauhosavikoita. Kitkin myös heinäkuussa ensimmäisen kerran pelto- ja kirjopillikkeen. Olisin varmaan ottanut historiallisesta hetkestä kuvan, jos olisi ollut minkäänlaista kamerantapaista silloin käden ulottuvilla.

Pari vuotta sitten vesiheinätilanne näytti tältä: yksittäinen kasvi parin metrin välein.

Mistä sitten nämä "uudet" rikkaruohot kumpuavat? Kukaan tuskin on huvikseen kierrellyt öisin puutarhassani viskelemässä rikkaruohojen siemeniä ja kun naapureissa ei ole juuri muuta kuin nurmikkoa, ilmiö ei ihan selity silläkään, että siemeniä lentelisi toisten pihoilta. Tokihan tuulen mukana varmasti joitakin siemeniä tulee, mutta nekin todennäköisesti olisivat hajallaan sekä uusissa että vanhoissa kukkapenkeissä. Törmäsin eräänä päivänä vanhassa puutarhalehdessä artikkeliin, jossa kerrottiin, millaisissa olosuhteissa mikäkin rikkakasvi viihtyy ja mitä rikkakasvien lajivalikoima kertoo puutarhan olosuhteista. Esimerkiksi piharatamo ja pihasaunio kertovat tiivistyneestä maasta, ja peltokorte sekä ahosuolaheinä happamuudesta. Jauhosavikka ja pihatähtimö (eli tutummin vesiheinä) viihtyvät ravinteikkaassa maassa. Tämä tiivistelmä oli siis hyvin suppea ja monet rikkakasvit kertovat useammasta eri maaperän ominaisuudesta. Kannattaa tutustua aiheeseen, netistäkin näytti löytyvän lisää tietoa.

Viimevuotisen puutarhakompostin mukana levisi nukkapähkämön siemeniä ympäri pihaa. Siellä ovat sulassa sovussa ratamoiden ja voikukkien seassa.

Palataanpa sivuraiteilta takaisin omaan puutarhaani. Pitkään jatkunut maan parantaminen on selvästi muokannut kukkapenkkieni mullasta viljavampaa ja siksi maassa jopa vuosikymmeniä odotelleet rikkaruohojen siemenet ovat alkaneet itää. Toisaalta olen hyvilläni siitä, että maa on parantunut, mutta lisääntyneistä rikkaruohoista en ole ihan niin iloinen. Luulen, että viime ja tänä kesänä tehdyissä istutuksissa maan paraneminen näkyy paljon nopeammin kuin ensimmäisissä kukkapenkeissä. Meni nimittäin muutama vuosi ennen kuin aloin saada tarpeeksi paljon kompostimultaa kukkapenkkien maanparannukseen. Pieneltä neliömäärältä ei vain irtoa niin paljoa kitkentäjätettä ja kuihtuneita varsia kompostiin laitettavaksi kuin nykyiseltä kukkapenkkien pinta-alalta. Nyt kun kompostimultaa tulee suunnilleen kuution verran vuodessa, riittää siitä useampaankin kukkapenkkiin levitettäväksi. Olen myös oppinut tuntemaan puutarhani eri osien olosuhteet ja maaperän laadun tarkemmin, joten huomaan nopeammin, millaisia toimenpiteitä missäkin tarvitaan. 

Kukkapenkeistä löytyy edelleen myös paljon muuta kuin kompostoitavaa jätettä. Kuinkahan pitkään edelliset asukkaat ovat etsineet taskulamppuaan?

Niin tympeää kuin kitkeminen voi joskus olla, niin siinä ainakin tulee tarkasteltua maata lähietäisyydeltä ja jos opettelee lukemaan rikkojen kertomia viestejä, voi oppia jotain aivan uutta omasta puutarhastaan. Maan tiiviyden kyllä huomaa kun iskee lapion maahan, mutta happamuutta tai ravinnetasoa on jo hankalampi päätellä silmämääräisesti. Kun seuraa, mitkä rikkaruohot kukkapenkeissä tai kasvimaalla milloinkin runsastuvat tai vähenevät, siitä voi tulkita monenlaisia asioita maaperän voinnista. Minulle tämä oli jännittävää tietoa, joka konkretisoitui kerralla kun huomasin rikkojen lajivalikoiman muutoksen vuosien varrella.

Eniten vesiheinää ja ne muutamat uudet rikkaruohot ovat löytyneet kärhökaari- ja majapenkeistä. Tämä alue muuttuikin ensimmäisenä nurmikosta kasvimaaksi ja myöhemmin kukkapenkiksi.

Loppukevennyksenä kuva viikonlopun matkalta. Appivanhemmat olivat saaneet viime viikolla karvaista perheenlisäystä ja tokihan uuden tulokkaan ristiäiskahveilla piti käydä. Karo tiesi heti, kuinka pikkuisen kanssa käyttäydytään, mutta pentu taisi olla alkuun sitä mieltä, että moinen karvakasa on vähän pelottava otus. Pian alun ujostelu kuitenkin unohtui, kun pystykorva nimeltä Heila huomasi, kuinka mukavaa tuuheassa turkissa roikkuminen voikaan olla. Tosin Karon tuppoina irtoavat karvat jäivät inhottavasti hampaisiin jumiin. Karon karvanlähtöaika kun sattui vähän hankalaan aikaan pennun leikkejä ajatellen.

"Älä syö sitä käpyä".

Joko teillä alkaa olla maa kastunut pitkän kuivuuden jälkeen? Entä ovatko rikkaruohot heränneet kosteutta saatuaan? Meillä ainakin pitää lähteä tutkimaan ja kurittamaan lajivalikoimaa heti kun sää poutaantuu.