Syyspuuhia ja kasvimysteereitä

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' leiskuu majapenkin ja suoalueen kiistattomana tähtenä.

Syksy etenee mutta niin etenevät hiljalleen vuoden viimeiset puutarhatyötkin. Päätin kerrankin ottaa jonkun tehtävän päivän urakaksi ja hoitaa sen loppuun ennen seuraavaan askareeseen eksymistä. Silloin kun on yllin kyllin aikaa haahuilla fiiliksen mukaan tehtävästä toiseen, voi aina jättää jotain "huomiseksi". Nyt, kun puutarha-aika on kovin kortilla ja talvi tulossa aivan pian, mikään ei valmistu ilman topakkaa määrätietoisuutta.

Olipas pienten pensaiden juuret kasvaneet kunnolla läpi pohjarei'istä.

Ensimmäisenä työlisttalla oli parivuotiaiden pensaiden pistokastaimien siirto talveksi jäniksiltä turvaan. Istutin keväällä viime talven kellarissa viettäneet taimet ruukuissaan kasvimaan vierellä olevaan kesäkukkapenkkiin. Nyt oli aika nostaa ruukut ylös ja siirtää ne aidan sisäpuolelle. Vaikka olin ruukuttanut taimet ennen istutusta reilusti suurempiin ruukkuihin, olivat ne silti ehtineet täyttää ruukut kokonaan juurilla ja kasvaneet vielä pohjarei'istä läpikin. Varsinkin hortensiantaimet olivat puskeneet voimallisesti joka suuntaan. Nuokkusyreeni ja isabellansyreeni 'Holger' olivat kasvaneet maltillisemmin, vaikka kyllä niidenkin ruukkujen pohjista roikkui muutaman sentin mittaisia juuritupsuja. Ei auttanut muu kuin ruukuttaa pensaat uudelleen ja taas entistä isompiin ruukkuihin. Nyt suurimmalle osalle tuli halkaisijaltaan 25-senttiset ruukut ja pienimmällekin 20-senttinen. Jospa mahtuvat majailemaan niissä ensi kesään, jolloin pääsevät toivon mukaan lopullisille paikoilleen.

Pensaat siirtyivät aidan ulkopuolelta sisäpuolelle turvaan jänösiltä.

Sopiva talvipaikka pensaille löytyi heti aidan toiselta puolelta entisestä maa-artisokkapenkistä, jonka uudistin keväällä salaateille, herneille ja avomaan kurkuille. Siihen ei ollut tarkoituskaan kylvää mitään nyt syksyllä, joten paikka on hyötykäytössä pensaiden talvikotina kevääseen. Osa taimista ei ole jäämässä minulle, vaan on täällä vain kasvamassa kokoa ja lopuille minulla on paikka vasta suunnitteilla. Siinä syy, miksi olen pitänyt kaikki ruukuissaan näinkin pitkään. On helpompi siirrellä niitä paikasta toiseen vaikka monta kertaa kesän aikanakin, kun ne kasvavat ruukuissa. Kesän aikainen kastelu taas oli helpompaa, kun ruukut oli kaivettu maahan. Kesällä multapinta ruukuissa oli pikkuisen reunoja alempana mutta nyt, kun ruukutin taimet uudelleen ja ne oli tarkoitus kaivaa talveksi maahan, pidin huolen siitä, että reunat jäävät mullan yläpinnan tasalle. Maahan istuttaessa jätin ruukkujen reunat aavistuksen maanpintaa alemmas, jotta vesi ei varmasti jää niihin seisomaan. Maanpintakin viettää hieman alaspäin. Kyllä nyt kelpaa taimen talvehtia. Nuokkusyreenin pidän varmuuden vuoksi kellarissa myös tämän talven yli.

Kesäkukkapenkin mysteerikasvi. Tunnistatko?

Viime kesänä muistan kiinnittäneeni huomiota kesäkukkapenkissä kasvavaan kasviin. Se muistutti silloin vähän siankärsämöä mutta ei tuoksunut samalta. Tunnistamattomat kasvit säästyvät meillä kitkennältä, joten niinpä mysteerikasvi sai jäädä kasvamaan. Keväällä kasvi nousi selvästi tuuheampana tupsuna, joten varmistui se, että mikään kesäkukka se ei ole. Lehdet ovat pehmeitä, pitkäruotisia ja aika rentovartisia. Niistä lähtee myös koskettaessa voimakas, hieman parfyymimäinen tuoksu. Periaatteessa puska voi olla jonkun epäonnistuneen perennakylvöksen jämistä kasvamaan lähtenyt taimi tai sitten naapurustosta levinneestä siemenestä ilmestynyt kasvi. Omista kylvöksistä ainoastaan karhunjuuri voisi olla saman näköinen, mutta toisessa paikassa kasvava taimi on jäänyt todella minimittaiseksi eikä siten muistuta tätä laisinkaan. Tuleeko teille mieleen muita vaihtoehtoja?

Mustaherukan alta taas löytyi sitruunamelissaa muistuttava kasvi, vaikka istutin siihen ainoastaan karhunlaukkaa.

Sitruunamelissani ei selvinnyt viime talvesta enkä tullut hankkineeksi keväällä uutta sen tilalle. Marjapensasalueen kitkennässä noudatan ohjetta "voikukat, rönsyleinikit, vuohenputket ja ratamot pois, muut saavat jäädä". Siksipä myös tämä hieman minttuakin muistuttava mysteerikasvi sai olla rauhassa. Keväällä taimipäiviltä löytämäni karhunlaukan istutushetkellä kasvia ei varmuudella ollut, vaan se on itänyt sen jälkeen. Periaatteessa voisi kai olla mahdollista, että aivan kasvimaan kauimmaisessa päässä kasvanut sitruunamelissa olisi voinut tehdä siemeniä, joista yksi olisi kulkeutunut marjapensaan alle ja lähtenyt siellä kasvamaan. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että karhunlaukkapurkin mukana tuli yllärisiemen. Lehdissä on mieto sitruunainen tuoksu ja maku, joten ehkäpä sain uuden sitruunamelissan.

Komea murheenkryynimme.

Etupihallamme komeileva siperianpihta tuntuu vuosi vuodelta olevan entistä enemmän kulkuväylien tukkeena. Luonnollisesti iso puu leviää korkeuden lisäksi myös sivusuuntaan. Pihta karistaa neulasiaan tasaisesti pitkin vuotta ja silloin kun kävyt alkavat karista, roskaa vasta tuleekin. Sekä neulaset että kävynsuomut kulkeutuvat niin omissa kengissä kuin Karon tassuissakin sisälle ja tahmaavat kiveyksen, rappuset ja ulkoeteisen maton. Vaikka pihta näyttää sopusuhtaiselta mallipuulta, se on haarautunut jo alhaalta kahdeksi rungoksi, parin metrin korkeudella runkoja on kolme ja ylhäällä erottuu sopivasta kulmasta katsottuna ainakin kuusi latvaa. Monihaarainen runko on selvä riskitekijä aika monelle puulle, joten ei ollut yllätys, että sientähän se pihdankin runko alkaa jossain vaiheessa puskea.

Syksy toi esiin selvän merkin pihdan kunnon heikkenemisestä.

Parin metrin korkeudella rungon haarakohdassa keikkuvat pörhösuomuhelokat kuuluvat lahottajasieniin, joskaan ne eivät ilmeisesti saa puuta kovin nopeasti kaatokuntoon. Joka tapauksessa ne ovat selvä todiste siitä, että puun lähtölaskenta on alkanut. Nyt on huomattavasti helpompi perustella komeaa pihtaamme rakastaville naapureille puun kaataminen sitten kun sellaisen päätöksen teemme. Puu saanee olla vielä ainakin ensi kesään saakka paikoillaan, ehkä pidempäänkin. Seuraamme sen kuntoa ja harkitsemme, milloin on sopivin hetki sen kaadolle. Jos pihdasta alkaa kuivua oksia tai joku latvoista repeää esim. talven lumikuorman takia, puu saa lähtötuomion aikaisemmin. Rehellisesti sanottuna oikeastaan toivoisinkin lumen tekevän tehtävänsä, niin kaatamiselle olisi myös naapureiden ja kunnan silmissä erittäin hyvät perusteet. Kunnalta on kuitenkin haettava noin näkyvällä paikalla sijaitsevan puun kaatoon lupa.

Hyönteishotellin kattoterassi pääsi vähän unohtumaan syksyn aikana.

Jos pihdan kunnossa ei vielä näy kauempaa katsottuna selviä merkkejä kunnon huononemisesta, niin hyönteishotellin kattoterassi paikkaa sen puutteen moninkertaisesti. Jossain vaiheessa syksyn mittaan unohdin kastella kukkalaatikkoa ja niinhän siinä sitten kävi, että kasvit pääsivät hieman kuivahtamaan. Jaloangervoja ei ollut tarkoituskaan säästellä eikä juuri tuo siemenestä kasvatettu keijunkukkakaan ollut niin komea väritykseltään, että se olisi ollut ehdottomasti säästettävien listalla. Unohdin vain kokonaan laatikon kummassakin päässä olevat lankaköynnökset, jotka olisi ollut kiva istuttaa taas ensi kesänä johonkin kesäkukkaistutukseen. Jos eivät ala virota nyt vettä saatuaan, on taas pari ruukkua vähemmän talvetettavaa.

Isäntä taiteili tekoälyn avulla etiketin astetta ärhäkämpiin maustekurkkuihin.

Loppukesällä ja alkusyksyllä ahkeroidut kurkkusäilykkeet ovat tehneet kauppansa hyvin. Chilillä ja valkosipulilla maustettu kurkkukin onnistui niin hyvin, että päätimme viedä yhden sukulaisille tuliaisiksi. Siihen piti tietysti saada etiketiksi humoristinen kuva, joten isäntä keksi kokeilla, kuinka tekoäly suoriutuisi hommasta. Monenlaisten vaihtoehtojen joukosta valikoitui ylläoleva kuva kurkkupurkin kylkeen. Vieraille viedyt kurkut eivät sentään olleet yhtä tulisia kuin isännälle tehty ensimmäinen erä, sillä emme olleet varmoja, kuinka hyvin he chiliä sietävät. Tuliaiskurkuissa oli selvä chilin polte mutta ei sellaista, että lieskat lentäisivät minullakaan suusta.

Puutarhakoiralla on pitänyt hirmuista kiirettä. Minulle vain jäi vähän epäselväksi, mihin tässä oli hoppu.

Karon kuulumisia ei olekaan kerrottu pitkään aikaan. Syksyllä on vähän tylsää, kun naapurustossa ei tapahdu mitään ja nurmikkokin on yleensä sen verran kosteaa ja kylmää, ettei sillä viitsi makoilla. Siispä pitää tallustaa emännän perässä paikasta toiseen ja välillä käydä vilkaisemassa, aukaisisiko joku ulko-oven, jos sen edessä käy vähän aikaa seisoskelemassa. Karo oli eilen mukanani verkottamassa pensaita, kuskaamassa rikkaruohoja puutarhakompostorille ja kantamassa kasveja ulkovarastolta ulkoeteiseen. Jätin vielä pelargonit ja viherliljapuun ulkovarastoon mutta kannoin yrtit ja pelargoni 'Appleblossomin' eteiseen. Syysloman aikana järjestimme lapsille omat huoneet ja kuopuksen huoneesta piti ottaa ikkunalauta pois. Siitä sain sopivasti kukkatason ulkoeteisen ikkunalle. Nyt ei enää tarvita silityslautaa tai kukkahyllykköä eteiseen taimien kasvatusta tai kesäkukkien talvettamista varten.

Tason voisi ehkä maalata jossain vaiheessa valkoiseksi mutta olkoon nyt puupinnalla.

Ruohosipuli meinaa olla vähän riippuvaa mallia mutta sehän täydentää sopivasti fengshuit, kun stevia sojottaa kuin tikku suoraan ylöspäin ja mahtaviin mittoihin levinnyt rosmariinikin kasvaa pääasiassa ylöspäin. Pitää jossain vaiheessa taas vähän napsia sen oksia lyhyemmiksi, jotta ne eivät talvella nojaile liikaa ikkunaan. Kovemmilla pakkasilla siinä voi tulla muuten vähän vilpoiset oltavat välimeren yrtille. Pienestä huonejärjestelyjen muutoksesta seurasi uuden kukkatason lisäksi se, että minulta hävisi talon paras esikasvatustila. Niinpä ensi keväänä pitää olla erityisen tarkkana siitä, mitä kylvää esikasvatukseen ja kuinka paljon.

Takaisin Karon kuulumisiin. Nyt on nimittäin tärkeää esiteltävää.

Postilaatikkoon tipahti perjantaina Pihakalenterin 2025 esittelykappale. Kalenteri on totuttuun tapaan houkutteleva kuin hyvä puutarhalehti, pienemmässä ja käyttökelpoisemmassa paketissa vain. Tällä kertaa perusteellisempi artikkeli käsitteli rikkaruohoja ja reippaasti leviäviä puutarhakasveja. Kalenterin lopusta löytyy kaikki tarpeelliset kylvöjen ja muiden puutarhapuuhien aikataulut, sekä yllin kyllin tilaa omille muistiinpanoille ja suunnitelmille. Varsinaiset kalenterisivut ovat minulle päivittäiseen käyttöön liian tiiviit, minkä vuoksi aiempien vuosien puutarhakalenterit ovat olleet vain selailtavana keittiön pöydällä. Säätiloja niihin on tullut melko säännöllisesti merkittyä ja tietysti kaikki tekstit olen lukenut moneen kertaan ja ihastellut taidokkaita kuvia. Puutarha-asioita niihin voisi kuitenkin merkitä paljon ahkerammin. Ehkä yritän ensi vuonna petrata siinä asiassa. Vanhat puutarhakalenterit ovat tallessa käden ulottuvilla toisin kuin töitä varten hankitut kalenterit, jotka menevät vuoden verran palveltuaan roskiin. Siksipä kiitän lämpimästi Oma PIHA -lehden toimitusta saamastani esittelykappaleesta ja suosittelen hyvillä mielin kalenteria kaikille puutarhailijoille. Jos sinulla on vielä kalenteri ensi vuodelle hankkimatta, niin täältä voi käydä sellaisen tilaamassa. Kannattaa olla nopea, sillä edullisempi ennakkotilaushinta on voimassa vain 15.11. saakka.

Tämä pitää lukea erityisen huolella.

Kunhan löytyy sopiva vapaahetki, tartun kalenteriin ja tutkin sen kunnolla alusta loppuun. Nyt taas uuden työ- ja kouluviikon kiireet kutsuvat. Mainioita lokakuun viimeisiä päiviä!

Vielä kukkii

Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä vähäisemmäksi kukinta käy puutarhassa. Vielä ei ole kuitenkaan niin vähiin tämä kasvukausi käynyt, etteikö kukkijoita löytyisi useitakin. Kovin runsaaksi kukintaa ei voi moittia, mutta vielä ei tarvitse etsiä kukkia kissojen ja koirien kanssa, vaan melkein joka suunnasta löytyy jotain, edes pientä.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii joka vuosi talven tuloon saakka.

Nepalinhanhikit eivät tänä vuonna kukkineet missään vaiheessa kovin runsaina mutta sinnikkäästi ne ovat päättäneet jatkaa taas kerran kukintaa mahdollisimman pitkään. Nuppuja on joka latvassa, joskin rentoina joka suuntaan levinneet versot eivät tuo kukkia nätisti samaan kimppuun. Niinpä kukin yksittäinen kukka katselee eri suuntiin. Onpahan väripilkkuja katsoipa miltä kantilta tahansa. Hieman pettymys kukkien määrän ja kukinnan alkamisajankohdan suhteen on myös pensashanhikki Lovely Pink. Se alkoi päästä vauhtiin vasta kun ensimmäiset yöpakkaset olivat puraisseet. Luultavasti viime talven kuritus ja sen myötä normaalia myöhäisempi kasvuunlähtö viivästytti kukinnan alkua. Onneksi hanhikit kestävät hyvin syksyn hallaöitä.

Pensashanhikki Lovely Pink ei kuki kovin runsasti mutta onhan se söpö näinkin.

Jos hanhikit eivät pienistä pakkasista hätkähdä, niin jouluruusut ne vasta ovatkin ihan oma lukunsa kylmänkestävyydessä. Joka syksy joku niistä aloittaa kukinnan ja hautautuu kesken kaiken lumeen. Se ei tahtia kuitenkaan haittaa, sillä keväällä kukinta jatkuu heti kun lumikerros ohenee sen verran, että kukat yltävät hangen pintaan. Yleensä pahin hoppuilija on kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu, joka on toiseksi vanhin jouluruusuistani. Nytkin se on selvästi sitä mieltä, että on oikein hyvä aika kukkia. Ensimmäinen kukka alkaa olla jo kuihtumaan päin ja uusia nuppuja on tulossa vaikka miten paljon. Tuskin niistä ehtii aueta kuin korkeintaan pari ennen talvea, mutta on kiva tietää, että keväällä kukinta jatkuu heti kun vain on mahdollista.

Vaaleajouluruusu on aloittanut kukinnan hieman etuajassa.

Luumutarhassa on aika paljon väriä syksyisin. Vielä viikko sitten varsinkin luumutarhan takaosassa oli melkoista väri-iloittelua, kun syysasteri ja komeamaksaruohot kukkivat räikeän oranssin ruskan saaneiden pikkutöyhtöangervojen ja kanadanatsalean kanssa ja vähän matkan päässä oli kirkkaan keltaisia kuunliljoja. Nyt kuunliljat ovat lakastuneet, atsaleasta karisseet melkein kaikki lehdet ja pikkutöyhtöangervot muuttuneet ruskeiksi. Vaikka puistoatsalea 'Tarleena' on saanut heleän kellanoranssin ruskan ja atsalea 'Satomikin' alkaa hiljalleen värittyä samansävyiseksi, ei väriä ole enää niin paljoa, että se sattuisi silmiin. Väreistä ja atsaleoista puheenollen: tänä vuonna kaikki atsaleat näyttävät saavan normaalia oranssimman sävyn. Aurinkopenkin 'Illusia', joka normaalisti värittyy oikein hehkuvan tummanpunaiseksi, on alkanut karistaa lehtiään oranssin värisinä. Ei hyvä punaisen ystävälle. Moni pensasmustikkakin on saanut normaalia kellertävämmän ruska-asun ylleen.

Luumutarhan värimaailma on nyt astetta rauhallisempi.

Kaikki komeamaksaruohot ovat ehtineet tänä vuonna kukkia kunnolla, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys näillä korkeuksilla. Tosin en muista kuin pari vuotta, jolloin niiden kukinta olisi keskeytynyt aikaisin tulevien kovien hallaöiden takia. Moni muu nelosvyöhykkeellä asuva sen sijaan on sanonut pakkasten yllättävän komeamaksaruohot melkein joka vuosi ennen kuin nuput ovat saaneet kunnolla väriä. Ehkä meille on sitten sattunut kylmänkestävämpää maksaruohokantaa tai sitten ne jostain muusta syystä tekevät nuppunsa aiemmin ja siten myös aloittavat värittymisen aikaisemmin.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei myöskään säikähdä pakkasia.

Kylmänkestäviä perennoja on komeamaksaruohojen ja syysastereiden lisäksi yllättävän monia. Bellikset pukkaavat kukkaa keväästä talventuloon saakka, karpaattienkellot ja myskimalvat alkukesästä pakkasiin ja törmäkukat keski- tai loppukesällä alkuun päästyään kukkivat niin ikään talveen saakka. Kaukasian- ja kivikkotörmänkukilleni kävi huonosti viime talven aikana ja osa keltatörmänkukistakin kuoli. Muutama talvesta selvinnyt aloitti kukkimisen aikaisin kesällä ja nyt joukkoon on liittynyt myös keväällä hartaasti hoivattuja siementaimia. Vaikka törmänkukkien talvenkesto ei mitään huippuluokkaa näytä olevan, niin taidanpa silti pitää ne puutarhan vakioasukkeina. Kasvatetaanhan sitä kesäkukkiakin ja törmänkukat sentään talvehtivat normaalitalvina ihan hyvin. Useamman vuoden vanhat yksilöt tuppaavat heittämään henkensä herkemmin, joten kasvustoa kannattaa uusia usein.

Tässä kukkiva keltatörmänkukka on tämänvuotisia taimia.

Kevään ja alkukesän kukkijoista moni innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä. Tänä vuonna useampi sammalleimu on viritellyt kukkaa sen verran innokkaasti, että kukinnan huomaa pidemmän matkan päästäkin. Moni esikkokin on työntänyt yksittäisiä kukkia lehtien sekaan. Niitä pitää vain muistaa käydä etsimässä, sillä toisin kuin keväällä, syksyllä esikoiden kookkaat lehdet meinaavat peittää lyhyeen varteen ilmestyvät kukat.

Kivikkorinteen punainen sammalleimu on lajinsa innokkain syyskukkija.

Luonnonkasveistakin löytyy monta sinnikästä syyskukkijaa. Päivänkakkaroissa on kukkia siellä sun täällä, pari kissankelloakin kilkutteli vielä pikkuniityllä sinisiä kellojaan. Ihan oma lukunsa on keto-orvokki, jonka olen antanut kylväytyä vähän sinne sun tänne. Matalana ja pienijuurisena se ei haittaa muiden kasvien kasvua ja tarvittaessa ylimääräiset taimet on helppo kitkeä. Sen verran innokkaasti orvokit kukkivat läpi kesän, etten ole hennonut niitä juurikaan kurittaa. Vievätpähän tilaa hankalammilta rikkaruohoilta.

Keto-orvokki somistaa niin kivikkorinteen kuin niitytkin.

Löytyipäs vielä päivän kärhöksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' avautuva nuppu.

Vieläkö teiltä löytyy sinnikkäitä syyskukkijoita?

Pimeässä

Nyt tulee muutama vanha kuva syyskuun viimeiseltä päivältä. Arpajaisissa kesällä voitettu otsalamppu pääsi nimittäin silloin tositoimiin, kun piti kiikuttaa työpäivän jälkeen päivällä viemättä jääneet biojätteet kompostoriin. Puutarha näytti niin jännittävältä pimeässä, että piti kompostikeikan jälkeen hakea kamerakin ulkoilemaan.

Loistokärhö 'The President ei vielä 30.9. ollut kärsinyt pakkasesta.

Kärhökaaressa tarhalyhtykärhö PRINCESS KATE ('Zoprika') suorastaan tuikki pimeässä.

Kameran läpi näkymä ei ollut yhtä viehättävä kuin luonnossa. Taustalla näkyy tarhaviinikärhö 'Krakowiak'.

Kas tässä 'Krakowiak'. Taustalla suunnilleen keskellä PRINCESS KATE vähän kajastaa pimeässä ja alaoikealla haamuilee 'The President'.

Luumutarhassa syysasteri ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ovat komeimmillaan, loistokärhö 'Ville de Lyonissakin' on yksi kukka.

Syyshortensia 'Vanille Fraise' ei ihan ehtinyt saada kaikkia kukintojaan auki ennen pakkasten saapumista.

Postaukseen piti tietysti saada tuoreempiakin kuvia, joten eikun ulkoiluttamaan uudelleen otsalamppua ja kameraa. Kuuraisista kasveista olisi voinut saada hienoja otoksia, mutta nyt ei ole hallaöitä näkynyt. Piti siis tyytyä tihkusateen kastelemaan puutarhaan. Livenä vesipisaroiden koristamat kasvit kimmelsivät kauniisti, mutta kuviin sitä oli vaikea taltioida.

"Lasihelmiä" akileijan lehdellä, tarkennus vain oli ties missä.

Pensasmustikka 'Jorma' (?) on kasvanut tänä kesänä melkoisesti ja on saanut komean ruskavärinkin.

Vesipisaroiden koristama 'Herbstfreude' päättäkööt tämän pimeässä haahuilun.

Jännittävää viikonloppua!

Ruskaa ja sipuleita

Pensasmustikka 'Ainon' ruska on leiskuvan punainen. Ja kukat valkoisia.

Ruska-aika alkaa lähestyä huippuaan täällä meillä päin. Viime viikon hetkittäin rajut tuulet eivät onneksi vetäneet kaikkia puita ja pensaita lehdettömiksi, vaikka suurin osa pihlajista onkin nyt kaljuja. Pihlaja on punaisen syysvärinsä takia yksi suosikkipuitani. Onneksi muutakin punaista löytyy puutarhasta. Pensasmustikoista 'Aino' saa joka vuosi ensimmäisenä leiskuvan punaisen ruskan. Tänä vuonna toinen 'Ainoista' on päättänyt myös kukkia, mikä ei ole laisinkaan hyvä asia kevään kukinnan ja marjojen kannalta. Onneksi kukkia oli vain parissa latvassa. Pitää toivoa, että pensas ymmärtää pitää loput nuput tiukasti silmujen suojissa kevääseen saakka. 

Keittiön ikkunasta näkyi myrskytuulten alkaessa jo melko punaiseksi ehtinyt naapurin pihlaja.

Keittiönäkymän pihlaja ja sen vierellä keltaisena koreileva puu ovat nyt tosiaan lehdettömiä mutta toisen naapurin marja-aronia-aita on aivan pian upean punainen. Samassa näkymässä leiskuu sitten myös oman kukkapenkin puistoatsalea 'Illusia', joka on tällä hetkellä vihertävän ja korallinpunaisen kirjava. Sitä en nyt kuvannut, sillä  muitakin väriläiskiä löytyi. Nyt kun pihlajat ovat lehdettömiä myös tonttimme vieressä, pääsevät muut kasvit paremmin esiin. Kadulta päin tullessa katse löytää tontin ulkopuolella keltaisena hehkuvan haavan ja heti aidan vieressä kasvavan purppuraheisiangervon. Keltaisen ja tumman yhdistelmä on oikein komea ja kunhan purppuraheisiangervon viereen tänä kesänä siirretty keltaheisiangervo kasvaa, se tuo lisää väriä näille kulmille. 

Aidan takana keltainen haapa ja omalla tontilla purppuraheisiangervo sopivat hienosti yhteen.

Takapihallakin on ruskavärejä, vaikka siellä värien kehittyminen on selvästi monta päivää jäljessä etupihaan verrattuna. Metsä ja talo suojaavat hyvin sekä kylmältä että tuulilta. Lämpötilaeroa voi olla tyynenä hallayönä jopa parin asteen verran, mikä on hyvä silloin, jos ensimmäiset pakkasyöt tulevat kovin aikaisin tai pakkasta on kovinkin paljon kertarysäyksellä. Leudompana syksynä, kun tarvittaisiin juuri niitä pieniäkin hallan nipistyksiä kasvien tuleentumisen varmistamiseksi, se ei välttämättä sitten olekaan niin hyvä juttu. Tänä vuonna pakkasöistä on kuitenkin riittänyt pikkuisia maistiaisia takapihallekin, joten tuleentuminen on päässyt hyvään vauhtiin.

Koivuangervorivi on kyllä muotoonleikattu kesällä, mutta oksat ovat ehtineet sen jälkeen päästä taas hapsottamaan.

Etupihan puolella osa kuunliljoista on lähmääntynyt ruskeankirjavaksi möhnäksi. Takapihalla ne sen sijaan loistavat kirkkaankeltaisina. Liian kovan pakkasen raja on selvästi hiuksenhieno. Pikkutöyhtöangervot ovat ehkä astetta kestävämpiä ruskaperennoja. Ne saavat kirkkaan oranssin syysvärin. En ole ihan varma, sattuuko silmiini liikaa niiden ja kanandanatsalea 'Violettan' samansävyinen oranssi yhdistettynä komeamaksaruohojen vaaleanpunaiseen ja syysasterin violettiin väriin. Vieressä kun on vielä keltaista kuunliljaakin. Ehkä kuitenkin kestän tämän hetkellisen väripläjäyksen. Vihreä kuusikko taustalla rauhoittaa kummasti näkymää ja pianhan ne ylimääräiset lehdet karisevat ja tilalle astuu myöhäissyksyn värittömyys.

Väriä on melkein liikaakin. Oikeassa etunurkassa siemenkasvatettu keijunkukka tuo vielä oman lisänsä.

Juuri tuossa yllä olevan kuvan alueella haastetta kasvivalintoihin tuo istutusalueen alla melko pinnassa olevat kivet. Atsaleat on istutettu kivien väleihin vähän syvempimultaisiin kohtiin mutta niiden väleissä saattaa tulla kivi vastaan jopa kymmenen sentin syvyydellä. Siispä on vain kokeiltava, mikä kasvi siellä pärjäisi. Pinnassa "kasvavat" kivet tuovat myös haastetta kukkasipulien istutukseen. Nyt en istuttanut muuta kuin pari pientä pussillista tulppaaneita juuri tälle alueelle. Kanadanatsalea 'Violettan' viereen päätyi 'Elegant Lady', jonka viileä liila voisi sopia kauniisti 'Violettan' sävyyn. Puhtaan valkoiset 'White Princet' istutin istumakiven taakse syysleimujen viereen. Siitä niiden pitäisi näkyä hyvin myös olohuoneen ikkunaan.

Kesällä muun kaivelun yhteydessä nousseet 'Doll's Minuetit' olivat alkaneet heräillä ulkovarastossa.

Aika usein krookukset ja helmililjat ovat lähteneet kasvuun jo kaupassa. Sen sijaan tulppaaneiden aikainen herääminen taitaa olla harvinaisempaa. Kesällä pensasryhmän päässä kasveja siirrellessäni tulin vahingossa nostaneeksi myös useampia tulppaaninsipuleita ylös. Päätin ottaa lepotilaiset sipulit suosiolla pimeään kaappiin ulkovarastoon ja istutella vasta syksyllä takaisin. Hieman yllätyin, kun sipulit olivat päättäneet jo heräillä omatoimisesti, vaikka ulkovarastossa on varmasti lämpötila pysynyt plussan puolella koko ajan. Juuria sipuleissa ei vielä näkynyt, ainoastaan vihreää piippoa. Istutin kaikki kesällä nostetut sipulit eri kohtaan kuin maahan jääneet, jotta näen keväällä, onko aikaisella heräämisellä ollut vaikutusta niiden kasvuun tai kukintaan. Vaikka sipulit olivat pienempiä kuin tänä syksynä ostetut, on niissä kuitenkin sen verran kokoa, että niiden pitäisi jaksaa kukkia ensi keväänäkin. Pienet sipulit isompien rinnalla kasvavat ensi vuoden kokoa ja kukkivat jonain tulevana vuonna. Ennen istuttamista erottelin kaikki sipulit toisistaan, jotta niillä riittäisi tilaa pullistella.

Valkosipuleissa taas omat (vasemmalla) olivat selvästi kookkaampia kuin puutarhaliikkeestä ostetut 'Messidorit' oikealla.

Valkosipulien istutus on vaihdellut meillä syyskuun lopusta lokakuun loppupuolelle. Olin vähän kahden vaiheilla, istuttaako valkosipuleita nyt vai odottelisiko vielä vähän aikaa säiden kylmenemistä. Päätin hoitaa homman nyt kun kerta oli aikaa ja inspiraatiota. Parin viikon päästä on kuitenkin jo melkein marraskuu ja väkisinkin sää alkaa kylmetä, vaikka nyt olisikin vielä poikkeuksellisen lämmin jakso tulossa. Maa ei ole myöskään läpimärkää eikä ennusteissa näy rankkasateita, joten liiasta kosteudestakaan ei pitäisi olla haittaa. Olen ollut tyytyväinen omien valkosipulien makuun ja satoon, mutta vaihtelu virkistää. Koska eteen tuli tarjoushintaista 'Messidoria', päätin kokeilla, kuinka ne meillä kasvavat ja onko niissä makueroa näihin vanhoihin verrattuna. Kovin olivat pieniä nuo 'Messidorin' kynnet, vaikka yritin valikoida istutettaviksi isoimmat. Olisikohan siinä syy tarjoushintaan...?

Tässä on tulossa salaattitarpeita keväälle.

Kaivoin aiemmin syksyllä ylös myös kohdan, johon kippasin pari vuotta sitten kasan valkosipulien skeippejä. Nehän eivät siis kuihdu, vaan jatkavat kehittymistään siihen asti, että itusilmut ovat itämiskykyisiä. Tämän opin ihan kantapään kautta. Tänä kesänä meillä syötiin melkein kaikki skeipit, joten valkosipulien maailmanvalloitus jatkuu vain hallitusti. Takaisin asiaan palatakseni, otin kaikki pikkuruiset valkosipulinalut samaan ulkovaraston kaappiin tulppaaninsipulien kanssa. Muutamia isoimpia istutin kasvimaalle mutta kaikki pienet ja ne tänä kesänä kehittyneet itusilmut istutin pariin ruukkuun. Ne saavat olla ulkona tai ulkovarastossa niin pitkään kuin vain pysyvät suurin piirtein sulina. Pakkasen laskettua liian alas siirrän valkosipuliruukut kellariin. Jossain vaiheessa niissä alkaa oletettavasti näkyä kasvun merkkejä, jolloin ne voikin tuoda ulkoeteiseen kasvamaan. Siitä on sitten helppo napsia valkosipulinversoja ruuanlaittoon. Minun on pitänyt kokeilla tätä konstia jo monena vuonna mutta aina se on unohtunut.

Tämä on ilmeisesti Päivänpesän Katjalta pari vuotta sitten saatu mysteeriesikko, joka kukkii nyt ensimmäistä kertaa.

Valkosipuleista takaisin kukkasipuleihin. Kaikki tänä syksynä hankitut sipulit ovat nyt maassa. Oikeastaan jäi vielä sellainen olo, että jotain voisi hankkia lisääkin. Nyt saa siis luvan kanssa pitää silmät auki ja kierrellä alelaareja. Kukkasipuleita istuttaessa tuli samalla vähän kitkettyäkin. Seuraavana työn alla olisi viritellä jänisverkot ja tyhjentää jälkikompostori, jossa kasvoi tänä kesänä kesäkurpitsaa ja kurkkua. Jos aikaa ja inspiraatiota jää, niin kukkapenkkien reunusten kanttaaminen voisi olla ihan hyödyllinen toimenpide.

Päivän kärhöjä ei enää oikein löydy, joten tilalle tuli siemenestä kasvatettu kellukka.

Hyvää syyslomaviikkoa!

Tien päällä

Viikonloppuna tuli tehtyä opintoihin liittyvä reissu länsirannikolle. Lähdimme isännän kanssa ajelemaan perjantaiaamuna ja palasimme sunnuntaina illalla kotiin. Olin itse kiinni opinnoissa aamusta iltaan kun taas isäntä sai rentoutua hotellissa ja tutustua paikalliseen ympäristöön. Sanotaan sitä vaikka kuskin palkaksi. Suomen halki leveyssuunnassa ajellessa huomasi hyvin, miten erilaista maasto itä- ja länsiosissa maata on. Olisi melkein pitänyt ottaa kuvia perjantaina, sillä silloin alku- ja loppumatkasta paistoi komeasti aurinko ja suurin osa matkasta oli melko valoisaa pilvipoutaa. Sunnuntaina takaisin tullessa satoi vettä koko matkan, joten kuvat ovat harmaita ja vähän suttuisia. Olkoot tämä samalla pienimuotoinen kuvakooste harmaan sadepäivän sävyistä.

Ei millään pahalla, mutta kovin oli lättänää siellä rannikkoseudulla. Ajellessa pystyisi melkein lukemaan päivälehden kun vain laittaisi ratin suoraan ennen kuin syventyy uutisten kiehtovaan maailmaan. Jossain vaiheessa tiehen alkoi ilmestyä varovaisia mutkia. Tai ehkä ne olivat vain kaarteita. Metrin-parin korkuisia kumpareitakin saattoi löytyä, mutta ei missään tapauksessa mäkeä ja mutkaa yhtä aikaa; niiden välissä oli aina tasaista.

Ohoo, kaarre! Ja niin "jyrkkä" vielä, että nopeusrajoituskin on pitänyt vaihtaa satasesta kahdeksaankymppiin.

Tässä tullaan sillalta alas, siksi näin huima alamäki. Viitasaarelle on muutama kilometri, joten ollaan jo aika keskellä Suomea.

Nyt aletaan lähestyä jo Pohjois-Savon rajamaita. Tasaiset ja suorat tiet ovat käyneet hyvin vähiin. Jos tie on suora, siinä on rinne ja mäkien välissä on tietysti mutkia. Ei kuitenkaan vielä mitään kovin radikaalia. Tuli mieleen, että Kuopion ohi kulkevalla moottoritielläkin on tiukempia kurveja.

Nyt on jo mäkisempää. Nopeusrajoitus muuttui hetkellisesti viiteenkymppiin rinteessä olevan tietyömaan takia.

Ja sitten matkanteko hidastui.

Mutkaisissa ja mäkisissä teissä on se huono puoli, että jos eteen tulee hitaampi ajoneuvo, siitä ei meinaa päästä ohi sitten millään. Eteemme ilmestynyt paku körötteli 20km/h alle nopeusrajoituksen. Ja nyt pitää tähdentää, että emme siis syytä kuskia asiasta. Hänellähän saattoi olla auto täynnä painavaa arvolastia, minkä vuoksi vauhti ei kiihtynyt yli kahdeksaankymppiin. Meillä vain alkoi reissuväsymys ja pitkä ajomatka painaa, minkä lisäksi kello tikitti siihen malliin, että kotiin päästessä olisi jo pimeää. Satasen alueilla olisi ollut kiva myös huristella sitä suurinta sallittua nopeutta eikä körötellä kirjaimellisesti sunnuntaiajeluvauhtia.

Ruskaista järvimaisemaa jossain Viitasaaren ja Maaningan välimaastossa.

Sitten kun vihdoin pääsimme turvallisesti pakun ohi, ei mennyt kuin kymmenisen minuuttia, kun eteen tuli rekka. Sen perässä pitikin sitten roikkua melkein tunnin verran ennen kuin se kääntyi edestämme mottoritielle kohti Kuopiota. Navigaattorin mukaan matka-aikaa tuli viitisentoista minuuttia lisää, kun jouduimme köröttelemään selvästi alle nopeusrajoitusten niin pitkän matkaa. Ei loppujen lopuksi siis paljoa mutta puuduttavan pitkään ajomatkaan harmaassa tihkusateessa sekin vähä lisää tuntui ikusuudelta.

Rekan perässä. Ilta on jo niin pitkällä, että tähän loppui kuvaaminen.

Itää kohti mennessä mäet kasvavat ja kurvit jyrkkenevät (sen huomasin kesällä, kun ajelin muutaman kerran Pohjois-Karjalan suuntaan). Täällä päin Suomea tielaitoksella ei ole tainnut olla aikanaan määrärahoista puutetta, vaan tietä on ollut niin yltäkylläisesti pitkin maita ja mantuja vedettäväksi, että ylimenevät osuudet on pitänyt laittaa monelle mutkalle. Tulipahan samalla selitys myös sille, miksi välimatkat ovat täällä niin pitkiä. Eivät olisi, jos tiet olisivat yhtä suoria kuin Pohjanmaalla. Aivan liian pitkiä ajomatkoja lukuun ottamatta viikonloppu oli oikein antoisa. Yksi huhujen mukaan oikein hyvä puutarhakohdekin olisi mahtunut hätäisesti aikatauluun, mutta päätimme jättää sen juuri sille hetkelle sattuneen kaatosateen takia väliin. Reissuja samaan suuntaan on todennäköisesti tulossa vielä useita opintojen aikana, joten ehkä jollain kerralla sattuu sopiva sää ja vuodenaika puutarhakohteisiin tutustumiseen.

Päivän kärhönä pakkasista jo aika pahasti kärsinyt loistokärhö 'The President'.

Mukavaa alkanutta viikkoa! Toivottavasti sää ei ylly ihan niin myrskyisäksi mitä ennusteet antavat ymmärtää.

Suursiivousta

Vielä löytyi kuukausimansikoita.

Viime sunnuntain aurinkoinen poutasää ja tulevien päivien sääennusteen koleiksi muuttuneet lukemat saivat vauhtia puutarhatöppösiini. Kasvimaalla oli vielä satoa korjattavana, kukkasipulit istuttamatta ja puutarha muutenkin talviteloilleen laittamatta. Näistä kolmesta urakasta kasvimaa oli kiireellisin, ettei mene koko kesän työmäärä hukkaan. Lapset tulivat avuksi nostamaan porkkanat, sellerit ja viimeiset punajuuret ja siinä sitten porukalla ihmeteltiin, miten hurja sato niistä saatiin. Punajuuret onnistuivat ihan hyvin tänä vuonna mutta sellerit jäivät jostain syystä vain keskikokoisiksi ja porkkanat olivat taas hädin tuskin sormen kokoisia, vaikka miten niitä yritin hoivailla. Ei sentään ollut kemppien tai porkkanakärpästen vioitusta, vaan joka ikinen porkkana, olipa sitten oranssi, valkoinen tai violetti, oli virheetön ötököiden suhteen. Ainokainen palsternakka oli samaa kokoluokkaa, mutta se itikin vasta lähempänä juhannusta. Ei kannata kylvää vanhoja palsternakan siemeniä eikä varsinkaan keväällä lämpöaallon aikaan...

Melkein joka lava on nyt tyhjennetty. Ämpärin pohjalla hulvattoman suuri juuressato ja oikealla alhaalla perattu ruohosipuli-istutus.

Harsolla peitettyyn lavaan jäi vielä elokuussa kylvettyä rucolaa, retiisiä, vuonankaalia ja sokerihernettä. Niistäkin osa on jo pistelty poskeen mutta kennolevykannen ja kaksinkertaisen harson alla loput saavat vielä kasvaa hetken aikaa kokoa. Jos sää tästä vielä lämpenee, otan peitteitä vähemmäksi, jotta taimet saavat enemmän valoa. Myöhään syksylläkin on aina kiva päästä hakemaan pikkuisen tuoretta satoa vaikka leivän päälle tai salaatin jatkoksi. Samalla ajatuksella perkasin myös ruohosipulimättäät. Niiden väliin oli päässyt pesiytymään pikkuisen heinää ja muutamia syysmaitiaisia. Kasvusto oli myös levinnyt vähän turhan laajalle alueelle, joten otin muutamia ylimääräisiksi jääneitä mättäitä ruukkuun. Aion tuoda sen ulkovarastosta ulkoeteiseen kunhan sää vielä vähän kylmenee, niin saa napsia siitäkin tuoretta satoa vähän pidempään.

Kannen alla rucolat ja retiisit saavat vielä kasvaa suojassa kovemmilta pakkasilta.

Ruohosipulien perkauksen jälkeen jatkoin verkkoaidan vierustan kapean penkin siivoukseen. Kuukausimansikoista suurin osa kuoli viime talven aikana mutta kun en turhaan mennyt mylläämään, mansikan siementaimia alkoi putkahdella vanhojen puskien ympäriltä sen verran paljon, että sain täydennystaimia koko matkalle ja aika paljon ylikin. Reunuspenkin hankalin homma oli kaivella tiheät kaurajuurikasvustot pois savensekaisesta mullasta. Viime kesänä kukkineen yksilön siementaimia oli vieri vieressä isolla alueella. Olisi ollut aika fiksua nyppiä taimista vähintään puolet pois jo pieninä, mutta sepä jäi suurimmaksi osaksi tekemättä. Kaurajuuren kannattaa selvästi joko antaa kylväytyä itse tai sitten kylvää siemenet suoraan maahan, sillä ensimmäinen yritys esikasvatetuilla taimilla pari vuotta sitten tuotti vain käppyräisiä ja haarautuneita juuria. Nyt melkein jokainen juuri oli tikkusuora, mikä helpotti niiden pesemistä huomattavasti. Noin ohuita emme alkaneet edes kuoria, vaan laitoimme ne huolellisen pesun jälkeen siltään uuniin. Ihan hyvin menevät muun ruuan lisukkeina, keittoonkin voisivat sopia.

Karva... kaurajuuria oli määrällisesti paljon mutta kovin ohuita olivat suurin osa.

Istutin kymmenkunta pienehköä tai kovin haarautunutta kaurajuurta ympäri kasvimaata, niin saa vähän lisää kukintaa kasvimaalle ensi kesäksi. Ihan pienimmät viskasin surutta kompostiin. Kaurajuuri kukkii pitkään ja runsaasti, ja yksittäinen kukkakin on näyttävän näköinen. Vaikka siitä tulee aika korkea, se ei vie leveyssuunnassa kovin paljoa tilaa. Siksipä se sopiikin hyvin ahtaan kasvimaani koristukseksi. Laitoin muutaman juuren myös yrttilavaan, josta leikkelin kuihtuneet pavunvarret pois. Ensi kesänä pitää vain muistaa kerätä kukkineet kukat lämpökompostoriin ennen kuin siemenet kypsyvät, niin pysyy taimimäärä hallitumpana.

Yrttilavassa oli vielä vihreää, Krassikaan ei ollut paleltunut.

Yrttilavalle on selvästi tullut valittua lämpöinen nurkkaus. Ranskanrakuuna, timjami ja salvia kestävät muutenkin hyvin kylmää, mutta niiden keskellä kasvanut steviakin oli virkeän näköinen, vaikka sen pitäisi olla hallanarka. Sekin pääsi nyt ruukussa ulkovarastoon ruohosipulien ja talvetettavan rosmariinin seuraksi ja aikanaan sitten ulkoeteisen puolelle. En ole vielä käyttänyt sen lehtiä teen tai minkään muun makeutukseen, mutta maistoin yhtä ihan uteliaisuudesta. Makeaa oli! Teekausi onkin aluillaan, joten eiköhän jokunen lehti pääse vielä teekupposenkin makeutukseen. Yrttilavasta pitää käydä keräämässä timjamia talven varalle, mutta salvialle tai ranskanrakuunalle ei ole niin paljon käyttöä, että niitä tarvitsisi kerätä talteen. Betonirenkaassa kasvava suklaaminttukin saa jäädä taas talvehtimaan rauhassa. Ennen talventuloa pitää käydä täyttämässä sekä yrttilava että betonirengas ääriään myöten täyteen, niin ei jää talven aikana vesi lillumaan. Samalla yrtit hautautuvat vähän syvemmälle mullan alle ja ovat siten paremmin suojassa talven kuritukselta.

Rosmariini, ruohosipuli ja stevia (sekä pari pelakuuta) odottamassa ulkoeteiseen pääsyä.

Kaalikasvit kestävät hyvin kylmää, joten ajan puutteen vuoksi jätin kaikki lehtikaalit vielä odottamaan parempaa hetkeä. Niistä on kerätty alimpia lehtiä pitkin kesää syötäväksi ja on niitä iso purkillinen kuivattukin. Lasten kasvattamista lehtikaaleista tehtiin uunipellillinen sipsejä. Kaalikoit vaivasivat lehtikaaleja alkukesällä ja yhdestä karistelin elokuussa joitakin kaaliperhosen toukkia pois. Muita tuholaisia lehtikaaleissa ei ole näkynyt ja syötävää on neljästä isosta puskasta riittänyt niin meille kuin vähäisille toukillekin.

Lehtikaalit jäivät vielä odottamaan sadonkorjuuta.

Kasvimaan suursiivouksen lisäksi tyhjensin tomaatit ja paprikat ulkovarastosta ja kuskasin niiden tilalle talvetettavat kasvit. Ruukkukärhöt, mustaluumun ja pitsipihlajan jätin ulos, sillä ne eivät pienistä pakkasen puraisuista säikähdä. Tekee vain niille hyvää olla mahdollisimman pitkään ulkona ja tuleentua kunnolla ennen kellaritalvetusta. Afrikansinisarjan päätin jo kesällä jättää pois talvetettavien listalta, mutta kasveja varastoon siirrellessä en vain hennonutkaan jättää sitä ulos. Sen sijaan päätin istuttaa puskan ensi kesänä kukkapenkkiin, jos se vaikka innostuisi sillä kukkimaan. Jos ei sekään konsti toimi, jääkööt sitten maahan koko kasvi. Maasta on sen verran isompi vaiva kaivaa kasvi syksyllä ylös, että itseni tuntien homma jää tekemättä. Verenpisara oli sen verran rähjääntyneen näköinen koko kesän, että se oli helppo jättää pakkasen armoille. On edes yksi melko kookas puska vähemmän talvetettavaa.

Kylmälle aremmat talvetettavat odottelevat lopullisiin talvipaikkoihinsa pääsyä varaston lattialla ja ikkunalla.

Pitää vielä jonain päivänä käydä nyppimässä talvetettavista kaikki kuihtuneet kukat ja huonot lehdet pois ja tarkistaa, ettei kasveissa näy hometta. Kukkasipuleitakaan en viikonlopun aikana ehtinyt istuttaa, mutta aloitin urakan myöhemmin viikolla eräänä aamupäivänä, kun ei tarvinnut olla ihan niin aikaisin töihin lähdössä. Ensimmäisenä maahan pääsivät krookukset, hyasintit, kevätkurjenmiekat, narsissit ja osa tulppaaneista. Sekoituspussissa olleet narsissit istutin harvakseltaan peittokurjenpolvien sekaan. Jos kurjenpolvien vahva tuoksu vaikka sattuisi hämäämään keväällä mahdollisia narsissikärpäsiä. Loput tulppaanit istutan sitten kun ehdin. Myös valkosipulit pitäisi saada jossain vaiheessa maahan ja laatia ensi kesän kasvimaasuunnitelma vähintäänkin syyskylvettävien osalta. Tänä vuonna vakaa aikomukseni on saada edes jotain kylvettyä ennen talvea.

Päivän kärhönä on kuurainen tiukukärhö 'Arabella'.

Lempeää alkanutta lokakuuta!