Kevään ensimmäinen puutarhapäivä

Asuurihelmililjat ovat puhjenneet viikossa kukkaan.

Melkoinen maaliskuu alkaa olla lopuillaan ja ei voi kuin ihmetellä, miten vähiin lumet ovat meiltäkin jo käyneet. Enpä muista, milloin ei olisi ollut hiihtokelejä vielä maaliskuun loppupuolella. Nyt niitä ei ollut oikeastaan koko kuukauteen. Jos maisemia katselee, niin täällä on yleensä näyttänyt samalta vasta huhtikuun puolivälin aikoihin. Siellä täällä on joku pieni lumilämpäre tai jääkökkäre mutta muuten maa on paljas. Ja routainen. Lumikolat, pulkat sun muut talvihärpäkkeet toki ovat vielä seinän varressa käyttövalmiina, sillä tuskinpa tällainen etukevät kesään huipentuu ilman takatalvea tai useampaa.

Toistaiseksi isoimmat myyrätuhot löytyivät kivikkorinteen sammalleimuista eikä niitäkään ole syöty yhtään niin paljoa kuin vuosi sitten.

Kukkapenkeistä kivikkorinne vapautui ensimmäisenä kokonaan lumesta. Näyttäisi siltä, että kaikki vihreänä talvehtivat kasvit ovat selvinneet talvesta. Jopa viime syksynä istutettu nukki (Androsace adfinis) on toistaiseksi elossa, vaikka olinkin lätkäissyt lumien huvetessa kuusenoksat 20cm väärään kohtaan. Onneksi juuri silloin sattui olemaan pilvinen päivä, kun nukit paljastuivat lumen alta. Kuusenoksien kohdalla oli levisioita, joten oksat osuivat sentään ikivihreiden päälle, vaikka tarkoitettu kohde ei suojaa saanutkaan. Siirsin tietysti oksia heti nukkien suojaksi, sillä tahdon ehdottomasti nähdä ne lopullisessa koossaan ja kukkivina. Eilen vähän raivasin isoimpia talventörröttäjiä kivikkorinteestä, niin näyttää kadulle päin siistimmältä. En kuitenkaan saksinut mitään kasvia ihan maata myöten, jotta olisi hyönteisille vielä suojapaikkoja. Etsin samalla lehtokotiloita mutta löysin vain muutaman tyhjän kuoren. Lapset sen sijaan ovat löytäneet pari asukkaan sisältävää kuorta. Kun on tähän aikaan mahdollisimman tarkkana kotilojahdissa, niin pääsee kesällä huomattavasti helpommalla.

Ensimmäinen talvi onnistuneesti selätetty.

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin myyrätuhoja näyttäisi olevan paljon vähemmän kuin viime keväänä. Sieltä täältä harvakseltaan löytyy pieniä kuoppia, joita arvelen peltomyyrien tekeleiksi. Ovat mokomat etsineet kukkasipuleita. Kuopat eivät ole kovin syviä, joten ainakin tulppaanit ovat turvassa. En muista, että krookuksiakaan olisi ollut kuoppien  kohdalla, joten jospa ainoastaan tummahelmililjoja on käyty kaivelemassa. Niissä onkin varaa syödä, lisääntyvät niin tehokkaasti. Viime keväänä lähes kaikissa sammalleimukasvustoissa oli selviä myyrän talvikäytäviä, nyt ainoastaan yhdellä kivikkorinteen sammalleimualueella oli ollut nälkäinen asukas. Sekin oli käyttäytynyt suht siivosti ja parturoinut lähinnä kivien yli roikkuvat kasvustot lyhyemmiksi. Pikkuisen oli maisteltu myös syksyllä rinteen juurelle siirrettyjä sammalleimuja mutta tuskinpa se niitä paljoa haittaa. Tarhakylmänkukat ja sinikatanat oli tänä vuonna jätetty hienosti rauhaan.

Myyrä on ollut sipulikukkien perässä.

Toistaiseksi en ole löytänyt vesimyyrän tunneleita mutta sekin asianlaita saattaa muuttua, kun routa sulaa ja tunnelit painuvat kasaan. Täytyy vain toivoa, että sellaisia yllätyksiä tulee mahdollisimman vähän. Mielenkiinnolla odotan, kuinka syksyllä siirtämäni sorjalaukka 'Mount Everestit' lähtevät kasvuun. Niiden nyrkinkokoiset sipulit löyhkäsivät niin voimakkaasti, että luulisi niiden karkottavan vesimyyrät naapuristakin. Tai sitten ne ovat myyrien mielestä vastustamattoman herkullisen tuoksuisia ja houkutelleet koko alueen myyrät kimppuunsa. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä silloin aurinkopenkissä olisi maanalainen pionien ja sorjalaukkojen muodostama löyhkälinja, jota täydentää myös yksi rääpälekokoinen keisarinpikarililja.

Yksi löyhkälinjan sotureista on nuori puupioni, jonka silmut ovat lupaavan pulleita.

Jo pitkän aikaa yölläkin on ollut lämpötila plussalla tai aivan nollan tuntumassa. Eilen aamulla maa oli kuitenkin kuurassa ja yöllä olikin ollut -5 astetta. Nyt sataa lunta. Tarpeellinen muistutus siitä, että puuvartiset kannattaa vielä pitää kellarissa eikä rahdata keväästä innostuneena ulos. Sitäkin nimittäin jo ehdin eilen auringosta ja lämmöstä innostuneena harkita. Onneksi puutarha sentään vaikuttaisi olevan suht hyvin lepotilassa. Vain muutama piippo oli uskaltanut kurkistelemaan mullan alta ja nekin ovat ilmestyneet vasta parin viime päivän aikana. Tarkempaa piippojen heräämisen aikataulua en tiedä, sillä kulunut viikko on ollut sangen työntäyteinen ja olen käynyt kotona oikeastaan vain nukkumassa. Yllättävää kyllä, kaikki on sujunut kuin vettä vain ja opinnoistakin tuli taas yksi kohtuullisen iso paketti suoritettua erinomaisin arvosanoin. Sen seurauksena aikatauluni kevenee yhdellä tunnilla viikossa, mikä on hyvin tervetullut muutos arjen kiireisiin. Vapautuu aikaa kevään etenemisen seuraamiseen.

Olkoon tässä nyt sitten vaikka palkinto hyvin suoritetusta kurssista. Esikko on kyllä ostettu aiemmin.

Kerrannaisesta esikosta on ollut valtavasti iloa. Huomasin pian ostamisen jälkeen sen tuoksuvan makean mansikkaiselta, joten olen aina ohikulkiessani nuuhkaissut sitä. Toivottavasti saksalaismarketin hyllystä löytämistäni juurakoista on yhtä suuri ilo, vaikka nerine ja kalla kerryttävätkin taas talvetettavien kasvien kokoelmaani. Jäin miettimään, olisiko kallan mukuloita pitänyt ostaa useampi pussillinen mutta kokeillaan nyt alkuun tuolla yhdellä, joka sisältää vain kaksi mukulaa. Kyllähän ne varmaan siitä lisääntyvät, jos sattuvat viihtymään. Pitää ensin googlailla niiden hoito-ohjeita. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on muistaakseni kehunut useammankin kerran kallaa ja kertonut sen hoito-ohjeitakin, joten taidanpa ensimmäisenä suunnata sinne. Saaripalsta-blogista taas muistan lukeneeni nerinestä, joten ehkäpä sieltä löytyy ohjeita sen kasvattamiseen. On tämä kätevää, kun voi hiipparoida kirjaston tai epämääräisten google-ohjeiden sijaan blogikaverien kokemuksia lukemaan.

Kärhökaaripenkissä, polulla ja suolla on vielä pikkuisen lunta, muuten sivupiha alkaa olla lumeton.

Viime viikonloppuna leikkasin marjapensaita. Tänä vuonna riitti, kun leikkasi yhden tai kaksi paksuinta oksaa pois ja tarvittaessa jonkun ohuen väärään suuntaan tai maata myöten kasvavan oksan. Varjoisimmassa reunassa kasvava herukka ei ole tehnyt uusia oksia juuresta moneen vuoteen eivätkä olemassa olevat oksatkaan kovin elinvoimaisilta vaikuta. Tekisi mieli hävittää koko pensas pois mutta en ole vielä keksinyt, mitä sen tilalle laittaisi. Metsämustikka-aluetta voisi kyllä laajentaa sinne suuntaan, jos mustikkamättäitä vain saisi jostain lisää. Vierestä joutaisi minun puolestani heivata punakarviainenkin menemään. Mokoman piikkipuskan tyvelle ei ylettänyt oksasaksillakaan enkä itsekseni saanut pidettyä toppavaatteiden läpi pisteleviä oksia riittävän kaukana, jotta olisin saanut leikattua vanhimmat oksat pois. Sen marjatkin kypsyvät niin myöhään syöntikelpoisiksi, että kaikenmaailman elukat ehtivät syödä ne puoliraakoina ennen meitä. Ihan joutava puska.

Eilen leikkasin majapenkin tuijaa. Vasemmalla ennen leikkausta, oikealla jälkeen.

Aiemmin olen tasoitellut majapenkin tuijaa vain sivuilta, jotta se tuuhettuisi. Sen oksistoon oli luonnostaan jäänyt kevyesti alaspäin kaartuva urantapainen, jota katselin pitkin talvea ja mietin, uskaltaisiko tuijaa leikellä spiraalin muotoon. Päätin uskaltaa, sillä saahan muodon kasvatettua parin kesän aikana takaisin entiselleen, jos lopputulos ei miellytä. Hain narun ja kiersin sen puussa luonnostaan olevia aukkokohtia myötäillen puun ympäri ennen saksimista. Jälkeen-kuvassa on vielä narukin paikoillaan, sillä ilman narua otetusta kuvasta ei muoto ei erottunut sitäkään vähää kuin tuossa kuvassa. Ehkä käyn vielä tänään katsomassa, tarvitseeko jostain saksia lisää. Kaksi tuijaa olisi vielä leikattavana mutta ne ovat vielä tuuheutusvaiheessa.

Huhtikurjenmiekkoja näkyi toissa-aamuna vain pari, nyt niitä on kymmeniä.

Huhtikurjenmiekkojen lisäksi olen löytänyt kevättähtien ja idänsinililjojen piippoja. Jokunen kevätsahramikin jo alkaa heräillä. Muistakaa muuten suojata ne vasta ilmestyneet piipot elukoilta. Törmäsin tässä jokunen aika sitten kevätlauluun, jossa myös tiedettiin, minkä vuoksi. Säveltäjä/sanoittaja L. Muonan luvalla julkaisen hänen keväisen tekstinsä runona.

Aurinko kun säteillään,

lämmittää mun nenänpään.

Tiedän silloin kevät saa

ja lumihanki katoaa!

Hangen läpi, uskokaa

pystyy krookus kasvamaan.

Mutta pian katoaa kun

pupu pois sen mutustaa!

Pupun turkki valkoinen

kokee muodonmuutoksen!

Vaihtuu väriin tummempaan,

ruskeaan kuin maa!

Leskenlehti tiedän sen,

kevään merkki keltainen.

Tien pinnarta koristaa,

voiman auringosta saa!

-L. Muona-

Ensimmäiset krookuksenpiipot. Lunta ei kyllä ollut eikä juuri tällä kohdalla mutta nousivat ne mullankin läpi.

Onpas jännittävää seurata, milloin alkaa näkyä ensimmäisiä nuppuja. Veikkasin huhtikurjenmiekkojen ja kevättähtien aloittavan kukinnan 16.4. Jos nyt ei satukaan tulemaan pitkää pakkasjaksoa, niin tuskinpa tarvitsee edes viikkoa odotella ensimmäisten nuppujen avautumista. Jännää!