Onkos sitä saatu mitään aikaiseksi?

Keisarinviitta jaloangervo 'Europan' kukinnolla.

Helteisen heinäkuun viimeiset tunnit ovat tätä kirjoittaessa hupenemassa ja minusta tuntuu, että koko kuukausi hujahti ohi ihan silmänräpäyksessä. Julkaisukin venähti elokuun puolelle. Monelle nämä helteet ovat olleet aivan liikaa mutta itse olen nauttinut joka hetki siitä, että ulkona tarkenee käydä ihan oikeasti kesähepeneissä eikä edes tee mieli vetäistä pitkiä housuja tai takkia päälle. Olen jopa tarennut uimaan järvessä yli kahden viikon ajan melkein joka päivä, mikä on paljon enemmän kuin monena aikaisempana kesänä yhteensä. Sinilevääkään ei ole vielä ilmestynyt.

Vakiorannallamme saa välillä polskia jopa ihan omassa rauhassa.

Ahkera uimaharjoittelu on tuottanut tulosta, sillä nyt myös kuopus on oppinut uimaan aika hyvin. Kumpikin osasi sukeltaa jo ennestään ja kuopuskin pysyi parin metrin matkan pinnalla kesän ensimmäisellä uintireissulla mutta nyt uimataitoon on tullut varmuutta ja uintimatkaan moninkertaisesti lisää pituutta. Ja lasten riemuksi huomasimme, että esikoinen voittaa juuri ja juuri minut uintikilvassa, jos minä saan käyttää pelkkiä käsiä. Kehitystä on siis tapahtunut hänenkin uimataidossaan. Viime aikojen hukkumisuutisia ja läheltä piti -tapauksia seurattuani olen kiinnittänyt enemmän huomiota muihin uimareihin. Meidän vakiorannallamme käy enimmäkseen lapsiperheitä ja iäkkäämpää väkeä. Nuoriso lienee kunnan pääuimarannalla, jossa on enemmän tilaa ja monipuolisempi rantavarustus kuin tällä pelkät pukukopit sisältävällä pikkurannalla. Yksinään uimaan tulleita lapsia en ole tällä rannalla nähnyt enkä kännykkää lasten uidessa selailevia aikuisia. Yksinäisiä vanhuksia aina välillä näkyy mutta hekin uivat rannan suuntaisesti. Järkevät uimatavat ovat siis hallussa ainakin tämän rannan uimareilla. Auringonottajista voisi kommentoida vaikka mitä mutta sen jätän tekemättä. Kukin grillatkoon nahkansa miten parhaaksi näkee.

Grillikatoksen vierellä purppuraheisiangervo pieneni reilusti.

Helle ja edelleen riesanani oleva asentohuimaus ovat estäneet puutarhatöiden tekemistä. Seisaallaan tai kyykyssä pystyn tekemään aika hyvin jotain kunhan vain muistan pitää pään pystyssä. Kumartelu ja kaikenlainen heiluminen saa vielä maailman pyörimään silmissä. Luumupuiden (tai mitä niistä nyt on jäljellä) leikkaus onnistuikin vallan mainiosti. Juurivesoista kasvatettavista uusista puista saksin osan sivuversoista runkoa myöten pois, jotta jäljelle jäävät oksat olisivat tasaisesti ympäri runkoa riittävän kaukana toisistaan. Yksi saksituista on 'Viipurin Punaluumu', joka näkyy yllä olevassa kuvassa purppuraheisiangervon jämien takana. Heisiangervo repesi vajaa kuukausi sitten keskeltä kahtia ja pyysin isäntää sahaamaan siitä revennet rungot kokonaan pois. Jäljelle jäi kaksi alaoksaa, jotka nekin kasvavat melkein vaakatasossa. Kevensin kumpaakin, jotta ne eivät estäisi polulla kulkemista. Toivon, että pensas alkaisi tehdä juuresta uutta versoa ja muotoutuisi aikanaan tasapainoisemman näköiseksi.

Viipurilaisen takaa varjopenkistä lähti kotkansiipiä.

Helteestä huolimatta sain kaupattua torissa kotkansiipiä. Oletin, että ne menisivät vasta syksymmällä, jos silloinkaan mutta kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja eräs henkilö tarjoutui ostamaan kaikki mitä vain liikenee. Lähdin puolisen tuntia ennen sovittua hakuaikaa nostamaan juurakoita ja kaivoin kaikki ylimääräiset. Kaksitoista juurakkoa sieltä lähti ja kylläpä tuli heti paljon avaramman näköistä. Taidan siirtää myöhemmin syksyllä tai ensi keväänä töyhtöangervon ja kotkansiipien välissä sinnittelevät varjoliljat isoksi ryhmäksi kuunliljojen ja saniaisten väliin, niin näkyy niidenkin kukinta paremmin. Töyhtöangervo ja kotkansiivet tapelkoot keskenään elintilasta.

Jaloangervot ovat alkaneet kukkia. Etualalla 'Rheinland', keskellä 'Europa' ja vaalea takana ehkä 'Peach Blossom'.

Viime vuonna ihmettelin, kuinka paljon jaloangervoissa pörrää pieniä erakkomehiläisiä. Nyt angervoissa on kuhissut joukoittain kimalaisia. Yhdessä kukinnossa saattaa olla yhtä aikaa viisikin pörriä. Kimalaisia on muutenkin nyt todella paljon. Kadun pään joutoalueella oreganot ovat takuuvarma paikka bongata kimalaisia. Isotähtiputket ja nauhus ovat myös mainioita kimalaismagneetteja. Mustilanhortensiaankin ne varmasti löytävät tiensä heti kun nuput alkavat aueta. Toki monenlaisia mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja päivä päivältä myös enemmän perhosia lentelee puutarhassa. Tavoitteenani on saada taas kuvattua mahdollisimman monta erilaista puutarhassa häärivää hyönteistä ja näinä "työkyvyttömyyden" päivinä ötökkäkuvasaldo onkin mukavasti kasvanut.

Olen saanut myös siistittyä osan kukkapenkkien välistä kulkevasta polusta. Lienee selvää, minkä osan...

Jääräpäinen kun välillä olen, niin päätin eräänä aamupäivänä edes yrittää kitkemistä. Kärhökaaripenkki ja majapenkki ovat aamusta täysin varjossa, joten suuntasin sinne. Aika hyvin sainkin kitkettyä ne osat, joihin ylsin polulta polvillani kyykkien. Haralla sain käteen vähän lisäpituutta ja kiskottua rikkoja edes pikkuisen irti mullasta keskemmältä penkkiä, jos en ihan kokonaan niitä saanut irti nyhdettyä. Polkua yritin ihan kitkemällä kitkeä mutta luovutin homman aika pian huimauksen häiritessä liikaa ja kävin hakemassa rautaharavan. Lähti niistä rikoista onneksi suurin osa ihan haravoimallakin irti.

Jokunen metri tuli siistittyä. Edellisen kuvan kuunliljat ja haltiankukat pilkistävät kuvan yläreunassa.

Näin kuivalla säällä nukkapähkämöt ovat pysyneet hienosti pystyssä myös kärhökaaripenkin puolella. Varjoisa ja rehevä kasvupaikka ei oikein sovi niille, jos sattuu olemaan vielä kosteaakin. Pähkämöt tulivat penkkiin kompostimullan mukana omin avuin mutta koska eivät näytä sieltä omatoimisesti lähtevän, niin taidanpa nyhtää ne kukinnan jälkeen pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Jos ei muuta, niin vaikka astinkiven, jolta pääsisi kätevästi leikkaamaan pähkämön vieressä kasvavan ranskantulikukan kukkineet kukat pois. Siementaimia on nimittäin löytynyt hirmuiset määrät vähän joka puolelta. Nyt niitä saisi, jos joku haluaa!

Penkin tämä pääty jäi vielä odottamaan seuraavaa inspiraatiota.

Pidän paljon kärhökaaripenkin tämän hetken kukinnasta. Portin toinen puoli loisti alkukesällä, kun tarhavaleunikot kukkivat. Pionien aikaan kukinta siirtyi keskivaiheille portin molemmille puolille ja nyt penkin alareunassa syysleimut, ranskantulikukat ja osa kärhöistä pistävät parastaan. 'Beautiful Bride' vähän ylivalottui auringon osuessa valtaviin kukkiin mutta ymmärrätte idean. Taaempana (yllä olevassa kuvassa oikealla) majapenkki himmailee vielä hetken taustalla ennen kuin jaloangervot ja kuutamohortensia puhkeavat täyteen kukkaan.

Luumutarhasta ei enää paljoa polku erottunut.

Tänä kesänä kiveysten hoito on ollut todella retuperällä. Hävitin keväällä kitkentätyökaluni ja sitä etsiessä meni melkein koko kesä. Muutama päivä sitten se vihdoin löytyi kasvimaalta, kun kävin leikkaamassa kellastuneet kamomillat matalaksi. Siellä se työkalu sitten pötkötteli kasvuston seassa. Tongin heti ensimmäisenä patiolta muutaman pahiten rikkaruohottuneen sauman puhtaaksi mutta loppu työ jäi odottamaan viileämpää päivää. Pari päivää sitten tuntui, että huimaus ei häirinnyt enää niin paljoa maahan katsellessa, joten päätin parantaa olohuoneen ikkunanäkymää kitkemällä luumutarhan kivipolun ja mihin nyt käsi siitä kätevästi ylsi.

Nuotiopaikalta nouseva rinne sujui melko helposti. Myös täältä siistiytyi samalla kukkapenkin reunoja.

Kitkiessäni huomasin, että amerikanvuokko ei ole selvästikään viihtynyt polun oikealla puolella kivipenkereen päällä. Arovuokkoa ja sen pikkutaimia sen sijaan löytyy ihan liiankin kanssa. Epäilen siitä vielä tulevan ongelman, joten revin jo alkajaisiksi kaikki näkemäni siemenkodat pois. Valkoinen isotähtiputki ja pikkutöyhtöangervo näyttävät myös lisääntyvän vähän turhan reippasti, joten pitää olla tarkkana niiden kanssa. Astinkivipolun luota on kuollut mehitähtiä mutta isorikko näyttää viihtyvän hyvin. Se kukkikin tänä vuonna runsaasti, joten aion antaa sille lisää elintilaa reunuskasvina.

Tasamaalla oli haasteellisempaa mutta valmista tuli sielläkin.

Istutusalueiden keskellä on muutama valvatti, jotka selvästi ilkkuvat kumartelukyvyttömälle puutarhurille. Vähän olen antanut niille tukkapöllyä kiskomalla edes korkeammiksi uskaltautuvat kukkavarret pois ja juurta sen verran mikä niiden mukana lähtee. Se ei valvattien vaellusta estä mutta ei niiden silti tarvitse kukkimaan ruveta. Kunhan pää kestää kunnon kitkemistä, hyökkään valvattien kimppuun talikolla ja kiskon joka ikisen irvailevan lehtituppaan juurineen pois.

Nuotiopaikan takaa uusin alue oli helposti kitketty. Vesiheinät jätin kuihtumaan alppiruusujen ja kärhön juureen.

Lähipäivinä pitäisi ottaa pusseja mukaan puutarhaan ja kerätä siemensatoa tulevien vuosien varalle. Aika moni kesäkukka- ja perennansiemenpussi tyhjeni keväällä ja nyt voisi olettaa tulevan laadukasta siemensatoa kun sade ei ole päässyt pilaamaan pölyttäjien lentämistä tai siementen tuleentumista. Tuoksuherneistä tuli tänä vuonna kerrassaan herkullisia laventelin ja kirsikanpunaisen sävyjä, joita pitää ehdottomasti kerätä talteen. Myös valkoinen on kestosuosikkini, sillä sitä voi yhdistää minkä tahansa muun värin kanssa. Monesta kasvista pitää kerätä siemenpankkia talteen, jotta on sitten talvitappioiden varalle paikkausmateriaalia. Haluaisin myös tehdä jonnekin pienen alueen, johon voisi kylvää perennansiemeniä tai istuttaa esikasvatettuja perennoja tai kukkapenkistä löytyneitä pieniä siementaimia vähän niin kuin taimipankiksi.

Tästä kuvakulmasta näkyy rikkaruohojen sijaan runsasta kukintaa.

Vielä olisi useampikin neliömetri kivipolkuja ja kiveyksiä kitkettävänä kukkapenkeistä puhumattakaan. Paahteisemmat paikat jätän suosiolla viileämmille keleille, vaikken niin helteestä kärsikään. En kuitenkaan aio ottaa auringonpistosta tai kärähtänyttä ihoa tähän vielä lisäriesaksi. Päivän kuumimmat hetket olen tehnyt sisällä rästihommia. Eilen näpräsin uudet vyötärökuminauhat viisiin housuihin. Yhden tuulipuvun takin vetoketjun korjausta aloittelin mutta paikallisista liikkeistä ei löytynyt käypäistä osaa. Takki jäi siis vielä odottamaan käyntiä monipuolisemmassa liikkeessä. Villasukkapari odottaa vielä parsimista ja työlistalla on myös lasten kaappien läpikäyminen. Koulut alkavat jo ensi viikolla, joten pitää tarkistaa, että kummallakin on varmasti koulukelpoista vaatetta. Kynäpenaalit sun muut tykötarpeet ovat myös kuulemma mystisesti hävinneet jonnekin kesän aikana. Herukat eivät ole meillä vielä kypsiä mutta mansikoita lapset ovat keränneet joka päivä pienen rasiallisen. Kävin myös lasten kanssa mustikassa ja vaikka marjaa oli kohtuullisesti, niin saalis tällaiselta toistaitoiselta porukalta oli vain pari litraa. Ostimme sitten laatikollisen kotiovelle tuotuna paikalliselta kerääjältä.

Päivän kärhönä 'Elsa Späth'. Katsokaa, miten valtava kukkamöykky!

Sadettta on meille osunut kolmen viikon aikana vain pari alle millin kuuroa. Pihdan alta rönsyansikat ovat nuupottaneet jo pitkään mutta muualta puutarhasta löytyi vasta pari päivää sitten ensimmäiset nuupottavat kasvit. Yllättäen ne olivat aurinkopenkin isotähtiputket. Eilen iltapäivällä purppurapunalatvojen latvat hieman nuokkuivat mutta nekin olivat nousseet yön aikana ylös. En ole kastellut perennapenkkejä kertaakaan, joten täytyy olla tyytyväinen kasvien kuivuudenkestoon. Pelkäsin, että sateisten viime kesien vuoksi kaikkien juuret olisivat jääneet tyytyväisinä pintamultaan mutta selvästi juuret ovat osanneet hakeutua syvemmälle. Liiterin kulmalla IBC-kontissa on vielä pieni vesitilkka pohjalla. Se riittää ehkä juuri ja juuri ruukkukasvien kasteluun, minkä jälkeen pitää turvautua vesijohtovedellä kasteluun, jos sadetta ei sattuisikaan vielä tähän osumaan. Jännityksellä seuraan, miten käy ennusteissa näkyville sadepäiville. Aurinkoista elokuuta!

Heinäkuun lopun kärhökatselmus

Nyt on tämän kesän loistokärhösesonki kunnolla alkanut ja melkein joka puutarhanäkymään osuu kärhö tai useampi. Siispä on aika tehdä loppukesän ensimmäinen kunnon kärhökierros. Aloitetaan heti pihaantulosta, jossa näyttävimmin kadulla kulkijoille esiintyy loistokärhö 'Elsa Späth'.

'Elsa Späth' on mahtavan suurine kukkineen yksi lempikärhöistäni.

Elsa on ollut hieman tempukas kärhö. Se on kyllä noussut joka vuosi ja kasvanutkin yleensä ihan kohtuullisesti, mutta monena vuonna kukinta on jäänyt vaisuksi. Sillä on vähän turhan karu ja kuiva kasvupaikka, ja vieressä olleet ritarinkannuksetkin ovat varmasti ottaneet oman osansa, vaikka olen yrittänyt silloin tällöin tarjoilla erityisesti kärhölle extra-herkkuja ja lisäkastelua. Liekö syynä viileä ja kostea alkukesä vai ravinnesyöppöjen ritarinkannusten häviäminen, mutta tänä vuonna kärhö on kasvanut huomattavasti runsaampana ja versot ovat jonkun verran pidempiäkin kuin aiempina vuosina. Nuppuja on tulossa paljon ja jo avautuneet kukat ovat soppalautasen kokoisia.

Aurinkopenkin etuosan kolme kärhöä kukassa.

Elsalla olisi oikeasti neljä kärhökaveria mutta kadulta katsottuna sen vasemmalla puolella kärhötuessa ei kuki tällä hetkellä kuin tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'). 'Etoile Violette' on joko nukkumassa tai sitten se ei vain ole vielä ehtinyt kukkaan. Todennäköisemmin Etoile nukkuu, sillä en muista sen kukkineen viime kesänäkään. PERNILLEJÄ on tuessa nyt kaksi, sillä istutin ensimmäisen kaveriksi äidiltäni tulleen ylimääräisen taimen. En lähtenyt näillä helteillä oikomaan sen versoja ylemmäs tukeen, vaan jätin lähelle maanrajaa varjostamaan juuristoaluetta. Varjostava kasvillisuus kun on olematonta ritarinkannusten puuttumisen ja värililjojen kääpiömäisen kasvun takia. Liljat pitää kukinnan jälkeen siirtää muualle ja keksiä aidan viereen ritarien tilalle muuta kasvillisuutta. Mieluusti jotain korkeaa, jotta voisi paremmin kuvata penkkiä etupihan puolelta ilman, että naapureita näkyy kovin paljoa. Tai voisihan sitä kai periaatteessa rakentaa pienen seinäkkeenkin Elsan ja PERNILLEN väliin ja istuttaa siihen vielä pari kärhöä lisää. Harkitsemisen arvoinen idea sekin.

Naapureita piilotettu niin paljon kuin pystyy, jotta kaikki kolme kärhöä näkyvät samassa kuvassa.

PERNILLE ('Zo09113')

Tiukukärhö 'Arabellan' tukeminen nousee aina kesäisin yleiseksi puheenaiheeksi. Se kun ei lehtiruotejaan mihinkään tukiin kieputtele, vaan tuen puuttuessa luikertelee maata myöten ja nojailee versoillaan mihin vain eksyy . Aiempina vuosina olen tökkinyt risuisia oksia kärhön ympärille ja ohjaillut versoja niiden väliin, jotta sen tyvialue ei jäisi ihan paljaaksi versojen kaartuessa sivuille. Idea on ollut toimiva ja kärhöstä on muodostunut silloin matalahko ja leveä kukkakumpare. Toivoin kuitenkin sen kukkien nousevan vähän korkeammalle, joten "tilasin" isältäni keväällä 'Arabellalle' räätälöidyn tuen. Siinä on eri korkeuksilla kolme kehää, joista jokaisessa on muutama jänne. Renkaat on asetelu niin, että jänteet menevät keskenään eri suuntiin ja ylhäältä katsottuna tuen sisälle muodostuu ikään kuin väljä ristikko. Korkeutta lieriömäisellä tuella on noin metrin verran.

'Arabella' ja aitaa vasten taustalla Elsa.

Jo tämän ensimmäisen kesän perusteella tämänmallinen tuki on osoittautunut loistavaksi 'Arabellalle'. Kärhö on pysynyt hienosti tuen sisällä ja sen ulkopuolelle eksyneiden versojen ohjaaminen takaisin omaan osoitteeseensa on ollut helppoa. Kehien jänteet estävät tuulta siirtämästä kaikkia versoja tuen yhteen reunaan, joten kukkiakin on nyt tasaisesti joka puolella. Aitaverkosta tehty lieriö toimisi myös, mutta jos sen ulkopuolelle kasvaa verso, sitä ei noin vain pujotellakaan takaisin tuen sisälle. Tällainen harva ratkaisu antaa paljon enemmän armonaikaa ohjailuun ja myös pitkäksi venähtäneen verson saa helposti pujoteltua tuen sisälle ilman vaaraa verson katkeamisesta.

Ylin kehä on jaettu jänteillä neljään lohkoon (x ympyrän sisällä).

Loppukesän aikana 'Arabellan' versot venyvät vielä pituutta ehkä jopa metrin verran, joten todennäköisesti kärhöstä muodostuu komea kukkapylväs latvojen lähtiessä roikkumaan. Nythän se on lähinnä vihreä pylväs kukkahatulla. Kukkahattu on nyt toisaallakin. Nuotiopaikan seinäkkeessä mantsuriankärhö aloittelee juuri kukintaa ja toistaiseksi kukkia on vain seinäkkeen yläosassa. Parin päivän sisällä kärhö muuttuu varmasti taas suureksi, valkoiseksi kukkapilveksi.

Mantsuriankärhön kukat tuoksuvat hunajaiselle.

Takapihalla muut kärhöt ovat vasta nupullaan ja sivupihalle mennessä loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukinta ehti jo mennä ohi. Pörröiset jämät ovat kuitenkin vielä jäljellä ja tämän vuoden versoissa näkyy paljon nuppuja. 'Kaiserin' kaveri loistokärhö CORINNE ('Evipo063') saattaa myös olla jo nupullaan. Patiolla loistokärhö 'Voluceau' aukaisi eilen ensimmäisen kukkansa ja patiopenkin seinäkkeessä SAMARITAN JO ('Evipo075') kukkii edelleen. Niistä ei nyt ole kuvia, sillä suuntana on kärhökaaripenkki.

Kärhöportissa PRINCESS KATE ('Zoprika') alkaa päästä vauhtiin, 'Justa' ja 'The President' ovat vasta aloittelemassa.

Yllä olevan kuvan taustalla näkyy majapenkkiä, jossa tarha-alppikärhö 'Purple Dreamissa' on edelleen muutamia kukkia auki. Majan toiselta puolelta löysin myös yhden sinisen alppikärhön kukan. Miten mainiota, että alppikärhöt kukkivat loistokärhöjen kukintaan saakka! Kärhöportin toisella puolella loistokärhö 'Jan Pawel II' on kiivennyt portin yläosaan saakka mutta sen nuput ovat vielä aika pieniä. Onneksi sen kukintaan saakka voi ihastella portin toisen puolen kärhöloistoa kunhan kukkia vain avautuu lisää.

'The President' kykenee myös tekemään valtavan suuria kukkia. Tämän halkaisija oli noin 17cm.

Kärhökaaripenkissä on kärhöportin kuuden kärhön lisäksi myös yhdeksän muuta kärhöä. Niistä JOSEPHINE ('Evijohill') saattaa olla kokonaan menetetty, sillä se ei noussut viime kesänä eikä ole vieläkään herännyt. En lähde kuitenkaan kaivamaan sitä, sillä saattaisin samalla vaurioittaa sen kavereita. Nouskoot joskus jos on hengissä ja jos ei, niin hyvästelemme sen tyynesti. Se oli sen verran nuorempi kärhö, ettei siihen ehtinyt syntyä tunnesidettä. Jos ei selviä edes ensimmäisestä talvestaan, niin joutaa olla selviämättä.

JOSEPHINEN puutetta ei huomaa, kun loistokärhöt 'Rouge Cardinal' ja 'Beautiful Bride' (valkoinen) pääsevät kunnolla vauhtiin.

Oli loistoidea istuttaa 'Rouge Cardinal' BB:n kaveriksi. Tummanpunainen, samettinen väri sopii muutenkin hyvin puhtaan valkoiseen mutta nyt kun kärhöt kukkivat yhtä aikaa, niin Briden tummanpunaiset heteetkin ovat sävy sävyyn Cardinalin kanssa. Kärhöjen ympärillä toistuu muutenkin tähän aikaan kesästä valkoinen ja purppurainen väri. Valkoisena kukkivat ranskantulikukat ja syysleimut. Purppuraista väriä tulee kärhöjen juurella kasvavista tummanpurppuraisista maksaruohoista ('Jose Aubergine'), taustalla purppuraheisiangervosta 'Tiny Wine' ja syysleimujen takana penkin reunuskasvina olevista tarhakeijunkukista ('Midnight Rose').

Mikä väripari!

Cardinalin ja Briden kohdalla kärhökaaripenkin läpi kulkevan polun toisella puolella ei juuri nyt kuki kärhöjä, joten jatketaan keskemmälle penkkiä. Siellä loistokärhö 'Omoshiro' aloitteli jo pionien kukinnan loppumetreillä. Sillä on kaverina tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on kukkinut joka vuosi vasta myöhemmin syksyllä. Niin se näyttäisi tekevän tänäkin vuonna. Vaikka runsas yhteiskukinta on komeaa, niin tykkään kyllä myös tästä tyylistä, että kukin kärhöistä saa ottaa pääroolin omalla hetkellään. Silloin sama kohta kukkii pidemmän aikaa, vaikkakin usein vähän vaatimattomammin.

'Omoshiro' kukkii tänä vuonna melko vaisusti.

Syy 'Omoshiron' vaatimattomaan kukintaan löytyy normaalia huonommasta talvehtimisesta. Siitä taisi nousta keväällä ainoastaan kaksi versoa ja eihän niillä niin komeaa kukintaa aikaiseksi saa kuin kymmenen verson voimin. Kärhö on muuten ollut hyvävointinen, joten tuskinpa sillä mitään hätää on. Luultavasti se vain huilailee vähän tänä kesänä ja on sitten ensi vuonna entistä komeampi. Tosin nyt kun kuvaa katsoin, niin huomasin muutaman epäilyttävän kellertävänä nuokkuvan lehden. Pitää käydä tarkistamassa, ettei mikään puutarhariesa ole käynyt katkaisemassa siitäkin versoa. Kärhökaaripenkin kärhöt olivatkin toistaiseksi säästyneet nelijalkaisilta ahmateilta.

Laitetaan päivän kärhöksi kaunis 'Omoshiro'. Reipastuhan ensi kesäksi!

Nyt vain odotellaan lisää kärhöjen nuppujen poksahtelua.

Kurjenmiekkakuulumiset

Muistinpa, että lupaamani kurjenmiekkojen kuvat ovat edelleen julkaisematta. Ehtiipähän ne vieläkin, onhan viimeisessä sentään vielä muutama kukka auki, vaikka kaikki muut ovat jo varistaneet kukkansa.

Puutarhani uusin tulokas on jakopala tästä komistuksesta.

Heinäkuun alussa puutarhaani muutti muutama pikkuinen jakopala tumman violetinsinistä kurjenmiekkaa, kun olin äitini apuna kasvittamassa peruskorjauksessa olevaa kukkapenkin nurkkaa. Kurjenmiekka oli kasvanut paremman paikan puutteessa heinän keskellä täyspaahteessa mutta silti jaksoi kukkia joka vuosi. Jakopaloja tuli äitini tarpeisiin liiankin kanssa, joten pari lähti sitten minun mukaani. Aurinkopenkistä kuoli sopivasti talvella iso ritarinkannus eikä sen viereen keväällä siirretty jakopalakaan lähtenyt kasvuun, joten lykkäsin kurjenmiekat sinne. Toistaiseksi ovat hengissä. Tuskinpa kurjenmiekat juuri siihen kohtaan lopullisesti jäävät, sillä siihen tarvittaisiin jotain korkeampaa puskaa. Ovatpahan kuitenkin kasvamassa kokoa ritarinkannuksilta jääneessä muhevassa mullassa.

Mattimyöhäinen hollanninkurjenmiekka kukkii tarhakeijunkukka 'Hansien' seassa.

Enpä muistanutkaan istuttaneeni yhtä hollanninkurjenmiekoista keijunkukkien sekaan. Paikkavalinta on jokseenkin kummallinen, sillä kurjenmiekka hädin tuskin näkyy keijunkukkien runsaiden kukkavarsien seasta. Puolustuksekseni voisin kuitenkin sanoa, että luulin istuttavani kevätkurjenmiekkaa ja todennäköisesti tuolla yksinäisellä oli pari kaveriakin, jotka eivät ole selvinneet. Jos muistan, voisin siirtää myöhemmin tuon yksinäisen lähemmäs muita lajitovereitaan, jotka nekin ovat vähän orpoina siellä sun täällä.

Monen vuoden takaisen siemenkirjeen tulos.

Blogin kätköistä löytyi tieto, että olisin napannut syksyllä 2018 siemenkirjeestä kurjenmiekkojen siemeniä. Se oli mielestäni erittäin hyvä päätös, sillä niistä kasvaneet taimet ovat suostuneet kukkimaan puutarhassani useamman kerran. Harmikseni upea taivaansininen kaunotar ei kukkinut tänä kesänä eikä tummemman sininenkään mätäs, jonka siirsin toissa kesänä pensasryhmän päätyyn. Luultavasti pensasryhmään siirretty ei pidä paikastaan, sillä se on kutistunut todella pieneksi. Pitänee siis siirtää se takaisin kärhökaaripenkkiin muiden luo. Taivaansinisen siirsin viime vuonna kärhökaaripenkin eri kohtaan ja se on kyllä kasvanut ihan hyvin, vaikkei kukikaan. Ehkä sille sattui liian varjoisa paikka. Valkoista en aio siirtää edes kuvitelmissani yhtään mihinkään, sillä se näyttää viihtyvän hyvin ja kukkiikin joka vuosi.

Kukkia aukesi tasaiseen tahtiin edellisten kuihtuessa.

'Elina'-pionin vieruskaveri viihtyy myös hyvin.

Pidän todella paljon myös tästä sumuisen sinisestä kurjenmiekasta, joka tuli valkoisen kanssa samasta siemenerästä. Sen väriä on yhtä haastavaa saada taltioitumaan kameralla todenmukaisena kuin jotain sametinpunaista kasvia. Yleensä se näyttää liian siniseltä kun oikea väri on harmaaseen päin taittavaa liilahtavan sinistä. Ehkä aurinkoisena iltapäivänä taivaanrannasta hiljalleen nousevan utuisen saderintaman sävy voisi olla lähimpänä totuutta. Oikein hieno ja uniikki sävy sillä kuitenkin on, voitte uskoa.

Sama iiris muutama päivä myöhemmin. Kukkaa pukkaa, kuten näkyy.

Kullanhehkuiset suonituksetkin sillä on.

Valkoinen "vanha" kurjenmiekka.

Yllättäen tänä vuonna kukki myös yksi vanhoista kurjenmiekoistani, joita olen joutunut katselemaan vuosi toisensa jälkeen viherkasveina. Viime kesänä aika hyvin kukkinut yksilö ei tehnyt tänä vuonna kukan kukkaa mutta harvemmin kukkinut nyt edes vähän yritti. Satunnaisesta kukinnasta huolimatta hankkiudun niistä sitä mukaa eroon kun saan tilalle uusia kasveja. Minusta perennan pitää kukkia joka kesä enemmän tai vähemmän runsaasti. Kukkien muotokaan ei niissä ole niin kaunis kuin noissa aiemmin esitellyissä, vaikka ihan soma tuollainen sirokin kukka on.

Näin kookas puska päätti sitten tehdä peräti viisi kukkaa. Ihan ei riitä olemassaolon puolustamiseksi.

Nyt kun kurjenmiekkojen tämän kesän kukinta on raportoitu, niin olisi päivän kärhön vuoro. Tällä kertaa tyrkyllä on peräti kaksi tasavahvaa edokasta. Muistanette alkukesällä maasta nostamani jättiläismäisen 'Hagley Hybridin' juurakon ja sen jako-operaation? Kärhöhän nukkui koko viime kesän eikä tänä kesänäkään näyttänyt minkäänlaista heräämisen merkkiä. Epäilin syyksi sitä, että täysin tukkoon kasvanut juurakko ei vain saanut työnnettyä syvemmältä uusia versoja, kun toissa talvi oli palelluttanut sen pinnassa olevat vanhat osat. Aivan juurakon alaosasta löytyneet uudet versonalut nimittäin olivat suunnilleen haitarille ruttuuntuneet juurien puristuksessa. Lupaavimman näköisen juurakon istutin kärhökaaripenkin 'Hagley Hybridin' viereen ja merkitsin tikuilla. Pitkään niitä versoja piti odotella mutta nyt odotus palkittiin runsain mitoin.

Ensimmäinen päivän kärhöistä: vasta maasta noussut 'Hagley Hybridin' jakotaimi.

Jakaminen siis kannatti, vaikka siinä oli iso työ. Pitää viritellä vielä joku verkko suojaamaan rusakoilta ennen kuin kärhön versot kasvavat purkin yli. Vaikka kärhö elintarvikepurkin sisällä nyt kasvaakin, niin ei se tarkoita sitä, että kasvattelen siitä jäniksille valmista ateriakippoa. Toiseksi päivän kärhöksi valitsin tarhaviinikärhö 'Venosa Violacean', jonka istutin heinäkuun alussa kärhökaaripenkin etummaiseen lohkoon 'Blekitny Aniolin' ja 'Destinyn' kaveriksi. Kärhö oli viime kesän ruukussa ja talvehti kellarissa, minkä vuoksi se aloitti kukinnan yhtä aikaa kurjenmiekkojen kanssa. Siksipä se sopi erinomaisesti tämän postauksen kärhöksi.

Toinen päivän kärhö: 'Venosa Violacea'.

Iloista loppuviikkoa!

Kesäkukista viimeisiin pioneihin

Kesän ensimmäiset tsinnian kukat.

Kylmä kesäkuu hidasti monen kasvin kasvua mutta tämä jo yli viikon kestänyt hellesää on vauhdittanut edistymistä kummasti. Aloituskuvan tsinniat esikasvatin ja olin jo melkein ongelmissa niiden reippaan kasvun kanssa ennen kuin taimet sai ulos. Kukkapenkkiin päästyään ne sitten säikähtivät kesäkuun kylmyyttä ja jäivät jurottamaan viikkokausiksi. Yhden taimen taisi rusakko tai joku pikkujyrsijä vielä katkaistakin vaikken latvomista siinä vaiheessa kesää pyytänytkään. Kyseinen taimi oli onneksi penkin takalaidassa toisin kuin nyt kukkivat yksilöt, joita pääsin näppärästi ihastelemaan suoraan nurmikolta. Huimaus on helpottanut sen verran, että pääsen hyvin liikkumaan puutarhassakin kunhan en vain kumartele tai kyykistele liian nopeasti. Helpommin sanottu kuin tehty, kun tekisi mieli aina nyppäistä ohikulkiessa joku rikkaruoho pois tai kumartua haistelemaan jotain kukkaa. Pitää vain malttaa hidastaa liikkeitä sen verran, että pää ehtii hyvin mukaan.

Pioniunikko ja siankärsämö.

Kesäkukkapenkkiin ilmestynyt mysteerikasvi varmistui sitten ihan tavalliseksi siankärsämöksi. Ilmeisesti se siis kasvattaa hyvissä oloissa pehmeät, isot lehdet eikä tuoksu niin pistävältä kuin karummissa oloissa kasvavat lajitoverinsa. Koristekasvistakin se käy, sillä korkeutta sillä on metrin verran ja kukintoja on valtavasti. Pioniunikon taustalla näkyvä kukkapaljous on kaikki samasta pienestä mättäästä peräisin. Niin komea kuin siankärsämö kesäkukkapenkissäkin olisi, se joutuu siirtymään lajilleen luonteenomaisempaan kasvupaikkaan kadun pään joutokukkaniitylle. Kunhan sää tästä viilenee ja kadun päässä joku iso myskimalva- tai oreganomätäs on kukintansa lopettanut, niin kärsämö tulee sen tilalle. Samalla kadun pää muuttuu taas askelen verran lähemmäs luonnonniittyä. 

Siankärsämö houkuttelee ainakin kukkakärpäsiä ja kuoriaisia. Kuvan kukkakärpänen lienee parvikirvari.

Suorakylvetyt kesäkukat näyttivät vielä pari viikkoa sitten niin pieniltä rääpäleiltä, että oli vaikea uskoa niiden ehtivän kukkia ennen elokuuta. Niinpä vain nekin ovat jo päässeet kukinnan alkuun. Ensimmäisenä aloittivat toukoraunikit, joiden nimeä olen etsinyt jo parin vuoden ajan. Ei ole ilmeisesti mikään ihan tavallisin kesäkukka, mitä en lainkaan ihmettele. Näin poutasäällä kasvi on pysynyt hyvin pystyssä mutta seuraavan sadepäivän tullen hentovartinen primadonna lojuu varmasti taas pitkin pituuttaan. Tanakkavartiset vieruskaverit se tarvitsisi ehdottomasti. En ole kokeillut sen leikkokukkakestävyyttä. Kimpuissa se voisikin olla ihan viehkeän näköinen täytekasvi ja väriltäänhän se on mitä suloisin ilmestys.

Kesäkukkasekoituksen mysteerikasvi saattaa olla toukoraunikki.

Muutama päivä raunikkioletettujen jälkeen kukkiaan alkoivat aukoa pioniunikot, aurankukat ja kehäkukat ja viimeisimpänä kaliforniantuliunikko. Ja tässä siis olivat kesäkukat. Perennoista kesäkukkapenkkiin on itsekseen ilmestynyt bellistä, pikkuampiaisyrtti ja perennamaisesti käyttäytyvä orvokki, jotka kaikki aloittivat kukintansa jo hyvissä ajoin ennen kuin yksikään kesäkukista harkitsi edes nupun näyttämistä. Siankärsämökin ehti aloittaa ennen kesäkukkia.

Pioniunikko, aurankukka ja kehäkukkia, aivan oikeassa laidassa yksi puna-auringonkukka venyttää vasta varttaan.

Osa pioniunikoista on noussut komeasti kilpasille kärsämön kukkien korkeudelle mutta heti korkean vieressä saattaa olla yksi hädin tuskin polvenkorkuinen yksilö. Olisi hauska tietää, mistä kasvuero johtuu: onko siemenien perimässä kookkaampaa ja matalampaa tyyppiä vai onko korkeammaksi kasvava vain lähtenyt kasvuun aiemmin ja ehtinyt valloittaa juurillaan parhaat ravinnehippuset pienemmän vieruskaverin joutuessa tyytymään rippeisiin? Väreiltään ainakin nämä ensimmäiset pioniunikot ovat olleet pääasiassa luumunpunaisia. Yhden lupaavan unikkomättään heti aidan vierestä kävi rusakko jokunen viikko sitten typistämässä parinkymmenen sentin korkuiselle sängelle. En tiedä, mikä kirahvinkaulainen mutanttipupu se oli, sillä täsmälleen samasta kohtaa aidan toiselta puolelta oli vedetty puolet kaurajuuren lehdistä ja kaikki herneenversot samankorkuiselle sängelle. Aivan kuin otus olisi unikon syötyään ahtanut päänsä aidan läpi ja syönyt toiseltakin puolelta niin pitkälti kuin vain ylettää. Kesäkukkapenkin puolelta se kuitenkin oli tullut, sillä kärsämön vieressä oli selvästi tallattu polku.

Puoli metriä alempana kärsämön juurella kukkii pikkuampiaisyrtti, kaliforniantuliunikko ja kehäkukka.

Nyt, kun ollaan aivan marjapensasalueen vieressä, niin kurkataan ihan nopeasti, mitä sinne kuuluu. Operaatio valvatin ja vuohenputken hävitys on edennyt seuraavaan vaiheeseen, eli kivituhka-alueen kasvittamiseen. Olen antanut joidenkin itsestään alueelle tulleiden luonnonkasvien kasvaa samalla kun olen kitkenyt toisia pois. Keskivaiheille ilmestyneet niittyhumalat ovat alkaneet levitä tiheäksi matoksi, joka kukkii nyt. Kasvi on hiukan ongelmallinen metsämustikka-alueella, jossa se meinasi peittää pieneksi jääneet mustikkamättäät kokonaan. Onneksi humalat oli helppo nykiä sieltä pois. Herukoiden välissä kulkuväylän katteena niittyhumala toimii minusta ihan hyvin ja sen raskii hurauttaa ruohonleikkurilla matalaksi, jos se meinaa kasvaa liian rehevänä. Yhden pensaan alle on tullut maahumalaa, joka on minusta niittyhumalaa haastavampi kurissa pidettävä. Sekin saa kuitenkin olla ainakin toistaiseksi estämässä hankalampien rikkaruohojen villiintymistä. Taistelussa on osattava valita vihollisensa.

Niittyhumala kukkii. Joku saisi kyllä käydä nykäisemässä nuo voikukat pois...

Mustaherukoihin on alkanut jo tulla väriä mutta vielä menee jonkun aikaa ennen kuin marjat kypsyvät. Muutaman pensaan juurelle istutetuissa kuukausimansikoissa oli jo isoja raakileita, joita pääsee aivan pian syömään ellei joku muu otus ehdi ensin. Marjapensasalueen kyljessä oleva mansikkamaa oli minusta hyvin suojattu verkoilla linnuilta mutta niinpä vain yksi räkättirastas oli päässyt jostain rakosesta änkäytymään häkin sisälle ja syönyt ainakin kahta mansikkaa. Nyt on verkon alareunat kiinnitetty paremmin ja laitettu lisäestettä marjavarkaiden riesaksi. Kun vain mansikat ehtisivät kypsyä ennen kuin tulee sadealue homehduttamaan taas kerran sadon. Viikonloppuna ostimme kaksi laatikollista mansikoita paikalliselta viljelijältä mutta olisihan se vaihteeksi kiva saada syöntimarjoja omastakin maasta kun sadosta näyttäisi kerrankin tulevan paikkaan ja hoitoon nähden oikein hyvä.

Varjopenkki rehottaa.

Varjopenkkiä ei tule liian usein esiteltyä. Nyt siellä kukkivat varjoliljat sen verran kuin seasta mahtuvat nousemaan. Kotkansiivet meinaavat vallata liikaa tilaa ja ahdistella niin varjoliljoja kuin sormivaleangervoakin. Yksi varjoliljamätäs on melkein hukkunut kotkansiiven, töyhtöangervon, nauhuksen ja sormivaleangervon keskelle. Bongaatteko varjoliljan kolmea kukkavartta kuvan oikealta puoliskolta? Niinpä. Kotkansiipipenkkiä en halua, joten ainakin se tulee saamaan reipasta kuritusta. Luultavasti töyhtöangervon varret nousevat reilusti ylöspäin, kun kuihtuneet kukinnot käy saksimassa lyhyemmäksi, joten ehkä varjoliljaa ei edes tarvitse siirtää muualle kotkansiiven kurittamisen jälkeen.

Perintöpioni 'Elinan' pääkukat ovat lakastuneet mutta sivunuput jatkavat vielä hetken aikaa.

Aurinkoisilla paikoilla kasvavissa pioneissa ei ole enää kuin jokunen yksittäinen kukka jäljellä ja nekin kuihtuvat hetkessä. 'Elinat' ovat suojassa keskipäivän paahteelta, joten niissä riittää vielä kukkia ihasteltavaksi. Tänä vuonna 'Elinan' kukkiin on tullut minusta normaalia enemmän tummanpunaisia juovia ja kukat ovat myös alkaneet vaaleta nopeasti. Varmaan säistä johtuvaa. Aika moni on kertonut pioniensa kukkivan tänä vuonna poikkeavan värisinä tai haalistuneen normaalia nopeammin. Kuumuus ja auringonpaahde saavat yleensä värit vaalenemaan nopeasti kun taas kylmä sää voi vahvistaa värejä. Varmaan kuivuuskin voi vaikuttaa joidenkin kasvien väritykseen.

Kuin vadelmajäätelöä hillojuovilla.

'Elinan' punaiset juovat sopivat hienosti vähän matkan päässä kukintaansa aloittelevaan loistokärhö 'Rouge Cardinaliin'.

Voi olla, että normaalina vuonna 'Rouge Cardinal' ja 'Elina' eivät kukkisi samaan aikaan. Kärhö talvehti nimittäin kellarissa ja oli jo hyvinkin puolimetrinen maahan istuttaessa. Viileä kesäkuu siis antoi sille vain loistavat eväät juurtua rauhassa ja kehitellä nuppujen määrästä päätellen loisteliasta kukintaa. 'Rouge Cardinal' olisi hyvin voinut sopia päivän kärhöksi ja olisi täällä ollut pari muutakin tehtävään sopivaa ehdokasta. Vaikea valinta kohdistui kuitenkin Karon ansiosta tarha-alppikärhö 'Purple Dreamiin', joka aloitti kukinnan tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään. Kukinta ei ole ollut missään vaiheessa kovin runsas mutta se on ollut sitäkin pitkäkestoisempi. Nuppuja on tullut vähitellen lisää sitä mukaa kun ensimmäiset kukat ovat kuihtuneet eikä kärhö näytä ainakaan toistaiseksi osoittavan hiipumisen merkkejä.

Karo ohjeistaa kaivamaan helteellä viileän kuopan varjoisaan paikkaan.

Aurinkoista viikkoa!

Pioneita ja pötköttelyä

Tänä vuonna ei ainakaan täällä sateet vaivaa pioneiden kukintaa. Päinvastoin, nyt mentiin aivan toiseen ääripäähän. Viileä (jäätävä, hyytävä, vähintäänkin kolea) kesäkuu hidasti kukinnan alkamista ja ilmeisesti se pitää nyt ottaa takaisin pikakelauksella. Vielä viime kesänä nuorimmat pioneistani jättivät kukinnan väliin mutta tänä vuonna pääsin näkemään jokaisen kiinanpionini kukkivana. Ensimmäisenä aloittanut ehti jo lopettaakin mutta siitä tuli laitettua kuva pari postausta sitten (täällä). Tässä tulevat sitten kaikki loput.

Ehkä 'Catharina Fontijn'.

Sain facebookin ihmeellisestä maailmasta mahdollisen tunnistuksen vaalealle prinsessahörselöpionilleni. 'Lady Alexandra Duffia' ehdotettiin myös mutta googlaillessa 'Catharina Fontijn' tuotti enemmän tutunnäköisiä kuvia. Jos teiltä ei irtoa lisää ehdotuksia tai vahvistusta jommalle kummalle vaihtoehdolle, niin olkoot pioni siis toistaiseksi 'Catharina Fontijn'. Pidän tässä pionissa erityisesti sen avautumassa olevien kukkien hempeän vaaleanpunaisesta sävystä. Kukinnan alkaessa oli vielä sen verran viileämpää, että väri pysyi ulommissa terälehdissä melkein kukan kuihtumiseen asti. Näin helteellä vaaleanpunaista on vain pieni häivähdys mutta ovat kukat silti kauniita.

Sama pioni muutama päivä myöhemmin.

Pensasryhmän Catharina oli jo alunperinkin suurin kolmesta jakopalasta ja se kukki jo viime kesänä oikein komeasti. Tänä vuonna sen kukinta on suorastaan yltäkylläinen, vaikkakin jopa 120-senttisiksi venyneet versot ovat hankaloittaneet pionin tukemista. Suurimmat kukatkin kun ovat melkein jalkapallon kokoisia ja joka varressa avautuu useampia sivunuppuja yhtä aikaa pääkukkien kanssa. Minulla on nyt muutama pionituki, jossa on kaksi kehää: pienempi alempana ja halkaisijaltaan 60-senttinen ylempänä. Kuivempana vuonna sen korkeus voisikin riittää myös tälle jätille mutta nyt tuella saisi olla vähintään 15cm enemmän korkeutta, jotta kukat nousisivat vähän korkeammalle.

Edelleen sama. Hauskasti oikeaan reunaan oli itsekseen kylväytynyt pikkuampiaisyrttiä kuin matkimaan vasemman laidan loistosalviaa.

Pienin Catharina on pation luona loistokärhö 'Kaiserin' kaverina. Sekin kukkii noin kymmenellä kukalla. Kolmas Catharinoista on aurinkopenkissä ja kärsi vielä enemmän tuen mataluudesta kuin pensasryhmän Catharina, jonka kukat sentään saivat tukea muuten tuuheammasta kasvustosta. Suureksi harmikseni suurin osa versoista taipui vielä väärään suuntaan, joten pionin komeimpia kukkarykelmiä piti käydä ihailemassa penkin keskellä.

Aurinkopenkin keskeltä näkyi samalla kertaa purppuraheisiangervo 'Diabolo', keltapäivänliljat ja varjokujan töyhtöangervo.

Pionin kukkien alla pilkistelee vähän kukintaansa aloittavia isotähtiputkia. Ei niiden ollut tarkoitus ihan noin paljoa jäädä pionin alle mutta minkäs teet. Olisivat nekin ottaneet mallia pionista ja hurauttaneet ylimääräiset parikymmentä senttiä mittaa. Samalla olisivat pionit saaneet vähän lisätukea kukilleen. 'Diabolon' takana pari vuotta sitten istutettu puupioni (paeonia suffruticosa) on hienosti hengissä ja on kasvattanut melkein polvenkorkuisen lehdistön, vaikka pitkä pätkä sen jo ennestäänkin lyhyestä varresta paleltuikin talven aikana. Heti pionin vieressä kärhöseinäke näyttää kovin paljaalta, sillä edellisessä postauksessa mainitut postikorttina puutarhurinpätevyytensä saaneet tunarit pistivät kärhöt poskeensa. Varjokujan portin takaa aidan vierestä löytyy kuitenkin yksi kukkiva pioni lisää.

Hybridipioni 'Cytherea' kukkii ensimmäistä kertaa.

'Cytherea' tuli syksyllä 2022 Hankkijan viimeisistä syysaleista. Hintaa sillä oli peräti euron verran. En olisi sitä muuten ostanutkaan. Nyt kun se kukkii ensimmäistä kertaansa, olen iloinen, että se tuli kuitenkin hankittua. Juuri tällä hetkellä varjokujalla ei kuki muuta kuin töyhtöangervo ja sormivaleangervot ja kummassakin kukinta alkaa olla loppusuoralla. Sekaan sopii siis vähän helakammankin sävyinen kukkija. 'Cytherean' kuvaaminen olikin melkoinen operaatio. Sain nimittäin näin hellepäivien riesaksi niin pahan huimauksen, ettei ollut koko eilisen aikana asiaa pystyasentoon. Päässä pyöri kuin vauhdikkaammankin karusellikyydin jälkeen, jos vähänkään yritti liikahtaa ja  vessareissulla meinasi vatsan sisältökin nousta ylös, kun maailma pyöri ympärillä. Tänään pötköttelin päivystyksessä useamman tunnin odottamassa diagnoosia, jonka jo puhelimessa hoitaja arveli olevan hyvänlaatuista asentohuimausta Kysynpähän vaan, mitä hyvänlaatuista on vaivassa, joka pakottaa kesken kesäloman ja parhaiden kesäkelien sekä pionien kukinnan aikaan punkan pohjalle? Lääkäri vahvisti diagnoosin ja antoi asentohoito-ohjeet, joita tekemällä vaivan pitäisi aikaa myöten helpottaa. Hän käski myös liikkua sen verran mitä kykenee.

'Cytherean' kukat ovat löyhästi kerrotut ainakin näin ensimmäisellä kerralla.

Ensimmäinen asentohoitokerta auttoi sen verran, että noudatin lääkärin jälkimmäistä ohjetta ja hiippailin isännältä salaa kuvaamaan 'Cythereaa'. Pari päivää sitten sen nuput olivat raottumassa, joten pelkäsin kukinnan menevän kokonaan ohi, jos en pääsisi sitä kuvaamaan. Pari kuvaa kuitenkin riitti ja hoipertelin seiniä pitkin takaisin sänkyyn kuulemaan äkäisiä moitteita joistain jääräpäisistä naisimmeisistä. Muut tämän postauksen kuvat onkin otettu jo viime viikonloppuna tai alkuviikolla. Jääräpäinen saatan joskus olla mutta en sentään niin typerä, että lähtisin ympäri puutarhaa kiertämään, jos jo pelkkä pystyssä pysyminen vaatii seinästä tuen ottamista. Postauksen naputtelu sentään onnistuu nyt pötkölläänkin toisin kuin eilen, jolloin ei voinut ajatellakaan katseen kohdistamista minkäänlaiseen asiaan.

Oma siemenristeytys 'Minna-Elina'.

Suvun perintöpioni 'Elinan' ja isänä toimineen 'Karl Rosenfieldin' risteymä 'Minna-Elina' alkaa ilmeisesti saavuttaa lopullisen kukkamallinsa. Pienempi taimista (kuvassa) teki tänä vuonna kuusi kukkaa, kun viime vuonna kukkia oli neljä. Suuremmassa kukkia oli melkein 15 mutta siitä ei tullut onnistuneita kuvia. Sen kukinta etenikin todella epätasaisesti, eli kukkia ei ollut montaa yhtä aikaa auki. 'Minna-Elinan' pääkukat näyttävät kasvavan melko kerrannaisiksi, isoimmat jopa aika korkeiksi ja sivunupuista tulee matalampia kukkia, joiden keskeltä kullankeltaiset heteet loistavat. Kukat vaihtavat väriä anilliininpunaisesta tyylikkäästi liukuvärjäytyen viileän vaaleanpunaisiksi. Värinvaihdoksen ja kukkien oikean värin näkee hyvin seuraavasta kuvasta. Yläkuvassa valaistus saa kukat näyttämään todellista vaaleammilta.

'Minna-Elinan' yhdessä latvassa olikin sivunuppuja niin tiheässä, että hyvä jos mahtuivat kaikki aukeamaan.

Aurinkopenkin yhtä aikaa kukkivat pionit. Punaiset taaempana ovat 'Minna-Elinoita', vaalea edessä 'Catharina Fontijn'.

Suvun perintöpioni 'Elina' pitää ilman muuta ottaa pioniraporttiin mukaan. Lisäkuvia ja tarinoita niin siitä kuin 'Minna-Elinasta' löytyy blogista, kun laittaa selainversion hakukenttään jomman kumman nimen. 'Elinatkin' ovat venyneet tänä kesänä normaalia korkeammiksi mutta niille laitoin tueksi vahvat kepakot ja paksua narua. Varsinkin vasemmanpuoleinen pioni on pysynyt sillä konstilla hienosti pystyssä. Se onkin näistä kahdesta pienempi. Huomasin keväällä, että sen juurakko oli noussut maanpintaan ja näkyi isolta osalta. Peittelin sitä kiireesti hiekalla ja lecasoralla mutta pintaan joutuminen oli selvästi vaikuttanut pionin versomäärään. Yllättävän hyvin se kuitenkin jaksoi silti kukkia. Jospa ensi kesänä versojakin olisi taas enemmän kun juurakko on taas syvemmällä. Pitää muistaa seurata pionia tarkemmin jatkossa, ettei sade pääse huuhtelemaan juurakkoa taas esiin.

Perintöpionit ja vähän muutakin kukassa.

'Elinat' ovat kärhökaaripenkissä köynnösportin molemmin puolin. Kaaren oikealla puolella kaikki kolme kärhöä ovat kasvaneet hienosti ja niissä alkaa näkyä nuppujakin. Vasemmalla puolella varmuudella on hengissä ainoastaan 'Jan Pawel II' mutta sen vierestä on nyt viikon aikana noussut uusi verso, joka saattaa olla samaa Jan Pawelia mutta voi olla myöskin 'Piilu', joka nukkui viime kesän. Veikkaan 70% todennäköisyydellä verson olevan 'Piilua'. Portin oikealla puoliskolla heti pionin oikealla puolella kukkii yllättävän komeasti sininen kurjenmiekka ja sen taustalla tuijan edessä valkoinen. Niistä tulee kuvia varmaan seuraavaan postaukseen.

Pienempi 'Elina'. Taustalta vielä pilkistelee vähän tarhavaleunikkoa ja kun tarkasti katsoo, niin varjoliljakin.

Kärhökaaren vasemmalla puolella ei kuki juuri nyt niin paljoa. Rönsyakankaalit ehtivät kukkia melkein kokonaan ennen kuin pionit aloittivat ja tarhavaleunikoidenkin kukinta on ihan lopuillaan. Pitkään ne jaksoivatkin kukkia. Heti 'Elinan' taakse eksyi muutama vuosi sitten salamatkustajana varjolilja, joka kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Nyt siinä on kaksi kukkavanaa, joista toisessa oli useampia kukkia ja toisessa kolme. Sen väri sopii niin kauniisti yhteen pionin kanssa, että jääköön sen kaveriksi. Melkoinen tuoksujen sekamelska siitä tulee mutta tulkoot. Harvemmin tuolla penkin keskellä tulee tallusteltua kukkia nuuhkimassa.

Varjolilja ja taustalla pioni.

Päivän kärhöksi valikoitui tänään loistokärhö SAMARITAN JO ('Evipo075'), jonka siirsin keväällä ruukusta patiopenkkiin. Siirto ei näyttänyt kärhöä haittaavan, sillä siinä on jo useita kukkia auki ja nuppujakin vaikka miten paljon.

Ensimmäinen avautunut kukka oli puolikerrannainen.

Onko teillä jo pionien kukinnat ohi vai vieläkö kukkia riittää?