Paikasta toiseen poukkoilua

Alkuperäinen tarkoitukseni oli koostaa vaihteeksi postaus jostain tietystä aiheesta mutta hyvä suunnitelma vaihtui huomaamatta sekalaiseen settiin toisiinsa hyvin löyhästi liittyviä kuvia. Ei siis mitään uutta auringon alla; sellaisiahan nämä höpinäni yleensä tuppaavat olemaan ainakin kasvukaudella. Joutaahan sitä sitten talvella pysymään paremmin yhdessä aiheessa. Nyt mennään ehkä enemmän muutaman päivän aikana tapahtuneissa asioissa.

Hyvin mahtui punahatun kukalle keisarinviitan valesina-värimuoto ja kimalainen. Kärpänen vielä arpoo joukkoon liittymistä.

Perhosia alkaa olla meillä jo aika mukavasti. Isommat parvet suuria päivämuuttajia antavat vielä odottaa itseään mutta joka päivä näkyy muutama perhonen enemmän kuin edellisenä päivänä. Eilen näin ensimmäisen amiraalin. Syyssyrikkä ja purppurapunalatva vetävät yleensä eniten isoja päiväperhosia mutta nyt myös punahatusta näyttää nousevan hyvä perhoshoukutin. Ensimmäistä kertaa meillä onkin useampi kuin yksi punahatun kukka auki yhtä aikaa. On oikein mukava huomata, että ne alkavat vihdoin viihtyä meilläkin. Maksaruohot vetävät enimmäkseen muita pörriäisiä ja pienempiä perhosia, vaikka näkyy niissä satunnaisesti käyvän joku kookkaampi liihottelijakin.

Kukkien väri näyttää kuvassa paremmalta näin aamulla, kun aurinko ei paahda suoraan kohti.

Leikkasin viime syksynä syyssyrikän hyvin matalaksi ennen kellariin vientiä. Talvetustilaa säästyi eikä ole nyt kesällä tarvinnut tukea puskaa, mutta olihan se viimekesäinen korkea ja komea syrikkä upean näköinen täydessä kukassaan. Nyt osa kukinnoista on melkein maantasossa, vaikka muutama nouseekin vyötärönkorkeudelle. Ehkä teen jonkinlaisen välimuodon tänä vuonna ja jätän talvehtivat rungot hieman pidemmiksi kuin viime talvena. Syrikän uudet versot ovat sen verran rentoja, että painavat kukinnot taipuvat helposti alas jopa kuivina, saati sitten silloin, jos sadevesi kerääntyy niihin.

Hortensiatkin houkuttelevat perhosia iltapäivällä (kuva otettu aamulla). Etualalla syyshortensia 'Prim White', taaempana mustilanhortensia.

Ensimmäinen sekoituspussin gladiolus alkaa kukkia. Hyvin sopii taustalla oleviin hortensioihin.

Loistokärhö 'Voluceau' sopii myös loistavasti syyshortensiaan.

Näettekö 'Voluceaun' vasemmalla puolella takana nuo korkeat varret? Ne kuuluvat salkoruusulle, joka on päättänyt olla todellakin salko-etuliitteensä veroinen. Korkein latva huitelee tällä hetkellä 270cm:n korkeudessa eikä toiseksi korkein jää siitä montaa senttiä huonommaksi. Alimmat kukat alkavat avautua juuri silmieni korkeudelle, joten niska kenossa on katseltava 'Nigraa' sitten kun ylemmät kukat aukeavat. Sille valitsemani paikka oli ilmeisesti salkoruusulle ravinteiden ja kosteuden puolesta mieluisa mutta itse aliarvioin selvästi sen ja hunajamarjojen kasvuvoiman. Tappelu tilasta on ollut hyvin kiivasta ja nyt näyttää siltä, että tilanne on tasan: kaikki yrittävät tunkea lehtensä valoon sieltä mistä vain läpi pääsee. Jos salkoruusu sattuu jotenkin kummassa olemaan hengissä vielä ensi keväänä, se pitää siirtää sieltä muualle. Oletan kuitenkin, että se kaksivuotisena heittää henkensä tämän kesän jälkeen.

'Nigra' on nimensä veroinen. Kiitos Katjalle taimesta!

Liiterin ympäristössä onkin tähän aikaan kesää monta tummaa sävyä. Salkoruusu 'Nigran' ja samettisen tumman 'Voluceaun' lisäksi liiterin päädyssä lasten hiekka-alueen laidalla olevassa pisara-penkissä jaloangervot kukkivat tummanpunaisina. Niiden lajike on 'Fanal' ja taitaapa olla ensimmäinen kerta, kun ne kukkivat oikein korkealla ja komeasti. Yleensä niiden kukinnot ovat jääneet melko mataliksi, vaan mikä lie syynä tämän kesän loisteliaaseen kukintaan. Viime kesänä ne kyllä saivat pikkuisen multalisäystä, kun reunustin penkin hietikonpuoleisen laidan oksanpätkillä. Tai ehkä lapset juoksevat nykyään leikkiessään harvemmin jaloangervojen yli ja angervot pääsevät kasvamaan niin suuriksi kuin haluavat.

'Fanal'-jaloangervoa.

Viime syksyn aleostos törmäkatkero aloittelee kukintaa.

Puutarhapuuhista vuorossa on ollut viime aikoina lähinnä kitkemistä ja kuihtuneiden kukkien leikkaamista. Kumpaakin puuhaa riittäisi vaikka aamusta iltaan tehdä. Tyhjensin pikakompostoriakin tänään ja siitä sain inspiraation tarkistaa, miltä näyttää kesäkuussa hankitun puutarhakompostorin sisällä. Kerran sitä jo tutkailin heinäkuussa ja silloin maatuminen oli hyvin käynnissä. Nyt edistys oli suorastaan huomattavaa, sillä ainoastaan parinkymmenen sentin kerros pinnasta oli selvästi tunnistettavaa ja siitä syvemmällä oli jo hyvin pitkälle maatunutta tavaraa. Vanhaa puutarhakompostia on vielä jäljellä puolisen kuutiota, joten tämänkesäinen tuotos saa rauhassa maatua loppuun ennen käyttöä.

Kahdessa kuukaudessa vasta kitketyt rikkaruohot ovat muuttaneet jo näin paljon muotoaan.

Päätin käydä myös mansikkarivit läpi.  Se olikin ensimmäinen käynti mansikkapehkoissa pitkään aikaan, sillä viimeiset mansikat menivät tänä kesänä ampiaisten suuhun Sen verran hirmuinen surina mansikkamaalla kävi, ettei sinne ollut asiaa niin kauan kun jossain vain oli vähänkään punertavaa mansikankylkeä näkyvissä. Nyt oli vain tyhjät kannat jäljellä, joten kitkeminen, rönsyjen poisto ja huonojen lehtien leikkuu oli turvallista. Seuranani oli vain kaksi pikkuista sammakkoa, jotka vahingossa säikytin piiloistaan liikkeelle.

Etualalla siistittyjä puskia, vasemmalla ylhäällä seuraavana vuorossa olevat.

Ehkä aurinkoisella ja tuulisella mansikkamaalla ei tarvitsisi niin nähdä vaivaa mansikoiden vanhojen lehtien siistimiseksi. Meillä mansikkamaa on kuitenkin olosuhteiden pakosta puolivarjossa ja aika hyvin tuuliltakin suojattuna, joten näin kosteilla ilmoilla home iskee herkästi umpeenkasvaneeseen pöheikköön. Saksinkin rönsyjen lisäksi pois kaikki lehdet, joissa näkyi minkäänlaisia ruskeita laikkuja tai muita homeen tai tautien merkkejä. Poistin myös jokaisen maata vasten retkottavan lehden. Nyt pääsee ilma kiertämään hyvin kasvustoissa ja kuivattamaan yökasteen ja sadevedet. Mansikat saivat vielä syyslannoitteen, mutta sitä en tiedä, olisiko sitä pitänyt tarjoilla jo aikaisemmin. Jospa ne kuitenkin ehtivät saada edes jotain hyötyä lannoitteesta. Rakeiden luulisi ainakin liukenevan nopeasti tällä kaatosateella.

Mauste-/chilipaprika 'Lombardo'.

Päätin keväällä jättää paprikat tänä kesänä vähemmälle ja keskittyä enemmän chileihin. Paprikasato kun on jäänyt aina vähän heikoksi ilman kasvihuoneen suojaa. Tarkoitus oli löytää muutama sopivantulinen chili meidän muiden käytettäväksi ja yksi täräkämpi lajike isännän iloksi. Kahta lajiketta on nyt päästy maistelemaan ja niiden perusteella voisi sanoa, että hyvin onnistui paprikoiden kasvattaminen, vaan chileistä ei ole vielä tietoakaan. 'Lombardo' oli pussin perusteella miedoin mutta kuvittelin siinä olevan kuitenkin edes pikkuisen poltetta, vähän niin kuin niissä kaupan miedoimmissa punaisissa chileissä. Ihan tavalliselta suippopaprikalta se kuitenkin vain maistui. Aivan yhtä mieto ja makea oli myös 'Hungarian Yellow Wax Hot'. Maistelimme sitä niin raakana kuin täysin kypsänäkin eikä poltetta löytynyt kummastakaan. Ainoa ero oli se, että raaka maistui vain raa'alta. Sadon määrästä ja kypsymisnopeudesta kummallekin lajikkeelle plussat mutta ei niitä sokkomaistelussa chileiksi uskoisi edes pikkulapsi. Tulinen, takapotkuinen chili on kasvattanut koko kesän vartta ja vasta aloitti kukinnan, joten sen satoa kaiketi kypsytellään loppusyksy sisätiloissa. Jos ei sen siemenille ole säilytyksessä tapahtunut jotain kummallista, niin siitä pitäisi scovilleja löytyä näiden muidenkin edestä. Ensi kesäksi taas pitäisi löytää joku uusi lajike testattavaksi.

'Hungarian Yellow Wax Hot' ei ollut todellakaan nimensä veroinen.

Kaivelin viikonloppuna koko valkosipulisadon ylös. Testiksi nostamani murikka ei ollut poikkeus, vaan saman kokoluokan pulleroita oli puolet sadosta. Hiekkaisemmassa lavassa kasvaneet valkosipulit olivat hieman pienempiä, vaan kyllä nekin jättivät kaupan sipulit mennen tullen kakkosiksi. Valkosipulit siis todella tarvitsevat kunnolla multavan maan ja paljon vettä ja ravinteita kasvaakseen jättimäisiksi. Tämä vuosi oli valkosipulien kannalta erinomainen.

Lapsiperheille tuttu hakkaraispurkki mittakaavana.

Nuoremmista kärhöistä osa on jo kukkimisensa kukkinut kun taas viimeiset vanhemmista alkavat päästä vasta vauhtiin. Jättiläismäisiä kukkia tekevät 'Elsa Späth' ja 'Jan Pawel II' ovat saaneet nyt ensimmäiset kukkansa auki. Loistokärhö 'Ville de Lyon' kasvattaa nuppujaan mutta ei ole vielä uskaltanut aukaista ensimmäistäkään. Pation luona aikaisin aloittaneet 'Multi Blue' ja 'Hagley Hybrid' tuntuvat nyt hiipuvan, vaikka nuppuja onkin vielä jäljellä. Niiden pääkukinta alkoi kuitenkin niin yhdellä rysäyksellä, että kerralla myös lakastui valtavasti kukkia. Samoin käynee luultavasti alkupuolen kuvissa näkyvälle 'Voluceaulle', vaikka sen puolivarjoisa sijainti vähän rauhoittaakin tahtia. Onneksi noita kärhöjä on tullut haalittua sen verran ahkerasti, että jossain päin kukkii varmasti joku kärhö täysillä samaan aikaan kun joku toinen pitää taukoa. Aivan pian kärhöportti on täynnä kukkia, kun sen toisenkin puolen kärhöt aloittavat kunnolla. Nyt liilasävyinen oikea reuna alkaa olla kukkainen.

Kärhöportin oikea puolikas.

Olen ollut taas luvattoman paljon nenä kirjassa kiinni. Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja edistyy hitaasti mutta varmasti. Toinen osa oli minusta kuolettavan tylsä mutta kolmas osa jopa tempaisi välillä mukaansa. Ehkä vielä joskus pääsen sittenkin tylsyyteen kuolematta siihen seitsemänteen osaan, joka on odottanut vuosikaudet hyllyssä lukemistaan. En voi kuitenkaan sanoa, että toistaiseksi yksikään osista, edes se kolmas, olisi ollut niin kiinnostava, etten olisi helposti malttanut laskea kirjaa käsistäni vaikka päiväksi. Ahkeraa lukemista piti yllä enimmäkseen vääjäämättä lähestyvä kirjaston eräpäivä.

Päivän kärhönä on tänään tarhalyhtykärhö PRINCESS KATE, eli 'Zoprika'. Seassa näkyy myös tarhaviinikärhö 'Justan' kukkia.

Iloista päivää!

Viikon ihmetyksiä

Syyshortensia 'Prim White' ja loistokärhö 'Voluceau'.

Päivät kuluvat jos jonkinmoisten puuhien parissa ja siinä sivussa kuvia kertyy kameran muistiin kuin huomaamatta. Pää tuntuu kuitenkin olevan vähän jumissa kirjoittamisen suhteen, joten ehkäpä tänään katsellaan vain viikon varrelta kertyneitä kuvia ilman isompia jorinoita.

Jaloangervoa 'Erica' ja taustalla kiiltoleimu.

Jaloangervojen kukinnasta en ole tainnut laittaa juuri minkäänlaista kuvaa, vaikka ne ovat kukkineet jo jonkun aikaa. Ensimmäiset ovat itse asiassa jo lopettaneetkin mutta suurin osa on vielä komeassa kukassa. Ja mikseivät olisi tämän kesän sademäärällä...

'Sinikka'-luumu kelpaa jo kannattelemaan linnunpelättimiä.

Tuli kiire laittaa pensasmustikoille ja herukoille linnunpelättimiä, kun huomasin eräänä päivänä ison parven räkättirastaita naapurin ja meidän herukkapensaiden kimpussa. Tein viime syksynä luumupuiden suojaksi muovikasseista pitkiä nauhoja, jotka kieputin puiden oksille. Otin nauhat satokauden jälkeen talteen ja nyt ne pääsivät suojaamaan marjapensaita. Hyvin ovat marjat pysyneet tallessa eikä ole räksiä tai harakoita puutarhassa näkynyt. Kunhan marjat on pääsääntöisesti kerätty, otan muovipussinauhat varastoon siksi aikaa, että luumut alkavat kypsyä.

Joissakin mustikoissa on oikein hyvin marjoja, toisissa vähemmän. Kuvassa 'Northblue'.

Kokeeksi nostettu valkosipuli. Minun kädessäni, ei lasten.

Nostin eilen ensimmäisen kasvimaalle istutetun valkosipulin. Tähän saakka olen kerännyt ruuanlaittoon vanhalle kasvimaalle itusilmuista jääneitä jämiä, jotta ne alkaisivat pikku hiljaa loppua kukkapenkeistä. Toki arvelin, että valkosipulit olisivat kasvaneet tänä kesänä oikein hyvin, kun vettä on riittänyt ja lannoituksenkin muistin ajallaan. Siitä huolimatta koenostettu sipuli yllätti muhkealla koollaan. Kuvasta kokoa on ehkä vähän vaikea hahmottaa, mutta vaaka näytti 110 grammaa sitten, kun varsi oli pätkäisty kahden sentin mittaiseksi ja juuret leikattu lyhyiksi. Kaupan valkosipulit jäävät niin koossa kuin maussa kakkosiksi. Taidan tänään nostaa kaikki pois, sillä alimmat lehdet alkavat jo kellastua. Viikonlopulle on luvattu poutaista säätäkin, joten sipulien kuivuminen lähtee hyvin käyntiin. Säilyvät sitten pitkälle ensi kevääseen hyvinä.

Jotain pientä mutta kukkien määrästä päätellen hyvin kunnianhimoista: kuunlilja 'Blue Mouse Ears'.

Koivunsiemeniä hämähäkinseitissä. Kuvan keskellä itse hämähäkkikin odottamassa eläväisempää saalista.

Keijunkukkien siemenkylvöksen satoa alakuvissa, emokasvit yläkuvissa.

Kokeilin viime kesänä risteyttää itse keijunkukkia 'Midnight Rose' ja 'Green Spice'. Keräsin loppukesällä vähät siemenet talteen ja kylvin ne talvella kylmäkäsittelyyn. Itämisprosentti oli melko hyvä, joskin osa pienimmistä taimista kuoli matkan varrella. Kuusi taimista on vielä hengissä ja niistä neljä on sen verran isoja, että todennäköisesti selviävät ensi talvestakin, jos vain ei tule mitään poikkeuksellisia olosuhteita eteen. Puolet taimista on yllä olevan kuvan keskimmäisen siementaimen kaltaisia, hieman hopeaan taittavia violetteja näyttävillä lehtisuonilla. Yksi on melko tarkalleen 'Midnight Rosen' näköinen, violettilehtinen vaaleanpunaisilla pilkuilla. Kuvat on vain otettu eri valossa. Viimeistä taimista ei uskoisi kummankaan emonsa jälkeläiseksi. Sen lehdet näyttävät maata tai vaikka kättä vasten katsottuna armeijanvihreiltä mutta vähänkään sivusta, yläviistosta tai valoa vasten katsottuna ne ovat selvästi oranssinsävyisiä. Vasta puhkeamassa olevat lehdet ovat punaisia. Kerrassaan erikoinen yksilö, jonka kasvua seuraan suurella mielenkiinnolla.

Kesäkukkapenkin hyvin osunut trio: pioniunikko, kehäkukka ja leijonankita, jonka kukkien keskellä on samaa sävyä kuin kehäkukissa.

Keijunkukkien siementaimien lisäksi myös kesäkukkapenkissä on ollut mielenkiintoista seurattavaa. Yllä olevan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevia leijonankitoja olen seuraillut hyvin tarkkaan, sillä jostain syystä yksi kukkavarsista vain venyi ja venyi pituutta. Tyveltä lähteneet haarat kukkivat kehäkukkien korkuisina mutta valkoisen aitatolpan vasemmalta puolelta hyvin tarkkasilmäiset voivat bongata pari  lehtitupsua ja niiden välistä nousevan varren. Sitä kun seurailee noin 80cm:n korkeudelle, osuu ensimmäisiin kukkiin. Monsterivarren latva huitelee reilusti yli metrissä. Onko meillä maaperässä jotain kummallista vai muuttuuko siementen perimä pussinpohjalla kylvöä odotellessa, kun vuosi toisensa jälkeen saman siemenerän 'Potomac Lavenderit' keksivät toinen toistaan erikoisempia juttuja? Kukkien väreissäkin on nyt kolmea erilaista variaatiota. Ymmärtäisin asian paremmin, jos kylväisin joka vuosi edellisenä kesänä omista kukista kerättyjä siemeniä. Nyt kuitenkin kaikki ovat tismalleen samaa tavaraa, vuosi vuodelta vain vanhempina.

Kasvun ihme: metrinen leijonankita. Ottiko kenties mallia maa-artisokista?

'Polish Spirit', jonka ensimmäisessä avautuneessa kukassa on merkkejä alkukesän kylmästä.

Kerroin kesäkuussa kärhöjen hallavaurioista (muistinvirkistystä täällä). Silloin ei ollut vielä yhtään vihreäksi muuttunutta kukkaa auki ja kun niitä ei näyttänyt tulevankaan, luulin kärhöjen selvinneen alkukesän pakkasista. Osa värinmuutoksilla aiemmin reagoineista kärhöistä ei tosin ollut hallahöiden aikaan vielä edes kasvussa, joten ne tietenkin kukkivat aivan normaalisti. 'Polish Spirit' lähti kuitenkin aikaisin keväällä kasvuun ja nyt kun ensimmäinen kukka vihdoin aukesi, siinä olikin selvästi vihreää väriä ja vielä epämuodostuneita terälehtiä. Nyt samaan versoon avautuvat kukat näyttävät olevan normaaleja mutta seurailen vielä, miltä näyttävät muiden versojen ensimmäiset kukat kunhan niidenkin nuput alkavat aueta.

Päivän kärhöksi valitaan loistokärhö 'Elsa Späth'.

Sanainen arkku näyttikin sitten ihmeesti aukeavan loppua kohti eikä tullut pelkkää kuvakierrosta tästäkään postauksesta. Nyt taidan lähteä kerryttämään uusia kuvia kameran muistikortille, sillä öisen sateen jäljet ovat hävinneet sen verran, että perhoset ovat päässeet liikkeelle. Purppurapunalatvalla ja punahatuilla näyttääkin olevan melko vilkasta lentoliikennettä, jota on ihan pakko lähteä tutkimaan tarkemmin. Aurinkoista viikonloppua!

Trooppista hellettä

'Madame Julia Correvon' suvaitsee vihdoin aukoa ensimmäisiä nuppujaan.

Tulihan se kesä vihdoin tännekin! Jo sunnuntai oli helteinen mutta maanantai tuntui suorastaan trooppiselta, kun ilmankosteus ulkona huiteli yli 80 prosentissa ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Näitä harvoja päiviä kelpaa muistella talven kylmyydessä, tosin en panisi pahakseni, vaikka samanlaista säätä kestäisi vähän pidempäänkin. Tai ainakin sitä lämpöä, ilmankosteutta saa olla vähemmänkin. Tänäänkin on mukavan lämmintä mutta navakka tuuli lennättää koivunsiemeniä silmät ja suun täyteen. Miten niitä onkin tänä vuonna niin paljon? Patio on harjattu jo moneen kertaan mutta heti kun selkänsä kääntää, se on taas keltaisenaan siemenistä.

Nokkosperhonen punahatulla.

Perhosia alkaa taas näkyä runsaammin, kun suuret päiväperhoset saapuvat paikalle. Keisarinviittoja näkyy joka päivä vähintään kaksi yksilöä mutta eilen näin kolme eri yksilöä. Yksi oli helppo erottaa muista, sillä sen siivet olivat rähjääntyneet joko muuttomatkalla tai sitten jonkun saalistajan kynsissä. Kaksi muuta näin yhtä aikaa. Joka päivä löytyy useampia nokkosperhosia, lanttuperhosia (ja ehkä myös nauris- tai kaaliperhosia) sekä sekalainen lajitelma erilaisia pikkuperhosia, juuri äsken näin ensimmäisen neitoperhosenkin. Olen yrittänyt saada kuvattua joka ikisen perhosen, jotta voisin jälkikäteen etsiä netistä nimen kullekin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tuulisena päivänä. Jos perhonen malttaakin pysyä paikoillaan sen hetken, että kameran kanssa pääsee tarpeeksi lähelle, niin tuuli liikuttelee perhosen alla olevaa kukkaa. Yritä siinä sitten kuvata. Onneksi joka päivä edes pari otosta onnistuu.

Ilmeisesti tämä söpöliini on pikkukultasiipi. Ensimmäinen tällainen tuli vastaan.

Kimalaisiakin olen kuvannut. Niitä on nyt runsaasti, kun seassa on työläisten lisäksi myös koiraita.

Maksaruohot (lukuunottamatta kesä-heinäkuussa kukkivia kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohoja) kukkivat nyt komeimmillaan. Niistä pitäisi ihan tehdä oma postauksensa, sillä olen kärhöjen lisäksi tainnut hurahtaa maksaruohoihin. Ja niihinhän on vallan helppo hurahtaa, sillä ne eivät tunnu pettävän koskaan. Erityisesti punalehtinen ja vaaleanpuna-valkokirjavakukkainen 'Strawberries and Cream' kuuluu suosikkeihini. Yllä olevassa kimalaiskuvassa näkyykin sen kukat lähikuvassa ja alla kasvustoa vähän kauempaa. Purppurapunalatvan vieressä tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii jo runsaasti mutta 'Pernille' antaa vielä odottaa itseään. Joku kasvi pitäisi vielä keksiä kärhöjen eteen. Siinä oli värililjaa 'Lollypop' mutta ne ovat melkein henkensä heittäneet.

Maksaruohon kukkien väri toistuu taaempana purppurapunalatvassa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että aurinkopenkin keskeneräiselle keskialueelle on tulossa jollain aikataululla pionia. No se asia hoitui nopeasti, sillä istutin sinne jakopalan isäni mummon lapsuudenkodin pihalla kasvaneesta pionista. Sen lajike saattaa olla 'Madame Calot' mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.  Pioni on nimittäin kukkinut vain kerran siellä mistä se minulle kulkeutui. Nyt minulla on sitten pioni kummankin vanhempani suvusta. Toivotaan, että tämä viihtyy meillä yhtä hyvin kuin muutkin pionit. Aurinkopenkkiin jäi tilaa vielä ainakin yhdelle pionille, jos kaivaa ensin jonkun kurjenmiekoista, ranskantulikukista tai isotähtiputkista pois tieltä. Nyt saa olla taas alelaareilla tarkkana, jos sattuu tulemaan erikoisen hieno löytö vastaan.

Uusi pioni odottamassa istuttamista.

Virkeitä silmuja oli jo monta tulossa.

Aurinkopenkissä kukkivat myös ensimmäiset leijonankidat.

Viime kesänä ihmettelin sitä, miksi osa 'Potomac Lavender' -leijonankidoista on selvästi keltaisia ja osa yllä olevan kuvan kaltaisia ihanuuksia. Tänä kesänä kolmesta toistaiseksi kukassa olevasta yksilöstä kaksi on väärän näköisiä. Onneksi eivät kuitenkaan ihan yhtä räikeitä kuin viime kesänä. Olen joskus talvettanut leijonankitaa ja nyt melkein tekisi mieli kaivaa oikeanvärinen yksilö ruukkuun ja kerätä siitä ensi kesänä uusi siemensato. Vanhoja siemeniäkin on vielä paljon jäljellä mutta eiväthän nekään ikuisuuksia säilytä itämiskykyään. Saisi niistä kuitenkin ehkä muutamia taimia, jos talvetus ei onnistukaan. Talvetetuissa yksilöissä on sekin hyvä puoli, että ne alkavat kukkia jo heti alkukesästä eivätkä panttaa kukkiensa kanssa tänne elokuulle saakka. Ja jos vihdoin kahden supermärän ja parin normaalisateisen kesän jälkeen tänne tulisi kuiva kesä, niin jo valmiiksi isojuurinen talvetettu leijonankita selviäisi siitäkin heittämällä toisin kuin saman kevään pienet siementaimet. Kuulostaa jo suunnitelmalta, eikö?

Tiukukärhö 'Arabellan' tuki petti ja koko puska levisi.

Toisin kuin suurin osa muista kärhöistä, 'Arabella' ei kierry lehtiruodeillaan tukeen kiinni. Jos ei halua, että se retkottaa maata myöten, sen ympärille pitää joko kiertää metalliverkosta lieriö tai sitten sitoa versot kiinni johonkin muuhun tukeen. Itse olen tökkinyt haaraisia oksia 'Arabellan' tyvialueen ympärille niin, että ne muodostavat suunnilleen polvenkorkuisen harvahkon puolipallon kärhön päälle. Kun kärhön versot ohjaa "pallon" rei'istä läpi, ne taipuvat pituutta kasvaessaan sirosti sivuille ja muodostavat kukinnan alkaessa soman kukkamättään. Tänä vuonna oikaisin ja laitoin viime vuoden risujen seuraksi vain yhden tuoreemman oksan. Siinäpä sitten kävi niin, että jossain rankkasateessa painoa tuli liikaa ja risut napsahtelivat kärhön painosta poikki. Koko kasvusto levisi laajemmalle kuin oli tarkoitus eikä tyvialueen kohdalla ole lainkaan kukkia. Latvat kuitenkin muodostavat runsaita kukkakimppuja vähän joka suuntaan ja kun kukkia riittää, minä olen tyytyväinen.

Päivän kärhökuvaksi valitsin yhden 'Arabellan' kukkakimpuista.

Miltä näyttää sää muualla Suomessa? Onko hellettä vai myrskyääkö?

Operaatio nukkapähkämön kuritus

Retkottavat kasvit saavat minut aina melkein repimään hiuksiani. Haluan, että kasvit pysyvät ryhdikkäästi pystyssä ihan omin avuin. Köynnöskasvit ovat asia erikseen, samoin muutama korkeampi kasvi, jotka eivät vain kestä rankkasadetta ja tuulta tukematta. Sitten jos hädin tuskin polvenkorkuinen kasvi päättää heittäytyä pitkin pituuttaan kulkuväylille tai vieruskaverien päälle, se saa melkein poikkeuksetta lähdöt. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun keksin sen tilalle jotain parempaa. Tällä kertaa lapion eteen joutui useampi nukkapähkämökasvusto.

Ehdin jo saksia ensimmäisen mättään kaivuukuntoon ennen kuin muistin kuvan ottamisen.

Muutamia vuosia sitten erehdyin laittamaan liian pitkälle kukkineita nukkapähkämön kukkavarsia puutarhakompostiin. Kompostimullan seassa oli mitä ilmeisimmin valtava nukkapähkämön siemenpankki, joten taimia alkoi putkahdella kaikkialta mihin olin myöhemmin sitä kompostimultaa levittänyt. Aivan väärään paikkaan ilmestyneet epäonniset kitkin pois saman tien mutta täällähän tunnetusti on ollut keskeneräisiä kukkapenkkejä vuosikaudet, joten osa taimista sai jäädä paremman puutteessa estämään rikkaruohojen kasvua. Nukkapähkämö on kasvi, joka tarvitsee äärimmäisen kuivan ja paahteisen paikan pysyäkseen jämäkästi pystyssä. Oikein hyvässä mullassa, kosteassa ja puolivarjossa se venähtää aivan liian rehevään kasvuun ja lakoontuu pienessäkin tihkusateessa saati sitten niissä kymmenien millien rankkasateissa, mitä täälläkin on välillä ollut. Heti kapeiden kivipolkujen vieressä kasvaessaan ne tukkivat luumutarhaan kulkevan reitin todella tehokkaasti ihan vain kaatuilemalla. Siispä nyt oli aika ottaa lapio käteen ja raivata vähän reittejä auki.

Osa nukkapähkämöistä poistettu ja kurjenpolvea istutettu tilalle.

Alkuperäinen suunnitelma oli vain täyttää penkki loppuun samalla peittokurjenpolvella mitä puolet alueesta jo on, mutta päätinkin kaivaa talonpuoleisesta kulmasta tuoksukurjenpolven ja jakaa siitä useamman taimen penkin takaosaan. Sen kun piti joka tapauksessa siirtyä sieltä johonkin. Vaikka mätäs oli iso, sen juurakko oli niin pieni, ettei siitä saanut kuin pari jakotainta ja yhden mitättömän pienen palasen, joka ei välttämättä selviä. Siispä nukkapähkämöä jäi vielä puolet jäljelle. Siis tuonne penkin takaosaan. Talon puoleinen sivu onkin sitten asia erikseen.

Nukkapähkämön mokoma kun on ujuttautunut tällekin puolelle retkottamaan.

Paljon parempi! Ainakin sitten, kun kaukasianmaksaruohot tuosta virkistyvät ja lähtevät kasvuun.

Kaukasianmaksaruohoa sain otettua sen verran paljon, että sain kaivettua vielä yhden mättään nukkapähkämöä penkin takareunastakin pois. Nyt jäi jäljelle enää yksi reilunkokoinen mätäs, jonka retkottamisen varmasti kestän siihen saakka kun saan senkin korvattua muilla kasveilla. Maksaruohot kaivoin kivikkorinteestä, jossa ne olivat sekoittuneet hopeahärkkiin. Sain samalla pikkuisen lisää hopeahärkkiä takapihalle luumupuun alle ja raivattua myös tilaa etelänmunkille, jolle ei ole oikein löytynyt sopivaa paikkaa muualta.

Hopeahärkki ja kaukasianmaksaruoho olivat sekoittuneet maksaruohokaistaleen vasemmassa päässä toisiinsa.

Pation luona kaivuuhommat sujuivat oikein mallikkaasti ilman yllätyksiä toisin kuin kivikkorinteessä. Maksaruohoja poistaessa kävi jo selväksi, että niidenhän alla on kivi. Rautakangen kanssa sitä vähän yritin tökkiä mutta laidat tuntuivat olevan sen verran kaukana, että katsoin parhaimmaksi jättää mokoman murikan niille sijoilleen. Kymmenen sentin kasvualustaan oli mahdoton ajatella etelänmunkkia, joten päädyin siirtämään aurinkopenkkiä ja kivikkorinnettä rajaavaa kivimuuria sen verran, että kiven korkein huippu jäi muurin alle. Tulipahan tarhakeijunkukka 'Hanseille' kymmenen senttiä lisätilaa.

Pieni mutta sitäkin enemmän päänvaivaa aiheuttanut muutos.

Etelänmunkki sopinee oikein hyvin hopeahärkin ja sinikatanan seuralaiseksi.

Lisää retkottavaa nukkapähkämöä löytyi majapenkistä, jossa se kieltämättä sopi todella hienosti väriltään yhteen purppuraheisiangervo 'Tiny Winen' kanssa. Tosin majapenkki on vielä varjoisampi ja kosteampi kuin pation luota lähtevä luumutarhan alku, joten siellä nukkapähkämöt eivät ole kesäkuun alun jälkeen edes yrittäneet kasvaa ylöspäin. Pois vaan mokomat ennen kuin ehtivät tehdä siemeniä!

Ennen.

Ihan kokonaan en päässyt vielä eroon majapenkin nukkapähkämöistäkään, sillä keijunkukissa ei ollut riittävästi jaettavaa enkä halunnut täyttää koko aluetta valkotäpläimikälläkään. Siinä on muuten toinen kasvi, joka meinaa vähän työllistää. Toistaiseksi se ei ole lähtenyt vaeltamaan juurillaan liiaksi mutta kukinnan jälkeen kuihtuvat kukkavarret on pakko käydä poistamassa, jotta sen yleisilme olisi edes vähän siistimpi. En tiedä, kuinka innokkaasti valkotäpläimikkä tekisi siementaimia mutta tavallinen lehtoimikkä on hyvin innokas levittäytymään siemenillään joka paikkaan. Niinpä sen liikkeitä pitää ennakoida poistamalla kukkavanat ja varmuuden vuoksi teen saman myös valkotäpläimikälle.

Jälkeen. Alkavassa sateessa piti ottaa vain äkkiä kuva ja hilpaista sisälle ennen viimeisen roskakasan viemistä.

Majapenkissä tuli hyvin esille, mitä hautova kosteus saa aikaan alle jääville kasveille. Nukkapähkämön paksut, karvaiset varret ja lehdet eivät päästä kosteutta haihtumaan, joten niiden alle jääneet daalia ja keijunkukka olivat alkaneet homehduttaa lehtiään. Keijunkukka toipuu varmasti pian mutta enpä usko, että daalia jaksaa lähteä enää kasvuun tai tehdä uusia nuppuja. Jätin sen kuitenkin vielä paikoilleen, niin ei ole niin tyhjän näköistä. Hieno suunnitelmani oli lohkaista tarhakeijunkukka 'Green Spicen' reunasta palanen, josta saisin pari reipasta tainta heisiangervon viereen. Muuten hyvä ajatus, mutta käteen jäi kolme lehtitupsua puolentoista sentin juurennysällä. Upotin kaksi isointa suoraan maahan ja surkeimman rääpäleen ruukkuun, jonka vein ulkovarastoon. Jos se selviää hengissä, se pääsee aikanaan loppujen nukkapähkämöiden tilalle. Heisiangervon toiselle puolelle istutin esikoita.

Esikoiden helakanvihreä sävy sopii myös hyvin tummanpurppuraiseen heisiangervoon.

Purppurasta puheenollen: aurinkopenkin purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on kasvanut tänä sen verran paljon, että sain jaettua pari isointa puoliksi ja jatkettua riviä eteenpäin. Ensi kesänä voikin sitten siirtää ensimmäisen mättään kahtena palasena jonon hännille, niin sammalleimu saa enemmän tilaa ja keijunkukat muodostavat näyttävän reunuksen. Penkin keskivaiheilla ei olekaan muuta tummalehtistä yhdistämässä alkupäässä olevaa tummalehtistä maksaruohoa taaempana olevaan purppuraheisiangervoon. Keijunkukat täyttävät sen tarpeen täydellisesti.

Aurinkopenkin murheenkryynipaikka siistiytyi pikkuisen.

Yllä olevan kuvan keskikohdassa on aiempina vuosina kasvanut suurimmaksi osaksi kosmosta ja muita kesäkukkia. Tarkoitus kun oli, että mustilanhortensia kasvaisi vähän nopeammin ja ottaisi oman tilansa. Ja on sinne istutettu yhtä sun toista mutta joko vesimyyrä on syönyt ne tai talvi tappanut. Tai sitten märät kesät, jotka tuhosivat yhtä vaille kaikki liljat. Rentovartiset kesäkukat kasvavat suurimmaksi osaksi pitkin maata, joten niistäkään ei ole tuomaan kaivattua korkeutta ja rehevyyttä alueelle. Ongelma on kuitenkin jo korjautumassa. Alkukesällä siirretty punahattu on keskittynyt lehtien kasvattamiseen mutta onneksi toinen sentään on jo kukassa. Sen takana syysasteri 'Patricia Ballard' on myös hyvässä kasvussa ja nojailee aitaan. Sen vasemmalle puolelle on istutettu tähkäverbena, josta pitäisi tulla aikaa myöten ihan komean kokoinen kasvi. Toivottavasti viihtyy. Mustilanhortensian etupuolelle tulee jossain vaiheessa joku pioni. Nyt kun näyttää siltä, että hortensia kasvaakin mieluiten ylöspäin, niin tulkoot siitä sitten rungollinen. Mahtuupahan sen eteen kaikkea muuta.

Operaatio se oli tämäkin... Kuvassa on parin päivän saldo keitettyjä lehtokotiloita ja pari tyhjää kuorta.

Lehtokotiloiden suuri määrä pääsi yllättämään minut todella. Onhan niitä aina silloin tällöin löytynyt joitain mutta ei koskaan mitään valtavia joukkoesiintymiä. Torstaiaamuna sateisen yön jälkeen päätin käydä taas tarkistamassa kaikki riskialttiit paikat ja keräsin parissa minuutissa kymmenen kotiloa tontin rajalta nokkosista. Kipaisin laittamassa vedenkeittimen tulille ja pyysin lapsia hihkaisemaan heti kun se hälyttää ja juoksin takaisin keräämään kotiloita. Kolmisenkymmentä kotiloa sai kiehuvaa vettä niskaansa ja muutamia pääsi vielä hetki sen jälkeen samaan kuumaan kylpyyn. Olin jo aikeissa lähteä puuhastelemaan muuta mutta lapset tulivatkin ulos ja halusivat myös kerätä kotiloita. Ei muuta kuin uusi ämpäri heitä varten. Minun piti toimia kirjurina. Luulin, että kotiloita ei enää löytyisi montaa mutta niinpä vain muksutkin löysivät viisikymmentä kotiloa. Eilen aamulla menimme tarkastamaan saman apajan uudelleen ja vielä sieltä löytyi toinen mokoma. Onneksi vain noin kymmenen noista ylläolevan kuvan melkein 160 kotilosta löytyi kukkapenkeistä! Kiersimme nimittäin varmuuden vuoksi nokkospöheikön lisäksi myös jokaisen kukkapenkin läpi. Ilmeisesti kotilot olivat levittäneet sanaa hyvästä nokkoskasvustosta ja tehneet joukkovaelluksen sinne kukkapenkkieni sijaan. Hautasin lopuksi elävältä keitetyt kotilot aurinkopenkkiin kärhöjen juurelle lapionpiston syvyyteen. Siinäpä on vesimyyrälle ihmettelemistä, jos kohdalle sattuu tunnelinsa kaivamaan ja jos ei, niin saavat kärhöt pitkäaikaisen kalkkilisän.

Herneet olivat satonsa antaneet, joten tein niiden tilalle vielä salaattikylvöksen.

Kasvimaalta ei ole lehtokotiloita löytynyt ja muistakin etanoista olen saanut työvoiton. Vielä käyn päivittäin tarkistamassa kaikki lymypaikoiksi jättämäni laudanpätkät ja ruohosilppukasat mutta enää ei ole löytynyt kuin yksittäisiä etanoita. Niinpä uskalsin saksia kellastuvat herneenvarret pois ja kylvää vielä joitain kylmyyttä kestäviä lajeja myöhäissyksyn sadoksi. Pienen rivinpätkän vuonankaalia kylvin jo aikaisemmin penkin ylälaitaan ja se on nyt taimettunut. Kahteen muuhun riviin tuli retiisiä, erilaisia salaatteja sekä lehtikaalia. Syödään sitten miniversoina, jos tulee niin pimeä ja kylmä syksy, ettei mikään jaksa kasvaa. Silputut herneenversot ja muutaman kehäkukankin hautasin rivien väleihin kaivamiini ojiin. Maatuvat ne sielläkin, kompostori tuli nimittäin kantta myöten jälkeen nukkapähkämöistä. Katteeksi laitoin ruohosilppua nurmenleikkuusta. Vaikka typpipitoista ruohosilppua ei suositellakaan enää loppukesällä perennapenkkeihin laitettavaksi, ripottelin silti ohuen kerroksen huonompimultaisiin paikkoihin. En kuitenkaan ihan kasvien tyvelle. Näin olen ennenkin toiminut eikä siitä ole ollut haittaa.

Päivän kärhökuvassa keikistelevät mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball'.

Vadelmat taitavat olla tältä kesältä kerätty mutta herukka-aika on aluillaan. Eilen jo terttujen ylimmät mustaherukat olivat kypsyneet makeiksi, joten ennen mehustusta pääsee keräämään sieltä sun täältä noukkien ensimmäisiä kokonaisina pakastimeen. Jäiset mustaherukat suoraan pakastimesta ovat sekä minusta että lapsista melkein tuoreen marjan veroisia herkkuja. Toivottavasti sateet vain pysyvät poissa, niin eivät marjat homehtuisi puskiin. Aika hyvin ne ovat pienentyneetkin siitä mitä on ennusteissa näkynyt, mutta täysin sateettomiin päiviin on vielä matkaa. Mukavan lämmintä kuitenkin on ollut, joten ei passaa liikaa valittaa.

Harvemmin esiteltyjä

Heinäkuu vaihtui elokuuksi taas kerran aivan liian nopeasti. Vaikka elokuukin voi olla jopa kesän paras kuukausi mitä kukkaloistoon tulee, niin pimenevät illat kertovat syksyn vääjäämättä lähestyvän. Mutta yritetään työntää se ajatus taka-alalle ja keskitytään nauttimaan täysillä kesästä sen aikaa kun se vielä kestää.

Ensimmäiset keisarinviitat saapuivat nauttimaan lapinnauhuksen kukista.

Keltainen ei ole suosikkivärejäni puutarhassa mutta yhden nauhuksen voin antaa kasvaa ihan vain perhosten ja pörriäisten iloksi. Alunperin minun piti istuttaa nauhus kivikkorinteen päähän taustakasviksi, pölyttäjien riemuksi ja pitämään joutomaalta vyöryvät heinikot kurissa. Sittemmin nauhus on "jämähtänyt" grillikatoksen taakse varjopenkkiin ja vaikka itse sanonkin, sen paikkavalinta on melkoisen onnistunut. Juuri nyt sen lähistöllä ei kuki mitään ja rypäs keltaisia soihtuja ei isompien kasvien takaa juuri erotu niin isolle alalle, että se häiritsisi värisilmääni. Nauhus myös viihtyy oikein mainiosti paikallaan, joten miksipä palaisin enää alkuperäiseen suunnitelmaani. Toki siitä voisi ottaa jakopalan kivikkorinteen päähän, niin olisi sielläkin vielä yksi kasvi lisää pölyttäjien iloksi.

Lapinnauhus 'Hietala' koko komeudessaan. Kuunliljat eivät ihan vielä kuki.

Nauhus ja sen takana oleva töyhtöangervo ovat viimeiset kasvit ennen liiterin takana olevaa risujen ja muun roinan keräysaluetta. Kunhan haketettavaa risua tulee taas enemmän, jatkan istutusalueiden välissä kulkevaa hakepolkua vielä niiden viereen, niin tulee selvempi raja rikkaruohoja puskevan heinikon ja varsinaisen kukkapenkin väliin. Jokunen leskenlehti jaksaa puskea aluskasvina olevan kevätkaihonkukan läpi isompien kasvien sekaan mutta muuten rikkaruohot ovat pääsääntöisesti pysyneet kuitenkin omalla puolellaan, vaikka tämä osa puutarhaa ei ole koskaan ollut ensisijaisena kitkentäkohteena. Joka tapauksessa hakereunus antaa vielä sillekin viimeisen silauksen.

Eilen illalla aurinko osui kauniisti varjokujan päässä oleviin jaloangervoihin.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink'.

Toinen rantalaukkaneilikoista päätti tehdä vielä yhden kukinnon. Se kukki oikein hienosti kesä-heinäkuussa mutta ne muutamat siitä otetut kuvat taisivat epäonnistua. Sen kukat tuntuvat olevan kameran tarkennukselle erityisen hankalia. Nyt, kun kukintoja oli vain yksi, kuvaaminenkin onnistui paremmin. Jostain syystä toinen rantalaukkaneilikka kasvaa kituliaammin kuin kuvan yksilö, vaikka niillä ei ole kuin nelisenkymmentä senttiä välimatkaa. Olen istuttanut ne vähän erilleen rusakoiden vuoksi. Ihan vierekkäin kasvavat puskat parturoitaisiin kerralla molemmat, mutta jos pupu joutuu ottamaan muutamankin askeleen päästäkseen toisen kimppuun, se saattaa kerralla pomppia kauemmas ja jättää toisen maistelun sikseen. Toistaiseksi se on ainakin pitänyt paikkansa, tosin eipä nyt kesäaikaan ole jänöjä liiemmin pihamaalla näkynytkään. Eilen illalla pelästytin yhden keskenkasvuisen rusakon tontin laidalta matkoihinsa.

Harmaakurjenpolvi 'Ballerina' löysi tiensä tänne viime kesän lomamatkalta.

Olen ollut parina päivänä vatussa lasten kanssa. Pakastimeen asti on mennyt suunnilleen 4,5 litraa ja suoraan suuhun toinen mokoma. Käytännössä lasten työpanos pakastimeen päätyneissä marjoissa on pari desiä, mutta olivatpahan juttuseurana. Tänään en jaksanut lähteä keräämään kun piti saada puutarhassakin jotain aikaiseksi. Järkevämpi olisi toki ollut vatustaminen nyt kun marjat ovat parhaimmillaan mutta ei sitä touhua joka päivä jaksa. Jos huomenna ei sada koko päivää, voisi käväistä vielä pari tuntia vatukossa hakemassa marjoja talteen.

Anopilta saatu daalia on kukkinut koko kesän.

Kasvimaalla krassi hehkuu keltaisena. Samassa amppelissa kasvaa myös kuukausimansikka ja herne.

En tänä vuonna esikasvattanut krasseja lainkaan ja siementen liotuskin unohtui. Kasvimaalle yhden lavan reunaan suorakylvetyt siemenet eivät itäneet ja ruukkuihin kylvetyilläkin kesti ikuisuuden itää. Tietysti kohdalle sattuivat ne kesäkuun alun kylmät säät, jotka varmasti hidastivat itämistä. Nyt kuitenkin ensimmäiset krassit ovat alkaneet kukkia. Vaikka muualla puutarhassa keltaisella on hyvin pieni vähemmistöosuus tarkkaan harkituissa paikoissa, kasvimaalla saa olla niin keltaista kuin oranssiakin. Tänä vuonna tosin oransseja kehäkukkia on ollut jo melkein liikaakin, joten yritän vähän rajoittaa niiden siementämistä ja suosia lempeämpiä värejä. Ensi vuotta varten keräsin jo pikkuisen talteen siemeniä ainokaisesta vaaleankeltaisesta kehäkukasta. Tarkoitus on kerätä siemeniä myös 'Bronzed Beauty' -lajikkeesta, vaikka niiden perimään on varmasti sotkeutunut muitakin värejä. Ehkä sieltä silti vielä jokunen söpö, murrettu sävykin vielä tulevaisuudessa löytyy.

Isosudenporkkana? Etualalla vaaleankeltainen on luullakseni kaliforniantuliunikkoa, joka laittaa illalla kukkansa suppuun.

Kasvimaan viereen tekemäni kesäkukkapenkki on tänä kesänä ollut vihdoin iloisenkirjava sekamelska yhtä sun toista leikkokukaksi kelpaavaa kasvia. Sinne menivät kaikki ylimääräiset kesäkukan taimet ja suorakylvettäviä siemeniä. Yhteen kohtaan ripottelin veriapilan siemeniä ja siitä olen käynyt silputtamassa kasvimaalle katetta silloin kun ruohosilppua ei ole ollut riittämiin tarjolla. Kesäkukkasekoituksesta on noussut itselleni aivan tuntemattomia kasvituttavuuksia, joista ainakin haaleankellertävä kaliforniantuliunikko pääsee jatkoon. Isosudenporkkanaksi epäilemäni kasvi on myös ollut mukava täytekasvi niin kukkapenkissä kuin asetelmissakin, joten se taitaa myös saada jatkopaikan.

Ihana tumman luumun sävyinen pioniunikko.

Pioniunikot olivat vuosien takaisesta kylvöstä elämään jääneitä yksilöitä. Tänä vuonna suurin osa on ollut tuota samaa tumman luumun sävyä. Niistä pitää myös kerätä siemeniä talteen ja ripotella muuallekin puutarhaan. Pioniunikon lehdet eivät ole kovin kauniit mutta korkeampien kasvien seasta noustessaan niiden kukat ovat upeita. Jostain edellisvuosien jämistä on myös ilmestynyt saman sävyistä ruiskaunokkia pariin paikkaan. Pidän juuri tuosta sävystä paljon, joten lienee sanomattakin selvää, että siemeniä kerätää talteen ruiskaunokeistakin. Kesäkukkaseoksesta peikonkakkara ja tuoksupielus saavat kylväytyä itsekseen kesäkukkapenkkiin ja miksei sen ulkopuolellekin marjapensaiden väliin mutta tuskinpa kerään niistä siemeniä. Myöskään seuraavan kuvan luikero ei tule saamaan jatkopaikkaa.

Komeasilkkikukkako? Latva jatkuu ties miten pitkälle ja kukkia aukeaa varren alaosasta lähtien pikku hiljaa.

Onko tämä sitten isosilkkikukka? Kasvaa siivosti ja on kaunis, joten saa jatkopaikan.

Lisää tuttuja ja tuntemattomia kesäkukkia on ilmestynyt aurinkopenkkiin, johon ripottelin myös samaa siemenseosta. Jätetään niiden esittely kuitenkin toiseen kertaan, sillä näkymät eivät ole muuten siellä kovin kummoiset. Jostain syystä kevään visio ei sitten kohdannut taaskaan todellisuutta... Ihan jokainen edellissyksynä istutetuista perennantaimista ei selvinnyt talvesta eivätkä aukkopaikkoihin ripotellut kesäkukansiemenet riittäneet täyttämään välejä. Moni kesäkukka kun sattui olemaan sellaista hentokasvuisempaa mallia, jotka tarvitsisivat rotevampia vieruskavereita pysyäkseen pystyssä. Muutostyöt ovat kuitenkin käynnissä, joten ehkä vielä joskus se viimeinenkin parin neliön ala aurinkopenkistä alkaa näyttää hyvälle.

Ja mikäs se kukkii keskellä kesää? Jouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' on vähän eksynyt aikataulusta ja väristäkin.

Enpä muista, milloin olisi jouluruusu aloittanut uusintakierroksen heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sateinen kesä huijannut jouluruusun sisäistä kalenteria. 'Pretty Ellen Spotted' on hankittu vuosi sitten heinäkuun lopussa ja se kukki aivan loppuvuodesta lumen seassa. Kevään kukinta taisi jäädä siltä välistä tai ainakaan en muista sen kukkineen. Hassua jouluruusun kukassa on kukinta-ajan lisäksi sen väri, sillä terälehtien pitäisi olla valkoisen sijaan vaaleanpunaisia. Ja sen värisenä se kukkikin silloin viime syksynä. Suurella mielenkiinnolla seuraan, mitä tämä aikataulusta ja väreistä eksynyt luonnonoikku keksii seuraavaksi tehdä.

Päivän kärhöksi valitsin tänään loistokärhö 'Innocent Blushin'.

Iloista ja värikästä elokuuta!