Laatoituksen uusimista

Niinhän siinä sitten kävi, että viikko sitten aloitettu kivikkorinteen siivous ja siitä seurannut pihakiveyksen reunan perkaaminen johti isoon urakkaan. Se oli suorastaan väistämätön seuraus, jolta ei voinut välttyä mitenkään.

Pahan näköinen jo pelkästään siltään saati sitten puhdistetun kiveyksen jatkona.

Pahasti ruohottunut ja kuoppainen polku ulko-ovelle oli ärsyttänyt minua jo muutaman vuoden ajan. Suht helposti sujuneesta kivikkorinteen vierustan kiveyksen siistimisestä rohkaistuneena uskalsin lauantaina purkaa koko roskan. Lahjoin lapsetkin apuun (hieman vähättelemällä urakan suuruutta ja todennäköistä kestoa). Jälkikasvu osasikin irrottaa laattoja yllättävän hyvin ja kiikuttaa niitä melkein oikeaan järjestykseen sivummalle samalla kun itse keskityin perkaamaan rikkaruohojen juuria hiekan ja vasta irrotettujen laattojen seasta.

Näin se homma edistyi pala kerrallaan.

Purkamisen loppumetreillä kävi ilmi, että ulkorappunenkin pitää nostaa pois paikoiltaan. Juolavehnän pahkeinen oli nimittäin ulottanut juurensa ihan talon alkuperäisen betonirappusen viereen ja niitähän ei missään tapauksessa jätettäisi paikoilleen.

Purku valmiina, hiekan tasaisuuden tarkistus menossa.

Kiveyksen purkamiseen, rikkaruohojen perkaamiseen ja tasoitukseen hurahti helposti viitisen tuntia välipalataukoineen. Laattojen takaisin latomiseen meni aikaa pari tuntia ja siitä iso osa tuhraantui viimeisten laattojen paikoilleen saamiseen. Heti alkuperäisen portaan viereen kun oli kaadettu betonia täyttämään laattojen ja portaan väli eikä niitä palasia saanut vain sujautettua paikoilleen ilman väkivaltaa. Onneksi lopputulosta ei kukaan tule näkemään rappusen alta... Lapsista oli kasausvaiheessakin apua, sillä he kuskasivat laatat minulle. Pari pientä virhettä lopputuloksessa on mutta ei niihin kiinnitä huomiota. Pölyisistä laatoista kun ei erottanut, olivatko ne harmaita vai punaisia, niin muutama sitten livahti vääriin kohtiin. Olkoot. Haalistuneita ne joka tapauksessa jo ovat, joten kuvioon ei kiinnitä huomiota muutenkaan.

Tähän väliin aurinkopenkin kukkasia: sinikatana 'Alba' ja maksaruoho 'Strawberries and Cream'.

Yksi työtapaturmakin sattui. Kiveystä purkaessa häiritsimme tietysti muurahaisten asuinrauhaa ja nehän lähtivät välillä kiipeilemään vaatteisiinkin. Iltaruualla huomasin yhden livahtaneen kyydissäni sisälle ja lähdin viemään sitä ulos. Ulko-ovea avatessani en yhtään muistanut sitä, että puurappusen puuttuessa ulko-ovelta on normaalia reilusti isompi pudotus ja kun huomio oli kädessäni kipittelevässä muurahaisessa eikä siinä, mihin jalkani laitan, löin horjahtaessani vasemman polveni erittäin kipeästi ovenkarmiin. Juuri sen samaisen "kiukkuhermon", mikä kyynärpäässäkin on. Onneksi pidin vielä ovenkahvasta kiinni, niin en sentään tipahtanut nenälleni työmaalle. Pieni mustelma vain jäi polveen muistoksi ja hetken aikaa piti pötkötellä lattialla kun meinasi taju lähteä kivun seurauksena. Sen verran kuitenkin siitä sisuunnuin, että kiveys piti saada vielä saman illan aikana valmiiksi ja rappu paikoilleen.

Ja valmiiksihan se sitten tuli (paitsi etualan sepelialueen reuna). Rappu laitettiin paikoilleen klo 20.12

Sunnuntaiaamuna kyllä tunsi nahoissaan, että jotain oli edellisenä päivänä tehty. Kyllähän joka paikkaa jomotteli jo edellisenä iltana mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, miltä yön jälkeen tuntui. Ihmehän se olisi ollut, jos seitsemän metrin mittaisen, 120cm leveän käytävän purkaminen ja kasaaminen yhden päivän aikana ei olisi tuntunut missään. Sunnuntaille jäi vielä sotkujen siivous ja pientä nurmikon tasoittelua. Jostain syystä nurmikko oli noussut polun molemmin puolin melkein koko polun mittaiselle kumpareelle; talosta katsottuna vasemmalta puolelta vähän vähemmän ja oikealta jopa 15cm kiveystä ja muuta nurmikkoa korkeammalle. Rullasin nurmikon suikaleina irti ja kaavin alta maata pois sen verran, että nurmi oli kiveyksen tasalla. Samalla oli kätevä nyppiä voikukat altapäin irti. Pahiten rikkaruohottuneet kohdat revin kokonaan pois ja istutin niiden tilalle laattojen väleistä kitkettyjä nurmensuikaleita. 

Nurmikon madaltaminen kävi kätevästi.

Pikkuisen piti vielä piti nurmikon tasauksen jälkeen jatkaa kivien parissa. Rappusen edustan luonnonkivistä tehty alue oli myös päässyt "vähän" rikkaruohottumaan kesän aikana. En ehtinyt kitkeä sitä kertaakaan mutta nytpä tuli sitten viimein sekin tehtyä ja ulko-oven edusta on ensimmäistä kertaa tänä kesänä sen näköinen, että talossa asuukin joku. Kompostoriin kärräsin puolitoista kottikärryllistä rikkaruohoja, eli kyllähän siellä laattojen ja kivien väleissä oli jonkun verran ylimääräistä törkyä.

Ai että, kyllä kelpaa! Paitsi että joku roskanökönen oli vielä kulkeutunut kiveyksen päälle.

Pihaantulosta on perkaamatta vielä ajoväylä mutta siinä on sen verran massiivinen urakka, ettei sitä ihan yhden viikonlopun aikana tehdä. Neliöitä siinä on pikaisesti arvioituna yli kolmekymmentä, joten hetki menee askarrellessa. Rikkaruohoja ei onneksi juurikaan ole, joten pelkkä purkaminen, tasoitus ja ladonta riittää kun vain joskus rohkenisi aloittaa. Auts. Lihaksia alkoi kolottaa jo pelkkä ajatteleminen.

Päivän kärhönä on tänään tiukukärhö 'Arabella'. Taustalla myös vähän muutakin aurinkopenkin kukintaa.

Siinäpä oli se urakka. On ollut oikein mukava lähteä töihin ja tulla kotiin, kun  Pitäisiköhän välillä tehdä jotain kukkapenkeissäkin? Tai kerätä herukoita?

Kivinen urakka

Tämän jutun aiheena on oikeastaan jo viime kesästä mielessä muhinut peruskorjausta vailla oleva alue. Työ alkoi hyvin vaatimattomasti ihan vain pienellä kitkemisellä ja kasvien jakamisella mutta lähti sitten laajenemaan kuin kaatuva korttitalo. Miten siinä aina käykin niin?

Etelänmunkkien alue tuplaantui.

Olemme siis kivikkorinteessä ja tarkemmin sanottuna sen alkupäässä. Lähtötilanne unohtui kuvata mutta etelänmunkeilla oli käytännössä vain parin mättään kokoinen alue, josta ne olivat jo lähteneet vaeltamaan kivien väliin valtaamaan kaukasianmaksaruohojen aluetta samaan aikaan kun maksaruohot olivat päättäneet tunkea kohti etelänmunkkeja. Parin neliömetrin alueella oli lisäksi villiintynyttä tarhakohokkia ja keto-orvokkia, jotka kitkin ihan ensimmäisenä pois. Seuraavaksi kaivoin maksaruohot pois ison "hiidenkiven" kyljestä ja annoin niiltä vapautuneen kolosen kokonaan etelänmunkeille. Isoimman mättään kyljestä sai kätevästi irrotettua pari jakopalaa, joten nyt on munkeilla hyvin tilaa.

Munkkien perkaamisen jälkeen tuli mieleen ottaa kuva. Toisessa keltaisessa laatikossa on uutta multaa, toisessa ylimääräiset kaukasianmaksaruohot.

Munkeista jatkoin niiden alapuolelle hopeahärkkien reviirille. Tuossa multa- ja kasvilaatikon alla siis pitäisi olla hopeahärkkiä. Tarkkaan kun katsoo, niin näkyy siellä jokunen vaalea verso mutta suurelta osin härkit olivat ottaneet jalat alleen, syynä luultavasti aivan liian köyhä ja kuiva kasvualusta. Vaikka hopeahärkki onkin hyvin sitkeä ja viihtyy hiekkaisessa maassa, niin ei sekään näytä ihan mitä tahansa kestävän. Nyt kun kaukasianmaksaruohoa oli ylimääräisenä ja härkkiä tilaan nähden aivan liian vähän, laajensin maksaruohojen aluetta rinnettä alaspäin samalla kun perkasin voikukkia, heiniä ja ketoneilikkaa pois kasvien ja kivien väleistä. Hiekkaisen maan etuna on se, että juuret lähtevät helposti vetämällä pois elleivät ne satu olemaan kivien alla. Reunakiviä piti siis irrottaa ja kitkeminenhän on ihan turhaa, jos pihakiveyksen välissä rehottaa noin tuuhea heinäkasvusto mitä ylläolevassa kuvassa istutuslapion ympärillä on. Kokeilin siis samalla purkaa pikkuisen pihakiveystäkin, jotta saisin heinät kokonaan pois.

No nyt näyttää paremmalta!

Kävin hakemassa useamman laatikollisen multaa niin kaukasianmaksaruohojen kuin hopeahärkkienkin kasvualustan sekaan. Säkkimultaa en tälle alueelle tuhlannut, vaan otin kärhökaaripenkistä savensekaista muhevaa multaa kohdasta, josta olen perannut rönsyakankaalia pois. Jos se on riittänyt levisioille, tarhakylmänkukille, etelänmunkeille ja kaukasianmaksaruohoille, saa se luvan riittää hopeahärkeillekin! Kiveystä en purkanut tässä vaiheessa muualta kuin siitä pahiten heinittyneestä kohdasta. Itsekseen kivien väliin kasvaneet ketoneilikat siirsin rinteen juurelle. Sieltä katse ohjautuikin ränsistyneisiin isotähtiputkiin, joista olen halunnut eroon jo pidemmän aikaa.

Lähtötilanne jäi taas kuvaamatta mutta tuon kiviröykkiön tilalla oli isotähtiputkea.

Tähtiputket olivat jääneet rinteeseen vain sen vuoksi ettei minulla ollut mitään niiden tilalle. Nyt oli, nimittäin komeamaksaruoho 'Matrona', joten adios vaan isotähtiputket. Aurinkoinen kuva haittaa hahmottamista mutta maksaruohon oikealla puolella kukkii komeasti keltatörmäkukka. Kuvan oton jälkeen istutin pienen keltatörmäkukan taimen 'Matronan' vasemmalle puolelle. Törmäkukat ovat suht lyhytikäisiä ja oletettavasti tuo kaksi vuotta kukkinut taimi heittää henkensä lähivuosina. Silloin 'Matrona' tulee paremmin näkyviin pihaantulosta kun nyt se jää vielä törmäkukan taakse piiloon. Tummasävyinen 'Matrona' oletettavasti sopii myös kauniisti yhteen keltatörmäkukan kanssa. Kevätvuohenjuuret ovat levittäytyneet vähän turhan paljon mutta nyt en tehnyt niille mitään. Sen sijaan pikkuisen siistiytynyt pihaantulon kiveys sai alempana rinteessä olevan kuopille painuneen ja vähän rikkaruohottuneenkin kiveyksen näyttämään todella surkealta. Pari päivää sitä katselin ja seuraavan vapaapäivän tullen tartuin toimeen.

Tässä oli jo yläreunasta pari riviä purettu ja ladottu paikoilleen ja seuraavan kohdan purku menossa.

En rohjennut purkaa kovin isoa alaa kerrallaan, jotta ei kohta olisi koko pihaantulo auki. Nostelin reunasta lähtien pahiten rikkaruohottuneen alueen laatat pois ja siirsin keskemmälle samaan järjestykseen. Sitten nypin rikkaruohot juurineen pois, tasasin reunasta hiekkaa ajouran kohdalta painuneiden laattojen alle ja ladoin ylimmän rivin takaisin ennen kuin purin muutaman seuraavan rivin. Näin etenin rinnettä alaspäin ja purettu alue laajeni vähitellen alareunastaan seitsemän laatan levyiseksi. Kiveyksen parissa ährätessäni kuuntelin youtubesta musiikkia. Kuten varmaan tiedätte, youtube lätkäisee silloin tällöin mainoksia väliin. Jossain vaiheessa tuli sitten aika lopettaa purkaminen ja latoa laatat takaisin paikoilleen, jotta parin tunnin päästä töistä tuleva isäntä pääsisi autolla pihaan. Viimeisen laattarivin keskimmäiset laatat menivätkin nätisti paikoilleen mutta reunimmaisten kanssa tuli ongelmia. Ei auttanut kuin hivutella koko laattariviä ylhäältä alkaen milli kerrallaan tiukempaan, jotta alariviin tulisi väljyyttä. Kun nousin seisomaan siirtyäkseni ylärinteeseen, youtubesta pärähti soimaan...

..."Tää hyvältä näyttää..."

No ei kyllä juuri sillä hetkellä näyttänyt, mutta täytyy sanoa, että olipahan osuva ajoitus mainoksella! Kyseinen mainosrenkutus ei todellakaan ole suosikkejani mutta sillä hetkellä kyllä suupielet kääntyivät väkisinkin ylöspäin. Olen sekä sarkasmin että tilannekomiikan ystävä ja nyt molemmat yhdistyivät huvittavalla tavalla. Kiveys aaltoilee edelleen vähän mutta enää tuolla korjatulla kohdalla ei ole niin jyrkkäreunaisia monttuja tai yksittäisiä kallellaan olevia kiviä kuin ennen. Ajoura nousi joistakin kohdista jopa kaksi senttiä ja laatoituksen reuna kivikkorinteen puolelta laski saman verran, minkä varmasti huomaa viimeistään talvella lumia kolatessa.

Tässäpä kasvualustanäyte kivikkorinteestä. Ei mullan hitustakaan, vain hiekkaa ja pikkukiviä.

Viimeinen urakka oli latoa kivikon reunakivet paikoilleen. Siinäpä sitä olikin taas pähkäilemistä, sillä huolellisesta purkamisesta huolimatta kivet eivät enää asettuneetkaan samalla lailla paikoilleen kuin ennen. Ja ihan varmasti laitoin kivet sivummalle odottamaan täsmälleen siinä järjestyksessä ja asennossa kuin ne olivat alunperin rinteessä olleet! Onneksi sentään kävi näin päin, että kolme kiveä jäi ylimääräiseksi kuin että kiviä olisi jäänyt puuttumaan.

Valmis tältä osin. Ei täydellinen mutta paljon siistimpi kuin ennen.

Arvatkaa vaan, häiritseekö nyt silmää peratun osan ja katualueen välinen kolmemetrinen suikale tai koko pihaantulon vasen puoli, joka on vielä pahemmin montulla kuin tämä perkaamani puoli? Vai häiritsisikö eniten sittenkin todella ruohottunut ja kuoppainen pätkä rinteen yläosasta ulko-ovelle? Se, jota näkyy ihan pikkuisen yllä olevan kuvan ylälaidassa irtokivien yläpuolella. Ai kamala, ei varmaan kannattaisi edes tehdä mitään kun siitä seuraa väistämättä entistä isotöisempi jatko-osa. Tämäkin toisen päivän kiveysprojekti nielaisi viisi tuntia päivästä ihan tuosta vain.

Alarinnekin kaipaisi perkaamista ja tasoittamista, vaikka se ei niin rikkaruohoinen olekaan kuin kohennettu alue.

Kivikkorinteen vanhin osa, jota tässä projektissa tuli uudistettua, on ollut hiekkaisen kasvualustan takia aika helppohoitoinen. Rikkaruohoja sinne ei ole juurikaan tullut ja nekin on ollut helppo nykäistä pieninä pois kun eivät ole suuriksi edes viikkokausien aikana kasvaneet. Lisäämäni multa voisi muuten muuttaa tilannetta mutta olinkin mielestäni ovela ja lisäsin multaa syvemmälle kasvualustaan. Pintaan jäi useamman sentin kerros hiekkaa ja pikkukiviä. Niinpä siemenrikkaruohot joutuvat edelleen kärvistelemään kuivassa ja karussa hiekassa kun taas syvemmälle juurensa ulottaneet kivikkokasvit saavat lisäravinteita ja kosteutta muhevasta mullasta ainakin jonkun aikaa. Hiekkamaalla kun on tunnetusti tapa "syödä" aikanaan kaikki multa ja muukin eloperäinen aines. Niin minunkin rinteessäni oli käynyt.

Marmorimehitähdet saivat myös multaa kasvualustaansa.

Yksi hitaasti etenevä projekti on myös kivikkorinteen juurella. Suunnitelmanani on vähentää hiljalleen kadun päästä nurmikkoa ja korvata se maanpeitekasveilla ja luonnon ketokasvillisuudella. Perkasin nyt kivikkorinteen uudemmalta puolelta yhden pinkin sammalleimun kokonaan pois ja laitoin sen tilalle vaaleampaa 'Candy Stripesia'. Sen pitäisi vähän rauhoittaa alkukesän värien sekamelskaa kivikkorinteen keskivaiheilta ja samalla sain reilusti sammalleimua nurmialueen tilalle. Projekti kadun pää nytkähti taas askelen eteenpäin. Pinkkiä sammalleimua voisi perata vähän lisääkin, sillä se uhkaa nielaista alleen ison alueen kivikkomehitähti 'Dark Beautya'. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi tehdä samana päivänä.

Valkoisella ympyröity alue oli ennen nurmikkoa. Nyt siinä on sammalleimua ja ketoneilikkaa.

Tänään näyttäisi tulevan kaunis päivä eikä varmasti ole liian kuumaa rankempiinkaan urakoihin. Aion lähteä pian ulos ja katsoa, mikä puuha sitä veisi mennessään. Kivikkorinteessä kun ei kärhöjä ole, niin turvaudun takapihaan päivän kärhön valinnassa. Nuotiopaikan portissa kukkiikin nyt oikein nätisti, vaikka rusakko kävi alkukesällä hakemassa sieltä vähän välipalaa. Onneksi syömingit olivat jääneet kesken ja ehdin kietaista verkon kärhön suojaksi.

Päivän kärhönä on tänään loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Aurinkoista viikonloppua!

Maailman kaunein flunssalääke

Jos pitäisi valita kaunein kasvis, niin melko varmasti valitsisin valkosipulin. Ja se on vielä niin terveellinenkin, ettei sitä suotta flunssalääkeeksi kutsuta. Joka syksy ihastelen, miten jo vähän rujon näköiseksi menneen hoikan varren päästä syvältä mullan uumenista nousee elegantin muotoisia, toinen toistaan upeamman värisiä sipuleita. Tänä vuonna värien kirjoa löytyi entistäkin enemmän, kun nostettavana oli sekaisin menneitä lajikkeita (kantoja) ja omia itusilmuista lisättyjä valkkareita. Ja nostettavaahan oli myös yllin kyllin, sillä yhteensä kasvimaalta ja kukkapenkeistä nousi peräti 74 valkosipulia. Vapiskaa kauhusta, syysflunssapöpöt!

Pari vuotta kasvatelluista itusilmuista löytyi värien kirjoa laidasta laitaan.

Itusilmut olivat alun perin peräisin skeipeistä (kukinnoista), jotka olin vain huolimattomasti jättänyt maahan. Jos ette halua valkosipulin villiintyvän, älkää tehkö samaa virhettä! Parin kesän ajan olemme syöneet skeipit ja aikamoisen kasan vahingossa kasvamaan lähteneitä pikkusipuleita, joten nyt on tilanne taas hallinnassa niiden osalta. Viime syksynä istuttelin loput itusilmukasvatit samaan paikkaan kasvamaan kokoa ja nyt nostaessani kiinnitin huomiota niiden melkoisen laajaan väriskaalaan. Suurin osa oli "perinteisiä" punaviiruisia mutta löytyipä joukosta kaksi täysin puhtaanvalkoista ja pari hyvin tummanpunaista. Päätin ihan uteliaisuuttani ottaa sipuleista erilleen kummatkin ääripäät ja kokeilla, säilyykö ominaisuus myös ensi vuonna vai johtuiko se vain jostain kasvupaikkatekijästä tai sipulin kasvuvaiheesta. Välimallin sipulit menevät suoraan syötäväksi.

Aurinkopenkin vesimyyrän karkottimeksi istutetut valkkarit olivat komeavartisia mutta melko pieniä.

Myyränkarkottimeksi aurinkopenkkiin pari vuotta sitten laitetut sipulit jäivät melko pieniksi, sillä ne kasvoivat tiheissä ryppäissä eivätkä olleet saaneet lannoitettakaan. En nimittäin tullut nostaneeksi niitä viime syksynä ylös eikä keväälläkään riittänyt aikaa, inspiraatiota eikä hoksottimiakaan nostaa ryppäitä ylös ja erotella kynsiä erilleen saati sitten lannoittaa niitä. Tulee ne syötyä pienempinäkin ja kasvimaalta löytyy isompia kynsiä maahan istutettavaksi. Aurinkopenkin valkosipuleita lukuunottamatta valkkarit olivat tänä vuonna keskikokoa ja mahtui sekaan jokunen kookkaampikin yksilö. Jättisuuria murikoita ei noussut, mikä saattaa johtua kuumasta ja suht kuivasta heinäkuusta.

Valkkarit lajiteltuina. Etualalla syötäväksi menevät, kivellä myöhemmin syksyllä maahan istutettavia.

Koska varsinaiset lajikkeet menivät jo viime syksynä sekaisin, olen merkannut tämän syksyn aikana nostetut sipulit sen mukaan, missä penkissä mikäkin oli kasvanut. Vertailin myös niiden ulkonäköä siinä toivossa, että erottaisin edes viime syksynä hankitun 'Messidor'-lajikkeen vanhoista valkkareistani. 'Messidorin' pitäisi netin mukaan muodostaa suuria, liidunvalkoisia sipuleita, joissa on paljon kynsiä. Lisäksi sen pitäisi olla letitettävissä. Liidunvalkoisia eivät olleet muut kuin ne pari itusilmukasvattia mutta yhdessä penkissä oli selvästi notkeampia varsia, joten oletan niiden olevan ainakin 'Messidoria'. Isommat sipulit olivat myös runsaskyntisiä, kun taas ensimmäisenä hankkimani valkosipulikanta (luultavasti 'Alexandra') tekee vähemmän mutta hyvin kookkaita kynsiä. 

'Messidor'-oletettuja. Yhden sipulin varteen oli tullut hassu pullistuma. Mikä lie?

'Messidoria' oli myös toisessa lavassa mutta varmuuden vuoksi pidin eri paikoista nostetut sipulit erillään, jos vaikka tunnistaminen meni sittenkin pieleen. Vähäluminen talvi luultavasti aiheutti jotain haittaa kynsille, sillä kasvuun lähti vain muutamia ja osa niistäkin jäi pieniksi, kuten kuvasta näkee. Istukaskynnetkään eivät olleet kovin suuria, mikä voi selittää omalta osaltaan kokoa. Kahden edellämainitun valkosipulin lisäksi minulla on myös isännän tädiltä tullutta vanhaa kantaa (joku suomalainen paikannimi sillä muistaakseni oli). Se tekee myös paljon kynsiä mutta sen kuori on väriltään ruskeampi. Sellaisia en löytänyt kuin pari, joten niiden kynnet laitetaan kaikki maahan, jotta kanta säilyy. Sipulien kuivuessa niiden värit tietysti vielä muuttuvat, joten nyt pitää olla sotkematta muistilappuja ja muistaa istutusvaiheessakin tehdä huolelliset merkinnät.

Tyylinäyte tämän vuoden porkkanasadosta ja rinnalla vielä pari samasta lavasta löytynyttä valkosipulia.

Jos valkosipuli on kaunein vihannes, niin porkkana on ainakin minun kasvatuksissani ollut se, jonka ulkonäössä on eniten hajontaa ja maasta voi nousta komeiden naattien perässä jos jonkinnäköistä kummajaista. Neljästä kannan perusteella syöntikokoisimmasta juureksesta yksi oli melkein kaupan hyllylle kelpaava, toinen paksu mutta ihmeellisiä nystyröitä kasvattanut, kolmas kahtiajakautunut persoona ja neljäs jonkun toukan syömä nysä. Hyvän makuisia kuitenkin olivat kaikki ja maahan jäi vielä muutama pieni naatti. Saa nähdä, onko niissä edes lyijykynän vertaa syötävää kun joskus ne ylös nykäisen.

Karo tarkistaa amarylliksen sipulin.

En tiedä, muistaako kukaan enää viime joulun jälkeen eteiseen pahvilaatikkoon kukkineiden hyasintin sipuleiden seuraksi viskaamaani amaryllistä, joka ei vain suostunut nääntymään. Sipulilaatikko oli ulkovarastossakin huhti-toukokuun ja lämpötila kävi siellä varmasti välillä pakkasen puolellakin mutta amaryllis se vain porskutti menemään niin pontevasti, että se oli suorastaan pakko istuttaa kukkapenkkiin kesäksi. Sen lehdissä alkoi nyt näkyä hienoista kellastumisen merkkiä, joten päätin nostaa koko murikan pois ja viedä ulkovaraston hyllylle tuleentumaan loppuun. Komeat juuret se ainakin oli kasvattanut eikä ihan pieni ole itse sipulikaan. Eteisessä ruukussa mukamas hyvällä hoidolla kasvaneet sipulit ovat paljon pienempiä mutta niihin ei ainakaan ole narsissikärpänen päässyt munimaan. Kärpäsistä puheenollen, narsissikärpäsiä listittiin aika monta tämän kesän aikana. Opetin lapsille, miltä ne ällötykset näyttävät ja lupasin peliaikaa kun tuovat tapetun yksilön tarkistettavaksi. Takaisin amarylliksiin: lopetin jo kokonaan eteisen amaryllisten kastelun ja seuraavaksi toivon kaikkien kolmen tajuavan, että on aika vaipua lepotilaan ja säällisen ajan kuluttua puskea kukkanuppu(ja) esille.

Eivät ole helokukonharjoja nämä, vaikka samasta kylvöruukusta ilmestyivätkin.

Helokukonharjakylvöksestä näki jo aika alussa, että pari tainta ei ole samaa sorttia kuin muut. Koska en tiennyt, kumpi on oikeaa lajia, säästin molemmat. Nämä väärät taimet kasvoivatkin oikein komeasti, kuten niiden takana olevista syysleimuista huomaa. Leimutkaan kun eivät ole mitään matalakasvuista versiota, vaan jotain perinteistä korkeaa lajiketta.

Mysteerikasvin kukinto on kyllä ihmeellinen pökäle...

Oletin, että kovin vihreältä näyttänyt kukinto saisi edes jotain väriä kukinnan edetessä. Turha toivo, vihreänä se on pysynyt. Ennen kukinnan alkua mietin, että ovatkohan kasvit jotain revonhännän sukulaisia ja tämänhetkinen veikkaukseni lajista on viherrevonhäntä. Liisa (Liisan kasvit -blogi) hoi, onkohan sinulla ollut tällaisia kasvamassa niin lähellä helokukonharjoja, että siementen sekaan olisi voinut eksyä näiden siemeniä? Jos ei, niin ainoa vaihtoehto lienee se, että hankkimani K-alkuisen valmistajan kylvö- ja taimimullan seassa on ollut ei-toivottuja siemeniä.

Hyvin läheltä kun katsoo, niin onhan noissa kukissa jotain muutakin väriä kuin vihreää.

Olivatpa nuo kasvit mitä tahansa, niin nyhdin ne kokonaan pois viemästä kukkapenkkitilaa. Meinasivat jo retkottaa vähän muiden päälläkin. Samalla sain tilaa muutamalle aurinkopenkistä kaivetulle 'Lollypop'-liljan sipulille. Ne peukalonpään kokoiset sipulit viskasin surutta lämpökompostorin täytteeksi mutta viisi suurinta sai vielä armonaikaa. Ei niillä suuremmillakaan ollut kokoa kuin vaivaiset pari senttiä halkaisijaltaan mutta kai ne siitä kasvavat, jos meinasivat viihtyä. Aurinkopenkkiin taisi myös jäädä vielä muutama sipuli mutta näivettykööt itsekseen pois jos eivät ala viihtyä.

Talikko törmäsi lapsille onkimatoja kaivellessa kiveen.

Jo ennestään vääntynyt talikonpiikki taipui kuin keitetty spagetti, kun kivi osui sopivasti piikkien väliin. Tähän saakka talikko oli vielä jossain määrin käytettävissä vaikka piikit vähän vinksottivatkin. Noin vääntyneenä sillä ei kuitenkaan enää pystynyt tekemään mitään, joten vein talikon isännälle. Luulin jo, että piikki pitäisi katkaista kokonaan pois ja jättää talikko ainoastaan kompostin kääntämiseen tai muuhun yhtä kevyeen käyttöön, mutta piikinhän sai vielä väännettyä takaisin samaan riviin muiden kanssa. Loistavaa! Talikko on yksi suosikkityökaluistani.

Perhosia on aika vähän mutta nyt jo yksi neitoperhonenkin oli löytänyt tiensä punahatulle.

Päivän kärhö meinasi jo unohtua. Onneksi muistin asian ennen kuin hiiri oli julkaise-napin kohdalla. Kärhökokoelmasta postauksen kunniapaikalle pääsee tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka aloitti tänä vuonna kukinnan poikkeuksellisen ajoissa. Kärhö kyllä heräsikin hyvissä ajoin keväällä ja taisi vielä saada lisävauhtia heinäkuun lämmöistä. Yleensä sen kukinta on alkanut vasta näihin aikoihin mutta nyt kukkia on jo monta auki. Ensimmäisen avonaisen kukan bongasin 6.8, joten sain kuin sainkin ensimmäistä kertaa nähdä 'Omoshiron' ja 'Krakowiakin' yhteiskukinnan. Kumpikin tosin kukki tuen eri puolilla eikä kukkia saanut siksi samaan näkymään mutta ainakin tuli todettua, että niiden yhteiskukinta on mahdollinen.

'Krakowiak' aamuauringossa 17.8.2025.

Täällä tuli jo sen verran kylmää keliä, että siirsin chilit, paprikan ja yhden amppelitomaateista ulkoeteiseen. Loput tomaateista suojasin harsoilla ja toivon, että säät vielä tästä lämpenisivät ennen lopullisia syyskylmiä. Hallaöitä ei varsinkaan vielä tarvitsisi tulla!

Patiopäivitys

Heinäkuun helteissä patiomme käyttötunnit jäivät harmillisen alhaisiksi ja sen vuoksi (tai ansiosta) pitkään mielessä muhinut ajatus sai nyt tuulta alleen. Patiolla on ollut tähän saakka vain omalla jalallaan seisova aurinkovarjo, jonka varjostus ei ollut alkuunkaan riittävä tämän kesän aurinkoisiin hetkiin. Koko päivän paahtava aurinko nimittäin kuumensi pation laatoituksen sen verran lämpimäksi, että vaikka itse ruokaryhmän kohdalla olisikin ollut varjoa, vieressä auringon lämmittämät laatat oikein hohkasivat kuumaa ilmaa myös varjon puolelle. Auringon sijainnista riippuen aina myös joku ruokailijoista on jäänyt ilman varjoisaa istumapaikkaa, sillä varjo ei ollut riittävän suuri isolle ruokaryhmälle.

Nyt on ainakin vähän aurinkovarjoa isompi suoja!

Puutarhakalusteiden syysaleista löytyi budjettiin sopiva aurinkokatos, joka toimitettiin kotiovelle aiemmin tällä viikolla. Vaikka katokselle ei välttämättä enää tämän vuoden puolella olisi tarvetta, päätimme kasata sen, jotta nähdään, tarvitseeko osista reklamoida. Ei tarvinnut, yhtään osaa ei puuttunut ja kasauskin meni oikein sujuvasti. Alumiinisen rungon jätämme luultavasti talveksi paikoilleen mutta kangas otetaan varastoon turvaan. Senkin pitäisi kyllä olla säänkestävä mutta suojaan ottaminen pidentää varmasti käyttöikää ja samalla sen saa tarvittaessa pestyä. Pesua tuskin tänä syksynä vielä tarvitaan mutta aikaa myöten likaa varmasti kertyy.

Takapihan puolelta otettu kuva.

Vielä emme ole miettineet, kiinnitämmekö jalkoja jotenkin vai annetaanko koko höskän olla irtaallaan patiolla. Koska patio on kalteva talosta poispäin, itse katoskin seisoo vähän kallellaan. Sen saisi tasattua tekemällä jalkojen alle sopivasti mitoitetut puupalat. Jonkinlainen lisäpaino tai kunnolla kiinnittäminen vakauttaisi myös rakennetta. Myös jalkojen korvaamista puulla mietittiin mutta sitä suunnitellaan paremmin sitten ajan kanssa ja käyttökokemuksen myötä. Katosta on nyt helppo siirrellä ja löytää sille lopullinen paikka. Tilaahan patiolla on mutta kulkuväylät ja ulko-ovi tuovat omat rajoitteensa. Kuitenkin sillä kymmenelläkin sentillä suuntaan tai toiseen voi olla merkitystä.

Kankaan saa näppärästi sivuun silloin kun varjostusta ei tarvita.

Postauksen kuvat on otettu eilen aamupäivällä, jolloin aurinko oli vasta nousemassa metsän takaa, joten varjo ei osu ruokaryhmän kohdalle. Keskikesällä aurinko paistaa korkeammalta ja varsinkin päivän paahteisimpaan aikaan varjon pitäisi osua paremmin kohdilleen. Rankkasateella tai tuulisella säällä kankaan saa kätevästi vedettyä kasaan. Seuraava uusittava kohde patiolla olisikin ruokaryhmä. Kahdeksasta tuolista enää kolme taitaa olla täysin ehjiä ja kaksi on täysin rikki. Lopuilla saavat istua vain lapset, sillä ne eivät aikuisen painoa enää kestäisi. Pöytääkin on vahvistettu liitoksistaan kulmaraudoilla. Käytettynä kalusto hankittiinkin, joten onhan se jo varmasti hintansa haukkunut. Loppuun vielä muutama kuva pation ympäristön kasveista.

Patiopenkin paahteisessa päädyssä on mehitähtiä ja komeamaksaruoho 'Herbstfreude'.

Patiopenkki on kapea suikale seinustan sepelin ja laatoitetun kulkuväylän välissä. Sen yläpäässä on olematon kasvualusta ja aurinkokin paahtaa sinne käytännössä koko päivän. Talvella menee pitkään ennen kuin talon seinän puoleiseen reunaan kertyy lunta. Hyvin tuolla alueella ovat kuitenkin mehikasvit viihtyneet.

Karuin paikka on täynnä pallomehipartaa.

Seuraavassa välikössä on kivikkomehitähti 'Dark Beauty' ja kattomehitähti, joka kukki runsaasti tänä kesänä.

Mehitähdistä patiolle päin ennen penkin päättävää kärhöseinäkettä on liilakukkaista sammalleimua, valkoista myskimalvaa, komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ja kaiken seassa muutama täpläpipo 'Mystican' pikkutaimi. Suunnitelmana on karsia malvat pois sitä mukaa kun täpläpipot kasvavat. Maksaruohosta en vielä tiedä, jääkö se vai lähteekö. Olkoot siihen saakka että näen, kuinka 'Mysticat' alkavat penkissä viihtyä. Valkokukkainen tai kirjavalehtinen komeamaksaruoho olisi ollut ihan mieluisin kasvi juuri tuohon penkkiin mutta pari sellaista siitä on tuntemattomasta syystä kuollut jo heti ensimmäisenä talvenaan. Siksi se suunnitelma on haudattu.

Kesäkukkapuolella ei juuri juhlittu tänä kesänä mutta kukkivat sentään nämä kaksi.

Pation kesäkukkatarjonta on tänä kesänä ollut hyvin vaatimatonta. Kolme pelargonia eivät oikein nauttineet paahteisesta heinäkuusta ja jouduinkin jo 'Appleblossomin' pelastamaan liiterin kuistille varjoon kun se meinasi kuolla ihan kokonaan. Vanha ja sitkeä valkokukkainen pelakuu pysyi hengissä mutta ei kukkinut. Se jäi myös kovin hailakaksi. Tämän kevään pistokastaimi kirjavalehtisestä pelakuusta viihtyi parhaiten ja on nyt elokuun aikana innostunut kukkimaankin pienesti. Mustaluumun juurella valkoiset petuniat viihtyivät hyvin mutta niiden nyppiminen ei ole kivaa, joten ehkä en laita niitä enää ensi kesänä. Mustaluumu olisi saattanut myös kaivata välillä vähän varjoisampaa paikkaa mutta on se kuitenkin ihan kohtuu kelvollisen näköinen, vaikka siitä tippui lehtiä jonkun verran kesän aikana.

Mustaluumu riippaoksineen.

Syyshortensia 'Prim White' kukkii loistokkaasti.

Lämmin kesä on ollut syyshortensioiden mieleen. Sekä pensasryhmän 'Prim White' että patiolla kasvava kaverinsa ovat juuri nyt upeassa kukassa. Pation takapihan puoleisella sivulla syyshortensia 'Vanille Fraise' aikoo kukkia ensimmäistä kertaa ikinä kunnolla. Sen kukat ovat vasta hiljalleen aukeamassa, joten en ottanut siitä vielä parempia kuvia. Se näkyy postauksen alun yleisnäkymäkuvissssa talon ja grillikatoksen välissä.

Loistokärhö 'Voluceau' ei yleiskuvissa juurikaan erottunut varjoista. Tässä hän nyt kuitenkin on.

'Voluceau' on edelleen sitä mieltä, että tänä kesänä hän ei tahdo kiivetä korkealle. Kukkii sentään kauniisti, vaikka maanrjassa nyt viihtyykin. Jospa ensi kesänä hän jaksaa ponnistaa ylemmäs kiipeilemään 'Prim Whiten' oksille. Pation seinäkkeessä koko kesän kukkinut SAMARITAN JO pitää nyt kukinnasta taukoa. Sillä on rytmi vähän sekaisin kellarissa vietetyn talven jäljiltä. Jospa hän keräisi nyt loppusyksyn ajan voimia talvehtimiseen. Samaritanin kaverina kasvava 'Multi Blue' on kiivennyt komeasti seinäkkeen huipulle ja on yhden kukan saanut melkein avattua. Nuppuja on runsaasti, joten hänestä tulee kuvia myöhemmin. Valkoiset tuoksuherneet kukkivat hienosti koko heinäkuun mutta nekin ovat alkaneet nyt hiipua. Jätin niihin tarkoituksella aika paljon siemenkotia tuleentumaan, jotta saisin kerättyä siemeniä talteen.

'Vanille Fraisen' oksien seassa piilottelee kauniita kukkiaan loistokärhö CORINNE ('Evipo063').

Päivän kärhöksi valitsin tänään suloistakin suloisemman CORINNEN. Sen kaverina kesä-heinäkuun vaihteessa upeasti jättisuurin kukin kukkinut 'Kaiser' lähti keväällä kasvuun niin runsaana pöheikkönä, etten ollut edes varma, onko CORINNE herännyt. Siellä se kuitenkin oli salaa venytellyt versojaan ja luikerrellut syyshortensian sekaan kukkimaan. Yksi verso kukkii ihan maanrajassa ja toinen melkein katseen korkeudella. Joku nuppuinen verso näyttäisi olevan myös 'Kaiserin' seassa mutta siitä ei vielä tässä vaiheessa ota selvää, kumpi kärhöistä se on.

Kukan muoto, kauniinväriset heteet ja tuo hentoinen punastus ovat minusta hurmaava yhdistelmä.

Nyt kiiruhdan pihalle tekemään jotain ihan kukkapenkeissäkin. Pieniä muutoksen tuulia puhaltelee suunnassa jos toisessakin. Hauskaa päivää!

Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!