Taulu kuivatuista kukista

Tämä juttu oli jäänyt lojumaan luonnoskansioon, joten nostetaanpa se nyt sieltä esille kun ei meillä mitään pääsiäisteemaan sopivaakaan ole esitellä. Toisaalta, kuka sen on määrännyt, että pääsiäiskoristeiden pitäisi olla keltaisia, vihreitä, tipuja tai pupuja? Miksei voisi olla vaikka kuivakukkia? Innostuin joskus ammoisina aikoina kuivattamaan kukkia hiekassa. Innostus taisi kestää kesän tai kaksi ja sinä aikana tuli kokeiltua aika monen eri kukan kuivattamista. Minulla oli pahvilaatikossa ihan tavallista pihalta otettua hiekkaa, josta olin siivilöinyt kivet ja isoimmat hiekanjyväset pois. Muistan myös tuulisena päivänä valuttaneeni hiekkaa ämpäristä toiseen niin, että tuuli puhalsi hienoimman hiekkapölyn pois. Hiekkapöly sai nimittäin kuivaneet kukat näyttämään sameilta. Hieman karkeampi hiekka oli helpompi puhdistaa kukista puhaltamalla tai vesivärisiveltimellä varovasti sivelemällä.

Mm. orvokkeja, hortensioita ja akileijoja.

Johonkin niitä kuivattuja kukkia piti myös käyttää ja keksinkin silloin väkertää niistä kartongille seppeleentapaisen asetelman. Liimasin kukkia erikeeperillä kartonkiin ja toisiinsa kiinni, ja isäni teki vanerista, paneelinpätkistä ja pleksimuovista asetelmalle kehyksen. Kyhäelmä roikkui aikansa vanhempieni seinällä suojassa suoralta auringonpaisteelta ja päätyi jossain vaiheessa haalistuttuaan pimeään komeroon. Yllättävän hyvin kasvit ovat säilyttäneet muotonsa ja osa värinsäkin. Ei tullut laitettua päivämäärää mihinkään ylös mutta luultavasti kranssilla on jo ikää parikymmentä vuotta. Talvella tuli sopiva hetki ja inspiraatio ruuvata kehys auki, siistiä irronneet osat ja vähän muutenkin tuunata asetelmaa.

Kehys irrotettu ja irtonaiset kukat kerätty pois.

Hortensioita, orvokkeja ja japaninakileijoja.

Orvokit olivat säilyttäneet värinsä parhaiten. Monessa ei näkynyt minkäänlaista haalistumisen merkkiä eivätkä valkoisetkaan olleet kellastuneet pahasti. Myös akileijat olivat yllättävän hyvän näköisiä, vaikka niissä oli jo jonkun verran kellastumista havaittavissa. Valkoiset pionit olivat muuttuneet selvästi keltaisemmiksi ja vaaleanpunaisista 'Sarah Bernhardeista' (ehkä) oli tullut vain aavistuksen punertavan kellertäviä. Tummemman pinkki pioni on ehkä ollut tummanpunainen 'Karl Rosenfield' tai sitten vahvemman pinkki 'Dr Alexander Fleming'. En enää muista, minkä värinen kokeilu päätyi asetelmaan. Sen väri oli säilynyt parhaimman näköisenä.

Ritarinkannuksen sinisestä väristä oli enää rippeet jäljellä.

Joitakin vuosia sitten saamani tummanpunaiset leikkoruusut kuivuivat omine aikoineen maljakossa säilyttäen muotonsa ja värinsä. Olin jo pidempään pohtinut, mihin niitä käyttäisi. Kranssissa ei niiden sävyjä ollut mutta minusta tummanpunainen toi mukavasti ryhtiä kellastuneisiin pioninkukkiin, joten ujutin ruusut pionien lomaan. Haalistuneet ritarinkannukset nypin pois tieltä, muut kukat saivat jäädä. Kranssiin olisi myös ollut tarjolla valkoisia ja violetteja sini-ikiviuhkoja sekä sähäkänpinkiksi värjättyjä jänönhäntiä, mutta niiden kylmemmät sävyt eivät minusta istuneet kranssin väreihin.

Tummat ruusut saivat kellastuneet pionit ryhdistäytymään ihmeen paljon.

Pikkuapulaiset ruuvasivat pohjan kehikkoon.

Ruuvausvaihe oli minusta yhtä jännittävä kuin silloin aikanaan asetelmaa tehdessä. Kartonki asetelmineen on nimittäin liimattu kiinni pohjavaneriin ja kehys tulee sen päälle. Ruuveja kiinnittäessä asetelma joutuu siis roikkumaan hetken aikaa ylösalaisin. Tuleepahan testattua liimausten pitävyys.

Ja sitten kun käännät koko homman oikein päin, niin huomaat lasin sisäpuolella paperisuikaleen...

Ymmärrän kyllä, että hiekassa kuivatuista kukista voi karista niin hiekkaa kuin kasviosiakin asetelman ollessa väärin päin mutta mistä ihmeestä paperisuikale sinne eksyi!?! Pleksi oli kyllä todella sähköinen ja jouduin nyppimään useamman koirankarvankin pois siitä. Ehkä jossain pöydän päällä oli ollut yhtä sähköinen paperisuikale. Joka tapauksessa koko homma piti avata uudelleen ja puhallella ylimääräiset roskat pois. Toisella yrittämällä kranssista oli tipahtanut pari pienempää terälehden palasta, jotka jäivät sähköisinä killumaan pleksin sisäpinnalle. Niiden takia en kuitenkaan lähtenyt enää avaamaan kehystä, ettei seuraavaksi olisi tipahtanut kokonainen pioninkukka liimauksistaan.

Valmis asetelma seinällä.

Kukkataulu jää nyt meidän eteistä koristamaan. Sinne ei paista aurinko kunnolla edes kesällä, joten kukat saattavat säilyttää värinsä melko samanlaisina vielä vuosikaudet. Sitten, jos joskus iskee uusi inspiraatio kuivattaa kukkia hiekassa, niin voi taas laittaa haalistuneiden kukkasten tilalle uudet. Hyvää pääsiäisen aikaa!

Kevään ensimmäinen puutarhapäivä

Asuurihelmililjat ovat puhjenneet viikossa kukkaan.

Melkoinen maaliskuu alkaa olla lopuillaan ja ei voi kuin ihmetellä, miten vähiin lumet ovat meiltäkin jo käyneet. Enpä muista, milloin ei olisi ollut hiihtokelejä vielä maaliskuun loppupuolella. Nyt niitä ei ollut oikeastaan koko kuukauteen. Jos maisemia katselee, niin täällä on yleensä näyttänyt samalta vasta huhtikuun puolivälin aikoihin. Siellä täällä on joku pieni lumilämpäre tai jääkökkäre mutta muuten maa on paljas. Ja routainen. Lumikolat, pulkat sun muut talvihärpäkkeet toki ovat vielä seinän varressa käyttövalmiina, sillä tuskinpa tällainen etukevät kesään huipentuu ilman takatalvea tai useampaa.

Toistaiseksi isoimmat myyrätuhot löytyivät kivikkorinteen sammalleimuista eikä niitäkään ole syöty yhtään niin paljoa kuin vuosi sitten.

Kukkapenkeistä kivikkorinne vapautui ensimmäisenä kokonaan lumesta. Näyttäisi siltä, että kaikki vihreänä talvehtivat kasvit ovat selvinneet talvesta. Jopa viime syksynä istutettu nukki (Androsace adfinis) on toistaiseksi elossa, vaikka olinkin lätkäissyt lumien huvetessa kuusenoksat 20cm väärään kohtaan. Onneksi juuri silloin sattui olemaan pilvinen päivä, kun nukit paljastuivat lumen alta. Kuusenoksien kohdalla oli levisioita, joten oksat osuivat sentään ikivihreiden päälle, vaikka tarkoitettu kohde ei suojaa saanutkaan. Siirsin tietysti oksia heti nukkien suojaksi, sillä tahdon ehdottomasti nähdä ne lopullisessa koossaan ja kukkivina. Eilen vähän raivasin isoimpia talventörröttäjiä kivikkorinteestä, niin näyttää kadulle päin siistimmältä. En kuitenkaan saksinut mitään kasvia ihan maata myöten, jotta olisi hyönteisille vielä suojapaikkoja. Etsin samalla lehtokotiloita mutta löysin vain muutaman tyhjän kuoren. Lapset sen sijaan ovat löytäneet pari asukkaan sisältävää kuorta. Kun on tähän aikaan mahdollisimman tarkkana kotilojahdissa, niin pääsee kesällä huomattavasti helpommalla.

Ensimmäinen talvi onnistuneesti selätetty.

Kuten jo aiemmin mainitsin, niin myyrätuhoja näyttäisi olevan paljon vähemmän kuin viime keväänä. Sieltä täältä harvakseltaan löytyy pieniä kuoppia, joita arvelen peltomyyrien tekeleiksi. Ovat mokomat etsineet kukkasipuleita. Kuopat eivät ole kovin syviä, joten ainakin tulppaanit ovat turvassa. En muista, että krookuksiakaan olisi ollut kuoppien  kohdalla, joten jospa ainoastaan tummahelmililjoja on käyty kaivelemassa. Niissä onkin varaa syödä, lisääntyvät niin tehokkaasti. Viime keväänä lähes kaikissa sammalleimukasvustoissa oli selviä myyrän talvikäytäviä, nyt ainoastaan yhdellä kivikkorinteen sammalleimualueella oli ollut nälkäinen asukas. Sekin oli käyttäytynyt suht siivosti ja parturoinut lähinnä kivien yli roikkuvat kasvustot lyhyemmiksi. Pikkuisen oli maisteltu myös syksyllä rinteen juurelle siirrettyjä sammalleimuja mutta tuskinpa se niitä paljoa haittaa. Tarhakylmänkukat ja sinikatanat oli tänä vuonna jätetty hienosti rauhaan.

Myyrä on ollut sipulikukkien perässä.

Toistaiseksi en ole löytänyt vesimyyrän tunneleita mutta sekin asianlaita saattaa muuttua, kun routa sulaa ja tunnelit painuvat kasaan. Täytyy vain toivoa, että sellaisia yllätyksiä tulee mahdollisimman vähän. Mielenkiinnolla odotan, kuinka syksyllä siirtämäni sorjalaukka 'Mount Everestit' lähtevät kasvuun. Niiden nyrkinkokoiset sipulit löyhkäsivät niin voimakkaasti, että luulisi niiden karkottavan vesimyyrät naapuristakin. Tai sitten ne ovat myyrien mielestä vastustamattoman herkullisen tuoksuisia ja houkutelleet koko alueen myyrät kimppuunsa. Toivon ensimmäistä vaihtoehtoa, sillä silloin aurinkopenkissä olisi maanalainen pionien ja sorjalaukkojen muodostama löyhkälinja, jota täydentää myös yksi rääpälekokoinen keisarinpikarililja.

Yksi löyhkälinjan sotureista on nuori puupioni, jonka silmut ovat lupaavan pulleita.

Jo pitkän aikaa yölläkin on ollut lämpötila plussalla tai aivan nollan tuntumassa. Eilen aamulla maa oli kuitenkin kuurassa ja yöllä olikin ollut -5 astetta. Nyt sataa lunta. Tarpeellinen muistutus siitä, että puuvartiset kannattaa vielä pitää kellarissa eikä rahdata keväästä innostuneena ulos. Sitäkin nimittäin jo ehdin eilen auringosta ja lämmöstä innostuneena harkita. Onneksi puutarha sentään vaikuttaisi olevan suht hyvin lepotilassa. Vain muutama piippo oli uskaltanut kurkistelemaan mullan alta ja nekin ovat ilmestyneet vasta parin viime päivän aikana. Tarkempaa piippojen heräämisen aikataulua en tiedä, sillä kulunut viikko on ollut sangen työntäyteinen ja olen käynyt kotona oikeastaan vain nukkumassa. Yllättävää kyllä, kaikki on sujunut kuin vettä vain ja opinnoistakin tuli taas yksi kohtuullisen iso paketti suoritettua erinomaisin arvosanoin. Sen seurauksena aikatauluni kevenee yhdellä tunnilla viikossa, mikä on hyvin tervetullut muutos arjen kiireisiin. Vapautuu aikaa kevään etenemisen seuraamiseen.

Olkoon tässä nyt sitten vaikka palkinto hyvin suoritetusta kurssista. Esikko on kyllä ostettu aiemmin.

Kerrannaisesta esikosta on ollut valtavasti iloa. Huomasin pian ostamisen jälkeen sen tuoksuvan makean mansikkaiselta, joten olen aina ohikulkiessani nuuhkaissut sitä. Toivottavasti saksalaismarketin hyllystä löytämistäni juurakoista on yhtä suuri ilo, vaikka nerine ja kalla kerryttävätkin taas talvetettavien kasvien kokoelmaani. Jäin miettimään, olisiko kallan mukuloita pitänyt ostaa useampi pussillinen mutta kokeillaan nyt alkuun tuolla yhdellä, joka sisältää vain kaksi mukulaa. Kyllähän ne varmaan siitä lisääntyvät, jos sattuvat viihtymään. Pitää ensin googlailla niiden hoito-ohjeita. Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko on muistaakseni kehunut useammankin kerran kallaa ja kertonut sen hoito-ohjeitakin, joten taidanpa ensimmäisenä suunnata sinne. Saaripalsta-blogista taas muistan lukeneeni nerinestä, joten ehkäpä sieltä löytyy ohjeita sen kasvattamiseen. On tämä kätevää, kun voi hiipparoida kirjaston tai epämääräisten google-ohjeiden sijaan blogikaverien kokemuksia lukemaan.

Kärhökaaripenkissä, polulla ja suolla on vielä pikkuisen lunta, muuten sivupiha alkaa olla lumeton.

Viime viikonloppuna leikkasin marjapensaita. Tänä vuonna riitti, kun leikkasi yhden tai kaksi paksuinta oksaa pois ja tarvittaessa jonkun ohuen väärään suuntaan tai maata myöten kasvavan oksan. Varjoisimmassa reunassa kasvava herukka ei ole tehnyt uusia oksia juuresta moneen vuoteen eivätkä olemassa olevat oksatkaan kovin elinvoimaisilta vaikuta. Tekisi mieli hävittää koko pensas pois mutta en ole vielä keksinyt, mitä sen tilalle laittaisi. Metsämustikka-aluetta voisi kyllä laajentaa sinne suuntaan, jos mustikkamättäitä vain saisi jostain lisää. Vierestä joutaisi minun puolestani heivata punakarviainenkin menemään. Mokoman piikkipuskan tyvelle ei ylettänyt oksasaksillakaan enkä itsekseni saanut pidettyä toppavaatteiden läpi pisteleviä oksia riittävän kaukana, jotta olisin saanut leikattua vanhimmat oksat pois. Sen marjatkin kypsyvät niin myöhään syöntikelpoisiksi, että kaikenmaailman elukat ehtivät syödä ne puoliraakoina ennen meitä. Ihan joutava puska.

Eilen leikkasin majapenkin tuijaa. Vasemmalla ennen leikkausta, oikealla jälkeen.

Aiemmin olen tasoitellut majapenkin tuijaa vain sivuilta, jotta se tuuhettuisi. Sen oksistoon oli luonnostaan jäänyt kevyesti alaspäin kaartuva urantapainen, jota katselin pitkin talvea ja mietin, uskaltaisiko tuijaa leikellä spiraalin muotoon. Päätin uskaltaa, sillä saahan muodon kasvatettua parin kesän aikana takaisin entiselleen, jos lopputulos ei miellytä. Hain narun ja kiersin sen puussa luonnostaan olevia aukkokohtia myötäillen puun ympäri ennen saksimista. Jälkeen-kuvassa on vielä narukin paikoillaan, sillä ilman narua otetusta kuvasta ei muoto ei erottunut sitäkään vähää kuin tuossa kuvassa. Ehkä käyn vielä tänään katsomassa, tarvitseeko jostain saksia lisää. Kaksi tuijaa olisi vielä leikattavana mutta ne ovat vielä tuuheutusvaiheessa.

Huhtikurjenmiekkoja näkyi toissa-aamuna vain pari, nyt niitä on kymmeniä.

Huhtikurjenmiekkojen lisäksi olen löytänyt kevättähtien ja idänsinililjojen piippoja. Jokunen kevätsahramikin jo alkaa heräillä. Muistakaa muuten suojata ne vasta ilmestyneet piipot elukoilta. Törmäsin tässä jokunen aika sitten kevätlauluun, jossa myös tiedettiin, minkä vuoksi. Säveltäjä/sanoittaja L. Muonan luvalla julkaisen hänen keväisen tekstinsä runona.

Aurinko kun säteillään,

lämmittää mun nenänpään.

Tiedän silloin kevät saa

ja lumihanki katoaa!

Hangen läpi, uskokaa

pystyy krookus kasvamaan.

Mutta pian katoaa kun

pupu pois sen mutustaa!

Pupun turkki valkoinen

kokee muodonmuutoksen!

Vaihtuu väriin tummempaan,

ruskeaan kuin maa!

Leskenlehti tiedän sen,

kevään merkki keltainen.

Tien pinnarta koristaa,

voiman auringosta saa!

-L. Muona-

Ensimmäiset krookuksenpiipot. Lunta ei kyllä ollut eikä juuri tällä kohdalla mutta nousivat ne mullankin läpi.

Onpas jännittävää seurata, milloin alkaa näkyä ensimmäisiä nuppuja. Veikkasin huhtikurjenmiekkojen ja kevättähtien aloittavan kukinnan 16.4. Jos nyt ei satukaan tulemaan pitkää pakkasjaksoa, niin tuskinpa tarvitsee edes viikkoa odotella ensimmäisten nuppujen avautumista. Jännää!

Missä mopo?

Onko tämä aikainen kevät aiheuttanut teille muille mitään kummallista puutarhaan liittyvää oirehdintaa? Olen nimittäin huomannut itsessäni pahanlaatuista hurahdusta, suorastaan maniaa. Liekö taudinkuva Esicasvatuxis maximus vai Kylvämys hurahtamus? En löytänyt vastausta netin lääketieteellisestä sanastosta. Taudinkuvalle on kuitenkin ominaista se, että kylvösuunnitelmia on jos jonkinmoista ja siemenhyllyillä niitä tulee lisää nopeammin kuin ehtii muistiin kirjoittaa estelemisestä puhumattakaan. Aurinko selvästi pahentaa taudin oireilua, sillä silloin nurkkiin ilmestyy ihan huomaamatta uusia kylvöksiä. 

Oho, sinne livahti siemen poikineen. Vasemmassa alanurkassa timjami on jo lähtenyt itämäänkin.

Olen sortunut kevään mittaan nappaamaan pussin (tai useamman) siemeniä suunnilleen jokaisesta vastaan tulleesta siemenhyllystä, vaikka tarkoitus oli tyhjentää edelleen kaikki vanhat pois varastoista ja hankkia vain välttämättömät. Lisäksi en ole tohtinut kieltäytyä kaikista minulle tarjotuista siemenistä, vaan niitäkin on livahtanut kylvettäväksi useampi pussillinen. Jos en ole unohtanut mitään, niin kolmen kuukauden aikana siemenkaappiini on seikkaillut eri reittejä pitkin peräti 20 siemenpussia. Oi, joi sentään! Seuraavissa kuvissa osa viimeisimmistä hamstrauksista.

Ystävältä vähän kesäkukkia.

Tomaatteja omista varastoista, ystäviltä, äidiltä ja ihan kaupastakin. 'Tiny Tim' näyttää vielä unohtuneen kasasta mutta sitäkin tuli jo kylvettyä.

Kolmen eri kaupan siemenhyllyiltä. Keskimmäiset kaksi pussia olivat -50% enkä tietysti voinut vastustaa kiusausta.

Toki olen saanut vanhoja jämiä hävitettyäkin: annoinhan talvella muutaman pussin kesäkukkien ja paprikan siemeniä vaihtarina ja pari pussia on hävitetty ihan kylvämälläkin (sekä taimia tappamalla). Tiedoksi, että ainakin lobelian siemenet menettävät itävyytensä täysin suunnilleen 3-5 vuotta parasta ennen -päiväyksen jälkeen.

Sinikatanan siemenistä ainakin osa näyttää olevan itämiskykyisiä. Hassusti itävät kaikki samasta läjästä.

Viisi vuotta taitaa olla jo itämiskyvyn rajoilla mukulasellerinkin siemenille, sillä itävyys oli jo todella heikkoa. Ja sitten vielä 13 taimesta kymmenelle kävi pieni hupsis. Unohdin nimittäin kastella taimet aamulla ja kun päivällä olikin aurinko paistanut, niin illalla vastassa oli paljon kaatuneita. Kolme isointa sellerintainta jaksoi nousta vielä pystyyn, joten ripottelin puolet jäljellä olevista siemenistä samaan purkkiin. Onneksi tällä taudinkuvalla vähän isompikaan hukkaprosentti ei haittaa. Luultavasti viskaan kevään tullen loput sellerinsiemenet suoraan maahan ja jos niistä joku sattuu itämään, niin kerätään sitten syksyllä lehtisadoksi. Mukuloitahan niihin ei varmasti suorakylvöillä ehdi kasvamaan. Sama auringossa kuivahtaminen kävi myös paprika 'Lombardon' kohtaloksi. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' oli isompi ja ehti vain vähän nuupottaa, joten se selvisi pienellä säikähdyksellä.

Hups, yritin tuoda vähän liikaa kasveja kerralla kellarista ja kaksi purkkia pääsi lipsahtamaan käsistä.

Niin, kellarissakaan ei enää montaa ruukkua ole, kun innostuin raahaamaan niitäkin hyysättäväksi. Rappusille lensivät turkinlumikellot sekä jättiverbena, jonka kasvuunlähtö voi olla vähän epävarmaa. Odotin kovasti, että lumikellot olisivat kukkineet mutta ainakaan toistaiseksi ei ole nuppuja näkyvissä. Ilmeisesti kuitenkin melkein kaikki sipulit ovat lähteneet kasvuun, mistä voi käsittääkseni olla myös tyytyväinen. Suurin osa syksyllä kaupan hyllyssä olleista sipulipusseista oli selvästi kuivahtanut ja käytin pitkän aikaa etsiäkseni kiinteimmän oloisia sipuleita sisältävän pussin. Yritän nyt pitää lumikellot turvassa narsissikärpäsiltä, jotta saisin ensi keväänä ihastella lumikellojen kilkatusta puutarhassa. Kellarista tuli eteiseen myös viimeinen pelakuulaatikko sekä purkillinen jo nupullisiksi ehtineitä asuurihelmililjoja (muscari azureum).

Tilanpuutteen vuoksi helmililjat saavat olla toistaiseksi pelargonilaatikon päällä.

Jotta tässä esikasvatustouhussa pysyisi edes jonkinlainen järjen häivähdys, niin minun pitäisi oikeasti hankkiutua eroon ylimääräisistä siemenistä ja pysyä jatkossa erossa siemenhyllyistä. Eikä haittaisi, jos tätä harvinaisen aikaista kevään tuloa seuraisi sen verran lämmin toukokuu, että suurimman osan taimista voisi pitää ympäri vuorokauden ulkona. Tässä vaiheessa taimipöydällä ja ikkunalaudoilla on vielä tilaa mutta tällä menolla ei päästä varmasti edes huhtikuun loppuun, kun tulee ahdasta. Jo pelkästään tomaatteja on kylvetty 17 siementä ja kun siihen lisätään muut esikasvatettavat hyötykasvit ja kesäkukat, niin pulassa ollaan. Eteisestä sentään vapautui yhden ison ruukun verran tilaa, sillä vanha rosmariini otti ja kuukahti syystä tuntemattomasta. En jaksa uskoa, että ulko-ovesta käynyt pakkasen tuulahdus olisi koko puskan tappanut, tuholaisiakaan en siinä nähnyt. Ehkä sille tuli vain liikaa elinvuosia mittariin. Pitkään se jaksoikin.

Vainaa mikä vainaa, ei mahda mitään.

Niin, että missäs se otsikon mopo olikaan? Lähti lapasesta jo aikapäiviä sitten eikä ilmeisesti ole takaisin tulossa ainakaan ennen ensi vuotta. Löytyykö kohtalotovereita tai vertaistukea? Lopuksi vielä lyhyt raportti kevään etenemisestä. Lunta ei koko talvena paljoa ollutkaan mutta helmi-maaliskuun vaihteessa sentään oli vielä talvisen valkoista. Nyt, vajaat kolme viikkoa myöhemmin on jo isoja pälvipaikkoja siellä sun täällä ja lumikerros on paksuimmillaankin enää viitisentoista senttiä, monin paikoin paljon sitä vähemmän. Ihmekös tuo, kun lämpötila on huidellut päivisin 5-7 asteessa ja öisinkin on välillä ollut plussalla. Viime yönä olikin ensimmäistä kertaa päiväkausiin niin paljon pakkasta, että maanpinta ja nuo vähäiset lumet olivat jäätyneet kivikoviksi.

Vasemmalla kasvimaa maanantaina 16.3, oikealla tänään perjantaina 20.3.

Viikko sitten perjantaina aamupäivästä satuin huomaamaan keittiön ikkunasta ulos katsoessani jotain liikettä pensasryhmässä. Ensimmäinen ajatus oli, että myyräkö se siellä juoksi. Isäntä epäili tuulessa liikahtanutta lehteä. Jäin kuitenkin tarkkailemaan pensaiden alusia ja pian näinkin valkoisen otuksen kipittelevän puskien välissä. Kärppä tai lumikko varmasti! Nappasin kännykän käteen ja laitoin videon päälle, jos vaikka otus suostuisi vielä näyttäytymään. Kerrankin onnisti ja saimme seurata aika pitkään, kun lumikko sukelteli pensaan juureen ja ilmestyi kurkkimaan seuraavan puskan seasta. Seuraava video on pensasryhmän päästä, josta lumikko jatkoi matkaansa kohti sivupihaa. Virkeän näköinen otus se oli, joten ehkäpä myyräpaisteja oli ollut talven mittaan riittävästi.

Tällä kertaa taisin saada ihan oikeaa lajiketta enkä sitä tavallista tummahelmililjaa niin kuin viimeksi asuurihelmililjoja ostaessani.

Aurinkoista viikonloppua!

Koska kukkii? -haaste

Töttöröö! Laitetaanpa perinteisen epäonnenpäivän piristykseksi liikkeelle tämä innokkaiden keväänseuraajien ja -odottajien leikkimielinen arvauskisa. Koska kukkii? -haaste lähteekin nyt liikkeelle peräti viidettä kertaa. Pienen juhlan paikka siis. Ensimmäisenä keväänä, eli 2022, laitoin haasteen kiertämään melkein huhtikuun puolivälissä, kun aloin olla jo kyllästynyt harvinaisen paksuihin lumikinoksiin. Keväällä 2023 taas kummallisesti edennyt talvi alkoi osoittaa kevään merkkejä jo helmikuun alkupuolella ja pajunkissoista häkeltyneenä laitoin haasteen liikkeelle helmikuun puolivälissä. Seuraavana keväänä, vuonna 2024, lunta oli paljon ja hangen alla routaakin, eli aika normaali talvi. Haaste starttasi tuolloin maaliskuun alkupuolella. Viime keväänä lumikellot nuppuilivat Etelä-Suomessa jo ennen helmikuun puoliväliä, joten aloitin haasteen 20.2. Jos haasteen ensimmäisinä vuosina meillä oli lunta lähemmäs metrin, niin viime ja tänä keväänä ei ole tarvinnut edes polviaan myöten hangessa kahlata.

Haasteiden liikkeellelähtöaikoihin otettuja kuvia pihaantulostamme (poikkeus: vuoden 2023 kuva on kuukautta myöhemmin).

Jostain syystä en ollut ottanut pihaantulosta kuvaa koko helmikuun 2023 aikana enkä edes tammikuussa tai maaliskuun alussa. Ikkunasta otettu kuva kyllä löytyi ja siitä näki, että myös helmikuussa oli ollut piha-aidan yläosaan saakka lunta, eli tilanne oli ollut melkolailla sama kuin reilu kuukausi myöhemminkin. Toivon totisesti, että tänä vuonna ei maaliskuun loppupuolella sada enää niin paljoa lunta, että maalis-huhtikuun vaihteessa olisi sama tilanne kuin 2022 ja 2023 kuvissa. Tämä nykyinen lumimäärä kelpaa vallan mainiosti nykyhetkeen. Ja jos seuraavan viikon sääennustetta katsoo, niin onkohan enää viikon päästä juuri luntakaan jäljellä? Kovin on vesisateista ollut ja samanlaisena näyttää säätilanne jatkuvan.

Auringon lämmittämä pihakiveys oli jo alkanut sulattaa jäätä, joten pääsin 10.3. vähän "tekemään kevättä".

Viime keväänä aliarvioin totaalisesti kevään mahdin ja kevätkukkien kasvuhalut. Kuvittelin kovien pakkasten (EDIT: talvi olikin leudohko, vaikka maa olikin tukevasti roudassa. Näin se muisti voi pettää), vähäisen lumen ja paksun roudan hidastavan kasvuunlähtöä paljon enemmän, mitä se sitten loppujen lopuksi teki. Taas on maa kunnolla roudassa ja lunta vähän, pakkastakin on ollut mutta ei niin paljoa mitä viime talvena. Sää on tuntunut jo parin viikon ajan samalta kuin normaalivuonna kuukautta myöhemmin mutta kevättalvea on vielä jäljellä eikä maaliskuun lopussa täällä ole koskaan kukkinut mikään kevätkukka. Siispä heitän ensimmäiset veikkaukseni suosiolla huhtikuun puolelle.

30.4.2025 kevättähdet ja keväiset kurjenmiekat olivat jo näin pitkällä. Kukinta alkoi pari viikkoa aiemmin.

Huhtikurjenmiekat kuuluvat ehdottomasti suosikkeihini kevätkukkijoista. Erityisesti aurinkopenkin kevätkukkaniityllä (kuva yllä) runsaina kukkivat kurjenmiekat tuovat niin paljon iloa koko kevään ajan, että kuinka niitä ei voisi olla rakastamatta. Ne eivät säikähdä pilvisiä päiviä, vesi- tai räntäsadetta eivätkä kylmääkään. Kun ne ovat päättäneet aloittaa kukinnan, ne jatkavat sinnikkäästi loppuun saakka. Etupihalla ne ovat vastassa heti kun ulko-oven aukaisee tai kävelee autotallista sisälle. Ne näkyvät hyvin myös keittiön ikkunasta eivätkä ole toistaiseksi kiinnostaneet edes jäniksiä. Voiko parempaa ollakaan? Tänä keväänä veikkaan huhtikurjenmiekkojen ilahduttavan minua kukinnallaan 16.4. alkaen.

Pystykiurunkannukset ('Beth Evans') ja valkoiset isokevättähdet kukkivat takapihalla yleensä yhtä aikaa.

Puutarhassani on toinenkin erityisen ihana laji, nimittäin kevättähti. Niputan tässä nyt samaan sakkiin niin iso- kuin kirjokevättähdetkin, sillä en uskalla enää sanoa varmaksi, mikä on mitäkin. Varmaan osa puutarhani kevättähdistä on näiden risteymiä, vaikka olenkin osan varmoina isokevättähtinä pitämistäni sipuleista pyrkinyt istuttamaan selvästi eri puolille puutarhaa. Kevättähdillä on sama ilahduttava ominaisuus pitää kukkansa auki joka säällä kuin keväisillä kurjenmiekoilla. Ensimmäiset niistä aukovat nuppujaan kilpaa pikkuisten kurjenmiekkojen kanssa, eli 16.4. 

Idänsinililjoja

Kärkikahinoissa keikkuu myös idänsinililja, jonka ensimmäinen avautunut kukka näyttää naamansa 19.4. Otan veikkaukseen myös pystykiurunkannukset, jotka aloittelevat tänä vuonna kukintaansa 27.4. Narsissikärpästen invaasiosta huolimatta arvauskisaan pääsee mukaan narsissi. Jos yksikin on onnistunut piilottelemaan kärpäsiltä, niin se ansaitsee ehdottomasti saada arvoisensa huomion. Laitan kaiken toivoni likoon luumutarhan peittokurjenpolvien sekaan istuttamilleni narsisseille ja toivon, että kurjenpolvien haju olisi harhauttanut paholaiskärpäset kauas narsisseistani. Ensimmäinen (eikä toivottavasti myös ainoa) narsissi aukaisee meillä nuppunsa 15.5.

'Ice Follies' lienee aikaisimpien narsissien joukossa, jos on säästynyt kärpäsen toukilta.

Säännöt: Tarkoituksena on valita muutama kevätkukkija ja arvata, milloin ne alkavat kukkia. Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä ja kasvien pitää olla vielä lepotilassa. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi mukavaa, jos kävisit laittamassa osallistumisestasi kommentin Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen (löytyy helposti blogin selainversion sivupalkista). Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui. Jos sinulla ei ole omaa puutarhaa, voit aivan hyvin osallistua haasteeseen arvuuttelemalla, milloin bongaat vaikkapa ensimmäisen leskenlehden kukan työmatkasi varrelta, krookuksia lähipuistossasi tai tulppaanin kaverin puutarhasta.

Haastan mukaan Anun puutarhan, Kottikärryn kääntöpiirin, Kukka & Kaalin sekä Liisan kasvit. Onnea veikkauksiin!

Sukkaostoksilla

Välillä käy niin, että lähtee kauppaan hakemaan jotain mutta ostoskoriin päätyykin yllätyksiä. Minun piti hankkia vain lapsille uusia sukkia mutta minkäs teet, jos heti myymälän sisääntuloon on lykätty rullakko kerrannaiskukkaisia kääpiöesikoita. En ainakaan minä pystynyt vastustamaan kiusausta napata edes yhtä mukaan.

On se nätti!

Vaaleanpunainen söpöliini livahti ostoskoriin sen kummempia miettimättä ja valkoinen olisi varmasti tarttunut käteen yhtä nopeasti, ellei rullakon ainokainen taimi olisi ollut kuivuudesta jo nuupallaan. Vaaleankeltaisetkin houkuttelivat minua yllättävän paljon, mutta jonkinlainen järjen ääni huusi ankarasti vastaan ja voitti taistelun tällä erää. Keltainen kun ei ole lempivärini, vaikka esikot eivät mitään kirkuvankeltaisia olleetkaan. Pari tummanviolettiakin olisi ollut mutta niihin ei syntynyt ensisilmäyksellä niin suurta tunnesidettä, että olisin sortunut. Yhtä esikkoa rikkaampana suuntasin myös sinne sukkahyllylle. Nyt ei tarvitse taas hetkeen kuunnella kotona lasten nurinaa siitä, mihin kaikki heidän ehjät sukkansa ovat hävinneet.

Esikolle löytyi kotoa sopivankokoinen suojaruukku ja paikka ulkoeteisen pöydältä.

Esikko-ostoksesta innostuneena päädyin puuhailemaan muutakin kasvien parissa. Ensimmäisenä kävin hakemassa kylmäkäsittelystä muutaman perennaruukun ulkoeteiseen. Yksi purkeista sisältää ns. toivottomat tapaukset, eli pinkkiä kissankäpälää (luultavasti oli vain jotain kehittymättömiä siemenaiheita siementen sijaan), karhunjuurta (siemenistä on tullut vain yksi taimi monien vuosien kylvöjen seurauksena) ja lapinvuokkoa (eivät ole ennenkään itäneet). Lumikin siemenet saattavat olla myös yhtä toivottomia tapauksia, sillä ne olivat jo monta vuotta vanhoja. Otin ne kaikki kuitenkin sisälle, jotta ehdin antaa niille vielä uuden kylmäkäsittelyn tämän kevään aikana. Varmimmin ehkä itävät sinikatana 'Alba' ja syyshohdekukka, joille halusin riittävän pitkän kasvukauden. Siksipä ne saavat ottaa alkuvauhtia viileässä ulkoeteisessä. Muut perennakylvökset jäivät vielä hangen alle odottelemaan kevättä.

Perennakylvökset kokeilemassa itämistä ensimmäisen kylmäkäsittelyn jälkeen.

Perennoista siirryin koulimispuuhiin. Siinä olikin hirmuinen vaiva, sillä koulittavaa oli tasan kahden taimen verran eikä niilläkään olisi vielä ollut mitään hoppua. Paprika-/chilikylvöksestä ei ole vieläkään noussut kahden ensimmäisen taimen lisäksi mitään, joten päätin ottaa taimet omiin ruukkuihinsa ja laittaa kylvöksen uudestaan saunan lämpöön. En kyllä tiedä, miksi en suoraan kaivanut siemeniä pois. Vaikka ne vielä itäisivätkin, ne eivät luultavasti ehtisi tehdä meillä enää satoa ilman poikkeuksellisen suotuisaa kesää. No, ihmeitä saa aina toivoa.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' on jo tekemässä ensimmäisiä kasvulehtiään, paprika 'Lombardo' on hiukan pienempi.

Saunan lämmössä tapahtuikin edellisen postauksen jälkeen ihmeitä. Päätin nimittäin sittenkin vielä ennen uusintakylvöä kokeilla muutaman päivän ajan, olisiko versotettavaksi tarkoitettuun vesikrassi-lehtikaalikylvökseen jäänyt elinkelpoisia siemeniä. Unohdin siis koko kylvöksen melkein viikoksi saunaan ja vastassa oli kuiva multakorppu, kun sen vihdoin muistin. Kastelin kylvöksen kunnolla ja nostin takaisin saunaan. Parin päivän päästä vastassa oli hitusen hometta ja yllättävän paljon itäviä siemeniä. Ihan kaikkea ei siis ollutkaan menetetty mutta nyt vain pitää tasapainoilla kosteuden kanssa, jotta home ei tuhoa pieniä taimia. Joitakin isoimpia homemöykkyjä nypin jo cocktail-tikun avulla kompostoriin ja muovinkin otin kylvöksen päältä pois.

Ne itävät sittenkin!

Takaisin sinne koulimispöydän pariin. Koska nyt ei ollut vielä tarkoitus kylvää mitään esikasvatettavaksi mutta multapussi oli kuitenkin otettu esille, tuli mieleen pistokkaiden ottaminen. Ulkoeteisessä valkokirjavalehtinen pelargoni oli kasvattanut yhden versoistaan aikamoiseksi hujopiksi. Siitä saikin oikein hyvän pistokkaan juurtumaan. Viimekesäinen hopeaputousamppeli on myös osoittanut kasvuhaluja mutta siitä en löytänyt kuin kaksi riittävän pitkää versoa pistokastarpeiksi. Laitoin kummankin samaan ruukkuun kun en ollut varma, jaksavatko latvat lähteä juurtumaan. Jos eivät, niin ainakin emokasvi rupeaa latvomisen seurauksena haarautumaan paremmin.

Ensimmäiset pistokkaat leipäpussin suojassa.

Pistokkaat ovat nyt takkahuoneen pöydällä kasvivalon alla. Niiden edessä on ritarinkukkia ja lasten tulilatvat suojaamassa mahdolliselta auringonpaisteelta. Oman jättiläiskokoisen tulilatvani vein työpaikan kukkalaatikkoon, jossa se saa toteuttaa aivan vapaasti puolirentoa kasvutapaansa ja leveillä joka suuntaan. Työpaikallani on vähän haastavat olosuhteet kasveille lämpöpatterien ja valoisuuden suhteen, joten siellä on nyt testailtu melko monennäköisiä viritelmiä. Edelliset tulilatvat pärjäsivät yllättävän pitkään joten ehkä tuolla jätilläkin on hyvät mahdollisuudet selvitä. Vapautuipahan kukkapöydältäni melkein puolen metrin levyinen tila kevään taimikasvatuksille.

Kuopuksen tulilatva päätti aloittaa kukinnan nyt, vaikka sai pimeähoitoa samaan aikaan muiden kanssa.

Melkoisen kasvipainotteinen ketjureaktio syntyikin siitä, kun päätin käydä ostamassa lapsille sukkia. Seuraavana päivänä sain myös vihdoin aloitettua kasvimaan kylvösuunnitelman tekemisen. Asiat edistyvät siis senkin suhteen. Lopuksi vielä muuten vain raportti kompostorin käynnistymisestä. Edellisen postauksen jälkeen nimittäin kompostorin lämpötilassa on tapahtunut muutosta kuumempaan suuntaan. 40 astettakin oli ihan hyvä mutta nyt lämmöt ovat pysyneet jo viitisen päivää 60-70 asteen välillä ja koko laitos hohkaa kuumuutta. Kyllä nyt saavat basillit kyytiä ja tulee kelpo multaa puutarhan maanparannukseen.

Lämmintä riittää.

Lämmintä näyttää riittävän myös tulevan viikon sääennusteissa. Keväistä on ja rapa roiskuu!

Itämisen ihmeistä lumitöihin

Helmikuu hujahti ohi nopeasti, aivan kuten lyhyen kuukauden kuuluukin. Kalenterin saa kääntää huomenna maaliskuulle ja siitähän se alkaa se vimmattu kevään odotus. Ulkona liikkuessa kuulee selvästi, että ainakin linnut ovat jo aloittaneet kevätpuuhansa. Tintit sirkuttavat sen minkä ehtivät ja käpytikkojen reviiritaistojen lisäksi myös harmaapäätikka on taas alkanut ilmoitella itsestään. Eilen se pysähtyikin hetkeksi tontin laidan koivun latvaan ennen kuin lähti huutelemaan kauemmas.

Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' iti ensin, 'Lombardo' pari päivää sen jälkeen.

Taimipöydällä on alkanut vihdoin näkyä kevään ensimmäisiä itämisen ihmeitä. Chileistä ja paprikoista ensimmäiset alkoivat itää vasta kun vein kylvöksen saunaan ottamaan lämpöhoitoa. Ihme kyllä, muistin jopa käydä kastelemassa niitä ja tuoda kasvilampun alle heti kun ensimmäiset siemenet olivat itäneet. Viime viikonloppuna versotettavaksi kylvämilleni vesikrasseille ja lehtikaaleille ei käynyt yhtä onnellisesti, sillä unohdin ne työviikon kiireissä ihan totaalisesti ja lapsetkin olivat huomaavaisesti nostaneet kylvöksen saunan lämpimimpään nurkkaan. Tarkoitus toki oli erinomainen, sillä he halusivat pelata lautapeliä saunan lauteilla ja olivat siksi nostaneet kylvöksen turvaan. Heti saunan oven vieressä alemmalla lauteella siemenillä olisi vain ehkä ollut hitusen suurempi mahdollisuus selvitä kuin ylälauteella saunan takaseinällä, jonka takana on leivinuuni. Ei auta kuin kylvää uudet siemenet ja pitää kylvös keittiön ikkunalla.

Ehkä mukulasellerin taimia.

Onneksi toisessakin purkissa näkyy elämää. Luultavasti kaikki taimet ovat mukulasellereitä. Kylvin jo tammikuussa samaan purkkiin kaikki vanhat lobeliansiemenet ja kun niissä ei alkanut näkyä itämisen merkkejä, ripottelin vanhat sellerinsiemenet samoihin multiin. Siemeniä oli reilusti mutta toistaiseksi taimia on vasta kuusi. Oikeastaan en edes tarvitsisi niitä enempää, niin mahtuu kasvimaalle jotain muutakin kuin selleriä. Taimipöydälläkään ei ole hirveästi ylimääräistä tilaa ja kun kesäkukkia pitää ehdottomasti kasvattaa, tomaateista ja basilikoista puhumattakaan, niin ei sinne sekaan kovin montaa selleriä mahdu. En ole vielä ehtinyt tehdä lopullista kasvimaasuunnitelmaa mutta mielessäni olen pyöritellyt erilaisia vaihtoehtoja. Ehkäpä tässä talviloman aikana ehtii laittaa jotain paperillekin.

Tässäpä se narsissikärpäsen vaivaama ritarinkukka, jolle tein testimielessä vaikka mitä käsittelyitä.

Vaikuttaa siltä, että narsissikärpästen toukkien mussuttamasta ritarinkukasta ei selvinnyt riittävän isoa osaa hengissä. Pohjaan ilmestyneet pienet sivusipulin (tai juurien) alut ovat kahta lukuun ottamatta kuivettuneet ja se toinenkin on hyvin pieni. Toisesta on kasvanut puolentoista sentin kokoinen pikkusipuli, jolla ei ole yhtään omia juuria. Hyvin todennäköisesti viskaan testikappaleen piakkoin kokonaan kompostiin viemästä tilaa taimipöydällä. Jatkossa taidan suosiolla pitää ritarinkukkani tiukasti sisätiloissa suojassa mokomilta kärpäsiltä tai jos sattuu vahinkoepäilys käymään, niin annan sipulille kuumakäsittelyn jo heti syksyn alkajaisiksi ennen kuin mahdolliset toukat ovat kasvaneet isoiksi ja syöneet sipulia liikaa. Kompostoriinkaan saastuneita sipuleita ei uskalla viskata, etteivät kärpäsen toukat koteloidu sinne viettämään talvea. Ainakaan meidän kompostorissa ei nouse lämmöt niin korkealle, että mokomat belsebuubit siellä kuolisivat.

Kompostori on taas käynnissä.

Kompostorillamme kesti harvinaisen pitkään hyrähtää käyntiin. Massa oli kyllä vähintään puoliväliin asti sulaa mutta lämmöt eivät vain lähteneet nousemaan kuumavesikanisterinkaan avulla. Kovempien pakkasten lauhduttua kaivoin tyhjennysluukusta sen verran puolivalmista, jäätynyttä massaa pois, että sain pari kuumalla vedellä täytettyä limsapulloa tungettua alaosaa sulattamaan. En halunnut kaivaa kaikkea jäätynyttä tavaraa pois, sillä se ei ollut vielä ehtinyt maatua riittävän pitkälle ja olisi varmaankin houkutellut hiiriä, jos sen olisi nostellut jälkikompostoriin. Kerran vaihdoin pulloihin uudet kuumat vedet ja sitten lähti kompostori lämpiämään. Nyt kompostori toivon mukaan pysyykin käynnissä kevääseen saakka, sillä lunta on riittävästi suojaamaan, jos tulee vielä kovempia pakkasia.

Kellarin pelakuut ovat hädin tuskin hengissä.

Vähäinen lumimäärä yhdistettynä koviin pakkasiin ei ollut hyvä yhdistelmä kellarinkaan talvetuksille. Korkean sähkön hinnan takia en raskinut laittaa lämpövahtia päälle ja toivoin vain parasta. Kävin leudompana päivänä (17.2.) kurkkaamassa, miltä kellarissa näyttää. Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä kellarin luukun laidoilla kellarin sisäpuolella oli useamman sentin paksuinen jääkuurakerros. Mittari näytti pelargonien vieressä vain yhtä astetta lämmintä. Lattialla olevassa kastelukannussa ei sentään ollut vielä jäätä pinnassa mutta hyvin kylmältä vesikin tuntui. Pelargoneissa oli niin paljon pehmenneitä varsia, ettei hyvältä näyttänyt. Saksia ei ollut silloin mukana mutta laitoin lämpövahdin päälle. Viime viikonloppuna kävin tarkistamassa tilanteen uudelleen ja saksin pelargoneista pehmeät osat pois. Yksi 'Appleblossom' oli sen verran hyväkuntoinen, että pelastin sen jo ulkoeteiseen. Peruspelakuista löytyi napakkaa runkoa, vaikka suurin osa niidenkin versoista piti leikellä pois. Pari pelakuuta oli pehmennyt ihan tyveä myöten. Lämpövahdin ansiosta kellarissa oli seitsemän astetta lämmintä, mikä taas oli liikaa puuvartisille ja kärhöille. Nyt lämpövahti on taas pois päältä.

Luonto teki taideteoksia aidantolppien päälle. Onko tässä Ressu-koira rinkka selässään?

Nyt ei tarvitse ulkonakaan palella, nastakengät kannattaa vain laittaa jalkaan, jos meinaa pysyä pystyssä. Viime viikonloppuna satoi ensin parikymmentä senttiä pakkaslunta. Sen kolaaminen kävikin kevyesti, kun lahjoi lapset tekemään lumityöt vastineeksi pleikkariajasta. Toissayönä sataneet lumet jouduin sen sijaan kolaamaan itse, kun jälkikasvu lähti kouluun ja isäntä töihin. Vaikka ryntäsin hommiin heti aamusta, oli lämpötila jo ehtinyt nousta plussan puolelle ja lumi muuttua painavaksi. Tulipahan kuntoiltua. Lumitöitä ei olekaan tänä talvena tarvinnut kovin montaa kertaa tehdä.

Lunta oli yön aikana satanut melkein 20cm.

Nyt meilläkin on lunta sen verran, ettei tarvitse päivitellä, miten poikkeuksellien vähän sitä on. Vieläkin ollaan kaukana normaalitalven lumimääristä mutta nyt on jo sentään vaarana saada matalavartisesta kengästä lunta sukkaan. Lunta on ehkä suunnilleen 35cm. Joutuvat jäniksetkin jo vähän kaivamaan, jos meinasivat saada puutarhasta evästä. Nyt lähden käyttämään Neiti Karoliinan "lukemassa" toisten koirien terveiset. Iloista pian alkavaa maaliskuuta! Olkoon se oikein aurinkoinen.