Ystäviä puutarhan täydeltä

Varsin koleaa mutta aurinkoista ystävänpäivää! Tänä vuonna ei ainakaan täällä päin tarvitse viettää ystävänpäivää harmaassa ja ankeassa säässä, sillä aurinko helottaa melkein pilvettömältä taivaalta. Joka paikka on paksun kuuran peittämää ja puiden latvat loistavat valkoisina. Tintit ovat alkaneet sirkuttaa keväisen iloisesti ja pari tikkaakin jo rummutteli reviiriään muille lajitovereille tiedoksi. Kovilla pakkasilla myyrien jälkiä ei ole enää näkynyt niin paljoa kuin alkutalvesta mutta lieneekö harhaa vai olisiko oikeasti myyräkanta jo alkanut romahtaa. Se taitaa selvitä vasta keväämmällä. Jäniseläinten jälkiä näkyy sen sijaan harmillisen paljon. Jokunen viikko sitten puutarhassamme kierrelleet ilvekset eivät selvästi ole saaneet kovin montaa pupupaistia napattua.

Takapihalla kulkee ihan vakioreitti, jonka lisäksi puput ovat pomppineet luovasti ympäri pihamaata.

Pensasaitojen leikkaukseen on ilmeisesti haettu lisäoppia ja jatkettu aiemmin kesken jäänyttä urakkaa.

Koivuangervoaitaa puput ovat kurittaneet jo melko ronskin ottein. Reunimmaisessa puskassa ei enää kovin montaa ohutta oksaa ole ja paksumpiakin on kaluttu lyhyemmiksi. Nyt aidan muoto on sentään vähän tasoittunut, kun puput huomasivat jonossa seuraavan pensaan. Saisivat jättää jo ensimmäiset pensaat rauhaan ja seuraavillekin riittäisi sivujen kaventaminen. Madaltaa ei saa yhtään enempää. Koivuangervojen takana alppiruusu näyttää yhtä surkealta riippuvine lehtineen kuin muutkin lajitoverinsa. Saapa nähdä, mitä kova pakkanen ja olematon lumimäärä niille tekevät. Ainakin niistä siemenistä kasvatetuista alppiruusuista näkee nyt, mitkä ovat oikeasti kestäviä näillä korkeuksilla.

Kärhökaaripenkistä on naposteltu toistaiseksi vain luvallista evästä.

Revin jo aikaisemmin talvella loistokärhöjen viimevuotisia versoja alemmas rusakoiden syötäväksi. Puput tulevat joka tapauksessa puutarhaan etsimään evästä, joten sama niille on tarjota luvallista sapuskaa. Kärhöportin loistokärhöt saivat olla pitkään rauhassa mutta nyt jänöt ovat löytäneet ne. Ensimmäisenä penkistä hävisivät ilmeisesti kurjenpolvien ja komeamaksaruohojen varret. Komeamaksaruohoja on käyty syömässä hyvällä ruokahalulla muistakin kukkapenkeistä. Ne ovatkin aika raskaita leikellä keväällä, joten syökööt jänikset nekin. Kurjenpolvien kuihtuneita varsia en muista jänisten ennen syöneen. Ihmettelin myös sitä, mihin on hävinnyt pioni tuosta kärhöpuskan oikealta puolelta. En muista leikanneeni sen varsia syksyllä pois ja tuskinpa iso pioni kymmensenttiseen hankeenkaan hukkuu. Mysteeri selvinnee lumien sulaessa.

Kärppäkin oli löytänyt tiensä puutarhaan.

Kärpän jäljistä olin erityisen iloinen. Otus oli kierrellyt pitkään autotallin ympärillä ja seikkaillut myös muualla puutarhassa. En jäänyt kovalla pakkasella tutkimaan, oliko kärppä tullut naapurin puolelta kasvimaan aidasta läpi vai jatkanut meiltä naapuriin. Upottavasta hangesta ei ainakaan minun tietämykseni riittänyt pikaisella vilkauksella selvittämään, kumpaan suuntaan matka oli mennyt. Autotallin seinustalla jälkiä oli ristiin rastiin sekaisin harakoiden jälkien kanssa, joten niistäkään en osannut päätellä tarkemmin suuntaa. Pääasia, että se oli puutarhassa seikkaillut ja toivon mukaan myös muutaman paistinkin napannut kulkiessaan.

Nämä lumihattuiset pallopäät ovat varmaankin ranskantulikukkien varsien jäänteitä.

Lunta on satanut tänä talvena niin vähän, että siitä ei ole kiittäminen puutarhan hauskoja lumikoristuksia. Sen sijaan kuurakerros paksuuntuu jokaisen pakkaspäivän ja -yön aikana, ja muodostaa hienoja palloja oksien ja versojen päihin. Muutamasta pensaasta olen käynyt välillä karistelemassa painavimpia lumikasoja pois, jos oksat ovat alkaneet uhkaavasti lähestyä maanpintaa. Seuraavan kuvan purppuraheisiangervo alkoi jo olla siinä pisteessä, joten kuvan oton jälkeen pensas vapautui enimmistä lumikuormistaan. Kuvasta näkee myös, kuinka vähän meillä on lunta. Aidan alareunasta on noin 20cm matkaa maanpintaan. Normaalivuonna lunta on ollut tähän aikaan vuodesta vähintään aidan puoliväliin asti. Nyt mahtuisi jänis mönkimään helposti aidan ali ja sitä ne ovat välillä tehneetkin.

Purppuraheisiangervosta oli tullut lumisena riippamalli.

Uusia perennansiemeniä Liisan kasvit -blogin Liisalta. Kiitos paljon!

Liisan siemenlähetys tuli jo maanantaina ja tiistaina ehdin kylvää ne. Nyt siemenet ovat hangessa muiden perennakylvösten mukana odottamassa kevättä. Esikoihin olen vähän hassuna ja varsinkin japaninesikko on ollut jo pitkään hankintalistalla, joten oli ihanaa, että Liisalla oli ylimääräisiä siemeniä. Rosoesikkokin on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Toivottavasti kumpikin itäisi oikein hyvin ja tuottaisi elinvoimaisia taimia esikkokokoelmani täydennykseksi. Pipon laitan yleensä talvella päähän mutta sinipipopussin sisältö meni multaan. Liisa kyllä varoitti, ettei siinä välttämättä ole muuta kuin roskaa, kun emokasvi oli niin pieni, ettei siemeniä montaa edes tullut. Varmat siemenet hän tietysti kylvi itselleen ja minä seuraan suurella mielenkiinnolla, tuleeko niistä roskista mitään vai ei. Siinähän ne menevät muiden mukana.

'Cherry Nymph' on jumittunut nuppunsa kanssa tälle asteelle.

Ritarinkukka 'Cherry Nymph' työnsi nupunkärjen esiin tammikuun alkajaisiksi. Tammikuun loppupuolella nuppu oli saavuttanut nykyisen kokonsa eikä ole sen jälkeen kasvanut montaa milliä. Helmikuun aikana ritari on sen sijaan keskittynyt lehtien kasvatteluun. Jaksaakohan se edes kasvattaa nuppuaan kukaksi asti vai tyssäsikö homma ihan alkumetreilleen?

Tässäpä teille pesuvadillinen karvaisia ystävänpäivätoivotuksia!

Meiltä oli jääänyt eräänä päivänä pesuvati lattialle ja ei mennyt kauaa kun Karo keksi kokeilla, olisiko siitä nukkumapaikaksi. Olen jo aiemminkin epäillyt Karon perimässä olevan aimo annoksen kissan perimää mutta nyt se viimeistään varmistui. Eivät koirat yleensä nau'u, metsästä myyriä, kiipeile sohvan selkänojan päälle nokosille ja sullo itseään ties mihin laatikoihin ja saaveihin. Pitkään Karo yritti käpertyä vatiin kerälle ja kun se ei onnistunut, etsi kuonolleen mukavaa paikkaa vadin reunalta. Ei ollut ilmeisesti hyvä sekään, joten viimein sohvan nurkka kiilasi pesuvadin edelle. Hupaisan kuvan ehdin kuitenkin saada kissakoirastamme.

Niksi-Pirkkaa

Viimeiset ritarinkukat kera leikkoneilikan.

Maatuska Selätön puutarhuri -blogista kehotti muita bloggaajia esittelemään Niksi-Pirkka-vinkkejään. Olenkin sen jälkeen pohdiskellut olisiko itselläni mitään esittelykelpoista niksiä käytössä.

Niksi-Pirkan perinteisestä materiaalista, eli sukkahousuista, teen leca-soralla täytettyjä "makkaroita" kesäkukka- ja tomaattiruukkujen pohjalle. Niin lecasoran saa helposti talteen ruukkuja tyhjentäessä. Kätevä apu sukkahousun täyttämiseen on 1,5 litran virvoitusjuomapullo, josta on leikattu pohja auki. Samalla konstilla saa kaadettua isosta säkistä kanankakkaa pienempään purkkiin. Tulin syksyllä jemmanneeksi kaikki lecamakkarat ulkovaraston takimmaiseen nurkkaan lavakauluskannen ja sadevesitynnyrin taakse. Niinpä en saanut niistä otettua kuvia tähän hätään mutta ehkäpä tämä niksi on monelle jo ennestään tuttu eikä kuvia tarvita. Varaston ulkopuolelta löytyy myös aika tuttu konsti, jolla autetaan kompostoria pysymään sulana kovilla pakkasilla.

Multasäkki ja sen painona oleva pyyhe estävät lumen ja jään kertymisen luukun salpaan.

Tänä talvena lumet ovat olleet niin vähissä, etten saanut lapioitua kompostorille iglua tarpeeksi aikaisin. Niinpä se ehti ruveta jäätymään ja nyt olenkin vienyt sinne lisäavuksi kuumavesipulloja. Kävin myös hakemassa etupihan puolelta useamman lapiollisen lunta suojaamaan kompostorin yläosaa. Käytän vanerinpalasta ja tyhjää lannoitelaatikkoa pitämään lunta aloillaan. Jäähileinen pakkaslumi kun tuppaa valumaan keon juurelle, jos ei laita mitään esteitä. Vuorokaudessa lumi jähmettyy sen verran, että lisäavut saa siirtää toiseen kohtaan ja pikku hiljaa muurit kasvavat kompostorin yläosan ympärille. Monena talvena olen tapellut kompostoriin salpaan kertyvän jään kanssa. Tänä talvena ongelmaa ei ole ollut, sillä laitoin tyhjän multasäkin kannen päälle. Vanhasta kylpytakista taskun kohdalta leikattu pyyhe on ollut riittävän painava pitämään säkin paikoillaan, sillä sujautin taskuun puolen litran vesipullon, joka näkyy kumpareena kompostorin päällä. Nyt vain odotellaan, milloin kompostori hyrähtää kunnolla käyntiin. Sulaminen on jo sentään alkanut.

Puutarhaan liittyviä niksejä ei tullut useampia mieleen mutta paras oivallus sisätiloihin on ollut pyykkipojan virittäminen keittiön astiankuivauskaapin pohjaan. En ole koskaan tykännyt hanan päällä tai altaan reunalla lötköttävistä räteistä, jotka joko tippuvat aina altaaseen, ovat tiellä vettä ottaessa tai sitten rätin nurkka lilluu jossain altaaseen likoamaan jätetyssä astiassa. Yöks! Taisin keksiä joskus ammoisina aikoina opiskelijasolussa asuessani laittaa pyykkipojan rautalankalenkillä astiakaapin ritilään roikkumaan enkä ole siitä konstista vielä toistaiseksi halunnut luopua. Pysyy rätti aina omalla paikallaan ja kuivuukin nopeasti.

Pyykkipojille on käyttöä keittiössäkin.

Pakkaset ne vain jatkuvat. Onneksi enää ei ole ollut -30 asteen lukemia mutta kyllähän se -20 astettakin tuntuu kylmältä. Eipähän tarvitse miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä.

Keväinen valoilmiö

Metsän reunaa keittiön ikkunasta kuvattuna.

Tammikuun lopulla se alkoi, nimittäin auringon kultaamien puiden latvojen ihastelu keittiön ikkunasta. Vielä alkuviikosta oli aika pilvistä mutta torstaina pakkasen kiristyessä -15 asteeseen pilvipeite alkoi hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa auringolle. Aloituskuvan ottohetkellä taivas oli vielä luoteen ja pohjoisen puolella harmaan pilvimassan peittämää mutta etelänpuoleisella taivaalla näkyi jo paljasta taivasta pilvenriekaleiden seasta. Niinpä aurinkokin kultasi hetkittäin puiden latvat. Viikonloppua kohti pakkanen vain kiristyi ja kuukausi vaihtui valoisuuden puolesta unelmasäässä. Lämpötilasta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Sinisen viivan vasemmalla puolella oli tassutellut isompia puutarhavieraita.

Olimme perjantaina lähdössä viikonloppureissuun, kun naapuri kysyi, olemmeko huomanneet jälkiä kadun päässä. Meidän pihalla on niin paljon jälkiä muutenkin, että yhdet uudet eivät olleet pistäneet silmiin. Kadun pään koskemattomalla lumella sen sijaan sai ihmetellä edellisöisiä ilveksen jälkiä. Niitä seuraamalla selvisi, että ilmeisesti kaksi ilvestä oli tassutellut meidän talon päädystä varjokujaa pitkin etupihalle ja kiertänyt siitä siististi kukkapenkin ohi kadulle. Eivät olleet sentään rappusella istuneet mutta jos olisi sattunut oikealla hetkellä olemaan keittiössä, niin olisipa tullut hyviä kuvia. Kadun päässä toinen oli hiipparoinut lyhyillä askelilla naapurin tuija-aidan vasenta päätyä kohti ja toinen hölkötellyt nopeammin aidan oikeaan päätyyn. Naapurin lintulauta jää aidan keskivaiheille, joten varmaan kissat ovat väijyneet lintulautojen antimille oppineita cityrusakoita.

Kahden kissapedon jäljet ovat selvästi alkaneet hajaantua tässä jatkaakseen eri suuntiin.

Hetki ennen kuin saimme tietää jäljistä, olin kompostorilla käydessäni huomannut yksien jänön jälkien tulevan metsän laidasta ja tehneen täyskäännöksen takaisin tulosuuntaansa autotallin nurkalla. Voi olla, että jänis oli nähnyt tai haistanut ilvekset ja päättänyt häipyä ennen kuin kissapedot huomaavat sen tai sitten joku muu oli saanut jänön muuttamaan suunnitelmiaan. Hyvä, että häipyi takaisin metsään. Jos meillä ei olisi ollut jo kiire hakemaan lapsia koulusta, olisin lähtenyt seuraamaan ilveksen jälkiä niiden tulosuuntaan. Olisi ollut kiva tutkia, mistä päin ne ovat tulleet ja mitä puuhanneet ennen asuinalueelle tuloaan. Jälkien seuraaminen niiden etenemissuuntaan olisi ollut vielä hauskempaa mutta se olisi vaatinut naapureiden pihoilla hiipparoimista. Toivon, että ilvekset pysyttelevät vielä näillä seuduilla harventamassa rusakkokantaa. Yksi toikkaroi tänäänkin keskellä kirkasta päivää katua pitkin meidän suuntaan mutta onneksi kääntyi naapurin pihalle.

Perjantaina oli komea ajokeli.

Karolla vauhdin hurmaa.

Onneksi älysin ottaa Karon talvivaatteet mukaan reissuun. -15 astetta pakkasta on jo sen verran, että Karo ei olisi muuten viihtynyt kuin hetken ulkona. Töppöset jaloissa ja takki päällä oli mukava ottaa spurtteja järven jäällä samalla kun lapset luistelivat. Yhden kerran töppönen irtosi jalasta eikä mennyt montaa minuuttia, kun Karo alkoi pomppia kolmella jalalla. Kun sukka oli laitettu takaisin, oli taas hyvä kipitellä tutkimassa rantakaislikon hajuja ja ihan vain juosta juoksemisen riemusta. Eilen kalaverkoilla käydessä pakkasta oli -19 astetta mutta hyvin pärjäsi Karo silloinkin melkein tunnin ulkoilun ajan. Kannatti nähdä vaivaa vaatteiden ompeluun, vaikka voisi kuvitella pitkäkarvaisen koiran pärjäävän ilmankin. Eron Karon olemuksessa näki kuitenkin niin selvästi, ettei vaatteiden hyödyllisyydestä ollut epäilystäkään. Itselläkin oli mukavaa, sillä ei tuullut yhtään. Auringon lämpö tuntui jo ihan selvästi iholla ja jopa toppavaatteiden läpi.

Luistelijoita olisi pitänyt päästä paimentamaan vähän väliä.

Tämän aamupäivän ajokelissäkään ei ollut moitteen sijaa.

Kotiin palatessa keittiössä odotti kaksi kukkivaa ritarinkukkaa. Kumpikin oli alkanut aukoa nuppujaan juuri silloin kun olimme poissa kotoa. Onneksi nuppuja riittää. Lasilyhdyssä kukkiva kerrannainen valkokukkainen ritari oli aukaissut kolme nuppua kahdeksasta ja 'Picotee' kaksi nuppua kuudesta. Valkoisella ritarilla onkin jo neljäs kukkavarsi menossa. Kolmannen kukat olivat hyvin pieniä ja luulin neljännen tekevän ihan lilliputtikokoiset kukat. Aika pieniä ne ovatkin mutta eivät sentään ihan niin minejä kuin kolmannen kukkavarren kukat, joiden halkaisija oli selvästi alle 10cm. Kirjavakukkaisen 'Picoteen' kukat ovat vain hitusen suurempia, vähän yli 10-senttisiä. Kauniita kuitenkin.

Ritarinkukka 'Picotee' oli alkanut kukkia kolmannella kukkavarrellaan.

Huonekasvirintamalla, ensimmäisissä kylvöksissä tai puutarhassa ei ole tapahtunut juuri mitään raportoimisen arvoista. Seuraavan vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi on ennustettu tänne -31 astetta, mikä olisi tämän talven ennätys. Paleltaa jo ajatuskin niin oman kuin puutarhankin puolesta. Toivottavasti ennusteet menisivät pahasti pieleen. Tämä -20 asteen pakkanenkin riittäisi hyvin, jos nenä ja posket on pakko saada jäätymään. Ja kyllä se aurinko näyttää paistavan vähän vähemmilläkin pakkasasteilla.

Kylvöistä joulukukkiin

Muistan vielä viime tammikuun, jolloin puutarhafiilis tuntui olevan kadoksissa. Ei vain tullut inspiraatiota tehdä minkään kasvin kylvöjä, ei edes perennojen hankikylvöjä. Onneksi ne ehti tehdä hyvin myös helmikuussakin ja ehtivät ne chilitkin tehdä jonkin verran satoa, vaikka eivät multaan vielä tammikuun aikana päässeetkään. Tänä vuonna inspiraatio löytyi normaaliin tapaan, mistä olin oikeastaan aika iloinen. Kävin katsastamassa kauppojen siemenhyllyjä ja bongasin torista erään siementen myyjän.

Vasemmalla torista vaihtokaupoilla saatuja siemeniä, oikealla kaupasta tehdyt hankinnat.

Paikallisessa K-raudassa kaikki siemenpussit maksoivat 0,40€, joten nappasin jo ensihätään muutamia siemeniä, joita arvelin saattavani tarvita. 'St Pierre' -tomaatti ei ole minulle ennestään tuttu mutta netin mukaan sen pitäisi olla hyvän makuinen ja pärjätä avomaalla, joten pitäähän sitä sitten testata. Muutama parina vuonna kasvatettavana ollut lajike jää nyt pois kylvölistalta, joten tilaa uusille kokeiluille on. Torin ilmoituksesta bongasin lumikin siemenet. Niiden itävyys on hyvin epävarmaa, sillä siemenet ovat jo useita vuosia vanhoja. Lumikit ja muutama 'Tiny Tim' -tomaatin siemen tulivat ihan kotiovelle asti ja myyjän mukana lähti itselleni ylimääräisiä siemeniä. Kumpikin meistä oli tyytyväisiä vaihtokauppoihin ja minusta tulee vielä supertyytyväinen, jos yksikin lumikin siemenistä suostuu itämään. Olen varautunut tekemään niille jo tämän kevään aikana useamman kylmä-lämmin-käsittelyn ja tarvittaessa jatkamaan käsittelyjä syksyllä.

Lumikin siemenet olivat kuin pikkuruisia sipuleita.

Koska lumikit piti saada äkkiä kylvettyä, niin päätin tehdä samalla muutkin perennakylvöt. Minkähän vuoksi perennansiemenlaatikkoni on jatkuvasti täynnä, vaikka kylvän joka kevät aikamoisen määrän siemeniä? Pari siemenpussia tyhjensin jo kompostiastiaan, sillä niille ei ole ollut enää muutamaan vuoteen tarvetta. Yleensä kerään enimmäkseen uusien tai herkästi häviävien kasvien siemeniä, jotta saa tarvittaessa uusia taimia. Jos puutarhassa on jo ennestään vakiintunut kanta jotain tiettyä kasvia tai joku laji näyttää levittäytyvän sopivasti omin avuin siemenistä, sellaisia ei ole enää tarvis kylvää itse tai säilöä siemeniä varmuuden vuoksi.

Kylvettäväksi pääsevät lajit lajiteltuina ja koodinumerot muistiin laitettuina.

Ruukkujen määrä olisi ollut  paljon suurempi, jos en olisi laittanut useampaa sorttia samaan purkkiin. Yritin valikoida suunnilleen samaa tahtia itäviä sortteja samaan ruukkuun mutta aina siemenet eivät käyttäydy niin kuin pitäisi. Yhteen purkkiin laitoin ns. toivottomat tapaukset, eli siemenet, jotka todennäköisesti eivät idä tänäkään vuonna. Koodien takana on tänä vuonna: 1 keltatörmäkukka, 2 pinkki kissankäpälä, 3 kivikkotörmäkukka, 4 karhunjuuri, 5 tarhakylmänkukka pun.&sin. kerrottu, 6 amerikanvuokko, 7 lapinvuokko, 8 täpläpipo 'Mystica', 9 vuorijumaltenkukka, 10 alppiasteri, 11 sinikatana 'Alba', 12 kaukasiankirahvinkukka, 13 lumikki, 14 ketoruusuruoho, 15 ketoneilikka, 16 kissankello, 17 syyshohdekukka. Perennojen lisäksi kylvin myös pari chiliä ja paprikaa sekä kaikki vanhat lobeliansiemenet. Muut hyöty- ja koristekasvit seuraavat perässä luultavasti maaliskuulta alkaen.

Ja tässä valmiit perennakylvökset. Osa sai vähän enemmän hiekkaa sekä kasvualustaan että pinnalle.

Tein kylvökset kasvusammalen ja hiekan sekoitukseen. Kivikko- ja ketokasvien kasvualustaan laitoin hiekkaa reilummalla kädellä ja peitin siemenet melkein pelkällä hiekalla. Tarkoitus oli viedä kylvökset parin päivän sisällä ulkoeteisestä hankeen mutta en ehtinyt kuin vasta tänään. Yleensä perennat ovat olleet aika maltillisia itämään mutta nytpä olikin jo yksi taimi vastassa, kun olin vihdoin menossa viemään purkkeja hankeen. Viisi vuorokautta viileässä näemmä riittää ketoruusuruohon siemenille. Tai ainakin yhdelle. Muita taimia ei vielä onneksi näkynyt. Päätin viedä ruukun joka tapauksessa hankeen, sillä voihan olla, että muut siemenistä tarvitsevat kylmää itääkseen. Jos taimi ei selviä lumen ja styrox-laatikon suojissa, niin sitten se ei selviä. Jospa muista siemenistä tulisi riittävästi taimia vähän sopivampaan aikaan keväällä.

Äääks! Ketoruusuruoho onkin nopea itämään!

Tuntui melkein naurettavalta puhua hankikylvöistä, kun lunta on vain 10-15 senttiä. Jouduin hakemaan perennakylvösten päälle monen metrin päästä lunta, sillä läheltä sitä ei kertynyt riittävästi. En halunnut lapioida kasvilavojenkaan viereen kertyneitä vähiä lumia pois, vaikka nyt niissä ei olekaan muuta kuin ilmasipulia odottamassa kevättä. Valkosipulit istutin nimittäin syksyllä aivan muualle ja hyötykasvien syyskylvöt jäivät tekemättä. Se ei kyllä harmittanut yhtään, kun syksy oli mitä oli.

Kärhökaarta ja majapenkkiä talvisessa asussaan.

Joidenkin mielestä loppuvuoden pimeys tuntuu rentouttavalta ja levolliselta. Itse taas koen sen painostavana ja väsyttävänä. Talvinen vaaleus sen sijaan rauhoittaa minua. Talvimaisema on kauneimmillaan silloin kun puut ovat paksussa kuurassa tai pakkaslumen kuorruttamia. Aurinko saa kuuran kimaltamaan tai puiden latvat hehkumaan henkeäsalpaavan kultaisina mutta aivan yhtä kaunis voi olla maisema pilvisenäkin päivänä, kun sävyt ovat pehmeän sinertävän vaaleanharmaasta havupuiden tummempaan, vihertävänharmaaseen.

Aurinko ei paista, mutta jäätynyt metsä on silti kaunis.

Kauan sitten alkanut joulukukkaprojektini alkaa tulla päätökseensä. Tulilatvojen uudelleenkukittaminen ei mennyt ihan putkeen mutta onnistumisprosentti sentään moninkertaistui viime vuodesta. Jättikokoinen tulilatvani teki tänä vuonna melkein säännöllisen yöpimennyksen ansiosta neljään latvaan kukkanuput. Ensimmäiset nuput ilmestyivät noin neljän viikon kuluttua pimennyshoitojen aloituksesta ja seuraavat aika nopeasti sen jälkeen. Lopetin pimentämisen joulun jälkeen, sillä yhteenkään latvaan ei näyttänyt enää tulevan nupun nuppua. Nyt ensimmäinen nuppurypäs on kunnolla avautunut. Lasten pienemmät tulilatvat eivät suostuneet nuppuilemaan ollenkaan. 

Jättitulilatva rehottaa sen minkä kerkiää mutta kukkii nihkeämmin.

Kukkiva latva kasvilampun punertavassa valossa.

Joulun jälkeisistä alennusmyynneistä meille kulkeutui asetelma, jossa oli pieni valkoinen tulilatva, muratti ja pitsilehti (?). Otin tulilatvan ja pitsilehden talteen omiin ruukkuihinsa. Nyt, kun minulla on uusi valkoinen tulilatva, taidan hankkiutua isommasta eroon. Pienempi on sitä paitsi paljon helpompi pimentää kunnolla ennen seuraavaa joulua. Kevään taimikasvatuksillekin tarvitaan tilaa, jota yksi jättiläinen rohmuaa aivan liikaa.

Uudet huonekasvikokelaat.

Ritarinkukkarintamallakin tapahtuu vielä. Valkoinen kerrottukukkainen ihanuus kukkii nyt kolmannen kukkavanan voimin. Siinäkin on peräti kuusi kukkaa mutta ne ovat kooltaan vain puolet siitä, mitä ensimmäiset kukat. Koko kukinto on vain hitusen kämmentäni leveämpi. Odotan erittäin uteliaana, millaiset lilliputtikukat neljännestä nupusta paljastuu. Punareunainen 'Picotee' alkanee pian avata kolmatta nuppuaan ja toissajouluinen 'Cherry Nymph' edistyy erittäin hitaasti mutta varmasti ensimmäisen nuppunsa kanssa. Nuppu on nyt suunnilleen kolmen sentin korkuinen piippo, joten ehkä sen kukintaa saa odotella kesän korvalla.

Ritarinkukan söpöt pikkukukat.

Mukavaa viikonloppua!

Talvetukset mallillaan

Talvetettavat kasvit eivät juurikaan työllistä puutarhuria näin vuoden pimeimpinä kuukausina mutta niiden vointi on silti syytä tarkistaa säännöllisesti. Koskaan ei tiedä, mikä tuholaisinvaasio tai mädäntyminen iskee kesken talven. Ja vähintään sen verran pitää jokaista ruukkua tutkia, että saa tarkistettua mullan kosteuden.

Muratti on jo kovasti kasvuun lähdössä.

Ulkoeteisessä ollaan elossa, ainakin osittain. Eteisen kasveista kaikki muut paitsi rosmariini ja kirjavalehtinen pelargoni saivat kunnon pakkaskäsittelyn syksyllä eivätkä kaikki suinkaan nauttineet siitä. Muratin kanssa samassa amppelissa ollut pikkuinen verenpisara vaikuttaa pystyynkuolleelta ja hopeaputouksen kaverina ollut verbena on myös luultavasti kuollut. Sen versot eivät tosin napsahtele verenpisaran lailla poikki kevyesti taivuttaessa, joten pieni toivonkipinä saattaa vielä olla jäljellä. Sen näkee sitten kun kevätaurinko alkaa lämmittää. Hopeaputouksen vanhat versot saattavat olla joko elossa tai kuolleita mutta juuresta on lähtenyt hyvinkin reippaasti tulemaan uutta kasvua. Niitä kun latvoo muutaman kerran kevään mittaan ja muistaa vähän lannoittaakin, niin kesällä ne ovat jo näyttävän näköisiä. Pitää seurata vielä, jaksaisiko verbena lähteä kasvuun vai tarvitseeko hankkia joku kukkanen hopeaputousten kaveriksi.

Hopeaputoukset hengissä, verbena ei välttämättä. Toinen hopeaputous kurkistelee vasemmassa laidassa.

Kummassakin eteisessä talvehtivassa parvekelaatikossa oli kolme pelargonia mutta jo joulun alla oli selvää, että kolme kuudesta on menetetty. Ne olivat pehmentyneet tyveä myöten, joten kiskaisin ne pois ja jätin vain elävät jäljelle. Elävistäkin sai leikata suurimman osan versoista pois ja luultavasti yksi niistäkin kannattaa leikata pistokkaaksi ja viskata loppuosa menemään. Pelkäsin syksyllä, että menettäisin kaikki 'Appleblossomit' mutta ilokseni niistä selvisi peräti kaksi, jos nimilaput ovat oikeissa paikoissa. Pelargonilaatikoihin tarvitsee siis hankkia kevään mittaan täydennystä kunhan vain keksin, mitä sorttia. Monta vuotta laatikoissa oli pelkästään valkoista peruspelargonia, viime kesänä seassa oli muutama 'Appleblossom'. Valkovoittoinen rivistö neljästä pelakuulaatikosta on varmasti edelleen tulossa mutta ehkä sekaan sopisi joku muukin vaaleahkokukkainen pelargoni. Joku söpö ruusunnuppu- tai tulppaanipelakuu kenties? Pelakuiden juurella kasvoi viime kesänä valkoista petuniaa, joiden jämät ovat edelleen paikoillaan. En tiedä, pystyykö petuniaa edes talvettamaan mutta kevään mittaanhan sekin selviää.

Vähän nuo laatikot näyttävät vajailta, kun puolet kasveista kuoli.

Rosmariini taitaa selvitä taas talvesta hengissä. Tämä onkin jo sen viides talvi. Leikkasin sitä loppukesällä jonkun verran pienemmäksi mutta on sillä silti edelleen kokoa ihan kiitettävästi. Muutama latva on alkanut vähän nuokkua. Liekö unohtunut joskus kastella vai ottiko puska kenties nokkiinsa siitä, että lapset jättivät kerran -20 asteen pakkasella ulko-oven sepposen selälleen sisälle tullessaan. Jäin itse ajamaan autoa talliin enkä huomannut edes vilkaista ulko-ovelle päin ennen kuin olin laittanut autotallin ovet kiiinni. Kyllä muuten tuli kiire juosta ulko-ovelle, kun huomasin sen olevan auki! Rosmariini oli tietysti lähimpänä ulko-ovea ja saattoi ottaa vähän osumaa.

Rosmariini

Poikkesin eteisen lisäksi tarkistamassa kellarissa talvehtivien kasvien voinnin. Paljon siellä ei ole tänä vuonna tutkittavaa ja sitäkin vähemmän oli raportoitavaa. Siitä hieman yllätyin, että kellarin lämpötila oli aavistuksen vajaa neljä astetta. Luulin siellä olevan pitkän ja lämpimän syksyn takia edelleen paljon lämpimämpää mutta selvästi vuodenvaihteen kipakka pakkanen yhdistettynä vähäiseen lumen määrään nopeuttivat lämpötilan laskemista. Nyt tosin pitää seurailla aika tarkasti, milloin pitää laittaa lämpövahti päälle. Kärhöt, puuvartiset ja sipulikukkaruukut eivät pahastu, vaikka joutuisivat talvehtimaan melkein pakkasen puolella. Pari pelargonilaatikkoa sen sijaan saattaisivat pakkasesta pahastua kun eivät muutenkaan viihdy kellarin pimeydessä yhtä hyvin kuin valoisassa ja vähän lämpimämmässä ulkoeteisessä. Seuraavalla kellarikäynnillä pitääkin ottaa sakset mukaan, jotta saa siistittyä pelakuiden kuolleita versonosia pois.

Tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' oli lähtenyt versomaan juuresta.

Kellarin kylmyydestä huolimatta osa kärhöistä on jo heräilemässä. Niin siinä käy joka ikinen vuosi mutta muutaman asteen lämpötilassa kasvu on onneksi melko hidasta. Mustaluumu ja kaikki pienet puuvartisten pistokastaimet ovat vielä kiltisti lepotilassa. Lankaköynnös on kuivattanut lehtensä melkein varisemispisteeseen, joten sitäkin saa seuraavalla kellarikäynnillä saksia siistimmäksi. Pitää vain muistaa ottaa ämpäri mukaan, niin pikkuruiset lehdet eivät karise oksia saksiessa kellarin lattialle.

Jänöt olivat käyneet saksimassa koivuangervoja, joten laitoin viimekesäisiä kärhönversoja vaihtoehdoksi.

Joku saisi käydä kertomassa jäniksille, kuinka leikataan pensaita. Koivuangervoaita on parturoitu puoleenväliin ja loput jätetty entiselleen. Hienosti olivat jänöt osanneet kaventaa aitaa mutta madaltamista ja harventamista en olisi kaivannut. Etureunakin on jäänyt vähän epätasaiseksi; hampaat olivat ilmeisesti teroittamatta, joten paksumpi puuaines ei ole katkennut. Ja vaikka lunta on vuodenaikaan nähden todella vähän, niin silti pitkäkorvat käyvät kaivelemassa kukkapenkeistä syötävää. Erityisherkkua näyttävät olevan sammalleimut, joihin on tehty täsmäiskuja useamman kerran talven mittaan. Naapurustossa on näköhavaintoja kahden rusakon ja yhden valkoisen jäniseläimen pienoislaumasta. Valkoinen lienee metsäjänis tai sen ja rusakon risteymä. Olipa mikä tahansa, niin tuollainen yhdessä liikkuva pitkäkorvajengi tietää paljon tuhoja, jos ne päättävät joukolla laittaa suojaverkkoja matalaksi. Lisäsinkin jo muutamia tukikepakoita pensasmustikoita ympäröivään verkkoon, joka meinasi lumisateiden aikaan taipua turhan paljon.

Luistelukausi korkattu.

Sään lauhduttua tarkenee ulkoillakin paremmin. Viime talvena en tainnut vetää luistimia jalkoihin kuin yhden kerran ja silloinkin jää oli niin röpeloinen, että jalkapohjia poltteli ennen kuin olin päässyt edes kaukalon toiseen päähän. Talvi ei suosinut luistinradan kunnossa pitoa. Nytkään ei ollut kovin sileä jää mutta luisteleminen sentään onnistui eikä jäällä ollut perunan kokoisia kumpareita. Valitettavasti sään lauhtuminen tarkoittaa myös sitä, että tiet ovat liukkaampia. Vaihdoimme autoa syksyllä ja vaikka siihen oli autoliike hankkinut tuliterät talvirenkaat, niin talven mittaan on käynyt selväksi, että renkaissa hinnalla on todellakin väliä. Uudet renkaat ovat jotain halpaa Kiina-merkkiä eivätkä pidä edes karheammalla jäällä (lumella sentään suht hyvin). Kauhulla odotan niitä kelejä, kun tiet ovat oikeasti kuin luistinradat. Ensi talveksi pitää hankkia laadukkaammat "töppöset" auton alle. Niin että tiedoksi vain näillä seuduilla liikkuville autoilijoille, että se vähänkään liukkaammalla kelillä reilusti alinopeutta köröttelevä ja hyvissä ajoin risteyksiin hidastava autoilija saatan olla minä. Yrittäkää välttää rattiraivoa! Vika on renkaissa, ei kuskissa.

Kellarista löytyi myös kasvuun lähteneitä kukkasipuleita. Kevään merkki!

Tänä viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä ensimmäisiä kylvöjä. Siinähän sitä pääsee mukavasti jo kevään makuun ja jännittämään, milloin ensimmäiset siemenet alkavat itää. Ja arvatkaa vaan, kuka sortui jo siemenhyllyillä, vaikka mitään ei pitänyt ostaa tälle vuodelle. Niinpä.

Pakkasta

Täälläkin on aloitettu vuosi kipakoissa pakkaslukemissa ja komeissa poutapäivissä. Vaikka aurinkoa ei hirveästi näykään, niin valoisuuden kyllä huomaa selvästi. Ja miten kauniita näkymiä muodostuu, kun matalalta paistava aurinko kultaa huurteiset puiden latvat kirkkaan sinistä taivasta vasten. Sitä on ollut virkistävää katsella auton tai kodin ikkunoista. Kävelyllehän minä en -25 asteen pakkasissa lähde! Eikä muuten lähde nelijalkainen lenkkiseurakaan. Yritin viime viikonloppuna käydä Karon kanssa lenkillä, kun eräänä aamuna oli enää -12 astetta pakkasta. Tossut laitettiin jalkaan ja innoissaan Karo lähtikin tallustamaan. Muutaman sadan metrin päässä Karo rupesi hidastelemaan ja vilkuilemaan taaksepäin ja suunnilleen puolen kilometrin päässä kotoa piti kääntyä takaisin, kun neitiä sai melkein kiskoa perässä. Kotiin mentiinkin sitten iloisesti puolijuoksua. Karo päätti taas kerran ajoittaa karvanvaihtonsa juuri vuoden kylmimpään hetkeen ja kun ikääkin alkaa jo olla, niin kylmä käy varmaan ihan eri tavalla luihin kuin nuorempana. Kotiin päästyämme kaivelin kierrätykseen menevän vuorellisen kuratakin sekä ompelukoneen ja aloin rikkoutuneen lakanan avulla sommitella koiran takin kaavoja.

Lasten vanha vuorellinen kuratakki pääsi muuttumisleikkiin.

Aluksi aioin hyödyntää kuratakista pelkän paksun fleecevuorin mutta sitten tuli mieleen syksyn ja kevään kuraloskakelit, jolloin on välillä käynyt mielessä, että sadetakki olisi tarpeen Karollekin. Pitkäkarvaisella, läpimärällä koiralla menee pitkään kuivua, vaikka miten pyyhkeellä kuivaisi enimpiä vesiä pois. Toisaalta kuratakkikangas suojaisi myös vähän paremmin tuulelta kuin pelkkä fleece, vaikka pakkanen saakin kurakankaan rapisemaan. Parempaakaan kangasta ei nyt ollut tarjolla, joten prototyyppi menkööt näillä tarpeilla. Hieman jouduin käyttämään luovuutta, jotta sain kankaat riittämään mutta kyllähän niistä takki tuli. Tai loimi. Karo kuulemma näyttää nyt hevoselta. Kierrätystekstiilipussi kutistui huomattavasti, kun takista ei jäänyt kuin taskut, vetoketju (jonka lukon otin talteen), joitakin palasia hapertunutta kurakangasta ja vähän pientä silppua. Toisesta hihasta jäi vielä käyttökelpoinen fleecen palanen lasten askarteluita varten.

Takki päälle ja jäniksen jälkiä tutkimaan.

Karo kävi ompelun aikana useamman kerran sovittamassa takkia namipalkalla ja tulee nyt oikein mielellään puettavaksi. En tiedä, osaako koira yhdistää takkia ja lämpimämpää oloa toisiinsa, mutta ainakaan Karo ei takki ja tossut päällä pyrkinyt vielä -20 asteen pakkasellakaan saman tien tarpeensa tehtyään sisälle. Hangessakin on varmasti mukavampi rämpiä, kun edes puolet masusta on suojattu. Takin molemmissa kyljissä on jostain vanhasta repusta talteen otetut pistolukot, jotka on kiinnitetty reikäkuminauhaan. Tarranauhaa mietin aluksi mutta se olisi pitkäkarvaisen koiran kanssa katastrofi. Mahakappaleessa on kuminauhaan käypäinen nappi, joten takin saa säädettyä sopivan tiukalle. Kuminauhat ja nappikin oli muuten otettu talteen jostain lasten hajonneesta ulkovaatteesta, joten takille tuli hintaa vain kirpparilta ostetun ompelulangan verran. Neljä rullaa lankaa maksoi 1,5€ ja kun käytin vain yhdestä rullasta jonkun verran, niin tuskinpa hinnaksi tuli edes kahtakymmentä senttiä. Kaavat jätin tietysti talteen vastaisuuden varalle. Tuli ihan hyvä mieli, kun löytyi hyötykäyttöä kaikelle talteen otetulle materiaalille. Seuraavaksi välikevennys.

Iltaruokaan porkkanoita kuoriessani taisin tiputtaa vahingossa porkkanan kuoren palasen jalkojeni juuressa kytänneen Karon päähän. Siinäpä oli koiralle ajanvietettä pitkäksi aikaa, kun yritti pohtia, miten herkun saa pois korvan takaa. Videon laatu on vähän huono, sillä jouduin kuvaamaan lieden äärestä. Karo nimittäin jäi tuijottamaan minua, jos yritin mennä lähemmäs tai edes käännyin katsomaan sen puuhia. Samasta syystä lattialle jääneitä muovikasseja ei siivottu pois näkyviltä.

Siemevarastot inventoitu ja vuoden ensimmäiset kylvettävät harkinnassa.

Käsitöiden ja ruuanlaiton ohessa ehdin käymään läpi myös siemenvarastot. Melkein pyhästi vannoin, etten enää kasvata paprikoita mutta kun varastoissa olisi 'California Wonderia' ja 'Lombardoa'... No, Californiat pystyn jättämään pois mutta nuo 'Lombardot' kyllä houkuttelisivat vähän turhan paljon. Nehän kypsyvät paljon nopeammin kuin 'California Wonder', joten pitäisikö sittenkin laittaa yksi tai kaksi tainta niitäkin? Toisaalta houkuttaisi, ettei jää hyviä siemeniä käyttämättä mutta kun tämä paprikoiden kasvatus ilman kasvihuonetta on joka vuosi melkoista arpapeliä. Chili 'Hungarian Yellow Wax Hot' pääsee taas kylvölistalle, sillä siitä on saatu edes kohtuullista satoa joka vuosi. Kesäkukkalaatikosta löytyi vanhoja lobelian, keijunmekon ja koruköynnöksen siemeniä, jotka ajattelin kylvää ensimmäisten joukossa. Ei harmita, jos eivät idä, mutta eiköhän mahdollisesti itäville taimille paikat löydy. Varastot ovat sen verran täynnä siemeniä edelleen, että tarvetta uusille hankinnoille ei ole. Luultavasti käyn silti vilkaisemassa, jos sattuisi löytymään jotain kivaa testattavaksi.

Ritarinkukka 'Picotee' on nyt varsin komeassa kukassa, kun melkein kaikki nuput ovat auenneet.

Joulukukat jatkavat täällä vielä toivottavasti aika pitkään kukkimistaan mutta muuten joulukoristeet on nyt siivottu pois näkyviltä. Kevät saa nyt tulla. Epäuskoisena katsoin juuri sääennustetta, jonka mukaan huomenna pitäisi olla selkeästi lämpimämpää, jopa -10 astetta. Mittari näyttää edelleen -25 astetta ja pilvettömällä taivaalla tuikkivat tähdet.

Sinnikkäistä sinnikkäin ritari

Tämä on tarina ritarinkukasta, joka ei vain halua luovuttaa. Tarina alkoi jo vuosi sitten, kun sellainen ihan tavallinen, yksinkertaiskukkainen valkoinen ritarinkukka jatkoikin kasvuaan ulkoeteisessä (täälläpä muistinvirkistystä ja myös tarinaa myöhemmin tässä jutussa esiintyvistä ritareista). Kuten joku varmaan muistaakin, niin en sitten keväällä raskinut viskata jopa melkein pakkasesta selvinnyttä ritarinkukkaa kompostiin, vaan istutin sen kukkapenkkiin. Siinä tein pahimman mahdollisen virheen, sillä tarinan konna, narsissikärpänen (Merodon equestris), pörisi röyhkeästi mukaan.

Tarinan päähahmo jouluna 2023.

Ritari kasvoi oikein hyvin kukkapenkissä, vaikka kesä ei ehkä ollut paras mahdollinen melko kosteaan paikkaan lätkäistylle ritarinkukalle. Sadevesikään ei päässyt kuivahtamaan sipulista, kun ympärillä rehotti lemmikkiä sun muuta eikä aurinko tai tuuli osunut mihinkään aikaan sipuliin. Sipulista kasvoi kuitenkin oikein muhkea ja kun se alkoi "oikeaoppisesti" kuihduttamaan elokuussa lehtiään, nostin sen ulkovaraston hyllylle viettämään lepokautta. Kun ulkovarastossa alkoi tulla syksyn mittaan liian vilpoista, siirsin sipulin ulkoeteiseen muiden ritarinkukkien luokse. Pari vuotta sitten oppimastani katastrofista 'Harlequin' -ritarinkukan kanssa viisastuneena osasin nyt seurata ulkona kesän ollutta ritaria tarkemmin. Heti kun yksi kylki alkoi joulukuun alussa tuntua pehmeämmältä, otin sipulin tarkempaan tutkimukseen ja aloin kuoria uloimpia kuorikerroksia pois.

Siinä ensimmäinen tuhoalue ja kuorenpalasen päällä keskenkasvuinen syyllinen.

Eipä tarvinnut paljoa kuoria, kun löysin ensimmäisen syöntionkalon ja itse ahmatinkin täydessä touhussa. Kuivuneita juuria nyppimällä alkoi pohjastakin paljastua onkalon suuaukkoa ja toinen toukkanrumilus. Kaivelin grillitikulla muhjuksi syötyä sipulia ja toukankakkaa ulos niin paljon kuin sain ja huuhtelin onkaloita kuumalla vedelläkin. En löytänyt enempää toukkia, joten laitoin sipulin 75-asteiseen leivinuuniin kuumenemaan. Facebookin Puutarhan parhaaksi -ryhmästä sain Leena Luodolta silloin pari vuotta sitten vinkin kuumentaa sipuli 46-asteiseksi, jolloin mahdollisesti sipuliin jääneiden munien ja toukkien pitäisi kuolla. Upotin silloin sipulin kuumaan veteen puoleksi tunniksi mutta veden lämpötilaa oli hankala pitää tasaisena ja myöhemmin kevättalvella sipulista sitten änkesikin aikuinen narsissikärpänen. Ilmeisesti siis lämpökäsittely ei silloin ollut riittävän pitkä, kuuma tai sitten koteloitunut toukka kestää kuumempia lämpötiloja. Nyt, kun leivinuunissa oli riittävän vähän lämpöä, päätin käyttää sitä.

Sanomalehden päällä sipulia oli helppo siirrellä uuniin ja ulos.

Meillä on infrapunalämpömittari, jolla seurasin sipulin pinnan ja onkaloiden lämpötilaa. Sipuli oli ensin reilut puoli tuntia uunissa ja lämpeni 48-asteiseksi. Yksi mustaksi kärventynyt toukka tipahtikin onkaloista, kun aloin taas kaivella sipulia grillitikulla. Seuraavaksi löysin vielä yhden elävän toukan, joten sipuli pääsi takaisin "saunomaan". Ilta oli jo tässä vaiheessa sen verran pitkällä, että lasten iltapuuhien takia ihan oikeasti unohdin sipulin uuniin. Muistin sen vasta parin tunnin päästä kun olin jo itsekin mennyt sänkyyn ja olin juuri nukahtamaisillani. Uunissa oli tuolloin enää 50 astetta lämmintä ja samanlämpöinen oli sipulikin ulkopinnaltaan.

Perusteellisesti uunitettu sipuli.

Pohjapuolelta löytyi lopulta onkaloita kahdelta sivulta.

Seuraavana päivänä en enää löytänyt sipulista yhtään toukkaa, en kuolleita enkä eläviä. Olin ihan kahden vaiheilla, viskaisiko sählypalloa muistuttavan sipulin kompostiin vai jatkaisiko empiirisiä tutkimuksia. Koska kukaan ei ole kertonut kukkasipuleiden kuumuudensietokyvystä ja koska kaikkea pitää aina kokeilla, laitoin tyhjään hunajapurkkiin tilkan vettä pohjalle ja lykkäsin ritarin siihen vähän niin kuin imemään kosteutta. Eihän sillä mitään juuriakaan enää ollut, kun ne viimeisetkin elossa olleet kuivettuivat uunissa. Ajattelin kuitenkin, että jos sipulin pohjassa olisi jotain juuren aihioita, niin niiden kautta kosteus voisi ehkä kulkea sipuliin. Ensimmäiset pari päivää purkin pohjalla oli muutaman millin verran vettä mutta sen jälkeen sipuli on ollut purkissa siltään ja olen parin päivän välein vain kostuttanut vähän sen tyvialueen ulkopintaa hanan alla.

Ei olisi mahtunut tämä sipuli hunajapurkkiin vielä syksyllä.

Kolmisen viikkoa siinä sitten meni, että kovia kokeneen ritarinkukan tyvellä alkoi näkyä pieniä valkoisia ituja. Nyt neljä alkua näyttää minusta selvästi suuntautuvan alaspäin ja muuttuvan pidemmiksi. Yksi on selvästi pulleampi ja osoittaa hieman yläviistoon ja yhdestä ei saa vielä mitään selvää.

Kolme tännimmäistä taitaa olla juuria, neljännestä en tiedä. Loput kaksi ovat sipulin toisella puolella.

Siinä olivat hyvät uutiset. Huonompi uutinen oli se, että hunajapurkin pohjalta löytyi tänä aamuna vielä yksi sipulikärpäsen toukka. Se oli vähän pidempi kuin ne neljä kuukausi sitten löydettyä toukkaa, joten perusteellinen saunottaminenkaan ei näytä tappavan narsissikärpäsen toukkia. Onneksi toukka ei kuitenkaan ollut vielä yhtä iso kuin se 'Harlequinista' löytämäni ällötys, joten se oli ilmeisesti vain siirtymässä tunnelista toiseen samalla hetkellä kun nostin sipulia tutkimustarkoituksessa. Nyt aion istuttaa sipulin ruukkuun, olipa siellä vielä toukkia tai ei. Toukista ja uuniin unohtamisesta edes jollain lailla hengissä selviäminen ansaitsee minusta palkinnon. Myöhemmin keväällä varmaan sitten nähdään, jaksaako sipuli kasvattaa lehtiä. Sitten muihin ritariuutisiin.

Lasilyhdyssä kasvava ritari kukki vielä 31.12.2025. Vieressä maljakossa kukkavana toisesta ritarista.

Valkoisia, kerrannaisia ritarinkukkiakin taitaa olla useampia lajikkeita. Lasilyhtyyn istuttamani ritari teki paljon noin 10-senttisiä kukkia, joiden terälehdetkin olivat siroja. Toinen, taas teki yli 15-senttiset, melko leveäterälehtiset kukat. Kukkavana alkoi kaatua ennen kuin yksikään nuppu oli auennut, joten pelastin sen maljakkoon. Noiden kahden tuoksussakin oli pientä eroa. Aion säästää tuon lyhdyssä kasvavan ritarin, sillä sen sirot kukat olivat minusta todella hurmaavat. Lisäksi se näyttää olevan innokas kukkija, sillä sipulista on nyt työntymässä kolmas ja vielä neljäskin nuppu.

Kolmas nuppu on jo pian lyhdyn yläreunassa, neljäs pilkottaa lehtitupsun vasemmalta puolelta.

Maljakkoon pelastetun kukinnon sipulissa näkyi kyllä kolme nuppua silloin kun sen sain. Kun olin istuttamassa sipulia asetelmaan hyasinttien kanssa, huomasin, että se oli upotettu melkein yläosaansa myöten märkään multaan ja tietysti ulommat kuoretkin olivat alkaneet pehmetä. Pelastin sen minkä siinä tilanteessa pystyin ja irrottelin märät mullat ja muhjuksi pehmenneet uloimmat kuoret. Istutin sipulin hyvin pintaan ja toivoin parasta. En onnistunut pelastustyössäni. Pienin nupuista alkoi kuivua hyvin pian tämän jälkeen ja nyt isompikin on alkanut kellastua. Sipulissa näkyy myös selvästi sekä punaista että vihreänharmaata väriä ja se tuntuu pehmeältä, joten kompostiin mars.

Näin käy, kun ritarinkukan sipuli on upotettu syvälle märkään multaan. Vasemmalla ne nuput, joista ei tullut mitään.

Sitten taas iloisempiin uutisiin. Jouluksi 2023 hankkimani 'Cherry Nymph' näyttää kuuluvan ritarinkukkiin, jotka eivät halua pitää normaalia lepokautta. Syksyllä 2024 tein kaiken niin kuin yleisimpien ohjeiden mukaan pitäisi tehdä ja sipuli vain puski lehteä toisensa perään eikä suostunut kukkimaan. Viime syksynä annoin sipulin olla ulkoeteisessä muiden ritarinkukkien kanssa marraskuun alkuun saakka, jolloin siirsin sekä nuppua työntävän 'Magig Greenin' ja kasvuaan jatkavan 'Cherry Nymphin' sisälle kasvivalon alle. Aloitin samalla myös kummankin varovaisen kastelun ja koska 'Cherry Nymph' on aika laihansorttinen, olen välillä antanut molemmille laimeaa lannoitevettäkin. Olin jo melkein luovuttanut 'Cherry Nymphin' kukinnan suhteen, joten oli oikein iloinen yllätys, kun sipulista onkin nyt alkanut pilkistää pieni nupun kärki. Toivottavasti se vain jaksaa nyt kasvattaa nuppunsa loppuun saakka.

Jihuu, sieltä sitä tullaan!

Kuopion Prismassa oli ennen joulua myynnissä ritarinkukan sipuleita neljällä eurolla. Nappasin sieltä mukaani 'Picoteen' ja se on nyt alkanut kukkia. Sillä on hurmaavat, melko pienet ( halkaisija noin 10cm) kukat, joissa on koristeellinen punainen reunus, punaisia täpliä ja kellanvihertävä nielu. Syvällä nielussa, ihan terälehtien tyvellä on pikkuisen tummanpunaista. Ensimmäisestä kukinnosta on nyt neljä kukkaa auki ja kaksi nuppua vielä avautumatta. Toisessakin kukinnossa on kuusi nuppua, joista kaksi isointa alkaa aueta ihan lähipäivinä. Sipuli on alkanut kasvattaa vielä kolmattakin nuppua mutta sen kukintaan menee varmasti vähintään kuukausi, jos se kasvaa yhtä hitaasti kuin kaksi ensimmäistä.

'Picotee'

Että sellaisia ritariuutisia täällä. Kukintaa riittää siis vielä pitkän aikaa ja mikäs sen mukavampaa!