Kivikkorinteen alkusyksy

Ihan ensimmäisenä pahoittelut radiohiljaisuudesta! Päivät ovat täyttyneet työstä, tämän vuoden opintojen selvittelystä, sadonkorjuusta, sukulaisreissuista sun muista kiireistä. Viikonloppuna yritin käydä useamman kerran vastaamassa edes omaan blogiin tulleeseen kommenttiin mutta blogger jumitti totaalisesti. Sain kuitenkin luettua muutaman viimeisen puolentoista viikon aikana tulleista postauksista.

Amiraali ja keltatörmäkukka.

Kivikkorinteen kolmas kukinta-aalto on hieman vaisumpi kuin alku- ja keskikesän kukkatykitys mutta tämä syksyinen kukinta kestääkin melkein muuttumattomana talven tuloon saakka. Viileä sää ja vähäinen valo hidastavat kasvua sen verran paljon, että tällainen elämänsä puolivahingossa liian kiireiseksi ahtanut puutarhaharrastajakin ehtii pysyä mukana.

Muutaman vuoden vanha keltatörmäkukka.

Oreganot kukkivat edelleen sekä kadun pään joutoalueella että vähän turhan villiintyneinä myös kivikkorinteessä. Yritän nyhtää niitä pois ennen kuin ehtivät siementää mutta aina jossain piilossa joku onnistuu salakukkimaan. Onneksi pienet ja hieman isommatkin taimet lähtevät suht helposti pois nyhtämällä. Ensimmäistä kertaa keltatörmäkukkakin oli onnistunut tekemään useampia siementaimia kivikkorinteeseen. Huomasin ne jo keväällä kitkiessäni mutta jätin kasvamaan niille sijoilleen. Tuollainen hento ja ilmava kasvi ei muita juurikaan häiritse ja sitten kun siitä kasvaisi liian iso, se todennäköisesti kuolee pois.

Viimevuotiset keltatörmäkukat punatähkän kaverina, jokunen karpaattienkellokin vielä kukkii.

Punatähkät ja keltatörmäkukat yhdessä ovat takuuvarma perhosmagneetti. Valitettavasti olen itse arkisin kotona ainoastaan aamupäivästä ja myöhempään illalla, ja kumpanakin ajankohtana kivikkorinne jää tähän aikaan vuodesta varjoon. Aurinko paistaa jo niin matalalta, että moni keskikesällä paahteinen paikka muuttuu nyt vähintäänkin puolivarjoisaksi. Perhoset ja pörriäiset viihtyvät paremmin kivikkorinteen yläpuolella aidan takana aurinkopenkissä, jossa niille on punahattuja, reunus- ja syysastereita, purppurapunalatvaa sekä mustilanhortensia. Jos vapaapäivikseni on sattunut aurinkoinen ilma, olen nähnyt siivekkäiden suuntaavan iltapäivästä meden perässä ahkerasti myös kivikkorinteen puolelle.

Elokuun lopussa vähän ennen puoltapäivää.

Syyskuun alussa illalla puoli kahdeksan aikaan illalla.

Viime kesänä aurinkopenkin mustilanhortensia taisi jo ylettää kurkkimaan hieman aidan yli kadulle päin. Tänä kesänä aidan yläpuolella näkyy useampiakin kukkivia latvoja ja korkeimmat kukat ovat jo reilusti yli metrin korkeudella. Lisää korkeutta rinteen huipulle tuovat kärhöt, purppurapunalatvat ja purppuraheisiangervo 'Diabolo' hortensian taustalla. Heisiangervon tummanpuhuva sävy toistuu rinteen alaosassa, jossa purppuraiset kivikkomehitähdet 'Dark Beauty' yrittävät epätoivoisesti huutaa apua päälleen vyöryvien sammalleimujen alta. Sammalleimujen kuritus on työn alla sitten kunhan kunta saa saneerattua pihakatumme. Työ on jo aloitettu kadun toisesta päästä. Jossain vaiheessa syksyn mittaan työkoneet siirtyvät tähän päätyyn ja suunnitelmassa on myös katuvalaistuksen uusiminen. Pahaksi onneksi joku on lätkäissyt valotolpan juuri kivikkorinteen juureen.

Operaatio arvokkaiden aarteiden pelastus käynnissä.

En yhtään tiedä, paljonko tilaa yhden valotolpan uusiminen vie mutta pelastin nyt ensimmäisenä metrin säteeltä tolpasta kaikki vaivalla rahdatut kivet ja säilytettävät kasvit ylemmäs rinteeseen ja osan aurinkopenkkiin. Voi olla, että käyn vielä pelastamassa saniaisen takaa näkyvän kivenmurikan ja kangasajuruohot, niin mahtuvat paremmin mylläämään. Tolpan takana on vain sekalaisia niittykasveja, oreganoa, kevätvuohenjuurta ja muutama tarhakeijunkukka 'Hans', joita en aikonut pelastaa. Kaikkia löytyy yllin kyllin omasta takaa.

Turkestaninmaksaruoho on supersuloinen syyskukkija.

Maksaruohoista löytyy kukkijoita melko kattavasti koko kesän ajalle. Ensimmäisenä kukkivat muistaakseni lyydian-, valko- ja keltamaksaruohot, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun alkupuoliskolla. Niiden jälkeen on mm. kaukasianmaksaruohojen ja muutaman korkeamman komeamaksaruohon vuoro. Elo-syyskuun vaihteessa kukkii turkestaninmaksaruoho ja myöhäisemmissä komeamaksaruohoissa alkaa näkyä väriä. Myös viime kesänä hankkimani matala maksaruoho 'Red Sparkle' näyttää olevan myöhäinen kukkija. Se on vasta nupullaan, vaikka kasvaa rinteen aurinkoisimmassa kohdassa.

Komeamaksaruoho 'Matrona' on myös viime kesänä hankittu.

'Matrona' ei vielä kovin komealta näytä mutta on sentään hengissä ja on tuplannut versomääränsä sitten viime syksyn. Ensi kesänä voisi kokeilla ottaa siitä muutaman pistokkaan, sillä olisi kiva saada samaa lajiketta vähän isompi ryhmä. 'Matronan' taakse vuosi sitten istutettu pieni keltatörmäkukan taimi ei selvinnyt talvesta ja rinteessä olikin melkein koko kesän epämääräinen aukkokohta, joka täyttyi enimmäkseen oreganon ja isotähtiputken siementaimista. Nyhdin ne pois jo elokuussa, kun piti saada äidiltäni tulleille reunusasteri 'Sinipilville' tilaa. Toivon, ettei niistä tule tuolla helminukkajäkkärän kaltaista ongelmaa.

'Matrona' piilottelee keltatörmäkukan ja 'Sinipilvien' välissä.

Muutama päivä edellisen kuvan oton jälkeen istutin tyhjälle mullokselle vielä muutaman valotolpan juurelta pelastetun korkeamman keltaisen maksaruohon, jonka epäilen olevan siperianmaksaruohoa. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, en silti raskinut jättää sitä kaivurin möyhennettäväksi. Jos kivikkorinteessä ei joskus ole sille enää tilaa, kaivan jotain pois kadun pään joutoalueelta ja siirrän maksaruohon sinne. Tolpan juurelta onkin hyvä hypätä aidan taakse tutkailemaan toisenlaista tolppaa, eli kärhöpylvästä.

Kärhötolpan iloinen yllätys.

Tarhaviinikärhö PERNILLE (Zo09113') on kukkinut runsaasti siitä lähtien kun se aloitti kukinnan yli kuukausi sitten. Kukkia riittää edelleen, kuten varmaan aikaisemmista kuvista huomasitte mutta pari viikkoa sitten seassa alkoi näkyä myös tummanvioletteja kukkia. Luulin, että kaksi vuotta nukkunut tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' vasta heräsi elokuun alussa, jolloin löysin kymmensenttisen kärhönverson hieman erillään muista. Ihan niin nopeasti se verso ei sentään kasvanut, että nyt kukkisi noin runsaasti kahden metrin korkeudessa, vaan 'Etoile Violette' on selvästikin piilotellut Pernillen seassa tähän saakka. Useampi kuin yksi verso kukkii nyt ja nuppuja on vaikka miten paljon tulossa.

'Etoile Violette' ja Pernille.

Kaksi vuotta nukkunut (tai viherelämää viettänyt) tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' saa siis ansaitusti päivän kärhön tittelin. Jälleennäkeminen oli hyvin mieluinen ja varsinkin kun kukinnasta näyttäisi tulevan mukavan runsas. Tämä taas muistutti siitä, että kärhöjen kanssa ei passaa hätiköidä. Sitten kun on odotellut kolme vuotta, voi puoliääneen arvella kärhön hiipineen parempaan puutarhaan.

Päiväperhosten joukkoryntäys

Odotan aina malttamattomana, milloin loppukesän suuret päiväperhoset ilmestyvät puutarhaan. Mitä pidemmälle elokuuta mennään, sitä suuremmaksi huoli kasvaa, jos perhosia ei ala saapua. Missä ne oikein kuhnivat vai onko niitä tulossa ollenkaan?

Amiraali reunusasteri 'Sinipilven' kukilla.

Pitkään perhoset pitivät minua taas jännityksessä mutta kolmisen viikkoa sitten reissussa rähjääntyneen näköinen keisarinviitta kävi pyörähtämässä ohdakeperhosen kanssa puutarhassa. Tiedustelijoita varmaankin. Sen jälkeen oli pieni tauko mutta vajaa pari viikkoa sitten ilmestyi muutama amiraali, siitä muutama päivä eteenpäin muutamia sitruuna-, nokkosperhosia ja ohdakeperhosia. Päiväperhosten pääjoukko oli siis saapumassa.

Sitruunaperhonen

Purppurapunalatva (tai ilmeisesti purppurapunalatvio uudelta nimeltään) on kukkiessaan takuuvarma perhosmagneetti. Jos perhosia on lähistöllä, niin ennemmin tai myöhemmin ne löytävät tiensä punalatviolle.

Nokkosperhonen

Keisarinviitta on vähän reissussa rähjääntynyt

Ohdakeperhonen

Punatähkäkin on oikein hyvä perhoskasvi.

Punatähkät ovat perhosten kuvaamisen kannalta hieman haastavassa paikassa. Ne jäävät varjoon juuri silloin kun olisin itse kotona niiden kukilla käyviä perhosia kuvaamassa. Perhoset viihtyvät mieluummin aurinkoisissa ja suojaisissa kohdissa kukkivien kasvien luona, varsinkin kun nyt on ollut auringonpaisteesta huolimatta aika koleaa. Ainoastaan yksi pieni hätäpäissään ihan kummalliseen paikkaan lykätty ylimääräinen punatähkän taimi sattui olemaan perhosten kannalta sopivammassa paikassa juuri kuvaushetkellä ja ainakin yksi amiraali sen oli sieltä löytänyt.

Amiraali syyshortensialla.

Kaikki syyshortensiat eivät houkuttele perhosia mutta 'Prim White' näyttää olevan ihan kohtuullinen perhoskasvi. Siinä on ilmeisesti riittävästi niitä oikeita, mettä tuottavia pikkuruisia kukkia ja vähemmän isoja "valekukkia". Mustilan- ja kuutamohortensia kiilaavat kuitenkin 'Prim Whiten' ohi perhos- ja pörriäiskasveina. Niissä käy jatkuva surina ja perhosten siipien lepatus.

Punahatuillakin riittää vilskettä. Kuvassa kolme amiraalia ja kaksi neitoperhosta.

Neitoperhoset saapuivat meille viimeisenä. Toistaiseksi amiraaleja on eniten mutta veikkaan neitoperhosten kiilaavan lähipäivinä amiraalien ohi. Niitä on ainakin aikaisempina vuosina näkynyt eniten.

Neitoperhonen punahatulla

Neitoperhonen jättiverbenalla.

Loistokärhö 'Elsa Späth'

Tietysti päivän kärhökin piti saada postauksen loppuun. Perhosia siinä ei kyllä näy, kuten ei kärhöissä muutenkaan kovin usein mutta pysytään kuitenkin samalla alueella perhosten kanssa, eli aurinkopenkissä. Loistokärhö 'Elsa Späth' on upeimpia loistokärhöjäni, ainakin jos katsotaan kukan muotoa ja kokoa. Aidan laudat ovat 10cm levyisiä, joten voitte siitä vähän mallailla kukkien kokoa. Aurinkoista viikonloppua!

Puutarhapuuhia takapihalla

Elokuun lämpimänkostea keli jos mikä houkuttaa puutarhatöihin. Jos samoihin aikoihin sattuu tulemaan ystäviä illanistujaisiin ja grillailemaan, houkutus vähän siistiä pihaa kasvaa entisestään. Perjantain pikakitkemisestä ennen vieraiden tuloa ei nyt valitettavasti ole kuvia (tässä vaiheessa kuulen helpottuneen joukkohuokaisun sieltä ruutujen toiselta puolelta) mutta kitkiessä tuli kuitenkin huomioitua kaikenlaista muuta, mitä ryhdyin puuhailemaan eilen upeassa elokuun säässä.

Patiolta kohti luumutarhaa.

Pation luona syyshortensia 'Vanille Fraise' ei ole koskaan kukkinut näin upeasti kuin tänä vuonna. Sen juurelta pitäisi vielä kaivella peittokurjenpolvea aurinkopenkkiin ennen kuin kurjenpolvi on pahasti juurtunut patiolaattojen tai kivipolkujen saumoihin. Lyhdyt laittelin perjantaina tuomaan tunnelmaa illanistujaisiin. Vähän piti stailata, kun oli kuitenkin vieraita tulossa. Virittelin myös valosarjan kiertämään pergolakatosta ja laitoin ruokapöytään tuikkukynttilöitä. Niistä sai juuri riittävästi valoa pimenevään elokuun iltaan eikä tarvinnut sytyttää varsinaista ulkovaloa ollenkaan.

Japaninverivaahtera on viihtynyt toistaiseksi hyvin.

Toukokuussa heräteostoksena hankkimani japaninverivaahtera on näyttänyt viihtyneen hyvin paleltuneelta luumupuulta vapautuneessa paikassa. Se on niin kaunis! Eilen hieman jaoin sen juurelle istuttamiani keijun- ja haltiankukkia ja nyt ne kattavatkin miltei koko multapinnan. Tai ehkä se tapahtuu vasta ensi kesänä, kun ovat vähän tuuheampia. Talon päädyssä keijupuutarha on totaalisen umpeenkasvanut ja olen pohdiskellut jo pidempään sille uutta paikkaa. Japaninvaahteran alla sille voisi ollakin yksi varteenotettava paikkavaihtoehto.

Pikkutöyhtöangervosta löytyi hurjasti siemenkotia.

Kun olin aikani pyllistellyt japaninvaahteran äärellä, käännyin ympäri ja aloin tutkailla pikkutöyhtöangervojen tilannetta. Olen ollut vähän helisemässä niiden siementaimien kanssa ja nyt päätin tutkia, mitkä puskat ovat hede- ja mitkä emiyksilöitä. Osa kukinnoista oli alkanut selvästi tehdä siemenkotia mutta sitä en tiedä, onko noihin vaaleisiin ja hentoisiin kukinnonjämiin tulossa vasta myöhemmin siemeniä vai ovatko hedekukintojen jämiä. Selvät tapaukset leikkasin ensin ämpäriin ja sitten kaivoin kyseiset puskat kokonaan pois. Yksi kasveista on satavarmasti hedeyksilö, sillä sen kukinnot olivat kuihtuneet ihan kokonaan ruskeanmustiksi käppyröiksi. Epävarmat tapaukset jätin vielä niille sijoilleen ja seuraan niitä vielä. Kivipolun saumoista on ollut niin ärsyttävää kitkeä pikkutöyhtöangervon taimia, että nyt saa moinen touhu riittää. Eiköhän noille emikasveillekin löydy uudet kodit tai sitten istutan ne johonkin sellaiseen kohtaan, missä ei ole kivipolkuja ihan vieressä.

Maata pitkin retkottava punahattu sai uusia kavereita.

Paikallisella Hankkijalla oli satokauden karkelot, joista löysin itselleni kivan näköisen haltiankukan. Taimilapun kuvassa siinä oli hiukan tummemman vihreät lehdet mutta ehkä väri muuttuu, kun kasvi pääsi maahan kasvamaan. Kauniita nekin mutta eniten minua kuitenkin kiehtoivat heleän vaaleanpunaisenkirjavat lehdet. Pinkki ruskaväri on niin virkistävä poikkeus, että pakkohan sellainen kasvi oli saada. Tällä pitäisi myös olla vaaleanpunaiset kukat. Sain jaettua taimen kolmeen osaan ja paikkakin löytyi helposti luumutarhan laajennusosasta mantsuriankärhön juurelta. Siitä kuoli viime talvena kääpiöjapaninakileija ja muutenhan siinä oli vain lemmikkiä.

Haltiankukka 'Blue Ridge'. Kuka edes kaipaa kukkia, jos lehdet ovat näin hienot!

Olen huomannut jonkinasteista keijun- ja haltiankukkakuumetta itsessäni. Kai neljäs kuume sopii kärhö-, maksaruoho- ja esikkomanian rinnalle, varsinkin kun kyse on loppujen lopuksi aika vähän tilaa vievistä kasveista. Katastrofi se olisikin, jos tämänkokoiselle tontille yrittäisi saada vaikkapa omenapuuhulluuden seurauksia istutettua. Tai melkein mitä tahansa muuta puuvartista. Kääpiökokoisia pensaitakin on loppujen lopuksi aika vähän. Pieniä perennoja tai ylöspäin kasvavia kärhöjä sentään mahtuu pieneenkin puutarhaan sen verran paljon, että sopii jotain "pakko saada" -kuumetta poteakin. Keijun- ja haltiankukissa ehdottoman positiivinen puoli kauniiden lehtivärien lisäksi on se, etteivät ne valtaa koko puutarhaa. Kotilotkaan eivät muuten ole sankoin joukoin niiden kimpussa, vaikka luulisi tuollaisten ohuiden lehtien niille maistuvan erinomaisesti. Takapihan puuhat olivat siinä ja nyt jatkamme hetkeksi sivupihalle.

Puutarhakompostori on tehnyt työtään erinomaisesti tänä kesänä.

Kompostorien hoito kuuluu kesärutiineihin siinä missä kitkeminen ja kasvien jakaminen. Pikakompostori oli tullut täyteen, joten tyhjensin sieltä kottikärryllisen puolivalmista tavaraa Biolanin puutarhakompostoriin jälkikypsymään. Samalla tuli mieleen vähän kurkata, miltä vieressä tämänvuotinen puutarhakomposti näyttää. Se kun lämpeni alkukesästä aika kiitettäviin lukemiin pitkäksi aikaa ja on selvästi vajunut alaspäin joka kerta kun olen käynyt sinne uutta kitkentäjätettä viemässä. Nostelin pinnasta viimeisimpänä tuodut roippeet kasan takaosaan ja kaivoin sen jälkeen osan kottikärryyn päästäkseni tutkimaan kasaa syvemmältä. Ainoastaan muutama paksumpi voikukanjuuri löytyi seosaineena käyttämäni risuhakkeen seasta mutta muuten massa näytti jo hyvinkin valmiilta mullalta. Täytin aikaansaamani montun tuoreemmalla kitkentäjätteellä ja kippasin kottikärryn sisällön päälle. Koko kuution kasaa en siis lähtenyt kääntämään mutta tulipahan edes pikkuisen myllättyä.

Gladiolukset kaulailemassa.

Onko teillä muilla sitä ongelmaa, että puutarha tuottaa kesän mittaan niin paljon kitkentäjätettä, että siitä muodostuvaa multaa on jo haastavaa saada tungettua mihinkään? Viimevuotista puutarhakompostia höystettynä kesän aikaan tulleella pikakompostorin mullalla on vielä puolikas Biolanin puutarhakompostorillinen jemmassa ja kuution kasa tämänvuotista puutarhakompostia on käyttövalmista ensi kesänä. Kaikkia rikkaruohoja en ole edes vienyt kompostoriin, vaan olen viskannut niitä välillä nurmikolle ruohonleikkurin silputtaviksi tai jättänyt kukkapenkin katteeksi. Siitä huolimatta mullantuotanto on tarpeeseen nähden aivan liian suurta.

Kärhökaaripenkkiä.

Kärhökaaripenkki rehottaa runsaana. Kuvasta ei välttämättä pysty laskemaan, mutta livenä siinä näkyy kaikkiaan kaksitoista kukkivaa kärhöä, joista suurin osa loistokärhöjä. Osassa on tällä hetkellä vain muutama yksittäinen kukka mutta ainakin etualan 'Blekitny Aniol' ja sen taustalla oleva 'Rouge Cardinal' näkyvät helposti, ehkä myös Cardinalin juuressa kasvava jättikukkainen 'Beautiful Bride' erottuu.

Loistokärhö 'Blekitny Aniol' eli 'Blue Angel' kukkii nyt oikein kauniisti.

'Blekitny Aniol' herkkine kukkineen on yksi suosikkikärhöistäni. Sen väri sopii täydellisesti saman penkin laidassa ja kärhöportin luona kukkiviin 'Halcyon'-kuunliljoihin. 'Blekitny Aniolin' kanssa samassa kasassa kasvaa tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea', joka ehti kukkia pääkukintansa jo ennen kuin Aniol aloitti. Muutama tummanliilakirjava kukka piilottelee tornin toisella puolella. Isommassa yleiskuvassa niitä näkyi pari, kun tarkkaan katsoi. Kolmantena Aniolin ja Venosan kanssa kukkii nyt loistokärhö 'Destiny', joka ei ole kukkinut aiempina vuosina kertaakaan. 

Loistokärhö 'Destiny' (ehkä?) alhaalla, 'Blekitny Aniol' ylhäällä.

En ole varma, onko 'Destinyna' hankittu kärhö oikeaa lajiketta mutta ainakin se sopii väreiltään täydellisesti tähän kolmikkoon. Sen vaaleissa kukissa on hentoinen liilan häivähdys varsinkin vasta avautuneena. Terälehtien alapinnoilla on myös selvästi vaaleanliilaa. Kukat ovat noin 7-8cm halkaisijaltaan. 'Destinylla' pitäisi clematis on the web -sivuston mukaan olla vaalean violetinruskeat ponnet ja vihertävät palhot, jotka vaalenevat valkoisiksi. Se ei nyt oikein toteudu tässä kärhössä, sillä ponnet ovat minusta enemmänkin vihertäviä kuin vaalean violetinruskeita. Palhojen väri kyllä täsmää. Kukan muotokin on hieman erilainen, mutta tuolla sivustolla oli vain yksi kuva 'Destinysta'. Googlen kuvahaulla taas tulee niin vaihteleva kattaus aivan vääriäkin kärhöjä, ettei niistä ole apuja.

Loistokärhö 'Destiny' kunnes toisin todistetaan.

 Olipa kärhö mikä hyvänsä, niin kaunishan se on ja ansaitsee ilman muuta Päivän kärhön tittelin.

Elokuun uhkeita sävyjä

Gladiolus

Eipä ole tullut kovin montaa kertaa aloitettua postausta keltaisen kukan kuvalla tai ylipäätään esiteltyä mitään keltaista. Kuvan vaakatasoon keikahtanut gladiolus tuli sekoituspussin mukana ja hehkui eilisen ilta-auringossa sen verran komeasti, että sai kunnian tuoda valoa ja lämpöä tällaiseen sateisen harmaaseen päivään. Kukkapenkissä kyseinen huutomerkki tuntui kuitenkin liian räikeältä minulle, joten leikkasin gladioluksen maljakkoon. Kolmeen valkoiseen gladiolukseen yhdistettynä vahva keltainenkin kesyyntyi mukavan raikkaaksi piristykseksi keittiön pöydälle.

Päivänlilja 'Arctic Snow' sopii upeasti purppurarevonhäntä 'Oeschbergiin'.

'Arctic Snow':n kukintaa on totisesti saanut odotella. Ensin se kituutteli useamman vuoden patiopenkissä, josta siirsin sen muutaman metrin päähän pensasryhmään. Siinä se alkoikin viihtyä paremmin ja kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Tänä vuonna kukkia on tullut jo useampia mutta vain yksi kukkavarsi kerrallaan. Onhan se toisaalta ihan mukavaa, että kukinta kestää pitkään. Jospa ensi vuonna kukintoja olisi useampia yhtä aikaa, sillä vieressä olevat 'Stella d'Orot' ovat lopettaneet kukinnan jo ajat sitten ja ennen hortensioita koko penkin pään kukintapuoli on 'Arctic Snown' vastuulla. Purppurarevonhännän laitan tuon kohdan suunnitelmiin ensi vuodellekin, sillä se tuo hienosti kontrastia ja sopii väreiltään jokaiseen tuon kohdan kasviin.

Kalla kukkii kerrassaan muikean sävyisin kukin.

Vasta heinäkuun alussa kasvuun lähtenyt kalla ehti sittenkin kukkaan ennen syksyä ja tässähän on vielä kasvukauttakin jäljellä vaikka kuinka. Sen piti olla pussin kuvan mukaan vaaleanpunainen mutta olen enemmänkin kuin tyytyväinen tähän väriin. Oikea dramaattinen diiva. Toivottavasti se heräisi ensi vuonna vähän reippaammin eikä diivailisi melkein loppukesän puolelle saakka. Pitää vain muistaa kaivella se talteen riittävän ajoissa ennen talven tuloa. Kallan taustalla on sen kanssa yhtä lilliputtikokoiseksi jäänyt helokukonharja. Jos kalla ja kukonharjat jäivät minikokoisiksi, niin niiden ympärillä olevat gladiolukset ovat viihtyneet sitäkin paremmin. Näistä leikkasin ne valkoiset kukinnot keltaisen kaveriksi maljakkoon ennen kuin kaikki ehtivät retkahtaa pitkin maita ja mantuja.

Normaalia tummempi punahattu.

Keväällä 2024 kylvetyistä punahatuista pari on selvinnyt tänne saakka ja kumpikin kukkii nyt ensimmäistä kertaa. Toinen näyttäisi olevan samanvärinen kuin etupihan 'Magnukset' mutta toinen onkin paljon tummempi ja kukkii valtavan suurin kukin. Ne kasvavat lähekkäin luumutarhassa mutta eihän niitä saanut osumaan samaan kuvaan, kun toinen on retkahtanut vasemmalle ja toinen oikealle. Punahatut ovat minulle vielä sen verran uusi tuttavuus suurten talvitappioiden takia, etten ole ihan sisäistänyt sitä, että varsinkin nämä nuoremmat taimet kannattaisi tukea ennen kuin kukkavarret ehtivät kovin korkeiksi. 

Uusien punahattujen terälehdet aurinkopenkin 'Magnuksen' kukalla.

Aurinkopenkin 'Magnukset' pysyvät hieman paremmin pystyssä mutta niillä onkin vieressä pioneita ja muita korkeita kavereita, joista saa tarvittaessa lisätukea. Kukinta tulee olemaan tänä vuonna todella runsas kunhan pääkukinta alkaa. Nyt niissä on auki vasta kymmenkunta kukkaa. Tumma kasvi 'Magnuksen' kukan alla on purppurakeijunkukka 'Palace Purple'. Se on viihtynyt tänä kesänä erinomaisesti ja kukkinut todella runsaasti pitkän aikaa.

Kärhökaaripenkin punahattu, verrokkina taas ne luumutarhan kukkijat.

Kärhökaaripenkissäkin punahatut ovat selvinneet jo useamman vuoden. Kuvan punahattu kukki viime kesänäkin mutta silloin se ei ollut minusta näin kerrannainen. Väriltään se on pikkuisen 'Magnusta' tummempi mutta saattaahan se johtua myös varjoisammasta kasvupaikasta. Merkintöjen mukaan kasvi olisi todennäköisesti 'Magnuksen' siemenistä kasvanut. Ei olisi kyllä ensimmäinen kerta kun muistiinpanot menevät tällä tontilla sekaisin. Kuten kaikkialta muualtakin, niin myös tästä kohdasta on vuosien mittaan kuollut niin monta punahatun tainta, että kasvi voi loppujen lopuksi olla ihan mistä tahansa kylvöksestä peräisin. Joka tapauksessa takapihan punahattu on tätäkin selvästi tummempi ja isokukkaisempi.

Loistokärhöt 'Beautiful Bride' ja 'Rouge Cardinal'.

Heti kärhökaaripenkin punahattujen vieressä kukkivat kuvan loistokärhöt. Suurten kukkien ystävälle varsinkin 'Beautiful Bride' ison lautasen kokoisine kukkineen on oikea unelmien täyttymys, vaikka 'Rouge Cardinal' on myös yltänyt tänä kesänä hyvinkin maksimimittoihinsa, mitä tulee kukan kokoon. Tykkään muutenkin tämän alueen värimaailmasta. Taustan purppuraheisangervo 'Tiny Winen' värit toistuvat keijunkukissa ja maksaruohoissa (jotka eivät nyt näy kuvassa) ja muodostavat hienoja kontrasteja ympärillä olevien kasvien kanssa.

Puna-auringonkukka 'Red Sun', tsinnioita ja krassia.

Kasvimaalle esikasvattamani puna-auringonkukat ovat totisesti nimensä veroisia ainakin tämän yhden avautuneen kukan perusteella. Auringossa punainen väri hehkuu tumman- ja ruosteenpunaisen sävyissä. Harmillisesti joka ikinen nuppu ja tuo ensimmäinen avautunut kukka katsoo naapurin pihaa kohti mutta näen ne kuitenkin kotiin tullessani, jos muistan katsoa kasvimaalle päin. Ehkä kerään ne maljakkoon sitten kunhan kaikki avautuvat, niin saan ihastella niitä enemmän. Lämpimän keltaisesta krassista on sen sijaan riittänyt iloa niin itselle kuin pörriäisille. Kasvi on vallannut yli puolet omasta lavastaan, melkein koko käytävän puolentoista metrin matkalta ja aloittanut seuraavankin lavakauluksen valloittamisen. Taidanpa ensi kesänä istuttaa krassia kasvimaan raja-aidalle kiipeilemään, niin säästyy lavakaulustilaa hyötykasveille ja käytävätilaa kulkemiseen.

Loistokärhö 'Elsa Späth'.

Päivän kärhöksi valitsin tänään uhkeampien sävyjen puutteessa loistokärhö 'Elsa Späthin'. 'Rouge Cardinal' olisi muuten sopinut tähän väliin mutta tuli käytettyä se kortti jo edellisessä postauksessa. Ei Elsakaan sentään ihan hempeimmästä päästä ole ja onhan hän uhkea niin muodoltaan kuin kooltaan. Elsan kukinta on nyt vasta ihan aluillaan mutta kukkia näyttäisi tulevan ihan mukavasti. Tämä kaunotar korvaa aina määrän laadulla.

Valkosipulishow

Nyt tuli aika tarkistaa, kannattiko viime syksyn valkosipulien lajittelurumba ja kuinka valkosipulisato muutenkin onnistui. Nosto kyllä viivästyi vähän turhan paljon, sillä joistakin sipuleista olivat kynnet alkaneet jo erkautua toisistaan ja kuoret repeillä. Olisi pitänyt ottautua asialle vähintään viikkoa aikaisemmin, mielellään jopa heinäkuun loppupuolella. Laitan tämän ensi vuotta varten muistiin. Toinen muistettava asia on istuttaa valkosipulit jo syyskuun lopulla eikä vasta lokakuun puolivälissä niin kuin tein viime vuonna.

Valkosipulisato putsaamista odottamassa (paitsi oikean alanurkan sipulit on putsattu jo).

Nostin valkosipulit muutama päivä sitten mutta vasta eilen ehdin perkaamaan niistä huonot kuoret ja lehdet pois. Tällä viikolla onkin ollut niin sateista, että mukavampi oli auringonpaisteessa, joskin hieman koleassa säässä perata valkkareita. Asetuin sipulilaatikkoineni autotallin seinustalle, missä olin edes vähän tuulensuojassa.

Näiden piti olla erityisen tummanpunaisia.

Viime syksynä istuttelin itusilmuista kasvatettuja, muista poikkeavan värisiä kynsiä omiin riveihinsä. Tarkoitus oli seurata, kasvaako niistä saman värisiä sipuleita. Istutettavana oli pari todella tummapunaista valkosipulia, jotka maistuivat hyvin ärhäkältä. Kuten kuvasta näkyy, kynnet eivät tuottaneet sen punaisempia sipuleita kuin muutkaan. Pienemmissä oli enemmän punerrusta kuin kahdessa suurimmassa mutta tuskinpa sillä on värin suhteeen suurempaa merkitystä. Olisiko sitten jokin viime kesän kasvuolosuhteissa aiheuttanut emosipuleille poikkeuksellisen paljon punaista pigmenttiä?

Valkoisia pieniä ja verrokkina yksi keskikokoinen "normaali".

Viime kesänä löytyi myös toinen hyvin poikkeava värimuoto, nimittäin puhtaan valkoinen. Sen kynnet paljastuivat vasta istutusvaiheessa söpön vaaleanpunaisiksi, mikä oli todellinen superyllätys. Punaisista poiketen nämä valkoiset kynnet tekivät tismalleen emosipulien värisiä sipuleita. Jokainen oli jo ennen uloimmaisten kuorien irrottamista hyvin vaalea ilman punaisen häivähdystäkään, ja putsauksen jälkeen laatikossa oli elegantin luunvalkoisia valkosipuleita. Kynsien lopullinen väri paljastuu sitten kun sipulit on kuivatettu. Kovin pieniksi vain jäivät nämä eleganttiuden huipentumat mutta pieniä olivat viime syksyn kynnetkin. Tänä vuonna valikoin näistä isoimmat kynnet maahan istuttettavaksi, jolloin ensi kesän sadonkin pitäisi olla kookkaampaa. Ainakin viime vuonna nämä valkoiset olivat maultaan kaikista lempeimpiä.

Valkoiset ja oikealla 'Messidorit'.

'Messidoria' hankin pari vuotta sitten mutta menin heti alkuunsa sekoittamaan istutusmuistiinpanoni ja talvitappioitakin tuli. Viime kesänä yritin parhaani mukaan seurata, missä rivissä kasvaa minkäkin tyyppistä sipulia ja löysin pari mielestäni varmaa 'Messidoria'. Arvioni osui oikeaan, sillä niistä riveistä kasvoi selvästi erilaisia valkosipuleita. Ihan alkukaudesta eroa ei juurikaan huomannut mutta varsien kasvaessa korkeammiksi 'Messidorit' tuntuivat selvästi "huojuvaisemmilta" kuin vanhat Aleksandrana pitämäni valkosipulit. Siinä missä Aleksandran jäykät varret sojottivat vielä muutama päivä nostonkin jälkeen tikkusuorina, 'Messidorit' voisi kuvitella aivan hyvin letittävänsä siistille palmikolle. Eron taipuisuudessa näkee vaikkapa tämän jutun aloituskuvasta. Loppukesästä melkein jokainen 'Messidor' rupesi kehittämään varteensa epämääräisiä molluskoita, joiden opin olevan itusipuleita. Tyypillistä tälle lajikkeelle. Sipuleita nostaessa yhdestä paljastui samanlainen möllykkä aivan sipulin päältä. Samanlainen tapaus ilmeisesti sekin, sijainti vain oli eri kuin noissa muissa. 

"Barbapapa"-'Messidor', eli sipuli alla, kehittyvä itusipulirypäs päällä.

Ja tässä sama ilmiö Aleksandralla, itusipulit vain pidemmälle kehittyneitä.

Äskeisen kuvan sipuli teki kesällä erikoisesti kaksi skeippiä, jotka nappasin pois samaan aikaan kuin kaikilta muiltakin. Sen jälkeen se alkoi kasvattaa jäljelle jääneisiin tynkiin noita itusipuleita. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun tämän kannan valkosipulit tekevät mitään poikkeuksellista. Se on ollut hyvin varma kasvatettava ja kasvanut vuodesta toiseen samalla tyylillä. Mahdollisesti tämän sipulin kohdalle onkin sattunut joku poikkeustilanne tai vaurio, joka on saanut sen villiintymään. Itse raapi (=se valkosipuli siellä varren ja juurien välissä) oli kuitenkin suurehko, joten sen kokoon maanpäälliset kasvun kummallisuudet eivät vaikuttaneet.

Syötäväksi kuivatettavia 'Messidoreja' vasemmalla ja epävarmoja tapauksia oikealla.

"Ehkä Messidor" -riveistä paljastui kookkaita sipuleita, jotka tekivät tanakat varret. Siinä missä varmoilla 'Messidoreilla' pienehköjä kynsiä kasvoi tiheässä ja jopa kerroksittain, näissä tuntui olevan isoja kynsiä enimmäkseen siististi varren ympärillä yhdessä rivissä. Sipulin malli siis viittasi enemmän Aleksandraan. Näitä en aio istuttaa maahan, vaan ne syödään talven mittaan. Aion pitää ne kuitenkin vähän erillään muista siltä varalta, että voin vielä tarkistaa arvioni ruuanlaittovaiheessa. 'Messidorin' kun pitäisi olla maultaan miedompi kuin sen vanhan lajikkeeni, joka on varsin voimakasarominen.

Iso Aleksandra-oletettu ja kaksi luultavasti Marjattaa.

Marjatat ovat peräisin isännän edesmenneen tädin kasvimaalta ja ne ovat ilmeisesti alkujaan jotain vanhempaa suomalaista kantaa. Valitettavasti nekin sekoittuivat toissa syksyn muistiinpanovirheiden takia ja niitä ei kasvutavan perusteella pysty erottamaan Aleksandrasta. Raapia tarkastelemalla pieniä eroja kuitenkin löytyy. Siinä missä Aleksandra tekee vähän mutta järjettömän suuria kynsiä, Marjatalla kynsiä on enemmän. Kuvasta ei erotu, mutta käsin tunnustelemalla noissa pienemmissä raapeissa tuntui olevan ainakin seitsemän, ehkä jopa kahdeksan kynttä, verrokissa näkee selvästi kynsiä olevan vain viisi. Marjatta-valkkarin kuorissa voi myös olla enemmän ruskeaa väriä mutta se ei ole varma tuntomerkki. Tänä vuonna uloimmissa kuorissa oli vain hienoinen aavistus rusehtavampia viiruja punaisten joukossa.

Luotettava Aleksandra teki jättikokoisia sipuleita.

Sittenpä Aleksandraan. Olen hiljattain alkanut seurata Valkosipulin maailma -blogia ja opin sieltä, että Aleksandra-nimen alta voi löytyä monia eri lajikkeita ja useita kasvuryhmiä. Aleksandra-nimistä lajiketta ei ole edes olemassa ja arvaatte varmaan, mikä kriisi siitä tällaiselle nimi kaikille -ihmiselle meinasi tulla. Onneksi sain samalla helpotusta tiedonjanon tuskaani oppimalla, että valkosipuleilla on erilaisia kasvuryhmiä. Tämä Aleksandrana yli kymmenen vuotta pitämäni valkkari kuuluu melko varmasti rokaleiden kasvuryhmään. Varsinainen "roikale" se onkin, kun katsoo raapien kokoa eikä varsistokaan mikään pieni ole. Maan päällä tönötti loppukesällä vähintään 80-senttisiä varsia, vaikka niistä oli skeipit napsittu jo kesällä pois. Niiden kanssa pituutta olisi ollut varmasti reippaasti yli metrin. Kunnioitettavasta mitastaan huolimatta varret pysyvät aina napakasti pystyssä. Aion kutsua näitä paremman nimen puutteessa edelleen Aleksandroiksi kunnes niille löytyy oikeampi nimi. Tai löytyneekö koskaan, sillä kasvatin nämä aikoinaan kirpparilta ostamistani itusilmutaimista.

Isoimmalla raapilla oli melkoisesti ympärysmittaa. Taustalla lisää jättejä.

Ja loppuun vielä lukuja tämän vuoden valkosipulisadosta. Istutin syksyllä 65 kynttä, joista kaikki lopulta lähtivät kasvuun. Kesän aikana penkistä syötiin neljä valkosipulia, joten nostettavaksi jäi 61 (kukkapenkeistä löytyneet valkosipulit syötiin ensimmäisinä eikä niitä ole näissä laskuissa mukana). Nyt nostetuista sipuleista isoja oli 33 ja pieniä 13. Isoiksi laskin ympärysmitaltaan suunnilleen 16cm:n ylittävät mutta joukossa oli kiitettävän paljon 20 sentin tienoilla keikkuvia jättejä. 20 priimakuntoista otin erilleen talven varalle kuivattavaksi, 21 "lajikevarmaa" sipulia (=valkea, 'Messidor', Marjatta sekä Aleksandra) on erillään odottamassa maahan istuttamista. Kaikkia kynsiä en niistäkään istuta maahan, vaan ylimääräiset menevät ruuanlaittoon. Valitettavasti loput 20 valkosipulia oli tavalla tai toisella vikuuntuneita ja ne menevät ihan ensimmäisinä keittiötarpeiksi. Muutamalla "vika" oli vain liian myöhäisen noston takia ehjien kuorikerrosten puuttuminen mutta suurimpaan osaan oli eksynyt sipulikärpänen ja toukat olivat kaivelleet joko niiden varsia tai joistakin itse kynsiäkin. Toukkaiset varret leikkasin pois ja talloin kivilaatan päällä littanaksi ennen kuin laitoin lämpökompostoriin. Joka vuosi löytyy pari sipulikärpäsen vaivaamaa valkkaria mutta tänä vuonna niitä oli erityisen paljon. Harmillista, mutta sanoisin silti valkosipulisadon onnistuneen tänä vuonna erinomaisesti.

Loistokärhö 'Rouge Cardinal'.

Päivän kärhöksi pääsee komeasti jo pitkään kukkinut loistokärhö 'Rouge Cardinal'. Se on kärhöistäni lähinnä valkosipulipenkkiä ja ansaitsi siitäkin syystä päästä mukaan juuri tähän postaukseen.