Joulu ministi: 3

Sielläpäs on jo maalaushommat hyvässä vauhdissa. Tässä huushollissa ei olla niin moderneja, että hameväki kiipeäisi tikkaille laipiota maalaamaan. Nestori tekee ja Inkeri toimii Minnin kanssa työnjohtajina. Isolla pensselillä sutii nopeasti uutta väriä pintaan eikä mene kuin hetki, kun on tupa valmis. Tarkkana saa Nestori kyllä olla, ettei maalia mene tapettiin tai hirsiseiniin. Maalarinteippikin kun taisi unohtua ostoslistalta.

Kylläpä nyt pikkuinen koti raikastui selvästi, kun entinen tumma laipio sai raikkaan valkoisen pinnan. Jännästi muuten maalauksen jälkeen tasaisen ruskea katto on saanut selvän laudoituksen... Taitava maalari vai taikamaalia?

Kyllä nyt kelpaa rentoutua sohvalla ja nauttia työn jäljestä.

PÄIVÄN PÄHKINÄ: Mitä huomenna tapahtuu? Jos joku sattuu hyppäämään mukaan kalenteriin vasta nyt, niin kuvissa tai tekstissä saattaa olla vihje tulevasta.

Joulu ministi: 2

No jopas! Mikäs homma nyt on menossa? Osasittekos eilen aavistaakaan, mitä tänään tapahtuisi?

Miniväki aloittelee selvästi maalaushommia, kun on levitelty suojamuoveja ja haettu kellarin kätköistä tikkaat. Ostosreissulta tarttui tietysti mukaan myös eri kokoisia maalipensseleitä, sillä eihän sitä yhdellä pärjää. Mitähän noista tarvitaan ensimmäisenä?

PÄIVÄN PÄHKINÄ onkin superhelppo: Mitä huomenna maalataan ja kumpi kiipeää tikkaille?

Joulu ministi: 1

Tervetuloa seuraamaan Nestorin, Inkerin ja Minnin jouluvalmisteluiden etenemistä. Tiedossa on varmasti jännittäviä ja hauskoja hetkiä, ehkä myös hieman kohellusta ja kommellusta. Katsotaanpa, mitä tänään pikkukämpässä puuhaillaan.

Jahas, sitä on sitten käyty shoppailemassa ihan urakalla. Minnikin ihmettelee, miten paljon tavaraa Nestorin ja Inkerin mukana on tullut. Mitäs kaikkea paperikassista ja Inkerin korista löytyykään?

Uusia keittiötarvikkeita ainakin on hankittu. Kyllä nyt kelpaa jouluherkkuja kokkailla! Onkohan jossain ollut minijoulumarkkinat, sillä noin hienoja keittiövälineitä ei varmasti ole mistään halpamarketista hankittu. Ihan näyttävät käsintehdyiltä kauhoilta ja kapustoilta sun muilta tykötarpeilta. Muusinuijakin näyttää niin tukevalta, ettei varmasti hajoa, vaikka sattuisi raaka peruna olemaan kypsien joukossa.

Talouspaperiakin voi aina välillä tarvita. Seinätelineessä se onkin näppärästi käden ulottuvilla eikä vähennä jo ennestään niukkaa pöytätilaa.

PÄIVÄN PÄHKINÄ: Mitähän huomenna tapahtuu? Kuvista tai tekstistä löytyy pieni vihje, josta voi ehkä päätellä oikean vastauksen.

Lähtölaskenta alkaa

Marraskuun viimeinen päivä tuntuu minusta usein siltä, että pitkä ja pimeä syksy päättyy. Joululoman alkuun ei ole kuin muutama viikko ja niistäkin suurin osa täyttyy työllä ja loput jouluvalmisteluilla.

Vihdoin sain laitettua pihdan oksat julkisivun kukkalaatikoihin ja viriteltyä niihin valosarjat.

Suureksi pettymyksekseni talviset maisemat hävisivät meiltäkin hyvin nopeasti, kun pakkaset loppuivat ja tilalle tuli vesisadetta ja kuuden asteen lämpötiloja. Nyt on enää pieniä rippeitä jäljellä eikä sitäkään vähää varmasti olisi, jos maa ei olisi ollut tukevasti roudassa lumien sataessa. Olin jo melkein varma siitä, että syyskylvöt jäisivät tänä syksynä tekemättä mutta jos sää pysyy tällaisena, niin kyllähän tässä ehtii vaikka mitä vielä kylvää. Eilen oli vielä maanpinta jäässä, joten en lähtenyt kaivelemaan perennansiemenvarastojani. Ennusteiden mukaan plussakeliä ja vesisadetta on vielä ainakin viikon verran. Ehkäpä siis ensi viikonloppuna tulee tehtyä syyskylvöjäkin. Pitänee tarkistaa, olisiko varastoissa jotain syyskylvöihin kelpaavia hyötykasvien siemeniä. Jos ei ole, niin perennansiemeniä ainakin riittää.

Luumutarha näyttää kovin ankealta.

Isorikkoja oli vähän maisteltu.

Luulisi, että lumien sulettua jänöille olisi heinääkin mussutettavaksi eikä tarvitsisi kukkapenkkeihin tulla. Ehdin jo puoli sekuntia ihmetellä, miten isorikot ovat levittäytyneet peräti 40cm:n päähän alkuperäisestä kasvustostaan ennen kuin tajusin, että rusakko niitä oli vain ripotellut pitkin poikin. Saisi syödä ennemmin lemmikkejä ja voikukkia. Onneksi suurin osa isorikoista oli jätetty syömättä. Suojaamatta jättämiäni luumupuun vesojakin oli maisteltu. Ne olisi voinut vaikka mutustella ihan maata myöten, niin ei olisi tarvinnut ensi kesänä olla repimässä.

Jouluruusustakin oli käyty syömässä lehtiä. Onneksi nuput olivat jääneet toistaiseksi huomaamatta.

Sateella kun ei paljoa viitsi ulkoilla, niin päätin vihdoin ja viimein puhdistaa ja lajitella loppukesän ja syksyn aikana keräämäni siemenet omiin pusseihinsa. Tuoksuherneitä on nyt taas monen vuoden tarpeiksi. Yhdessä pussissa on valkoisista kerättyjä siemeniä, toisessa punaisia, kolmannessa liilan ja violetin sävyjä ja neljänteen menivät kaikki ne, joiden väristä ei ollut keräyshetkellä varmuutta. Olen monena vuonna kasvattanut valkoisia ja punasävyisiä tuoksuherneitä mutta tänä vuonna vanhasta sekoituspussista sattui tulemaan muutama niin kaunis sinisävyinen, että ensi vuonna voisikin vaihteeksi laittaa niitä kasvamaan enemmän. Valkoisia tosin pitää olla aina, sillä ne tekevät pisimmät kukkavarret ja ovat siten parhaita maljakkokukkina. Tuoksuherneiden lisäksi keräsin kamomillaa, auringonkukkaa, keltatörmäkukkaa, kissankelloa, ketoruusuruohoa sekä jotain kesäkukkaa (ehkä toukoraunikkia, olin unohtanut merkitä pussiin nimen).

Tänä vuonna muistin kerätä ahkerasti siemeniä.

Miniväen, joulukalenterien ja aivopähkinöiden ystäville on taas jännittäviä hetkiä tarjolla, sillä kaiken muun kiireen ohella olen koko syksyn ajan hiljalleen väkertänyt kuva kerrallaan Nestorin, Inkerin ja Minni-kissan joulukalenteria. Rehellisyyden nimissä on kyllä myönnettävä, että osa rekvisiitasta on tehty jo kesälomalla ennen kuin koko joulukalenteriajatus oli edes mielessä. Muuten tämä olisikin ollut aivan mahdoton urakka. Kunkin päivän luukku on ajastettu ilmestymään aamuseitsemältä, joten vaikkapa aamupuuroa lusikoidessa voi samalla kurkata päivän aivopähkinän ja käyttää koko loppupäivän sen pohtimiseen. Tänä vuonna kalenterin ideana on arvata, mitä seuraavan päivän luukussa tapahtuu ja kirjoittaa vastaus kommentteihin ennen seuraavan luukun ilmestymistä (tai jälkijunassa, jos vannoo, ettei käynyt kurkkimassa oikeaa vastausta etukäteen. Yleensä joko jossain kuvassa tai tekstissä on pieni vihjaus tuleviin tapahtumiin mutta ei ihan aina, joten mielikuvitusta ja ehkä myös vanhempien luukkujen tuntemusta tarvitaan. Palkintoja ei ole luvassa mutta kaikki oikein veikanneet saavat virtuaaliset onnittelut ja iloiset kiitokset osallistumisesta. Kukaan ei myöskään kiellä laskemasta saamiaan pisteitä ja voittajaksi voidaan myös julistaa se, jolla on jouluaattona eniten pokkaa hihkaista pistemääränsä kaikkien tiedoksi.

Tänään vietetään ensimmäistä adventtia ja sen tietää miniperhekin.

Jos haluaa, niin voi jo yrittää veikata, mitä huomenna tapahtuu. Tämän päivän kuvassa ei ole siihen mitään vihjettä, sillä en laskenut tätä vielä kalenteriin mukaan. Sen voin kyllä sanoa, että en usko kenenkään arvaavan oikeaa vastausta. Paikoillanne, valmiit, hep! Minimatka jouluaattoon alkaa ja sitten ei olekaan kuin pieni hyppäys vuodenvaihteeseen.

Puutarha on valkoinen

Komeamaksaruoho lumikuorrutuksella.

Loppusyksyn pimeys on vaihtunut ainakin meillä jo hieman valoisampiin tunnelmiin. Maanantaina oli lunta maassa suunnilleen sentin verran ja torstaina iltapäivästä alkoi semmoinen pyrytys, että ei enää tarvinnut miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä. Kyllä tämä nimittäin jo talvelta tuntuu, vaikka pakkasta ei enää olekaan kuin pari astetta. Viikolla tulikin jo maistiaiset melkein -10 asteen pakkasesta.

Kivikkorinnettä maanantaina 17.11.2025.

Lumi paljasti taas, minkälaista liikennettä puutarhassa on. Rusakot olivat käyneet jo popsimassa monessa kohdassa vihreinä lumen alle jääneitä perennoja mutta onneksi suojaamatta jääneistä alppikärhöistä ei oltu vielä käyty maistelemassa edes oksankärkiä. Ryhdistäydyin tänään sen asian suhteen ja kieputin samaan verkkohäkkiin koko majapenkin kärhömajan ja sen vieressä olevan seinäkkeen tarha-alppikärhö 'Albina plenan'. Samalla tuli estettyä pääsy puutarhakomposteille mutta eihän sinne tarvitse talvella päästäkään. Jospa myös rusakot etsivät nyt jonkun toisen reitin (huom. metsästä!) sen sijaan, että lompsisivat suoraan kompostien ohi poluille tutkimaan, josko joku verkko olisi painunut lumen alla sen verran, että pääsisi herkuttelemaan kasveillani.

Majapenkki ja osa kärhökaaripenkkiä tänään lauantaina 22.11.2025.

Puutarhassa näkyi myös odotetusti hyvin paljon myyrien ja hiirien jälkiä. Kauhulla odotan, millaisia tuhoja ensi keväänä näkyy. Onneksi liiterin luota löytyi myös kärpän jäljet, jotka kiertelivät kiitettävän suurella alueella takapihan puolella ja patiolla. Toivottavasti kyseinen peto viihtyy niin kauan meidän pihalla, ettei olisi enää pikkujyrsijöistä huolta. Jostain syystä loukkuihimme ei ole viime aikoina eksynyt yhtään myyrää. Liekö sitten vanhentuneet syötit? Huomisen ohjelmassa on vaihtaa niihin uudet ja testata, alkaako saalista kertyä paremmin. Kärpälle kyllä riittää talvievästä, vaikka muutama loukkukin olisi vintillä ja varastoissa vähentämässä siimahäntien määrää.

Aaargh!

Yllä olevan kuvan näky odotti minua maanantaiaamuna, kun lähdin hakemaan ulkovarastosta rosmariinia eteiseen. Tiistaille kun oli luvattu kovempaa pakkasta, niin ei uskaltanut enää pitää siellä talvetettavia kasveja. Rosmariiniruukun vieressä, vanhan silityslaudan päällä ikkunan edessä, olivat viimeisimpänä ostamani kukkasipulit, jotka ruukutin kellarissa talvetusta varten. Olin suunnitellut pitäväni ne reilusti pidempään varaston puolella, sillä kellarissa on vielä aika lämmintä. Kun näin kesälumipisararuukkuun kaivetun montun ja rosmariinin juurella jyrsityn sipulin, nostin kukkasipulit turvaan kellariin. En minä niitä jyrsijöiden ruuaksi hankkinut. Oli kyllä myyrä tai hiiri nähnyt vaivaa, kun oli päättänyt kiipeillä metrin korkeudelle silityslaudan metallijalkoja pitkin. Vai seinää pitkinkö se sinne kiipesi? Onneksi muita kukkasipuleita ei oltu kaiveltu ja ehkä tuo maisteltukin sipuli lähtee vielä kasvuun kun oli vain pikkuisen alaosan sivusta jyrsitty. Vai eihän juuri tuolla sipulilla ollut kookas sivusipuli vieressä?

Mitä, poroja?!?

Tien ylittävät sorkkajalat olivat onneksi satojen kilometrien päässä puutarhastani. Viime viikonloppuna piti käväistä Pohjanmaan suunnalla opiskeluhommissa ja sieltä sunnuntai-iltapäivällä takaisin ajellessa näimme kauempaa, että vastaantulevan auton valojen edestä vilahti joku elukka. Hidastimme vauhtia ja katselimme, kun kymmenkunta eläintä köpötteli tien yli. Eivät ne sentään poroja olleet, vaan luultavasti metsäpeuroja. Sen verran hämärää alkoi jo neljän maissa olla, että kuvista ei paljoa selvää saanut. Hauska niiden menoa oli katsella mutta kieltämättä loppumatkan ajan tuli tarkkailtua hyvin tarkasti tien pientareita, ettei tarvitse ihmetellä seuraavaksi mitään eläintä auton konepellillä. 

Purppuraheisiangervosta oli tullut torstain lumipyryssä lumipallopensas.

Purppuraheisiangervon talvinen asu sai jostain syystä minut iloiselle mielelle. Ihastelin pensasta monta kertaa lumia kolatessani mutta urakan jälkeen kävin kyllä ravistelemassa niin siitä kuin muistakin pensaista lumikuormaa vähemmäksi. Ei nyt tarvitse vielä näin alkutalvesta yhdenkään oksan murtua lumitaakan painosta. Ollaankos teillä jo päästy etsimään pulkat ja lumikolat varastosta?

Vihdoin auringonpaistetta!

Purppuraheisiangervo Tiny Wine

Ai että olin odottanut pakkassäätä ikuisen tihkusateen jälkeen. Olisin ollut aika tyytyväinen jo pelkkään pikkupakkaseen mutta kun sen kylkiäisinä tuli maanantaina kaunis auringonpaiste, niin olihan se aika luksusta. Ensimmäistä kertaa viikkokausiin lähdin ennen työpäivää kunnolla ulkoilemaan ja ehdinkin melkein tunnin verran puuhailla ennen kuin piti valmistautua töihin lähtöön. Maanantain jälkeen tosin palattiin takaisin samoihin masentaviin vesisadekeleihin mutta keskitytään nyt mieluummin niihin pakkaspäivän kuviin ja tunnelmiin.

Punahatun siemenkota

Purppurakeijunkukka 'Palace Purple'

Puuhailuni oli siis lähinnä puutarhassa haahuilua ja kuuraisien kasvien kuvaamista. Tyhjensin myös vihdoin viimeiset tomaatti- ja paprikaruukut ja nostelin ne sekä osan autotallin seinustalle kertyneistä ruukuista varaston hyllyille. Yksi ruukku tosin jäi vielä puutarhakompostoriin alassuin, sillä siihen oli päässyt satamaan vettä ja eihän multa silloin irtoa ilman väkivaltaa tai plussakeliä. Tyydyin odottamaan jälkimmäistä, mitä sitä suotta niin kaunista aamupäivää tuhlaamaan turhaan riehumiseen. Hajoaisi vielä ruukkukin siinä touhussa. Karon kanssa toki riehuin senkin edestä. Karokin intoutuu juoksemaan paljon enemmän pikkupakkasella kuin vesisateella märällä nurmikolla. En kyllä saanut yhtään onnistunutta kuvaa Karon hepuleista, joten joudutte tyytymään yhteen poseeraukseen.

Neiti Nätti aamuauringossa.

Karo taas vähän säikäytti meitä. Tai hänen purukalustonsa. Hammaskiven poistossa eläinlääkäri oli katsonut, että parissa hampaassa olisi aivan kuin hammassyöpymää, mikä on kai vanhemmilla kissoilla yleinen sairaus. Oma eläinlääkärimme ei ollut koirilla nähnyt sitä. Meidän käskettiin varata kiireesti aika hammaskuviin ja uhkailtiin hampaidenpoistolla. Nyt on koiran purukalusto kuvattu ja onneksi ei ollut sitä syöpymää eikä edes tarvetta poistaa yhtään hammasta. Paria leegoa pitää vain seurata ja yrittää pitää tarkasti puhtaana, jotta alkava parodontiitti ei pääse etenemään. Samoilla eläinlääkärireissuilla otettiin varmuuden vuoksi myös perusverikokeet, kun on kuitenkin seniorikoirasta kyse. Niissä oli kaikki viitearvojen sisällä, joten muuten ei ole Karon terveyden suhteen huolen häivää. Kuulokin tuli muuten puolivahingossa todistettua toimivaksi, sillä hammaskuvausta maksaessani ja toimenpiteistä kassahenkilön kanssa jutellessani alkoi takahuoneesta kuulua hyvin surkeaa uikutusta (Karo kommunikoi normaalistikin enemmän vikisemällä, uikuttamalla ja ulvomalla kuin haukkumalla). Ääntäkään ei kuulunut ennen kuin aloin puhua ja ainakin viisi minuuttia olin kuitenkin siinä jo ehtinyt odotella. Tästä lähtien tiedämme, että Karolla on vain valikoiva kuulo silloin kun se vaikuttaa olevan täysin kuuro.

Kasvit kellarissa.

Pakkasten tultua päätin nostaa kasvit ulkovarastosta kellarin puolelle talvehtimaan. Viimeistä ruukkua nostaessa tuli ihan tunne, että olenkohan unohtanut jotain, kun kellari näyttää niin tyhjältä. Pelargonilaatikoitakin laitoin sinne kaksi, vaikka ne olisivat mahtuneet ulkoeteiseenkin. Tänä vuonna oli vain sellainen tunne, että jossain murkassa voisi olla edes vähän vähemmän ruuhkaa. No nyt on: sekä kellarissa että eteisessä. Kellarin kasveistakin vain puolet on omia ja loput ovat tulleet äidiltäni talvihoitoon.

Myyrät/hiiret ne vaan jaksavat...

Huomasin kasveja siirrellessä, että toisesta pelakuulaatikosta oli käyty nyppimässä lehtiä pois. Ne löytyivät metrin päästä ämpäristä, johon olin aiemmin kesällä sullonut etanaraesäkin. Joku hiirulainen oli nimittäin käynyt jyrsimässä säkin alareunaan reiän, josta valui etanaraetta pitkin lattioita. Eipä paljoa ämpäri auttanut, sillä nyt säkin yläosaan oli jyrsitty useitakin reikiä ja ovelasti piilotettu ne pelargonin lehdillä ja kompostikuivikeämpäristä haetuilla valkosipulin kuorilla sekä juurilla. Kyllä näyttää olevan oikeaa hiirten herkkua tuo etanarae! Kantta ei ollut tähän hätään laittaa ämpärin päälle mutta nostin sen varaston kaappiin ja laitoin vielä rautakangenkin nojaamaan ovea vasten, jotta jyrsijät eivät herkuttelisi koko talvea etanarakeella. Varastossa on ollut hiirenloukkukin viritettynä mutta myyrä ei ole erehtynyt menemään siihen. Olisi varmaan pitänyt laittaa etanaraetta syötiksi. Siirsin kuitenkin loukun eri nurkkaan, jos vaikka sillä saisi tuholaisen nalkkiin.

Lahopuu oli puskenut pakkasella kosteutta sisältään hauskaksi lumipölyksi.

Vaikka puutarha vaikuttaa täysin mustanruskeankirjavalta, niin löytyi sieltä purppuraheisiangervojen lisäksi myös pikkuisen muita värejä. Keijun- ja haltiankukat pysyvät nätteinä talven tuloon saakka ja varsinkin luumutarhan laajennukseen oli tullut tehtyä oikein yllättävän lupaava loppusyksyn istutus. Perennojen kaverina on myös alppiruusu, joten edes yksi kohta puutarhasta on talven tuloon saakka katseltavan näköinen kunhan kasvit vielä vähän kasvavat.

Etualalla tupastiarella 'Pink Skyrocket', keskellä itse risteytettyjä keijunkukkia, ylälaidassa tarhavarjohiippoja.

Kellukkaristeymäkin yrittää pysyä edustuskelpoisena vielä tähän aikaan vuodesta.

Alan hiljalleen kallistua siihen, että ovat nuo kellukatkin ihan kivoja kasveja, vaikka niiden kukinta onkin vähän sellainen joka suuntaan harottava ja kukatkin ovat pienemmänpuoleisia. Kuvan kellukka odottaa edelleen lopullista paikkaansa, jonka ehkä pitäisi olla hieman kauempana polusta kuin mitä se nyt on. Ei kuitenkaan kovin kaukana, jotta sen ruska-asua pystyy hyvin ihastelemaan ja kyllähän ne kellukat taitavat keväälläkin herätä hyvissä ajoin. Näkyvälle paikalle olisi siis ihan hyvät perusteetkin.

Muut kärhöt ovat mustuneet ajat sitten mutta tarhaviinikärhö 'Krakowiak' on edelleen vihreänä.

Kuurainen kuutamohortensia

Leikkasin osan mustilan- ja syyshortensioiden kukinnoista pois, jotta lumi ei talvella taivuttaisi oksia ihan niin paljoa. Ei niitä aina ehdi käydä ravistelemassa ajallaan pois. Muutenkin minusta on kiva, jos pensaat pysyvät talvellakin suht ryhdikkäinä eivätkä hautaudu heti lumen alle. Pienemmät kukinnot ja vahvoihin oksiin vähän isommatkin jätin koristamaan pensaita. Ruskeasta väristään huolimatta ne ovat minusta kauniita kuuraisina ja puuterilumen hunnuttamina.

Sama heisiangervo Tiny Wine kuin aloituskuvassa.

Tämä aamu valkeni hyvin harmaana ja räntäsateisena. Maa on jo hitusen vaaleampi kuin kertaakaan tänä syksynä. Jokohan se nyt alkaisi kääntyä talveen? Hyvää viikonloppua!

Harjaneilikoita isille

Aina ei muista tai ehdi kaikkien kasvien kukintaa raportoida ajallaan mutta onneksi on tämä pimeä, kolea, sateinen ja muutenkin melkein kaikin puolin tympeä ajanjakso, jota loppusyksyksikin kutsutaan. Puutarhassa ei tapahdu yhtikäs mitään mielenkiintoista ja vaikka tapahtuisi, valo ei riittäisi kunnollisten kuvien ottamiseen. Nyt on siis hyvä hetki päästää parrasvaloihin kukkaset, jotka jäivät kesällä muiden jalkoihin. Jo yksi harjaneilikan kukinto muodostaa pienen kukkakimpun. Mikä olisi siis parempi kukka juhlistamaan isänpäivää kuin monta kimppua niitä?

Olen viskonut harjaneilikan siemeniä aurinkopenkkiin mutta vähän huonosti ne ovat itäneet eivätkä kaikki taimet ole edes selvinneet ensimmäisen talvensa yli. Yksi mätäs onneksi on pärjännyt kohtuullisen hyvin ja kukkikin kiitettävästi melkein koko kesän. Olin iloinen siitä, että taimista tuli monen värisiä kukkia. Yhtenä vuonna suurin osa oli nimittäin samanvärisiä tai sitten juuri sillä värillä sattui olemaan elinvoimaisemmat taimet, jotka kukkivat muita runsaammin. Valkovoittoisia kukkia tänä vuonna ei tullut. Ne kukkivat aikaisemminkin selvästi punaisia nihkeämmin, joten ehkä niillä ei vain ole niin kestävät geenit kuin muilla väreillä.

Harjaneilikoiden kukintaa heinäkuun puolivälissä.

Tummimman punaista oli haastavaa kuvata ja tässäkin kuvassa väri on minusta aika helakka.

Tämä oli suosikkivärini viime kesän harjaneilikoista.

Hyvää isänpäivää kaikille isille!