Mylläystä aurinkopenkissä

Siedän mielestäni melko paljon keskeneräisyyttä mutta nyt alkoi sen verran tympiä etupihan keskeisen alueen aukkopaikat ja vuosien takaisten virhearviointien rehotus, että teki mieli tarttua lapionvarteen.

Rikkaruohoa, rehotusta ja liian kookas kasvi penkin etualalla.

Aukkopaikka aidan edessä oli hyvä niin kauan kun ritarinkannukset vielä kasvoivat siinä. Niiden hävittyä lopullisesti muutama vuosi sitten olen pyöritellyt ties minkälaisia suunnitelmia kyseiseen kohtaan. Mielessä on ollut uusia ritarinkannuksia, kärhöseinäkkeen rakentamista, paeonia rockii ja vaikka sun mitä mutta suunnitelman asteelle ne ovat jääneet. Ritarinkannuksille paikka oli liian kuiva, aurinkoinen ja tuulinen. Parimetrinen kärhöseinäke taas näyttäisi kummalliselta, vaikka peittäisikin mukavasti näkymää naapuriin. Tosin meidänkin naapurikyttäys hankaloituisi samalla, joten se oli hylättävä suunnitelmalistalta. Paeonia rockii on edelleen puolittain suunnitelmissani mutta aika näyttää, raskinko joskus hankkia sellaisen.

Kaatosade yllätti, kun olin juuri saanut istutettua ranskantulikukan aidan eteen.

Ranskantulikukkia tuli aikoinaan istuteltua vähän kummallisiin paikkoihin, sillä kuvittelin sen ensinnäkin jäävän pienemmäksi ja toisekseen olevan vain kaksivuotinen tai muuten lyhytikäinen. Viidettä kesää ne täällä jo kukkivat ja kasvavat vuosi vuodelta sekä korkeammiksi että leveämmiksi. Viime kesänä laitoin muutaman uusiin koteihin ja nyt tuli aika ottaa seuraavat käsittelyyn. Pionit ja keltaheisiangervo 'Dart's Gold' luultavasti kiittävät saadessaan lisää tilaa. Siirsin ranskantulikukan penkin etualalta ritarinkannusten jättämään aukkopaikkaan ja löysin samalla sen alta valkoisen punatähkän. Tulikukka muhkeine juurineen pärjää erinomaisesti kuivuudessakin ja se tuo kukkiessaan korkeutta aidan viereen. Tuulta ja kaatosadetta se ei välttämättä kestä sen paremmin kuin ritarinkannuskaan mutta aitaan on helppo käydä sitomassa ongelman ratkaiseva tukinaru.

Ranskantulikukan juuri oli paksumpi kuin ranteeni.

Istutin sadekuuron jälkeen ranskantulikukan eteen matalaa siperiankurjenmiekkaa, joita oli jo muutama siellä ennestään. Kurjenmiekkojen eteen pääsi törmäkatkero, joka ei oikein sopinut entiselle paikalleen. Aidalla kasvavan loistokärhö 'Elsa Späthin' ja tiukukärhö 'Arabellan' välissä on ollut vain sipulikukkia ja lemmikkiä. Päätin siirtää sinne varjokujan portin viereltä tähkähietaliljan, joka oli hukkumaisillaan köynnöskuusaman sekaan.

Ainakin siellä kasvaa nyt jotain. Ranskantulikukka otti vähän nokkiinsa siirrosta.

Seuraava ongelmakohta.

Keskemmällä penkkiä oli toinen ongelmaksi äitynyt ranskantulikukka. Se retkahti edellisissä rankkasateissa ja tuulissa joka suuntaan ja peitti nyt puolet kaikista vieruskavereistaan alleen. Sen poisto sai aikaan oman ketjureaktionsa, sillä alta paljastui melkoinen lemmikki- ja oreganosotku. Viittakurjenmiekatkin piti jakaa, sillä juurakkopötkylät olivat ihan toisissaan kiinni isoina laattoina.

Kottikärrystä loppui tila jo alkuunsa ja kukapa sitä nyt kesken hommien lähtisi tyhjentämään...

Näyttääpäs tyhjälle.

Aidan eteen pensaiden väliin jäi sopivasti paikka viimekesäiselle punahatun siementaimelle. Täyttäköön tilaa siihen saakka että pensaat yltävät toisiinsa kiinni. Istuttelin punahatun eteen kurjenmiekkoja ja totesin, että vielä jäi tilaa jollekin. Autotallin seinustalla odottelikin sopivasti poistolaarista löytynyt tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon', josta tulisi aika sähäkkä pari keltaheisiangervolle. Keväällä hankittu loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud' taas sopisi hienosti viereiseen purppuraheisiangervo 'Diaboloon', joten eikun kuoppaa kaivamaan. Siinä olikin kerrassaan pehmoinen, kivetön maa kaivettavaksi. Alkuperäinen suunnitelmani oli pitää Comtesse ruukussaan ensi kevääseen saakka mutta nyt se oli helpoin istuttaa. Onneksi se oli juurtunut aika hyvin viiden litran ruukkuunsa, niin ei hirvittänyt istuttaa sitä maahan.

Istutukset tehty.

Ajattelin laittaa kärhöille vain matalahkot tuet, joiden avulla ne pääsevät kiipeämään ylempänä kurottelevien heisiangervojen oksille. 'Madame Julia Correvon' ei ollut kukassa ostohetkellä mutta siinä oli yksi melkein kuihtunut kukka, joka näytti minusta oikean väriseltä. Se saattaa olla myös tummanvioletti, joka ei myöskään olisi huono pari keltaheisiangervolle. 'Diabolon' kanssa tummanvioletti ei ehkä toimi yhtä hyvin mutta siksipä istutin Comtessen lähemmäs 'Diaboloa' ja Julian pionin viereen. Kärhöjen eteen istutin reunusasteri 'Sinipilveä' ja heisiangervojen aluskasviksi muutaman peittokurjenpolvi 'Biokovon'. Niitä pitää hakea vielä lisää pation luota kunhan ehdin. Ensi keväänä aion leikata 'Diaboloa' vähän pienemmäksi, jotta keltaheisiangervo saa myös tilaisuuden kasvaa sopusuhtaiseksi. Se otti tänä kesänä melkoisen kasvuspurtin, joka varmasti jatkuu ensi vuonna.

'Comtesse de Bouchaud' ei ole hassumpi pari keltaheisiangervollekaan.

Vielä viimeinen projekti.

Lopuksi jatkoin viime syksynä aloittamaani suunnitelmaa poistaa penkistä nurmen pinnan alapuolelle uponneet reunuskivet ja pitää reuna jatkossa kantattuna. Homma edistyi vähän väliä yllättäneiden sadekuurojen takia suunnilleen puoli metriä kerrallaan mutta tuli viimein valmiiksi. Eihän tässä koko mylläyksessä mennytkään kuin neljä päivää. Bonuksena sain kaksi kottikärryllistä kiviä muualla puutarhassa käytettäväksi.

Karo esittelee valmista penkkiä.

Maksaruohot 'Strawberries and Cream' kukkivat koiran korkuisina.

Niin tuli siisti kaarroskin ihan käsivaralla.

Purppuraheisiangervon oikealta puolelta lähtee vielä ranskantulikukka pois ja ehkä jotain muutakin pitää penkin loppuosalle vielä tehdä. Vielä ei vain ole selkeää suunnitelmaa sinne, joten jääköön toistaiseksi koskematta. Lopuksi pitää tietysti laittaa päivän kärhökuva. Aurinkopenkin ehdoton tähti tällä hetkellä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'), joka kukkii hulppeammin kuin koskaan.

Tässä koko komeus kadun puolelta.

Ja lähikuva.

Kivaa viikonlopun jatkoa kaikille!

Myöhäiset

Joskus kasvien aikataulu ei täsmää ihan siihen, mitä puutarhuri on suunnitellut tai mikä olisi luonnollista. Perennojen siemenkylvösten kanssa käy joskus niin, että siemenet eivät lähdekään itämään heti kylmäkäsittelyn jälkeen, vaan saattavat itää kesken kesän sattuneen kylmemmän jakson jälkeen tai vasta syksyllä. Sitten taimet voivat olla liian pieniä selvitäkseen talvesta, niin kuin kävi suurimmalle osalle viime kesänä itäneistä tarhakylmänkukan taimistani. Tänä vuonna tarhakylmänkukat itivät myös vasta kesäkuun lopulla mutta on siinäkin jo kuukauden pidempi kasvukausi kuin viime kesänä. Sipuleiden, mukuloiden ja juurakoiden sentään olettaisi lähtevän kasvuun melko pian istuttamisen jälkeen mutta eipä sekään luulo näytä pitävän enää kutiaan. Vai mitä tuumitte seuraavista mattimyöhäisistäni?

Kalla 29.7.2026.

Suurin odotuksin ostin keväällä saksalaismarketista vaaleanpunaisen kallan mukuloita ja ruukutin ne mielessäni Kruunuvuokon ihanat kallaruukut. Sittenpä odottelin, enkä vain ikuisuudelta tuntuvaa aikaa, vaan ihan oikeastikin ikuisuuden. Pari kertaa kaivelin varovasti mukuloita esiin ja peittelin uudelleen, kun pinnassa näytti olevan minimaallisia idun alkuja. Lopulta kaivoin koko mukulat ylös, kun eivät ne sittenkään lähteneet kasvuun. Toinen oli alkanut mädäntyä, joten viskasin sen jo menemään. Toisen huuhtelin varmuuden vuoksi puhtaaksi ja laitoin siltään jäätelörasiaan kevyesti muovilla peiteltynä. Suihkuttelin sen pinnalle parin päivän välein pikkuisen vettä ja odotus jatkui. Viimein kesäkuun lopulla siihen ilmestyi selkeästi vihreitä ituja. Olin lähdössä viikoksi reissuun, joten istutin mukulan kukkapenkkiin, sillä kukapa sitä olisi reissuni aikana käynyt joka toinen päivä suihkuttelemassa. Heinäkuun puolivälissä en vielä nähnyt istutuskohdassa mitään ja sittemmin unohdin koko mukulan olemassaolon, kunnes heinäkuun viimeisinä päivinä silmiin osui jo melko isot versot. Se elää sittenkin!

Kolme nerineä 30.7.2026.

Toinen litukan kovin odotuksin hankituista sipuleista oli valkokukkainen nerine. Se antoi odottaa itseään vielä pidempään kuin kalla, tosin sille ei tarvinnut tehdä sen kummempia toimenpiteitä. Kävin kyllä niitäkin kurkkimassa pari kertaa, kun ei mitään alkanut tapahtua maan pinnalla. Lopetin tarkistelun siinä vaiheessa kun huomasin ensimmäisessä sipulissa pienet juurenalut. Tiesin toki nerinen kasvattavan kukkansa vasta syksyllä mutta kuvittelin toki lehtien tulevan jo kasvukauden alkupuolella, kun olin kuitenkin pitänyt sipuliruukkua valoisassa ja lämpimässä paikassa koko kesän. Saas nähdä, mitä niistä nyt tulee mutta ainakin sipulit ovat hengissä.

Ritarinkukka 3.8.2026.

Kolmas myöhäisherännäinen on viime joululta jatkokasvatukseen otettu valkoinen kerrannainen ritarinkukka. Sivusipuli teki kyllä lehden jo keväällä mutta emosipuli on viettänyt hiljaiseloa melkein koko kesän. Nyt sekin vihdoin tajusi, että voisi kai sitä edes muutaman lehden kasvattaa ennen syksyä. Minulla vain on nyt isompi ongelma, sillä istutin kaikki ritarinkukat alkukesällä samaan laatikkoon kastelun helpottamiseksi. Nyt vierekkäin ovat vasta kasvuun lähtenyt sipuli ja komeasti koko kevään ja kesän lehtiä kasvattanut 'Magic Green', joka minusta näyttää osoittavan hiljalleen lepäilyhaluja. Ehkäpä kastelen muita ritareita vielä lannoitevedellä mutta nostan 'Magic Greenin' piakkoin erilleen lepokautta viettämään. Aikaisempina vuosina olen todennut, että ihan turha on yrittää laittaa ritareita pakkolevolle. Niillä on ihan omat aikataulunsa ja tahtonsa, joten nyt vain seuraillaan, missä aikataulussa itse kukin elelee ja mennään sen mukaan.

Ja vielä kärhökin kaiken kukkuraksi.

Ja löytyihän vielä puutarhastakin joku myöhästelijä. Kaksi vuotta unten mailla viettänyt tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' on tainnut vihdoin herätä. Luulin aikaisemmin kesällä, että se olisi lähtenyt kasvuun mutta kaikki maasta nousevat versot johtavat vain samassa tuessa kasvavan PERNILLEN kukkiin. Nyt tämä yksinäinen uusi verso on selvästi erillään kaikista muista, joten uskottelen itselleni sen olevan kauan kaivattu 'Etoile Violette'. Hip, hip ja hurraa!

Loistokärhö 'Hagley Hybrid'

Päivän kärhöksi valitsin tällä hetkellä hieman vaatimattoman 'Hagley Hybridin' mutta se sopii teemaan kuin... no, kärhö postauksen loppuun. Hagley on nimittäin se toissa kesän unten mailla viettänyt kärhö, jonka valtavaakin valtavamman juuripaakun nostin viime kesänä ylös ja pistin kappaleiksi. Kuvassa kukkiva kärhö oli se lupaavimman näköinen jakopala ja vaikka se ei ehtinyt juurikaan aiemman kuvan kärhönversoa suuremmaksi viime kesänä, niin näin hienosti se on tänä vuonna lähtenyt kasvuun ja kiivennyt vähän yli metrin korkeudelle kukkimaan. Myöhään heränneistä ja vitkuttelijoistakin voi siis joskus tulla jotain, kun vain malttaa odotella riittävän pitkään.

Heinäkuun herkkuja

Tänä vuonna jos milloin kannattaa suunnata ämpärin kanssa metsään ja vattumaastoon. Isoa ja hyvälaatuista marjaa on yllin kyllin. Emme ole itse niin himomarjastajia mutta yritämme käydä joka vuosi edes kerran keräämässä koko perheellä marjoja talven varalle. Nyt oli ensimmäinen kerta kun lapsetkaan eivät alkaneet tingata kotiin heti alkuunsa. Kummankin tenavan ämpärit täyttyivät samaa tahtia aikuisten kanssa ensimmäisen puolen tunnin ajan ja esikoisenkin suusta livahti, että täällähän voisi viihtyä pidempäänkin.

Mustikanvarvut ihan notkuivat mustikoiden painosta.

Marjapaikassamme on kätevästi mustikkametsä ja vattuaukko vierekkäin, joten itse kukin saa kerätä sitä marjaa, mitä itse haluaa tai vaikka vaihtaa marjasta toiseen. Minä suuntasin suoraan itseni korkuisiin vattupuskiin, joista sai kerätä melkein tarkistamatta kaikki kypsät marjat suoraan ämpäriin. Rupisia tai toukkaisia marjoja ei juurikaan näkynyt. Tunnin jälkeen alkoi jo hieman kyllästyminen iskeä lapsiin ja marjoja meni suuhun enemmän kuin ämpäreihin. Reilun puolentoista tunnin aikana saimme kerättyä pakastettavaksi noin kahdeksan litraa mustikkaa ja vähän yli viisi litraa vadelmia. Aika hyvin meidän perheen marjasaaliiksi. Kävin vielä itse toisena päivänä keräämässä vajaa viisi litraa vattuja lisää. Lähipiirissä on onneksi useampiakin innokkaita marjastajia, jotka täyttävät meidänkin pakastimia.

Vattujakin löytyi mukavasti.

Luonnonantimien lisäksi satoa alkaa tulla koko ajan enemmän myös kasvimaalta ja viljelypalstalta. Omalta pihalta ensimmäistä satoa saatiin kesäkuussa mm. retiiseistä, ruoho- ja ilmasipuleista, salaateista ja rucolasta. Kamomillaa keräsin kesäkuun puolivälistä alkaen ja nyt tämän kesän siementaimet alkavat hiljalleen virittyä kukkaan. Hunajamarjat alkoivat kypsyä myös hyvissä ajoin kesäkuun puolella ja jatkoivat heinäkuun ensimmäisille viikoille. Valkosipulin skeippejä alkoi ilmestyä melko aikaisin ja niillä herkuttelimme heinäkuun alussa. Muutama muita hitaampi yksilö oli tehnyt vasta nyt ihan heinäkuun lopulla kukkavarret, jotka paisteltiin tänään muiden kasvisten mukana ruuaksi.

Erään päivän saalis heinäkuun puolivälistä.

Tänä vuonna meille sattui täydelliset säät juuri puutarhamansikoiden pääsadon kypsymisen aikaan eivätkä hiiretkään älynneet tulla vielä silloin apajille. Puutarhamansikoiden lisäksi kuukausimansikoita on saanut kerätä kourallisen tai pari muutaman päivän välein. Harmillisesti kosteampi ja viileämpi jakso pilasi puutarhamansikoiden loppusadon ja sekä ampiaiset että joku hiirensukuinen on löytänyt viimeiset kypsyvät raakileet. Aionkin siirtää mansikoiden päältä lintuverkon kypsyvien mesimarjojen ja pensasmustikoiden suojaksi, jotta saisimme syödä itse edes ne.

Tomaatteja on paljon tulossa.

Villiintyneet tomaatit joutuivat vihdoin parturiin. Saksin kaikki latvat pois ylimmän kukkivan tertun yläpuolelta ja taittelin tai leikkasin kokonaan pois varkaat, joissa ei ollut raakileita tulossa. Kellastuneet tai ruskeapilkkuiset lehdet napsin myös pois mutta muuten en lähtenyt terveitä lehtiä karsimaan. Tiukkaan pakattu ämpärillinen lehti- ja varsimassaa irtosi noillakin toimenpiteillä ja nyt aika moni tomaattiterttu pääsi paistattelemaan auringossa eivätkä painavat kasvustot retkota niin pahasti kulkuväylillä.

Amppelitomaatti 'Gartenperle' tarjosi tänä vuonna ensimmäiset maistiaiset.

'Maskotka', 'Balkonzauer' ja 'Cereza Amarilla' ovat yleensä olleet meillä nopeimpia kypsymään mutta uusi tulokas 'Gartenperle' kiilasi tänä vuonna niiden ohi. Kauaa ei 'Maskotkallakaan' enää mene, sillä useita raakileita oli jo alkanut punertua ja maahan istutettu 'Evakkokin' on alkanut kypsyttää ensimmäisiä raakileitaan. Lasten 'Sungoldit' ovat myös tänään valmiita maistettavaksi.

Tuplaskeipit muuttuivat rykelmäksi pikkuisia sipulinalkuja.

Villit tuplaskeipit tehnyt valkosipuli riehaantui skeippien poiston jälkeen tekemään pienet sipulinalut varrentynkiinsä. Itusilmuiksiko noita sitten kutsuisi vai mikähän nimi tällä ilmiöllä on? Aikamoinen epeli. Mitähän maan alta löytyy? Muutaman kukkapenkkiin eksyneen valkosipulin olen nostanut ruuanlaittoon ja nyt kävin kaivamassa ensimmäisen valkosipulipenkistä. Melko muhkean kokoinen se oli ja koska kynnet olivat vielä tiiviisti toisissaan kiinni, en vielä suunnittele valkosipulien nostotalkoita. Lehdenkärjet alkavat joissain jo kellastua mutta eivät vielä niin paljoa, että nosto olisi ajankohtainen. Ruuanlaittoon tarvitsee säännöllisesti valkosipulia, niin siinä tulee seurattua, milloin olisi aika nostaa kaikki.

Krassia ja vihannesportulakkaa.

Autotallin seinällä roikkuvaan parvekelaatikkoon istuttamai krassit eivät olekaan molemmat punakukkaisia. Toinen on sittenkin hiukan oranssimpi kellertävin juovin. Silloin kun ihmettelin, millä todennäköisyydellä sekoituspussista sattuu osumaan punaista seinää vasten ne kylvöksen ainoat punakukkaiset taimet, niin oranssimmassa oli vain yksi kukka auennut. Se oli syystä tai toisesta melkein yhtä punainen kuin vasemmanpuoleinen krassi. Sitten kukkien väri muuttui oranssimmaksi. Olisiko säillä ollut osuutta asiaan? Vihannesportulakka näyttää krassien rinnalta pieneltä mutta sitä onkin käyty "laiduntamassa" vähän väliä. En ole saanut parina kesänä portulakkaa kasvamaan kasvilavassa mutta laatikossa seinällä se näyttää viihtyvän erinomaisesti. Tämä kasvatustapa menee jatkoon!

Kunnan viljelypalsta-alue näyttää lähinnä apila- ja peltosauniopellolta.

Pienet palstaterveisetkin pitää tähän väliin laittaa. Tuo pieni valkoinen läntti lähellä järven rantaa on meidän palstan kaaliverkko. Ja siellä ne muutkin viljelyssä olevat palstat sijaitsevat. Valkoisena peltosauniosta kukkivalle alueelle oli ilmeisesti myös varattu palstatilaa ja tuotu lisämultaa mutta viljelijöitä ei riittänyt sinne saakka. Vielä ei ole tullut tietoa, jatkuuko palstaviljely tuolla myös ensi vuonna ja saako saman palstan vuokrata uudelleen. Seuraillaan tilannetta. Ihan toivotonta viljely ei ole siellä ollut, sillä suurin osa kasveista on kasvanut yllättävän hyvin ja viikolla kävimme hakemassa sieltä jo ensimmäisen kunnon sadoksi laskettavan määrän syötävää.

Palstan herkkuja.

Peruna on 'Jussia', josta kaivelin käsikopelolla pinnasta isoimpia mukuloita 1-3kpl/kasvi. Varret saivat jäädä vielä kasvattamaan satoa lisää. Eilen haimme samalla tyylillä maistiaiset 'Acousticista', jossa vaikutti olevan enemmän syöntikokoisia mukuloita. Kulhossa on yhden rivinpätkän harvennusporkkanoita, herneitä ja muistaakseni seitsemän retiisiä. Pari sipulia oli alkanut tehdä kukkavartta, joten nykäisimme ne ensimmäisenä ruokatarpeiksi. Punasipuli ja isoin kuvan keltasipuleista otettiin siihen lisäksi. Näillä näkymin näyttäisi siltä, että palstalle laitettu työmäärä ja vuokra tulevat kyllä katetuiksi sadon määrällä, vaikka vanhoista nauriinsiemenistä iti vain yksi eikä vanhoilla porkkanansiemenillä kovin paljoa parempi itämisprosentti ollut. Kaikki muu kasvaa, jos ei kohisten, niin kohtuullisesti. Ja ainakin nuo ensimmäiset maistiaiset olivat erinomaisia niin maultaan kuin laadultaan.

Reissusta lapionvarteen

Loistokärhö 'Comtesse de Bouchaud'

Tämä heinäkuu on kyllä mennyt minun osaltani melkoiseksi reissaamiseksi mutta nyt ei ole enää pidempiä matkoja tiedossa. Ja onhan matkoilta aina hauska palata kotiin. Nyt oli vielä mukavaa odotettavaa, sillä viikko sitten kasveja viimeistä kertaa ennen matkaa kastellessani toukokuussa hankittu loistokärhön taimi oli juuri raottamassa ensimmäistä nuppuaan. Jännitin kovasti, saisinko vihdoin 'Comtesse de Bouchaud'n ja nyt kun nuppu on täysin auki, niin kyllähän se näyttää oikea lajike olevan. Hieno homma! Kärhö ei kuitenkaan aiheuttanut otsikossa mainittuun lapioon tarttumista, vaan pienet reissutuliaiseni.

Syysvuokot junamatkalla.

Kun Rikkaruohoelämää-blogin Between kertoi kesäkuussa postauksessaan ruukuttaneensa vääriin paikkoihin eksyneitä syysvuokon taimia ja etsivänsä niille uusia koteja, tartuin tilaisuuteen saman tien. Laitoin hänelle sähköpostia, että olen tulossa pääkaupunkiseudulle heinäkuussa ja mielelläni tarjoaisin kodin yhdelle taimelle, jos niitä vielä liikenee. Sovimme treffit ja hieman häkellyin, kun hän toi peräti neljä ruukkua terhakoita syysvuokon taimia. En tiedä, sainko suustani mitään kovin järkevää ulos, kun puolet aivoista alkoi välittömästi pyörittämään istutussuunnitelmia uusiksi ja toinen puoli miettiä, miten saisin kaikki kuljetettua kotiin junassa kaiken muun matkatavaran lisäksi. Onneksi taimilla oli vielä aika pienet juuret, niin sain ne multien karistelun jälkeen sujautettua muovipussissa matkaeväiden päälle olkalaukkuuni. Mullat jäivät sukulaisten parveketomaateille.

Kurjenmiekkojen uudelleenjärjestelyä kärhökaaripenkissä.

Kotiinpäästyäni laitoin vuokot vesiastiaan odottamaan seuraavaa päivää, sillä olimme kotona vasta vähän iltaseitsemän jälkeen eikä silloin enää jaksanut lähteä puutarhatöihin. Pitkän junamatkan aikana olin kuitenkin ehtinyt tehdä toimintasuunnitelman taimien varalle ja lompsinkin seuraavana aamuna heti aamupalan jälkeen istutuspuuhiin. Olin jo aikaisemmin kesällä miettinyt, josko siirtäisin yhden siemenkirjeen kurjenmiekoista parempaan paikkaan. Nyt se tuli tehtyä, sillä kyseisen iiriksen paikka olisi täydellinen syysvuokolle, jos se vain suostuu meillä viihtymään yhtä hyvin kuin Betweenin puutarhassa.

Kurjenmiekan juurella kukkii keväällä hankittu esikko.

Koska kaksi kurjenmiekkamätästä vierekkäin näytti kummalliselta, päätin samalla vaivalla jakaa valkoisen kurjenmiekan kahteen osaan. Nyt samassa kolmen ryhmässä on kaksi valkoista ja yksi utuisen liilansininen kurjenmiekka. Niiden toiselle puolelle jäi muutama esikko ja toiselle puolelle sekä jouluruusuja että esikoita. Kevään ja keskikesän kukkijoita siis. Niiden takana keskellä penkkiä kukkii nyt jättimäinen ranskantulikukka ja kärhöt sekä syysleimut alkavat päästä pian vauhtiin. "Keskipenkin korkeiden" takana etupihan puolella on pioni, tarhakurjenpolvea ja ryhmä punahattuja. Niiden keskeltä vapautui kurjenmiekan lähdettyä tilaa kahdelle syysvuokolle. Istutin isoimman taimista sellaiseen kohtaan, johon se voi viihtyessään jäädä lopullisesti. Sen vierelle istutin pienimmän taimen, jolle mietin uuden paikan sitten, jos se selviää ensi kesään.

Melko tarkasti kuvan keskellä pilkistää syysvuokon lehtiä.

Tarkkaan saa katsoa, jos meinaa syysvuokot erottaa mutta siellä ne ovat ja toivon mukaan myös viihtyvät siellä. Järkeilin niin, että jos punahatut ovat selvinneet tuossa muutaman vuoden, niin pitäisi syysvuokonkin selvitä. Aion kuitenkin varmuuden vuoksi laittaa niille syksyllä vielä kuusenoksan talvisuojaksi. Yhden taimen annoin äidilleni kiitokseksi Karon hoidosta (karvakasa kun oli vanhemmillani täysihoidossa kuukauden yhteen menoon) ja viimeinen meni takapihalle luumutarhaan, johon olin alun perinkin suunnitellut syysvuokon istuttavani. Lämmin kiitos vielä kerran Betweenille taimista, tai siis niiden erinomaisesta kuljetuspalvelusta! Oli mukava tavata edes pikaisesti livenä ja saada kasvot blogiystävälle. Toivottavasti tapaamme vielä joskus paremmalla ajalla.

Edellisen kuvan paikassa kuvaajan selän takana kukkii 'Venosa Violacea'.

Lomareissun aikana tarhaviinikärhö 'Venosa Violacea' oli alkanut kukkia. Luulin viikko sitten nuppujen kuuluvan samaan kohtaan istutetulle loistokärhö 'Blekitny Aniolille' mutta nytpä totuus paljastui. Ei se mitään, kyllä se Aniolkin siellä vielä joskus kukkii. Se nimittäin heräsi Venosan kanssa samaan aikaan. Suurella mielenkiinnolla odotan, kukkisiko myös loistokärhö 'Destiny' vihdoin tänä vuonna. Minusta se lähti samoihin aikoihin kahden muun kanssa kasvuun tai ainakin sen kohdalta nousi versoja. Ennen kukintaa ei vain tiedä, onko kyseessä juuri 'Destiny' vai hieman sivummalle eksynyt toinen kärhö. Omituinen ruskea pötkylä kärhöjen takana on ensimmäistä kertaa kukkiva tummapärskäjuuri.

Tummapärskäjuuri koko komeudessaan.

Hankin tummapärskäjuuren keväällä 2023 ja se oli silloin vain pikkuruinen, yhden lehden kokoinen siementaimi. Vuosi vuodelta lehtiä oli enemmän ja tänä kesänä lehtiruusukkeen keskeltä alkoi kohota kukkavarsi. Ja sehän kohosi kohoamistaan vallan korkeaksi hujopiksi ennen kuin kukkia alkoi aueta. Ensimmäiset kukat ehtivät avautua juuri ennen reissua ja matkan aikana koko kukinto oli auennut. En osaa sanoa, tykkäänkö kasvista vai en, mutta onhan tuo kerrassaan erikoinen ilmestys. Ja uurteiset lehdet ovat hienot varsinkin nyt kun kotilot ovat jättäneet ne paremmin rauhaan. Kukat ovat läheltä nättejä ja niiden väri hehkuu auringonvalon osuessa niihin. Annan siis kasville mahdollisuuden.

Ennen reissua kuvatut tummapärskäjuuren kukat.

Mantsuriankärhö kukkii komeimmillaan.

Joka paikkaan levittäytynyt mantsuriankärhö oli ehtinyt viikossa parhaaseen kukintaansa ja tuoksu nuotiopaikalla on huumaava. Oman lisänsä siihen tuovat tuoksuherneet, joita on lisää kuvan ulkopuolella. Tuoksuherneet ovat kukkineet siemenpalkojen määrästä päätellen runsaasti myös reissumme aikana ja minulla meni aika pitkä tovi napsia ylimääräiset palot pois. Aivan kuvan oikeassa laidassa pilkistelevän sinisen ritarinkannuksen luokse istutin viimeisen syysvuokoista. Sillä on kavereina mm. valkoista isotähtiputkea, loistokärhöt 'Innocent Blush' ja 'Polish Spirit' sekä atsaleoja ja tummanpunainen syysleimu 'Starfire'. Värien puolesta syysvuokon pitäisi siis sopia hyvin myös sinne.

Loistokärhö 'Innocent Blush'

Harson läpi kasvanut tomaatti.

Tietysti reissun jälkeen piti tarkistaa myös kaikki ruukkuistutukset. Pyysin ystävääni kastelemaan kerran tomaatit mutta muut kasvit saivat pärjätä omillaan. Viikolla oli ollut melko viileää, mikä ei yhtään haitannut tällaisessa tilanteessa, kun kasvien piti selvitä monta päivää kastelematta. Viikossa ei tunnu tapahtuvan paljon mitään silloin kun on itse joka päivä paikalla mutta heti kun lähdet pois, niin johan kaikki villiintyy. Tomaatitkin kasvavat varjostamassa olleiden harsojen läpi niin, ettei harsoa saa enää pois repimättä reikää hieman isommaksi. Kaikki tomaattini ovat pensastomaatteja, joista ei tarvitsisi napsia varkaita pois, mutta taidanpa silti käydä jonain päivänä hieman saksimassa viidakoksi villiintynyttä tomaattirivistöä.

Villiä ja vehreää. Hieman liiankin villiä...

Osasyy tomaattien rehotukseen lienee korkeaksi kasvavien tomaattilajikkeiden määrä. Tuli vain kylvettyä keväällä liian monta kookasta lajiketta ja liian vähän matalia. Kun ylhäältä alaspäin riippuvat tomaatitkin ovat kasvaneet massiivisiin mittoihin, ei väliin jää kovin paljoa ilmatilaa. Oikeastaan nyt voisi jo alkaa napsia latvaversoja lyhyemmiksi, jotta tomaatit keskittyisivät kasvun sijaan kypsyttämään kaiken lehtimassan seassa piilottelevat raakileet. Yhdessä amppelitomaatissa olikin jo muutama melkein kypsä tomaatti ja parissa pensastomaatissa alkoi näkyä hienoista värinmuutosta. Nyt kun saisi aurinkoista säätä, niin johan tulisi vauhtia kypsymiseen.

Helokukonharjat kukkivat varjoon nostetussa ruukussa.

Tänä vuonna onnistuin hieman viime vuotta paremmin helokukonharjojen kanssa. Kaksi ruukkuun istutettua kasvia on kasvanut komeasti ja ne kukkivat nyt. Maahan istutetutkin kukkivat mutta ne ovat jääneet taas yhtä pikkuruisiksi kuin viime kesänä. Samankokoisia olivat kaikki taimet, kun alkukesällä niitä maahan istuttelin. Helokukonharja siis viihtyy ruukussa selvästi paremmin kuin kukkapenkissä. Olisipa kiva tietää, mikä noin suuren eron perimmäinen syy on. Tarvitseeko kasvi kenties juurilleen enemmän lämpöä mitä maassa on vai onko hän vain höttöisen säkkimullan ystävä? Saman verran kanankakkaa taimea kohti laitoin maahan ja ruukkuihin, minkä lisäksi olen välillä lorauttanut myös maassa kasvaville helokukonharjoille kesäkukkalannoitevettä.

Tiukukärhö 'Arabella'

Päivän kärhöksi valikoitui tänään aurinkopenkissä kukkiva 'Arabella'. Se on toistaiseksi hieman matalampi kuin viime kesänä, vaikka alkaakin jo ylettää tukensa huipulle. Viime talvi ei tainnut olla ihan 'Arabellan' mieleen ja se pohtikin aika pitkään, noustako vai ei. Nousi kuitenkin lopulta ja vielä aika runsaanakin. Tässähän sillä on vielä loppukesä aikaa kasvaa ja kukkia.

Kukkiva kasvimaa

Kasvimaalla kuuluu minusta olla hyötykasvien lisäksi tietenkin myös kukkia. Silmänilon lisäksi niistä on hyötyäkin, sillä ne houkuttelevat mm. kukkakärpäsiä, joiden toukat saalistavat kirvoja. Kasvimaan kukat ovat myös hyvä mesilähde muille hyönteisille.

Ensimmäinen kehäkukka

En muistanut kylvää tänä vuonna kehäkukkia kasvimaalle lainkaan mutta onneksi maassa on sen verran siemenpankkia, että jonkun verran taimia on noussut sieltä sun täältä. Ensimmäinen kukkija oli vieläpä suosikkiväriäni, eli vaalea ja murretun sävyinen. Sen terälehdet ovat nupun avautuessa melko tummat, hieman ruosteenpunertavat mutta avonaisena kukka on vaalean kellertävä, hieman oranssiin taittava. Myös pari kirkkaan keltaista on nyt aukaissut pari kukkaa samassa lavassa. Toisessa on keltainen keskusta, toisessa ruskea.

Kasvimaan pihdanpuoleisen päädyn lavoja.

Kuvassa etummaisena olevassa lavassa tillit ovat alkaneet jo kukkia. Ne ovat viime vuodelta itsekseen kylväytyneitä ja niistä on kerätty lehtisatoa jo useamman kerran. Toisessa kohdassa keväällä kylvetyistä tilleistä on vasta hetki sitten pystynyt keräämään satoa. Taidanpa jatkossakin antaa tillien kylväytyä omatoimisesti, sillä se näyttää toimivan niiden kohdalla oikein hyvin. Tillit nojailevat keväällä kaadetun vaahteran oksista tehtyyn obeliskiin, jonka tein kyllä pääasiassa avomaan kurkkua varten. On se kurkkukin tuolta sekasotkun seasta kasvamassa; sen latva yltää nyt noihin vaakapuihin. 

Kukkiva tilli ja joku pieni kukkakärpänen.

Samassa lavassa kasvaa myös ilmasipulia, joihin iski jo jonkun aikaa sitten ehkä laukanruoste. Voi olla myös joku muu home- tai sienitauti, sillä tauti tuli erään kesäkuussa varsia pahasti runnelleen rankkasateen jälkeen. Keräsin kaikki viottuneet lehdet kompostiin mutta en raskinut katkoa sipuleita tekeviä varsia pois ennen kuin sipulit ovat riittävän suuria. Osan keräsin eilen ruuanlaittoon mutta muutama jäi vielä kasvamaan kokoa. Ilmasipulien takana korkeammassa lavassa rehottaa valtaviin mittoihin paisunut krassi, josta lisää hetken päästä. Kurkataan ensin krassin kanssa elintilasta taistelevia vahapapuja sekä kasvimaan samettikukkavalikoimaa.

Vahapavut ovat alkaneet tehdä jo ensimmäisiä palkoja. Taustalla oranssi samettikukka.

Joku otus on käynyt pikkuisen maistelemassa papujen lehtiä mutta minkäänlaista etanainvaasiota kasvimaalla ei näytä onneksi olevan tänä vuonna. Istuttelin samettikukkiakin vähän sinne sun tänne etanoiden houkuttimeksi, sillä ne ovat yleensä ensimmäisten joukossa erityisesti pelto- ja valepeltoetanoiden ruokalistalla. Sadesäällä pahasti etanoiden valtaama sammari on helppo nostaa juurineen ylös, jolloin myös nilviäiset lähtevät mukana. Siinäpä teille ilmainen vinkki etanatorjuntaan. Itse kerätyt vanhat samettikukan siemenet itivät vähän kehnonlaisesti, joten jouduin turvautumaan kaupan siemenpussiin. Nappasin suunnilleen ensimmäisen vastaan tulleen sekoituspussin ja täytyy sanoa, että tulipa aika laidasta laitaan eri värisiä sammareita.

Tässä yksi rivi pienempi- ja isompikukkaista.

Tässä lisää. Oikealla ylhäällä jättikukkainen ja alhaalla pienikukkaisin.

Yllä olevassa kollaasissa vasemman ylänurkan tummanpunainen ja oikean alanurkan pikkukukkainen ovat suosikkejani. Pienikukkainen taivuttaa harvat terälehtensä kukinnan edetessä suoraan alaspäin, jolloin pörheä keltainen keskusta nousee näkyvämmin esiin. Sympaattinen pörröpää. Aika kiva on myös vasemman alanurkan oikeanpuoleinen, punakuvioinen sammari. Sen sijaan sen vieressä oleva tasavärinen ja oranssi ei ole niin mieleeni eikä varsinkaan oikean ylänurkan överi-iso oranssinkirjava kukka.

Näistäkin kahdesta oikeanpuoleinen on enemmän mieleeni.

Autotallin seinustan kukkia.

Aika hauskasti sattui osumaan tomaattilaatikon sammarivärisuora. Pieni keltainen vasemmalla ja oikeanpuoleisen alakuvan sammarit ovat omista siemenistä kasvatettuja. Laitoin niitä chilin ja parin tomaatin ruukkuihin tarkoituksella, sillä punaista seinää vasten keltainen erottuu kivasti. Krassien kanssa kävi huonompi tuuri, sillä tietysti ne kaksi seinustan laatikkoon istuttamaani tainta olivat kumpikin punaisia eivätkä kauempaa katsottuna erotu yhtään seinästä. Se aiemmin mainittu kasvilavan monsterikrassi taas on lämpimän keltainen punaisin täplin. Yrttilavassa kasvava krassi ei ole vielä alkanut kukkia mutta siellä ei värillä olekaan niin väliä. Toiveiden täyttymys olisi oikein tummanpunainen, jollainen oli viime kesänä yksi krasseista. Luultavasti se on kuitenkin tasavärisen oranssi, sillä niitä on tullut joka vuosi vähintään yksi.

Tämä olisi sopinut hyvin punaista seinää vasten.

Yrttilavassa kukkivat timjami ja kamomilla.

Luulin keväällä, että timjami olisi kuollut taas kerran talven aikana. Pitkään sen heräämisessä menikin mutta viimein viimevuotisten taimien yksi verso heräsi henkiin. Nyt se alkoi kukkia. Toivon, että se ja sen ympärille istuttamistani uusista taimista edes joku selviäisi ensi talvesta. Ainakin joskus yhdestä talvesta selvinnyt timjami meni varmemmin seuraavankin talven yli kuin saman vuoden kasvatit. Timjamien seurana kasvaneet kamomillat alkavat jo olla tiensä päässä samoin kuin muualla kasvimaalla villiintyneet kamomillat. Pitäisi oikeastaan repiä kaikki pois ja karistella siemeniä vähän hallitummin sopiviin paikkoihin. Niistä saattaisi vielä saada myöhemmin syksyllä uutta kamomillasatoa.

Pioniunikoita valkosipulien seassa

Valkosipulipenkistä tuli melkoinen viidakko kun tuli syksyllä istutettua kynnet vähän liian tiheään ja ripsautettua vielä pioniunikon siemeniäkin sekaan. Ripottelin unikonsiemeniä myös muualle puutarhaan ja ainakin tällä hetkellä näyttäisi siltä, että kaikki ovat tuota samaa luumunpunaisen sävyä. Alunperin olivat sekoitusta mutta olisiko sitten tuo väri ollut niiden perimässä dominoivin sävy?

Sokeriherneitä

Aidan viereen kun päästiin, niin katsotaan nyt muualtakin aidan vierustan kukintaa. Luumun sävyjä löytyy nimittäin lisääkin. Sokeriherne 'Grijze Roodbloiende' tekee kauniin punaiset ja melko suuret kukat ja makeat palot. Kuvanottohetkellä sattui olemaan aika vähän avonaisia kukkia mutta satoa noista on kerätty jo pariin kertaan. Jos herneenpalot päästää kasvamaan syöntikokoisiksi, herneet ovat vihreitä mutta tuleentuessaan ne muuttuvat luumunpunaisenkirjaviksi. Helpottaa kummasti keväällä kylvämistä, kun voi laittaa sokeri- ja silpoydinherneet samaan kippoon likoamaan ja silti erottaa eri herneet toisistaan. Herneiden juurella kukkii oranssinkeltainen kehäkukka.

Aidan vierustaa toisesta kohdasta

Sokeriherneiden ja papujen lisäksi aidan vierustan kapeassa penkissä kasvaa tänä vuonna sekaisin kamomillaa (yllätys), kehäkukkia, kuukausimansikoita, kaurajuurta, purppurarevonhäntää, tsinniaa ja puna-auringonkukkia. Kaksi viimeisenä mainittua eivät vielä kuki. Lisäksi heti aidan juuresta naapurin nurmikon puolelta nousee siankärsämöitä ja valitettavasti myös parin metrin matkalta vuohenkelloa, joka yrittää puskea kasvimaan puolelle. Revin niiden lehtiä myös aidan läpi aina kun ehdin mutta se vain hidastaa niitä hetken. Pitäisi kaivaa naapurin nurmikolta kaikki pois, jos haluaisi saada vuohenkellot kuriin mutta eihän sinne sovi mennä penkomaan. Keräsin pahimmalta vuohenkellokohdalta kaikki kuukausimansikat pois ja pidän sen pelkästään yksivuotisilla kasveilla, jotta voin edes keväisin ja syksyisin perata vuohenkellojen juuret mahdollisimman syvältä pois. Ainoa löytämäni luonnonmukainen keino vuohenkellon heikentämiseen olisi löytää jostain vuohenkelloruosteen vaivaamia kasveja, joilla voisi koettaa tartuttaa ruosteen mutta enpä ole vielä sellaisia löytänyt. Ahkera etsintä jatkukoon!