Kaikkeen sitä ryhtyykin

Tämän syksyn työllistävin, turhauttavin, hermojaraastavin, mutta samalla myös palkitsevin käsityöprojekti on ollut laskosverhojen näprääminen keittiöön. Meillä ei ole ennen ollut keittiössä muita verhoja kuin tajuttoman rumat ja epäkäytännölliset rullaverhot, ja kun aiemmin syksyllä remontin yhteydessä ne otettiin pois, pidin visusti huolen siitä, että ne eivät eksy edes vahingossa tai väliaikaisratkaisuna takaisin. Saman tien kun ensimmäinen oli otettu alas, leikkasin kankaan irti ja tuhosin mekanismin. Kankaat hyötykäytettiin remontissa maalaussuojana lattialla ja viskattiin sen jälkeen sekajätteeseen katumusta tuntematta.

Ihastuin tähän kangaskaupasta löytyneeseen Tulipensas-kankaaseen.

Torista löysimme aika pian remontin jälkeen sopivankokoiset sälekaihtimet ja ne saatiin youtube-videoiden avulla hyvin asennettua paikoilleen. Tässä ollaan jo muutama viikko ihmetelty, kuinka ihmeessä pärjäsimme yhdeksän vuotta ilman niitä. Paljon kätevämmät kuin rullaverhot eivätkä rusikoi ikkunalaudalla olevia kasveja. Halusin kuitenkin myös ihan oikeat verhot keittiöön piristämään ilmettä. Mallina laskosverho oli oikeastaan ainoa järkeenkäypä vaihtoehto mutta ne mokomat ovat todella kalliita valmiina. Tutkailin käsityöblogeja ja torin tarjontaa aika pitkään, kunnes huomasin torissa ilmoituksen todella edullisista laskosverhoista. Ne vain olivat väreiltään sellaiset hyvin "raikkaat" beige ja harmaa, jotka olisivat myös saaneet remontissa piristyneen keittiömme näyttämään uudelleen nuhjuiselta ja väsyneeltä. Eikä samassa huoneessa oleviin ikkunoihin tietenkään voi laittaa keskenään eri värisiä verhoja. Niistä sai kuitenkin mekanismit purettua uusiokäyttöön, joten eihän kankaan korvaaminen uudella pitäisi liian haastavaa olla.

Uusi verho puoliväliin laskettuna. Kaapin väri on muuten luonnossa paljon vaaleampi ja viileämmän sävyinen kuin kuvassa.

No, ei se liian haastavaa ollutkaan, mutta kauaksi siitä ei kyllä jääty. Ensimmäiset haasteet tulivat vastaan jo kangaskaupassa, jossa kävi ilmi, että ulkonäkökriteereihini sopivaa, 155cm leveää kangasta ei ole olemassa. Olin tehnyt eri värisistä paperinpaloista keittiönkaappeihin sopivan värikartan, jonka avulla varmistui, että ensimmäisellä kangaskauppareissuilla silmiini osunut Tulipensas-kangas olisi juuri täydellisen värinen. Kangas oli vain 143cm leveää, joten myyjä ehdotti, että tekisin molempiin sivuihin reunukset eri kankaalla. Tuli todettua, että valkoisia on suunnilleen sata eri sävyä eikä mikään niistä sopinut verhojen pohjaväriin. Verhojen muista sävyistä valikoitui lopulta punainen, tosin saman paksuista tai hieman ohuempaa kangasta ei ollut oikeansävyisenä. Varsinaista verhokangasta paksummat taitokset ja eri väristen kankaiden saumakohdat toivat melkoisesti lisähaasteita ompeluun, mutta kun ei tutki verhoja liian läheltä eikä ammattilaisen silmin, niin ihan hyvät tuli. Vielä kun saisi toisen verhoista seinälle asti. Olen nimittäin laittanut johonkin varmaan talteen yhden kiinnikkeistä.

Verhot ylhäällä. Laskosten mitat otin purkamistani verhoista.

Hermoja ei tässä projektissa säästelty mutta rahaa säästyi itse tekemällä noin 500 euroa. Suosittelen kuitenkin lämpimästi rakkaita lukijoitani unohtamaan tällaisten verhojen itse tekemisen, jos käytettävissä on vain normaalikokoinen ruokapöytä ja niin vanha ompelukone, että sen käyttöohjeetkin on kirjoitettu teititellen ja ilman google-kääntäjiä. Onneksi lastenhuoneisiin ommellut verhot eivät tuottaneet ongelmia. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain hyötykäyttöä niille alkuperäisistä laskosverhoista puretuille kankaille, jotka vaikuttavat laadukkaalta materiaalilta. Oikeassa ympäristössä niiden värikin toimii varmasti paremmin. Ompelemistani verhoista jäi myös tummanpunaista kangasta, josta voisi inspiraation iskiessä näprätä jotain jouluista.

Revontulet loimusivat viikko sitten jo melko aikaisin illalla.

Sää ei ole houkutellut liiemmin ulkoilemaan eivätkä toisaalta pitkiksi venyneet työ- ja opiskelupäivätkään ole antaneet aikaa puutarhapuuhiin. Talvetettavat kasvit ovat edelleen ulkovarastossa odottelemassa kellariin nostoa. Niillä ei ole mitään hätää vielä, kun on ollut näin lämmintä. Vasta sitten kun pakkasta alkaa olla useampi aste ympäri vuorokauden, pitää nostella kasvit kellarin suojiin.

Revontulet keittiön ikkunasta kuvattuna.

En liiemmin välitä tällaisesta kurakelistä, mitä on nyt jatkunut ikuisuuden. Viimeksi eilen saimme taas kokea lapsiperheen kurakaaoksen, kun muksut päättivät tehdä saaviin kuravelliä ja olivat myös sitten sen näköisiä hatunsta kumpparinkärkiin. Eivät suostuneet edes ulos lähtiessä laittamaan kuravaatteita päälle (pikkulasten juttuja kuulemma...). En viitsinyt tapella asiasta, pääasia oli vain saada heidät pihalle purkamaan tarmoaan. Saivat kyllä sitten ihan itse huuhdellakin vaatteistaan enimmät kurat pois, jotta vaatteet pystyisi laittamaan uunin päälle kuivumaan. Lattian moppausta ja suihkun siivousta tuli siinä samalla heille lisäprojektiksi. Tämän päivän ulkoiluun kuravaatteet vedettiin ilman enempiä vastalauseita päälle, kun lapset eilen huomasivat, mikä urakka pesemisessä oli ja halusivat kuitenkin samaa mutavellileikkiä jatkaa. Tulisipa jo pientä pakkasta, niin loppuisi kurakelit!

Amaryllis 'Magic Green' työntää kukkavartta vakaaseen tahtiin.

Sisäkasvit ovat minulla jääneet aika vähälle huomiolle. Amarylliksen nuput toki huomasin jo heti kun niitä alkoi ilmestyä, samoin kukkapenkistä sisälle otettu tulilatva on tarkassa seurannassa. Yhdessä latvassa onkin jo kukkanuppu, mutta muuten puska ei vielä näytä innostuneen nuppuiluun. En ole kyllä itsekään ollut kovin tarkka sen valon ja pimeäntarpeesta, vaan kasvi on saanut olla kodinhoitohuoneen ikkunalla. Ei se täysin pimeässä siinä ole silloin, jos keittiössä on valot tai jonkun tarvitsee käydä kodinhoitohuoneessa tai suihkussa, mutta se on ainoa paikka, jossa se tulee kasteltua ajallaan ja valoisan ja pimeän vaihtelua tulee edes satunnaisesti riittävästi. Jos amaryllis ja tulilatva ovat saaneet edes jonkinlaista huomiota, niin anopinkieli on ollut niin seinäkukkasen roolissa, että jopa isäntä bongasi siitä kukkanupun ennen minua. Alkaa lähennellä jo noloa tämä tapaus... 

Anopinkieli otti amarylliksestä mallia. Ulkona maa on muuttunut illan pimeydessä valkoiseksi.

Marraskuun puoliväli on jo hienosti ohitettu. Vielä muutama viikko pimeää syksyä ennen kuin valoisa aika alkaa taas lisääntyä. Sitä odotellessa...

Syksyn viimeisimpiä puutarhapuuhia

Pelargoni 'Appleblossom'.

Niin se vain tämäkin syksy on edennyt siihen pisteeseen, että oli kannettava jo pelargoneja ulkoeteiseen talvehtimaan. Ehkä ne olisivat vielä hetken aikaa pärjänneet lämpötilan puolesta ulkovarastossakin mutta valoahan sinne lattianrajaan ei kovin paljoa yhdestä pienestä ikkunasta tule. Mukavampi pelakuut oli kantaa sisällekin plussakelissä kuin pikkupakkasella ja nyppiä huonot lehdet ulkona pois. Paria ruukkua oli päässyt vähän jo kylmä nippaisemaan, mutta muuten pelakuut olivat aika hyvässä kunnossa. Nyt pääsee ainakin ilma kiertämään hyvin, kun isoimmat lehdet olivat paleltuneet ja joutivat tulla nypityiksi. Jotenkin kasvien talviteloille laittamisesta tulee aina pikkuisen haikea olo. Kesä on virallisesti ohi ja pitkät, pimeät talvikuukaudet alkavat.

Saa nähdä, talvehtivatko pelakuut nyt paremmin, kun eteisen seinät ovat valkoiset ja heijastavat siten paremmin valoa.

Pelakuiden kanssa saman kaapin päällä on viime joululta säästetty amaryllis. Se oli koko kesän eteisessä ja sen olisi kuulunut aloittaa lepokausi jo ajat sitten. Mullan ja ruukun väliin on tullut jo kunnon rakokin, kun multa on kuivunut rutikuivaksi köppyräksi. Amaryllis kuitenkin puskee koko ajan uuttaa vihreää lehteä, vaikka samaan aikaan on kuihduttanut jo monta vanhaa. Saa nähdä, mitä tuostakin taas tulee. Ehkä se pitäisi sulloa johonkin pimeään kaappiin, jotta se ymmärtäisi vihdoin lopettaa kasvamisen. Mutta nyt siihen ei ole ainakaan mikään narsissikärpänen päässyt munimaan! Muutama viikko sitten hankittu amarylliksen sipuli on työntänyt jo kaksi nuppua kunnolla esille sipulistaan, joten ainakaan noiden ensimmäisten nuppujen kukinta ei taida osua jouluksi. Siitä tuleekin varmaan pikkujoulukukka.

Eteiseen kasvimaalta ennen ensimmäisiä pakkasia ruukutettu vesikrassi on innostunut uuteen kasvuun.

Syksyn aikana tyystin unohtamani hyönteishotellin kattoterassi näytti jo uhkaavasti siltä, että siitä ei tarvitse kaivaa lankaköynnöksiä tai keijunkukkaa ensi vuotta varten talteen. Koska kaikkea on kokeiltava, kastelin heti laiminlyönnin huomattuani pahasti kuivuneen ruukun ja eipä mennyt tuntiakaan, kun kumpikin lankaköynnöksistä oli vironnut ja keijunkukankin lehdet sojottivat terhakkaasti pystyssä. Kellariin menee siis sittenkin yksi lankaköynnös odottamaan ensi kesää. Toisen istutin kukkapenkin reunaan keijunkukan kanssa. Ei se välttämättä siinä talvehdi, mutta onpahan keväällä iloinen yllätys, jos se sieltä kuitenkin herää.

Henkihieveriin kuivunut lankaköynnös virkosikin vettä saatuaan.

Vaikka osan kasveista toinkin jo ulkoeteiseen talvehtimaan, kellariin en ole nostanut vielä ruukun ruukkua. Muratit ovat olleet säästä riippumatta ulkona ja kestäneet oikein mainiosti jopa ensimmäisen -8 asteen pakkasyön. Tarkoituksella en niitä jättänyt siksikään yöksi ulos, vaan unohdin ne(kin) lahjakkaasti. Huonomuistisuutta taitaa nyt olla liikkeellä erityisen paljon. Onneksi muratit eivät pienistä hätkähdä. Jospa muistaisin kuitenkin nostaa ne edes talveksi kellariin, niin pääsevät taas ensi kesänä päivittelemään keskenään huithapelia puutarhuria.

Viimeinen rucola- ja tatsoisato kerätty talteen kasvimaalta.

Viime vuonna myöhästyin aikaisin alkaneiden pakkasten takia syyskylvöistä. Tänä vuonna säät eivät yllättäneet ja nyt on kylvetty aiemmin istutettujen valkosipulien seuraksi mustajuurta, palsternakkaa, porkkanaa ja vähän tilliäkin. Täytin myös kaikki loput kasvilavat ääriään myöten täyteen jälkikompostorin mullanjämillä ja samalla hautasin timjamin, salvian, suklaamintun ja ranskanrakuunan hieman syvemmälle. Niin niiden pitäisi talvehtia paremmin eikä ainakaan jää vesi seisomaan päälle. Timjamin päälle laitan lopullisten pakkasten tultua muutaman pihdan oksan lisäsuojaksi. Pakollisista syksyn puutarhatöistä on tekemättä vielä ruukkujen ja puutarhatyökalujen talviteloille laitto. Ne saakin oikeastaan tehtyä vasta sitten kun kellarissa talvetettavat kasvit on nostettu varastosta kellariin.

Rimpula 'Haaga' näyttää olevan kukkimiskone nuppujen määrästä päätellen.

Kesä oli kaikesta päätellen alppiruusuille mieleen, sillä kaikki kukkimisikäiset rodot ovat niin täynnä nuppuja kuin vain voivat olla. Vanhimmasta 'Mikkelistäkin' laskin melkein kolmekymmentä nuppua, mikä on varmasti tämän tontin ennätys. Vuosi sitten kesällä istutettu 'Haagan' taivukastaimi teki tänä vuonna kaksi kukintoa. Nyt pulleita nuppuja on peräti yhdeksän, vaikka puska ei ole muuten juuri kokoa kasvanut. Kävin läpi myös kaikki keväällä 2021 itäneet alppiruusuntaimet. Melkein kaikki tänne saakka selvinneet näyttävät tehneen pelkästään lehtisilmut mutta isoin on tehnyt yhteen latvaan selvästi pulleamman silmun. Taimi on puolen metrin korkeudellaan kaksi kertaa muita kookkaampikin, joten ehkäpä se on päättänyt olla riittävän iso ensikukkijaksi. Taidanpa varata sillekin muutaman kuusenoksan talvisuojaksi, ettei vain kevätaurinko tee tuhojaan.

Nuppu???

Olisipa ihanaa, jos alppiruusun taimi kukkisi ensi keväänä ja vielä ihanampaa olisi, jos se olisi selvästi eri näköinen kuin kumpikaan emoistaan. Jännityksellä jään odottamaan kevättä. Tämän jutun loppupuoliskon huurteiset kuvat on otettu kuun vaihteessa. Viime viikonloppuna meilläkin satoi sen verran lunta, että sitä pystyi kutsumaan ensilumiksi. Muistiinpanoja kun tarkastelee, niin ajoitus oli täsmälleen sama kuin viime vuonna, tosin sillä erotuksella, että viime vuoden 15 senttimetrin sijaan tänä vuonna lunta tuli vain pari senttiä, jos sitäkään. Ne myös sulivat parissa päivässä pois ja sen jälkeen on ollut vain pimeää ja märkää. Kuviakaan en ehtinyt lumista ottaa, sillä olimme sukuloimassa ja tulimme kotiin vasta hämärän laskettua. Viikko on taas ollut sen verran kiireinen, ettei ole ehtinyt miettiä puutarhakuvia.

Tarhavarjohiippa ehti saada aika hemaisevia sävyjä. Ne näyttivät erityisen hienoilta tumman keijunkukan rinnalla.

Ruskalehdet ovat aika tehokkaasti karisseet myrskytuulten, sateiden, pakkasten ja lumen takia, mutta erityisen suojaisissa paikoissa vielä saattaa jokunen värikäs lehti löytyä. Takapihan purppuraheisiangervo on pysynyt melko hyvässä lehdessä, vaikka etupihalla ihan samaa kantaa oleva lajitoveri on jo melkein paljas. Paikkavalinta vaikuttaa yllättävän paljon.

Purppuraheisiangervo on aina yhtä upea syksyisin.

Päivän pihakierroksella satuin huomaamaan myös pikkuisen vaaleajouluruusun siementaimen, joka oli jo täyttä päätä puskemassa nuppuja. Kävi jo mielessä, että siitäpä saisi helposti joulukukan eteiseen, kun kaivaisi varovasti isolla juuripaakulla ruukkuun ja pitäisi ulkovaraston ikkunalla niin pitkään kuin vain mahdollista. Jätin kuitenkin jouluruusun kukkapenkkiin. Pidempään se kuitenkin ilahduttaa keväällä paljastuessaan lumen seasta täysin kukintavalmiina.

Voiko olla suloisempaa loppusyksyn näkyä, kuin pieni nuppuinen jouluruusuvauva?

Hyvää isänpäiväviikonloppua!

Vain kolme kuvaa kuukaudessa: lokakuu

Ja niinhän siinä sitten pääsi lopulta käymään, että Kristiina K:n kuvahaaste lipsahti väärän kuukauden puolelle. Monta kertaa haasteeseen osallistuminen jäikin kuukauden viimeiselle päivälle. Nyt ollaan pahasti myöhässä, mutta eipä anneta sen häiritä.

Ensimmäisessä kuvassa on LOISTAVA syyshortensian ruska. Useimpina vuosina syyshortensiat menevät epämääräisen kellanruskeiksi aikaisten hallojen tai kostean sään takia mutta tänä vuonna kaikki hortensiat saivat kullanhehkuisen ruskan.

Tässä 'Prim Whiten' loistokas tyylinäyte.

Toisessa kuvassa on LOHDUTUS ärsytykseen. Sipulien ostopäivänä oli selvinnyt, että vasta huollosta tullut automme pitää viedä takaisin huoltamolle. Jo kolmatta kertaa saman kuukauden sisällä. Jokaisen korjauskerran jälkeen on toki jotain korjaantunutkin mutta salaperäinen sivuääni koslasta kuuluu edelleen. Koska laukussani oli puutarhaliikkeen lahjakortti, keräsin alehyllystä muutaman pussillisen kukkasipuleita ja unohdinkin koko autoharmituksen. Kassalla totesin, että lahjakorttia ei löydykään. Harmitus muuttui potutukseksi, joten kurvasin seuraavan liikkeen pihaan hakemaan lisää kukkasipuleita. Lahjakortti on edelleen kateissa eikä sitä kiukkua taida isompikaan kassillinen kukkasipuleita parantaa. Onneksi edes puolet saldosta oli käytetty ja ehkä lahjakorttikin ilmestyy vielä joskus käsittämättömästä piilostaan.

Kevätsahrameita ja tulppaaneita.

Kolmannessa kuvassa on LUPAUS keväästä. Istutin "harmitussipuleista" kultasahrami 'Blue Pearlia' ja "potutussipuleista" vaaleankeltaisia hyasintteja ('Gipsy Princess') sekaisin kevään eteiskukkasiksi. Sahrameissa oli jo terhakat idut ja hyasinteissa hyvät juurenalut, joten luvassa on takuuvarmaa kukintaa lopputalven tai alkukevään silmäniloksi. Saavat nyt olla ensin ulkovarastossa ja kellarissa juurtumassa. Toisen pussillisen samoja hyasintteja istutin omaan ruukkuunsa ja loput alesipuleista ihan kukkapenkkeihin.

Jos tämä ei ilahduta keväällä niin ei sitten mikään! Astia ei ole tiivis, joten vuokrasin sen muovipussilla.

Nyt pitää petrata ihan tosissaan, jotta marraskuun haastepostaus osuu oikean kuukauden sisälle.

Hyytävää Halloweenia!

Tällä kertaa minikokoiset perheenjäsenemme seikkailevat Halloween-tunnelmissa. Hyppää mukaan kauhistuttavalle puutarhakierrokselle!

Catman-Minni vaanii pahaa-aavistamattomia minihiiriä.

Keijupuutarhan keijut ovat varmaan talossaan piilossa kauhistuttavilta kulkijoilta.

Hui, missäs pikkuperhe nyt seikkailee?

Näyttävät olevan metsässä. Ja vielä ilman taskulamppuja, pelottavaa! Onneksi tännekin on ilmestynyt kurpitsalyhty valaisemaan kulkijoiden tietä.

Catman ja jännittävä juurakko.

Yön pimeydessä loisti myös hassu esikonkukka.

Purppuraorvokkikin kukki ensimmäistä kertaa. Ylempänä ollut siemenkota heitti jännittävän varjon alemmalle lehdelle.

Keijunkukan lehdet muistuttivat pimeässä hämähäkinseittejä. Meinasiko Inkeri-noita kerätä siitä aineksia taikajuomiinsa?

Jäätävässä koillistuulessa oli suorastaan hyytävää kuvata pikkuväkeä. Onneksi sain apulaiseksi esikoisen, joka toimi valaistusmestarina ja auttoi etsimään sopivia kuvauspaikkoja. Nestorin hattukin katosi kerran ja sen etsimiseen meni varmaan kymmenen minuuttia. Onneksi se kuitenkin löytyi, niin ei Nestorin pää paleltunut. Omien sormieni laita oli vähän toisin, mutta ne lämpenivät aikanaan. Uunin kylki oli mukavan lämmin.

Miniväki pääsi lopulta seikkailuiltaan turvallisesti kotiin. Taisivat tulla ihan ilmojen halki...

Mutta onpa minimaailmassa vikkeliä hämähäkkejä vai onko kenties pikkuinen postilaitos lakkautettu?

Onkos teillä näkynyt pienempiä tai isompia halloween-kummajaisia? Hyvää huomista pyhäinpäivää myös kaikille!

Syyspuuhia ja kasvimysteereitä

Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' leiskuu majapenkin ja suoalueen kiistattomana tähtenä.

Syksy etenee mutta niin etenevät hiljalleen vuoden viimeiset puutarhatyötkin. Päätin kerrankin ottaa jonkun tehtävän päivän urakaksi ja hoitaa sen loppuun ennen seuraavaan askareeseen eksymistä. Silloin kun on yllin kyllin aikaa haahuilla fiiliksen mukaan tehtävästä toiseen, voi aina jättää jotain "huomiseksi". Nyt, kun puutarha-aika on kovin kortilla ja talvi tulossa aivan pian, mikään ei valmistu ilman topakkaa määrätietoisuutta.

Olipas pienten pensaiden juuret kasvaneet kunnolla läpi pohjarei'istä.

Ensimmäisenä työlisttalla oli parivuotiaiden pensaiden pistokastaimien siirto talveksi jäniksiltä turvaan. Istutin keväällä viime talven kellarissa viettäneet taimet ruukuissaan kasvimaan vierellä olevaan kesäkukkapenkkiin. Nyt oli aika nostaa ruukut ylös ja siirtää ne aidan sisäpuolelle. Vaikka olin ruukuttanut taimet ennen istutusta reilusti suurempiin ruukkuihin, olivat ne silti ehtineet täyttää ruukut kokonaan juurilla ja kasvaneet vielä pohjarei'istä läpikin. Varsinkin hortensiantaimet olivat puskeneet voimallisesti joka suuntaan. Nuokkusyreeni ja isabellansyreeni 'Holger' olivat kasvaneet maltillisemmin, vaikka kyllä niidenkin ruukkujen pohjista roikkui muutaman sentin mittaisia juuritupsuja. Ei auttanut muu kuin ruukuttaa pensaat uudelleen ja taas entistä isompiin ruukkuihin. Nyt suurimmalle osalle tuli halkaisijaltaan 25-senttiset ruukut ja pienimmällekin 20-senttinen. Jospa mahtuvat majailemaan niissä ensi kesään, jolloin pääsevät toivon mukaan lopullisille paikoilleen.

Pensaat siirtyivät aidan ulkopuolelta sisäpuolelle turvaan jänösiltä.

Sopiva talvipaikka pensaille löytyi heti aidan toiselta puolelta entisestä maa-artisokkapenkistä, jonka uudistin keväällä salaateille, herneille ja avomaan kurkuille. Siihen ei ollut tarkoituskaan kylvää mitään nyt syksyllä, joten paikka on hyötykäytössä pensaiden talvikotina kevääseen. Osa taimista ei ole jäämässä minulle, vaan on täällä vain kasvamassa kokoa ja lopuille minulla on paikka vasta suunnitteilla. Siinä syy, miksi olen pitänyt kaikki ruukuissaan näinkin pitkään. On helpompi siirrellä niitä paikasta toiseen vaikka monta kertaa kesän aikanakin, kun ne kasvavat ruukuissa. Kesän aikainen kastelu taas oli helpompaa, kun ruukut oli kaivettu maahan. Kesällä multapinta ruukuissa oli pikkuisen reunoja alempana mutta nyt, kun ruukutin taimet uudelleen ja ne oli tarkoitus kaivaa talveksi maahan, pidin huolen siitä, että reunat jäävät mullan yläpinnan tasalle. Maahan istuttaessa jätin ruukkujen reunat aavistuksen maanpintaa alemmas, jotta vesi ei varmasti jää niihin seisomaan. Maanpintakin viettää hieman alaspäin. Kyllä nyt kelpaa taimen talvehtia. Nuokkusyreenin pidän varmuuden vuoksi kellarissa myös tämän talven yli.

Kesäkukkapenkin mysteerikasvi. Tunnistatko?

Viime kesänä muistan kiinnittäneeni huomiota kesäkukkapenkissä kasvavaan kasviin. Se muistutti silloin vähän siankärsämöä mutta ei tuoksunut samalta. Tunnistamattomat kasvit säästyvät meillä kitkennältä, joten niinpä mysteerikasvi sai jäädä kasvamaan. Keväällä kasvi nousi selvästi tuuheampana tupsuna, joten varmistui se, että mikään kesäkukka se ei ole. Lehdet ovat pehmeitä, pitkäruotisia ja aika rentovartisia. Niistä lähtee myös koskettaessa voimakas, hieman parfyymimäinen tuoksu. Periaatteessa puska voi olla jonkun epäonnistuneen perennakylvöksen jämistä kasvamaan lähtenyt taimi tai sitten naapurustosta levinneestä siemenestä ilmestynyt kasvi. Omista kylvöksistä ainoastaan karhunjuuri voisi olla saman näköinen, mutta toisessa paikassa kasvava taimi on jäänyt todella minimittaiseksi eikä siten muistuta tätä laisinkaan. Tuleeko teille mieleen muita vaihtoehtoja?

Mustaherukan alta taas löytyi sitruunamelissaa muistuttava kasvi, vaikka istutin siihen ainoastaan karhunlaukkaa.

Sitruunamelissani ei selvinnyt viime talvesta enkä tullut hankkineeksi keväällä uutta sen tilalle. Marjapensasalueen kitkennässä noudatan ohjetta "voikukat, rönsyleinikit, vuohenputket ja ratamot pois, muut saavat jäädä". Siksipä myös tämä hieman minttuakin muistuttava mysteerikasvi sai olla rauhassa. Keväällä taimipäiviltä löytämäni karhunlaukan istutushetkellä kasvia ei varmuudella ollut, vaan se on itänyt sen jälkeen. Periaatteessa voisi kai olla mahdollista, että aivan kasvimaan kauimmaisessa päässä kasvanut sitruunamelissa olisi voinut tehdä siemeniä, joista yksi olisi kulkeutunut marjapensaan alle ja lähtenyt siellä kasvamaan. Ehkä todennäköisempi vaihtoehto on kuitenkin, että karhunlaukkapurkin mukana tuli yllärisiemen. Lehdissä on mieto sitruunainen tuoksu ja maku, joten ehkäpä sain uuden sitruunamelissan.

Komea murheenkryynimme.

Etupihallamme komeileva siperianpihta tuntuu vuosi vuodelta olevan entistä enemmän kulkuväylien tukkeena. Luonnollisesti iso puu leviää korkeuden lisäksi myös sivusuuntaan. Pihta karistaa neulasiaan tasaisesti pitkin vuotta ja silloin kun kävyt alkavat karista, roskaa vasta tuleekin. Sekä neulaset että kävynsuomut kulkeutuvat niin omissa kengissä kuin Karon tassuissakin sisälle ja tahmaavat kiveyksen, rappuset ja ulkoeteisen maton. Vaikka pihta näyttää sopusuhtaiselta mallipuulta, se on haarautunut jo alhaalta kahdeksi rungoksi, parin metrin korkeudella runkoja on kolme ja ylhäällä erottuu sopivasta kulmasta katsottuna ainakin kuusi latvaa. Monihaarainen runko on selvä riskitekijä aika monelle puulle, joten ei ollut yllätys, että sientähän se pihdankin runko alkaa jossain vaiheessa puskea.

Syksy toi esiin selvän merkin pihdan kunnon heikkenemisestä.

Parin metrin korkeudella rungon haarakohdassa keikkuvat pörhösuomuhelokat kuuluvat lahottajasieniin, joskaan ne eivät ilmeisesti saa puuta kovin nopeasti kaatokuntoon. Joka tapauksessa ne ovat selvä todiste siitä, että puun lähtölaskenta on alkanut. Nyt on huomattavasti helpompi perustella komeaa pihtaamme rakastaville naapureille puun kaataminen sitten kun sellaisen päätöksen teemme. Puu saanee olla vielä ainakin ensi kesään saakka paikoillaan, ehkä pidempäänkin. Seuraamme sen kuntoa ja harkitsemme, milloin on sopivin hetki sen kaadolle. Jos pihdasta alkaa kuivua oksia tai joku latvoista repeää esim. talven lumikuorman takia, puu saa lähtötuomion aikaisemmin. Rehellisesti sanottuna oikeastaan toivoisinkin lumen tekevän tehtävänsä, niin kaatamiselle olisi myös naapureiden ja kunnan silmissä erittäin hyvät perusteet. Kunnalta on kuitenkin haettava noin näkyvällä paikalla sijaitsevan puun kaatoon lupa.

Hyönteishotellin kattoterassi pääsi vähän unohtumaan syksyn aikana.

Jos pihdan kunnossa ei vielä näy kauempaa katsottuna selviä merkkejä kunnon huononemisesta, niin hyönteishotellin kattoterassi paikkaa sen puutteen moninkertaisesti. Jossain vaiheessa syksyn mittaan unohdin kastella kukkalaatikkoa ja niinhän siinä sitten kävi, että kasvit pääsivät hieman kuivahtamaan. Jaloangervoja ei ollut tarkoituskaan säästellä eikä juuri tuo siemenestä kasvatettu keijunkukkakaan ollut niin komea väritykseltään, että se olisi ollut ehdottomasti säästettävien listalla. Unohdin vain kokonaan laatikon kummassakin päässä olevat lankaköynnökset, jotka olisi ollut kiva istuttaa taas ensi kesänä johonkin kesäkukkaistutukseen. Jos eivät ala virota nyt vettä saatuaan, on taas pari ruukkua vähemmän talvetettavaa.

Isäntä taiteili tekoälyn avulla etiketin astetta ärhäkämpiin maustekurkkuihin.

Loppukesällä ja alkusyksyllä ahkeroidut kurkkusäilykkeet ovat tehneet kauppansa hyvin. Chilillä ja valkosipulilla maustettu kurkkukin onnistui niin hyvin, että päätimme viedä yhden sukulaisille tuliaisiksi. Siihen piti tietysti saada etiketiksi humoristinen kuva, joten isäntä keksi kokeilla, kuinka tekoäly suoriutuisi hommasta. Monenlaisten vaihtoehtojen joukosta valikoitui ylläoleva kuva kurkkupurkin kylkeen. Vieraille viedyt kurkut eivät sentään olleet yhtä tulisia kuin isännälle tehty ensimmäinen erä, sillä emme olleet varmoja, kuinka hyvin he chiliä sietävät. Tuliaiskurkuissa oli selvä chilin polte mutta ei sellaista, että lieskat lentäisivät minullakaan suusta.

Puutarhakoiralla on pitänyt hirmuista kiirettä. Minulle vain jäi vähän epäselväksi, mihin tässä oli hoppu.

Karon kuulumisia ei olekaan kerrottu pitkään aikaan. Syksyllä on vähän tylsää, kun naapurustossa ei tapahdu mitään ja nurmikkokin on yleensä sen verran kosteaa ja kylmää, ettei sillä viitsi makoilla. Siispä pitää tallustaa emännän perässä paikasta toiseen ja välillä käydä vilkaisemassa, aukaisisiko joku ulko-oven, jos sen edessä käy vähän aikaa seisoskelemassa. Karo oli eilen mukanani verkottamassa pensaita, kuskaamassa rikkaruohoja puutarhakompostorille ja kantamassa kasveja ulkovarastolta ulkoeteiseen. Jätin vielä pelargonit ja viherliljapuun ulkovarastoon mutta kannoin yrtit ja pelargoni 'Appleblossomin' eteiseen. Syysloman aikana järjestimme lapsille omat huoneet ja kuopuksen huoneesta piti ottaa ikkunalauta pois. Siitä sain sopivasti kukkatason ulkoeteisen ikkunalle. Nyt ei enää tarvita silityslautaa tai kukkahyllykköä eteiseen taimien kasvatusta tai kesäkukkien talvettamista varten.

Tason voisi ehkä maalata jossain vaiheessa valkoiseksi mutta olkoon nyt puupinnalla.

Ruohosipuli meinaa olla vähän riippuvaa mallia mutta sehän täydentää sopivasti fengshuit, kun stevia sojottaa kuin tikku suoraan ylöspäin ja mahtaviin mittoihin levinnyt rosmariinikin kasvaa pääasiassa ylöspäin. Pitää jossain vaiheessa taas vähän napsia sen oksia lyhyemmiksi, jotta ne eivät talvella nojaile liikaa ikkunaan. Kovemmilla pakkasilla siinä voi tulla muuten vähän vilpoiset oltavat välimeren yrtille. Pienestä huonejärjestelyjen muutoksesta seurasi uuden kukkatason lisäksi se, että minulta hävisi talon paras esikasvatustila. Niinpä ensi keväänä pitää olla erityisen tarkkana siitä, mitä kylvää esikasvatukseen ja kuinka paljon.

Takaisin Karon kuulumisiin. Nyt on nimittäin tärkeää esiteltävää.

Postilaatikkoon tipahti perjantaina Pihakalenterin 2025 esittelykappale. Kalenteri on totuttuun tapaan houkutteleva kuin hyvä puutarhalehti, pienemmässä ja käyttökelpoisemmassa paketissa vain. Tällä kertaa perusteellisempi artikkeli käsitteli rikkaruohoja ja reippaasti leviäviä puutarhakasveja. Kalenterin lopusta löytyy kaikki tarpeelliset kylvöjen ja muiden puutarhapuuhien aikataulut, sekä yllin kyllin tilaa omille muistiinpanoille ja suunnitelmille. Varsinaiset kalenterisivut ovat minulle päivittäiseen käyttöön liian tiiviit, minkä vuoksi aiempien vuosien puutarhakalenterit ovat olleet vain selailtavana keittiön pöydällä. Säätiloja niihin on tullut melko säännöllisesti merkittyä ja tietysti kaikki tekstit olen lukenut moneen kertaan ja ihastellut taidokkaita kuvia. Puutarha-asioita niihin voisi kuitenkin merkitä paljon ahkerammin. Ehkä yritän ensi vuonna petrata siinä asiassa. Vanhat puutarhakalenterit ovat tallessa käden ulottuvilla toisin kuin töitä varten hankitut kalenterit, jotka menevät vuoden verran palveltuaan roskiin. Siksipä kiitän lämpimästi Oma PIHA -lehden toimitusta saamastani esittelykappaleesta ja suosittelen hyvillä mielin kalenteria kaikille puutarhailijoille. Jos sinulla on vielä kalenteri ensi vuodelle hankkimatta, niin täältä voi käydä sellaisen tilaamassa. Kannattaa olla nopea, sillä edullisempi ennakkotilaushinta on voimassa vain 15.11. saakka.

Tämä pitää lukea erityisen huolella.

Kunhan löytyy sopiva vapaahetki, tartun kalenteriin ja tutkin sen kunnolla alusta loppuun. Nyt taas uuden työ- ja kouluviikon kiireet kutsuvat. Mainioita lokakuun viimeisiä päiviä!

Vielä kukkii

Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä vähäisemmäksi kukinta käy puutarhassa. Vielä ei ole kuitenkaan niin vähiin tämä kasvukausi käynyt, etteikö kukkijoita löytyisi useitakin. Kovin runsaaksi kukintaa ei voi moittia, mutta vielä ei tarvitse etsiä kukkia kissojen ja koirien kanssa, vaan melkein joka suunnasta löytyy jotain, edes pientä.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii joka vuosi talven tuloon saakka.

Nepalinhanhikit eivät tänä vuonna kukkineet missään vaiheessa kovin runsaina mutta sinnikkäästi ne ovat päättäneet jatkaa taas kerran kukintaa mahdollisimman pitkään. Nuppuja on joka latvassa, joskin rentoina joka suuntaan levinneet versot eivät tuo kukkia nätisti samaan kimppuun. Niinpä kukin yksittäinen kukka katselee eri suuntiin. Onpahan väripilkkuja katsoipa miltä kantilta tahansa. Hieman pettymys kukkien määrän ja kukinnan alkamisajankohdan suhteen on myös pensashanhikki Lovely Pink. Se alkoi päästä vauhtiin vasta kun ensimmäiset yöpakkaset olivat puraisseet. Luultavasti viime talven kuritus ja sen myötä normaalia myöhäisempi kasvuunlähtö viivästytti kukinnan alkua. Onneksi hanhikit kestävät hyvin syksyn hallaöitä.

Pensashanhikki Lovely Pink ei kuki kovin runsasti mutta onhan se söpö näinkin.

Jos hanhikit eivät pienistä pakkasista hätkähdä, niin jouluruusut ne vasta ovatkin ihan oma lukunsa kylmänkestävyydessä. Joka syksy joku niistä aloittaa kukinnan ja hautautuu kesken kaiken lumeen. Se ei tahtia kuitenkaan haittaa, sillä keväällä kukinta jatkuu heti kun lumikerros ohenee sen verran, että kukat yltävät hangen pintaan. Yleensä pahin hoppuilija on kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu, joka on toiseksi vanhin jouluruusuistani. Nytkin se on selvästi sitä mieltä, että on oikein hyvä aika kukkia. Ensimmäinen kukka alkaa olla jo kuihtumaan päin ja uusia nuppuja on tulossa vaikka miten paljon. Tuskin niistä ehtii aueta kuin korkeintaan pari ennen talvea, mutta on kiva tietää, että keväällä kukinta jatkuu heti kun vain on mahdollista.

Vaaleajouluruusu on aloittanut kukinnan hieman etuajassa.

Luumutarhassa on aika paljon väriä syksyisin. Vielä viikko sitten varsinkin luumutarhan takaosassa oli melkoista väri-iloittelua, kun syysasteri ja komeamaksaruohot kukkivat räikeän oranssin ruskan saaneiden pikkutöyhtöangervojen ja kanadanatsalean kanssa ja vähän matkan päässä oli kirkkaan keltaisia kuunliljoja. Nyt kuunliljat ovat lakastuneet, atsaleasta karisseet melkein kaikki lehdet ja pikkutöyhtöangervot muuttuneet ruskeiksi. Vaikka puistoatsalea 'Tarleena' on saanut heleän kellanoranssin ruskan ja atsalea 'Satomikin' alkaa hiljalleen värittyä samansävyiseksi, ei väriä ole enää niin paljoa, että se sattuisi silmiin. Väreistä ja atsaleoista puheenollen: tänä vuonna kaikki atsaleat näyttävät saavan normaalia oranssimman sävyn. Aurinkopenkin 'Illusia', joka normaalisti värittyy oikein hehkuvan tummanpunaiseksi, on alkanut karistaa lehtiään oranssin värisinä. Ei hyvä punaisen ystävälle. Moni pensasmustikkakin on saanut normaalia kellertävämmän ruska-asun ylleen.

Luumutarhan värimaailma on nyt astetta rauhallisempi.

Kaikki komeamaksaruohot ovat ehtineet tänä vuonna kukkia kunnolla, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys näillä korkeuksilla. Tosin en muista kuin pari vuotta, jolloin niiden kukinta olisi keskeytynyt aikaisin tulevien kovien hallaöiden takia. Moni muu nelosvyöhykkeellä asuva sen sijaan on sanonut pakkasten yllättävän komeamaksaruohot melkein joka vuosi ennen kuin nuput ovat saaneet kunnolla väriä. Ehkä meille on sitten sattunut kylmänkestävämpää maksaruohokantaa tai sitten ne jostain muusta syystä tekevät nuppunsa aiemmin ja siten myös aloittavat värittymisen aikaisemmin.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei myöskään säikähdä pakkasia.

Kylmänkestäviä perennoja on komeamaksaruohojen ja syysastereiden lisäksi yllättävän monia. Bellikset pukkaavat kukkaa keväästä talventuloon saakka, karpaattienkellot ja myskimalvat alkukesästä pakkasiin ja törmäkukat keski- tai loppukesällä alkuun päästyään kukkivat niin ikään talveen saakka. Kaukasian- ja kivikkotörmänkukilleni kävi huonosti viime talven aikana ja osa keltatörmänkukistakin kuoli. Muutama talvesta selvinnyt aloitti kukkimisen aikaisin kesällä ja nyt joukkoon on liittynyt myös keväällä hartaasti hoivattuja siementaimia. Vaikka törmänkukkien talvenkesto ei mitään huippuluokkaa näytä olevan, niin taidanpa silti pitää ne puutarhan vakioasukkeina. Kasvatetaanhan sitä kesäkukkiakin ja törmänkukat sentään talvehtivat normaalitalvina ihan hyvin. Useamman vuoden vanhat yksilöt tuppaavat heittämään henkensä herkemmin, joten kasvustoa kannattaa uusia usein.

Tässä kukkiva keltatörmänkukka on tämänvuotisia taimia.

Kevään ja alkukesän kukkijoista moni innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä. Tänä vuonna useampi sammalleimu on viritellyt kukkaa sen verran innokkaasti, että kukinnan huomaa pidemmän matkan päästäkin. Moni esikkokin on työntänyt yksittäisiä kukkia lehtien sekaan. Niitä pitää vain muistaa käydä etsimässä, sillä toisin kuin keväällä, syksyllä esikoiden kookkaat lehdet meinaavat peittää lyhyeen varteen ilmestyvät kukat.

Kivikkorinteen punainen sammalleimu on lajinsa innokkain syyskukkija.

Luonnonkasveistakin löytyy monta sinnikästä syyskukkijaa. Päivänkakkaroissa on kukkia siellä sun täällä, pari kissankelloakin kilkutteli vielä pikkuniityllä sinisiä kellojaan. Ihan oma lukunsa on keto-orvokki, jonka olen antanut kylväytyä vähän sinne sun tänne. Matalana ja pienijuurisena se ei haittaa muiden kasvien kasvua ja tarvittaessa ylimääräiset taimet on helppo kitkeä. Sen verran innokkaasti orvokit kukkivat läpi kesän, etten ole hennonut niitä juurikaan kurittaa. Vievätpähän tilaa hankalammilta rikkaruohoilta.

Keto-orvokki somistaa niin kivikkorinteen kuin niitytkin.

Löytyipäs vielä päivän kärhöksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' avautuva nuppu.

Vieläkö teiltä löytyy sinnikkäitä syyskukkijoita?