Blogi täyttää pian vuosia

Hyvää ystävänpäivää blogiystäväni ja kaikki lukijani! Lupailin edellisessä postauksessa, että tällä viikolla blogissa tapahtuisi jotain jännää. Enpä sitten malttanutkaan tämän pidempään pitää teitä odottamassa. Menkööt vaikka ystävänpäivän piikkiin.

Sinikatana 'Alba' ja kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory'.

Loppukuusta tulee täyteen neljä vuotta ensimmäisestä postauksestani enkä voi sanoa katuneeni hetkeäkään bloggaamisen aloittamista. On tämä ollut niin antoisaa, mielenkiintoista sekä inspiroivaa, ja tuonut paljon iloa elämään varsinkin talvisaikaan. Kolmivuotissynttärit menivät vähän huomaamatta ohi ja se jäi vähän kaivelemaan. Nyt olin ajoissa liikkeellä ja sain hankittua arvontaan mielestäni kivat palkinnotkin. Esikasvatussesonki on sopivasti aluillaan (nopeimmilla jo alkanut) mutta palkinnoksi valitsemillani siemenillä ei olekaan vielä mikään kiire päästä multaan. Kaikkia niistä voi nimittäin kylvää suoraan maahan, jos esikasvatus ei tunnu omalta jutulta. Ne sopivat myös "puutarhattomille", sillä kaikkia näistä voi kasvattaa myös ruukuissa vaikkapa parvekkeella tai terassilla. Halutessaan niitä voi myös esikasvattaa, jolloin saa kukintaa ja satoa aikaisemmin.

Arvontapalkintoina on syötävissä minikokoa, kukissa korkeampaa.

Päädyin valitsemaan sekä kasvisten että kukkien siemeniä. Herkkupuolelta löytyy pikkuruisia palleroita tekevä porkkana 'Pariser Markt 5´, salaattisekoitus Baby Leaf mix sekä sekoitus eri värisiä retiisejä. Kukista valitsin isotsinnian 'Royal Purple' sekä isosilkkikukan 'Sybil Sherwood', jotka kumpikin ovat myös hyviä leikkokukkia. Jotta syötävää ja katsottavaa olisi yhtä paljon, lisään mukaan vielä pussillisen omista pioniunikoista kerättyjä siemeniä. Värivalikoimaa on laidasta laitaan, tosin meillä on lukumääräisesti eniten tullut yleensä luumun sävyjä. Seuraavissa kollaaseissa on kattaus viime kesän unikoista. Keräsin siemeniä aika monesta siemenkodasta ympäri pihaa ja sekoitin ne keskenään, joten lopputulos on täysi yllätys.

Luumun sävyjä ja yksi vaaleanpunainen pörriäinen.

Viime kesänä suurin osa kukista oli yksinkertaisia, mutta oli joukossa muutama kerrannainenkin. Maan ravinteikkuus varmaan vaikuttaa kukan malliin, sillä viime kesänä kerrannaiset yksilöt löytyivät paremmasta mullasta ja köyhempään paikkaan kylvetyt yksilöt jäivät yksinkertaisiksi. Kylvän kesäkukkia yleensä vasta perustettuihin kukkapenkkeihin, joiden maata en ole vielä ehtinyt parantaa. Siksipä suurin osa unikoistakin oli yksinkertaisia, tosin viehättäviä ovat minusta nekin. Pioniunikot onnistuvat parhaiten kun ne kylvää heti lumien sulettua suoraan maahan. Kukinta alkaa kesäkuun lopussa tai heinäkuun alussa ja jatkuu pitkään, jos käy leikkaamassa kukkineet kukat pois. Ruukkukasvatuksessakin kylväisin nämä suoraan ulos lopulliseen ruukkuunsa, jotta muutenkin korkeat kasvit eivät venähdä liian honteloiksi.

Erilaisia punaisia sekä yksi valkoinen. Alanurkan tummanpunainen pörrö on parin vuoden takaa. Kuva oli parempi kuin viime kesänä vastaavan näköisestä kukasta ottamani otos.

Arvonnan säännöt:

Osallistut arvontaan olemalla lukijani joko täällä bloggerissa tai blogit.fi -sivustolla ja jättämällä kommentin tähän postaukseen. Jokaiselle on tasapuolisesti yksi arpa tarjolla ja kaikki siemenet menevät yhdelle onnelliselle. Palkinto postitetaan vain Suomeen. Lisähupia tämänkertaiseen arvontaan tuo se, että toivoisin kommentissasi sinun esittävän minulle puutarhaan liittyvän haasteen tai erikoisemman tehtävän toteutettavaksi (esim. opetella kymmenen kasvia kiinan kielellä tai laskea, kuinka monta ötökkää löytyy neliömetrin alueelta kukkapenkistä). Yllytyshulluna lupaan toteuttaa vähintään yhden haasteista (paitsi jos kaikki ovat täysin mahdottomia toteutettavaksi). Saatanpa jopa heittäytyä ihan villiksi ja synttäreiden kunniaksi palkita myös parhaan tai hauskimman idean. Laittakaahan luovuus valloilleen!

Voittaja arvotaan blogin synttäripäivänä, eli sunnuntaina 27.2. klo 20.00. ONNEA ARVONTAAN!

Juttuja lumen keskeltä

Olen aina pitänyt tammikuuta talven kylmimpänä kuukautena ja helmikuuta leudompana mutta samalla myös pilvisenä ja lumisateisena. Tammikuu ei tänä vuonna ihan mahdottoman kylmä ollut vaan eipä ollut järin aurinkoinenkaan. Helmikuu sen sijaan on ainakin tähän saakka pitänyt kutinsa ja korottanut hankia hyvää vauhtia. Tein tämän talven toisen mittauskierroksen ympäri pihamaata ja sain tulokseksi 68-75cm nietokset. Nyt kun rämpii upottavissa hangissa pihan ympäri, niin saa jo vähän sykettäkin nousemaan.

Pihaantulossa alkaa olla aikamoinen lumimuuri. Risu on merkkinä innokkaalle traktorimiehelle, ettei eksy toiste tuon lähemmäs meidän pihaa.

Kadun pään aurauslumikasa on noussut jo selvästi aitaamme korkeammalle. Toinen samanlainen jää kuvan oikealle puolelle ja kumpikin kasa varmasti vielä kasvaa joka suuntaan ennen kevättä.

Sykettä ja verenpainetta nostaa myös sivupihalla risteilevät jänisten jäljet. Aiemmin olleen suojasään takia hanki kantaa jäniksiä vähän paremmin, joten ne ovat levittäneet reittinsä entistä laajemmalle alueelle. Jätin tammikuun loppupuolella rusakoille syötäväksi sylillisen loistokärhöjen viimekesäisiä versoja tontin laidalle. Meni aika pitkään ennen kuin rusakot uskalsivat käydä tarjoilujen kimppuun mutta edellisten lumisateiden jälkeen kärhöt oli vedetty viimeistä murua myöten ja tilalle oli jätetty kasa papanoita. Eikä sekään riittänyt, vaan jälkiruokaa oli lähdetty etsimään alppikärhöistäni. Jopa niiden suojana olleet risut oli pupellettu ahnaisiin kitoihin!

Ristiin rastiin oli menty majapenkin päällä. Tuijaan eivät olleet sentään vielä koskeneet mutta kuvan ulkopuolelle jäävät syysleimut oli parturoitu.

Alppikärhöistä oli jäänyt vielä puolet syömättä, joten yritin kehitellä niille jotain lisäsuojaa, etteivät rusakot söisi niitä aivan kokonaan. Varastossa oli muutamia raudoitusverkon palasia, joista tein jonkinlaista estettä kärhöjen eteen. Valjastin myös puutarhakäytössä olleet pitsiverhot 'Albina Plenan' tuuheimman osan suojaukseen. Pahimpaan nälkään rusakot saivat uuden kasan loistokärhön versoja. Ensi syksyn ostoslistalle on pakko laittaa jänisverkkoa alppikärhöjenkin suojaukseen.

Onneksi rusakot eivät olleet huomanneet tulla tältä puolelta aterioimaan. Tuho olisi nimittäin ollut melkoinen. Verhoista kuvan etualaa kohti kurotelleet versot oli syöty kokonaan.

Kärhöjä suojatessani kuulin tiaisten sekaparven lähestyvän. Tunnistin äänistä pyrstötiaiset jo ennen kuin näin ensimmäistäkään. Vaikka kamera oli valmiina lintujen tullessa kohdalle, ei niitä noin vain kuviin saanut osumaan. Ainoastaan yhteen kuvaan osui jollain lailla tunnistettava pyrstötiainen. Pahuksen vilkasliikkeisiä olivat mokomat! Kiva kuitenkin, että vielä viihtyvät näillä main. Suunnilleen joka vuosi olen pienen parven niitä täällä nähnyt ja yleensä juuri näin talvella.

Eipä kovin kehuttava kuva, mutta kyllä siellä yksi pyrstis on. Tai ainakin osa siitä.

Taimipöydälle kuuluu hyvää siitäkin huolimatta että joku oli käynyt napsauttamassa kasvivalon ajastimeen ylimääräisen tunnin valaistuksen keskelle yötä. Isäntä oli parina yönä töihin lähtiessään huomannut kasvilampun palavan ja ihmetellyt mielessään, että kevään tuloako minä taimille simuloin. Hyvä, että kuitenkin mainitsi asiasta, niin tajusin käydä tarkistamassa ajastimen ja korjaamassa säädöt kohdilleen. Itse olen päivällä ihan tokkurassa, jos yöllä on tullut herätys tai useampi kesken unien. Sitä en tiedä, vaikuttaako valeaamu kasveihin samalla lailla. Ainakaan vielä ei ole nähtävissä, että yöherätys olisi ollut taimilleni haitaksi. Ihan suoraan ylöspäin kasvavat ja lehdetkin sojottavat nätisti sivuille niin kuin kuuluukin. 

Kelloköynnökset, hopeaputoukset ja paprikat ovat taimella. Paprikoista kaikki siemenet itivät ja kelloköynnöksistäkin ne, joista en ollut puhdistanut limaa pois. Puhdistetuista iti vain kaksi viidestä.

Perennoista ilman kylmäkäsittelyä itävät ainakin sinikatana (1), kaukasiantörmäkukka (11), ranskantulikukka sekä himalajanesikko (4).

Jos edellisestä kuvasta ei saanut selvää, niin tässä lähikuvaa himalajanesikoista. Ilmiselviä taimia ja niitä on koko ruukussa ainakin 15 kappaletta. Aivan mahtavaa!

Nämä kylvöruukuista puskevat taimet ilahduttavat aina yhtä paljon. Joka aamu pitää käydä tarkistamassa, onko yön aikana kenties itänyt uusia lajeja. Tiedotanpa muuten jo tässä vaiheessa, että ensi viikolla kannattaa olla kuulolla, sillä blogissa tapahtuu jotain jännittävää. Hyvää viikonloppua!

Elinan päivän pioni

Tajusin aamulla, että tänään on Elinan nimipäivä. Kun kansioista löytyi vielä muutama ennen julkaisematon kuva 'Elina'-nimellä kulkevasta perintöpionistani, niin mikäs olisi sen sopivampi hetki laittaa niitä esille kuin tänään. Viikon pisin työpäivä lykkäsi postauksen tekemisen iltaan, mutta vielä ehtii. Näiden kuvien myötä toivotankin kaikille Elinoille ja muille tänään nimipäiväänsä viettäneille oikein mainiota Elinan päivän iltaa!

Vasta auenneessa kukassa vadelmanpunaiset viirut ovat vahvimmillaan.

Eri-ikäisiä kukkia.

Aukeamassa olevasta kukasta kuuluu tyytyväinen surina. Tämä kuva on julkaistu ennenkin, mutta oli ihan pakko laittaa uudelleen. 'Elinan' kukissa on runsaasti siitepölyä kimalaisille.

Osa kukista kasvaa hyvin korkeiksi, tosin suurin osa jää tätä etualan palleroista matalammiksi.

'Elina' sopii hienosti violetin kurjenpolven kanssa yhteen.

Näihin kesäisen aurinkoisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Hyvää yötä!

Viehkeä valkoinen, osa 4

Muutama vuosi sitten aloittamani värisarja on kaivannut jo pitkään täydennystä. Valkoisista kukista oli jo kolme postausta mutta jostain syystä valkoista vain tulee jatkuvasti lisää kukkapenkkeihin, joten sarjaan tarvittiin neljäskin osa. Tuttuun tapaan mukana ovat sipulikukat, perennat ja puuvartiset, kesäkukkia en ota mukaan ettei nyt ihan leviä käsiin tämä homma. Kasvit ovat taas suunnilleen aikajärjestyksessä.

Mätäs valkoisia kevättähtiä on vielä pieni mutta leviää toivottavasti muutamassa vuodessa.

Kummitädiltä tullut esikko kukkii runsaasti. Keltainen silmä on sen verran pieni tässä, etten viitsinyt lajitella tätä kirjaviin kukkasiin.

Narsissi 'Acropolis'.

'Lemon Beauty' sai myös jäädä tähän postaukseen, vaikka sillä onkin keltavoittoinen torvihässäkkä. Keltainen osuus kuitenkin pienenee kukinnan edetessä selvästi.

Valkoinen kirjopikarililja kukki meillä perinteistä punaista aikaisemmin.

Valkovarjohiippa 'Niveum' sulostuttaa varjokujalla kantopuutarhassa.

Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' kukkii kärhökaaripenkin takaosassa.

Keltaiset osat siperiankurjenmiekan terälehdistä vaalenevat kukinnan edetessä.

Paljon kaikenlaista on kuvassa mutta huomio on nyt valkoisessa mustalaukan kukinnossa.

Nimetön haltiankukka on ihan siinä rajalla, onko valkoinen vai hennosti vaaleanpunainen. Tulkitsin tämän nyt kuitenkin valkoiseksi. Nuput ovat kyllä selvästi punertavia.

Peittokurjenpolvi 'Biokovo' (ehkä).

Purppuraheisiangervon ja tuivion rinnalla pallolaukka näyttää valkoiselta.

Nietospensas 'Yuki Snowflake' on ehdottomasti valkoinen.

Valkoinen isotähtiputki kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa.

Sinikatanat 'Alba' kukkivat myös ensimmäistä kertaa näin runsaasti.

Näihin helteisiin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Valkoisia kukkia jäi vielä jonkun verran esittelemättä mutta kaikista ei ole kunnon kuvia ja olihan sitä jo tässäkin postauksessa melkoisesti katsottavaa. Siispä jää ensi talvellekin sarjan jatko-osaan aineksia. Jos valkoiset kukat kuuluvat suosikkeihisi, käypä kurkkaamassa myös sarjan ensimmäinen, toinen sekä kolmas osa. Valkoisen lisäksi täydennystä on tulossa ainakin vaaleanpunaisiin ja violetteihin kukkiin kunhan saan pengottua kansioita.

Nyt syttyy valot punaiset

Pikkuisia koukkuja alkoi puskea mullasta sitä tahtia, että nyt oli tarpeen viritellä kasvivalo taimihuoneen pöydän ylle. Tai hamppulamppu, niin kuin isäntä sitä leikkisästi kutsuu, vaikka ruukuista ihan laillisia kasveja puskeekin.

Mikäs sieni se tämä on? Kaukasiantörmäkukka nousee hauska karvalakki päässään mullasta. Hattu on sen verran ohkaista sorttia, ettei taimi tarvitse apuja sen karistamisessa.

Hopeaputouksilla on kivikovat kypärät. Saa nähdä, kuinka ne selviävät niistä irti. Yksi taimi napsahti poikki kun poistin ruukun päältä muovia. Työtapaturmia sattuu.

Hassusti siemenet itävät eri tahtia keskenään. Kaukasiantörmäkukan siemenet ehtivät olla mullassa vain viisi päivää kun ensimmäinen jo nousi. Ensimmäiset paprikantaimet nousivat kuudessa päivässä. Toisen ääripään muodostaa tällä hetkellä hopeaputouksen vanhat siemenet, joista ensimmäinen iti tasan kuukauden kuluttua kylvöstä. Kelloköynnöksillä itämiseen meni pari viikkoa. Kelloköynnöksen siemenille suositellaan siemenpussin mukaan tunnin liotusta ennen kylvöä. Blogeista luin viime vuonna, että osa kelloköynnöksen kasvattajista poistaa siemeniin tulevan liman ennen kylvöä ja osa kylvää siemenet sellaisinaan. Koska en löytänyt luotettavaa tietoa siitä, kumpi tapa olisi parempi, päätin kylvää puolet siemenistä limoineen ja puolet putsattuna. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että ainakaan minun kylvö- ja kasvatusolosuhteissani niitä ei kannata mennä putsailemaan.

Puolet paprikansiemenistä on jo itänyt. Toivottavasti loputkin kaksi itävät pian.

Vasemmanpuoleiseen purkkiin on kylvetty siemenet limoineen, oikeanpuoleisesta pyyhin enimmät pois ennen kylvöä. Siltään kylvetyistä itävyys on täydet 100%, putsatuissa vain 40%.

Sen verran hyvin nuo kelloköynnökset tänä vuonna itivät, että saan jättää loput siemenet ensi keväälle. Eiköhän seitsemästä köynnöksestä saa tarpeeksi vehreyttä varjokujan porttiin ja aidalle ja aina voi laittaa lisäksi tuoksuherneitä, jos kelloköynnöksille käy hassusti kevään mittaan. Tänä vuonna luulisin osaavani niiden taimikasvatuksenkin viime vuotta paremmin.

Toistaiseksi taimipöytä on hyvin tyhjä, mutta pian siihen tulee varmasti taas tungosta. Kylvöksiltä otin kuvaushetken ajaksi muovit pois päältä.

Otin eteisestä rungollisen atsalean taimipöydälle valohoitoon. Minulle kävi syksyllä pieni hupsis kastelun kanssa, minkä seurauksena atsalearessukka pudotti melkein kaikki lehtensä. Kovin on risuisen näköinen reppana nyt, mutta kun tarpeeksi tarkkaan tutkii varsia, sieltä löytyykin pikkuisia vihreitä silmuja. Jos atsalea päättää vihertyä katsottavan näköiseksi, se pääsee taas kesäksi varjokujalle. Jos siitä ei näytä tulevan kunnollista, ei sille ole enää sijaa täällä. Valohoitoon pääsivät myös pullopuutarhani, "pampulanrääpäle" (eli sirovuoripalmu) sekä kukintataukoa pitävä orkidea. Pullopuutarhassa minimuratti ja pilkkulehti ovat alkaneet päivien valostuessa selvästi virkistyä. Löysin niiden seasta myös pari pientä kirjovehkan lehteä. Luulin, että se heitti jo ajat sitten henkensä.

Atsalean kuivilta näyttävistä oksista puskee harvakseltaan vihreitä tupsuja ja pallukoita. Ehkä se ei olekaan menetetty tapaus.

"Pampula" melkein kuoli toissa kesänä. Pitkä odotus on kannattanut, sillä talven aikana se on tehnyt peräti kaksi uutta lehteä. Tämä kaveri vaatii tasaisen kastelun eikä saa kesällä olla aurinkoisella ikkunalla.

Runebergin päivän lumituisku on jo nyt tuonut meille reilusti enemmän lunta kuin Valtteri konsanaan. Minulta meni päivällä reilu tunti kolata piha puhtaaksi ja lopussa totesin, että ensimmäisenä kolattuun kohtaan oli satanut sentin verran uutta lunta päälle. En kuitenkaan aloittanut uutta kierrosta, sillä lapioin vielä jänisverkkojen ympärille vallihaudat, etteivät puput pääse pensaita ja luumupuita syömään. Aika raskasta oli kahlata puolireittä myöten umpihangessa ja samalla heitellä lunta kauemmas verkoista. Sen verran vielä jaksoin rämpiä pitkin pihamaata, että kävin harjanvarren ja mittanauhan kanssa mittaamassa lumensyvyyden. Etupihalta sain aurinkopenkin kohdalta 66cm melkein koko matkalta, sivu- ja takapihalla näytti olevan keskimäärin 58cm paksulti lunta. Kun katson vanhoja päiväkirjamerkintöjä, lumitilanne näyttää olevan aika samanlainen monena talvena tähän aikaan. Runsaslumisena talvena 2018 lunta oli 14.2. 70-80cm ja toinen ääripää talvella 2019-20, jolloin tammi-helmikuussa lunta oli maassa vain 10-20cm, kun sää sahasi koko ajan plussan ja miinuksen molemmin puolin. Mieluummin otan nämä normaalikinokset.

Pensasryhmä on kerännyt paljon lunta päälleen. Sen eteen nurmikolle olemme kasanneet pihalta kolattuja lumia.

Toinen lumenkasauspaikka on aidan ja talon välissä. Tänään myös kuvasta vasemmalle jäävä kadun pään lumikasa kohosi aitaamme korkeammalle, kun traktori kävi auraamassa ajotien.

Lumituisku on tällä hetkellä vähän rauhoittunut mutta voi olla, että sitä vielä sataa lisää kun kerta alkuun pääsi. Helmi-maaliskuu ovat yleensä olleet täällä päin ne kuukaudet, jolloin tuiskusää on ollut tuttu näky ja hanget kasvaneet vauhdilla. Saa nähdä, tehdäänkö tänä talvena uusia lumiennätyksiä vai pysyisikö lumen määrä maltillisena.

Talvetusraportti kellarista

Aurinkoista helmikuuta! Minulla on tapana käydä tammi-helmikuun vaihteen tienoilla saksimisreissulla kellarissa talvehtivien kasvien luona. Silloin ainakin meillä verenpisarat ja kärhöt alkavat jo heräillä kevääseen ja pullistella silmujaan valmiina kasvuun lähtöön. Jos leikkuun jättää myöhäisemmäksi, ei välttämättä enää raskisikaan napsia kovin paljoa. 

Tarhaviinikärhö 'Pernille' oli kasvattanut jo pitkiä versonalkuja pitkin vanhoja varsia. Oli pakko olla tyly ja typistää se parinkymmenen sentin korkeudelta poikki.

Kärhöjen talvettaminen kellarissa on toisaalta helppoa mutta toisaalta taas todella rasittavaa. Ne talvehtivat erinomaisesti eivätkä vaadi mitään vippaskonsteja. Ne myös lähtevät takuuvarmasti aivan liian aikaisin kasvuun ja ehtivät tehdä aikamoisen sekasotkun ennen kevättä, jos ei osaa olla varuillaan niiden kanssa. Vuosi toisensa jälkeen tulen siihen tulokseen, että niiden vanhat varret pitäisi leikata alas jo syksyllä kellariin viedessä tai viimeistään vuodenvaihteessa. Aina myöhästyn ja sittenpä pitää leikata kauniita silmuja tekevät oksat kompostiin tai yrittää jollain konstilla tukea hontelot versot keväällä ulos viedessä. Sen verran olen oppinut, että leikkaaminen on paljon helpompaa kuin jälkimmäinen vaihtoehto.

Syksyn aleostos, 'Samaritan Jo', oli myös terhakkaasti kasvuun lähdössä.

Loistokärhö 'Miss Bateman' oli tehnyt myös juuresta uutta versoa. Vasta kuvasta huomasin, että ainakin yksi kirvakin on jo herännyt. Pitää käydä pian listimässä se ja mahdolliset sukulaiset.

Jotkut talvettavat verenpisarat valoisassa. Minullakin on joskus ollut yksi eteisessä ja loput kellarissa. Onnistuin kuitenkin eräänä talvena tappamaan komean rungollisen verenpisarani eteiseen. Se pääsi ilmeisesti liian kuivaksi ja heitti siksi henkensä. Koska kellarissa verenpisarat ovat selvinneet hyvin, olen sen jälkeen talvettanut kaikki siellä. Lyhennän niistä pikkuisen latvoja jo syksyllä, etteivät ne veisi liikaa tilaa. Varsinaisen leikkuun teen niille tammikuun lopussa tai helmikuun alkupuolella, milloin nyt sakset sattuvat tarttumaan mukaan kellarireissulle. Leikatessani huomasin, että kaikki leikkuupinnat olivat vihreitä ja joitakin kasvuaan aloittelevia silmujakin oli jo näkyvissä. Yllättävän aikaisin nämäkin heräsivät tänä vuonna, vaikka kellarissa on ollut koko talven ajan vain neljä astetta lämmintä ja pilkkopimeää.

En muistanut ottaa kuvaa lähtötilanteesta, mutta halukkaat voivat käydä vilkaisemassa tästä marraskuun kuvan. Tässä keskimmäinen ja oikeanpuoleinen on jo leikattu ja vasemmanpuoleisestakin pikkuisen.

Leikkaan verenpisaroitani aika rajusti. Kaksi niistä on hyvin pitkiä ja rentoja versoja tekevää lajiketta, joka retkahtaisi rumasti ilman kunnon leikkaamista. Latvon sitä myös keväällä kasvuunlähdön jälkeen. Yleensä leikkaan surutta niin verenpisaroista kuin syyssyrikästäkin kaikki noin kolmea milliä ohuemmat oksat pois. Sen jälkeen alan napsia sieltä sun täältä ohuimpia oksia lyhyemmiksi ja pyörittelen ruukkua ympäriinsä. Lopuksi katson, jos jotain paksumpaa oksaa tarvitsee vielä lyhentää. Pyrin siihen, että kasveista tulisi suht tasapainoiset ja joka suunnalla olisi suunnilleen saman verran oksia. Se ei aina onnistu, mutta yleensä leikkaaminen kuitenkin parantaa niiden ulkonäköä ja saa ne tuuhettumaan. Vielä viime keväänä kaksi verenpisaroistani kasvoi samassa ruukussa, joten ne olivat ehtineet kumpikin kasvaa toispuoleisiksi (edellisessä kuvassa oikean- ja vasemmanpuoleinen). Erotin ne omiin ruukkuihinsa, jotta kumpikin saisi paremmat kasvuolot.

Tässä edellisen kuvan vasemmanpuoleinenkin on leikattu. Vähän hassu käkkyrä, mutta siitä se aikaa myöten tasoittuu. Ehkä... Tai sitten käyn vielä lyhentämässä ylimpiä oksia.

Keskellä kuvaa isossa ruukussa syyssyrikkä, joka sai myös tehdä tuttavuutta saksien kanssa. Sitä en madaltanut juurikaan mutta harvensin vähän ja napsin kaikki ohuet oksat pois.

Koruköynnöksen kanssa jo luovutin; se haluaa lähteä kasvuun ja tehdä sekasotkun. Vieressä olevan hortensian leikkaan vasta keväällä ja silloinkin ainoastaan ne oksat pois, jotka eivät lähde versomaan.

Kun kerta sakset olivat mukana leikkasin samalla gladioluksen mukuloista varret pois ja tarkistin, onko seassa pehmentyneitä mukuloita. Kaikki vaikuttivat olevan kunnossa, samoin daaliat. Lyhensin myös vähän lankaköynnöksen versoja. Osa niistä näytti kuivilta mutta osa oli sen näköisiä kuin eivät olisi kellarissa edes olleet. Kuva epäonnistui, joten todistusaineisto jääköön tällä kertaa väliin. Pelargonit näyttivät olevan elossa mutta niiden leikkaamisella ei ole vielä kiirettä. Leikkaan ne sitten kun tuon ne eteiseen valoisampaan. Sinisarjakin vaikutti olevan elossa. Karjalanneidoista ei tiedä mitään ennen kuin ne tuo sisälle ja on odotellut kuukauden kasvuunlähtöä. On siinäkin kasvi; juurakko näyttää kesät talvet kuivuneelta koppuralta, josta ei edes tiedä, miten päin sen pitäisi ruukussa olla, mutta silti se vain yleensä lähtee pontevasti kasvuun lämpimään päästessään. No, ainakaan se ei aloittele kevättä vielä kellarissa toisin kuin muutama muu talvehtija. Alppiruusuillekin kuuluu hyvää. 55 taimesta vain kaksi pientä on hyvin todennäköisesti menetetty. Kolmen hangen alla talvehtivan voinnista ei voi vielä sanoa mitään mutta 50 yksilöä on kuitenkin selvästi elossa.

Tässä yksi laatikollinen pikkuisia alppiruusuja. Muutkin näyttävät yhtä hyviltä.

Ulkona paukkuu vähän yli -20 asteen pakkanen, joten eipä tee taas mieli ulkoilla. Vähän hankalaa se kyllä olisikaan, sillä lapset saivat jostain pienen flunssan. Nyt tiedän, miltä koronanäytteenottajalta tuntuu, sillä toinen lapsista oli saattanut altistua viime viikolla koronalle ja kotitestejä on sen vuoksi otettu hyvin ahkerasti. Toistaiseksi lapsista otetut 6 kotitestiä ovat olleet negatiivisia, joten ehkäpä koronan lisäksi liikkeellä on myös jotain muuta nuhaa. Testejä tehdessä on käynyt ilmi se, että testipaketit on kasattu miten sattuu ja näytetikut saattavat olla keskenään erilaisia samanmerkkisissä testeissä. Kiva yllätys pakettia aukaistaessa, jos pitää lapsen nenään saada tungettua jättipaksu puikko kun toisessa paketissa on ollut ohut tikku. Yhteen oli myös laitettu vääränkokoinen korkki uuttoliuokseen, joten liuoksen annostelu testauslaitteeseen oli hieman hankalaa. Vähän hupiakin lasten sairastelusta on, sillä esikoinen lähtee kipeänä herkästi kävelemään unissaan. En ehtinyt eilen illalla edes nukkumaan kun kuulin lastenhuoneesta pienen kolahduksen. Löysin esikoisen istumassa kuopuksen tyynyllä ja ohjasin hänet omaan sänkyynsä. Hän virnisteli ja oli hyvin vakuuttunut siitä, että pötköttelee sohvalla ja minä olen Aapo Apina. Meillä oli hyvin mielenkiintoiset keskustelut ennen kuin sain vakuutettua hänet siitä, että hän voi jäädä nukkumaan ihan omaan sänkyynsä. Keneltähän hän on mahtanut periä unissapuhumisen ja -kävelemisen jalon taidon...?

Lintuja ja kylvöjä

Viikonloppuna oli Birdlife Suomen Pihabongaus-tapahtuma, johon tällä kertaa muistin ainakin yrittää osallistua. Naapurin lintulaudalta hävisivät pari talvea sitten linnut ja arvelin, että lähistölle muutti silloin "ammattimaisempi" lintujen talviruokkija, jolla on monipuolisempaa evästä tarjolla. Melkein tyhjää lintulautaa ei hirveästi innosta kiikaroida, joten itselläkin on ollut vähän lintuinnostus kateissa. Ulkoillessa kuitenkin huomasin tinttien alkaneen jo viserrellä keväisemmin ja tajusin, etteivät kaikki tirpat ole hävinneet meiltäkään. Lisäksi satuin näkemään ikkunasta isomman parven lintuja pyrähtelevän metsän laidassa, joten kävin hakemassa kiikarit ja kaukoputken ja tähyilin tunnin ajan ikkunoista ulos.

Satunnaisia tali- ja sinitiaisia näkyy silloin tällöin. Bongauksen aikana kameraan osui talitintti männyn rungolla.

Tämä parvi sai aikaan sen, että edes nappasin kiikarit, kaukoputken ja kameran käteeni ja aloin seuraamaan tunnin ajan lintuja.

Kyllä vain, täällä todella on räkättirastaita keskellä talvea!

Viime syksynä pihlajissa oli niin valtava marjasato, että linnuille riittää edelleen syötävää. Ei siis ihme, että räkättirastaatkin ovat jääneet tänne talvehtimaan. Laskin, että lintuja oli vähintään sata. Paikallisen lintuyhdistyksen sivuilta huomasin, että tammikuun aikana Pohjois-Savossa on kierrellyt jopa 350 räkättirastaan parvi. Ties vaikka näkemäni linnut olisivat olleet osa jättiparvesta. Rastaiden lähdettyä siirryin kiikaroimaan sivupihan metsää. Näin pienen tali- ja sinitiaisten sekaparven, käpytikan ja kaksi harakkaa. Joskus vuodenvaihteen tienoilla näin pyrstötiaisia mutta nyt niistä ei näkynyt jälkeäkään. Tilhiä ja variksiakin on välillä näkynyt mutta nekin piilottelivat tarkkailutuntini ajan muualla. Onneksi sain sentään jotain "saaliiksi".

Joku muukin on ollut liikkeellä. Tämä kepakko oli onneksi vain yksi 'Albina Plenaa' suojanneista risuista. Laitoin varmuuden vuoksi lisää risuja kärhön eteen.

Rusakoilta alkaa käydä luonnossa ruoka vähiin ja ne etsivät koko ajan uusia ravinnonlähteitä. Jäljistä huomaa, mitä ne öisin puuhailevat ja mihin milloinkin matka vie. Revin kokeeksi kärhöportin huipulta sylillisen loistokärhöjen viimevuotisia versoja ja vein puutarhakompostin viereen rusakoiden kulkureitille. Jos kelpaavat, niin pitää syöttää loputkin pitkäkorville, jos vaikka sitten pysyisivät edes hetken aikaa poissa pihalta. Tänään pitää käydä myös varmistamassa, että suojaverkot eivät ole hautautuneet liikaa lumeen. Vaikka Valtteri-myrsky ei tuonutkaan meille lunta viittätoista senttiä enempää, niin tuuli on saattanut kinostaa johonkin kohti sen verran paksummalti, että rusakoille on muodostunut kulkureittejä kiellettyihin kasveihin.

Taisi olla ensimmäinen kerta, että rusakko oli kiivennyt puutarhakompostin päälle tutkimaan pihlajan oksankärkiä.

Isäntä sahasi etupihan siperianpihdasta yhden kehnomman alaoksan pois. Se hankasi kahteen isompaan oksaan eivätkä neulasetkaan olleet yhtä tuuheita kuin muissa oksissa. Jouti siis poistaa.

Olen odotellut ensimmäisiä taimia yhtä hartaasti kuin huhtikuussa odottaa ensimmäisiä piippoja näkyville. Hopeaputous on selvästi hidas itämään eikä varsinkaan hätähousun näemmä kannattaisi käyttää vanhoja siemeniä. Liotuksesta huolimatta mullasta ei pilkistä vieläkään yhtään tainta. Onneksi eteisessä talvehtineista yksilöistä löytyi siemeniä, niin voi odottaa edes hitusen luotettavampaa ja nopeampaa itämistä. Tänä vuonna hopeaputoukset ovat onneksi talvehtineet melkoisen hyvin, joten ei ole tarvetta kymmenille taimille. 25.1. kylvetyt kelloköynnökset eivät ole vielä itäneet. Viime vuonna siemenpussissa oli kahdeksan siementä ja niistäkin vain kolmesta kasvoi elinkelpoinen taimi. Tänä vuonna yllätyin siemenpussin avatessani, sillä siemeniä oli peräti 20 kappaletta. Kylvin niistä puolet ja jätin loput varalle. Toivon tietysti hyvää itämisprosenttia, jotta loput siemenet säästyisivät ensi vuodelle.

Ensimmäinen hopeaputouksen taimi on ilmestynyt. Siemen on kylvetty 23.1. eteisestä kerätyistä hopeaputouksista. Vasemmalla puolella on vanhoista siemenistä 5.1. tehty kylvös.

Hopeaputouksen itämisestä innostuneena päätin tehdä uusia kylvöjä. Etukäteen tekemäni suunnitelman mukaan nyt olivat vuorossa perennat, jotka ovat sisällä maaliskuun alkuun saakka. Silloin siirrän lopputalveksi hankeen ne purkit, joissa ei näy itämisen merkkejä. Jos ihmettelette seuraavassa kuvassa purkkien kummallista numerointia, se johtuu siitä, että tammikuun alussa tekemäni hankikylvöissä numerointi on yhdestä kahdeksaan. Tässä kylvössä on osittain samoja lajeja, joten ne on numeroitu samoilla numeroilla. Tein kerran sen virheen, että syys- ja hankikylvöissä oli käytössä samat numerot, vaikka kasvit olivat eri lajeja. Siinäpä olikin sitten keväällä pohtimista, että oliko tämä ykkönen sitä vai tätä sorttia. Nyt numero 4 on aina amerikanvuokko, olipa kylvöaika mikä hyvänsä.

1: sinikatana 'Alba', 2: sinikatana, 4: amerikanvuokko, 5: syysvuokko, 6: himalajanesikko, 9: metsäkatkero, 10: tarhakylmänkukka, 11: kaukasiantörmäkukka 'Perfecta', 12: ranskantulikukka. Oikeassa reunassa paprika 'Astor' ja selleri 'Prinz'.

Ei pitäisi koskaan tutkia siemenhyllyjä silloin kun on kiire. Paprikansiemeniä valitessani en huomannut katsoa, montako siementä pussissa on, joten huomasin vasta kylvöpuuhissa, että kallis pussi keltaista 'Astor'-suippopaprikaa sisälsi vain neljä siementä. Nyt saisi olla itävyysprosentti täydet 100 ja kasvuhalut erinomaiset, ettei tulisi ihan tolkuttoman kalliita paprikoita. Sellerinsiemenet olen normaalisti kylvänyt vasta helmikuun alkupuolella mutta siemenet olivat jo vanhoja. Jos eivät idä, niin ehdin vielä kylvää myöhemmin tuoreempia siemeniä. Tästä tämä kylvö- ja taimiruljanssi nyt alkaa toden teolla!