Ruskavärejä

Pitkään näytti siltä, että näinköhän tänne tulee ollenkaan ruskaa tänä vuonna. Hiljalleen värejä alkoi kuitenkin ilmestyä ja juuri kun komein ruska alkoi olla käsillä, saapui jonkinlainen syysmyräkkä. Tuuli vonkuu nurkissa sen verran paljon, että puut ovat varmasti pian lehdettömiä. Tässähän voisi ihan siteerata tuttua lastenlaulua Lehdet lentää. Tässäpä muutamia kuvia loppuviikolta kun ei vielä tuullut ja aurinkokin vähän pilkisteli hetkittäin.

Kadun varren koivikkoa.

Luumutarhan värikkäin kulmaus. Kivien välejä kyllä saisi vähän kitkeä...

Tämä pikkutöyhtöangervo päätti kokeilla oikein leiskuvaa syysväriä.

Atsaleojen ruska on aina näkemisen arvoinen. Toistaiseksi vasta kaksi atsaleoistani on saanut kunnolla syysväriä mutta varmasti loputkin pian huomaavat, että talven tuloon kannattaa valmistautua mieluummin ajoissa kuin liian myöhään.

Kanadanatsalea 'Violettan' syyslook on heleän oranssi.

Pinkit komeamaksaruohot ovat hieman kummallinen yhdistelmä oranssin ruskan kanssa mutta vain hetkenhän nuo riitasoinnut kestävät. Ei tarvita kuin sopivan napakka tuulenpuuska ja oranssi puska on muisto vain. Maksaruohoista sen sijaan riittää iloa niin pitkään kun vain ei ole kovin kovaa pakkasta.

Aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusia' on leiskuvan punainen.

Pensasryhmän 'Illusia' värittyy myöhemmin. Päivänliljat ovat parhaat päivänsä nähneet ja taustalla pensasmustikoita.

Kuten jo aiemmista kuvista on voinut nähdä, niin perennoillakin on toisinaan hienoja ruskavärejä. Päivänliljojen keltainen väri oli vielä viikko sitten heleämpi, nyt se on alkanut muuttua hiljalleen ruskeammaksi. Rönsyakankaalit taas säilyttävät tummanvioletin värinsä keväästä syksyyn, vaikka kesällä seassa onkin myös vihreämpiä lehtiä. Näin ruska-aikaan melkein kadun päätöstäni vähentää akankaalia, sillä sen tummanpuhuva väri tuo upeasti pensasmustikoiden ruskan esiin. Mesimarjojen punavioletti ruska on toki myös kaunista mutta se ei tuo kovin suurta kontrastia mustikoille. Toisaalta vaakakupissa painaa myös akankaalin työllistämisvaikutus, joka on näin suurella alalla melkoinen. Haikein mutta päättäväisin mielin akankaali saa siis lähteä samaa tahtia kuin mesimarja valtaa alaa. Eli aika hitaasti.

Pensasmustikoiden ruska on aina yhtä upea. Mesimarjojen rastasverkko on vielä jäänyt poistamatta.

Syksy on saapunut miniväenkin puutarhaan. Sen verran sielläkin on tuuleskellut, että puutarha oli täynnä lehtiä. Onneksi heillä on harava ja mikäs sen mukavampaa kuin pieni puuhastelu raikkaassa ulkoilmassa.

Värikkäät lehdet ovat kauniita mutta ne on haravoitava pois kulkuväyliltä.

Rappusillekin oli lentänyt lehtiä.

"Onneksi tuli hankittua kesällä nämä kottikärryt. Nyt niille on käyttöä!"

Vielä viimeinen kasa lehtiä jäljellä.

"Sinulla on jotain tuossa..."

"Kas näin, valmista tuli! Kylläpäs niitä kertyikin paljon!"

En tiedä, huomasitteko, mutta Nestori ja Inkeri ovat saaneet kesän aikana ihan oikeaa hiekkaa pihalleen. Kyllä kelpaa nyt pikkuväen puuhailla ulkona! Kun vain sää sallisi, niin puuhailisin itsekin ulkona. Valkosipulit pitäisi ainakin saada maahan, jotta ne ehtivät juurtua kunnolla ennen talven tuloa. Onneksi syysloma alkoi juuri. Suunnitelmissa on vähintäänkin paljon rentoutumista. Lainasin kirjastosta pitkästä aikaa pinon kirjoja luettavaksi ja miniaskartelukin houkuttelisi nyt kun ruskalehtiä silputin leikkureilla (kyllä, miniväen puutarhassa oli ihan 100-prosenttisen aitoa tavaraa eikä mitään paperisilppua!). Blogien lukemiselle ja erityisesti kommentoimiselle riittää myös varmasti aikaa. Viikko ilman aikatauluja. Miten tarpeeseen se nyt tuleekaan!

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate ('Zoprika').

Kärhöistä prinsessa ja 'Jan Pawel II' vielä jaksavat availla nuppujaan, joten hetken aikaa saan nauttia kärhön kukista. Toivottavasti tämä syysmyräkkä ei runtele kukkia.

Syksy on saapunut

Päivät seuraavat taas toistaan hirmuista vauhtia ja loppukesäkin on jossain vaiheessa kääntynyt syksyksi. Enää ei lähdetä illalla viemään kompostiroskia ilman lisävaloa ja takkikin pitää kiskaista päälle. Kasveissa näkyy selviä tuleentumisen merkkejä, vaikka moni puuvartinen pysyttelee vielä sitkeästi vihreänä. Sitten on joitain myöhäisherännäisiä, jotka ovat vasta innostuneet kukkimaan.

Ruusunätkelmä.

Päivänpesän Katjalta muutama vuosi sitten saamani ruusunätkelmä on sinnitellyt tähän saakka hengissä kasvamatta juurikaan kokoa. Harkitsin jo sille paikanvaihdosta, mutta ehkä se vain tarvitsi enemmän aikaa. Tänä kesänä se nimittäin vihdoin teki kaksi versoa, jotka myös kiipesivät ennätyksellisen korkealle, peräti silmien tasalle. Nyt kummassakin versossa on yksi kukinto ja ehkä lisääkin on luvassa, jos säät vain pysyvät leutoina. Jokohan ensi kesänä nousee kolmas verso?

Patiopenkki on päässyt villiintymään. Samoin viimeiset remonttijätteet, joita lapset keräsivät leikkeihinsä.

Patiopenkki on ollut tänä kesänä varsin surkea ilmestys, kun kahdesta isosta kärhöstä vain toinen heräsi talven jäljiltä ja sekin jäi alle puolimetriseksi. Ruukuissaan valeeseen istutetut kärhöt eivät myöskään kovin kookkaiksi kasvaneet, pieniä toki olivat alun pitäenkin. Vanhoista myskimalvoista vain muutama selvisi kasvuun ja kivikkosuopayrteistä ei yksikään. Talvetettu syyssyrikkäkään ei jostain syystä enää osannut lähteä kunnolla kasvuun, vaikka olikin kummallisen talven yli kellarin suojissa. Onneksi viime kesänä istutetut sammalleimut kasvoivat hyvin ja kukkivatkin ihan kivasti alkukesällä. Kylvin syrikänraadon kylkeen kesäkukkaseosta, joka onneksi lähti vihertämään nopeasti, ja kun ei liikaa myllää mulloksia, siemenpankista nousi yhtä sun toista kaveriksi. Myskimalvojen lisäksi sekaan on ilmestynyt päivänkakkaraa ja muutama jättiverbenakin. Ne sitten jaksavat kylväytyä vuodesta toiseen, vaikka ehtivät kukkia vasta syksyllä. Krassi paljastui keltaiseksi, vaikka siinä ei juuri nyt kukkia näykään. Onneksi, sillä muuten värimaailma olisi aika räväkkä.

Syysleimu 'Starfire' on vallannut istumakiven.

Juuri kun luulin vapaa-ajan lisääntyvän remontin valmistumisen ja muun kiireilyn loppumisen myötä, aikasyöpöksi tuli ylimääräinen projekti sukulaistytön synttärilahjan muodossa. Intohimoinen heppaharrastaja toki tarvitsi Schleich-hevosilleen kiesit ja kun kyseessä on vielä neiti, joka on väkerrellyt jäätelötikuista, vanerista, kivistä, yms. puolen huoneen täyttävät tallit sun muut asiaan kuuluvat jutut, päätin tehdä kulkupelistä itse kasattavan version. Koska kärryjen piti vielä olla kevyttä leikkimistä kestävät, materiaalina piti käyttää perus askartelukartonkia vahvempaa tavaraa, mikä toi kieltämättä omat haasteensa. Onneksi isännän varastoissa oli pienoisporakone isolla valikoimalla pikkutarkkaan näpertelyyn sopivia kärkiä, hiontalaikkoja sun muita härpäkkeitä. Monen mutkan ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen pakettiin saatiin kuin saatiinkin ala-asteikäisen kasattavaksi sopivat kiesit ja niihin kuvalliset kasausohjeet. Sen verran työläs projekti se kuitenkin oli, että laitoin itselleni tarkat ohjeet muistiin, jos vaikka joskus tulee tarvetta tehdä samantapainen setti uudelleen. Jos kieseistä ei olisi tullut mitään, varasuunnitelmana oli surauttaa ompelukoneella jämäkankaista heposille muutama loimi. Sen verran oli vilskettä synttäreillä, että kiesien kasaus jäi odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Ilmeestä päätellen taisi kuitenkin olla mieluisa lahja eikä vastaavaa varmasti tule missään vastaan.

Yhden kasvimaareissun saldo ja kun nämä on syöty, saa hakea toisen samanlaisen lastin.

Ihmeellisen lämpiminä pysytelleet yöt ovat tehneet hyvää hyötykasveille. Harsoja ei ole tarvinnut viritellä vielä kertaakaan ja pian saa viskata ensimmäiset koko satonsa kypsytelleet tomaatit kompostiin. Chilissä ei ole enää montaa raakiletta jäljellä ja 'Lombardo'-paprikassakin vain muutama enemmän. Enpä muista, että yksikään tomaatti tai paprikansukuinen olisi ennen saanut kypsyttää koko satonsa ulkona. Kurkut eivät lähestyvää syksyä ole säikähtäneet, mutta kesäkurpitsa ei jostain syystä osaa kasvattaa raakileitaan peukaloa paksummiksi. Ehkä säät eivät ole suosineet kukkien pölyttymistä?

Vajaan kahden vuorokauden sateet. Tänään on satanut vielä vähän lisää, tosin tyhjennettyyn mittariin.

Syyskuu alkoi lupaavasti poutaisena ja lämpimänä, mutta nyt on sitten satanut senkin edestä ja ensi yöksi pitää varmuuden vuoksi vetäistä harsojakin kasvimaalle. Viiteen asteeseen painuva ennuste tuskin vielä näin kostealla säällä tietää hallayötä meille, mutta kauaksi ei välttämättä jäädä. Kasvimaan sadevesitynnyriä tosin hallayö tai pari ei haittaisi, mutta sen verran runsasta sadetta nyt oli, että tyhjentäminen tuli tarpeeseen. Ylivuotosaavikin tulvi jo yli. En ollut huomannut aiemmin kesällä, että tynnyrin alaosan hanaan käy ihan tavallinen puutarhaletku, kun sen vain pujottaa tarpeeksi tiukasti kiinni. Silläpä oli kätevä hoitaa tyhjennys, kun veti vain letkun toisen pään jorpakkoon ja avasi hanan. Pitää muistaa ensi kesänä laittaa letku kiinni jo siinä vaiheessa kun kasvimaalla on jotain kasteltavaa. Saattaisihan se kasvimaan kastelukin olla ensi kesänä kätevämpää hoitaa letkulla kuin kastelukannulla.

Letku kiinni ja hana auki.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ja keltatörmänkukka muodostavat veikeän parivaljakon.

Ei nuo kasvien paikkavalinnat näytä osuvan kohdilleen välillä edes toisella kertaa. Patricia kasvoi aurinkopenkin etulaidassa ollessaan korkeaksi ja kaatuili muiden kasvien päälle. Nyt, kun se on toista kesäänsä vähän taaempana penkin takareunassa ja aitakin olisi nojailutukena, se on hädin tuskin 60cm:n korkuinen. Ei sitä sitten hirveästi parin pienen pionin ja punahatun takaa keittiön ikkunaan näykään. Pitänee ensi kesänä poistaa kotiloita houkuttelevat isotähtiputket penkin keskivaiheilta ja siirtää Patricia niiden tilalle, jos se sitten vaikka näkyisi paremmin ikkunoihin juuri siihen vuodenaikaan, kun mieli tekee pysyä neljän seinän sisällä.

Päivän kärhönä on Princess Kate ('Zoprika'), joka myöhäisestä heräämisestään huolimatta ehti näin komeaksi.

Joko teillä on tullut syksy?

Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.

Syyskuuta

Jättikukkainen kaunopunahattu.

Syyskuu toi syksyn tullessaan. Enää sateinen ja kolea sää ei ole pilalle mennyt kesäpäivä, vaan ihan normaalia syksyä. Vastaavasti aurinkoinen ja lämmin päivä muuttuu normaalista kesäsäästä poikkeuksellisen hienoksi syyspäiväksi. Tai näin ainakin itse ajattelen, en tiedä, kuinka monta muuta jakaa tämän saman katsantokannan. Suhtautuminen voi varmaan vaihdella senkin mukaan, missä päin Suomea sattuu asustelemaan ja kuinka monta päivää viikossa tarvitsee mihinkin vuodenaikaan sateenvarjoa välttääkseen kastumisen.

Aurinkoista väriä hääpäivän kimpussa.

Meillä oli hiljattain kymmenvuotishääpäivä, jota juhlimme työkiireiden vuoksi joskus jälkeenpäin. Isäntä toi kuitenkin kukkakimpun piristämään sateisia ja pilvisen harmaita päiviä. Täytyy kyllä sanoa, että hääpäivänä kymmenen vuotta sitten oli paljon parempi sää kuin tänä vuonna. Muistan seuranneeni häitä edeltävän viikon ajan säätiedotuksia ja pelänneeni kaatosadetta, mutta itse h-hetkellä oli kuitenkin lämmintä ja aurinkoista. Oikein sopiva juhlasää siis. Pari päivää häiden jälkeen satoikin sitten ihan kaatamalla. Jännä, miten sitä muistaakin jotkut asiat niin tarkkaan. Vaikka hääpäivän sateesta taitaakin olla pelkästään hyviä ennustuksia, ei se aurinkoinen poutasääkään näytä huono vaihtoehto olevan, kun on tänne saakka kerta päästy ilman tarvetta uuden siipan etsimiselle.

Vasemmalla normaalikokoiset kukat tehnyt punahattu, oikealla mutantti.

Olen aina ihaillut punahattuja, mutta niiden kasvattamisessa on ollut paljon epäonnea mukana. Ensimmäisen taimen istutin muistaakseni syksyllä 2018 mutta se kuoli heti ensimmäisenä talvenaan. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä taimia joka ikinen kevät mutta ne eivät ole onnistuneet talvehtimaan. Viimein kevään 2020 kylvöksistä tuli muutama taimi, jotka selvisivät ensimmäisestä talvestaan. Keväällä 2021 ostin lisäksi yhden 'Magnuksen'. Merkintöjen mukaan 'Magnus' olisi tuo ylläolevan kuvan pienempikukkainen yksilö ja puskan muhkeampi kokokin viittaisi siihen, että taimi oli istutusvaiheessa paljon isompi kuin omat siementaimeni. Nyt vain tuosta kukan koosta heräsi epäilys, että olenkohan sittenkin sotkenut lajikkeet. Tai sitten siemenet olivat oikeasta 'Magnuksesta' ja ostotaimi väärää lajiketta. Tai sitten kolmivuotias taimi satsasi kukkien määrän sijaan niiden kokoon. On siinä useampia kukkia ja nuppujakin monta, mutta pienempikukkainen kukkii paljon runsaammin. No, olipa lajike mikä hyvänsä, niin ainakin ne vihdoin monen vuoden yrityksen jälkeen kukkivat.

Ensimmäiset ämpäriporkkanat. Sinkiläkin oli eksynyt mullan sekaan.

Porkkanankasvatus on onnistunut yhtä huonosti kuin punahattujen kasvattaminen. Harsoista ja hyönteisverkoista huolimatta porkkanakärpäset ja/tai kempit, sääolot, savimaa, kivet sun muut ovat koituneet maassa kasvatettujen porkkanoiden kohtaloksi. Annoin keväällä itselleni vielä viimeisen mahdollisuuden onnistua porkkanoiden kanssa ja kylvin kahdesta eri pussista siemeniä isoon ruukkuun. Kasvualustana oli puutarhakompostia, hiekkaa ja säkkimultaa. Pidin ruukun kesäkuun alkuun saakka ulkovarastossa ja ulkokasvatuksessa pidin ruukun päällä harsohuppua melkein heinäkuun loppuun saakka. Porkkanat ovat kasvaneet todella hitaasti ja vielä pari viikkoa sitten kokeeksi nykäisty harvennustaimi oli paksuimmasta kohdasta vain lyijykynän paksuinen. Nyt porkkanoiden paksuuskasvu oli selvästi alkanut, sillä harvennustaimet olivat hyvinkin syöntikokoisia. Muutama kanta oli päässyt vihertymään mutta porkkanoista ei löytynyt yhtään toukan koloa tai partaisuutta. Olipa kiva vaihteeksi onnistua!

Viime joulun amaryllikset varaston hyllyllä.

Päätin vihdoin onnistua myös jouluamaryllisten hoitamisessa niin, että saisin niistä monivuotiset ilot. Onnistuinkin pitämään ne hyvävointisina melkein koko kesän ja sipulitkin pullistuivat selvästi. Heinäkuun lopulla 'Harlequin' alkoi kuihduttaa lehtiään ja siirtyä selvästi lepotilaan, joten lopetin kastelun ja siirsin sen ulkovaraston hyllylle. Parin viikon päästä myös valkoinen alkoi osoittaa samoja merkkejä ja pääsi pian 'Harlequinin' seuraksi. Muistiin kirjoittamani ohjeen mukaan sipuli säilytetään lepäämässä noin 17-asteisessa tilassa ja lepotila voi kestää jopa kolme kuukautta. Varastossa on ollut suunnilleen oikea lämpötila mutta eipä 'Harlequin' malttanut huilailla kuin kuukauden ennen kuin alkoi työntää lehtiä. Nyt olen miettinyt, pitäisikö tuo huonouninen hoppuilija ottaa takaisin valoisaan ja istuttaa uuteen multaan vai antaa olla vielä hetken pimeässä.

Ensimmäiset kukkasipuliostokset. Vihdoin löytyi valkoista kurjenmiekkaa täältäkin!

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' ja Paeonia suffruticosa (Pensaspioni? Puupioni?).

Aurinkopenkin hidas muutos vesimyyrän kestäväksi sai uuden suunnan, kun äitini löysi omilta reissuiltaan erään taimiston alelaarit ja soitti minulle. Koska purppuraheisiangervo ja pionit ovat kestäneet vesimyyrän tekoset, päätin suosia samoja kasvisukuja. Pitsipihlajan tilalle mustilanhortensian ja purppuraheisiangervon väliin istutan keltaheisiangervon. Ensin pitää kuitenkin siirtää myös koivuangervot pois, jotta heisiangervolle tulee tarpeeksi tilaa. Todennäköisesti koivuangervot lähtevät vasta keväällä uuteen kotiinsa, joten istutan keltaheisiangervon johonkin valeeseen talven ajaksi. Eipähän päädy ainakaan heti ensimmäisenä talvenaan myyrän hampaisiin tai ole tiellä juuri silloin kun pitäisi saada isot koivuangervot kammettua ylös. Pioni sen sijaan pitää istuttaa jo tänä viikonloppuna. Sille olen kaavaillut paikkaa purppuraheisiangervon toiselta puolelta. Siinä sille pitäisi olla mahdollisimman suojainen paikka, toivottavasti myös pioni on samaa mieltä asiasta.

Vielä löytyy kärhöjä: etualalla tarhaviinikärhö 'Krakowiak', kärhöportissa loistokärhöt 'The President' ja 'Jan Pawel II'.

Kärhöportissa kukkii runsaasti myös tarhalyhtykärhö 'Zoprika', eli PRINCESS KATE.

Ja tämän ruukkukärhön piti olla 'Multi Pink', mutta kovasti näyttää 'Hagley Hybridiltä'.

Toinen ruukkukärhö oli sitä mitä pitikin, eli loistokärhö 'Blekitny Aniol' (BLUE ANGEL).

Suunnitelmani oli istuttaa ensi keväänä 'Blekitny Aniol' ja 'Multi Pink' viime viikonloppuna möyrittyyn kärhökaaripenkin osaan. Enkeli on menossa sinne joka tapauksessa mutta niin kaunis kuin 'Hagley Hybrid' sen kanssa olisikin, en haluaisi kolmatta Hagleyta samalle puolelle pihaa tai ylipäätään puutarhaani. Äidiltäni sellainen vielä puuttuu, joten ehkäpä Hagley menee hänelle ja minä etsin itselleni jonkun uuden kärhön enkelin kaveriksi. Joku hempukka vaaleanpunainen voisi olla kiva. Tai sitten valkoinen tai tummansininen. Tai voihan niitä kavereita olla kaksikin, kun tilaa kerta riittää.

Päivän kärhö on ehdottomasti loistokärhö 'Blekitny Aniol' suloisine röyhelöterälehtineen.

Nyt taidan kuitenkin lähteä tekemään tilaa sille pionille, kun sääkin näyttää vihdoin melkein tähän saakka kestäneen tihkusateen jälkeen kirkastuvan. Hyvää syyskuuta!

Paikasta toiseen poukkoilua

Alkuperäinen tarkoitukseni oli koostaa vaihteeksi postaus jostain tietystä aiheesta mutta hyvä suunnitelma vaihtui huomaamatta sekalaiseen settiin toisiinsa hyvin löyhästi liittyviä kuvia. Ei siis mitään uutta auringon alla; sellaisiahan nämä höpinäni yleensä tuppaavat olemaan ainakin kasvukaudella. Joutaahan sitä sitten talvella pysymään paremmin yhdessä aiheessa. Nyt mennään ehkä enemmän muutaman päivän aikana tapahtuneissa asioissa.

Hyvin mahtui punahatun kukalle keisarinviitan valesina-värimuoto ja kimalainen. Kärpänen vielä arpoo joukkoon liittymistä.

Perhosia alkaa olla meillä jo aika mukavasti. Isommat parvet suuria päivämuuttajia antavat vielä odottaa itseään mutta joka päivä näkyy muutama perhonen enemmän kuin edellisenä päivänä. Eilen näin ensimmäisen amiraalin. Syyssyrikkä ja purppurapunalatva vetävät yleensä eniten isoja päiväperhosia mutta nyt myös punahatusta näyttää nousevan hyvä perhoshoukutin. Ensimmäistä kertaa meillä onkin useampi kuin yksi punahatun kukka auki yhtä aikaa. On oikein mukava huomata, että ne alkavat vihdoin viihtyä meilläkin. Maksaruohot vetävät enimmäkseen muita pörriäisiä ja pienempiä perhosia, vaikka näkyy niissä satunnaisesti käyvän joku kookkaampi liihottelijakin.

Kukkien väri näyttää kuvassa paremmalta näin aamulla, kun aurinko ei paahda suoraan kohti.

Leikkasin viime syksynä syyssyrikän hyvin matalaksi ennen kellariin vientiä. Talvetustilaa säästyi eikä ole nyt kesällä tarvinnut tukea puskaa, mutta olihan se viimekesäinen korkea ja komea syrikkä upean näköinen täydessä kukassaan. Nyt osa kukinnoista on melkein maantasossa, vaikka muutama nouseekin vyötärönkorkeudelle. Ehkä teen jonkinlaisen välimuodon tänä vuonna ja jätän talvehtivat rungot hieman pidemmiksi kuin viime talvena. Syrikän uudet versot ovat sen verran rentoja, että painavat kukinnot taipuvat helposti alas jopa kuivina, saati sitten silloin, jos sadevesi kerääntyy niihin.

Hortensiatkin houkuttelevat perhosia iltapäivällä (kuva otettu aamulla). Etualalla syyshortensia 'Prim White', taaempana mustilanhortensia.

Ensimmäinen sekoituspussin gladiolus alkaa kukkia. Hyvin sopii taustalla oleviin hortensioihin.

Loistokärhö 'Voluceau' sopii myös loistavasti syyshortensiaan.

Näettekö 'Voluceaun' vasemmalla puolella takana nuo korkeat varret? Ne kuuluvat salkoruusulle, joka on päättänyt olla todellakin salko-etuliitteensä veroinen. Korkein latva huitelee tällä hetkellä 270cm:n korkeudessa eikä toiseksi korkein jää siitä montaa senttiä huonommaksi. Alimmat kukat alkavat avautua juuri silmieni korkeudelle, joten niska kenossa on katseltava 'Nigraa' sitten kun ylemmät kukat aukeavat. Sille valitsemani paikka oli ilmeisesti salkoruusulle ravinteiden ja kosteuden puolesta mieluisa mutta itse aliarvioin selvästi sen ja hunajamarjojen kasvuvoiman. Tappelu tilasta on ollut hyvin kiivasta ja nyt näyttää siltä, että tilanne on tasan: kaikki yrittävät tunkea lehtensä valoon sieltä mistä vain läpi pääsee. Jos salkoruusu sattuu jotenkin kummassa olemaan hengissä vielä ensi keväänä, se pitää siirtää sieltä muualle. Oletan kuitenkin, että se kaksivuotisena heittää henkensä tämän kesän jälkeen.

'Nigra' on nimensä veroinen. Kiitos Katjalle taimesta!

Liiterin ympäristössä onkin tähän aikaan kesää monta tummaa sävyä. Salkoruusu 'Nigran' ja samettisen tumman 'Voluceaun' lisäksi liiterin päädyssä lasten hiekka-alueen laidalla olevassa pisara-penkissä jaloangervot kukkivat tummanpunaisina. Niiden lajike on 'Fanal' ja taitaapa olla ensimmäinen kerta, kun ne kukkivat oikein korkealla ja komeasti. Yleensä niiden kukinnot ovat jääneet melko mataliksi, vaan mikä lie syynä tämän kesän loisteliaaseen kukintaan. Viime kesänä ne kyllä saivat pikkuisen multalisäystä, kun reunustin penkin hietikonpuoleisen laidan oksanpätkillä. Tai ehkä lapset juoksevat nykyään leikkiessään harvemmin jaloangervojen yli ja angervot pääsevät kasvamaan niin suuriksi kuin haluavat.

'Fanal'-jaloangervoa.

Viime syksyn aleostos törmäkatkero aloittelee kukintaa.

Puutarhapuuhista vuorossa on ollut viime aikoina lähinnä kitkemistä ja kuihtuneiden kukkien leikkaamista. Kumpaakin puuhaa riittäisi vaikka aamusta iltaan tehdä. Tyhjensin pikakompostoriakin tänään ja siitä sain inspiraation tarkistaa, miltä näyttää kesäkuussa hankitun puutarhakompostorin sisällä. Kerran sitä jo tutkailin heinäkuussa ja silloin maatuminen oli hyvin käynnissä. Nyt edistys oli suorastaan huomattavaa, sillä ainoastaan parinkymmenen sentin kerros pinnasta oli selvästi tunnistettavaa ja siitä syvemmällä oli jo hyvin pitkälle maatunutta tavaraa. Vanhaa puutarhakompostia on vielä jäljellä puolisen kuutiota, joten tämänkesäinen tuotos saa rauhassa maatua loppuun ennen käyttöä.

Kahdessa kuukaudessa vasta kitketyt rikkaruohot ovat muuttaneet jo näin paljon muotoaan.

Päätin käydä myös mansikkarivit läpi.  Se olikin ensimmäinen käynti mansikkapehkoissa pitkään aikaan, sillä viimeiset mansikat menivät tänä kesänä ampiaisten suuhun Sen verran hirmuinen surina mansikkamaalla kävi, ettei sinne ollut asiaa niin kauan kun jossain vain oli vähänkään punertavaa mansikankylkeä näkyvissä. Nyt oli vain tyhjät kannat jäljellä, joten kitkeminen, rönsyjen poisto ja huonojen lehtien leikkuu oli turvallista. Seuranani oli vain kaksi pikkuista sammakkoa, jotka vahingossa säikytin piiloistaan liikkeelle.

Etualalla siistittyjä puskia, vasemmalla ylhäällä seuraavana vuorossa olevat.

Ehkä aurinkoisella ja tuulisella mansikkamaalla ei tarvitsisi niin nähdä vaivaa mansikoiden vanhojen lehtien siistimiseksi. Meillä mansikkamaa on kuitenkin olosuhteiden pakosta puolivarjossa ja aika hyvin tuuliltakin suojattuna, joten näin kosteilla ilmoilla home iskee herkästi umpeenkasvaneeseen pöheikköön. Saksinkin rönsyjen lisäksi pois kaikki lehdet, joissa näkyi minkäänlaisia ruskeita laikkuja tai muita homeen tai tautien merkkejä. Poistin myös jokaisen maata vasten retkottavan lehden. Nyt pääsee ilma kiertämään hyvin kasvustoissa ja kuivattamaan yökasteen ja sadevedet. Mansikat saivat vielä syyslannoitteen, mutta sitä en tiedä, olisiko sitä pitänyt tarjoilla jo aikaisemmin. Jospa ne kuitenkin ehtivät saada edes jotain hyötyä lannoitteesta. Rakeiden luulisi ainakin liukenevan nopeasti tällä kaatosateella.

Mauste-/chilipaprika 'Lombardo'.

Päätin keväällä jättää paprikat tänä kesänä vähemmälle ja keskittyä enemmän chileihin. Paprikasato kun on jäänyt aina vähän heikoksi ilman kasvihuoneen suojaa. Tarkoitus oli löytää muutama sopivantulinen chili meidän muiden käytettäväksi ja yksi täräkämpi lajike isännän iloksi. Kahta lajiketta on nyt päästy maistelemaan ja niiden perusteella voisi sanoa, että hyvin onnistui paprikoiden kasvattaminen, vaan chileistä ei ole vielä tietoakaan. 'Lombardo' oli pussin perusteella miedoin mutta kuvittelin siinä olevan kuitenkin edes pikkuisen poltetta, vähän niin kuin niissä kaupan miedoimmissa punaisissa chileissä. Ihan tavalliselta suippopaprikalta se kuitenkin vain maistui. Aivan yhtä mieto ja makea oli myös 'Hungarian Yellow Wax Hot'. Maistelimme sitä niin raakana kuin täysin kypsänäkin eikä poltetta löytynyt kummastakaan. Ainoa ero oli se, että raaka maistui vain raa'alta. Sadon määrästä ja kypsymisnopeudesta kummallekin lajikkeelle plussat mutta ei niitä sokkomaistelussa chileiksi uskoisi edes pikkulapsi. Tulinen, takapotkuinen chili on kasvattanut koko kesän vartta ja vasta aloitti kukinnan, joten sen satoa kaiketi kypsytellään loppusyksy sisätiloissa. Jos ei sen siemenille ole säilytyksessä tapahtunut jotain kummallista, niin siitä pitäisi scovilleja löytyä näiden muidenkin edestä. Ensi kesäksi taas pitäisi löytää joku uusi lajike testattavaksi.

'Hungarian Yellow Wax Hot' ei ollut todellakaan nimensä veroinen.

Kaivelin viikonloppuna koko valkosipulisadon ylös. Testiksi nostamani murikka ei ollut poikkeus, vaan saman kokoluokan pulleroita oli puolet sadosta. Hiekkaisemmassa lavassa kasvaneet valkosipulit olivat hieman pienempiä, vaan kyllä nekin jättivät kaupan sipulit mennen tullen kakkosiksi. Valkosipulit siis todella tarvitsevat kunnolla multavan maan ja paljon vettä ja ravinteita kasvaakseen jättimäisiksi. Tämä vuosi oli valkosipulien kannalta erinomainen.

Lapsiperheille tuttu hakkaraispurkki mittakaavana.

Nuoremmista kärhöistä osa on jo kukkimisensa kukkinut kun taas viimeiset vanhemmista alkavat päästä vasta vauhtiin. Jättiläismäisiä kukkia tekevät 'Elsa Späth' ja 'Jan Pawel II' ovat saaneet nyt ensimmäiset kukkansa auki. Loistokärhö 'Ville de Lyon' kasvattaa nuppujaan mutta ei ole vielä uskaltanut aukaista ensimmäistäkään. Pation luona aikaisin aloittaneet 'Multi Blue' ja 'Hagley Hybrid' tuntuvat nyt hiipuvan, vaikka nuppuja onkin vielä jäljellä. Niiden pääkukinta alkoi kuitenkin niin yhdellä rysäyksellä, että kerralla myös lakastui valtavasti kukkia. Samoin käynee luultavasti alkupuolen kuvissa näkyvälle 'Voluceaulle', vaikka sen puolivarjoisa sijainti vähän rauhoittaakin tahtia. Onneksi noita kärhöjä on tullut haalittua sen verran ahkerasti, että jossain päin kukkii varmasti joku kärhö täysillä samaan aikaan kun joku toinen pitää taukoa. Aivan pian kärhöportti on täynnä kukkia, kun sen toisenkin puolen kärhöt aloittavat kunnolla. Nyt liilasävyinen oikea reuna alkaa olla kukkainen.

Kärhöportin oikea puolikas.

Olen ollut taas luvattoman paljon nenä kirjassa kiinni. Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarja edistyy hitaasti mutta varmasti. Toinen osa oli minusta kuolettavan tylsä mutta kolmas osa jopa tempaisi välillä mukaansa. Ehkä vielä joskus pääsen sittenkin tylsyyteen kuolematta siihen seitsemänteen osaan, joka on odottanut vuosikaudet hyllyssä lukemistaan. En voi kuitenkaan sanoa, että toistaiseksi yksikään osista, edes se kolmas, olisi ollut niin kiinnostava, etten olisi helposti malttanut laskea kirjaa käsistäni vaikka päiväksi. Ahkeraa lukemista piti yllä enimmäkseen vääjäämättä lähestyvä kirjaston eräpäivä.

Päivän kärhönä on tänään tarhalyhtykärhö PRINCESS KATE, eli 'Zoprika'. Seassa näkyy myös tarhaviinikärhö 'Justan' kukkia.

Iloista päivää!