Syksyä

Syyshortensia 'Vanille Fraise'

Syksy on jo selvästi saapunut. Puut alkavat saada ruskavärejä ja yöt lähennellä pakkaslukemia. Syyshortensiat ovat nyt minusta kauneimmillaan, kun kukinnoista osa on vielä valkoisia ja osa vaaleanpunaisia. Vielä ei ole ollut hallaöitä meillä mutta ei ole kauaksi jäänyt. Plussakelin ja satunnaisten poutapäivien ansiosta ihan joka kasvi ei ole vielä ruskettunut, vaikka selvästi joissain kasveissa jo näkyykin kaikenmaailman sienitautien merkkejä. 

Punahatut kukkivat komeimmillaan ja syysasteritkin aidan edessä aloittelevat.

Syysasteri 'Patricia Ballard' on aloittanut minusta kukinnan joka vuosi edellistä aikaisemmin. Puska on selvästi kotiutunut paikalleen nyt kun minäkään en ole kokenut tarpeelliseksi sitä siirrellä paikasta toiseen joka vuosi. Tukea se saa aidasta ja mustilanhortensiasta, ensi kesänä vasen reunakin on tuettu, kun pieni purppurapunalatva -latvion jakopala asterin vieressä kasvaa kookkaammaksi. Kuvan etualalla näkyy hieman mustatäpläisiä pioninlehtiä, vaikka kuinka koetin kuvakulman rajata niin, etteivät ne näkyisi. Kovin rumiksi ovat kaikki pionit tänä syksynä menneet. Luultavasti niissä on joku kosteasta säästä innostunut sienitauti. Leikkaan varret varmuuden vuoksi kompostiin kunhan joudan.

Törmäkatkero kukkii kauniisti.

Siirsin elokuun alussa törmäkatkeron aurinkopenkin reunasta lähemmäs puistoatsalea 'Illusiaa'. Jos katkero ei näkynyt edelliseltä paikalta ikkunoihin, niin ei se näy uudeltakaan sen paremmin. Siellä sillä on vain enemmän tilaa kasvaa peittäväksi matoksi, kun se tuollainen maata pitkin mönkijä näyttää olevan. Ei tarvitse minunkaan pelätä, että pisimmät versonkärjet kukkineen joutuvat ruohonleikkurin kitaan. Ensimmäistä kertaa katkero on innostunut kukkimaan noin runsaasti ja aikaisin. Tai eihän nyt ole kovin aikaista, olen itse vain myöhässä. Kuva kun on otettu jo 26.8. Aikaisempien syksyjen perusteella katkero kukkii helposti talven tuloon saakka.

Kutsumaton vieras luumutarhassa.

Nuori rusakko on ottanut puutarhani vähän turhan mieluisaksi oleskelupaikaksi. Monta kertaa kotiin tullessani pitkäkorva on istunut kadun päässä tai kivikkorinteessä ja mönkinyt aidan ali puutarhan puolelle. Jos olen onnistunut hätistämään sen naapurin pihalle, se kiertää pienen lenkin ja ilmestyy kohta takapihalle, jossa se aivan tottuneesti pomppii nuotiopaikan läpi kivipolkuja pitkin liiterin luokse. Sieltäkään se ei loiki hätistettäessä metsään, vaan pinkoo sivupihalta kärhökaaripenkin läpi marjapensasalueelle ja jää sinne odottamaan, saisiko vihdoin olla rauhassa. Raivostuttava otus! Toistaiseksi se ei ole syönyt mitään arvokasta mutta suunnittelin jo verkottavani pian vähintään japaninverivaahteran, jotta pitkäkorva ei mussuttaisi ainakaan siitä yhtäkään oksankärkeä.

Tomaatit pelastettu kylmältä.

Tomaatit amppelitomaatteja lukuunottamatta joutuivat kestämään yhden kylmän yön. Illalla ei vaikuttanut siltä, että olisi tulossa kovinkaan kylmää mutta aamulla mittari näytti vain kahta astetta. Harso ja autotallin seinä olivat onneksi suojanneet sen verran, että tomaateille ei ollut käynyt kuinkaan. Seuraavana iltana kävin sitten keräämässä töiden jälkeen kaikki vähänkään värittymään alkaneet tertut sisälle ja tulihan niitä aikamoinen kasa. Täysin vihreät, nuoremmannäköiset tertut jätin vielä puskiin kiinni ihan jo siitäkin syystä, etten saanut tuotua yhtään enempää. Koppa ja kädet olivat jo ihan täynnä tomaatteja. Kunhan lipaston päällys vähän tyhjenee, kerään loput sisälle kypsyteltäviksi.

Eteisessä amppelitomaatit alkavat olla kaikkensa antaneita.

Pelastin ulkoeteiseen jo ajat sitten amppelitomaatit. Yksi niistä saikin jo koko satonsa kypsäksi mutta kaksi viimeistä vielä roikkuu eteisen ikkunoilla. Tomaatteja tuli tänä vuonna mukavan runsaasti eivätkä tauditkaan vaivanneet. Vähän turhan myöhään vain kaikki aloittivat satonsa kypsyttelyn. En edes tiedä, miksi kypsyminen kesti niin kauan. Tomaatit kukkivat ihan normaaliin aikaan ja pölytyskin onnistui. Raakileet vain kasvoivat todella hitaasti ja alkoivat punertua vasta myöhään elokuussa. Sitten kun satoa vihdoin rupesi kypsymään, sitä olisi tullut ihan rysäyksellä, jos lämmintä olisi vain riittänyt.

Suklaakakkua ja vadelmajäätelöä?

Kaiken muun kiireen ohella täällä on herkuteltukin. Meillä on ollut ystäväperheen kanssa tapana pitää illanistujaisia, joissa isäntäväki tekee alku- ja pääruuan ja vieraat tuovat jälkiruuan. Perheet eivät tietenkään tiedä toistensa menuista etukäteen mitään. Olimme heillä kylässä viikonloppuna ja veimme jälkiruuaksi itse tehtyä jäätelöä, kakkua ja marenkimurusia. Sattuipa vain käymään niin hauskasti, että ystäväperheen alkuruuan pääraaka-aine oli kesäkurpitsa ja pääruuassa oli punajuuri keskeisessä roolissa. Itse taas olin tunkenut suklaakakkuun kesäkurpitsaa ja maustanut jäätelön punajuurisoseella. Moisesta ajatustenluvusta riitti hupia kerrakseen.

Tarhaviinikärhö 'Krakowiak' alkaa päästä kukinnassaan vauhtiin.

Tarhalyhtykärhö PRINCESS KATE ('Zoprika') on kukkinut jo pitkään.

Tarhaviinikärhö 'Justa' kukkii myös runsaasti.

Päivän kärhöksi pääsi tällä kertaa 'Justa'. Kärhöjä on vielä montakin kauniisti kukassa, vaikka ainoastaan kolme pääsikin nyt esille. Tai kolme ja puoli, sillä 'Justan' kuvasta kurkkii muutama 'The Presidentin' kukka. Ajattelin vain tällä kertaa rajata kärhökuvat näihin kärhökaaripenkin pienempikukkaisiin kärhöihin. 'Justa' kukki vähän vaisusti viime kesänä mutta tänä vuonna se on ollut aikalailla entisellään. Sen kukat ovat vain hajaantuneet kärhöportin kahdelle puolelle ja isommat kaverit meinaavat tunkea päälle, joten koko kukkapaljous ei pääse kerralla kuviin. Tyydymme siis söpöön kuvaan kärhön latvaosista.

Kivikkorinteen alkusyksy

Ihan ensimmäisenä pahoittelut radiohiljaisuudesta! Päivät ovat täyttyneet työstä, tämän vuoden opintojen selvittelystä, sadonkorjuusta, sukulaisreissuista sun muista kiireistä. Viikonloppuna yritin käydä useamman kerran vastaamassa edes omaan blogiin tulleeseen kommenttiin mutta blogger jumitti totaalisesti. Sain kuitenkin luettua muutaman viimeisen puolentoista viikon aikana tulleista postauksista.

Amiraali ja keltatörmäkukka.

Kivikkorinteen kolmas kukinta-aalto on hieman vaisumpi kuin alku- ja keskikesän kukkatykitys mutta tämä syksyinen kukinta kestääkin melkein muuttumattomana talven tuloon saakka. Viileä sää ja vähäinen valo hidastavat kasvua sen verran paljon, että tällainen elämänsä puolivahingossa liian kiireiseksi ahtanut puutarhaharrastajakin ehtii pysyä mukana.

Muutaman vuoden vanha keltatörmäkukka.

Oreganot kukkivat edelleen sekä kadun pään joutoalueella että vähän turhan villiintyneinä myös kivikkorinteessä. Yritän nyhtää niitä pois ennen kuin ehtivät siementää mutta aina jossain piilossa joku onnistuu salakukkimaan. Onneksi pienet ja hieman isommatkin taimet lähtevät suht helposti pois nyhtämällä. Ensimmäistä kertaa keltatörmäkukkakin oli onnistunut tekemään useampia siementaimia kivikkorinteeseen. Huomasin ne jo keväällä kitkiessäni mutta jätin kasvamaan niille sijoilleen. Tuollainen hento ja ilmava kasvi ei muita juurikaan häiritse ja sitten kun siitä kasvaisi liian iso, se todennäköisesti kuolee pois.

Viimevuotiset keltatörmäkukat punatähkän kaverina, jokunen karpaattienkellokin vielä kukkii.

Punatähkät ja keltatörmäkukat yhdessä ovat takuuvarma perhosmagneetti. Valitettavasti olen itse arkisin kotona ainoastaan aamupäivästä ja myöhempään illalla, ja kumpanakin ajankohtana kivikkorinne jää tähän aikaan vuodesta varjoon. Aurinko paistaa jo niin matalalta, että moni keskikesällä paahteinen paikka muuttuu nyt vähintäänkin puolivarjoisaksi. Perhoset ja pörriäiset viihtyvät paremmin kivikkorinteen yläpuolella aidan takana aurinkopenkissä, jossa niille on punahattuja, reunus- ja syysastereita, purppurapunalatvaa sekä mustilanhortensia. Jos vapaapäivikseni on sattunut aurinkoinen ilma, olen nähnyt siivekkäiden suuntaavan iltapäivästä meden perässä ahkerasti myös kivikkorinteen puolelle.

Elokuun lopussa vähän ennen puoltapäivää.

Syyskuun alussa illalla puoli kahdeksan aikaan illalla.

Viime kesänä aurinkopenkin mustilanhortensia taisi jo ylettää kurkkimaan hieman aidan yli kadulle päin. Tänä kesänä aidan yläpuolella näkyy useampiakin kukkivia latvoja ja korkeimmat kukat ovat jo reilusti yli metrin korkeudella. Lisää korkeutta rinteen huipulle tuovat kärhöt, purppurapunalatvat ja purppuraheisiangervo 'Diabolo' hortensian taustalla. Heisiangervon tummanpuhuva sävy toistuu rinteen alaosassa, jossa purppuraiset kivikkomehitähdet 'Dark Beauty' yrittävät epätoivoisesti huutaa apua päälleen vyöryvien sammalleimujen alta. Sammalleimujen kuritus on työn alla sitten kunhan kunta saa saneerattua pihakatumme. Työ on jo aloitettu kadun toisesta päästä. Jossain vaiheessa syksyn mittaan työkoneet siirtyvät tähän päätyyn ja suunnitelmassa on myös katuvalaistuksen uusiminen. Pahaksi onneksi joku on lätkäissyt valotolpan juuri kivikkorinteen juureen.

Operaatio arvokkaiden aarteiden pelastus käynnissä.

En yhtään tiedä, paljonko tilaa yhden valotolpan uusiminen vie mutta pelastin nyt ensimmäisenä metrin säteeltä tolpasta kaikki vaivalla rahdatut kivet ja säilytettävät kasvit ylemmäs rinteeseen ja osan aurinkopenkkiin. Voi olla, että käyn vielä pelastamassa saniaisen takaa näkyvän kivenmurikan ja kangasajuruohot, niin mahtuvat paremmin mylläämään. Tolpan takana on vain sekalaisia niittykasveja, oreganoa, kevätvuohenjuurta ja muutama tarhakeijunkukka 'Hans', joita en aikonut pelastaa. Kaikkia löytyy yllin kyllin omasta takaa.

Turkestaninmaksaruoho on supersuloinen syyskukkija.

Maksaruohoista löytyy kukkijoita melko kattavasti koko kesän ajalle. Ensimmäisenä kukkivat muistaakseni lyydian-, valko- ja keltamaksaruohot, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun alkupuoliskolla. Niiden jälkeen on mm. kaukasianmaksaruohojen ja muutaman korkeamman komeamaksaruohon vuoro. Elo-syyskuun vaihteessa kukkii turkestaninmaksaruoho ja myöhäisemmissä komeamaksaruohoissa alkaa näkyä väriä. Myös viime kesänä hankkimani matala maksaruoho 'Red Sparkle' näyttää olevan myöhäinen kukkija. Se on vasta nupullaan, vaikka kasvaa rinteen aurinkoisimmassa kohdassa.

Komeamaksaruoho 'Matrona' on myös viime kesänä hankittu.

'Matrona' ei vielä kovin komealta näytä mutta on sentään hengissä ja on tuplannut versomääränsä sitten viime syksyn. Ensi kesänä voisi kokeilla ottaa siitä muutaman pistokkaan, sillä olisi kiva saada samaa lajiketta vähän isompi ryhmä. 'Matronan' taakse vuosi sitten istutettu pieni keltatörmäkukan taimi ei selvinnyt talvesta ja rinteessä olikin melkein koko kesän epämääräinen aukkokohta, joka täyttyi enimmäkseen oreganon ja isotähtiputken siementaimista. Nyhdin ne pois jo elokuussa, kun piti saada äidiltäni tulleille reunusasteri 'Sinipilville' tilaa. Toivon, ettei niistä tule tuolla helminukkajäkkärän kaltaista ongelmaa.

'Matrona' piilottelee keltatörmäkukan ja 'Sinipilvien' välissä.

Muutama päivä edellisen kuvan oton jälkeen istutin tyhjälle mullokselle vielä muutaman valotolpan juurelta pelastetun korkeamman keltaisen maksaruohon, jonka epäilen olevan siperianmaksaruohoa. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, en silti raskinut jättää sitä kaivurin möyhennettäväksi. Jos kivikkorinteessä ei joskus ole sille enää tilaa, kaivan jotain pois kadun pään joutoalueelta ja siirrän maksaruohon sinne. Tolpan juurelta onkin hyvä hypätä aidan taakse tutkailemaan toisenlaista tolppaa, eli kärhöpylvästä.

Kärhötolpan iloinen yllätys.

Tarhaviinikärhö PERNILLE (Zo09113') on kukkinut runsaasti siitä lähtien kun se aloitti kukinnan yli kuukausi sitten. Kukkia riittää edelleen, kuten varmaan aikaisemmista kuvista huomasitte mutta pari viikkoa sitten seassa alkoi näkyä myös tummanvioletteja kukkia. Luulin, että kaksi vuotta nukkunut tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' vasta heräsi elokuun alussa, jolloin löysin kymmensenttisen kärhönverson hieman erillään muista. Ihan niin nopeasti se verso ei sentään kasvanut, että nyt kukkisi noin runsaasti kahden metrin korkeudessa, vaan 'Etoile Violette' on selvästikin piilotellut Pernillen seassa tähän saakka. Useampi kuin yksi verso kukkii nyt ja nuppuja on vaikka miten paljon tulossa.

'Etoile Violette' ja Pernille.

Kaksi vuotta nukkunut (tai viherelämää viettänyt) tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' saa siis ansaitusti päivän kärhön tittelin. Jälleennäkeminen oli hyvin mieluinen ja varsinkin kun kukinnasta näyttäisi tulevan mukavan runsas. Tämä taas muistutti siitä, että kärhöjen kanssa ei passaa hätiköidä. Sitten kun on odotellut kolme vuotta, voi puoliääneen arvella kärhön hiipineen parempaan puutarhaan.