Kukkakimppukalenteri: 24. luukku

Ja viimeistä viedään! Nyt ei turvauduta syksyn viimeisiin jämiin, vaan kehiin pääsee aiemmin kesällä kasattu kimppu, jonka päätähtinä loistavat punaiset gladiolukset.

Gladioluksen kukissa on vähän samaa muotokieltä kuin jouluisissa amarylliksissä.

Kaverina vielä tiukasti nupullaan olevaa komeamaksaruoho 'Herbstfreudea' sekä pari daaliaa.

Vihreinä käytin sormivaleangervon ja valkotäpläimikän lehtiä sekä (ilmeisesti) siperiankurjenmiekan pitkiä lehtiä. Ehdin jo kirjoittaa edelliseen lauseeseen päivänliljan, mutta sitten tuli mieleen joku muistikuva siitä, että olisin kyninyt siperiankurjenmiekkamättäitä. Saatoin kyllä napsia molempia mutta ehkä kimppuun päätyivät lopulta kurjenmiekat.

Kimpulla oli kokoa ja näköä, joten mikäs sen juhlavampi valinta jouluaaton luukkuun.

Juhlavuutta hieman nakertavat gladiolusten vänkyrät latvat. Muistutan vielä, että leikoksi tarkoitetut gladiolukset kannattaa tukea jo ennen kaatumista eikä vasta sitten kun ne ovat pötkötelleet muutaman päivän, kuten itse tein. Parista latvasta voitte selvästi huomata, milloin kukkavarsi on ollut kaatuneena ja missä vaiheessa se on tuettu uudelleen pystyyn. Toisaalta, eikös se täydellisyydentavoittelu olekin aika epätervettä ja stressaavaa, kun vaihtoehtoisesti voi ottaa vähän rennommin? Muistakaa se, jos viime hetken joulustressi yrittää iskeä kimppuunne (heh). Lopuksi vielä muutama kollaasi koko joulukalenterin kimpuista. Mikä on suosikkisi?

Spiraaliin sidottuja kimppuja ja itsenäisyyspäivän gladiolukset.

Räväkämpiä värejä ja Inkerin kukkalaatikko.

Hörhelöitä ja maksaruohokimppu. Numerot tulivat vahingossa pienempinä kuin muihin kollaaseihin mutta ehkä niistä saa selvän.

Oikein hyvää, rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille blogini lukijoille!

Vuokkoja ja muuta

Minulla on ollut vuokkoja niin vähän, että niistä ei ole saanut edes postauksentynkää aikaiseksi. Tilanne muuttui radikaalisti tänä keväänä, sillä yhtäkkiä puutarhani kahden erilaisen valkovuokon ja arovuokon seuraksi tuli kolme lisää. Tai onhan minulla kaksi minikokoista amerikanvuokon siementainta ja hämyvuokko, joka on vain kitunut ja sinnitellyt juuri ja juuri hengissä monta vuotta tähän kevääseen saakka. Siirsin hämyvuokon muutama vuosi sitten viiden sentin pituiseksi juurennysäksi kutistuneena luumutarhaan ja toivoin, että paikanvaihdos olisi sille mieleen eikä se jatkaisi kutistumistaan. Lehtiä olikin jo viime kesänä enemmän kuin koskaan ja tänä vuonna se sitten kukki ensimmäistä kertaa. Voi mikä pettymys olisikaan ollut, jos olisin vuosikausia yrittänyt pelastaa ihan tuikitavallista valkovuokkoa!

Valkoiset lemmikit ovat sopivan söpöä seuraa hämyvuokon ensimmäiselle kukalle.

Hämyvuokon yläpuolella 'Laatokan Helmi' aloittelee kukintaa. Tänä vuonna tulee kaikkiin isompiin luumuihin suorastaan loistelias kukinta.

Taimipäiviltä löytyi varjoyrtti, sinivuokko ja kerrottu valkovuokko. Sinivuokossa taitaa olla siemeniäkin tulossa.

Otin taimipäiville Karon mukaan ja kauppa kävi vallan mainiosti. Aika moni olisi halunnut ostaa Karonkin, mutta hän ei ollut myytävänä, vaikka ihan kukkasesta kävisikin.

Yleensä olen tuonut taimipäiviltä erilaisia esikoita, mutta tänä vuonna oli selvästi vuokkojen vuoro. Aamun toinen ostaja kertoi hänellä olevan myynnissä kerrottua valkovuokkoa ja minähän jo heti pyysin, että hän ottaisi yhden minulle erilleen. Kävin hetken päästä ostamassa sen häneltä ja pikaisella hölkällä toiselle myyntipisteelle bongasin sinivuokon taimen. Kannatti lähteä taimipäiville, sillä sinivuokkokin on ollut minulla pitkään ostoslistalla ja saamani taimi oli varmasti kookkaampi kuin taimistoilta olisi löytynyt. Hyvällä tuurilla saan sen siemenistä vielä lisää taimia. Harmitti vähän, kun en ehtinyt heti aamun alkajaisiksi kiertämään joka myyntipistettä, sillä jossain on saattanut olla vielä jotain muutakin kivaa myytävänä ennen kuin pääsin irtautumaan oman autoni luota.

Valkovuokon lajiketta ei minulle kerrottu, mutta tämä lienee pikaisen googlailun perusteella 'Vestal'. Kertokaa, jos olen väärässä.

Istutin kummankin vuokon suon tietämille, joten kurkataan sinne seuraavaksi. Valkovuokko pääsi Sailan tarhajouluruusun lähistölle ja sinivuokko sinne aiemmin esittelemäni majapenkin takareunan tyhjään kohtaan. Suolla on myös viime keväänä taimipäiviltä löytynyt erikoisempi valkotäpläinen imikkä, johon taitaa olla jopa kukkanuppukin tulossa. Suon penkereen yläreunaan on nyt istutettu kuunliljat, joten nyt vain odotellaan kasvustojen rehevöitymistä ja kitketään tarvittaessa rikkaruohoja.

Imikän juurella on tainnut tulla lehdistä päätellen salamatkustajana ihan tavallista valkotäpläimikkää. Oikealla kukkii joku luonnon orvokki, jonka istutin viime kesänä ihan suon pohjalle.

Karo esittelee sammaloitunutta pihlajan kantoa ja kukkivaa rotkolemmikkiä 'Alexander's Great'.

Suolta pikkuniitylle, jossa kukkii yksi pikkuruinen etelänkevätesikko ja muutama idänsinililja. Muutama enemmän kuitenkin kuin viime keväänä.

Tähän väliin sopii toinenkin "rönttäkuva". Sivupihan projekti on edennyt sen verran, että koko hiekkakasan alla ollut alue on käännetty 40cm:n syvyydelle ja kerätty kivet pois seasta. Multa on tasoitettu ja nurmikko kylvetty. Koska multa oli sitä samaa vanhaa maata, mitä kasan alla ennestään oli, ensimmäisenä alkaa varmasti itää voikukkaa ja ratamoa. Jospa siellä kuitenkin mahtuisi heinänsiemenetkin itämään seassa. Sadetta piti olla eilen illasta pari milliä luvassa, mutta ei tullut kuin sen verran, että pikkuisen ihan pintamaa kostui. Tänään iltapäivällä pitäisi sataa enemmän, joten yritän saada sitä ennen loputkin kesäkukat maahan ja edes osan perennoista siirreltyä kärhökaaren uudisosiin. Ennen sitä pitää vielä vajuttaa multakukkuloita, jotta saa istutusalueen pinnan tasalleen muun kukkapenkin kanssa.

Nurmikylvös odottelee siinä sadetta ja kivikasat poisvientiä. Kylvös on aidattu, jotta siemenet saisivat itämisrauhan. On nimittäin aika ottavalla kohdalla ja keskeisellä kulkureitillä tuo "pelto".

Loppuun narsisseja. Tässä ensimmäiset viime syksynä istutetuista 'White Lion' -narsisseista.

'Lemon Beatylta' kysyisin, mitä mahtaa olla mielessä. Ei kukkia tuollaisiin tynkävarsiin tehdä!

Samassa penkissä 'Lemon Beautyn' ja valkovuokkojen kanssa kasvaa kerrannainen 'Delnashaugh'.

Ja sitten taas käpälät multaan! Kivoja toukokuun viimeisiä päiviä!

Majapenkin kevättä

Vanhan kasvimaan tilalle parin viime vuoden aikana väkerretty majapenkki on kukkeimmillaan loppukesällä jaloangervojen ja kärhöjen kukinta-aikaan. Olen yrittänyt kuitenkin ujuttaa sinne myös kevätkukkijoita, sillä muuten varjoisa ja hitaasti keväällä sulava kohta olisi pitkään todella tylsä. Jotain alueen kasvuunlähtövauhdista kertoo se, että kun takapihalla narsissit ovat jo nupulla, majapenkissä ne vasta ovat kurkistelemassa mullan pinnalta. Onneksi on myös nopeasti keväällä heräileviä kasveja, kuten esikot.

Viime keväänä taimipäiviltä hankittu vaaleankeltainen, melkein valkoinen esikko kukkii melkein saman tien kun maa on sulanut. Yksi nimiehdotus tälle voisi olla suikeroesikko 'John Mo', mutta ehdotuksia otetaan vastaan, jos joku tunnistaa tämän paremmin.

Palloesikot ovat vasta työntämässä nuppujaan maanrajasta. Ilmeisesti kaikki liilat palloesikot ovat hengissä, mutta viime syksynä ostamani punainen 'Rubin' on hävinnyt. En löytänyt edes sen tarkkaa istutuskohtaa, vaikka mielestäni merkitsin sen hyvin. Toivottavasti olen lahjakkaasti unohtanut sijainnin ja saan iloisen yllätyksen muutaman päivän päästä. Tähkäesikko on ihan siinä ja siinä, onko hengissä. Jotain elävän näköistä sen kohdalla oli, mutta ei kovin ruusuiselta esikkoiselta näytä. Ylläolevan kuvan sävyä on toivottavasti tulossa lisää kesäkuussa, sillä niin ikään viime syksynä hankittu tarhakullero 'Alabaster' on hienosti hengissä.

Mitäs ne nämä "herneet" ovat? Ai niin! Tämähän on tietysti viime kesänä hankittu sinikämmen, jossa nökötti koko kesän ainoastaan yksi pikkuruinen lehti. Nyt näyttää lupaavalta!

Sinikämmen on selvästi päättänyt viihtyä sille valitsemassani paikassa. Hyvä niin. Jospa näkisin muutaman vuoden sisään sen ensimmäisen kukankin. Sen lähistöllä kasvaa vaahtera-angervo, eli rikkoviuhka, joka ei ole kukkinut ostamisen jälkeen kertaakaan. Juurakko on kuitenkin kasvanut kokoa ja on nyt saanut kasvaa pari vuotta täysin rauhassa. Elättelen siis toiveita, että vihdoin tänä kesänä näkisin sen kukkivan edes yhden kukinnon voimin. Se ei ole vielä lähtenyt kunnolla kasvuun, mutta on selvästi hengissä. Jätetään siis kuva myöhemmäksi ja siirrytään imiköihin.

Hankin taimipäiviltä viime keväänä myös valkotäpläimikän taimen. Syksyllä jaoin sen kolmeen osaan ja nyt kahdessa niistä näkyy kukkavanoja. Tässä isoin yksilö.

Valkotäpläimikän ensimmäinen kukka lähikuvassa.

Pääsin imiköiden maailmaan tontin laidan tuntumasta löytyneen lehtoimikän myötä. Se viehätti aikaisella kukinnallaan ja myöhemmin kesällä näyttävän vehreällä lehdistöllään. Röyhkeästi siis kävin kaivamassa siitä kukkapenkkiin pienen palasen, jota olen sitten jakanut useampaankin kohtaan. Ahkerasta jakamisesta huolimatta se kukkii innokkaasti ja tyyliltään sopii mielestäni täydellisesti juuri tontin rajamaastoon metsän ja puutarhan välille. Alkuperäinen yksilö on edelleen tontin laidalla mutta se ei ole pulskistunut yhtä reippaasti kuin kukkapenkkiin siirretyt kaverinsa. Lehtoimikän kaveriksi hankin vasta viime keväänä valkotäpläimikän ja nimettömän, vähän eri näköisen valkokirjavan imikän. Sekin on muuten hengissä, mutta siitä näkyy vasta sen verran vähän, ettei kannata vielä laittaa kuvaa näkyviin. Sitä paitsi se onkin muuten suon puolella eikä majapenkissä. Lähellä kuitenkin.

Lehtoimikkä kukkii nyt valtoimenaan. Kukat muuttuvat hiljalleen sinisistä vaaleanpunaisiksi, mikä tekee kasvista hyvin veikeän näköisen.

Suolta tullessa majapenkki jää vasemmalle. Imiköitä kukkii molemmin puolin polkua. Tontin raja kulkee noin metrin verran polusta oikealle.

Majapenkin kasvittaminen on vielä vähän vaiheessa. Esimerkiksi edellisessä kuvassa aivan reunuksen vierellä etualalla on tyhjää. Valkotäpläimikät jäävät taaemmas suon laitaan enkä haluakaan niitä ja lehtoimikkää aivan vieri viereen, etteivät ne aikaa myöten sekoitu liikaa keskenään. Yksi hyvin varteenotettava vaihtoehto imiköiden väliin olisi sinivuokko. Lisää kevätkukintaa siis. Tälle vuodelle taidan kuitenkin istuttaa tyhjiin kohtiin ahkeraliisaa. Ne kukkivat komeasti noin varjossakin ja viihtyvät kosteassa maassa.

Muutaman metrin päässä, tosin kärhökaaripenkin puolella, kukkii vaaleajouluruusu. Jos saisi tämän siementaimia, niitäkin voisi laittaa majapenkkiin kasvamaan.

Ja kun aiheen viereen, eli kärhökaaripenkkiin hypättiin, niin kurkataan nopeasti myös eilisaamun pikaprojekti. Kärhökaaren laajennuksesta syntyneet puhdistetut nurmituppaat ovat odotelleet päiväkausia maahanpääsyä ja paikkakin oli valmiina. Niinpä päätin nopeasti kaivaa pinnasta sen verran maata (ja kiviä) pois, että sain lätkittyä nurmipalaset paikoilleen. Multaa raot täyteen ja melkein pari neliömetriä uutta nurmikkoa valmistui juuri sopivasti ennen kuin ensimmäiset sadepisarat lätkähtelivät maahan. Vielä olisi muutama neliömetri "nurmitettavaa" kunhan saa ensin kaivettua palasia kukkapenkin tieltä pois. Voi olla, että siemeniinkin joutuu vielä turvautumaan, sillä osa nurmikosta on niin pahasti rikkaruohottunutta, ettei siitä ole uusiokäyttöön. Niin ja pitäähän ensin saada viimeiset hiekatkin pois tieltä.

Pieni väriero tuossa heti aiemmin istutetussa nurmiläntissä ja kasassa odotelleissa palasissa. Äkkiä nekin vihertyvät, kun saavat kosteutta ja valoa.

Takaisin majapenkkiin: kaikki viime kesänä istutetut tarhakeijunkukat ovat hengissä. Vasemmalla 'Midnight Rose', oikealla 'Green Spice', joka on kyllä nyt ennemminkin pinkki kuin vihreä.

Muualla puutarhassa kukkivista valkovuokoista huomasin myös sen, että majapenkin valkovuokot antavat vielä odottaa itseään. Ovat ne hengissä, mutta vasta pikkuisen kurkkimassa maasta. Varjoisa ja savipohjainen paikka lämpiää kohopenkeistä huolimatta hitaasti keväällä, mutta vastapainona siellä ei tarvitse kasvien kärsiä kuivuudesta edes pitkien hellekausien aikana. Savesta muuten tuli hyvä muistuts, kun ihmettelin, miksi majalle johtavalla hiekkapolulla on kumpare. Tallasin päälle ja maa alkoi painua jalan alla alaspäin. Edestäni taas maa nousi vastaavan määrän ylös. Aivan kuin olisin jonkun vesipatjan päällä astellut! Täällä on ollut niin märkää, että savisilmäke on imenyt itsensä täyteen vettä ja hyllyy jalan alla. Tiesin kyllä maan laadun polkua tehdessäni, mutta en välittänyt siitä sen kummemmin kun ei ollut tarkoitus muuta kuin kävelynkestävä hiekkakäytävä tehdä. Hiekkaakin on vain kymmenen sentin paksuudelta. Sitten kun tarvitsen johonkin päin puutarhaan savea, niin tiedänpähän, mistä sitä saa helposti.

Keijunkukista keijupuutarhaan: nimetön haltiankukka on lähtenyt tänä keväänä versomaan hienosti. Vieressä kukkivien valkovuokkojen pitäisi punertua kukinnan edetessä.

Tänään ei taida puutarhaan ainakaan kastumatta päästä. Sataa nimittäin vettä eikä ole kuin kuutisen astetta lämmintäkään. Varsin kurja keli siis tehdä mitään. Onneksi on taas työpäivä edessä, niin ei tarvitse miettiä tekemättömiä puutarhatöitä!

Majapenkin kukintaa

Majapenkki on alue, jonka tein viime vuonna vanhan kasvimaan paikalle. Se on tällä hetkellä yllättävän rehevä ollakseen niinkin nuori alue. Suurin kiitos rehevyydestä kuuluu kookkaille jaloangervoille, joita sain äidiltäni. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin kukintansa jo kukkineet eikä niiden takana oleva kuutamohortensian taimi vielä ole niin suuri, että sen kukinta näkyisi jaloangervojen takaa. Mitä majapenkissä siis nyt on kukassa?

Aitohunajakukat ovat vasta kelien viilennyttyä alkaneet näyttää todellista luontoaan. Aika hienosti ne jaksavat kukkia varjossakin.

Edellisen kuvan taustalla pilkottavat vaaleanpunaiset kukat kuuluvat 'Potomac Lavender' -leijonankidalle, joka sopii todella upeasti 'Tiny Wine' -purppuraheisiangervon sävyyn.

Ahkeraliisojen pinkit kukat eivät hirveästi riitele muiden kanssa toisin kuin keskellä kuvaa olevat tähkäesikon kukinnot. Tulipunaiset "lakit" rikkovat harmoniaa huutomerkkien lailla. Ehkä joukossa pitää aina olla joku erilainen nuori.

Majapenkin kukinta onkin nyt aika etureunapainotteinen. Oikeassa reunassa näkyy työn alla oleva suoalue ja aivan etureunassa pari haltiankukkaa.

Majapenkkiäkin uudempi alue on suo tai kosteikko tai mikä siitä nyt aikaa myöten muodostuu. Puuhailin tänään tovin sielläkin. Sammalet ovat innostuneet kasvuun elokuun sateiden myötä, tosin niiden sekaan oli ilmestynyt lukuisa joukko kaikenlaisia rikkaruohojakin. Nyt kaikki on kitketty ja lintujen nakkelemat sammaltuppaat käännelty oikein päin. Sain myös jaettua tuoksumataraa ja imiköitä. Aiemmin kesällä suon pohjalle siirretyt metsäorvokit (tai jotkut sen tapaiset) ovat pikkuisen levinneet ja ojakellukat tehneet muutaman uuden lehden. Rotkolemmikkiä en ehtinyt tarkistaa, olisiko sen voinut jo jakaa, ja aivan loppusyksylle jää muutaman maa-artisokan pois kaivaminen. Niitä ei tosiaankaan saa pois yhdellä kertaa!

Suon pohja alkaa jo muistuttaa suota, kun sammalta on enemmän kuin paljasta multapintaa. Ensi keväänä oikeaan reunaan tulee kuunliljoja.

Kevään taimipäiviltä hankittu tuntematon imikkä on hengissä, vaikka kuukauden ajan ruukussa ei näkynyt muuta kuin ruskeaksi kuivunut raato. Imikkäasiantuntijat hoi, mikähän voisi olla lajiaan tämä?

Myös taimipäiviltä hankittu valkotäpläimikkä oli hyvissä voimin. Niin hyvissä, että sain jaettua puskan neljään osaan. Tässä kaksi isointa. Näiden tieltä poistin sateissa kärsineitä ahkeraliisoja.

Seuraavassa kuvassa näkyvä polku kulkee tontin rajan suuntaisesti niin, että sen oikealla puolella on majapenkki ja vasemmalla puolella noin metrin levyinen kaistale meidän tonttia. Olen istuttanut siihen pusikoita kurissa pitämään saksankirvelin (kuvassa vasemmassa etunurkassa), tarhakulleroita sekä lehtoimikkää. Niiden seassa kasvaa luonnostaan ja siirrettynä valkovuokkoa, poimulehteä, maahumalaa sekä yksi saniainen. Luova sekoitus perennoja ja luonnonkasveja siis. Polku rajaa puolivillin alueen hoidetummasta majapenkistä ja toivon mukaan myös osoittaa metsästä mahdollisesti mönkiville lehtokotiloille, että mieluummin käännös takaisin päin. Ei niitä kyllä tuolla alueella ole vielä näkynyt eikä ole tarviskaan.

Majapenkin takana kulkevan polun kitkin ja laitoin kerroksen uutta hiekkaa päälle. Polun päässä on suo ja kallistelevat maa-artisokat.

Majapenkin edessä on kärhökaaripenkki, jossa mylläsin myös. Keväällä pionin viereen istutettu revontuliatsalea oli liian lähellä pionia, mutta sen keväällä istuttamista hankaloittivat kukkivat valkovuokot ja helmililjat. Siispä atsalea vietti kesän väliaikaissijoituksessa ja pääsi nyt lopulliselle kohdalleen. Ei sen istuttaminen nytkään vaivattomasti käynyt, sillä kaivaessa muistin, miksi pensasmustikoiden istuttaminen oli aikanaan vallan hankala toimenpide. Lapio kalahti saman tien kiveen ja ehdin jo kiven huipun nähdessäni huokaista helpotuksesta, että ei ollut kuin parikymmensenttinen murikka. Tunnin päästä oli selvää, että kivi on mahdollista saada ylös, mutta jostain syystä se ei vain nouse. Parin hikisen tunnin jälkeen olin kaivanut kasan niitä parikymmensenttisiä kiviä ylös ja se ensimmäinenkin murikka oli vihdoin noussut kuopastaan. Muutama teistä varmaan tietää, millaista on kaivaa tiukasta savesta puoli metriä pitkää kiveä, joka on pystyssä ja levenee alaspäin. Olkoonkin vain vähän reilut 20cm leveä ja melko litteä. Muistutti vähän dinosauruksen jalkaterää. Kivi kavereineen kuitenkin nousi ja löysi niiden ylös saamista nopeammin sopivammat paikat puutarhasta.

Atsalea on nyt keskellä kuvaa, vähän huonosti erottuu. Etualan kepakko on viime syksynä istutettu 'Sinikka'-luumu, joka ei taidakaan tarvita noin järeää tukikeppiä. Latva kun paleltui ja jäljelle jäi tuollainen töpö.

Majapenkissä sekä kärhökaaressa on tontin savisinta maata, joten sekoitin atsalean istutuskuoppaan pussimullan lisäksi reilusti havunneulaskariketta ja hiekkaa sekä hieman kompostimultaa. Ripottelin hiekkaa melko avokätisesti myös koko penkkiin maan pinnalle ja todennäköisesti teen saman toimenpiteen ensi keväänäkin. Multa on kyllä jo nyt huomattavasti kuohkeampaa kuin muutama vuosi sitten, mutta vielä se kaipaa työstämistä.

Kaunopunahattu 'Magnus' on avannut toisen kukkansa ja tehnyt yhden nupunkin. Aikanaan tämä sopii kauniisti ylhäällä pilkottavaan loistokärhö 'Omoshiroon'. Siis jos kumpikin talvehtii hyvin ja kukkii nykyistä runsaammin.

Tässäpä oli osa viikonlopun ja tämän päivän puutarhapuuhista, lisää tulee seuraavassa postauksessa kunhan ehdin sen naputtelemaan. Loistavat puutarhasäät tuli käytettyä nimittäin erittäin tehokkaasti hyödyksi.

Yritin istuttaa kärhön...

Kuukausi vaihtui kuin huomaamatta heinäkuuksi. Ruukussa viime syksystä asustellut 'Madame Julia Correvon' alkoi osoittaa toipumisen merkkejä siitä mistä sitten keväällä suuttuikaan ja ajattelin, että sen voisi istuttaa jo maahan kasvamaan kokoa. Paikka kun oli päätetty jo ajat sitten. Ei muuta kuin lapio ja kottikärry matkaan ja nokka kohti nuotiopaikkaa.

Uusin hankintani, tähkäesikko alkaa kukkia. Kuva ei liity tarinaan millään lailla.

Ensimmäisellä lapionpistolla kuului tuttu kolahdus. Kivihän se siellä. Se taas oli vieraampi ääni mikä kuului kun aloin kääntää lapiota ja nostaa maata kottikärryyn. Omituinen, tunkkainen rutina... mitähän tällä kertaa tulee vastaan? Edellisen asukkaan rakennusjätejemmat ovat tällä tontilla jo tulleet tutuksi, mutta nyt osuin varsinaiseen "aarrekätköön". Kivien seasta löytyi sellainen kätkö kipsilevymurskaa, ettei ole moista vastaan tullut. Kauhoin murskaa kaksin käsin pois ja seurasin "suonta" keväällä istutetun koivuangervon alle.

Tässä vaiheessa kipsilevyä oli jo lähtenyt aikamoinen kasa ja lisää vain näyttää tulevan, kuten tuosta kerrostumasta varmaan huomaatte. Etualalla näkyy myös kaksi isompaa kivennurkkaa.

Lähikuva kipsikerrostumasta. Ehkä tuo murska olisi aikanaan maatunutkin, mutta periaatteesta en halunnut näin paksuja kerroksia ylimääräistä moskaa kukkapenkkiin.

Viimein koko kukkapenkin kohdalla ollut kasa oli kaivettu pois. Esiintymä tosin näytti jatkuvan vielä nurmikon puolelle, samoin isoin kivi, joka esti kärhön istuttamisen. Ne jätin sinne odottamaan kukkapenkin ja nuotiopaikalta lähtevän polun jatkamista lasten pelialueen kohdalle. Madame Julialle pitää siis kokeilla kaivaa kuoppa johonkin toiseen kohtaan, mutta tulipahan ainakin siivottua maasta pois iso kasa kipsilevymurskaa ja pari muovimaton palasta. Samalla sain tilaa kosteikkoprojektista kaivetulle mullalle.

Nyt on istutusalueelta poistettu kaikki sinne kuulumaton törky. Ainoastaan yksi iso kivi jäi eikä lähde varmasti millään pois.

Kuopasta löytyi koirankokoinen kasa kipsiä ja muutama kivi. Tässä vaiheessa piti lähteä hakemaan kottikärryllistä multaa montun täytteeksi.

Siirrytäänpä seuraavaksi sinne kosteikolle, kun kerta tuli se mainittua. Sain eräänä päivänä kaivamisinspiraation ja jatkoin kesken jäänyttä suoprojektia. Pari päivää siinä meni, mutta nyt on tehty suolle polku ja kaivettu koko notkon alueelta nurmet pois. Suurimman osan mullasta sain upotettua reunalla olevaan kukkapenkkiin ja loput tyhjiin multasäkkeihin odottamaan käyttökohdetta. Isommat kivet loppuivat, joten polun alkuun piti laittaa pari pienempää. Vaihdan ainakin toisen niistä isompaan, jos sopiva sattuu tulemaan jossain vastaan.

Tästä se alkaa muotoutua. Kepakot rinteessä ovat lähinnä estämässä mullan ja kasteluveden valumista. Puuhökötys oikeassa yläkulmassa on alppiruusuntaimien sadesuoja, sen takana muutama säkillinen multaa.

Kun alue oli valmis, teki mieli saada sinne kasveja. Taimimyymälään siis, sillä eihän minulla ollut vielä tähän projektiin juuri mitään valmiina istuttamista odottamassa. Isäntä oli töissä, joten lähdinpä sitten lasten kanssa pienelle päiväajelulle. Se oli taas kerran virhe. Lapset juoksentelivat hyllyjen välissä ja hihkuivat suureen ääneen (anteeksi henkilökunta!), vaikka etukäteen oltiin sovittu pelisäännöt ja palkkio odotti hyvästä käytöksestä. Onneksi ei ollut juuri muita asiakkaita ja onneksi tenavat kuitenkin katsoivat sen verran eteensä, etteivät törmäilleet mihinkään. Kymmenen minuuttia per myymälä oli sen verran pikainen kierros, että nappasin mukaan vain muutaman kasvin, joka sattui osumaan silmiin.

Tuoksumatara saa levittäytyä vapaasti kosteikon oikeanpuoleisen sivun luiskaan.

Rotkolemmikin ('Alexander's Great') istutin raparperin eteen loivempaan luiskaan. Vasemmassa alanurkassa aikaisemmin vanhempieni luota tuotua metsäorvokkia, joka toivon mukaan viihtyy suon pohjalla.

Taimipäiviltä ostettu valkotäpläimikkä siirtyi vasemmalle puolelle kiviaskelmien ja jaloangervojen väliin. Kaverina tänä kesänä ahkeraliisoja.

Vanhempieni luota tuotu kalvassara saa olla heti suon alkupäässä, jossa voin seurata sen leviämiskäyttäytymistä. Metsässä näitä oli kauniina mättäinä, toivottavasti pysyy tässäkin sellaisena.

Kosteikko on edelleen melkoisen tyhjä, mutta ainakin siinä on jo alku. Syksyllä tai ensi keväänä saan äidiltäni isoja kuunliljoja marjapensaiden puolelle ja ehkä noita hankkimiani kasveja saa myös jaettua viimeistään ensi keväänä. Pitää käydä myös tekemässä vielä kasvienkeruuretki vanhempieni luo, jos vaikka jonkun ojan pohjalta löytyisi jotain puutarhakasviksi kelpaavaa. Siihen saakka siirtelen kukkapenkeistä sammalta suon pohjalle ja yritän saada edes pohjan peitettyä ennen kuin rikkaruohon siemeniä eksyy sinne.

Tätä samaa kuunliljaa on tulossa äidiltäni suon reunalle. Taustalla kukkivat töyhtöangervo ja varjolilja.

On kivaa saada taas yksi kummallinen nurkkaus puutarhasta valmiimmaksi. Toivottavasti löydän sopivia kasveja, jotka viihtyisivät syvimmän notkon kohdalla. Pohjalla ei ollut ihan niin paljoa savea kuin muutama metri sivummalla, mutta sen verran kuitenkin, että maa oli selvästi kosteaa. Kuivuudesta kasvien viihtyminen ei siis tule varmasti jäämään kiinni. Nyt vain odotellaan niitä kuunliljoja ja sammalen kasvua.