Kivikkorinteen alkusyksy

Ihan ensimmäisenä pahoittelut radiohiljaisuudesta! Päivät ovat täyttyneet työstä, tämän vuoden opintojen selvittelystä, sadonkorjuusta, sukulaisreissuista sun muista kiireistä. Viikonloppuna yritin käydä useamman kerran vastaamassa edes omaan blogiin tulleeseen kommenttiin mutta blogger jumitti totaalisesti. Sain kuitenkin luettua muutaman viimeisen puolentoista viikon aikana tulleista postauksista.

Amiraali ja keltatörmäkukka.

Kivikkorinteen kolmas kukinta-aalto on hieman vaisumpi kuin alku- ja keskikesän kukkatykitys mutta tämä syksyinen kukinta kestääkin melkein muuttumattomana talven tuloon saakka. Viileä sää ja vähäinen valo hidastavat kasvua sen verran paljon, että tällainen elämänsä puolivahingossa liian kiireiseksi ahtanut puutarhaharrastajakin ehtii pysyä mukana.

Muutaman vuoden vanha keltatörmäkukka.

Oreganot kukkivat edelleen sekä kadun pään joutoalueella että vähän turhan villiintyneinä myös kivikkorinteessä. Yritän nyhtää niitä pois ennen kuin ehtivät siementää mutta aina jossain piilossa joku onnistuu salakukkimaan. Onneksi pienet ja hieman isommatkin taimet lähtevät suht helposti pois nyhtämällä. Ensimmäistä kertaa keltatörmäkukkakin oli onnistunut tekemään useampia siementaimia kivikkorinteeseen. Huomasin ne jo keväällä kitkiessäni mutta jätin kasvamaan niille sijoilleen. Tuollainen hento ja ilmava kasvi ei muita juurikaan häiritse ja sitten kun siitä kasvaisi liian iso, se todennäköisesti kuolee pois.

Viimevuotiset keltatörmäkukat punatähkän kaverina, jokunen karpaattienkellokin vielä kukkii.

Punatähkät ja keltatörmäkukat yhdessä ovat takuuvarma perhosmagneetti. Valitettavasti olen itse arkisin kotona ainoastaan aamupäivästä ja myöhempään illalla, ja kumpanakin ajankohtana kivikkorinne jää tähän aikaan vuodesta varjoon. Aurinko paistaa jo niin matalalta, että moni keskikesällä paahteinen paikka muuttuu nyt vähintäänkin puolivarjoisaksi. Perhoset ja pörriäiset viihtyvät paremmin kivikkorinteen yläpuolella aidan takana aurinkopenkissä, jossa niille on punahattuja, reunus- ja syysastereita, purppurapunalatvaa sekä mustilanhortensia. Jos vapaapäivikseni on sattunut aurinkoinen ilma, olen nähnyt siivekkäiden suuntaavan iltapäivästä meden perässä ahkerasti myös kivikkorinteen puolelle.

Elokuun lopussa vähän ennen puoltapäivää.

Syyskuun alussa illalla puoli kahdeksan aikaan illalla.

Viime kesänä aurinkopenkin mustilanhortensia taisi jo ylettää kurkkimaan hieman aidan yli kadulle päin. Tänä kesänä aidan yläpuolella näkyy useampiakin kukkivia latvoja ja korkeimmat kukat ovat jo reilusti yli metrin korkeudella. Lisää korkeutta rinteen huipulle tuovat kärhöt, purppurapunalatvat ja purppuraheisiangervo 'Diabolo' hortensian taustalla. Heisiangervon tummanpuhuva sävy toistuu rinteen alaosassa, jossa purppuraiset kivikkomehitähdet 'Dark Beauty' yrittävät epätoivoisesti huutaa apua päälleen vyöryvien sammalleimujen alta. Sammalleimujen kuritus on työn alla sitten kunhan kunta saa saneerattua pihakatumme. Työ on jo aloitettu kadun toisesta päästä. Jossain vaiheessa syksyn mittaan työkoneet siirtyvät tähän päätyyn ja suunnitelmassa on myös katuvalaistuksen uusiminen. Pahaksi onneksi joku on lätkäissyt valotolpan juuri kivikkorinteen juureen.

Operaatio arvokkaiden aarteiden pelastus käynnissä.

En yhtään tiedä, paljonko tilaa yhden valotolpan uusiminen vie mutta pelastin nyt ensimmäisenä metrin säteeltä tolpasta kaikki vaivalla rahdatut kivet ja säilytettävät kasvit ylemmäs rinteeseen ja osan aurinkopenkkiin. Voi olla, että käyn vielä pelastamassa saniaisen takaa näkyvän kivenmurikan ja kangasajuruohot, niin mahtuvat paremmin mylläämään. Tolpan takana on vain sekalaisia niittykasveja, oreganoa, kevätvuohenjuurta ja muutama tarhakeijunkukka 'Hans', joita en aikonut pelastaa. Kaikkia löytyy yllin kyllin omasta takaa.

Turkestaninmaksaruoho on supersuloinen syyskukkija.

Maksaruohoista löytyy kukkijoita melko kattavasti koko kesän ajalle. Ensimmäisenä kukkivat muistaakseni lyydian-, valko- ja keltamaksaruohot, jotka aloittavat kukinnan jo kesäkuun alkupuoliskolla. Niiden jälkeen on mm. kaukasianmaksaruohojen ja muutaman korkeamman komeamaksaruohon vuoro. Elo-syyskuun vaihteessa kukkii turkestaninmaksaruoho ja myöhäisemmissä komeamaksaruohoissa alkaa näkyä väriä. Myös viime kesänä hankkimani matala maksaruoho 'Red Sparkle' näyttää olevan myöhäinen kukkija. Se on vasta nupullaan, vaikka kasvaa rinteen aurinkoisimmassa kohdassa.

Komeamaksaruoho 'Matrona' on myös viime kesänä hankittu.

'Matrona' ei vielä kovin komealta näytä mutta on sentään hengissä ja on tuplannut versomääränsä sitten viime syksyn. Ensi kesänä voisi kokeilla ottaa siitä muutaman pistokkaan, sillä olisi kiva saada samaa lajiketta vähän isompi ryhmä. 'Matronan' taakse vuosi sitten istutettu pieni keltatörmäkukan taimi ei selvinnyt talvesta ja rinteessä olikin melkein koko kesän epämääräinen aukkokohta, joka täyttyi enimmäkseen oreganon ja isotähtiputken siementaimista. Nyhdin ne pois jo elokuussa, kun piti saada äidiltäni tulleille reunusasteri 'Sinipilville' tilaa. Toivon, ettei niistä tule tuolla helminukkajäkkärän kaltaista ongelmaa.

'Matrona' piilottelee keltatörmäkukan ja 'Sinipilvien' välissä.

Muutama päivä edellisen kuvan oton jälkeen istutin tyhjälle mullokselle vielä muutaman valotolpan juurelta pelastetun korkeamman keltaisen maksaruohon, jonka epäilen olevan siperianmaksaruohoa. Vaikka keltainen ei ole suosikkivärini, en silti raskinut jättää sitä kaivurin möyhennettäväksi. Jos kivikkorinteessä ei joskus ole sille enää tilaa, kaivan jotain pois kadun pään joutoalueelta ja siirrän maksaruohon sinne. Tolpan juurelta onkin hyvä hypätä aidan taakse tutkailemaan toisenlaista tolppaa, eli kärhöpylvästä.

Kärhötolpan iloinen yllätys.

Tarhaviinikärhö PERNILLE (Zo09113') on kukkinut runsaasti siitä lähtien kun se aloitti kukinnan yli kuukausi sitten. Kukkia riittää edelleen, kuten varmaan aikaisemmista kuvista huomasitte mutta pari viikkoa sitten seassa alkoi näkyä myös tummanvioletteja kukkia. Luulin, että kaksi vuotta nukkunut tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' vasta heräsi elokuun alussa, jolloin löysin kymmensenttisen kärhönverson hieman erillään muista. Ihan niin nopeasti se verso ei sentään kasvanut, että nyt kukkisi noin runsaasti kahden metrin korkeudessa, vaan 'Etoile Violette' on selvästikin piilotellut Pernillen seassa tähän saakka. Useampi kuin yksi verso kukkii nyt ja nuppuja on vaikka miten paljon tulossa.

'Etoile Violette' ja Pernille.

Kaksi vuotta nukkunut (tai viherelämää viettänyt) tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' saa siis ansaitusti päivän kärhön tittelin. Jälleennäkeminen oli hyvin mieluinen ja varsinkin kun kukinnasta näyttäisi tulevan mukavan runsas. Tämä taas muistutti siitä, että kärhöjen kanssa ei passaa hätiköidä. Sitten kun on odotellut kolme vuotta, voi puoliääneen arvella kärhön hiipineen parempaan puutarhaan.

Syksyisiä jorinoita

Viikontakainen seitsemän asteen pakkanen veti puutarhasta sen verran monta kasvia mustaksi, ettei ole tehnyt pahemmin mieli enää kameran kanssa puutarhassa hyöriä. Vähän väliä yllättävät sateet yhdistettynä aivan liian kylmään säähän sitten vähentävät sitä vähäistäkin mielenkiintoa ulkoiluun. Onneksi syyslomaviikolla räpsittyjä kuvia oli vielä julkaisematta ja niistä pitikin vielä jotain jutuntynkää vääntää, kunhan sopiva hetki tulisi. Eli nyt.

Alkukesällä siirretty esikko lähti uudelle kukintakierrokselle.

Yllä olevan kuvan esikko löytyi alkukesällä tummanviolettien esikoiden seasta. Silloin kukan väri oli melkein valkoinen ja ainoastaan terälehtien reunoissa oli liilaa häivähdystä. Syksyn koleudessa värit ovat selvästi vahvemmat. Oli kiva nähdä, että esikko on selvästi eri näköinen kuin minulla ennestään olevat esikot. Vähän mietin silloin alkukesällä, että oliko valkoinen esikko vain jostain syystä värjääntynyt tummanviolettien kukkien seassa kasvaessaan. Nyt, kun esikko on aivan yksinään, niin on aivan selvää, että se on luonnostaan kirjavakukkainen.

Keltatörmäkukka se ei kylmästä säikähdä.

Keltatörmäkukka on kuvattu ennen kovinta pakkasyötä mutta samalta se näyttää edelleen. Jo monena vuonna olen kiinnittänyt huomiota siihen, että kaikki törmäkukat kukkivat niin pitkään kun se vain on mitenkään mahdollista. Luntakin saa sataa päälle ja käydä vaikka joka yö pakkasella eikä haittaa mitään. Vasta pidempi pakkasjakso tai paksu kerros lunta päällä lannistaa ne talven ajaksi.

Majapenkin laidan syysasua.

Yllätyin ihan, miten kauniilta majapenkin rusehtavan oranssin ruskan saaneet jaloangervot näyttivät purppuraheisiangervon ja imiköiden rinnalla. Miten en ollut kiinnittänyt tuohon huomiota aiempina vuosina? Kuva tosin hieman latisti värejä mutta ei anneta sen häiritä. Heisiangervon alla tarhakeijunkukka 'Green Spicen' lehdissä toistuu vielä heisiangervon tummanvioletti väri ja kunhan nuo pienet keijunkukat kasvavat, niin näky tulee olemaan vielä parempi.

Sormivaleangervokin oli saanut harvinaisen räväkän ruska-asun.

Valeangervot ottavat yleensä itseensä jo heti ensimmäisistä hallaöistä mutta tänä vuonna osa niistä ehti saada hienon ruskan ennen kuin ne kärsivät pakkasesta. Yksi isotöyhtöangervoistakin ehti saada pikkuisen lupaavan näköistä punerrusta ylimpiin lehtiinsä ja melkein odotin sen muuttuvan vielä kunnon väriläiskäksi. Pakkanen vain laittoi stopin poikkeuksellisen hienoon syysasuun värittymiselle. Nyt värejä näyttäisi olevan enää atsaleoissa ja pensasmustikoissa ja niidenkin lehdet alkavat hiljalleen karista.

Äitini sai juurrutettua mustaluumun pistokkaita.

Nappasin kesällä mustaluumustani pari latvaa äidilleni pistokaskokeiluun. Toisen juurtumisesta ei ole vielä takeita, vaikka hengissä sekin näyttäisi olevan. Toinen sen sijaan on varmasti hengissä, sehän on kasvanutkin pikkuisen ja ruukun pohjarei'istä pilkistelee juuria. Taimet siirtyivät meille aluksi ulkovaraston ikkunalle ja talven tultua sitten kellariin talvehtimaan. Ulkovarastossa on tällä hetkellä myös kukkapenkistä kaivetut jättiverbenan siementaimet, rosmariini ja kaksi pelargonilaatikkoa. Jälkiviisaana olisi pitänyt ne kaksi viimeistäkin pelargonilootaa kuskata samaan aikaan muiden kanssa ulkovarastoon mutta minähän jätin ne keittiön ikkunan alle "huolelliseen tarkkailuun". Helppo nostaa ne siitä pakkasyön uhatessa ulkoeteiseen ja sitä rataa. Ei paljoa auta, jos muistaa katsoa lämpömittaria vasta aamulla ja huomaa sen näyttävän silloin -3 astetta. Vaikka ryntäsin saman tien kantamaan hyvin kohmeiset pelakuut eteiseen, niin kyllähän ne ehtivät kärsiä tuntikausia pakkasessa odoteltuaan. Osa varsistakin oli selvästi kylmettynyt ja leikkelinkin jo huonoksi menneitä osia pois. Saa nähdä, menikö siinä kaikki 'Appleblossomit'. Ulkovarastossa kun oli nimittäin pelkkiä valkoisia pelakuita.

Ensimmäiset perennakylvökset.

Vasta tänä syksynä perustettu vauvalani sai ensimmäiset perennakylvöksensä, kun kippasin viime talvelta itämättä jääneet kylvöpurkit alueen yhteen nurkkaan. Kippaamisen jälkeen tosin huomasin pari vihreää sirkkatainta, eli jotain olikin lähtenyt syksyn kylmyydessä itämään. En vain tiedä, mitä lajia taimet ovat. Saattavat olla jotain kesän aikana purkkeihin kylväytynyttä rikkaruohoakin. Saivat nyt jäädä toistaiseksi alueelle. Jos selviävät talvesta, niin kesällähän taimet sitten varmasti tunnistaa perennoiksi tai rikkaruohoiksi. Tarkkaan, jos tirkitte, niin ne näkyvät tuossa numero kakkosen yläpuolella. Lupauksia kesästä.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ehti aukaista tänä vuonna paljonkin kukkia.

Syysasterit näyttäisivät kestäneen pakkasen ja vaikka Patricia ei kovin hyvin ikkunoista näykään, niin sopivasta kulmasta keittiön ikkunasta tiiraillessa näkyy vähän pinkkiä häivähdystä sisälle asti. Jos viitsisi käydä vähän kurittamassa mustaksi menneitä ympäryskasveja matalammiksi, niin Patriciakin näkyisi paremmin. Viikonlopun sää näyttää, houkuttaako lähteä pihapuuhiin vai pysytäänkö tuttavaperheen halloween-bileitä lukuun ottamatta kotosalla. Ja voisihan niitä astereita hakea sisälle maljakkoonkin. Hyvää viikonloppua!

Aurinkoinen syyskuun lopun päivä

Vesipisarat kimmeltävät nukkapähkämön lehdellä.

Syyskuun loppu häämöttää jo ihan käden ulottuvilla ja aika syksyiseltä ulkona alkaa jo näyttääkin. Pitkän sadekauden päätteeksi on saatu muutama aurinkoinenkin päivä ja ne toivat tietysti tullessaan syksyn ensimmäisen hallayön. Lämpötila oli käynyt keskiviikon ja torstain välisenä yönä alimmillaan yhdessä pakkasasteessa, joten kovin suuria tuhoja ei toistaiseksi tullut. Hortensioissakin oli vain vähän ruskettuneita kukkia. Olin uhkarohkea ja jätin hallayön uhatessa tomaattiruukut kaksinkertaisen harson suojiin seinustalle. En joutunut katumaan, sillä tomaateille ei käynyt kuinkaan. Kurkut ja kesäkurpitsat keräsin suosiolla pois ennen hallaa ja niiden lehdet olivatkin menneet mustiksi. Hokkaidokurpitsoille jäi suojaksi vain yksinkertaiset harsot ja se ei selvästikään kasvimaan laidalla kasvaneille kurpitsoille riittänyt. Varret ja lehdet olivat ihan lötköjä. Onneksi kurpitsat olivat säilyneet hyvinä. Ne joutikin nyt kerätä pois, niin vapautui lisää harsoa tomaateille. Kylmät yöt kun eivät ole ohi mutta tomaateille tekisi kuitenkin hyvää edes aloittaa punastelu ennen sisälle keräämistä.

Pienempi hokkaido painoi 672g ja isompi 824g.

Eipä tällä kurpitsasadolla voi vielä kehuskella, sillä viime vuonna pienin ruukkukurpitsoista painoi 876g. Isoimmalla taas oli painoa 2940g ja kaikki yhdeksän kurpitsaa painoivat yhteensä 14,46kg. Ei tule tänä vuonna sellaista mahtisatoa, vaikka kaksi kurpitsaa jäi vielä pullistumaan. Jälkikompostorissa kasvanut kurpitsa nimittäin oli sen verran korkeammalla maanpinnasta ja autotallin seinän suojassa, että se ei vielä ollut kärsinyt hallasta liikaa. Vain harson ulkopuolelle jääneet lehdet olivat hieman mustuneet reunoista mutta sehän ei vielä haittaa liikaa kun varret kuitenkin olivat vielä napakat. Katsotaan, jos sieltä edes yli kilon painoiset kurpitsat saataisiin.

Kamomilla oli kylväytynyt katolta tippuneeseen sammalmättääseen. Aika söpöä.

Aika söpöä tämäkin, vai kuinka?

Puutarhassa ja blogeissa vietetty aika on taas jäänyt ihan minimiin, sillä olimme viikonlopun reissussa. Tänä vuonna tätä reissaamista on kyllä tullut ihan hirveän paljon. Yllä oleva kuva on otettu sukulaisten sohvalta, johon Karo simahti ihan tyystin. Erään taaperon ilves-lelu toimi hyvänä leukatukena ja vaikka Karon silmät näyttävät kuvassa olevan raollaan, koira on ihan sikiunessa. Karolla olikin puuhaa kerrakseen, kun päivän mittaan ympärillä hääri kuusi korkeintaan alakouluikäistä lasta, yksi teini, kymmenen aikuista ja yksi yli-innokas koirakaveri. Vähemmästäkin alkaa senioria väsy painaa, Karohan täytti tässä kuussa jo 12 vuotta.

Kimalainen keltatörmäkukassa.

Hieman ehdin kuitenkin eilen kotiintulon jälkeen touhuilla puutarhassakin ennen illan pimenemistä. Kivikkorinteen keltatörmäkukat kukkivat edelleen runsaasti ja niillä pörräsikin vielä kiitettävästi kimalaisia. Muutamassa kukkivassa maksaruohossakin kävi kimalaisia, mutta selvästi aurinkoinen kivikkorinne kiinnostaa pörriäisiä enemmän kuin varjoisammassa olevat punahatut ja komeamaksaruohot. Hyvä, että istutin aiemmin syksyllä komeamaksaruoho 'Matronan' törmäkukkien viereen. Saavat pörrit vielä enemmän syysevästä. Punatähkät ja purppurapunalatvat ovat jo käytännössä lopettaneet kukinnan. Oreganotkin joutaisi kerätä jo kompostiin, jotta ne eivät siementäisi ympäriinsä ihan niin hanakasti mutta tekemättömien töiden lista vain kasvaa ja kasvaa. Mistähän saisi viikkoon kahdeksannen päivän tai edes muutaman tunnin joka päivään lisää? Kukkasipuleita ei "onneksi" ole kuin muutama sipuli istutettavaksi, sillä minulta meni saksalaisenkin sipulit ihan sivu suun. En ollut huomannut kukkasipulien saapumista ja siinä vaiheessa kun asiaan havahduin, jäljellä oli enää muutama pussi laukkoja eikä edes sellaisia lajikkeita, joita olisin halunnut. Ehkä yritän hankkia jotain viimeisistä syysaleista ja istutella niitä sitten ruukkuihin kellariin, jos ei sitä ennen satu tulemaan sopivaa rakosta pyörähtää sipuliostoksilla.

Toisenlainen kimalainen keltatörmäkukassa.

Edelliseltä, parin viikon takaiselta reissulta Etelä-Suomen suuntaan ostin maksaruoho 'Red Sparklen'. Istutin sen nyt kivikkorinteen vanhaan osaan kissankäpälän viereen. Tilaa löytyi myös kuukausi sitten taimipäiviltä hankitulle nukille (androsace adfinis). Kissankäpälän toiselle puolelle ujutin toisesta kukkapenkistä aiemmin kesällä ruukkuun pelastetun seittimehitähden. Ainakaan talvimärkyyden ei pitäisi tuossa paikassa koitua minkään niistä kohtaloksi mutta ensi kesänä sitten näkee, tarvitseeko joku enemmän multaa juurilleen tai jopa siirron muualle. Kissankäpälät ja levisiat näyttävät sentään viihtyvän rinteessä niin hyvin, että voivat sitten aikanaan täyttää vaikka koko alueen, jos muut eivät pärjää. Kun etupihan siperianpihta aikanaan lähtee, rinteestä häviää myös puun kesällä tuoma alkuiltapäivän hetkellinen varjo. Tähän aikaan vuodesta puu heittää jättiläismäisen varjon koko rinteen alueelle useamman tunnin ajan päivässä, sillä aurinko paistaa jo niin matalalta.

Vasemmalla pikkuruinen nukki, uusi punalehtinen maksaruoho keskemmällä.

Pihdasta kun tuli puhe, niin jokunen tovi meni viime viikolla sen neulasten harjaamiseen pihakiveykseltä. Se olikin työlistalla ensimmäisten joukossa, sillä muuten neulasia kulkeutuu kenkien pohjissa sisälle aivan älyttömiä määriä. Viime viikon hurjat tuulet saivat puun tekemään perusteellisen sulkasadon ja kellastuneiden neulasten lisäksi maahan oli karissut myös jonkun verran vihreitäkin naulasia. Heti puun alla oli melkein parin sentin paksuinen neulasmatto ja pihalla olleet autotkin olivat yhdessä yössä saaneet tasaisen oranssin kuorrutuksen ylleen. Harjasin kulkuväyliltä neulaset puun juurelle. Niistä kertyi tällä kertaa kunnioitettava viidentoista sentin paksuinen kerros vajaan parin neliömetrin alueelle. Kun ehtisi, niin pitäisi kärrätä osa neulasista pensasmustikoiden ja rodojen juurelle.

Kukkapenkistä löytyi jättiverbenan taimia.

Tässä vaiheessa syksyä alkaa tulla jo kasvien talvetukset mieleen. Mietin pitkään, kaivanko kukkapenkkiin kylväytyneitä jättiverbenan taimia talteen vai en. Isoin niistä ehti kasvaa vain polvenkorkuiseksi ja vasta yhdessä latvassa oli kukkanuppu. Ensi kesäksi ei siis ole mitenkään mahdollista saada niistä siemeniä. Päätin lopulta kaivaa kaksi tainta talteen samaan ruukkuun. Toisen juurelta löytyikin vielä alle kymmensenttinen siementaimi, jonka sujautin bonuksena mukaan. Jospa niistä joku talvehtisi. Keväällä voi sitten päättää, haluaako lisää taimia pistokkaista vai riittääkö yksi kukkiva yksilö. Afrikansinisarjaa en aio kaivaa enää maasta talteen, yksi pelargonikin taitaa lähteä ja stevia hävisi, joten niiden tilalle voi hyvin ottaa yhden pienen jättiverbenaruukun. Säilyy sopiva tasapaino talvetettavien määrässä.

Violetit karpaattienkellot olivat saaneet omin avuin aikaiseksi yhden valkokukkaisen taimen.

Ilahduin kovasti löytäessäni valkoisen karpaattienkellon violettien joukosta. Violettikin on toki nätti mutta yllätykset ilahduttavat aina. Toivottavasti se talvehtisi paremmin kuin vuosia sitten kylvämäni valkoiset karpaattienkellot, jotka hävisivät heti ensimmäisen talven jälkeen. Olen huomannut, että karpaattienkello ei ole välttämättä kovin luotettava talvehtimaan varsinkaan tasamaalla mutta siementaimia nousee aina kiitettävän runsaasti ja ainakin osa niistä alkaa kukkia minusta jo saman kesän aikana. Kun talvehtineet kasvit aloittavat kukinnan aikaisemmin ja siementaimet täyttävät välit, kukkapenkki näyttää alkukesän jälkeen ihan kelvolliselta.

Etelänruusuruoho 'Red Cherries'

Etelänruusuruoholle pitänee laittaa jotain tukiviritelmää ensi kesäksi. Sen hennonhontelo olemus ei saa enää tukea edes siperiankurjenmiekasta, sillä kaivoin puskan pois aikaisemmin kesällä. Rankkasateet ja tuulet vielä pahensivat tilannetta ja ruusuruoho retkottaa pitkin pituuttaan neljään ilmansuuntaan. Kuvaa varten nostin sen versoja sen verran ylöspäin, ettei tarvinnut kuvata kukkia maata vasten. Taustalla puistoatsalea 'Illusia' on alkanut saada ruskavärejä. Ei ihan hemaisevin väripari ruusuruohon kanssa mutta hetkenhän se vain kestää eivätkä ruusuruohon pienehköt kukat kovin näyttävästi maisemasta edes erotu.

Syysasteri 'Patricia Ballard' on alkanut kukkia. Taustalla retkottavia punahattuja ja keltatörmäkukkia.

Patricia aikoo kukkia tänä vuonna oikein komeasti. Kyllä sen nyt kelpaakin, kun on saanut kasvaa koko kesän rauhassa ilman siirtämistä. Näyttäisi siltä, että nykyinen paikkavalinta aidan ja punahattujen välissä on onnistunut. Aita suojaa vähän kadulta päin hiipiviltä halloilta ja antaa myös tukea. Korkeutta Patricialla on hitusen vähemmän kuin punahatuilla mutta asia korjaantuisi, jos leikkaisi punahattujen kuihtuneita kukkia vähemmäksi. Silloin myös Patrician kukat näkyisivät kauemmas ja jopa keittiön ikkunaan saakka. Tietysti Patricialle voisi antaa vähän muhevampaa multaa ja täsmäiskun kanankakalla, jos ne vaikka avittaisivat sille vielä puuttuvat viitisentoista senttiä korkeutta lisää. Osa kukista voisi silloin näkyä myös aidan yli kadulle päin. Taidanpa kannattaa tätä ajatusta.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Kärhöjen kukinta on käynyt kovin vähäiseksi mutta vielä siellä sun täällä näkyy yksittäisiä kukkia. Eniten iloa tällä hetkellä tuo Pernille ihan vain sen vuoksi, että sen kukat näkyvät keittiön ikkunasta. Aurinkoista kuunvaihdetta!

Vauvala

Hah, luulitko olevasi hyvässäkin piilossa?

Aloituskuvasta huolimatta tämä juttu ei käsittele lehtokotilovauvoja. Sattuipahan vain tulemaan puutarhatöissä vastaan harvinaisen huonosti piiloutunut kotilo, joka sitten pääsi aloituskuvaksi. Lienee muuten sanomattakin selvää, että kyseinen yksilö ei jatkossa mussuta minun kasvejani. Liiskatuksi joutui myös iso joukko sen sukulaisia, kun jatkoin viime viikonloppuna aloittamaani työmaata. Silloin mansikat poistuivat pätkäpenkistä huonokuntoisten puskien tilalle ja pätkäpenkki jäi tyhjilleen. Nyt oli vuorossa pätkäpenkin valmistelua uuteen käyttöönsä: taimivauvalaksi.

Etualalla uusi vauvala. Mansikat siirtyivät tuonne taustalle kesäkurpitsojen kanssa samaan riviin.

Pätkäpenkissä oli jo vanhastaan kivireunus mutta se oli vuosien mittaan painunut melkein kivituhkakäytävien tasalle ja kivet vinksottivat vähän sinne sun tänne. Nostelin kaikki takaisin pystyyn ja lapioin päädyn täyteen multaa alueen toiselta reunalta. Nyt kuopalle jääneeseen päätyyn aion tyhjennellä hiekkaa ja jonkun tomaattiruukun mullat sadonkorjuun jälkeen. Sinne tulee nimittäin perennojen syyskylvöalue, jonka pohjaksi sellainen käytetty ja varmasti rikkaruohoton multa sopii oikein hyvin. Suorakylvöalueesta huolimatta aion varmasti tehdä talvella myös hankikylvöjä, sillä se vaan on niin kivaa.

Vauvalan täyttäminen on jo aloitettu.

Ensimmäisenä vauvalaan päätyi aurinkopenkissä useamman vuoden majaillut kevätatsalean taimi, joka ei oikein ole jaksanut lähteä kunnon kasvuun. Hengissä se on hyvinkin mutta talven aikana aina osa paleltuu ja kasvu alkaa melko lailla alkutekijöistään. Katsotaan, jos paikanvaihdos saisi minikokoiseen atsaleaan vähän vauhtia. Heti atsalean perään kävin keräämässä viisi rotkolemmikin siementainta. Ne luultavasti päätyvät ensi keväänä myyntiin ellei omista puskista joku satu talven aikana kuolemaan. Kitkiessä huomasin, että yksi maksaruoho 'Jose Auberginen' varsista oli taittunut maanrajasta poikki. Vauvalassa on tilaa, joten pätkin katkenneen varren kolmeen osaan ja tökin ne multaan. Jospa joku niistä juurtuisi tässä syksyn mittaan ja selviäisi vielä talvestakin hengissä. Onpa kätevää, että on tuollainen alue, johon voi lykätä yhtä sun toista väliaikaissijoitukseen! Toistaiseksi vauvalaan ei päätynyt enempää kasveja mutta eiköhän syksyn mittaan tule vastaan ylimääräisiä siementaimia tai jakopaloja, joille ei lopullista paikkaa vielä löydy.

Atsalea on pieni mutta sentään hengissä.

Vauvalasta käännyin ympäri ja jatkoin puutarhapuuhia selän takana, eli kärhökaaripenkin alalaidassa. Siellä on ollut taas yksi monista hitaasti etenevistä projekteistani, tosin tämä kohta tuli työn alle vasta viime syksynä, jolloin siirsin keijunkukka 'Midnight Roset' majapenkistä kärhökaaren alareunaan. Silloin en saanut niitä vielä jaettua koko matkalle mutta tämän kesän aikana kaksi keijunkukista oli kasvanut niin suuriksi, että niistä sai eroteltua muutamia pieniä jakopaloja. Nyt on keijunkukkia rivi täynnä, jos vain kaikki selviävät ensi talvesta. Muutamaan ei tullut yhtään juurta mukaan mutta usein sellaisetkin ovat juurtuneet. Nyt on ainakin riittävästi kosteutta niin ilmassa kuin maassakin.

Keijunkukkia on nyt koko rivi.

Keijunkukilla oleva alue ei suinkaan ollut tyhjänä tähän saakka. Siellä oli kesällä pari perennakylvöruukkua väliaikaisesti jemmassa ja lisäksi lemmikkiä ja bellistä. Oli siellä myös yksi siemenestä itse kasvatettu keijunkukka odottamassa parempaa paikkaa. Nyt sen oli pakko väistyä ja kyllähän sitä aina jostain tilaa yhdelle keijunkukalle löytyy. Tai oikeastaan kuudelle, sillä keijunkukkia pitää jakaa säännöllisesti tai ne saattavat suutahtaa ja häipyä muille puutarhamaille. 

Lemmikkiä olikin tuossa nurkassa vähän liian paljon.

Sopiva paikka löytyikin luumutarhan laidalta 'Viipurin punaluumun' rangan juurelta. Siinä on ollut joskus keijunkukan siementaimia, jotka siirsin jo aiemmin muualle ja sen jälkeen lemmikit tietysti valtasivat koko alueen. Tummalehtinen kasvi sopii kuitenkin hienosti juuri tuohon tuomaan kontrastia 'Gold Standard' -kuunliljoihin, joten nyt lemmikit saivat väistyä taas kerran keijunkukkien tieltä. Samalla tuli kitkettyä taas pätkä kiveystä. Oli nimittäin sen verran tuuhea lemmikkikasvusto siinäkin, että meinasi housuntakamus kastua keijunkukkien kanssa kyykkiessä. Loppupätkä istumakiven suuntaan jäi vielä kitkemättä, sillä sen ovat vallanneet pikkutöyhtöangervon taimet eikä niitä saa ihan noin vain nypittyä irti.

Luumutarhaan päätynyt keijunkukka on 'Midnight Rosen' ja 'Green Spicen' risteytys.

Ei tuo risteytyskeijunkukka ihan suosikkini ole mutta kyllä se kelpaa tuolla oleskella ja onhan se joka tapauksessa ollut hyvin elinvoimainen yksilö. Tietyssä valossa se on myös aika kivan näköinen; sellainen kuparisena hohtava eivätkä purppuraiset lehtien alapinnatkaan hassummilta näytä. Sen uudet lehdet varsinkin ovat minusta hienon näköisiä. Täysikokoisina ne ovat vähän liian epämääräisen vihreänrusehtavia minun makuuni.

Tässä oli myös kaksi amiraalia mutta ne lehahtivat pois juuri ennen kuin ehdin saada kuvan.

Perhosia on alkanut vihdoin saapua myös tänne, tosin ei kovin suurina laumoina vieläkään. Kolme amiraalia kuitenkin näin yhtä aikaa ja kovasti yritin myös saada niistä kuvia mutta olivat pahukset niin levottomia ettei onnistunut. Keltatörmäkukkakuvaan jäi sentään edes muutama kimalainen vaikka amiraalit häipyivätkin puoli sekuntia liian aikaisin. Kukkakärpäsiä oli myös mukavasti liikkeellä mutta niitä ei kuvasta taida erottaa yhtä useampaa.

Karpaattienkellojen takana olevassa punatähkässä näkyy yksi amiraali. Huomaatteko?

Oliko vähän epätoivoinen yritys todistaa nähneensä amiraalin? Ehkä vähän. Tulipahan kuitenkin ikuistettua palanen kivikkorinteen syyskuuta. Nyt ei ole rusakko käynyt syömässä karpaattienkellojenkaan kukkia, mikä on varsin toivottua vaihtelua tämän kesän tuholaissektorilla.

Ohoo! Olisiko vihdoin joku muu kuin 'Magnus' kasvanut kukintakokoon?

Punahattuja olen yrittänyt kasvattaa siemenistä useampana vuonna kuin edes muistan. Siemenet itävät ja taimet kasvavat aina hyvin mutta ensimmäisen talven jälkeen joko kaikki tai suurin osa on menetetty. Vihdoin muutama vuosi sitten muutama taimi selvisi talven yli ja sen jälkeen ne ovatkin olleet kestävämpiä ja kukkineetkin jo. Isoimmat kukkivat tänä vuonna peräti aika komeasti. Nyt kärhökaaripenkissä yksi muita selvästi pienempi yksilö on alkanut kukkia ja sepä ei taida ollakaan sitä perinteistä 'Magnusta', joita ilmeisesti kaikki muut kukkivat yksilöt ovat, vaan selvästi niitä vaaleampi. Olen kylvänyt myös 'Sunseeker's Rediä' ja 'Delicious Candya'. Olisikohan tuossa sitten Candyn perimää?

Päivän kärhönä on tänään 'Polish Spirit'.

Hieman harmittaa edelleen se, että rusakko kävi kesäkuussa katkomassa yli puolet 'Polish Spiritin' versoista. Olin vieläpä ohjannut juuri ne varret kasvamaan seinäkkeen oikealle reunalle. Yläreunaa sai "pelastettua" ohjaamalla keskemmälle kasvavia latvoja oikeaa laitaa kohti mutta koko alaosaan jäi neliömetrin kokoinen aukko. Seinäkkeen vasemmalla sivulla taas piti kasvaa 'Innocent Blushin' mutta sen rusakko parturoi kokonaan melkein maata myöten. Onneksi voimakaskasvuinen 'Polish Spirit' sai reilusti karsittunakin loppujen lopuksi aika hyvän kukkaloiston aikaiseksi. Kuvitellaan mielessä, miltä se olisi voinut näyttää, jos olisi saanut kasvaa häiriköimättä koko kesän.

Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.