Vihdoin edistystä

Jos viime viikolla kevään edistyminen junnasi paikoillaan, niin tämä viikko on alkanut aivan toisissa merkeissä. Vielä viikonloppuna satoi lunta ja räntää maan valkoiseksi mutta sunnuntaina iltapäivällä sää vaihtui vesikeliin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Viime yön alin lämpötila oli peräti +3 astetta, joten sulaminen ei pysähtynyt yöksikään. Pihaantulon jäätiköstä puolet on jo sulanut ja talon ympäriltä lumihanki vetäytyy joka päivä muutaman sentin kauemmas seinästä. Ränneistä kuuluu kova lorina ja linnut ovat alkaneet sirkuttaa täysin palkein. Kuulin sunnuntain räntäsateessa ensimmäistä kertaa peipposenkin laulavan. Puoli kuuta peipposesta kesään tuskin pitää paikkansa mutta ehkä lumista on merkittävä osa puolikkaan kuukauden aikana hävinnyt.

Kivikkorinteestä paljastui jo sammalleimun latvoja.

Harmaa ja hieman tihkusateinen sää ei olisi oikein innostanut kuvauspuuhiin mutta nyt kun edistystä on tapahtunut joissain paikoissa jopa huomattavan paljon, pitihän se jollain lailla saada laitettua muistiin. Ei mene kauaa, kun kivikkorinteen vanha osa on kokonaan näkyvillä. Aita on paljastunut jo melkein puoleenväliin ja rinteen etureunakin hyvän matkaa. Aurinkoisena päivänä juuri tuohon kohtaan paistaa aurinko melkein koko päivän, joten sulaminen on silloin nopeaa.

Karosta ulko-ovelle on vielä muutaman metrin matka paksua jäätikköä mutta jyrkin rinne on jo turvallinen kulkea.

Keltaisessa nurkassa ei vielä näy krookuksen piippoja. Jatketaan siis matkaa.

Ulkovaraston lämpötilan pitäisi jo alkaa pysyä vakituiseen plussalla, joten päätin kaivaa hankikylvöt lumen alta ja viedä ne ulkovarastoon. Joskus kylvökset ovat alkaneet itää jo hangen alla mutta nyt missään ruukussa ei näkynyt vihreää. Ihan hyvä niin. Nyt saavat sulaa rauhassa ja itää omia aikojaan. Ihan vielä en uskaltanut nostaa kellarista puuvartisia talvehtijoita varastoon mutta jos ennusteessa näkyy samanlaista säätä vielä viikon kuluttua, sitten uskaltaa paremmin. Muuten olisi voinut tälläkin kelillä nostella kasveja suoraan ulos mutta ulkovaraston edustalla on vielä paksulti lunta ja jäätä eikä seinän viereen olisi montaa ruukkua sopinut. Hankeen en taida arvokkaita kasvejani nostella, vaikka miten olisivat talven vain parin plusasteen lämmössä viettäneet. Odotellaan siis, että tulee vähän enemmän tilaa seinän varteen ja kömmitään sitten nostelemaan kellarista kylmänkestävimpiä kasveja tervehtimään saapuvaa kevättä.

Vanha silityslauta on nyt kylmäkäsittelystä tulleiden perennaruukkujen alusena.

Hauskasti huomaa, kuinka vesi näin keväisin löytää aina jossain vaiheessa tiensä johonkin. Sunnuntai-illan vesisateen ja sitä seuranneen aurinkoisen maanantain jäljiltä lumet sulivat niin nopeaan tahtiin, että varsinkin autotallin seinustalle kertyi valtava vesilammikko. Kävin viskomassa maanantaina aamupäivällä pari kertaa vettä lumilapiolla suota kohti kulkevalle polulle, jotta aurinko pääsisi lämmittämään paremmin betonilaattakäytävää. Vielä iltapäivällä töihin lähtiessäni nurkalle oli kertynyt lapsille kunnon lätäkkö kuraleikkeihin. Viime yön aikana kaikki vesi oli kuitenkin hävinnyt. Jään reunaan oli ilmestynyt pieni onkalo, joka oli ilmeisesti vetänyt lammikon alamäen suuntaan kohti suota. Voi tietysti olla mahdollista, että onkalo ei ollutkaan veden aiheuttama, vaan jonkun hiiren talvitunneli. Toivottavasti lumen alta ei paljastuisi ihan niin paljoa myyrän käytäviä mitä viime keväänä.

Varaston ovelta kärhökaari- ja majapenkkejä kohti. Lunta riittää vielä mutta Karon kohdalla ei enää lainehdi vesi.

Pienikukkainen orkidea teki koko talven ajan nuppuja mutta kuivatti niitä valon puutteessa. Nyt nuput jaksavat kehittyä loppuun asti.

Aurinkoa on saatu vähän turhan harvakseltaan mutta eilen se paistoi komeasti koko päivän. Kuskasin taas aamupäivän taimia ikkunalta toiselle. Ulkoeteisessä talvehtinut muratti on päässyt pilvisempinä päivinä rappuselle ulkoilemaan mutta ihan täyteen aurinkoon en sitä uskaltanut nostaa kuin hetkeksi aikaa. Sen sijaan kukkivat sipulikukat pääsivät rappuselle koko päiväksi. Nostin ne sisään vasta illalla kotiin tullessani. En ole vielä nähnyt meillä ensimmäistäkään talviunilta herännyttä kimalaista tai mehiläistä mutta jos niitä oli jo liikkeellä, niin oli ainakin pikkuisen evästä jo tarjolla. Kestävät myös kauemmin, kun saavat olla välillä viileämmissä oloissa. Yöksi en sipulikukkia uskaltanut rappuselle jättää, ettei vain joku nälkäinen rusakko käy myös herkuttelemassa.

Hyasintit ja krookukset nauttivat auringosta.

Viime aikoina työt ovat pitäneet minut niin kiireisenä, että muuta ei ole jaksanut eikä oikein ehtinytkään tehdä. Olen käynyt välillä lueskelemassa postauksianne mutta kommentointi on valitettavasti jäänyt kovin huonolle tolalle. Kunhan tästä viikosta vielä selvitään, niin sitten pitäisi olla taas jokunen viikko kevyempää. Lähiaikoina minulla on pienimuotoiseen työnkuvan laajenemiseen liittyvä parin tunnin koulutus, josta olen jo nyt aika täpinöissäni. Tai ainakin näin etukäteen tuntuu, että kyseinen homma voisi olla hauskaa vaihtelua perustyön oheen. Olen myös hakenut ihan oikeasti kouluun. Jos minut otetaan sisään, pääsen laajentamaan ammattitaitoani alalla, josta pidän valtavasti. Valmistumisen jälkeen meni melkein kymmenen vuotta, ettei minkäänlainen opiskelu houkutellut. Pikemminkin tuli kylmät väreet selkäpiihin, kun edes ajatteli asiaa. Ehkä välillä tuli otettua opinnot liian vakavasti ja olihan siinä jo tullut opiskeltua yhteen menoon aika pitkään, kun lukion jälkeen tein vielä kaksi ammattitutkintoa peräjälkeen. Ilmeisesti nyt on kuitenkin kulunut riittävän pitkä aika edellisistä opinnoista, ettei ajatus opiskelusta tunnu enää vastenmieliseltä. Saan edellisistä kouluista hyväksiluettua suuren osan pakollisista kursseista, mikä keventää opiskelua kummasti. Jäljelle jää vain ne hauskimmat osa-alueet. Ensin pitää vain erottua edukseen muista hakijoista, jotta minut hyväksyttäisiin opiskelijaksi. Sellainen pikku sivuseikka vain...

Ärhäkän värinen 'Jaan Bos' vähän pilvisempänä päivänä kuvattuna.

Keväisen lämpöistä viikkoa!

Harmaata maanantaita

Kyllä alkoi lupaavasti tämä viikko: taivaalta tuprutti aamulla mitäs muutakaan kuin lunta. Onneksi se ei kestänyt kauaa ja sää on alkanut selkiintyä. Kovin on vaan harmaata edelleen, joten katsellaan mm. auringonpaisteisia kuvia eiliseltä ja talvehtijoiden nuppuja. Keltainen nurkka ja varjokujan alku talon seinän vieressä puskevat piippoja ilahduttavan reippaaseen tahtiin ja nyt krookusten ja narsissien kaveriksi on noussut muitakin lajeja.

Ensimmäiset tulppaaninpiipot löytyivät keltaisesta nurkasta. Aivan kuvan yläreunassa näkyy narsissitupas.

Varjokujan puolelta talon varjosta löytyi mukavasti helmililjan piippoja. Osa on ottanut jo syksyllä varaslähtöä. Toinen samankokoinen rypäs löytyi puolen metrin päästä.

Näyttää siltä, että keltainen nurkka onkin normaalilumisena talvena puutarhamme ensimmäisten joukossa sulavia paikkoja. Silloin, jos lunta on vähän, kukkapenkit sulavat suunnilleen samaa tahtia ja jos lunta on niin paljon, että sitä on pitänyt pudottaa talven aikana katolta vähemmäksi, keltaisella nurkalla kestää pitkään sulaa. Pitänee kuitenkin laittaa syksyä varten muistiin, että siellä olisi potentiaalinen paikka aikaisille kevätkukkijoille. Muitakin paikkoja niille toki löytyisi.

Takanurkka on poikkeuksetta ensimmäisenä lumesta vapautuvia paikkoja.

Joka ikinen kevät olen pohtinut, miksen ole muistanut istuttaa syksyllä takanurkkaan aikaisia kevätkukkijoita. Vaikka nurkkaus ei näykään sisälle mistään ikkunasta, sillä maa viettää alaspäin ja lumikinokset peittävät lopun näkyvyyden, niin keväällä tulee kuitenkin kuljettua ympäri pihaa etsimässä kasveista elonmerkkejä. Kukkijat eivät siis menisi hukkaan ja olisivat vielä ensimmäisten perhosten ja kimalaisten ilonakin. Isoin riesa ovat vain rusakot, joiden reitti kulkee heti tuosta kuusien alta, mutta nehän saa estettyä verkoilla. Viime kesänä aloitin korjaamaan kukkapuutosta istuttamalla takanurkkaan kevättähtiä, mutta ne eivät ole vielä nousseet. En kyllä muista tarkalleen, mihin kohtaan niitä kaivoin. Ehkä ne ovatkin vielä lumen alla. Joka tapauksessa laitetaan muistiin, että tänne mahtuisi paljon enemmänkin kukintaa.

Patiopenkistä paljastuu jättiverbenoiden ja päivänkakkaroiden roippeita. Jossain välissä pitäisi olla myös posliinihyasinttia, joita siirsin varjokujalta vesimyyrän takia tänne.

Parin metrin päässä on alkanut sulaa toinen potentiaalinen kevätkukkijoiden paikka. Pikkusipulit eivät varmasti häiritsisi kärhöjä, jotka peittäisivät aikanaan sipulikukkien lakastuvat lehdet alleen.

Aurinkopenkki on vielä paksun lumikinoksen alla. Aivan aidan vieressä sen sijaan on jo sulaa maata, joten periaatteessa sinnekin voisi upottaa jotain matalia kevätkukkijoita, kuten scilloja tai kevättähtiä. Ne näkyisivät aidan ali kadun puolelle, sillä kivikkorinteessä lunta on enää ohuelti.

Aurinkopenkin aidan alla on kaistale sulaa maata.

Kivikkorinteessä on paljon ikivihreitä, jotka ovat jo paljastuneet lumesta. Sinilemmiö, mehitähdet, kangasajuruoho, kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohot sekä sammalleimut ovat talvehtineet hyvin. Suurin osa kasveista on kuitenkin vielä lumen peitossa ja joka päivä on uusi pieni jännitysnäytelmä seurata, mitä hangesta paljastuu. Yleensä tunnistan hyvin kasvit, joita olen sinne istuttanut, mutta eilen muisti pätki sen verran, että piti kaksi kertaa miettiä, mikä mahtaa olla seuraavan kuvan "hämähäkki".

Todennäköisesti tämä musta rumilus on sinikatana 'Alba'. Jännityksellä odotan, alkaako pian näkyä elonmerkkejä vai onko tämä menetetty tapaus.

Sisälläkin tapahtuu koko ajan kaikkea uutta. Uusia taimia ei ole ilmestynyt kylvöruukuista pitkään aikaan, sillä en ole kylvänytkään melkein pariin viikkoon mitään. Muissa ruukuissa sen sijaan on tapahtumia kerrakseen.

Selleriruukkuun oli eksynyt lehtosinilatva. Taidan nyppäistä tämän kompostiin, sillä lehtosinilatvat ovat kasvaneet omissakin ruukuissaan hyvin.

Eteisessä talvehtineet pelakuut alkavat nuppuilla.

Latvoin verenpisaraa joku aika sitten. Haaroittumisen sijaan yksi latva tekikin kukkanuput.

Mukavaa viikkoa!