Huonekasveja ja hyötykasvipohdintaa

Kevät nakkeli eilen varsin erikoista säätilaa tänne suunnalle. Aamulla sateli räntää, puoliltapäivin vettä ja iltapäivällä töissä katselin ikkunasta, kun aurinko helotti niin kirkkaalta taivaalta kuin mahdollista. Illalla olin kuin kävelevä lumiakka jo pelkästään sillä matkalla minkä hipsin työpaikan ulko-ovelta parkkipaikalle. Ja auto oli noin viidenkymmenen metrin päässä ulko-ovesta, ei suinkaan useamman korttelin päässä. Päivällä sulana olleet tiet olivat liukkaan hyhmän kuorruttamat. Kevät keikkuen tulevi, mutta ei kai sen tarvitsisi saman päivän aikana äärilaidalta toiseen mennä. Tänään onkin onneksi ollut oikein kaunis ja aurinkoinen päivä ja lämpötilakin hyvin maltillisesti nollan pinnassa. Hanget siis sulavat hiljalleen ilman että joka paikka on lammikoita täynnä.

Purppurarevonhännät itivät vuorokaudessa ja vielä vähän turhan hyvällä itävyysprosentillakin.

Huonekasvini saivat viime keväänä melko perusteelliset käsittelyt. Suurimmalle osalle vaihdoin isommat ruukut ja kaikille laitoin vähintäänkin uutta multaa ja lannoitetta lisää. Siksipä tänä vuonna rapsuttelin vain pikkuisen pinnasta vanhaa multaa pois ja laitoin tilalle tuoreempaa sekä ripauksen kanankakkaa. Keltareuna-anopinkieli on kuitenkin odottanut jo pari vuotta suurempaa ruukkua ja viimein tänä keväänä sain aikaiseksi hankkia sellaisen. Vanha ruukku oli halkaisijaltaan 25cm, uusi 30cm ja muutos tuntuu silminnähden hyvin suurelta. Ennen anopinkieli näytti valtavalta, nyt melkeinpä pieneltä, vaikka en nykäissyt kuin pari huonokuntoisinta lehteä pois. Eivät ne kuitenkaan olisi kasvaneet kunnolla. Ruukun ja kasvin mittasuhteet vain muuttuivat melkoisesti. Uusi ruukku oli sen verran paljon entistä syvempi, etten edes harkinnut täyttäväni ruukkua kokonaan. Nyt kun anoppi on jätetty aika syvälle ruukkuun, se pärjää tuossa samassa monta vuotta ihan vain sillä, kun lisää uutta multaa juurien alle. Sitten kun uusi ruukku käy ahtaaksi, onkin varmasti aika nuorentaa koko puskaa.

Uusi ruukku näyttää melkein suhteettoman suurelta vanhan rinnalla.

Ja nyt anopinkieli näyttää hirmuisen pienelle. Ikkunasta näkyy päivän lumitilannetta.

Kultaköynnössekasotkusta lähti varmaan kolme metriä versoja veks. Mokoma kun alkoi tunkeutua jo ruokapöydälle.

Pullopuutarha on virkistynyt silminnähden, kun keskitalven pimeä aika on loppunut ja valoa tulee reilummin. Pirteimmin uutta kasvua on puskenut pilkkulehti. Muratti ja henkihieverissä riutunut kirjovehka ovat melko hailakoita ja näyttävät siltä kuin kaipaisivat vähän tujumpaa kasteluvettä tai jotain muuta muutosta olosuhteisiinsa. Ei pullopuutarhaa passaa hirveästi lannoittaakaan, etteivät kasvit kasva liian rehevästi ja puske ulos purkistaan. Ehkä kuitenkin nykäisen sieltä ainakin vehkan pois, sillä mieltä kaihertaa katsella selvästi kärsivää kasvia.

Sivusta pullopuutarha näyttää melko vehreältä.

Ylhäältä katsottuna harva kasvusto paljastuu, mutta ehkäpä kasvit alkavat taas tuuheutua kevään mittaan.

En ole minäkään välttynyt siemenhyllyjen houkutuksilta. Aiemmilla reissuilla unohdin ostaa vuonankaalia ja kun aiemmin tällä viikolla sattui olemaan ylimääräistä aikaa, päädyin tutkimaan erään marketin hyllyt tarkemmin läpi. Niinpä mukaan tarttui myös tatsoita ja kähärälehtistä salaattia. Muistelin, että salaatinsiemenet vanhenevat aika nopeasti enkä tainnut viime keväänä hankkia kuin kaksi lehtisalaattipussia. Muistikuvani piti onneksi paikkansa eikä laatikoista löytynyt kuin ne viimevuotiset salaatit sekä tatsoi, jonka parasta ennen päiväys oli jo kolme vuotta sitten. Säästän uudet siemenet kasvimaalle ja kylvän vanhat ruukkuihin eteiseen. Jos itävät, saan napsia varhaissatoa jo hyvissä ajoin leivän päälle ja istuttaa myöhemmin jämät kasvimaalle. Jos eivät, niin enpähän ole tuhlannut jo ennestäänkin pieneltä kasvimaalta tilaa vanhentuneille siemenille.

Salaattisaalis.

Minusta on kiva, jos kasvimaallakin on paljon eri värejä. Vanhat salaatit olivat kumpikin punalehtisiä, joten niistä saa näihin uusiin yhdisteltynä oikein hauskat kasvustot. Kaikilla on vielä erilaiset lehtimuodotkin. Ja miten värikäs salaattikulhollinen niistä sitten syntyykään! Lisää väriä löytyi hernevalikoimasta. Lapsilla oli näkemisen arvoiset ilmeet, kun tutkivat hankkimaani pussia. Violetit pavut olivat heille jo ennestään tuttuja mutta violetit herneet herättivät kummastusta. Aikanaan sitten ihmetellään, minkä värisiä kukkia ne tekevät, löytyykö palkojen sisältä violetteja vai vihreitä herneitä ja onko maku yhtä hyvä kuin tavallisissa herneissä. Mansikkamaalle oli myös tarkoitus tulla lisäväriä keltaisista kuukausimansikoista, mutta taimia on tällä hetkellä hengissä enää yksi. Ei niitä montaa itänyt alunperinkään ja sitten juuri se puoli ruukusta, jossa oli enemmän taimia, pääsi kuivahtamaan pinnasta liikaa ja vasta itäneet taimet kuukahtivat siihen. Nyt yritän pitää sen ainokaisen hengissä, jotta siitä saa aikanaan täydennystaimia. Ihan hirveät paineet tällaiselle hitusen huolimattomalle kastelijalle, joka on kaiken lisäksi juuri sen aurinkoisimman osan päivästä töissä. Jos ei aamulla muista tarkistaa kosteustilannetta, illalla saattaa olla jo myöhäistä.

Vähän vaihtelua hernepenkkiin.

Pikavisiitillä saksalaiseen lähti tänään mukaan vain keltajuuria. Kiireessä on hyvä käydä tällaisilla ostoksilla, niin ei tule liioiteltua.

Selvästi hyötykasvitarhuri minussa innostuu, kun siemenhyllyiltä löytyy kaikkea kivaa kokeiltavaksi. Tänä vuonna mennään melko tutuilla lajeilla mutta niihinkin tulee virkistävää vaihtelua erikoisemmista lajikkeista. Kesäkukista olen onnistunut pysymään erossa. Tavoitteenani on saada vanhaksi meneviä ja jo vanhentuneita siemeniä vähennettyä, jotta voi taas jonain vuonna kokeilla jotain aivan uutta.

Huonekasvieni top 4

Synttäriarvonnassa viime keväänä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista heitti minulle tehtäväksi kertoa neljästä parhaasta huonekasvistani. Emmin aika pitkään, kirjoittaisinko juttua ollenkaan kun ei noita huonekasvejakaan järin montaa ole. Päätin kuitenkin tarttua aiheeseen nyt, kun huomio on muutenkin puutarhan sijaan enemmän huonekasveissa.

Anopinhammas, lajike on varmaankin 'Golden Hahnii'.

Minulla on tällä hetkellä vain kuusi erilaista huonekasvia: kaksi orkideaa, jotka ovat kumpikin samaa lajiketta, kultaköynnös, anopinhammas, anopinkieli, rahapuu ja sirovuoripalmu. Niin ja pullopuutarhan surkeasti voivat pilkkulehti ja minimuratti siihen vielä lisäksi. Niistä neljän kärki erottuu helposti, jos otetaan mittariksi helppohoitoisuus. Koska olen vähän hutilus huonekasvien kanssa ja varjoisat ikkunat tuovat lisähaastetta, päätin helppohoitoisuuden olevan ehdottomasti valintakriteerinä. Sen jälkeen kun akvaario tuli meille, olen käyttänyt sen vedenvaihdoissa tulevaa ravinteikasta vettä kukkien kasteluun. Se on selvästi ollut mieleen huonekasveilleni. Ravinteiden lisäksi vettä tulee kasveille säännöllisemmin, kun akvaarion hoito rytmittää samalla myös kukkien kastelua.

Keltareuna-anopinkielellä on korkeutta melkein 130cm mullan pinnasta laskettuna.

Vanhin huonekasveistani on keltareuna-anopinkieli. Sain sen jättikokoisena puskana äidiltäni silloiseen opiskelija-asuntooni noin vuonna 2010 ja se on kulkenut muutoissa mukana siitä lähtien. Tänne muuttaessamme pilkoin sen ihan pieniksi kappaleiksi, sillä siitä oli tullut jo aivan liian kookas ja painava. Opiskelija-asunnossani anopinkieli sai täyttä auringonpaahdetta ja viihtyi mainiosti. Muissa asunnoissa oli normaalimmat olot ja täällä toinen ääripää, eli kesällä vain hajavaloa ja talvella varjoa. Anopinkieli ei ole ollut moksiskaan, vaikka on ottanut osumaa lasten lentelevistä leluista tai taaperon kasvitieteellisistä kokeista. Se on kukkinutkin silloin tällöin. Loistokasvi, joka ei tarvitse selvitäkseen kuin vesitilkkasen harvakseltaan. Minulla se kasvaa altakasteluruukussa, jonka säiliön täytän korkeintaan puoliväliin vasta sitten kun multa on selvästi kuivunut edellisen kastelun jälkeen.

Rahapuun tyvellä alkaa olla jo paksuutta.

Rahapuun saimme mieheni veljeltä tupaantuliaislahjaksi, kun muutimme yhteen. Siitäkin tapahtumasta on aikaa yli kymmenen vuotta ja rahapuu on vain komistunut koko ajan. Olen silloin tällöin leikannut sitä vähän mutta muuten se on saanut kasvaa omillaan. Paremmalla hoidolla se olisi ehkä vieläkin kookkaampi mutta ei tuota pieneksi voi moittia nytkään. Rahapuu on ollut aina valoisimmilla ikkunoilla, eli siis talvet melko varjossa mutta kesällä puolet päivästä suorassa auringonpaahteessa. Kuten anopinkieli, rahapuukin saa päästä kuivahtamaan kunnolla kastelujen välissä. Kokeilen sen kosteustilanteen aina lehdistä: silloin kun lehdet selvästi tuntuvat löysiltä, on aika kastella. Pinkeät lehdet ovat merkki siitä, että kastelukannun kanssa saa pysyä kaukana, vaikka multa tuntuisi rutikuivalta.

20-senttinen saviruukku näyttää pieneltä, kun siinä on melkein 40cm korkea ja saman levyinen rahapuu.

Keltareuna-anopinhampaan sain muistaakseni 2012. Se on ollut anopinkielen tapaan yhtä vaivaton ja kaunis huonekasvi. Se on hieman pienempilehtinen kuin vihreät anopinhampaat, joten se on pysynyt kasvutavaltaan paljon niitä kauniimpana. Minulla oli nimittäin joskus vihreäkin anopinhammas, joka oli minusta tavattoman ruma rutjake tähän söpöläiseen verrattuna. Viime keväänä anopinhammas poikasineen oli kuitenkin kunnon uudistuksen tarpeessa, joten otin siitä siisteimmän taimen ja istutin sen alimpia hyvän näköisiä lehtiä myöten multaan (lue operaatiosta täältä). Nyt anopinhammas on taas todella kaunis ja elinvoimaisen näköinen.

Melkein vuosi sitten ruukku oli selvästi kookkaampi kuin kasvi, nyt näyttää sopusuhtaisemmalta.

Tuoreempi tulokas huonekasvieni joukossa on kultaköynnös 'N'joy', jonka löysin kaksi vuotta sitten joulun alla marketin alehyllyltä. Alkuun se oli ihan ikkunalaudalla, mutta versojen alettua kasvaa kunnolla se pääsi amppeliin. Kesäaikaan se on varjoisammalla itäikkunalla, talvet hitusen valoisammalla keittiön ikkunalla, mutta eipä talvella voi mitään ikkunaa meillä sanoa valoisaksi. Vaikka kirjavalehtisten kultaköynnösten sanotaan tarvitsevan enemmän valoa kuin niiden perusvihreiden, tämä yksilö on viihtynyt aika hyvin varjossakin. Ainakin se on moninkertaistanut kokonsa ja viime kesänä jouduin jopa leikkaamaan sen versoja lyhyemmäksi. Kultaköynnökselläkin on altakasteluruukku mutta annan säiliön päästä tyhjäksi ja mullan hiukan kuivahtaa ennen kuin lisään vettä.

Kultaköynnöksen versot roikkuvat jo melko lähellä ruokapöytää, joten keväällä on taas leikkauksia tiedossa.

Koristeelliset lehdet vielä lähikuvassa.

Vähän tekisi mieli hankkia joku uusi viherkasvi. Sen pitäisi viihtyä varjossa ja jäädä melko pieneksi. Meillä ei ole nimittäin enempää tilaa kookkaille viherkasveille. Aiemmin kasveja hankkiessa minulla oli kriteerinä se, että kasvin pitää sietää pimeyden lisäksi myös ajoittaista kuivahtamista. Nyt, kun akvaariosta tulee säännöllisesti kymmeniä litroja kasteluvettä, voin laajentaa valikoimaa myös tasaista kosteutta vaativiin lajeihin. Kerropa kommentteihin parhaat vinkkisi!

Aivopähk... SIEMEN!

Kävipä sitten päivänä eräänä niin köpelösti, että postista tupsahti muutama pussi lisää siemeniä. Parissa oli ihan lajikenimet kasveille, mutta yksi sisältää melkoisen määrän arvoituksia. Vierailu ruotsinkielisellä siementoimittajan sivustolla ei viisastanut minua sen enempää kuin että kyseessä on yksivuotisia kuivattavaksi sopivia kukkia ja heiniä sisältävä seos. Arvoitukset on tehty ratkaistaviksi mieluummin heti eikä vasta puolen vuoden päästä, mutta tämäpä ei minulle ihan helppo nakki ollutkaan. Siis suomeksi sanottuna osaan suoralta kädeltä sanoa, että yksi on varmasti jonkun heinän siemen, muutama muukin ehkä ja loput voivat olla ihan mitä vain. Netistä en löytänyt ainakaan vielä sivustoa, jossa esiteltäisiin eri kasvien siemeniä, joten päätin lykätä teillekin pientä pulmaa pohdittavaksi.

Kasassa ehkä kuudesosa pussin sisällöstä, yläreunaan lajittelin mielestäni eri kasvien siemenet.

Nyt olisi todella hienoa, jos osaisitte heittää edes jonkinlaisia arvauksia, minkä lajin siemeniä nämä voisivat olla. Toinen, mistä kaipaisin lisätietoa, on näiden mahdollinen esikasvatusaika vai onko joukossa lajeja, jotka ehtisivät suorakylvettynäkin komeimmilleen kesän aikana. Ohjeessa neuvottiin kylvämään suoraan maahan sitten kun pakkasen vaara on ohi, mutta siitäpä ei ole tietoa, onko ohjeet tehty Etelä-Ruotsin vai Pohjois-Savon olosuhteisiin. Kolmas erittäin kiinnostava asia on se, tuleeko näistä riesa puutarhassa. Leviävätkö juurillaan tai siemenillään joka paikkaan vai pysyvätkö kiltisti juuri siinä, mihin olen itse kunkin lykännyt eikä seuraavana vuonna näy muuta kuin kuivuneet varret kukkapenkissä?

Lähikuvasta saa ehkä paremmin väreistä ja muodosta selvää. Nro 1 on hädin tuskin millimetrin mittainen ja nro 7 pituudeltaan 5mm. Nro 2 on alapuolelta tasainen ja nro 11 kokonaan litteä.

Olen aikaisemmin ollut sitä mieltä, että heinää on saanut kitkeä niin paljon pois puutarhasta, että lisää ei kaivata. Toisaalta jossain oikein hyvin mietityssä kohdassa puistossa tai kesäkukka-asetelmassa joku koristeellinen heinä on kuitenkin mielestäni toiminut hyvin. Kun kerta sain ilmaiseksi siemeniä, niin aion antaa niille edes pienen mahdollisuuden näyttää, voisiko jollain näistä olla tulevaisuutta puutarhassani. Esimerkiksi kivikkorinteen alla lumenkasauspaikan vähän villillä alueella voisi toimia jokin koristeheinätupas harvakseltaan siellä täällä. Lajin vain pitäisi olla sellainen, mikä pysyy siivosti sille määrätyssä kohdassa ja oikeasti muistuttaisi jotain muuta kuin perus juolavehnää. Lisäksi kun sekoituksessa saattaa olla kukkiakin, niin täytyyhän sekin mahdollisuus ottaa huomioon. Näiden kylvöt teen kuitenkin tarkkaan ja harkitusti, eli vain kaksi siementä kutakin lajia. Aion lisäksi myös merkitä muistiin sen, millaisesta siemenestä kasvoi mikäkin kasvi, jotta osaan myöhemmin ottaa pussista talteen juuri ne siemenet, joita saattaisin haluta kasvattaa vielä joskus uudelleen.

Siemenet voitin Samettihortensialta (Pikkuinen puutarhani -blogi) ystävänpäivän arvonnassa. Paketissa oli myös valkoisia tuoksuherneitä ja astereita, paketti tyhjiä siemenpusseja, hirmuisen söpö kortti, jääkaappimagneetti ja pieni suklaalevy. Kiitos paljon!

Tein viime kesänä tarkat suunnitelmat siitä, montako kesäkukkaa tarvitsen mihinkin kohtaan tänä vuonna. Arvatkaa vaan, heittivätkö suunnitelmat häränpyllyä jo viikkoja sitten ja keikuttavatko nämä uudet siemenet venettä vielä lisää! Valkoiset tuoksuherneet saan varmasti sopimaan ihan mihin vain, sillä voin korvata osan vaaleanpunaisista niillä. Valkoiset asteritkin ovat kauniita ja löydän varmasti niille paikat ihan mistä vain, mutta ongelma tuleekin siinä, mihin tungen kaikki jo itäneet muiden kasvien taimet tehdäkseni tilaa astereille. Hyvin todennäköisesti puutarhassa ei ole liiemmin talvituhoja, joita pystyisi paikkaamaan kesäkukilla. Suotuisa syksy ja runsas lumisuoja ovat varmasti pitäneet siitä huolen, ellei sitten hangen alla ole mellastanut oikein valtavaa myyräarmeijaa, joka olisi syönyt puolet perennoistani. Tosin perennojakin on tulossa lisää...

Taimihuoneen taimikaaos laajeni eteiseen, kun sain vihdoin aikaiseksi hakea varastosta vanhan silityslaudan lisätilaksi. Isoimmat perennat sekä kaikki niittykasvit pääsivät jo kokeilemaan koleampaa kasvupaikkaa.

Samalla kun hain silityslaudan, kävin kurkkaamassa kellarin talvehtijoita. Tarkistuskierros huojensi mieltä paljon, sillä tulin siihen tulokseen, että kaikki voivat pysytellä siellä vielä ainakin pari viikkoa. Verenpisarat ja syyssyrikkä ovat jo heräilemässä, kärhöt hereillä, mutta eivät vielä ulospääsyä etsimässä ja koruköynnöskin on rauhoittunut ihmeesti sitten alku- ja keskitalven.

Verenpisarat näyttävät kauempaa katsottuina edelleen kuivilta kepakoilta.

Lähempää kuitenkin huomaa joka oksassa pieniä vihreitä silmuja. Syyssyrikkä on samassa vaiheessa.

Alppiruusut ovat edelleen virkeinä. Muutama lattialla oleva oli rullannut lehtiään, joten annoin niille vesitilkan. Näitä ei tarvinnut nyt kastella.

Joskus kuulee juttua siitä, että joku sanoo aina epäonnistuvansa kasvien talvettamisessa, vaikka tilan pitäisi olla juuri sopiva siihen hommaan. On niitä epäonnistumisia tullut minullekin (esimerkiksi rosmariinin kanssa onnistuin vasta neljännellä tai viidennellä kerralla). Yleensä kasvit talvehtivat hyvin kunhan vain kastelee niitä oikein talven aikana. Osa kasveista kuolee, jos niitä kastelee liikaa ja osa ei kestä edes pientä kuivahtamista. Talvetuspaikan olosuhteet vaikuttavat kastelun määrään, mutta voisin kertoa tässä, kuinka paljon vettä minulla on kulunut 4-asteisessa, pimeässä kellarissa talvehtivan kasvimäärän kasteluun noin 5 kuukauden aikana. Noin 30-35-senttisissä muoviruukuissa talvehti kaksi isoa terassihortensiaa ja syyssyrikkä, 20-25-senttisissä saviruukuissa kolme verenpisaraa ja kaksi pelargoniaa, samankokoisissa muoviruukuissa afrikansinisarja, lankaköynnös ja koruköynnös, 1-1,5-litraisissa kärhöruukuissa kolme kärhöä ja 7-12-senttisissä muoviruukuissa noin 45 alppiruusun tainta. Näille kaikille on mennyt yhteensä vähän yli 8 litraa vettä, eli keskimäärin vajaa 1,5dl per kasvi, jos oikein laskin. Lisäksi kaksi karjalanneitoa sai ehkä lusikallisen vettä kumpikin koko talven aikana, niillä ei ole talvella jano. Toista ääripäätä edustavat verenpisarat, jotka varsinkin saviruukuissa kasvaessaan kaipaavat enemmän vettä. Kellarissa vesimäärä oli helppo mitata, sillä vein syksyllä sinne melkein täyden kastelukannun ja olen käyttänyt tänä talvena pelkästään sitä kasteluun. Jos teillä on taipumus tappaa kellarissa talvetettavat kasvit liian innokkaalla kastelulla, voitte ensi talvena kokeilla sitä, että mittaatte syksyllä korkeintaan 1,5dl vettä kasvia kohti kannuun ja viette sen kellariin. Hillitsee kummasti kasteluhaluja, jos vesi uhkaa loppua kesken!

Pelkäsin tammikuussa, että koruköynnös valloittaisi koko kellarin ennen kevättä. Nyt sen kasvuvauhti on kuitenkin selvästi hidastunut.

Aurinko paistaa aamupäivisin upeasti olohuoneen ikkunalla roikkuvaan kultaköynnökseen.

Tällaisia jorinoita tällä kertaa. Ihanan aurinkoinen päivä on tänäänkin, vaikka suurin osa siitä meneekin töiden merkeissä. Saa kuitenkin nauttia auringosta edes hetken aikaa auton ratissa. Mukavaa päivää!

Höpinää huonekasveista ja muusta

Ihana aurinko on hellinyt ainakin Pohjois-Savoa jo reilun viikon ilman että samalla olisi ollut -20 asteen pakkasia. Miten upeaa vaihtelua ainaiseen lumi- ja räntäsateeseen! Säällä on valtava vaikutus mielentilaan, joten tässä maailmantilanteessa tämä tuli kuin tilauksesta. Kylläpä olisi raskasta pysyä positiivisena ja toiveikkaana, jos taivas olisi paksun, harmaan pilvikerroksen peitossa ja koiran kokoisia räntähiutaleita rätkisi sakeanaan jo ennestäänkin hyvin paksujen nietosten päälle. Ukrainan tilanne ja itänaapurin mahdolliset seuraavat liikkeet huolestuttavat minua siinä missä varmasti ketä tahansa muutakin. Puutarha-asiat, niistä kirjoittaminen ja blogienne lukeminen tuovat hyvin tarpeellisen tauon huolestuttaville ajatuksille ja uutisille, joten jätetään märehtiminen tähän ja siirrytään kasvien pariin.

Ensimmäisessä helmililjan kukassa näkyy jo väriä. Ruukku on tuotu lumihangesta eteiseen kaksi viikkoa sitten ja reilu viikko sitten eteisestä huoneenlämpöön.

En ole mikään huonekasviguru, vaikka pidän kyllä viherkasveistakin. Ehkä suurin syy vaatimattomaan kasvivalikoimaani on valoisten ikkunoiden puute ja muutenkin vähän kehnot tilat kasveille. Suunnilleen marraskuusta tammikuun loppuun yhdestäkään ikkunasta ei osu auringonvalo sisälle eikä sopiville kasvien sijoittelupaikoille oikein saa kasvilamppujakaan auttamaan kasveja pimeän ajan yli. Eikä sovi unohtaa sitä, että varsinkin kesäaikaan minulta meinaa unohtua sisäkasvien kastelu. Monta kasvia olen tappanut kuivuuteen mutta onneksi on niitäkin, jotka pärjäävät näissä oloissa. Lisääntynyt valo muistutti, että mullanvaihdon aika on käsillä näille sinnikkäille selviytyjille.

Lasten rahapuu sai uuden ruukun.

Suurimmalle osalle huonekasveistani oli tänä vuonna tarpeen tehdä mullanvaihto. Rahapuun ja kultaköynnöksen vaihdoin viime keväänä  isompiin ruukkuihin, joten niille laitoin vain vähän kanankakkaa ja uutta multaa päälle. Hirmuisesta unohduksesta juuri ja juuri selvinnyt Pampula (sirovuoripalmu) pärjää tällä kasvuvauhdilla ruukussaan vielä monta vuotta ja sai vain pienen siistimisen ja ripauksen kanankakkaa. Anopinhampaani on aikaa myöten kasvanut vähän ruman näköiseksi lehtitursakkeeksi. Ahtaassa olleet ruusukkeet olivat tapelleet tilasta ja kasvattaneet itselleen rungot. Päätin repiä yhden alun irti ja istuttaa sen reilusti syvemmälle. Alkuperäinen puskakin muuttui heti paremman näköiseksi kun tilaa tuli lisää ja huonot lehdet lähtivät pois välistä.

Nypin tästä vappuhuiskasta vielä muutaman lehden pois ja istutin sen jälkeen alimpia lehtiä myöten ruukkuun. Katsotaan, kuinka käy. En ole koskaan kokeillut moista operaatiota.

Anopinkieli on kasvanut kolme vuotta samassa ruukussa ilman mullanvaihtoa, joten sen juuristotilanne oli tarpeen tutkia. En itse saanut kiskottua ruukkua irti, joten kutsuin lapset apuun: minä kiskoin kasvia, lapset ruukkua. Pelkäsin, että anoppi päättää aikansa niskoteltuaan päästää otteensa yhtäkkiä irti, minkä seurauksena kaikki mätkähdämme selällemme (istuimme varmuuden vuoksi). Onneksi niin ei käynyt, vaan ruukku irtosi lopulta hyvin rauhallisesti ja paljasti käytännössä pelkkää juuristoa. Tyhjää multatilaa ei ollut juuri lainkaan. En ollut hankkinut anopille suurempaa ruukkua, joten juuristoa piti pienentää. Valitettavasti se siis tarkoitti sitä, että revin reunoilta pari huonokuntoisinta lehtiruusuketta irti ja sen verran juuria, mitä helposti lähti. Poistin myös pari pienempää, epäilyttävän vihreänä kasvavaa ruusuketta. Niillä toimenpiteillä sain anopinkielelle sen verran mahdutettua kanankakkaa ja uutta multaa, että se pärjää ensi kevääseen. Jos vaikka muistaisin siihen mennessä hankkia sille suuremman ruukun. Vanha ruukku kun alkaa vedellä viimeisiään jo muutenkin.

Vaatimaton huonekasvikokoelmani ennen toimenpiteitä (pullopuutarha, rahapuu ja kaksi orkideaa puuttuvat kuvasta kun en tehnyt niille mitään). Anopinkieli on ottanut lasten leikkiessä vähän osumaa...

Anopin mullanvaihto-operaatiosta lapset keksivät, että heidän pieni rahapuunsa kaipaa myös uutta multaa. Ajattelin, että mikäpäs siinä, jos kerta haluavat ja kävin hakemassa turhan panttina pyörineen pienen saviruukun. Yhteistuumin lapset kippasivat rahapuun vanhasta muovipurkistaan pois ja istuttivat uuteen ruukkuun. Lisäksi he halusivat pelastaa myös vihreälehtiset anopinkielet kun kuulivat, että aioin viskata ne kompostiin. Onneksi saviruukkuja oli kaksi, niin saivat lapset sitten toisenkin huonekasvin itselleen. Rahapuu on ollut heillä reilu puolisen vuotta ja hengissä on pysynyt, vaikka kastelu on lapsilta unohtunut hyvin sujuvasti. Ehkä syytä on äidissäkin, joka ei aina muista muistuttaa asiasta. Onneksi myös anopinkieli kuuluu niihin kasveihin, jotka eivät kuole aavikko-olosuhteissa.

Multahommien jälkeen meillä on muutama kasvi enemmän. Pieni anopinkieli tarvitsi tukikepin ja narun siksi aikaa, että se juurtuu ja jaksaa pitää painavat lehtensä itse pystyssä.

Talvetettavien kuulumisista sen verran, että karjalanneidot pääsivät eilen kellarista huoneenlämpöön. Aivan rutikuivia koppuroita olivat kumpikin mutta jospa sieltä taas tänä vuonna lähtee versomaan vaaleanpunaisia merenneidon pyrstöjä. Muita kasveja en vielä tuonut kellarista; pitää saada riippapelakuun kirvaongelma kuriin ennen kuin eteiseen uskaltaa tuoda verenpisaroita. Tai ehkä pelakuun siirto keittiöön voisi olla varmempi ratkaisu hoitaa eteinen turvalliseksi. Niin taisin tehdä viime vuonnakin.

Seuraavaksi kunnon kastelu ja sitten vain odotellaan, milloin karjalanneidot päättävät heräillä talviuniltaan.

Sitten ihan muihin aiheisiin. Minua on kiinnostanut pitkään kokeilla leipoa leipää juuritaikinalla. Sain joskus anopilta suvussa vähintään vuosikymmeniä kulkeneen ruisjuuren ja leivoinkin sillä muutaman kerran ruisleipää. Juurelle kävi kuitenkin kehnosti, kun vanha jääkaappipakastin oli mennyt huomaamatta pois päältä kesähelteillä ja sisältö pääsi sulamaan. En saanut pidettyä juurta hengissä jääkaapissa, joten olen ollut siitä lähtien "juureton", heh. Isäntä leipoi alkuviikosta vuorokauden kohotettavasta taikinasta pataleipää, mistä sain inspiraation kaivaa jo valmiiksi muistiin kirjoittamani ohjeen vaalean leipäjuuren tekemisestä. Sen verran sovelsin ohjetta, että laitoin ruisjauhoja vähän enemmän kuin ohjeessa ja vastaavasti vehnää vähemmän. Pidän rukiin mausta ja aika usein laitan vaaleaankin hiivaleipään pikkuisen ruisjauhoja sekaan. Vaikka on ensimmäinen kerta kun kokeilen tätä, näyttää homma minusta ainakin toistaiseksi menevän oikein. Velli kuplii ja tuoksu on näiden viiden vuorokauden aikana muuttunut hiivaisesta selvästi raikkaammaksi. Vielä muutama vuorokausi ruokkimista ennen kuin pääsen kokeilemaan, millaista leipää tällä konstilla tulee.

Noviisista tämä näyttää oikeanlaiselta, mitä tuumivat kokeneemmat juurileipurit?

Aurinkoista sunnuntaita!