Vielä kukkii

Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä vähäisemmäksi kukinta käy puutarhassa. Vielä ei ole kuitenkaan niin vähiin tämä kasvukausi käynyt, etteikö kukkijoita löytyisi useitakin. Kovin runsaaksi kukintaa ei voi moittia, mutta vielä ei tarvitse etsiä kukkia kissojen ja koirien kanssa, vaan melkein joka suunnasta löytyy jotain, edes pientä.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' kukkii joka vuosi talven tuloon saakka.

Nepalinhanhikit eivät tänä vuonna kukkineet missään vaiheessa kovin runsaina mutta sinnikkäästi ne ovat päättäneet jatkaa taas kerran kukintaa mahdollisimman pitkään. Nuppuja on joka latvassa, joskin rentoina joka suuntaan levinneet versot eivät tuo kukkia nätisti samaan kimppuun. Niinpä kukin yksittäinen kukka katselee eri suuntiin. Onpahan väripilkkuja katsoipa miltä kantilta tahansa. Hieman pettymys kukkien määrän ja kukinnan alkamisajankohdan suhteen on myös pensashanhikki Lovely Pink. Se alkoi päästä vauhtiin vasta kun ensimmäiset yöpakkaset olivat puraisseet. Luultavasti viime talven kuritus ja sen myötä normaalia myöhäisempi kasvuunlähtö viivästytti kukinnan alkua. Onneksi hanhikit kestävät hyvin syksyn hallaöitä.

Pensashanhikki Lovely Pink ei kuki kovin runsasti mutta onhan se söpö näinkin.

Jos hanhikit eivät pienistä pakkasista hätkähdä, niin jouluruusut ne vasta ovatkin ihan oma lukunsa kylmänkestävyydessä. Joka syksy joku niistä aloittaa kukinnan ja hautautuu kesken kaiken lumeen. Se ei tahtia kuitenkaan haittaa, sillä keväällä kukinta jatkuu heti kun lumikerros ohenee sen verran, että kukat yltävät hangen pintaan. Yleensä pahin hoppuilija on kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu, joka on toiseksi vanhin jouluruusuistani. Nytkin se on selvästi sitä mieltä, että on oikein hyvä aika kukkia. Ensimmäinen kukka alkaa olla jo kuihtumaan päin ja uusia nuppuja on tulossa vaikka miten paljon. Tuskin niistä ehtii aueta kuin korkeintaan pari ennen talvea, mutta on kiva tietää, että keväällä kukinta jatkuu heti kun vain on mahdollista.

Vaaleajouluruusu on aloittanut kukinnan hieman etuajassa.

Luumutarhassa on aika paljon väriä syksyisin. Vielä viikko sitten varsinkin luumutarhan takaosassa oli melkoista väri-iloittelua, kun syysasteri ja komeamaksaruohot kukkivat räikeän oranssin ruskan saaneiden pikkutöyhtöangervojen ja kanadanatsalean kanssa ja vähän matkan päässä oli kirkkaan keltaisia kuunliljoja. Nyt kuunliljat ovat lakastuneet, atsaleasta karisseet melkein kaikki lehdet ja pikkutöyhtöangervot muuttuneet ruskeiksi. Vaikka puistoatsalea 'Tarleena' on saanut heleän kellanoranssin ruskan ja atsalea 'Satomikin' alkaa hiljalleen värittyä samansävyiseksi, ei väriä ole enää niin paljoa, että se sattuisi silmiin. Väreistä ja atsaleoista puheenollen: tänä vuonna kaikki atsaleat näyttävät saavan normaalia oranssimman sävyn. Aurinkopenkin 'Illusia', joka normaalisti värittyy oikein hehkuvan tummanpunaiseksi, on alkanut karistaa lehtiään oranssin värisinä. Ei hyvä punaisen ystävälle. Moni pensasmustikkakin on saanut normaalia kellertävämmän ruska-asun ylleen.

Luumutarhan värimaailma on nyt astetta rauhallisempi.

Kaikki komeamaksaruohot ovat ehtineet tänä vuonna kukkia kunnolla, mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys näillä korkeuksilla. Tosin en muista kuin pari vuotta, jolloin niiden kukinta olisi keskeytynyt aikaisin tulevien kovien hallaöiden takia. Moni muu nelosvyöhykkeellä asuva sen sijaan on sanonut pakkasten yllättävän komeamaksaruohot melkein joka vuosi ennen kuin nuput ovat saaneet kunnolla väriä. Ehkä meille on sitten sattunut kylmänkestävämpää maksaruohokantaa tai sitten ne jostain muusta syystä tekevät nuppunsa aiemmin ja siten myös aloittavat värittymisen aikaisemmin.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ei myöskään säikähdä pakkasia.

Kylmänkestäviä perennoja on komeamaksaruohojen ja syysastereiden lisäksi yllättävän monia. Bellikset pukkaavat kukkaa keväästä talventuloon saakka, karpaattienkellot ja myskimalvat alkukesästä pakkasiin ja törmäkukat keski- tai loppukesällä alkuun päästyään kukkivat niin ikään talveen saakka. Kaukasian- ja kivikkotörmänkukilleni kävi huonosti viime talven aikana ja osa keltatörmänkukistakin kuoli. Muutama talvesta selvinnyt aloitti kukkimisen aikaisin kesällä ja nyt joukkoon on liittynyt myös keväällä hartaasti hoivattuja siementaimia. Vaikka törmänkukkien talvenkesto ei mitään huippuluokkaa näytä olevan, niin taidanpa silti pitää ne puutarhan vakioasukkeina. Kasvatetaanhan sitä kesäkukkiakin ja törmänkukat sentään talvehtivat normaalitalvina ihan hyvin. Useamman vuoden vanhat yksilöt tuppaavat heittämään henkensä herkemmin, joten kasvustoa kannattaa uusia usein.

Tässä kukkiva keltatörmänkukka on tämänvuotisia taimia.

Kevään ja alkukesän kukkijoista moni innostuu kukkimaan uudelleen syksyllä. Tänä vuonna useampi sammalleimu on viritellyt kukkaa sen verran innokkaasti, että kukinnan huomaa pidemmän matkan päästäkin. Moni esikkokin on työntänyt yksittäisiä kukkia lehtien sekaan. Niitä pitää vain muistaa käydä etsimässä, sillä toisin kuin keväällä, syksyllä esikoiden kookkaat lehdet meinaavat peittää lyhyeen varteen ilmestyvät kukat.

Kivikkorinteen punainen sammalleimu on lajinsa innokkain syyskukkija.

Luonnonkasveistakin löytyy monta sinnikästä syyskukkijaa. Päivänkakkaroissa on kukkia siellä sun täällä, pari kissankelloakin kilkutteli vielä pikkuniityllä sinisiä kellojaan. Ihan oma lukunsa on keto-orvokki, jonka olen antanut kylväytyä vähän sinne sun tänne. Matalana ja pienijuurisena se ei haittaa muiden kasvien kasvua ja tarvittaessa ylimääräiset taimet on helppo kitkeä. Sen verran innokkaasti orvokit kukkivat läpi kesän, etten ole hennonut niitä juurikaan kurittaa. Vievätpähän tilaa hankalammilta rikkaruohoilta.

Keto-orvokki somistaa niin kivikkorinteen kuin niitytkin.

Löytyipäs vielä päivän kärhöksi loistokärhö 'Rouge Cardinalin' avautuva nuppu.

Vieläkö teiltä löytyy sinnikkäitä syyskukkijoita?

Syksy on saapunut

Päivät seuraavat taas toistaan hirmuista vauhtia ja loppukesäkin on jossain vaiheessa kääntynyt syksyksi. Enää ei lähdetä illalla viemään kompostiroskia ilman lisävaloa ja takkikin pitää kiskaista päälle. Kasveissa näkyy selviä tuleentumisen merkkejä, vaikka moni puuvartinen pysyttelee vielä sitkeästi vihreänä. Sitten on joitain myöhäisherännäisiä, jotka ovat vasta innostuneet kukkimaan.

Ruusunätkelmä.

Päivänpesän Katjalta muutama vuosi sitten saamani ruusunätkelmä on sinnitellyt tähän saakka hengissä kasvamatta juurikaan kokoa. Harkitsin jo sille paikanvaihdosta, mutta ehkä se vain tarvitsi enemmän aikaa. Tänä kesänä se nimittäin vihdoin teki kaksi versoa, jotka myös kiipesivät ennätyksellisen korkealle, peräti silmien tasalle. Nyt kummassakin versossa on yksi kukinto ja ehkä lisääkin on luvassa, jos säät vain pysyvät leutoina. Jokohan ensi kesänä nousee kolmas verso?

Patiopenkki on päässyt villiintymään. Samoin viimeiset remonttijätteet, joita lapset keräsivät leikkeihinsä.

Patiopenkki on ollut tänä kesänä varsin surkea ilmestys, kun kahdesta isosta kärhöstä vain toinen heräsi talven jäljiltä ja sekin jäi alle puolimetriseksi. Ruukuissaan valeeseen istutetut kärhöt eivät myöskään kovin kookkaiksi kasvaneet, pieniä toki olivat alun pitäenkin. Vanhoista myskimalvoista vain muutama selvisi kasvuun ja kivikkosuopayrteistä ei yksikään. Talvetettu syyssyrikkäkään ei jostain syystä enää osannut lähteä kunnolla kasvuun, vaikka olikin kummallisen talven yli kellarin suojissa. Onneksi viime kesänä istutetut sammalleimut kasvoivat hyvin ja kukkivatkin ihan kivasti alkukesällä. Kylvin syrikänraadon kylkeen kesäkukkaseosta, joka onneksi lähti vihertämään nopeasti, ja kun ei liikaa myllää mulloksia, siemenpankista nousi yhtä sun toista kaveriksi. Myskimalvojen lisäksi sekaan on ilmestynyt päivänkakkaraa ja muutama jättiverbenakin. Ne sitten jaksavat kylväytyä vuodesta toiseen, vaikka ehtivät kukkia vasta syksyllä. Krassi paljastui keltaiseksi, vaikka siinä ei juuri nyt kukkia näykään. Onneksi, sillä muuten värimaailma olisi aika räväkkä.

Syysleimu 'Starfire' on vallannut istumakiven.

Juuri kun luulin vapaa-ajan lisääntyvän remontin valmistumisen ja muun kiireilyn loppumisen myötä, aikasyöpöksi tuli ylimääräinen projekti sukulaistytön synttärilahjan muodossa. Intohimoinen heppaharrastaja toki tarvitsi Schleich-hevosilleen kiesit ja kun kyseessä on vielä neiti, joka on väkerrellyt jäätelötikuista, vanerista, kivistä, yms. puolen huoneen täyttävät tallit sun muut asiaan kuuluvat jutut, päätin tehdä kulkupelistä itse kasattavan version. Koska kärryjen piti vielä olla kevyttä leikkimistä kestävät, materiaalina piti käyttää perus askartelukartonkia vahvempaa tavaraa, mikä toi kieltämättä omat haasteensa. Onneksi isännän varastoissa oli pienoisporakone isolla valikoimalla pikkutarkkaan näpertelyyn sopivia kärkiä, hiontalaikkoja sun muita härpäkkeitä. Monen mutkan ja epäonnistuneen yrityksen jälkeen pakettiin saatiin kuin saatiinkin ala-asteikäisen kasattavaksi sopivat kiesit ja niihin kuvalliset kasausohjeet. Sen verran työläs projekti se kuitenkin oli, että laitoin itselleni tarkat ohjeet muistiin, jos vaikka joskus tulee tarvetta tehdä samantapainen setti uudelleen. Jos kieseistä ei olisi tullut mitään, varasuunnitelmana oli surauttaa ompelukoneella jämäkankaista heposille muutama loimi. Sen verran oli vilskettä synttäreillä, että kiesien kasaus jäi odottamaan rauhallisempaa hetkeä. Ilmeestä päätellen taisi kuitenkin olla mieluisa lahja eikä vastaavaa varmasti tule missään vastaan.

Yhden kasvimaareissun saldo ja kun nämä on syöty, saa hakea toisen samanlaisen lastin.

Ihmeellisen lämpiminä pysytelleet yöt ovat tehneet hyvää hyötykasveille. Harsoja ei ole tarvinnut viritellä vielä kertaakaan ja pian saa viskata ensimmäiset koko satonsa kypsytelleet tomaatit kompostiin. Chilissä ei ole enää montaa raakiletta jäljellä ja 'Lombardo'-paprikassakin vain muutama enemmän. Enpä muista, että yksikään tomaatti tai paprikansukuinen olisi ennen saanut kypsyttää koko satonsa ulkona. Kurkut eivät lähestyvää syksyä ole säikähtäneet, mutta kesäkurpitsa ei jostain syystä osaa kasvattaa raakileitaan peukaloa paksummiksi. Ehkä säät eivät ole suosineet kukkien pölyttymistä?

Vajaan kahden vuorokauden sateet. Tänään on satanut vielä vähän lisää, tosin tyhjennettyyn mittariin.

Syyskuu alkoi lupaavasti poutaisena ja lämpimänä, mutta nyt on sitten satanut senkin edestä ja ensi yöksi pitää varmuuden vuoksi vetäistä harsojakin kasvimaalle. Viiteen asteeseen painuva ennuste tuskin vielä näin kostealla säällä tietää hallayötä meille, mutta kauaksi ei välttämättä jäädä. Kasvimaan sadevesitynnyriä tosin hallayö tai pari ei haittaisi, mutta sen verran runsasta sadetta nyt oli, että tyhjentäminen tuli tarpeeseen. Ylivuotosaavikin tulvi jo yli. En ollut huomannut aiemmin kesällä, että tynnyrin alaosan hanaan käy ihan tavallinen puutarhaletku, kun sen vain pujottaa tarpeeksi tiukasti kiinni. Silläpä oli kätevä hoitaa tyhjennys, kun veti vain letkun toisen pään jorpakkoon ja avasi hanan. Pitää muistaa ensi kesänä laittaa letku kiinni jo siinä vaiheessa kun kasvimaalla on jotain kasteltavaa. Saattaisihan se kasvimaan kastelukin olla ensi kesänä kätevämpää hoitaa letkulla kuin kastelukannulla.

Letku kiinni ja hana auki.

Syysasteri 'Patricia Ballard' ja keltatörmänkukka muodostavat veikeän parivaljakon.

Ei nuo kasvien paikkavalinnat näytä osuvan kohdilleen välillä edes toisella kertaa. Patricia kasvoi aurinkopenkin etulaidassa ollessaan korkeaksi ja kaatuili muiden kasvien päälle. Nyt, kun se on toista kesäänsä vähän taaempana penkin takareunassa ja aitakin olisi nojailutukena, se on hädin tuskin 60cm:n korkuinen. Ei sitä sitten hirveästi parin pienen pionin ja punahatun takaa keittiön ikkunaan näykään. Pitänee ensi kesänä poistaa kotiloita houkuttelevat isotähtiputket penkin keskivaiheilta ja siirtää Patricia niiden tilalle, jos se sitten vaikka näkyisi paremmin ikkunoihin juuri siihen vuodenaikaan, kun mieli tekee pysyä neljän seinän sisällä.

Päivän kärhönä on Princess Kate ('Zoprika'), joka myöhäisestä heräämisestään huolimatta ehti näin komeaksi.

Joko teillä on tullut syksy?

Elokuinen amaryllis

Mikäs se kärhön ja lemmikkien seasta kurkistaa?

Useamman kerran olen yrittänyt saada jouluksi hankittuja amarylliksiä säilytettyä ja kukitettua uudelleen siinä onnistumatta. Milloin on sipuliin iskenyt tauti, milloin sateinen kesä mädättänyt maahan istutetut sipulit ja onpa narsissikärpänenkin kerran pilannut muuten lupaavalta näyttäneen yrityksen. Viime joulun jälkeen päätin jättää ainoastaan Hankkijalta sipulina ostetun amarylliksen jatkokasvatukseen ja viskata muut, laihoiksi käyneet sipulit heti kukinnan jälkeen ulkoeteiseen oman onnensa nojaan. Kippasin kevään tullen rutikuivat sipulinkäppänät kukkapenkkiin enkä edes peitellyt niitä mitenkään, kun ajatuksena oli antaa niiden maatua sinne omine aikoineen. Äkkiähän noin pienet sipulit hautautuvat sinne kurjenpolvien alle ja viimeistään pakkasyöt tekevät lopuista selvää.

Kyllä kasvi tietää, mihin suuntaan kukkavarsi pitää kasvattaa.

Vähän kieltämättä piti silmiä hieraista, kun ohikulkiessani näin valkoisten kukkien kurkkivan kärhön juurelta. Ensimmäisenä kävikin mielessä, onko kärhö innostunut tekemään jotain mutanttikukkia mutta pian muistin amaryllikset, joille en edes harkinnut antavani uudelleenkukinnan mahdollisuutta. Sipuli oli ihan pehmeä ja maata vasten olleelta puolelta homeessakin mutta se ei näyttänyt kukkimista haittaavan. Leikkasin kukinnon maljakkoon ja jätin sipulin jatkamaan maatumistaan. Jos siinä olisi ollut eläviä juuria tai se olisi ollut muuten paremmassa kunnossa, olisin saattanut vielä heltyä ja ottaa sen ruukkuun jatkokasvamaan. Nytpä onkin jännitettävää, alkaako kukkapenkeistä nousta vielä lisääkin amarylliksen kukkia. Muistaakseni toinenkin sipuli päätyi johonkin kukkapenkkiin.

Verenpisara kukkii vihdoin.

Jos amarylliksiä on täällä lyöty laimin, niin on verenpisarakin saanut osansa. Tänä vuonna varjokujalla oli ruukkukasveina vain pari murattia ja yksi verenpisara, joten niiden kastelukin pääsi unohtumaan useamman kerran kesän mittaan. Verenpisararessukka on nuupottanut vähän väliä lehtiään ja viivästyttänyt kukinnan aloitusta kuukausitolkulla. Viilenevät säät ovat antaneet armoa huolimattomalle puutarhurille ja vihdoin verenpisaran voi sanoa kukkivan suht hyvin. Ensi vuodelle voisi ehkä kehitellä sille jonkun näkyvämmän paikan, niin tulisi hoidettua vähän paremmin..

Jouluruusuvauveli ja taustalla emon nuppuja.

Kärhökaaripenkin vaaleajouluruusu on selvästi erikoistunut keväisen kukinnan lisäksi myös syyskukintaan. Tänä vuonna kukinta alkaa vielä selvästi normaalia aikaisemmin, sillä yksi iso nuppu näkyi jo ylälehtien tasalla. Nuput aivan loppusyksystä juuri ennen talven tuloa eivät olisi mikään ihme, mutta enpä muista, olisiko koskaan ennen mikään useamman vuoden maassa olleista jouluruusuista aloittanut kukintaansa jo elokuun puolella. Kerrassaan erikoista. Eipä ole ennen näkynyt myöskään jouluruusujen siementaimia kukkapenkeissä. Nyt jouluruusun lähistöllä kitkiessäni löysin terhakoita taimia peräti kolme kappaletta. Jos ne ovat vielä ensi keväänä elossa, kaivan ne varovasti väljemmille vesille pulskistumaan. Talven yli saavat olla valitsemissaan paikoissa.

Kurkku oli vaivihkaa ujuttautunut lehtikaalin latvaan.

Onneksi tuli keväällä laitettua neljä avomaankurkkua kasvamaan. Jälkikompostoriin kesäkurpitsan kavereiksi istutetut kaksi nimittäin saivat loppukesällä jättiarmeijan vihannespunkkeja riesakseen ja lopettivat kurkkujen tekemisen käytännössä kokonaan. Kasvimaan puolelle maahan istutetut taimet sen sijaan työntävät satoa eritttäin hyvää tahtia ja kurkkuja saa syödä tuoreeltaan aina kun tekee mieli. Maustekurkkujakin on tehty monta kertaa useamman purkillisen satsi. Normaalisti maustettujen lisäksi laitoimme muutamaan purkkiin chiliviipaleita ja ihan hyviä niistäkin tuli. Himpun verran liian tulisia minulle siltään syötäväksi mutta isännän mielestä juuri sopivia.

Keltatörmänkukka ja punatähkä sopivat väreiltään kivasti yhteen.

Puutarha on saanut pärjätä omillaan harvinaisen pitkään. Työt ja remontti ovat vieneet tehokkaasti aikaa. Onneksi ei ole ollut paahtavaa hellettä tai hallaöitä, niin ei ole tapahtunut katastrofeja millään suunnalla. Lapset ovat etsineet lehtokotiloita muutaman kerran viikossa ja huomaamatta jääneet saavat mutustella etanaraetta, jota ripottelin pari päivää sitten pahimmille riskialueille. Eilen kävin kitkemässä eniten rikkaruohottuneita alueita ja kastelemassa ruukkukasvit. Kannatti kitkeä, sillä yhdestä isosta voikukkakeskittymästä löytyi kasa kotilonmunia. Siinä jäi jo heti alkumetreiltä kesken yhden kotilolauman kehitys. Lehtokotilotilanne on pysynyt aika hyvin kurissa tänä kesänä. Kotiloita löytyy päivittäin, jos oikeasti lähtee etsimään, mutta niiden tuhot ovat jääneet melko vähäisiksi.

Vielä löytyi yksi uudenvärinen sini-ikiviuhko. Tämä taitaa olla suosikkini.

Tämänvuotisista kesäkukista oikeastaan mikään ei ole sellainen, joka olisi noussut paremmuusjärjestyksessä erityisen paljon muiden yläpuolelle. Ikiviuhkot toki ovat kauniita mutta eivät nekään isommin ihastuksen huokauksia aiheuttaneet. Tuoksuherneistä on löytynyt muutama herkkuväri, joista kerään siemeniä ensi vuodelle, mutta nekään eivät ole kukkineet ihan niin runsaina kuin olisi toivonut. Toisaalta mikään kesäkukista ei ole myöskään ollut totaalinen pettymys, joten ehkäpä kerään varmuuden vuoksi kaikista siemeniä talteen ja katson, mitkä ovat fiilikset ensi keväänä kylvöajan saapuessa. Kattava siemenvarastohan on aina hyvä olla olemassa.

Syysmaksaruoho 'Jose Aubergine' on ihana ja oikein hehkuu ilta-auringossa.

Perennoista sen sijaan maksaruohot ovat nousseet entistäkin vahvempina suosikkilistani kärkisijoja kohti. 'Jose Aubergine' sai jo ostohetkellä ennakkosuosikin leimaa lehdillensä ja nyt kun sitä on pari vuotta katsellut, se hurmaa entistäkin enemmän. Tänä vuonna kaikki neljä tainta kukkivatkin jo aika hyvin ja niistä näkee selvästi, millaisia ne tulevat parin vuoden päästä olemaan. Toistaiseksi istutus on nimittäin vielä aika harva, kun taimet ovat pienehköjä. Kuvassa oleva yksilö taisi olla isoin, vaikka parin suurimman kesken eroa ei hirveästi olekaan. Olen jo alkanut pohdiskella, mihin muualle laittaisin upeaa Josea kunhan saan siitä lisää jakopaloja tai innostun lisäämään sitä pistokkaista.

Päivän kärhönä on tarhalyhtykärhö Princess Kate. Taustalla hempeilee 'Justa'.

Vaikka maksaruohoista pidänkin paljon, ne eivät silti vielä kiilaa kärhöjen edelle suosikkilistallani. Princess Kate ('Zoprika') lähti kasvuun vasta 24.6. mutta on jo ehtinyt kiivetä kärhöportin huipulle ja aukoa ensimmäisiä kukkiaankin. On se nopea! Portin toisella puolella 22.7. herännyt 'Jan Pawel II' tuskin ehtii yhtä vaikuttavaan suoritukseen, vaikka on jo venyttänyt versonsa melkein metrin mittaisiksi. Nyt on syksy sen verran pitkällä, etten enää usko nukkumaan jääneiden kuuden kärhön heräävän. Nukkukoot saman tien ensi kevääseen saakka ja herätkööt sitten entistäkin ehompina.

Yllätyskrassit ja muuta mukavaa

Voisi sanoa, että olen krassinkasvattajana melkein vasta-alkaja. Krassien maailmaan on tullut tutustuttua vasta muutamana kesänä. Niiden kelta-puna-oranssi värivalikoima ei ole liiemmälti houkutellut eikä se vanhalla kasvimaalla olisi edes sopinut kasvimaata ympäröiviin kukkapenkkeihin. Toisin on ollut sen jälkeen, kun muutin koko kasvimaan piiloon autotallin taakse. Nyt siellä saavat räiskyä niin krassit kuin kehäkukatkin iloisenkirjavana sekasotkuna.

Omista kasveista kerätyistä siemenistä voi tulla näinkin vinkeitä värejä.

Krassien kasvattelua aloitellessani ostin pussillisen kullankeltaisen pensasköynnöskrassi 'Golden Globen' siemeniä. Niitä oli vielä keväällä muutama siemen jäljellä mutta itämisprosentti taisi jäädä aika surkeaksi, kun ei keltaisia kukkia juurikaan kasvimaalla näy. Taimipurkit menivät kevättohinoissa sekaisin ja kun vain pari esikasvatuksessa ollutta krassia ehti itää ennen lopullisiin ruukkuihin istuttamista, kaatelin kylvöpurkkien mullat vähän sinne sun tänne ja upottelin sekaan vielä omista kasveista kerättyjä siemeniä varmuuden vuoksi. Keltaisten sijaan kasvimaalla kukkii nyt erilaisia oranssin sävyisiä krasseja. Ainoa keltainen yksilö ilmestyi mansikoiden väliin. On täysi mysteeri, miten se siihen on eksynyt. Oliko kenties pussin pohjalta tipahtanut viimeinen siemen sinne vai niinkö huolimattomasti käsittelin keväällä kylvöruukkuja, että yksi siemen pääsi livahtamaan omille teilleen?

Upea tummanpunainen krassi kukki piilossa kurkkujen seassa. Tästä pitää muistaa kerätä siemeniä!

Krassien lopulliset kasvukootkin ovat ainakin itse kerättyjen siementen kohdalla nähtävissä vasta loppukesällä. 'Golden Globe' jäi matalaksi ja roikkui nätisti vain pikkuisen ruukun reunojen yli, pari vuotta sitten saamani taimet kasvoivat 1,5-metrisiksi. Nyt, kun kasvien perimässä on kumpaistakin geeniä, ei voi yhtään ennakoida, mitä tuleman pitää. Kaikeksi onneksi autotallin seinällä killuviin parvekelaatikoihin sattui osumaan inhimillisen mittaisia versoja tekeviä taimia ja ainoastaan yhteen kasvilavaan sellainen joka suuntaan kurotteleva hujoppi, jota joutuu vähän väliä ohjailemaan väljempiin maisemiin.

Yrtti-papulavassa on sentään tilaa edetä niin laatikon ulkopuolelle kuin tukea pitkin ylöspäin.

Kolmisen viikkoa sitten julkaisemassani hyötykasvipostauksessa yrttilaatikko jäi esittelemättä. Nytpä tulee sitten paikattua sekin puute. Pieni pettymys oli suurin salkopavuista, joka kasvoi hyvin reippaasti tuen huipulle ja oli jo jatkamassa sieltä matkaa siperianpihdan latvaa kohti ennen kuin kiipesin kääntämään sen takaisin alas. Liekö suunnanmuutoksesta suuttunut vai mikä oli syynä, mutta pian sen jälkeen kävimme muutaman päivän reissussa ja takaisin tullessamme papu oli kuihtunut käytännössä kokonaan. Varsi ei ollut poikki mistään kohdasta ja tuskin se kuivuudestakaan oli kärsinyt, kun kaikki muut kasvit olivat oikein virkeinä. Hiljalleen muut salkopavut ovat kiivenneet täyttämään seinäkettä, jossa kuitenkin näkyy selvästi yhden kasvin jättämä aukko. Niiden kaveriksi tuli istutettua pensaspapu 'Borlotto lingua di fuoco nanoa' (borlottipapu?), joka ei selvästikään ole kiinnostunut ylöspäin kasvamisesta. Palkoja se on kuitenkin alkanut työntää oikein kiitettävään tahtiin.

Kehäkukista erikoisin alkoi vasta nyt kukkia. Taustalla kamomillaa.

Pysytään vielä muutaman sanasen verran kasvimaalla. Satokausi on vasta aluillaan monen kasvin kohdalla mutta osalla se on loppunut jo ajat sitten. Kamomillaa saa vielä kerätä teetarpeiksi aidan vierestä mutta reunimmaisessa kasvilavassa keväällä kannen alla etumatkaa saaneet yksilöt alkoivat jo selvästi ränsistyä ja kukinta hiipua. Samassa lavassa salaatit, retiisit ja rucolat oli syöty jo jokunen viikko sitten, sokeriherneet leikkasin pois toissapäivänä ja eilen nostimme lasten kanssa loput nauriit. Nyt lavaan jäi ainoastaan rivi samettikukkaa, joten silputin kasvijätteet ja hautasin ne syvemmälle mullan sekaan maatumaan. Pintaan kylvin syksyn salaattitarpeiksi retiisiä, rucolaa, lehtisalaattia, tatsoita, vuonankaalia ja viimeiset sokeriherneen siemenet. Viime syksynä ainakin rucola, retiisi ja vuonankaali ehtivät kasvaa hyvin näihin aikoihin kylvettynä ja kaikista kasvoi mehukasta ja makeaa satoa syksyn viileässä ja kosteassa säässä. Satoa sai kerätä lokakuun puoleenväliin asti, jolloin tänne pamahti yllättäen ensin pysyvä pakkanen ja sen perään talvi. Jospa tänä vuonna olisi ainoastaan hallaöitä tai pikkupakkasia silloin tällöin syyskuun lopulta marraskuulle ja vasta sen jälkeen enemmän pakkasta, jotta kasvukauden saisi hyödynnettyä ihan loppuun saakka (ja puuvartiset ymmärtäisivät tuleentua ennen talvea).

Kärhökaaripenkissä loistokärhö 'The President' ja tarhaviinikärhö 'Justa' kukkivat. Aika vaisua on tämän vuoden kukinta.

Kärhökaaripenkin kaariportti on kovin paljas edelleen. 'The President' ja 'Justa' kiipesivät hädin tuskin metrin korkeudelle, vaikka lähtivät ensimmäisten joukossa keväällä kasvuun. Niissäkin näkyi viime talvi selvästi vähäisempänä versomääränä, mutta ovat ne sentään kärhöiltä näyttäneet. Kesäkuun lopulla herännyt PRINCESS KATE on kiivennyt portin huipulle ja nyt siihen on tullut ensimmäisiä nuppuja. Portin toisella puolella vasta äskettäin herännyt 'Jan Pawel II' on kasvanut parinkymmenen sentin korkuiseksi. Leikkasin sen yläpuolelta muutaman pionin oksan lyhyemmäksi ja poistin korkean ranskantulikukan kokonaan, jotta kärhö saisi mahdollisimman paljon valoa. Tai no, tulikukka lähti senkin vuoksi, että se uhkasi haudata kaiken alleen ja halusin sen tilalle mieluummin tarhavaleunikkoa.

Parivuotias valkokirjava siperian(?)esikon taimi siirtyi uuteen paikkaan.

Viime kesänä ihastelin siemenkylvöstä tullutta esikkoa, jossa oli hauskat valkokirjavat lehdet. Pelkäsin sen kuolleen talven aikana mutta mitä vielä; sieltä nuotiopaikan takaa se taas tänä kesänä nousi ja on kasvanut ihan mukavasti kokoakin. Selvästi hitaampi se on kasvamaan kuin kaverinsa, joten päätin siirtää sen vähän parempaan multaan kärhökaaripenkin takalaitaan, jossa pitäisi olla esikoille hyvinkin mieluisat oltavat. Toivottavasti se viihtyy siellä hyvin ja kukkii ensi kesänä. Kaikki muut saman kylvöksen taimet olivat vaaleanpunertavan liiloja mutta ehkä tämä lehdiltään poikkeava yksilö kukkiikin eri värisenä. Valkoinen olisi aika ihana.

Violetissa sini-ikiviuhkossa on hauskasti valkoisiakin kukkia seassa.

Sini-ikiviuhko oli kesäkukista minulle aivan uusi tuttavuus. Melkein menetin esikasvatuksen aikana hermoni niiden kanssa. Siemenet itivät ihan hyvin ja taimet kasvoivatkin napakan oloisesti. Koulimisvaiheessa kuitenkin paljastui, että niillähän on aivan mahdottoman pienet juuret lehtien kokoon verrattuna ja taimet kaatuilivat koko ajan. Lopulta ne kuitenkin alkoivat pysyä pystyssä ihan omin voimin ja maahankin sain ne ajallaan. Vettä ne ovat vaatineet selvästi enemmän kuin vaikkapa vieressä kasvavat leijonankidat mutta vihdoin kaikki kukkivat. Ensimmäiset taimet kukkivat puhtaan valkoisina, seuraavat pari yllä olevan kuvan liilana. Valkoista ja liilaa on eniten mutta viimein yksi reppana taimikin pääsi kukintavaiheeseen asti. Meinasin jo kerran istuttaa sen tilalle jotain muuta mutta onneksi jätin sen kasvamaan. Sen vierellä on vielä yksi puolikuollut raato, joka tuskin kukkii koskaan.

Miten hurmaava vaaleanliilan ja valkoisen kirjava tästä viimeisimmästä reppanasta tulikin!

Minusta tuo hennonvärinen sini-ikiviuhko sopii kauniisti sen takana olevaan purppuraheisiangervoon. Että sattuikin paras väripari osumaan vahingossa kohdilleen! Puhtaan valkoinen ja tummempi liila eivät olisi sopineet lainkaan niin hyvin yhteen heisiangervon tummien lehtien kanssa. Seuraavan kuvan yhdistelmä tuli sen sijaan tarkoituksella. Taisin viime kesänä bongata jonkun blogista (oliko kenties Vaalean vihreää?) punahatun ja keltatörmänkukan yhdistelmän ja pitäneeni siitä kovasti. Niinpä siirsin keväällä takanurkasta sinne sopimattoman keltatörmänkukan aurinkopenkkiin punahattujen väliin. Siirron vuoksi törmänkukka kukkii selvästi matalampana kuin vaikkapa aidan toisella puolella kasvava kaverinsa. Hienosti kuitenkin punahatun ja törmänkukan kukinta-ajat osuvat yksiin täälläkin. Ehkäpä ensi vuonna kumpikin kukkii yhtä korkeina samaan aikaan. Kevään muistilistalle laitetaan täydennystaimia kummastakin. Vähän oikukasta kun on näiden talvehtiminen välillä ollut.

Punahattu ja keväällä sen viereen siirretty keltatörmänkukka. Taustalla mustilanhortensia ja unohtunut lilja.

Muistatteko valokuitutyömaan, jonka vauhdikas mullantuonti ja nurmensiementen kylväminen vesittivät kadun pään ketokasvihaaveeni? Muutaman päivän ihmettelin haisevaa multaa ja nurmensiemeniä ja päätin sitten siirtää edes meidän pihaantulon päästä enimmät mullat naapurinpuoleisen pään monttukohtiin. Kolme ämpärillistä lapioin multaa pois ja ilokseni vain muutamia heinänkorsia on noussut vajaan neliömetrin alalta. Toinen valokuitufirma ilmoitti kuukausi sitten kaivuupäätöksestä mutta sen tarkempaa aikataulua töiden toteutumisesta ei vielä ole tullut. Istuttamani ketokasvit ovat kuitenkin saaneet kasvattaa niin juuria kuin versojaankin hyvän aikaa ilman muuta kilpailua. Ripottelin ketoneilikan siemeniä tuoreeltaan mullokselle, mutta tuskinpa ne itävät ennen ensi kevättä. Uskoisin kuitenkin tunnistavani taimet, jos niitä ilmestyy ennen kuin toinen firma kaivaa kuitunsa maahan. Jospa tällä kertaa ehtisin kaivaa säästettävät kasvit turvaan ennen kuin joku tulee koneiden kanssa säheltämään. Siemeniä keräsin paljon talteenkin, jotta voin tarvittaessa vaikka ensi keväänä esikasvattaa taimia.

Nurmikylvöksen itämisen esto onnistui! Työlistalla on lopunkin nurmikon poisto kunhan vain kuitu tulee ensin.

Päivän kärhönä on tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja nyt ruuanlaittopuuhiin!