Pioneita ja pötköttelyä

Tänä vuonna ei ainakaan täällä sateet vaivaa pioneiden kukintaa. Päinvastoin, nyt mentiin aivan toiseen ääripäähän. Viileä (jäätävä, hyytävä, vähintäänkin kolea) kesäkuu hidasti kukinnan alkamista ja ilmeisesti se pitää nyt ottaa takaisin pikakelauksella. Vielä viime kesänä nuorimmat pioneistani jättivät kukinnan väliin mutta tänä vuonna pääsin näkemään jokaisen kiinanpionini kukkivana. Ensimmäisenä aloittanut ehti jo lopettaakin mutta siitä tuli laitettua kuva pari postausta sitten (täällä). Tässä tulevat sitten kaikki loput.

Ehkä 'Catharina Fontijn'.

Sain facebookin ihmeellisestä maailmasta mahdollisen tunnistuksen vaalealle prinsessahörselöpionilleni. 'Lady Alexandra Duffia' ehdotettiin myös mutta googlaillessa 'Catharina Fontijn' tuotti enemmän tutunnäköisiä kuvia. Jos teiltä ei irtoa lisää ehdotuksia tai vahvistusta jommalle kummalle vaihtoehdolle, niin olkoot pioni siis toistaiseksi 'Catharina Fontijn'. Pidän tässä pionissa erityisesti sen avautumassa olevien kukkien hempeän vaaleanpunaisesta sävystä. Kukinnan alkaessa oli vielä sen verran viileämpää, että väri pysyi ulommissa terälehdissä melkein kukan kuihtumiseen asti. Näin helteellä vaaleanpunaista on vain pieni häivähdys mutta ovat kukat silti kauniita.

Sama pioni muutama päivä myöhemmin.

Pensasryhmän Catharina oli jo alunperinkin suurin kolmesta jakopalasta ja se kukki jo viime kesänä oikein komeasti. Tänä vuonna sen kukinta on suorastaan yltäkylläinen, vaikkakin jopa 120-senttisiksi venyneet versot ovat hankaloittaneet pionin tukemista. Suurimmat kukatkin kun ovat melkein jalkapallon kokoisia ja joka varressa avautuu useampia sivunuppuja yhtä aikaa pääkukkien kanssa. Minulla on nyt muutama pionituki, jossa on kaksi kehää: pienempi alempana ja halkaisijaltaan 60-senttinen ylempänä. Kuivempana vuonna sen korkeus voisikin riittää myös tälle jätille mutta nyt tuella saisi olla vähintään 15cm enemmän korkeutta, jotta kukat nousisivat vähän korkeammalle.

Edelleen sama. Hauskasti oikeaan reunaan oli itsekseen kylväytynyt pikkuampiaisyrttiä kuin matkimaan vasemman laidan loistosalviaa.

Pienin Catharina on pation luona loistokärhö 'Kaiserin' kaverina. Sekin kukkii noin kymmenellä kukalla. Kolmas Catharinoista on aurinkopenkissä ja kärsi vielä enemmän tuen mataluudesta kuin pensasryhmän Catharina, jonka kukat sentään saivat tukea muuten tuuheammasta kasvustosta. Suureksi harmikseni suurin osa versoista taipui vielä väärään suuntaan, joten pionin komeimpia kukkarykelmiä piti käydä ihailemassa penkin keskellä.

Aurinkopenkin keskeltä näkyi samalla kertaa purppuraheisiangervo 'Diabolo', keltapäivänliljat ja varjokujan töyhtöangervo.

Pionin kukkien alla pilkistelee vähän kukintaansa aloittavia isotähtiputkia. Ei niiden ollut tarkoitus ihan noin paljoa jäädä pionin alle mutta minkäs teet. Olisivat nekin ottaneet mallia pionista ja hurauttaneet ylimääräiset parikymmentä senttiä mittaa. Samalla olisivat pionit saaneet vähän lisätukea kukilleen. 'Diabolon' takana pari vuotta sitten istutettu puupioni (paeonia suffruticosa) on hienosti hengissä ja on kasvattanut melkein polvenkorkuisen lehdistön, vaikka pitkä pätkä sen jo ennestäänkin lyhyestä varresta paleltuikin talven aikana. Heti pionin vieressä kärhöseinäke näyttää kovin paljaalta, sillä edellisessä postauksessa mainitut postikorttina puutarhurinpätevyytensä saaneet tunarit pistivät kärhöt poskeensa. Varjokujan portin takaa aidan vierestä löytyy kuitenkin yksi kukkiva pioni lisää.

Hybridipioni 'Cytherea' kukkii ensimmäistä kertaa.

'Cytherea' tuli syksyllä 2022 Hankkijan viimeisistä syysaleista. Hintaa sillä oli peräti euron verran. En olisi sitä muuten ostanutkaan. Nyt kun se kukkii ensimmäistä kertaansa, olen iloinen, että se tuli kuitenkin hankittua. Juuri tällä hetkellä varjokujalla ei kuki muuta kuin töyhtöangervo ja sormivaleangervot ja kummassakin kukinta alkaa olla loppusuoralla. Sekaan sopii siis vähän helakammankin sävyinen kukkija. 'Cytherean' kuvaaminen olikin melkoinen operaatio. Sain nimittäin näin hellepäivien riesaksi niin pahan huimauksen, ettei ollut koko eilisen aikana asiaa pystyasentoon. Päässä pyöri kuin vauhdikkaammankin karusellikyydin jälkeen, jos vähänkään yritti liikahtaa ja  vessareissulla meinasi vatsan sisältökin nousta ylös, kun maailma pyöri ympärillä. Tänään pötköttelin päivystyksessä useamman tunnin odottamassa diagnoosia, jonka jo puhelimessa hoitaja arveli olevan hyvänlaatuista asentohuimausta Kysynpähän vaan, mitä hyvänlaatuista on vaivassa, joka pakottaa kesken kesäloman ja parhaiden kesäkelien sekä pionien kukinnan aikaan punkan pohjalle? Lääkäri vahvisti diagnoosin ja antoi asentohoito-ohjeet, joita tekemällä vaivan pitäisi aikaa myöten helpottaa. Hän käski myös liikkua sen verran mitä kykenee.

'Cytherean' kukat ovat löyhästi kerrotut ainakin näin ensimmäisellä kerralla.

Ensimmäinen asentohoitokerta auttoi sen verran, että noudatin lääkärin jälkimmäistä ohjetta ja hiippailin isännältä salaa kuvaamaan 'Cythereaa'. Pari päivää sitten sen nuput olivat raottumassa, joten pelkäsin kukinnan menevän kokonaan ohi, jos en pääsisi sitä kuvaamaan. Pari kuvaa kuitenkin riitti ja hoipertelin seiniä pitkin takaisin sänkyyn kuulemaan äkäisiä moitteita joistain jääräpäisistä naisimmeisistä. Muut tämän postauksen kuvat onkin otettu jo viime viikonloppuna tai alkuviikolla. Jääräpäinen saatan joskus olla mutta en sentään niin typerä, että lähtisin ympäri puutarhaa kiertämään, jos jo pelkkä pystyssä pysyminen vaatii seinästä tuen ottamista. Postauksen naputtelu sentään onnistuu nyt pötkölläänkin toisin kuin eilen, jolloin ei voinut ajatellakaan katseen kohdistamista minkäänlaiseen asiaan.

Oma siemenristeytys 'Minna-Elina'.

Suvun perintöpioni 'Elinan' ja isänä toimineen 'Karl Rosenfieldin' risteymä 'Minna-Elina' alkaa ilmeisesti saavuttaa lopullisen kukkamallinsa. Pienempi taimista (kuvassa) teki tänä vuonna kuusi kukkaa, kun viime vuonna kukkia oli neljä. Suuremmassa kukkia oli melkein 15 mutta siitä ei tullut onnistuneita kuvia. Sen kukinta etenikin todella epätasaisesti, eli kukkia ei ollut montaa yhtä aikaa auki. 'Minna-Elinan' pääkukat näyttävät kasvavan melko kerrannaisiksi, isoimmat jopa aika korkeiksi ja sivunupuista tulee matalampia kukkia, joiden keskeltä kullankeltaiset heteet loistavat. Kukat vaihtavat väriä anilliininpunaisesta tyylikkäästi liukuvärjäytyen viileän vaaleanpunaisiksi. Värinvaihdoksen ja kukkien oikean värin näkee hyvin seuraavasta kuvasta. Yläkuvassa valaistus saa kukat näyttämään todellista vaaleammilta.

'Minna-Elinan' yhdessä latvassa olikin sivunuppuja niin tiheässä, että hyvä jos mahtuivat kaikki aukeamaan.

Aurinkopenkin yhtä aikaa kukkivat pionit. Punaiset taaempana ovat 'Minna-Elinoita', vaalea edessä 'Catharina Fontijn'.

Suvun perintöpioni 'Elina' pitää ilman muuta ottaa pioniraporttiin mukaan. Lisäkuvia ja tarinoita niin siitä kuin 'Minna-Elinasta' löytyy blogista, kun laittaa selainversion hakukenttään jomman kumman nimen. 'Elinatkin' ovat venyneet tänä kesänä normaalia korkeammiksi mutta niille laitoin tueksi vahvat kepakot ja paksua narua. Varsinkin vasemmanpuoleinen pioni on pysynyt sillä konstilla hienosti pystyssä. Se onkin näistä kahdesta pienempi. Huomasin keväällä, että sen juurakko oli noussut maanpintaan ja näkyi isolta osalta. Peittelin sitä kiireesti hiekalla ja lecasoralla mutta pintaan joutuminen oli selvästi vaikuttanut pionin versomäärään. Yllättävän hyvin se kuitenkin jaksoi silti kukkia. Jospa ensi kesänä versojakin olisi taas enemmän kun juurakko on taas syvemmällä. Pitää muistaa seurata pionia tarkemmin jatkossa, ettei sade pääse huuhtelemaan juurakkoa taas esiin.

Perintöpionit ja vähän muutakin kukassa.

'Elinat' ovat kärhökaaripenkissä köynnösportin molemmin puolin. Kaaren oikealla puolella kaikki kolme kärhöä ovat kasvaneet hienosti ja niissä alkaa näkyä nuppujakin. Vasemmalla puolella varmuudella on hengissä ainoastaan 'Jan Pawel II' mutta sen vierestä on nyt viikon aikana noussut uusi verso, joka saattaa olla samaa Jan Pawelia mutta voi olla myöskin 'Piilu', joka nukkui viime kesän. Veikkaan 70% todennäköisyydellä verson olevan 'Piilua'. Portin oikealla puoliskolla heti pionin oikealla puolella kukkii yllättävän komeasti sininen kurjenmiekka ja sen taustalla tuijan edessä valkoinen. Niistä tulee kuvia varmaan seuraavaan postaukseen.

Pienempi 'Elina'. Taustalta vielä pilkistelee vähän tarhavaleunikkoa ja kun tarkasti katsoo, niin varjoliljakin.

Kärhökaaren vasemmalla puolella ei kuki juuri nyt niin paljoa. Rönsyakankaalit ehtivät kukkia melkein kokonaan ennen kuin pionit aloittivat ja tarhavaleunikoidenkin kukinta on ihan lopuillaan. Pitkään ne jaksoivatkin kukkia. Heti 'Elinan' taakse eksyi muutama vuosi sitten salamatkustajana varjolilja, joka kukki viime kesänä ensimmäistä kertaa. Nyt siinä on kaksi kukkavanaa, joista toisessa oli useampia kukkia ja toisessa kolme. Sen väri sopii niin kauniisti yhteen pionin kanssa, että jääköön sen kaveriksi. Melkoinen tuoksujen sekamelska siitä tulee mutta tulkoot. Harvemmin tuolla penkin keskellä tulee tallusteltua kukkia nuuhkimassa.

Varjolilja ja taustalla pioni.

Päivän kärhöksi valikoitui tänään loistokärhö SAMARITAN JO ('Evipo075'), jonka siirsin keväällä ruukusta patiopenkkiin. Siirto ei näyttänyt kärhöä haittaavan, sillä siinä on jo useita kukkia auki ja nuppujakin vaikka miten paljon.

Ensimmäinen avautunut kukka oli puolikerrannainen.

Onko teillä jo pionien kukinnat ohi vai vieläkö kukkia riittää?

Vähän turhan tehokasta apuväkeä...

Tänä kesänä meillä on ollut vähän turhan innokkaita puutarha-apulaisia. Johtuneeko sitten siitä että puutarhuri itse on reissannut milloin missäkin mutta siellä sun täällä on avitettu ilman asianmukaista koulutusta. Edes jonkinlaista aiheeseen perehtymistä olisi minusta kyllä saanut tehdä ennen töihin ryhtymistä.

Loistokärhö 'Polish Spirit' kaipasi "puutarhurin" mielestä ilmeisesti versoharvennusta.

Nyt voisi ihan lainata kirjallisuutta ja tokaista, että "kyllä minä niin mieleni pahoitin", kun takapihan kärhöseinäkettä vilkaisin. Olin nähnyt vaivaa ja ohjannut koko alkukesä ajan 'Polish Spiritin' versot levittäytymään tasaisesti koko seinäkkeen mitalle. Pisimmät latvat ylsivät jo seinäkkeen yläreunaan kun huomasin suurimman osan lehdistä nuupottavan. Lähempää huomasin, että versot oli siististi katkottu viidentoista sentin sängeksi ja osa oli pupellettu puolen metrin korkeudelle asti. Vain kaksi versoa kymmenestä oli jätetty koskematta. Vieressä 'Innocent Blush' oli ehtinyt vasta vähän yli polvenkorkuiseksi. Ilmeisesti sekin oli sitten liian pitkä. Kärhöjen ympärillä olisi ollut vaikka miten paljon rikkaruohoja pupellettavaksi mutta ainoastaan muutama voikukan lehti oli napattu välipalaksi.

Loistokärhö 'Innocent Blushista' jäi vain tynkä jäljelle.

Loistokärhöjen maistelu ei ollut tämän kesän ensimmäinen kerta. Löysin nimittäin etupihalta jo alkukesällä kaksi syötyä loistokärhöä ('Proteus' ja 'Warszawska Nike'). Kumpikin oli vasta lähtenyt kasvuun. Koska kärhöt olivat silloin matalia, en ollut varma, onko tuholainen sellaista pitkäkorvaista vai lyhytjalkaista mallia. Koska nyt oli tehty noin mittavaa tuhoa, kallistuisin ensiksimainittuun tyyppiin. Isäntä on useamman kerran nähnyt töihin lähtiessään teinirusakon ja näin sen pari kertaa itsekin. Sillä on häijy ilme ja kaikesta päätellen myös pohjaton vatsa.

Kaksi kolmesta sinikatanasta on selvästi muotoonleikattu.

Sinikatanoita on parturoitu useampiakin. Kuvan puskat ovat alkukesällä kaivetun valokuidun vieressä. Ilmeisesti rusakko on päätellyt väylän olevan vain häntä varten tehty polku suoraan salaattibuffetin ääreen. Parin metrin päässä ovat myös ne alkukesällä syödyt loistokärhöt. Katanat eivät olleetkaan silloin vielä kunnolla heränneet. 'Proteus' maastoutuu nyt aika hyvin tarhakylmänkukan lehtien sekaan mutta Nike-ressukan ainokainen verso oli käyty katkaisemassa uudelleen maanrajasta. Kasvin ulkonäöstä päätellen työ oli suoritettu tallaamalla. Voi jopa olla, että homma oli hoidettu ahterilla samaan aikaan kun turpavärkki mussutti hietaliljaa.

Pienemmän mallin puutarhuri popsimassa vesiheinää.

Reissuunlähtöä edeltävänä iltana seurasin keittiön ikkunasta, kun joku pikkuotus touhusi pensasryhmässä. Siellä oli sen verran tiheää rikkaruohostoa, etten päässyt näkemään hiirensukuisen tyypin lajia tarkemmin. Kotiinpaluutani seuraavana iltana näin olohuoneen ikkunasta kuvan otuksen (metsämyyrä?) syövän lemmikin siemeniä ja vesiheinää. Hetken päästä tuota puolet pienempi otus liittyi seuraan. Siitä ei kuvia oikein saanut. Täällä on ihan valtavasti myyriä ja hiiriä tänä kesänä. Kasvimaallakin on autotallin seinän varressa melkoiset moottoritiet. Pari kotihiirtä sieltä on loukutettu. Kukkapenkkeihinkin laittaisin mieluusti loukkuja mutta pitäisi vain ensin keksiä konsti, millä estäisi muiden otusten joutumisen rämpsyihin.

Joku kaataa myös pelargoniruukkuja. Vihje: syyllinen näkyy kuvassa.

Alkukesällä lapset onnistuivat tiputtamaan pallolla yhden pation pelargoneista, mutta onneksi sen ruukkuun tuli vain kaksi isohkoa halkeamaa. Kasvi säilyi ehjänä ja ruukku pysyy juuri ja juuri kasassa kunhan vain kukaan ei mene nostelemaan sitä huolimattomasti. Nyt Karo sai päähänsä ängetä väkisin kuvan pelargonin ja työhuoneen rappusen välistä, jolloin pelargoni kippasi suoraan patiolle. Onneksi kasvi säilyi ehjänä ja varastosta löytyi samankokoinen ruukkukin. Jos tuo nelijalkainen karvakasa saa välillä repimään hiuksia, niin on hänestä hupiakin. Laitetaan siitä todisteeksi välikevennyksenä video kesäkuulta. Karo saa meillä usein koiran vatsalle sopivia ruuanjämiä. Erityisesti hän tykkää putsata purkkeja, tosin tämänkertainen oli astetta haastavampi tapaus.

Karoa ei millään lailla näyttänyt haittaavan moinen ateriointi. Otin muutaman kerran purkin irti ja laitoin sen maahan kumolleen, mutta hetken päästä Karo seikkaili taas pönttöpäänä ja tarmokas lipominen vain kuului purkin uumenista. Kun viimeinenkin jugurttipisara oli putsattu, Karo huitaisi purkin tassullaan irti ja lähti muihin puuhiinsa. Naamapesu tosin oli vielä tarpeen mutta purkin sai laittaa suoraan muovinkeräysastiaan. Puhdasta jälkeä tuli!

Loistokärhö 'Kaiser', kukintaansa aloitteleva nimetön pioni ja yllättävän matalaksi muttunut purppuraheisiangervo.

Jos puutarha-apulaisissa on eläviä malleja, osaa luonto itsekin tehdä tuhoa. Ilmeisesti reissuni aikaan puhaltanut tuuli ja vesisade reissun jälkeen viimeistelivät talvella lumen aloittamat tuhotyöt. Luumutarhan purppuraheisiangervo oli revennyt maan rajasta kahteen osaan ja kumpikin puoli retkotti kumollaan. Pensas kukkii nyt mutta kukinnan jälkeen taidan leikata sen matalammaksi ja katsoa, tuleeko siitä enää mitään. Tuossa kohdassa ei enää edes mahdu olemaan noin suurta puskaa kun 'Viipurin punaluumun' uusi juurivesa kasvaa lähempänä grillikatosta kuin alkuperäinen puu. Pensaan häviäminen ei siis sinällään haittaa ja jos se vielä lähtee kasvamaan, niin se täytyy joka tapauksessa pitää leikkaamalla pienempänä.

Grillikatoksesta on nyt suora näkyvyys nuotiopaikalle, mikä ei kyllä ole ollut tarkoituksena...

Taitaa olla kokematon asialla. Ei siitä tarhakylmänkukan siemenhahtuvapallosta evästä löydy.

Tämä kaveri taas on löytänyt siitepölyä niin paljon, että pääseeköhän edes lentoon?

Lopuksi syvennytään päivän kärhöön. Reissuni aikana loistokärhö 'Kaiser' oli ehtinyt aukaista pari kukkaa. 'Kaiser' on tehnyt aiemmin vain vähän yli kymmensenttisiä kukkia mutta nyt kukkien halkaisija lähenteli 20 senttiä. Tässä viikon aikana kukkia on auennut enemmänkin mutta ne ovat niin hankalasti ympäri kasvia ja osa piilossa aivan puskan keskellä, ettei niitä saa millään samaan kuvaan. Jokainen kukka on kuitenkin yhtä suuri ja komeasti kerrannainen. Mikä keisarillisen huikea ilmestys! Tämän kesän versoissa on myös nuppuja, joten pian nähdään, millaiset kukat niihin tulee.

Kolme kukkaa kunnolla kuvassa, neljättä pilkistelee pikkuisen lehtien seasta.

Verrokkina avautumassa oleva pioninkukka.

Vihdoin kesä tuli meillekin ja ulkona tarkenee kevyemmässä vaatetuksessa. Puutarhatöitä ei näin kuumalla jaksa tehdä mutta onneksi se ei ole tarpeenkaan. Nyt tarvitsee vain nauttia lämmöstä ja tankata sitä syksyn ja talven varalle.

Puutarha omillaan

Tarha-alppikärhö 'Purple Dream'

Pidemmän reissun jälkeen on aina jännittävää tehdä puutarhakierros. Harmikseni täällä satoi maanantaina, jolloin olin vihdoin kotona viikon poissaolon jälkeen mutta onpa sitä ennenkin sadesäässä puutarhaa tutkittu. Isäntä toki teki minulle reissun aikana pari videokierrosta mutta eihän sellainen vastaa omin silmin nähtyjä näkymiä. Kierrokset myös keskittyivät enimmäkseen kasveihin, joiden nuppujen aukeamista eniten odotin. Yksi niistä olivat hollanninkurjenmiekat, joiden nupuissa näkyi jo pikkuisen valkoista väriä lähtiessäni. Onneksi sää oli niin viileä, että nuput aukesivat erittäin hitaasti.

Yksi hollanninkurjenmiekka 'White Excelsior' kukkii neljällä terälehdellä.

Kevätkurjenmiekkoina toissa syksynä istuttamani kurjenmiekat paljastuivat viime kesänä hollanninkurjenmiekoiksi. Kymmenestä sipulista viisi kukki viime kesänä ja vieläpä toisti temppunsa tänä vuonna. Kukat ovat minusta vähän suurempia nyt ja lehtitupsutkin rotevampia mutta muisti voi toki pettää. Mutta ainakin yksi kukista on selvästi suurempi, sillä kolmen terälehden sijaan se innostui vääntämään niitä neljä. Sen vieressä kukkii edelleen runsaasti tänä kesänä hankittu valkoinen levisia. Lisäksi levisian ja kurjenmiekan ympärillä on suunnilleen miljoona tarhakohokkia, joita luulin aiemmin keväällä etelänmunkin taimiksi. Sirkkalehtivaiheessa ne näyttivätkin samoilta mutta pian taimet alkoivat erottua paremmin toisistaan.

Voi ritarinkannus-parkaa. Auts.

Etelä-Suomen rajuilma ei yltänyt meille saakka mutta sen verran navakoita tuulenpuuskia meilläkin oli ollut että ritarinkannukset olivat revenneet juuresta poikki. En ollut muistanut sitoa niitä mitenkään kiinni ja senhän sitten tietää, kuinka käy. Kuvan ritarista pari versoa ei ollut revennyt, joten sain nostettua ne vielä pystyyn. Takapihan ritarinkannuksen kaikki versot olivat taittuneet mutta täysin poikki murtuneita ei ollut kuin muutama. Nostin ne pystyyn ja vedin tukinarun matonkuteesta, jotta ne eivät retkottaisi ihan maata vasten kotiloiden syötävänä. Aurinkopenkin ritarinkannuksille ei käynyt tällä kertaa tuulessa kuinkaan, sillä ne kuolivat talven aikana. Tuosta kuvan kaatuneesta ritarinkannuksesta keväällä ottamani jakopala ei myöskään lähtenyt kasvuun, joten eipä ollut siinäkään tukemista. Pensaat retkottivat aika hurjan näköisinä mutta ne ovat alkaneet sään poutaannuttua nostaa oksiaan pystyyn. Ritarinkannusten veroisia katastrofeja ei siis sattunut millekään muulle kasville.

Purppuraheisiangervo 'Diabolo' kukkii hurjasti.

Olen antanut 'Diabolon' kasvaa melko vapaasti, sillä se toimii juuri sopivana näkösuojana naapuriin päin. Ilmeisesti tuolla alueella ajoittain vieraileva vesimyyrä ei pidä heisiangervon juurien mausta tai sitten angervo ei vain välitä pikkuisesta juurien typistelystä, sillä ei kai puska muuten noin hyvin kasvaisi ja kukkisi. Sen kukissa käy melkoinen surina nyt. Bongasin sieltä useamman erilaisen kukkakärpäsen, kimalaisen ja mehiläisen. Kuparikuoriainenkin veti kukista pontevasti siitepölyä kitaansa. 'Diabolon' vieressä on kasvamassa keltaheisiangervo 'Dart's Gold', jonka lehdenkärkiä näkyykin ihan pikkuisen kuvan vasemmassa alanurkassa. Yhdessä niiden lehdet korostavat hienosti toisiaan sitten kun 'Dart's Gold' kasvaa suuremmaksi.

Keltaheisiangervo 'Dart's Gold' meinaa hukkua valkosipulien sekaan.

Istutin valkosipulia keltaheisiangervon ympärille vesimyyrän karkotteeksi. Nyt vain näyttää siltä, että valkosipulit ovat viihtyneet vähän turhan hyvin. Pitänee siis aloittaa valkosipulien sadonkorjuu kasvimaan sijaan kukkapenkistä. Eiköhän keltaheisiangervokin jo ala pärjäillä ilman haisevia seuralaisia. Aurinkopenkissä on toki muitakin laukkoja, jotka toivon mukaan eivät ainakaan houkuttele vesimyyriä. Ainakin suurin osa ukkolaukoista ja yksi hajulaukka on tainnut säästyä syömiseltä. Kaivoin ennen reissuun lähtöä pensasryhmästä mustilanhortensian sisään jääneitä sorjalaukka 'Mount Everestin' sipuleita pois ja hautasin muutamia nyrkinkokoisia murikoita myös aurinkopenkkiin. Sen verran vahvat aromit oli niissäkin, että luulisi myyrän vaihtavan suuntaa vauhdilla sellaisen haistaessaan.

Hajulaukka on minusta hienompi alhaalta kuin sivusta katsottuna.

Lehtolaukat kukkivat komeasti.

Lehtolaukalle on ollut todella haastavaa löytää sopivaa kasvupaikkaa. Siirsin viime kesänä ne kärhökaaripenkin laidalle sammalleimujen luo ja nyt näyttäisi siltä, että paikkavalinta on ainakin tähän asti onnistunein. Sammalleimu ei peitä matalia laukkoja ja kukinta-ajatkin menevät niillä vuorotellen. Vieressä tummalehtinen maksaruoho 'Jose Aubergine' vielä korostaa laukkojen väriä. Laukkojen kellastuvat lehdet saanee taivuteltua tarvittaessa sammalleimujen alle piiloon. Enää tarvitsee vain lisätä sammalleimua kuvan etualan laukkaryppään ympärille. Sieltä on nimittäin lähtenyt kangasajuruoho kävelemään teille tietymättömille. Kasvimaalta sen sijaan ei ole lähtenyt kävelemään mitään, kaikkialla oikein rehottaa runsaan kosteuden ansiosta.

Eipä ole tuholaiset löytäneet lehtikaalia!

Tuuli oli vähän rusikoinut pisimpiä tomaatinversoja mutta ihme kyllä isompia oksia ei ollut katkennut eikä raakileitakaan ilmeisesti pudonnut. Jo ennestäänkin repaleiset harsot olivat repeilleet irti kiinnikkeistään ja varmaan siksi myös basilikat olivat vähän suuttuneet kylmistä öistä. Jospa ne nyt toipuisivat kun sää lämpenee kunnolla.

Mitä ihmettä, onko yrttilavaan eksynyt daalia?

Ei sentään ollut daaliaa kasvimaalla, vaan aidan raosta kurkki idänunikko. Olin autuaasti unohtanut sen olemassaolon kun en kovinkaan usein aidan taakse kurki. Yrttilavan etuosassa kukkiva neilikka on ihan ruokakaupan hevi-osaston syötävien kukkien hyllystä ostettu. Siitäpä voisi halutessaan napsia kukkasia vaikka jälkiruuan koristeeksi. Komeasti oli neilikkakin tuuhettunut reissuni aikana.

Ensimmäistä kertaa kukkiva nimetön pioni.

Kuvan pioni on lähtöisin mummoni äidin kotipaikalta ja kukkii nyt ensimmäistä kertaa minulla. Pioni teki kolme vartta ja kahteen niistä tuli kukka, mikä oli minusta oikein hieno suoritus noin pieneltä taimelta. Malliltaan kukat ovat kuin 'Bowl of Beautylla' mutta väri on selvästi sitä vaaleampi jopa nyt kun on ollut niin kylmää. Yleensähän viileässä pionien kukkien värit ovat voimakkaammat kuin hellesäällä. Ensikukinnasta ei vielä kannata lähteä lajiketta varmaksi julistamaan, sillä kukkien koko, kerrannaisuus ja muoto muutenkin vakiintuvat vasta kun pionilla alkaa olla enemmän kokoa. Siispä jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiset kukat pioni tekee ensi vuonna; säilyykö keskustan "jäätelöpallo" vai tuleeko valkoisten terälehtien sekaan lisää isoja vaaleanpunaisia, jolloin kukasta tulee kunnon hörselö? Siinäpä vasta jännitettävää! Yksi jännitettävä osuus on myös nyt ohi, sillä voin julistaa kesän ensimmäisen loistokärhön kukinnan alkaneeksi. Ja loppuneeksi. Nuppu oli raollaan kun lähdin ja palatessani kaksi terälehteä oli jo alkanut ruskettua. Onneksi isäntä otti pyynnöstäni kukasta kuvan pari päivää lähtöni jälkeen.

Päivän kärhö on 'Miss Bateman'.

Neitikin on ensikukkija, vaikka onkin ollut minulla jo monta vuotta. Hän ei vain ole suostunut kukkimaan ja välillä kasvunkin kanssa on ollut vähän niin ja näin. Nyt näyttää hyvältä, sillä kärhön lajike on sitä mitä piti ja se on kasvanutkin tänä kesänä oikein mallikkaasti. Nyt vain odotellaan tämän kesän versojen kukintaa, tuo ensimmäinen kukka kasvoi nimittäin viime kesän versoon. Toinenkin kärhö ehti matkani aikana aloittaa kukinnan mutta säästän sen seuraavaan postaukseen. Katsotaan, jos saisi taas loppukesän joka postaukseen kärhökuvan. Mutta oikein hienosti oli pärjännyt puutarha taas viikon itsekseen.

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Kuvaa kimalainen

Nyt otetaan taas kimalaiset tähtäimeen ja laitetaan virallisesti tämä hyvin epävirallinen haaste liikkeelle. Epävirallisesti se on ollut liikkeellä jo keväästä lähtien. Haastehan on muutaman vuoden vanha mutta mitäpä siitä. Kimalaisia kuitenkin häärii puutarhassa toivottavasti joka vuosi ja ainakin itse huomasin tänä keväänä tunnistavani jo muutaman kimalaisen ilman netin apuja. Tarpeeksi monta kertaa kun kertailee, niin näemmä pörriäistenkin nimet jäävät päähän. Tästä klikkaamalla pääset kurkkaamaan viimevuotisen postaukseni, jossa on myös kerrottu vähän enemmän eri kimalaisten tuntomerkeistä. Tiukkapipoisia tunnistamisen kanssa ei olla tänäkään vuonna, vaan pääasia on etsiskellä kimalaisia (ja vaikka muitakin pölyttäjäpörrejä) puutarhasta.

Tällä kimalaisella on tähtäimessä kellukka 'Mai Tain' siementaimen kukka.

Kivikkokimalainen helmililjalla.

Kivikkokimalainen on yksi niistä kimalaisista, jotka tunnistan jo pitkän matkan päästä. Varsinkin huomiota herättävän kookas kuningatar on helppo niin nähdä, tunnistaa kuin kuvata. Kivikkokimalaisen voisi sotkea ainoastaan mustakimalaiseen mutta niitä ei täällä päin taida edes olla ja kivikkokimalainen olisi muutenkin sitä selvästi suurempi.

Kivikkokimalainen kerää siitepölyä ukkolaukalla.

Pensaskimalainen hunajamarjan kukilla.

Kaakonkimalainen hunajamarjalla.

Viime keväänä hypin suoraan sanottuna ihan hulluna kaakonkimalaisen perässä kameroineni. Mokoma otus oli niin liukasliikkeinen, että viikon metsästyksen jälkeen muistikortilta oli poistettu varmaan sata suttuista kuvaa ja saatu vain pari melkein onnistunutta otosta. Tänä vuonna kaakonkimalaiset ovat olleet viime vuoteen verrattuna varsinaisia linssiluteita. Hunajamarjojen kukat tuntuivat olevan niiden suosikkeja touko-kesäkuun vaihteessa, viime vuonna niitä näkyi myös nukkapähkämöillä ja valkoapilalla silloin kun ne alkoivat kukkia. Yhden kaakonkimalaisen ruokailu- tai lepohetkeä onnistuin vahingossa häiritsemään, kun menin kääntämään jouluruusun kukkaa ylöspäin kuvaustarkoituksessa. Pui minulle "nyrkkiä" ennen kuin lensi matkoihinsa. Sainpa kuitenkin kuvattua sekä kimalaisen että jouluruusun kukan. Kaakonkimalainen on myös yksi niistä lajeista, jotka on helppo tunnistaa ainakin meillä, sillä täällä ei ole toista samannäköistä kimalaislajia.

Menetkös siitä häiriköimästä!

Tarhakimalainen rönsyakankaalilla.

Rönsyakankaali näyttää olevan oikein hyvä kimalaiskukka. Näin siinä yhtä aikaa viisi tarhakimalaista ja useampia pieniä kimalaisia, joista ainakin osa oli peltokimalaisia.

Peltokimalainen rönsyakankaalilla.

Kenties kartanokimalainen vuorijumaltenkukalla. Pelkästä ahterista en osaa varmuudella sanoa lajia.

Joku kimalainen pikkuampiaisyrtillä.

Katsokaapa pikkuampiaisyrtin kukkien sisuksia. Kuviointi on aivan kuin sormustinkukalla tai jollain kämmekällä. Eipä ole aiemmin tuohonkaan tullut kiinnitettyä huomiota.

Voikukalla häärää joku mantukimalaisryhmän pörri. En erota niitä toisistaan.

Voikukka on oikein hyvä mesi- ja siitepölykasvi, kuten naamasta näkee.

Tässä hääräillään saksankirvelin kukinnoilla.

Mantukimalaisryhmän otus on tämäkin.

Tähän haasteeseen ei tarvitse haastaa ketään mukaan, mutta lähtisivätkö silti Liisa (Liisan kasvit), Maatuska (Selätön puutarhuri) ja Between (Rikkaruohoelämää) metsästämään kameroillaan kimalaisia?