Kivikko kukassa

Kivikkorinteen vanhimmasta osasta on muotoutunut aikojen saatossa oikea alkukesän kohokohta, vaikka kivikkohan on aina kaunis katsella. Nyt se on kauniin lisäksi myös värikäs, kun suurin osa rinteen kasveista kukkii.

Pinkki kissankäpälä

Enpä olisi uskonut, miten nopeasti Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta kaksi vuotta sitten saamani pikkuruiset kissankäpälän alut kasvavat. Viime vuonna kuvan kasvustossa oli kymmenen kukintoa, nyt en edes viitsinyt laskea ja toinen mätäs on yhtä suuri. Pidän kyllä niiden hopeaisesta kasvustostakin mutta kyllähän tuollainen kukkapaljous ilahduttaa erityisen paljon. Värikin sopii täydellisesti muiden kivikkorinteen kukkijoiden sekaan.

Kuvan keskellä toinen kissankäpäläkasvusto.

Viime kesänä purin hieman kivikkorinteen alareunaa ja lisäsin kompostimultaa kasvualustan pohjalle. Se oli selvästi henkihieverissä kituneiden marmorimehitähtien mieleen, sillä ne ovat nyt paljon virkeämpiä ja kookkaampia. Niitä on heti ylläolevan kuvan vasemmassa alareunassa kissankäpälien alapuolella. Sähäkänpinkki levisia on tähtilevisia 'Little Raspberry', joka on osoittautunut yhtä luotettavaksi talvehtijaksi kuin minulla jo monta vuotta ollut 'Little Plum'. Löysin Raspberryn juurelta pari siementaintakin, joista isoimman otin ruukkuun kivikkokasviasetelmaan kasvamaan kokoa (siitä projektista kuvia myöhemmin). Kurkataanpa seuraavaksi, mitä hempeän liilansinistä pilkistää 'Little Raspberryn' yläpuolella keto-orvokkien seassa.

Kellarissa talvetettu unkarinsinililja sai seurakseen tarhamehiläisen.

Ainoastaan viisi sipulia viidestätoista suostui kukkimaan mutta ei se mitään. Parempi edes muutama kukka ja suurin osa sipuleista hengissä. Jos ostaa sipulit melko myöhään, niin ei voi varsinkaan pikkusipuleiden kohdalla olettaa, että kaikki olisivat selvinneet myymälässä kuivumatta liikaa. Jospa sinililjat viihtyisivät kivikkorinteessä ja kukkisivat runsaammin ensi keväänä. Tykkään niiden pitsimäisistä kukinnoista ja sävykin on oikein mieleinen. Kerrassaan ilahduttava tuttavuus.

Tähtilevisia 'Little Plum' siementaimineen.

'Little Plum' jurotti aluksi useamman vuoden mutta sen jälkeen se on kukkinut joka vuosi runsaasti ja pitkään, ja tehnyt paljon siementaimia ympärilleen. Olen siirtänyt niitä takapihallekin ja ne viihtyvät siellä aivan yhtä hyvin. Luulen, että jurotuksen syynä oli juuripaakkuun jäänyt turvemulta, josta kyllä poistin osan heti tuoreeltaan ja korvasin karkealla hiekalla. Jossain vaiheessa muistan kitkemisen yhteydessä kaivaneeni lisää turvetta pois levisian juurien seasta. Siementaimet, joiden juurissa ei luonnollisesti ole turpeen hitustakaan, ovat kasvaneet paljon reippaammin. Uudemmilta levisiahankinnoilta olen kaivanut varsinkin juuripaakun yläosasta turvetta niin paljon pois kun vain olen saanut. Sekään ei auttanut viime kesänä ostamaani valkoista tarhalevisiaa selviämään talvesta. Ehkä tarhalevisiat vain ovat tähtilevisioita talvenarempia. Kesälevisiakin minulla joskus oli yhden kesän ajan. Sen kohtaloksi koitui ainakin paha talvi mutta ehkä myös juuripaakkuun jäänyt turve. En silloin vielä ollut oppinut tuntemaan levisioiden sielunelämää.

Keto-orvokit pärjäävät ihan olemattomassa kasvualustassa.

En ole ollut kovin tiukkapipoinen keto-orvokkien kitkemisessä. Minusta ne näyttävät kauniilta kukkiessaan kivien kolosissa ja kukkia riittää vielä runsain mitoin koko kesäksi. Ne ovat niin pienijuurisia, että häiritseviin paikkoihin ilmestyneet taimet saa nyppäistyä milloin vain pois ilman työkaluja. Jos jossain kiven kolosessa ei kasva sammalta tai itse istuttamaani kasvia, sen valtaa kuitenkin joku inhottavampi rikkaruoho. Jokainen kukkiva keto-orvokki siis vie tilan potentiaaliselta hankalammin kitkettävältä nurkanvaltaajalta. Keto-orvokki taisi myös muistaakseni olla jonkun hopeatäpläperhosen toukan ravintokasvi, mikä on myös yksi syy lisää antaa orvokkien kasvaa.

Sammalleimuja ja keto-orvokki.

Oli tarkoitus pitää eriväriset sammalleimut pikkuisen erillään mutta niinpä vain punainen sammalleimu oli suikertanut kirjavakukkaisen 'Candy Stripesin' sekaan. En ollut aiemmin kiinnittänyt niin huomiota sammalleimujen kukkien muotoon mutta kuvasta huomasin, että pinkillähän on paljon leveämmät terälehdet kuin Candylla. Seuraavaksi pitänee siis verrata muidenkin värien kukkien muotoja keskenään. Pinkkejä minulla on ainakin kahta tai kolmea erilaista ja lisäksi liilaa ja valkoista. Ja valkoisiakin oli kaksi erilaista mutta ainakaan se toinen ei vielä kuki. Toivottavasti se ei ole kuollut talven aikana.

Pihaantulosta. Puolivälistä oikealle on vanhin osa, vasemmalle uudempaa.

Vaikka sammalleimut ovat kauniita, niin joudun ehkä vähän rajoittamaan ainakin 'Candy Stripesin' leviämistä, jotta se ei hautaa vanhan osan pikkuruisia aarteita kokonaan alleen. Viime syksynä hankittu nukki on aivan sen vieressä ja se ei tasan tarkkaan kestä kilpailua. Levisian siementaimiakin oli jo sammalleimun oksankärkien alla ja mielelläni antaisin myös kissankäpälälle mahdollisuuden levittäytyä laajemmalle alueelle kun se noin hyvin on alkanut viihtyä. Valkoinenkin kissankäpälä olisi kiva hankkia ja onhan tuollaisia pienempiä kivikon ihanuuksia vaikka mitä muitakin.

Sama paikka muutama askel kauempaa.

Viime syksynä rinteen alle siirretyt sammalleimut kukkivat myös. Sinne menikin iloisesti kahta eri punaista sekaisin mutta se ei haittaa. Seassa kasvava ketoneilikka alkaa myös nuppuilla, joten pinkinkirjavaa kukintaa tulee joka tapauksessa rinteen alle lisää. Huomaatteko muuten aidan oikeanpuoleisessa päässä valtavan kokoisen ja komeasti kukkineen tarhakylmänkukan? Voitteko uskoa, että minulta meni ilmeisesti sen paras kukinta ihan kokonaan ohi? Olin käynyt kuvaamassa 27.5. ensimmäiset avautuneet levisian kukat ja 3.6. tarhakylmänkukasta oli jo puolet kukista kuihtunut. Seasta toki nousi vielä vaikka miten paljon kukkia mutta ne hautautuivat kukkineiden joukkoon. Millainen puusilmä ei ole voinut huomata noin runsasta kukintaa sen ollessa parhaimmillaan? Olinko juuri silloin poissa kotoa vai satoiko vettä?

Ohikukkinut tarhakylmänkukka 3.6. ja sen pienempi kaveri hieman paremmassa kukinnan vaiheessa.

Noh, kerrankos sitä jää melkein puolimetrinen kukkapallo kymmenine kukkineen keskeisimmällä paikalla pihaantuloa huomaamatta. Ensi talvena tuon jättiläisen nakertaa kuitenkin myyrä viimeistä juurenkärkeä myöten ja montun pohjalla köllöttää melonin kokoiseksi palloksi pullistunut talttahammas röyhtäillen tyytyväisenä kuin Karvinen konsanaan. Jospa ei kuitenkaan. Pari kertaa myyrä on yrittänyt tuhota tuon monsterin mutta se ei ole moisista yrityksistä säikähtänyt.

Uudemmalla puolella kukkivat patjarikot.

Patjarikoilla meni myös hetkinen löytää omat paikkansa kivien kolosista mutta nyt nekin ovat päässeet alueenvaltauksen makuun. Vihreät mättäät patjarikon seassa ovat pääasiassa karpaattienkelloa, joka näyttää myös viihtyvän rinteessä. Keltatörmäkukkiakin kuvassa näkyy ainakin yksi. Ne ovat ilmeisesti melkein kaikki hengissä ja mielestäni löysin myös ainakin yhden taimen, jota en ollut itse istuttanut. Siementaimi siis. Törmäkukat ovat aika lyhytikäisiä, joten siementaimet saavat minun puolestani kukkia siellä, minkä paikan itselleen sattuvat valitsemaan. Valkoinen mätäs aidan heti edessä on amerikanvuokko.

Amerikanvuokko patjarikkoa juurellaan. Rikkaruohojakin on muutama.

Amerikanvuokkoja kukkii rinteessä nyt kaksi mutta onnistuin valikoimaan tähän postaukseen sellaiset kuvat, joissa sitä toista ei näy. Se ei ole vielä noin iso kuin edellisen kuvan kaunistus mutta näkyy kuitenkin kadulle kivasti. Siinä on myös kasvi, joka saisi minun puolestani hieman levittäytyä rinteeseen mutta en ole löytänyt puutarhastani vielä yhtäkään amerikanvuokon siementainta. Vuokkoja on kuitenkin kolmessa eri kukkapenkissä, joten voisi kuvitella edes johonkin tulevan siementaimia. Suurin osa istutetuista on kuollut, joten ehkä tämä primadonnavuokko ei vain suostu viihtymään ihan missä tahansa. Vaaleanpunainenkin amerikanvuokko olisi muuten kiva saada. Se sopisi aika kivasti kivikkorinteen värimaailmaan.

Ei kukkia mutta japaninmaksaruohon viereen oli tullut aivan ihana sammalmatto.

En tiedä, mikä tuo sammal on lajiltaan tai mistä se on keksinyt juuri tuohon tulla mutta se saa ehdottomasti jäädä. Maksaruohon lehtien sävy korostuu aivan eri tavalla kiviä kuin kirkkaan vihreää sammalta vasten. Oli muutenkin aika sopivaa minusta, että juuri japaninmaksaruohon viereen kasvoi samettisen pehmeä sammal. Rinteen ja oikeastaan koko puutarhani tyyli on kaukana japanista mutta ehkä pieni japani-viittaus on ihan hauska yksityiskohta kaiken sekametelin sekaan. Toisaalta tiivis sammal estää myös rikkaruohoja kylväytymästä kivien koloihin. Kitkin muutama päivä kuvaamisen jälkeen koko rinteen ja sain vain vajaan kottikärryllisen rikkaruohoja, vaikka nyhdin rinteestä useamman ison oreganon ja lemmikkimättään ihan pikkuisten rikkaruohojen lisäksi.

Puupioni kukkii ensimmäisen kerran.

Puupioni ei ole kivikkorinteessä mutta pakko oli sen ensikukinta ympätä mukaan ennen kuin kukinta on ohi. Joku (ehkä kotilo) oli vähän maistellut nuppua, joten terälehdissä on reikiä. Se ei kuitenkaan pionin kauneutta latista.

Alkukesän unohdetut

Alkukesän hektisyydessä käy välillä niin, että jonkun kasvin kukinta jää huomioimatta arvoisellaan tavalla. Keräsin tähän juttuun kesäkuun aikana kukkineita kasveja, jotka eivät ole syystä tai toisesta mahtuneet muihin postauksiin mutta jotka ansaitsevat ilman muuta saada palstatilaa.

Patjarikko 'Peter Pan' muuttaa kauniisti kukan väriä tummanpunaisesta hempeään pinkkiin.

Jostain syystä patjarikkojen suku oli jäänyt minulta melkein huomiotta aivan viime vuosiin saakka. Tummanpunaista patjarikkoa minulla on ollut kivikkorinteessä useamman vuoden ajan eikä minulla ollut mitään sitä vastaankaan mutta kasvi ei herättänyt missään vaiheessa sellaista innostuksen kipinää, että näitähän pitäisi ehdottomasti saada lisää. Toissa kesänä silmiini osui marketin hyllyssä 'Peter Pan', jolla ei ollut hintaakaan kuin pari euroa ja niinpä annoin kasville mahdollisuuden. Lykkäsin puskan muutamaan osaan jaettuna nuotiopaikalle kivireunuksen laitaan ja vaikka ne kukkivat viime vuonnakin ihan nätisti, ne eivät päässeet blogiin saakka. Eivät vain saaneet aikaiseksi sitä kuuluisaa vau-efektiä. Tänä kesänä patjarikot osoittivat, mihin niistä on. Niiden kukinta on ollut runsasta ja varsinkin nuotiopaikan Petereille annoin nyt luvan lähteä valloittamaan kukkapenkkitilaa ihan vapaasti. Taidanpa jopa avittaa niiden levittäytymistä jakamalla kasvia sopiviin paikkoihin.

Kivikkorinteen tummanpunaiset patjarikot kukkivat myös runsaasti.

Kivikkorinteessä tummanpunaisilla patjarikoilla on ollut lupa levittäytyä vapaasti kivien koloihin mutta ne ovat käyttäneet oikeuttaan hyvin maltillisesti. Toisaalta, eipähän ole myöskään tullut patjarikko-ongelmaa. Harmillisesti sammalleimujen ja patjarikkojen kukinta ajoittuu samaan aikaan enkä ole ihan varma, pidänkö tuosta tummanpunaisen ja räikeän pinkin liitosta. Taustalla on vielä keltaista kevätvuohenjuurtakin kukkimassa yhtä aikaa. Olisi mukavampaa, jos nuo massakukinta-ajat menisivät lomittain, niin ei tulisi isoja kukintataukoja eikä silmää häiritseviä riitasointuja.

Kivikkorinne kesäkuun puolivälissä.

Suunnitelmissa on pikku hiljaa kaivella rinteen alaosasta nurmikkoa pois ja korvata sitä sammalleimuilla. Nyt olen vähän tuumaillut, että takimmaisen mättään sammalleimua voisi siirtää kokonaan rinteen juurelle pihaantulon lähistölle ja laittaa sen tilalle jotain heinäkuun alkupuolella kukkivaa kasvia. Olisi kiva lisätä myös rinteen oikeassa laidassa olevaa vaaleakukkaista 'Candy Stripes' -sammalleimua. Ehkä sitä voisi laittaa yhden lämpäreen rinteen keskivaiheille tummanpunaisten patjarikkojen luo?

Tähtilevisia 'Little Plum' aloitti kukinnan jo heti kesäkuun alussa ja jatkaa edelleen.

Jos patjarikkojen tie sydäntäni lähelle on ollut hidas, niin levisiat valloittivat sen saman tien siitäkin huolimatta, että tähtilevisia 'Little Plum' kasvoi hyvin kituliaasti ensimmäiset pari vuotta ja syysaleista löydetty kesälevisia 'Elise' kuoli jo heti ensimmäisenä talvenaan. 'Little Plum' alkoi parin ensimmäisen vuoden jälkeen kasvaa reippaammin ja olen saanut siitä paljon siementaimiakin, joita kasvaa nyt eri puolilla puutarhaa. Se ei ole tarvinnut minkäänlaista talvisuojausta tai mitään muutakaan hyysäämistä ja kukkii runsaasti heti touko-kesäkuun vaihteesta ainakin heinäkuulle saakka ja usein elokuussa alkaa uusi kukinta. Miten upea kasvi!

'Little Raspberry' aloitti kukinnan hieman myöhemmin mutta sitäkin räväkämmin.

'Little Plumin' menestyksen rohkaisemana hankin viime kesänä sen kaveriksi tähtilevisia 'Little Raspberryn', joka on väriltään aika rohkea anilliininpunainen. Ei kuitenkaan ihan noin neon mitä kuvassa. Se talvehti yhtä hyvin kuin puolen metrin päässä asusteleva "vanhempi kollegansa" eikä todellakaan kursaillut kukkimisen kanssa. En tiedä, ottiko se mallia sammalleimuista, mutta kukinta myös meni niiden tapaan kerralla ohi. Onneksi olin kotona ihailemassa sitä. Nyt on jännä seurata, tuleeko tällekin uusintakukinta elokuussa. Ja koska vanhan sanonnankin mukaan ei kahta ilman kolmatta, tänä kesänä mukaan on tarttunut valkoinen tarhalevisia. Mieluummin hankin lajikenimellisiä kasveja mutta levisioita tulee sen verran harvemmin vastaan, että sen kerran kun löytyy mieleisenvärinen kukkiva yksilö, se pitää saada.

Hyvin kukkii uusin hankintakin.

Hieman jännittää tarhalevisian talvenkesto mutta jospa se menisi siinä missä muutkin. Kaikki kivikkorinteen levisiat kasvavat samalla alueella noin puolen metrin välein toisistaan, joten niillä luulisi olevan samanlaiset kasvuolosuhteet. Levisioiden alue onkin varsinaista herkkunurkkausta, sillä siellä kasvaa myös viime kesänä Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalta saadut kissankäpälät. Isoin taimi kukkii nyt peräti kymmenen kukkavarren voimin ja toisessa pienemmistä on yksi kukkavarsi. Kerrassaan hurmaava kasvi on tämäkin!

Pinkki kissankäpälä olikin erittäin haastava kuvattava. Tämä on se isoin yksilö.

Yritin kuvata mäkitervakkoa mutta kuvaan pölähtikin puutarha-apulainen.

Takapihan niittyrinne ei ole ollut kovin runsaskukkainen vielä kesäkuussa. Keväällä siellä kukki pari esikkoa ja myöhemmin muutama ahomansikka. Metsäkurjenpolvista toinen kukkii kolmen kukan voimin, ojakellukka on hengissä mutta ei jaksanut kukkia. Muutama koiranputki aloitti kukinnan samoihin aikoihin mäkitervakon kanssa ja päivänkakkaroita on jokunen nupullaan. Olen istuttanut niitylle myös kissankellon pikkutaimia mutta niitä on hankala ohikulkiessa huomata enkä ole asiakseen ottautunut niitä etsimään. Löytyvät ne viimeistään sitten kun joskus kukkivat. Niittyrinne on hyvin kuiva ja varmasti myös hapan ympärillä olevan kuusikon takia, joten istuttelen tai kylvän sinne vähän sitä sun tätä ja katson, mitkä kasvit siellä alkavat viihtyä.

Karhunlaukkaa ja joku salamatkustaja. Ehkä sitruunamelissa?

Karhunlaukan vuosia sitten tehdyt siemenkylvökset eivät koskaan itäneet mutta onneksi sitä oli myynnissä viime vuonna taimipäivillä. Pikkutaimet selvisivät hyvin talvesta mustaherukan alla ja pääsin näkemään ensimmäisen kukinnankin. Maistoin yhdestä lehdenkärjestä pikku palan ja odotan kovasti sitä, että kasvusto leviää isommaksi ja pääsen käyttämään laukkaa ruuanlaitossa. Karhunlaukan mukana tuli myös joku sitruunantuoksuinen salamatkustaja, joka näyttää leviävän vähän turhan innokkaasti. Kitkin kaikki karhunlaukan ympärille ilmestyneet taimet pois mutta kauimmaisen verson jätin vielä odottamaan lopullista päätöstä. Sen voisi ehkä siirtää yrttilavaan, niin se ei valloittaisi karhunlaukalle varattua aluetta.

Kamomillasta on nyt kerätty ensimmäinen sato teeaineksia.

Kasvimaalla kasvu etenee koleasta kesäkuusta huolimatta tasaiseen tahtiin. Retiisit on syöty, melkein kaikki jopa itse. Ainoastaan viimeisissä retiiseissä alkoi näkyä kaalikärpäsen toukkia ja niistäkin vain yksi piti viskata kokonaisena kompostoriin. Tuleville vuosille laitetaan siis muistiin, että retiisiä kannattaa kylvää niin varhain kuin mahdollista eikä lainkaan enää toukokuun lopulla, jolloin kaikki menisivät todennäköisesti toukkien suihin. Kylvin muutama päivä sitten pikkuisen erän tomaattien juurelle. Katsotaan, kuinka niiden käy. Varmaan teen vielä heinä-elokuun vaihteessa uuden kylvöksen. Syksymmällä ei yleensä ole ollut niin suurta riesaa tuholaisista.

Viime kesänä suolle siirretty kellukka.

Viime vuonna kaksi siemenkirjeestä peräisin olevaa kellukkaa kukki ensimmäistä kertaa. Kumpikin on hengissä ja on kukkinut runsaasti kesäkuun alkupuolelta lähtien. Kolmas taimista kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Siemenet oli kerätty 'Mai Taista' mutta toistaiseksi ainoastaan yksi taimista on emonsa tapaan kerrannainen. Persikkaisen kerrottukukkaisen siirsin suolle tavallisen ojakellukan tilalle. Tänä vuonna ensimmäistä kertaa kukkiva taimi on aikalailla samanvärinen kuin suolle siirretty yksilö, mutta se ei ole ainakaan vielä kerrannainen. Saatan kuitenkin siirtää sen vielä suolle toisen kaveriksi, sillä ei tuolla toisellakaan ensikukinta ollut niin kerrottu kuin tänä vuonna.

Ja tässä vielä suon kellukka alhaaltapäin. Kerrannaisuutta löytyy ihan mukavasti.

Keltaisemmalle kellukalle en keksinyt viime kesänä sopivaa paikkaa, joten se jäi niille sijoilleen kärhökaaripenkkiin. Se ei edelleenkään oikein istu juuri siihen kohtaan mutta olkoot niin kauan, että sopivampi paikka löytyy. En ole kovin suuri keltaisen ystävä mutta kellukassa keltainen on sen verran hillittyä sävyä ja pieninä yksityiskohtina, että menee ihan hyvin. Kukatkin ovat kirkkaimmillaan juuri auenneina ja alkavat pian vaaleta, jolloin niiden sävy muuttuu paljon pehmeämmäksi.

Kellukka 'Mai Tain' keltakukkainen siementaimi.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä on nuotiopaikan takana kukkiva tarhatiarella 'Pink Skyrocket'. Sain viime kesänä jaettua alkuperäisen yksilön kahtia ja äskettäin äidiltäni tuli pieni taimi kolmanneksi. Tiarellan lisääminen alueelle jatkuu kun se kerran näyttää viihtyvän siellä. Tyhjää tilaa nimittäin riittää vielä, sillä osa punahatuista on kuollut. Aion jakaa myös siemenestä kasvatettua keijunkukkaa tiarellan kaveriksi, sillä niiden värit sopivat upeasti yhteen.

Tarhatiarella 'Pink Skyrocket' ja keijunkukka taustalla.

Tässäpä olivat ehkä tärkeimmät kesäkuun unohdetuista. Tämä postaus on tehty reilu viikko sitten melkein valmiiksi. Olin nimittäin viikon reissussa ja tulin vasta myöhään eilen illalla kotiin. En ehtinyt missään välissä pysyä blogimaailman mukana, jos olette ihmetelleet, kun en ole käynyt kommentoimassa mitään. Yritän taas hypätä mukaan kelkkaan kunhan karistan reissupölyt niskastani ja pääsen perille, mitä omassa puutarhassa on tapahtunut sillä aikaa. Pikaisen kierroksen jo teinkin äsken mutta sade vähän pilasi tunnelmaa.

Kasvisiirtoja

Ensimmäinen siperiankurjenmiekka kukkii.

Eilen oli kasvinsiirtopäivä ja viimeisten taimiruukkujen tyhjennyspäivä. Loppujen lopuksi suurin osa toimenpiteistä kohdistui kärhökaaripenkkiin ja suolle, sillä tapahtui pari ketjureaktiota. Ensimmäinen ketjureaktio sai alkunsa, kun viiime viikon lopulla kaivoin kärhökaaripenkistä liian tunkeilevan isotähtiputken Tutkimusmetsän puutarha -blogin Marjukalle. Hän mainitsi viime kesänä etsivänsä tummanpunaista tähtiputkea ja minullahan niitä oli ylimääräisenä. Kävimme viikonloppuna sillä suunnalla, joten puska (ja sille toisesta penkistä otettu lajitoveri) kulki kätevästi mukana ja minä sain Marjukalta vaihdossa peräti kolme pientä mätästä pinkkiä kissankäpälää.

Pinkit kissankäpälät pääsivät kivikkorinteestä talven aikana kuolleiden seittimehitähtien ja maksaruohon paikalle. Tässä yksi taimista.

Isotähtiputken jättämä aukko vielä laajeni, kun vuosi sitten perennasiemenkirjeestä kasvatetut kellukat alkoivat kukkia ja totesin niiden olevan aivan vääränlaisia juuri siihen kohtaan. Väliaikaisesti ne olikin sinne istutettu kun ei ollut minkäänlaista tietoa siitä, millainen kukka niihin tulisi. Siemenet on kerätty tarhakellukka 'Mai Taista' mutta lähistöllä oli muitakin kellukoita, jotka selvästi ovat osallistuneet pölytykseen. Samasta siemenerästä tuli nimittäin kaksi ihan erinäköistä kasvia, joiden kukkia vertasin suolla kukkivaan ojakellukkaan. Ojakellukkakin on ihan kiva mutta eiväthän sen kukat yhtä värikkäitä ole kuin jalostetumpien kellukoiden. Lisäksi ojakellukka tekee valtavasti siementaimia, jos ei huomaa nyppiä kuihtuneita kukkia ajoissa pois.

Vasemmalla ojakellukka, kaksi oikeanpuoleista kukkaa oli pienemmässä kellukassa.

Pienempi kellukoista tekee melkeinpä kirkkaankeltaisia kukkia, jotka näemmä haalistuvat kukinnan edetessä persikkaisiksi. Kukat ovat ojakellukan kukkiin verrattuna puolet pienempiä mutta todennäköisesti kukista tulee suurempia kunhan taimi kasvaa. Keltainen on hiukan hankala väri yhdistää muihin kasveihin puutarhassani, joten jätin kellukan vielä niille sijoilleen odottelemaan. Isompi kellukoista siirtyi suolle ojakellukan tilalle. Sen kukissa näkyy selvästi 'Mai Tain' perimää, sillä kukat ovat selvästi kerrannaisia ja värikin täsmää. Kerrannaisuutta ei ole ainakaan vielä yhtä paljoa kuin netin mukaan 'Mai Taissa' pitäisi olla ja kukan kokokin on hädin tuskin puolet luvatusta kolmesta senttimetristä. Joka tapauksessa kukka on kauniimpi kuin ojakellukalla ja todennäköisesti tämäkin komistuu taimen kasvaessa isommaksi.

Ojakellukka taas vasemmalla ja siemenestä kasvatettu kellukka oikealla.

Ojakellukasta oli kasvanut suon pohjalla valtava puska mutta se lähti yllättävän sievästi pois. Juuristo oli hyvin pinnassa, vaikkakin laajalle levittäytynyt, joten ei tarvittu kuin pieni vääntö talikolla ja kasvi oli nostettu. Kellukka oli pitänyt mullankin rikkaruohottomana, joten suon päivitys kävi leikiten. Nyt vain toivotaan, että 'Mai Tain' jälkeläinen viihtyy nurkassa yhtä hyvin kuin ojakellukka. Aurinko pilasi kuvan laadun mutta kellukan pehmeä persikansävy toimi minusta aika kivasti sen vieressä kasvavan rotkolemmikin kanssa.

Ojakellukalta jäi melkoisen iso aukkopaikka pienemmän kellukan täytettäväksi.

Kellukasta vasemmalle rotkolemmikkien edessä suo-orvokki on alkanut tuuhettua mukavasti. Siirsin metsästä kaksi pientä mätästä suon takalaidalle pari vuotta sitten (maanomistajan luvalla tietysti). Ne kukkivat viime vuonna jo pienesti mutta tänä vuonna kukkia oli paljon enemmän ja sen myötä orvokin kukintakin kesti pidempään. Kellukan oikealla puolella tuoksumatara on lähtenyt levittäytymään kuunliljojen väliin, johon sen toivoinkin seuraavaksi suuntaavan. Siitä on lyhyt matka marjapensasalueen aluskasviksi, joten lääniä riittää tuoksumataralla vallattavaksi. Vähän kuritin sitä viime kesänä, ettei se valtaisi koko suon pohjaa alleen, mutta pienijuurisena sekin lähti helposti nyhtämällä. Lähtöpassit saisi, jos se pitäisi juurillaan tiukasti kiinni joka ikisestä kivestä, minkä vain maan sisästä sattuisi löytämään.

Suo-orvokki kukki touko-kesäkuun vaihteessa.

Palataan takaisin kärhökaaripenkkiin. Kellukalta (ja talven aikana kuolleelta jouluruusulta) vapautunut tila on juuri täydellinen himalajanesikoille, jotka käänsivät kukkansa aivan väärään suuntaan takapihalla luumutarhassa. Kärhökaaripenkissä esikot ovat polun pohjoispuolella, joten kukat kääntyvät juuri täydellisesti polkua kohti. Siirsin esikoiden kaveriksi myös pienet vaaleajouluruusun taimet luumutarhasta. Siinäpä toinen kasvi, joka kannattaa istuttaa pääkatsomissuunnasta pohjoiseen. Esikoiden takana on myös yksi siemenestä kasvatettu alppiruusu, jonka ehkä siirrän myöhemmin taaemmas penkkiin viimeisen isotähtiputken tilalle. Rodo mahtuu kasvamaan vuoden tai pari kokoa noiden pienempien kasvien kaverina. Isotähtiputki saa vielä rehottaa omalla paikallaan, niin on jotain näyttävän kokoista ja näköistä kasvia siperiankurjenmiekkojen, ranskantulikukan ja kärhöjen seurana. Yksi siperiankurjenmiekoista on muuten juuri se aloituskuvassa kukkiva yksilö. Sain sen Navettapiialta viime kesänä ja hän mainosti sitä takuuvarmaksi kukkijaksi. Sitä se todella näyttää olevan, sillä avonaisen kukan lisäksi siinä on pari kukkavartta tulossa.

Isotähtiputkelta ja kellukalta vapautunut tila näyttää vielä toistaiseksi hyvin paljaalta mutta kyllä se siitä aikanaan täyttyy.

Luumutarhasta poistettujen esikoiden ja jouluruusujen tilalle istutin tämän kevään perennakylvöksistä punahattuja. Menivät kymmenen sentin välein, sillä vähintään puolet kuolee kuitenkin ensi talvena. Aurinkopenkissäkin tapahtui pieniä muutoksia. Aivan penkin päässä varjokujan portilla oli muutama tummanpunainen syysleimu, jotka eivät kuitenkaan viihtyneet siellä eivätkä oikeastaan mahtuneetkaan kunnolla kasvamaan. Koska kivikkorinteen päädystä kuoli talven aikana ritarinkannus ja myskimalva, sinne tuli sopivasti tilaa leimuille. Vieressä on valkoista syysleimua, joten kivikkorinteen päätyyn muodostui nyt perhosten ja pörriäisten iloksi isompi leimuryhmä. Rinteen juurelta kaivoin pois yhden ison mättään oreganoa. Sen tilalle siirtyivät aurinkopenkistä punatähkä ja vesimyyrän lahjoittama mukulaleinikki. Näkyvin muutos aurinkopenkkiin tuli, kun siirsin sieltä kymmenkunta ukkolaukkaa suon laidalle.

Ukkolaukat ovat kansoittaneet aurinkopenkin. Etualalla matalampien kasvien seassa kasvavat laukat saivat lähdön.

Niin komea kun ukkolaukkojen muodostama pallomeri olisikin etupihan komistuksena, niiden keltaiseksi kuihtuvat lehdet pilaavat tunnelmaa pahasti. Penkin takalaidassa ne eivät niin pistä silmään toisin kuin matalien maksaruohojen, sammalleimun ja tarhakylmänkukkien seassa, saati sitten keskellä kulkuväylää, johon yksi sipuli oli keksinyt itsensä sijoittaa. En ole ennen siirtänyt kukkivia ukkolaukkoja mutta enpä yrityksessä mitään menetäkään, kun laukkoja on vaikka muille jakaa. Suon laidalla oli ennestään kaksi ukkolaukkaa, jotka saivat nyt mukavasti kavereita. Korkeat kuunliljat peittävät laukkojen lehdet helposti ja tuoksumatara vielä varmistaa, ettei mitään jää näkyviin. Katkoin kuvan ottamisen jälkeen lopuillaan olevat kukat kompostiin, niin ei tule suolle laukkaongelmaa.

Laukat tuovat korkeutta ja rajaavat vielä selkeämmin näkymää marjapensasalueelle.

Yllä olevan kuvan oikeassa etunurkassa kasvava "heinämätäs" on valkosipulia. Jätin pari vuotta sitten kasan valkosipuleista katkottuja kukkavarren (=skeippien) alkuja siihen ja nehän lähtivät itämään. Valkosipulin itusilmut selvästi osaavat kehittyä loppuun irrallaan emokasvista, vaikka itse nuppu olisi vasta pikkuinen pullistuma kiekuraisen skeipin jatkona. Ei siis kannata jättää niitä ihan mihin tahansa lojumaan, vaan katsoa sellainen paikka, missä mahtuu hyvin pitämään pientä itusilmukasvattamoa. Tuollaisesta pehkosta on kätevä käydä alkukesän aikana ennen varsinaista valkosipulin sadonkorjuuta napsimassa kulloinkin tarvittava määrä valkosipulia ruuanlaittoon. Voi kerätä joko vihreää vartta tai sitten nykäistä myös pienen sipulinalun sieltä syötäväksi. Ensimmäisenä vuonna paikalla kasvaa vain matalia, heinämäisiä varsia mutta toisena vuonna valkosipulitupsu käy näemmä ihan koristekasvista. Nuo on siirrettävä tai syötävä tämän kesän aikana pois, sillä ensi vuonna ne olisi jo tunnistettavissa valkosipuliksi.

Päivän kärhönä on majapenkin majassa kiipeilevä 'Albina Plena'.

Mitähän sitä tänään siirtelisi? Siis muuta kuin voikukkia ja rönsyleinikkejä kompostiin...