Haaste: Kuukauden moka

Nytpä osui ja upposi Kristiina K:n kuukauden haaste. Eilinen iltapäivä ja ilta meni nimittäin alkukuusta tapahtuneen mokan jälkiseuraamuksia siistiessä eikä urakka ole vieläkään loppunut. Seuraava kertomus sopii kaikille niille, joilla on tapana pitää missä tahansa kaapissa, varastossa tai laatikossa kuiva-aineita ja jemmata ehkä pikkuisen ylimääräistäkin pahan päivän varalle, vähän niin kuin varmuusvarastoksi. Ottakaa tästä opiksi tai naurakaa makeasti! Meillä on keittiössä aika huonosti tilaa säilytellä isompaa määrää tavaraa, joten hankimme muutama vuosi sitten pari muovista varastolaatikkoa, joihin keräsimme pitkään säilyviä elintarvikkeita vaatehuoneessa säilytettäväksi. Ai että, kun on ollut kätevää ostaa tarjouksesta kerralla vaikkapa useampi pussi pastaa, kaurahiutaleita tai jauhoja ja hakea niitä sieltä käyttöön, kun keittiön laatikosta on kyseinen tuote yllättäen loppunut. 

Varmuusvarastolaatikko.

Mahdollisuuksia mokaamiseen on houkuttelevan paljon. Päiväykset vähintäänkin ovat vaarassa paukkua mutta sehän harvemmin haittaa kuivatavarassa. Käyn itse laatikot perusteellisesti läpi muutaman kerran vuodessa ja aika usein muistan jopa tarkistaa ennen vasta ostetun avaamista, että olisiko varastoissa ollut vanhempaa. Nyt ei siis ollut sellaisesta mokasta kyse, vaan siitä, että alkukuusta kävin lisäämässä toiseen laatikkoon jotain. Laatikko oli aika täynnä ja juuri sillä hetkellä ei ollut mukamas aikaa järjestellä sisältöä niin, että kannen olisi saanut kunnolla kiinni. Myöhemmin se sitten unohtui ja boksi oli pari viikkoa avonaisena vaatehuoneessa. Eilen oli sopiva hetki ottaa laatikot ulos inventaariota varten ja lajittelin reippaasti tavaroita makuuhuoneen lattialle päiväysjärjestykseen. Sivusilmällä rekisteröin toisen laatikon pohjalla jotain "roskaa" ja ajattelin, että mikähän paketti siellä on levinnyt. Jauhopussin päiväystä katsoessani tuli mieleen, että siinä laatikossa ei pitänyt olla siemeniä, rouheita tai ylipäätään mitään niin tummaa.

Lajittelut jäivät kesken, kun kurkkasin laatikon pohjalle ja näin nämä satoine kavereineen. Osa kuolleita, osa hyvinkin eläviä.

Perhekin mykistyi hetkeksi, kun kutsuin heidät katsomaan näkyä. Eipä siinä muu auttanut kuin tutkia, mistä paketista ötiäiset ovat mahdollisesti tulleet ja mitä ne edes ovat. Isäntä otti huolehtiakseen jälkimmäisen ja minä tutkin lasten kanssa, miten iso osa laatikon sisällöstä on pilalla. Sain siinä samalla kuulla, että lapset olivat nähneet muutaman samanlaisen koppiksen jo aiemmin tällä viikolla muissa huoneissa. Lajiksi paljastui leipäkuoriainen ja todennäköisesti ensimmäiset olivat tulleet nuudelipaketin mukana. Ainakin nuudelit oli tuhottu aika perusteellisesti. Melkoisen vahvat hampaat noilla kuoriaisilla on, kun elintarvikkeiden muovipakkausten lisäksi ne olivat järsineet nuppineulan nupin kokoisia kuoppia itse varastolaatikon pohjaan. Olivat yrittäneet mokomat karkuun laatikon pohjan kautta mutta eivät onneksi olleet vielä sieltä saaneet läpireikää aikaiseksi.

Nuudelit olivat jauhon ja silpun sekoitusta. Kuoriaisia oli sisältö mustanaan.

Myös kaksi spagettipussia (Myllyn Paras) oli täydellisesti vallattu mutta minusta tuntuu, että todennäköisemmin ulkomaisen tuotteen mukana tulee ylimääräisiä proteiinilisiä kuin kotimaisesta tuotteesta. Spagetit olivat heti nuudelipussin alla laatikon pohjimmaisina, niin olivat helppo kohde kuoriaisille. Lopulta suoraan hävitettäväksi menivät molemmat spagettipussit, yksi makaronipussi ja yksi nuudelipaketti, eli ei onneksi kovin paljoa. Ehjiltä näyttäneet laatikon ruokapaketit käytetään mahdollisimman pian pois ja tarkistetaan siinä samalla, ettei seassa ole kuoriaisia tai niiden toukkia. Ja lienee sanomattakin selvää, että laatikko sisältöineen pysyy tyhjenemiseen saakka näkösällä paikalla keskellä lattiaa ja kansi tiukasti kiinni. Tänä viikonloppuna ruuaksi tehdään jotain nuudeleista ja jättiannos makaronilaatikkoa. Kyseisessä laatikossa kun oli peräti kuusi pussillista makaronia. Leipomisurakkaakin piisaa, jotta saadaan viljapohjaiset tuotteet vähemmäksi ja vainoista mahdollisesti selvinneille kuoriaisille vähemmän piilopaikkoja. Himputti, kun pitikin mennä joulun alla ostamaan lähikaupasta valikoimasta poistuvia jauhoja monen monta pussillista!

Spagettipusseissa oli paljon reikiä ja jonkun verran kuoriaisiakin mutta spagetteja oli syöty nuudeleita vähemmän.

Kuvat on otettu ulkona, sillä laatikko saastuneine sisältöineen kiikutettiin ulos melkein -20 asteen pakkaseen. Myös keskuspölynimurin pölysäiliö tyhjennettiin saman tien ulos, jotta koppiaiset eivät möngi sieltä takaisin sisätiloihin. Mitään en olisi mahtanut sille, että kuoriaisia tuli elintarvikkeen mukana kotiin. Sen sijaan olisin voinut estää niiden leviämisen ympäri huushollia laittamalla kannen kiinni. Ja todennäköisesti olisin sitä tehdessäni joutunut ottamaan laatikon pois vaatehuoneesta ja huomannut kuoriaiset jo silloin. Nyt ötökät ehtivät lähteä vaeltamaan ties minne ja minun pitää käydä myös kaikki keittiön kaapit läpi erityisen tarkasti. Vaatehuoneen ja makuuhuoneen siivosinkin perusteellisesti eilen. Kukahan sitä oikein kuvitteli ottavansa oikein rennosti nämä ensimmäiset kunnon vapaapäivät kahteen viikkoon?

Ystäviä puutarhan täydeltä

Varsin koleaa mutta aurinkoista ystävänpäivää! Tänä vuonna ei ainakaan täällä päin tarvitse viettää ystävänpäivää harmaassa ja ankeassa säässä, sillä aurinko helottaa melkein pilvettömältä taivaalta. Joka paikka on paksun kuuran peittämää ja puiden latvat loistavat valkoisina. Tintit ovat alkaneet sirkuttaa keväisen iloisesti ja pari tikkaakin jo rummutteli reviiriään muille lajitovereille tiedoksi. Kovilla pakkasilla myyrien jälkiä ei ole enää näkynyt niin paljoa kuin alkutalvesta mutta lieneekö harhaa vai olisiko oikeasti myyräkanta jo alkanut romahtaa. Se taitaa selvitä vasta keväämmällä. Jäniseläinten jälkiä näkyy sen sijaan harmillisen paljon. Jokunen viikko sitten puutarhassamme kierrelleet ilvekset eivät selvästi ole saaneet kovin montaa pupupaistia napattua.

Takapihalla kulkee ihan vakioreitti, jonka lisäksi puput ovat pomppineet luovasti ympäri pihamaata.

Pensasaitojen leikkaukseen on ilmeisesti haettu lisäoppia ja jatkettu aiemmin kesken jäänyttä urakkaa.

Koivuangervoaitaa puput ovat kurittaneet jo melko ronskin ottein. Reunimmaisessa puskassa ei enää kovin montaa ohutta oksaa ole ja paksumpiakin on kaluttu lyhyemmiksi. Nyt aidan muoto on sentään vähän tasoittunut, kun puput huomasivat jonossa seuraavan pensaan. Saisivat jättää jo ensimmäiset pensaat rauhaan ja seuraavillekin riittäisi sivujen kaventaminen. Madaltaa ei saa yhtään enempää. Koivuangervojen takana alppiruusu näyttää yhtä surkealta riippuvine lehtineen kuin muutkin lajitoverinsa. Saapa nähdä, mitä kova pakkanen ja olematon lumimäärä niille tekevät. Ainakin niistä siemenistä kasvatetuista alppiruusuista näkee nyt, mitkä ovat oikeasti kestäviä näillä korkeuksilla.

Kärhökaaripenkistä on naposteltu toistaiseksi vain luvallista evästä.

Revin jo aikaisemmin talvella loistokärhöjen viimevuotisia versoja alemmas rusakoiden syötäväksi. Puput tulevat joka tapauksessa puutarhaan etsimään evästä, joten sama niille on tarjota luvallista sapuskaa. Kärhöportin loistokärhöt saivat olla pitkään rauhassa mutta nyt jänöt ovat löytäneet ne. Ensimmäisenä penkistä hävisivät ilmeisesti kurjenpolvien ja komeamaksaruohojen varret. Komeamaksaruohoja on käyty syömässä hyvällä ruokahalulla muistakin kukkapenkeistä. Ne ovatkin aika raskaita leikellä keväällä, joten syökööt jänikset nekin. Kurjenpolvien kuihtuneita varsia en muista jänisten ennen syöneen. Ihmettelin myös sitä, mihin on hävinnyt pioni tuosta kärhöpuskan oikealta puolelta. En muista leikanneeni sen varsia syksyllä pois ja tuskinpa iso pioni kymmensenttiseen hankeenkaan hukkuu. Mysteeri selvinnee lumien sulaessa.

Kärppäkin oli löytänyt tiensä puutarhaan.

Kärpän jäljistä olin erityisen iloinen. Otus oli kierrellyt pitkään autotallin ympärillä ja seikkaillut myös muualla puutarhassa. En jäänyt kovalla pakkasella tutkimaan, oliko kärppä tullut naapurin puolelta kasvimaan aidasta läpi vai jatkanut meiltä naapuriin. Upottavasta hangesta ei ainakaan minun tietämykseni riittänyt pikaisella vilkauksella selvittämään, kumpaan suuntaan matka oli mennyt. Autotallin seinustalla jälkiä oli ristiin rastiin sekaisin harakoiden jälkien kanssa, joten niistäkään en osannut päätellä tarkemmin suuntaa. Pääasia, että se oli puutarhassa seikkaillut ja toivon mukaan myös muutaman paistinkin napannut kulkiessaan.

Nämä lumihattuiset pallopäät ovat varmaankin ranskantulikukkien varsien jäänteitä.

Lunta on satanut tänä talvena niin vähän, että siitä ei ole kiittäminen puutarhan hauskoja lumikoristuksia. Sen sijaan kuurakerros paksuuntuu jokaisen pakkaspäivän ja -yön aikana, ja muodostaa hienoja palloja oksien ja versojen päihin. Muutamasta pensaasta olen käynyt välillä karistelemassa painavimpia lumikasoja pois, jos oksat ovat alkaneet uhkaavasti lähestyä maanpintaa. Seuraavan kuvan purppuraheisiangervo alkoi jo olla siinä pisteessä, joten kuvan oton jälkeen pensas vapautui enimmistä lumikuormistaan. Kuvasta näkee myös, kuinka vähän meillä on lunta. Aidan alareunasta on noin 20cm matkaa maanpintaan. Normaalivuonna lunta on ollut tähän aikaan vuodesta vähintään aidan puoliväliin asti. Nyt mahtuisi jänis mönkimään helposti aidan ali ja sitä ne ovat välillä tehneetkin.

Purppuraheisiangervosta oli tullut lumisena riippamalli.

Uusia perennansiemeniä Liisan kasvit -blogin Liisalta. Kiitos paljon!

Liisan siemenlähetys tuli jo maanantaina ja tiistaina ehdin kylvää ne. Nyt siemenet ovat hangessa muiden perennakylvösten mukana odottamassa kevättä. Esikoihin olen vähän hassuna ja varsinkin japaninesikko on ollut jo pitkään hankintalistalla, joten oli ihanaa, että Liisalla oli ylimääräisiä siemeniä. Rosoesikkokin on mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Toivottavasti kumpikin itäisi oikein hyvin ja tuottaisi elinvoimaisia taimia esikkokokoelmani täydennykseksi. Pipon laitan yleensä talvella päähän mutta sinipipopussin sisältö meni multaan. Liisa kyllä varoitti, ettei siinä välttämättä ole muuta kuin roskaa, kun emokasvi oli niin pieni, ettei siemeniä montaa edes tullut. Varmat siemenet hän tietysti kylvi itselleen ja minä seuraan suurella mielenkiinnolla, tuleeko niistä roskista mitään vai ei. Siinähän ne menevät muiden mukana.

'Cherry Nymph' on jumittunut nuppunsa kanssa tälle asteelle.

Ritarinkukka 'Cherry Nymph' työnsi nupunkärjen esiin tammikuun alkajaisiksi. Tammikuun loppupuolella nuppu oli saavuttanut nykyisen kokonsa eikä ole sen jälkeen kasvanut montaa milliä. Helmikuun aikana ritari on sen sijaan keskittynyt lehtien kasvatteluun. Jaksaakohan se edes kasvattaa nuppuaan kukaksi asti vai tyssäsikö homma ihan alkumetreilleen?

Tässäpä teille pesuvadillinen karvaisia ystävänpäivätoivotuksia!

Meiltä oli jääänyt eräänä päivänä pesuvati lattialle ja ei mennyt kauaa kun Karo keksi kokeilla, olisiko siitä nukkumapaikaksi. Olen jo aiemminkin epäillyt Karon perimässä olevan aimo annoksen kissan perimää mutta nyt se viimeistään varmistui. Eivät koirat yleensä nau'u, metsästä myyriä, kiipeile sohvan selkänojan päälle nokosille ja sullo itseään ties mihin laatikoihin ja saaveihin. Pitkään Karo yritti käpertyä vatiin kerälle ja kun se ei onnistunut, etsi kuonolleen mukavaa paikkaa vadin reunalta. Ei ollut ilmeisesti hyvä sekään, joten viimein sohvan nurkka kiilasi pesuvadin edelle. Hupaisan kuvan ehdin kuitenkin saada kissakoirastamme.

Niksi-Pirkkaa

Viimeiset ritarinkukat kera leikkoneilikan.

Maatuska Selätön puutarhuri -blogista kehotti muita bloggaajia esittelemään Niksi-Pirkka-vinkkejään. Olenkin sen jälkeen pohdiskellut olisiko itselläni mitään esittelykelpoista niksiä käytössä.

Niksi-Pirkan perinteisestä materiaalista, eli sukkahousuista, teen leca-soralla täytettyjä "makkaroita" kesäkukka- ja tomaattiruukkujen pohjalle. Niin lecasoran saa helposti talteen ruukkuja tyhjentäessä. Kätevä apu sukkahousun täyttämiseen on 1,5 litran virvoitusjuomapullo, josta on leikattu pohja auki. Samalla konstilla saa kaadettua isosta säkistä kanankakkaa pienempään purkkiin. Tulin syksyllä jemmanneeksi kaikki lecamakkarat ulkovaraston takimmaiseen nurkkaan lavakauluskannen ja sadevesitynnyrin taakse. Niinpä en saanut niistä otettua kuvia tähän hätään mutta ehkäpä tämä niksi on monelle jo ennestään tuttu eikä kuvia tarvita. Varaston ulkopuolelta löytyy myös aika tuttu konsti, jolla autetaan kompostoria pysymään sulana kovilla pakkasilla.

Multasäkki ja sen painona oleva pyyhe estävät lumen ja jään kertymisen luukun salpaan.

Tänä talvena lumet ovat olleet niin vähissä, etten saanut lapioitua kompostorille iglua tarpeeksi aikaisin. Niinpä se ehti ruveta jäätymään ja nyt olenkin vienyt sinne lisäavuksi kuumavesipulloja. Kävin myös hakemassa etupihan puolelta useamman lapiollisen lunta suojaamaan kompostorin yläosaa. Käytän vanerinpalasta ja tyhjää lannoitelaatikkoa pitämään lunta aloillaan. Jäähileinen pakkaslumi kun tuppaa valumaan keon juurelle, jos ei laita mitään esteitä. Vuorokaudessa lumi jähmettyy sen verran, että lisäavut saa siirtää toiseen kohtaan ja pikku hiljaa muurit kasvavat kompostorin yläosan ympärille. Monena talvena olen tapellut kompostoriin salpaan kertyvän jään kanssa. Tänä talvena ongelmaa ei ole ollut, sillä laitoin tyhjän multasäkin kannen päälle. Vanhasta kylpytakista taskun kohdalta leikattu pyyhe on ollut riittävän painava pitämään säkin paikoillaan, sillä sujautin taskuun puolen litran vesipullon, joka näkyy kumpareena kompostorin päällä. Nyt vain odotellaan, milloin kompostori hyrähtää kunnolla käyntiin. Sulaminen on jo sentään alkanut.

Puutarhaan liittyviä niksejä ei tullut useampia mieleen mutta paras oivallus sisätiloihin on ollut pyykkipojan virittäminen keittiön astiankuivauskaapin pohjaan. En ole koskaan tykännyt hanan päällä tai altaan reunalla lötköttävistä räteistä, jotka joko tippuvat aina altaaseen, ovat tiellä vettä ottaessa tai sitten rätin nurkka lilluu jossain altaaseen likoamaan jätetyssä astiassa. Yöks! Taisin keksiä joskus ammoisina aikoina opiskelijasolussa asuessani laittaa pyykkipojan rautalankalenkillä astiakaapin ritilään roikkumaan enkä ole siitä konstista vielä toistaiseksi halunnut luopua. Pysyy rätti aina omalla paikallaan ja kuivuukin nopeasti.

Pyykkipojille on käyttöä keittiössäkin.

Pakkaset ne vain jatkuvat. Onneksi enää ei ole ollut -30 asteen lukemia mutta kyllähän se -20 astettakin tuntuu kylmältä. Eipähän tarvitse miettiä, mikä vuodenaika on kyseessä.

Keväinen valoilmiö

Metsän reunaa keittiön ikkunasta kuvattuna.

Tammikuun lopulla se alkoi, nimittäin auringon kultaamien puiden latvojen ihastelu keittiön ikkunasta. Vielä alkuviikosta oli aika pilvistä mutta torstaina pakkasen kiristyessä -15 asteeseen pilvipeite alkoi hiljalleen väistyä ja tehdä tilaa auringolle. Aloituskuvan ottohetkellä taivas oli vielä luoteen ja pohjoisen puolella harmaan pilvimassan peittämää mutta etelänpuoleisella taivaalla näkyi jo paljasta taivasta pilvenriekaleiden seasta. Niinpä aurinkokin kultasi hetkittäin puiden latvat. Viikonloppua kohti pakkanen vain kiristyi ja kuukausi vaihtui valoisuuden puolesta unelmasäässä. Lämpötilasta voidaankin sitten olla montaa mieltä.

Sinisen viivan vasemmalla puolella oli tassutellut isompia puutarhavieraita.

Olimme perjantaina lähdössä viikonloppureissuun, kun naapuri kysyi, olemmeko huomanneet jälkiä kadun päässä. Meidän pihalla on niin paljon jälkiä muutenkin, että yhdet uudet eivät olleet pistäneet silmiin. Kadun pään koskemattomalla lumella sen sijaan sai ihmetellä edellisöisiä ilveksen jälkiä. Niitä seuraamalla selvisi, että ilmeisesti kaksi ilvestä oli tassutellut meidän talon päädystä varjokujaa pitkin etupihalle ja kiertänyt siitä siististi kukkapenkin ohi kadulle. Eivät olleet sentään rappusella istuneet mutta jos olisi sattunut oikealla hetkellä olemaan keittiössä, niin olisipa tullut hyviä kuvia. Kadun päässä toinen oli hiipparoinut lyhyillä askelilla naapurin tuija-aidan vasenta päätyä kohti ja toinen hölkötellyt nopeammin aidan oikeaan päätyyn. Naapurin lintulauta jää aidan keskivaiheille, joten varmaan kissat ovat väijyneet lintulautojen antimille oppineita cityrusakoita.

Kahden kissapedon jäljet ovat selvästi alkaneet hajaantua tässä jatkaakseen eri suuntiin.

Hetki ennen kuin saimme tietää jäljistä, olin kompostorilla käydessäni huomannut yksien jänön jälkien tulevan metsän laidasta ja tehneen täyskäännöksen takaisin tulosuuntaansa autotallin nurkalla. Voi olla, että jänis oli nähnyt tai haistanut ilvekset ja päättänyt häipyä ennen kuin kissapedot huomaavat sen tai sitten joku muu oli saanut jänön muuttamaan suunnitelmiaan. Hyvä, että häipyi takaisin metsään. Jos meillä ei olisi ollut jo kiire hakemaan lapsia koulusta, olisin lähtenyt seuraamaan ilveksen jälkiä niiden tulosuuntaan. Olisi ollut kiva tutkia, mistä päin ne ovat tulleet ja mitä puuhanneet ennen asuinalueelle tuloaan. Jälkien seuraaminen niiden etenemissuuntaan olisi ollut vielä hauskempaa mutta se olisi vaatinut naapureiden pihoilla hiipparoimista. Toivon, että ilvekset pysyttelevät vielä näillä seuduilla harventamassa rusakkokantaa. Yksi toikkaroi tänäänkin keskellä kirkasta päivää katua pitkin meidän suuntaan mutta onneksi kääntyi naapurin pihalle.

Perjantaina oli komea ajokeli.

Karolla vauhdin hurmaa.

Onneksi älysin ottaa Karon talvivaatteet mukaan reissuun. -15 astetta pakkasta on jo sen verran, että Karo ei olisi muuten viihtynyt kuin hetken ulkona. Töppöset jaloissa ja takki päällä oli mukava ottaa spurtteja järven jäällä samalla kun lapset luistelivat. Yhden kerran töppönen irtosi jalasta eikä mennyt montaa minuuttia, kun Karo alkoi pomppia kolmella jalalla. Kun sukka oli laitettu takaisin, oli taas hyvä kipitellä tutkimassa rantakaislikon hajuja ja ihan vain juosta juoksemisen riemusta. Eilen kalaverkoilla käydessä pakkasta oli -19 astetta mutta hyvin pärjäsi Karo silloinkin melkein tunnin ulkoilun ajan. Kannatti nähdä vaivaa vaatteiden ompeluun, vaikka voisi kuvitella pitkäkarvaisen koiran pärjäävän ilmankin. Eron Karon olemuksessa näki kuitenkin niin selvästi, ettei vaatteiden hyödyllisyydestä ollut epäilystäkään. Itselläkin oli mukavaa, sillä ei tuullut yhtään. Auringon lämpö tuntui jo ihan selvästi iholla ja jopa toppavaatteiden läpi.

Luistelijoita olisi pitänyt päästä paimentamaan vähän väliä.

Tämän aamupäivän ajokelissäkään ei ollut moitteen sijaa.

Kotiin palatessa keittiössä odotti kaksi kukkivaa ritarinkukkaa. Kumpikin oli alkanut aukoa nuppujaan juuri silloin kun olimme poissa kotoa. Onneksi nuppuja riittää. Lasilyhdyssä kukkiva kerrannainen valkokukkainen ritari oli aukaissut kolme nuppua kahdeksasta ja 'Picotee' kaksi nuppua kuudesta. Valkoisella ritarilla onkin jo neljäs kukkavarsi menossa. Kolmannen kukat olivat hyvin pieniä ja luulin neljännen tekevän ihan lilliputtikokoiset kukat. Aika pieniä ne ovatkin mutta eivät sentään ihan niin minejä kuin kolmannen kukkavarren kukat, joiden halkaisija oli selvästi alle 10cm. Kirjavakukkaisen 'Picoteen' kukat ovat vain hitusen suurempia, vähän yli 10-senttisiä. Kauniita kuitenkin.

Ritarinkukka 'Picotee' oli alkanut kukkia kolmannella kukkavarrellaan.

Huonekasvirintamalla, ensimmäisissä kylvöksissä tai puutarhassa ei ole tapahtunut juuri mitään raportoimisen arvoista. Seuraavan vuorokauden alimmaksi lämpötilaksi on ennustettu tänne -31 astetta, mikä olisi tämän talven ennätys. Paleltaa jo ajatuskin niin oman kuin puutarhankin puolesta. Toivottavasti ennusteet menisivät pahasti pieleen. Tämä -20 asteen pakkanenkin riittäisi hyvin, jos nenä ja posket on pakko saada jäätymään. Ja kyllä se aurinko näyttää paistavan vähän vähemmilläkin pakkasasteilla.