Kesäaika alkoi vihersisustuksella

Riippapelargoni ja samassa amppelissa asustava hopeaputous ovat talvehtineet erinomaisesti.

Pimeät, vesisateiset päivät saivat minut tekemään päätöksen, että viikonlopun tärkeysjärjestyksessä kärkisijoille kiilaavat pikkutaimet. Niille piti saada kasvivalo viriteltyä, ettei taimista tule honteloita ja heikkoja. Ongelmana oli vain pari pientä juttua, kuten täynnä tavaraa oleva eteinen, vierashuoneen harsosääski-invaasio ja vierashuoneen pöydän täyttävät ompeluprojektit. Hyökkäsin ensimmäisenä eteiseen raivaamaan ylimääräiset tavarat pois ja järjestelemään loput takaisin omille paikoilleen. En voi uskoa, mikä määrä kenkiä yhdessä huushollissa voi olla, varsinkaan kun kukaan meistä ei edes mikään kenkäfriikki ole! Varsinkin keväisin ja syksyisin pitää kaivella lapsille toppakenkien ja monojen lisäksi myös kumpparit ja välikausikengät. Kahdeksan paria kenkiä per tenava siis ja siihen päälle isännän ja minun talvikengät, kumpparit ja työkengät. Ja tietysti kaikkea muuta roinaa lasten kuravaatteista tyhjiin kukkaruukkuihin. Lopulta sain kuitenkin tarpeeksi tilaa mummon vanhalle silityslaudalle, joka toimii keväisin näppäränä lisäpöytänä siellä missä tarvitaan taimille lisää laskutilaa.

Silityslaudalle olikin jo tarvetta. Etualalla perennojen ja rucolan taimia, keskellä helmililjoja, hollanninkurjenmiekkoja sekä amaryllis, taaempana pelakuita.

Seuraavana siirsin hyvin varovasti vierashuoneesta 'Appleblossom'-pelargonin ja amarylliksen eteiseen. Nostin kummankin hetkeksi ulos ja kopistelin siellä ruukkuja, jotta mahdollisimman moni sääski säikähtäisi ja lähtisi lentoon. Muutama niistä lähtikin ja toivon mukaan tuli tempautuneeksi tuulen mukana kilometrien päähän. Jätin kelta-ansat paikoilleen, jotta ruukkuihin jääneet sääsket eivät tekisi kovin suurta ongelmaa eteisen puolelle. Perennojen taimia lukuunottamatta eteisessä on vain isoja kasveja, joille muutama harsosääski tuskin kovin suurta haittaa tekee. Ja perennatkin alkavat ulkoilla heti kun tulee vain sopivia säitä, joten en usko harsosääskien niissä kovin kauaa viihtyvän.

Jouluruusu on päässyt jo muutaman kerran suojasäillä ulkoilemaan, rosmariini ei.

Ulkoilusta puheenollen, piti viedä kompostiroskatkin taimitöiden välissä. Tällä kertaa kompostorin lukon välissä oli vain sohjoa.

Tämän talven ongelmana on meillä ollut kompostorin lukon jäätyminen. Talven mittaan on satanut sen verran monta kertaa alijäähtynyttä vettä, jotta lukkoa on saanut joka toinen kerta puhallella sulaksi. Kompostorissamme on selvä suunnitteluvirhe, sillä satava lumi, vesi tai räntä sekä kannen päältä sulavat lumet valuvat suunnilleen ensimmäisenä lukon rakosiin ja pakkasen tultua jäätyvät sinne. Kun lämpötila heijaa vuoroin plussalla, vuoroin pakkasella, on lukon välissä alituiseen jäätä. Tähän voisi vaikka joku Biolanin tuotekehittelijä vastata, mitä vikaa oli siinä aataminaikuisessa mallissa, jossa lukkona toimi vain kuminen lenkki? Sitä ei tarvinnut ainakaan naama punaisena pakkasessa puhallella sulamaan, jotta saisi kompostorin kannen auki. Toinen tämän talven ongelma liittyy myös jäähän. Kompostorin etuluukun eteen oli tullut nimittäin aikamoisen paksu jäätikkö, jonka vuoksi etuluukku ei auennut ennen kuin oli rautalapiolla hakannut jään palasiksi. Pakkaskelillä kompostorin lämmön sulattamat lumet vain vetäytyvät kauemmas mutta tällaisena vesi-räntä-lumi-talvena kompostorin etupuolelle tullut tyhjä väli olikin täyttynyt vedellä ja jäätynyt.

Aikani yritin hivuttaa luukkua irti ennen kuin totesin, että pakko ne jäät on hakata ensin pois edestä.

Palataan takaisin sisälle sen hankalamman homman kimppuun, eli ompeluprojektien jatkamiseen. Vihoviimeisistä farkkujen jämätilkuista välityönä sompailtu hame oli melko nopea homma, siitä kun ei puuttunut enää muuta kuin vyötärön ja helman viimeistely. Siitä tulikin sen näköinen, että ei paljoa ihmisten ilmoilla kehtaa kävellä. Onpahan yksi hame lisää kotona oleskeluun ja vaikka kukkapenkissä puuhailuun. Myös paljon aikaa, työtä, ompelua, purkamista ja säätämistä vaatinut farkkumekon yläosa alkoi vihdoin asettua ja päätin, että parempaa en siitä taida enää saada. Tuli siitä ainakin omasta mielestäni riittävän hyvä. Ihan en viikonlopun aikana saanut mekkoa valmiiksi, vaan surruttelin menemään loput tänä aamuna ennen töihin lähtöä.

Purin mekon yläosan palasiksi kappaleiden reunojen huolittelua varten enkä yhtä osaa ommellessani huomannut, kuka livahti sotkemaan hommat. 

Työt seis hetkeksi ja Karolle oma peti ompelupisteen viereen. Se kelpasi tilkkujani paremmin kunhan oli ensin myllätty sopivasti ruttuun.

Pikainen sovitus ennen töihin lähtöä. Pikkuisen vielä pitäisi selkäpuolta fiksailla mutta ei taida enää inspiraatio (ja taidot) riittää. Silittääkään en ehtinyt.

Nyt ymmärrän entistä paremmin, miksi mittatilaustyönä tehdyt vaatteet maksavat mansikoita. Sen toki tiesin jo ennestään, että eivät tällaiset pienemmistä tilkuista tehdyt vaatteet ihan parissa tunnissa valmistu, mutta nostan kyllä hattua heille, jotka näitä väkertävät työkseen. Tosin he kyllä varmasti tekisivät saman alle puolessa ajassa siitä mikä minulla meni ilman kaavoja tämän mekon vääntämiseen. Nyt on kuitenkin kaikki isoimmat farkkutilkut käytetty. Lopuista jämistä saa korkeintaan pikkulaukkuja, meikkipussukoita tai jonkun koristetyynyn päällisen tai vastaavaa. Yhtään niin isoa lahkeenkappaletta ei tilkkusäkkiin jäänyt, että siitä saisi mitään isompaa käsityötä aikaiseksi. Nyt saa kuitenkin ompeluhommat riittää tältä keväältä!

Leijonankidat lajiketta 'Potomac Lavender' ovat alkaneet itää. Nyt kun ei yhtään enempää nousisi taimia, niin olisi juuri hyvä.

Ompelupöytä vapautui taimille. Tilaa riittää vielä vaikka miten paljon, vaikka ompelukone onkin vielä pöydällä odottamassa äidilleni palautusta.

Kasvilamppu on ollut viime keväästä lähtien katonrajassa roikkumassa mutta heti huomenna kiipeän laskemaan sen alas. Erinomainen säilytyspaikka, etten sanoisi!

Kävin leikkaamassa reilu viikko sitten 'Viipurin punaluumusta' yhtä huonossa kulmassa kasvavaa yläoksaa lyhyemmäksi. Se oli nimittäin todella lähellä viime syksynä sadon painosta rungosta irti revennyttä oksaa ja keventämättä tulisi myös repeämään varmasti jonain vuonna. Sen tehdessään se repisi puun runkoa melkoisesti ja jopa koko latvus saattaisi kärsiä pahasti. En ole oikein päässyt selvyyteen siitä, milloin se "hyvin varhainen kevättalvi" näillä korkeuksilla on, jolloin vielä uskaltaisi luumupuita leikata, mutta päädyin nyt pätkäisemään sen pahimman oksan leveän latvaosan pois. Eipähän paina lehteen tullessaan ihan niin paljoa eikä häiritse heti alapuolella olevan ison haavapinnan paranemista. Tuskin täällä puiden nestevirtaukset käynnistyvät vielä ainakaan kuukauteen, joten toivon mukaan pieni haavapinta ehtii kuivua ennen sitä. Pitää loppukesästä tikkaiden kanssa tehdä isommat leikkaukset ja toivoa, että juuri siihen oksaan ei tulisi kovin montaa luumua. Tämänkin homman olisi muuten välttänyt sillä, jos olisi huomannut pari vuotta sitten tikapuilla kiipeillä taivuttelemaan myös latvuksen oksia vaakatasoon tai vaikka leikata jomman kumman oksista kokonaan pois.

Leikatusta luumun oksasta napsitut ohuemmat latvaosat toin tietysti maljakkoon. Nyt  ne alkavat vihertää ja toivon mukaan kukkivat pian.

Iloista maaliskuun viimeistä viikkoa!

Kevät keskeytetty

Kevät keikkuen tulevi on vanha sanonta, joka pitää joka ikinen vuosi paikkansa. Koko aurinkoinen ja lämmin maaliskuu vaihtui säälimättömään lumisateeseen ja pakkaseen. Eilen piti jopa kolata piha, kun edellisellä viikolla oli saanut edes vähän maata esiin paksun jää- ja lumikerrosten alta. Meilläkin pilkotti jo parin sentin suikale yhden kukkapenkin reunasta talon seinän sepelialueen vieressä ja löysin jopa pikkuisen vihreää. En tosin sen kummempaa kuin rikkaruohoja, mutta vihreitä ne ovat nekin. No, eipä se kevät ole ennenkään tänne vielä maaliskuussa tullut, joten hoppu pois ja pipoa uudestaan korville.

Harmaa ja suttuinen kuva ei johdu likaisesta linssistä tai tuhruisesta ikkunasta, vaan tuulessa pöllyävästä lumesta.

Tältä puolelta ehti paljastua jo kunnon suikale kiveystä ennen kuin lumi peitti kaiken uudelleen. Mustilanhortensian latvojen lisäksi myös muutama pikkujasmikkeen oksa tuli hangesta esiin.

Keikkukoot kevät ihan rauhassa ainakin vielä hetken aikaa. Huhtikuun puolivälistä alkaen saisi kuitenkin säätila muuttua minun puolestani pysyvästi lämpimämmäksi. Ei uusia lumisateita enää silloin kaivattaisi. Jatketaanpa nyt tätä juttua vihreämmillä näkymillä. Kylvimme lasten kanssa noin viikko sitten sekalaisen lajitelman siemeniä versotettavaksi. Säästin hommaa varten jostain luumutomaattilajitelmasta tulleen muovirasian, sillä siinä oli sopivasti kolme lokeroa eikä pohjareikiä, joten se sopi mainiosti juuri tähän touhuun.

Vähän huolimattomasti otin kuvia, sillä kaikki olivat yhtä epätarkkoja kuin tämä. Takana vasemmalla sinappia, oikealla sokeriherne. Edessä vasemmalla rucola, oikealla mangoldi ja uudenseelanninpinaatti.

Ei yhdestä rasiallisesta salaattiannosta koko perheelle vielä saa, mutta edes vähän vaihtelua ja tuoretta vihreää leivän päälle. Sinapin versot ovat minusta parhaita sirkkalehtivaiheessa, joten niiden tilalle saa pian kylvettyä uuden erän. Herneet maistuvat isompinakin, joten niitä käytetään alkuun hyvin säästeliäästi ja katkaistaan verso alimman lehden yläpuolelta. Silloin ne saattavat lähteä haaroittumaan ja syötävää riittää pidemmäksi aikaa. Mangoldia, pinaattia ja rucolaa ajattelin kasvattaa baby leaf -kokoiseksi mutta katsotaan nyt, kuinka pitkään niille riittää tilaa. Testasin nimittäin niiden lokerossa eräänlaista jatkuvasatoista kylvöä. Mietin kasvien järjestyksen niiden itämisnopeuden kannalta: joka toinen ryhmä itää nopeasti, joka toinen hitaammin. Tarkoitus oli syödä nopeammin itäneet pois silloin kun hitaammat alkavat vaatia tilaa. Pienet maistiaiset väleistä voi toki ottaa aikaisemminkin, kun eihän näitä malta ikuisuuksia kasvattaa.

Lähikuvasta näkee, että ihan vasemmassa nurkassa on vasta nousemassa vuonankaalia ja keskeltä salaattia. Pinaatti tosin iti vähän nopeammin kuin ennakoin, joten sillä ja mangoldilla saattaa tulla pian ahdasta.

Ei varmaan jäänyt edellisestä postauksestani mieleen se kun kerroin amerikan- ja syysvuokkojen surkeasta itämisprosentista tänä ja viime keväänä. Olin jo oikeastaan luovuttanut niiden kanssa. Yllätyinkin todella iloisesti kun heti seuraavana aamuna huomasin yhden pikkuriikkisen pienen idun pilkistävän amerikanvuokkopurkista. Joukossa oli sittenkin vähintään yksi itämiskykyinen siemen.

Muutaman päivän vanha amerikanvuokon taimi on edelleen hirmuisen pieni. Tuo valkea ei ole hometta, vaan vuokon siemenhöytyvää. Osa siemenistä on kylvetty pinnalle ja osa syvemmälle, jotta edes joku sattuisi oikealle syvyydelle.

Tulipa muuten eräänä päivänä vahingossa säikäytettyä yksi rusakonkutale liikkeelle. Viskasin lapiollisen Karon kikkareita tontin laidalle kuusen juureen ja taisin osua ainakin aika lähelle päivänokosilla ollutta pitkäkorvaa, sillä oksien seasta pomppasi hyvin häkeltyneen näköinen rusakko. Eteneminen oli päivän ajan pehmenneessä hangessa sangen vaivalloisen näköistä rämpimistä, vaikka yritin jouduttaa pomppimista parilla lapiollisella lunta. Enpä olisi arvannut, että jäniskin voi upota hankeen niin hyvin. Eläinten ystäville tiedoksi, että heittämäni lumet jäivät kauas rusakosta, mutta toivottu vaikutus niillä silti oli. Luulen, että se jussikka ei ihan hetkeen jää saman kuusen alle päiväänsä viettämään. Toivottavasti ei tule edes lähelle puutarhaani koko pienen ikänsä aikana ja kertoo kavereille ja jälkeläisilleenkin, että täällä voi saada kakkaa niskaan kesken unien.

Terttuselja onkin aika kivan näköinen hyödettävä. Meillä niissä oli jo isot silmut, joten ne lähtivät hyvin nopeasti vihertymään ja nuppuilemaan.

Laitoin muutaman oksan saamaani naistenpäivän kimppuun, joka on tosiaan kuivunut aika kauniisti, niin kuin kukkakauppias lupasi. "Kävyt" olivatkin protean siemenkotia ja ne ovat nyt auenneet.

Miten sitä onkin joissain asioissa niin yllytyshullu? Edellisen kuvan kimpusta rumasti kuihtuneita ruusuja ja neilikoita poistaessani huomasin, että protean siemenkodista karisi valtavat määrät siemeniä. Uteliaisuuttani tutkin, millainen kasvi protea onkaan ja voisiko sitä saada kasvatettua huonekasvina. Heti kun luin, että monen proteaheimoon kuuluvat lajit ovat hankalia idättää ja kasvattaa, päässäni suorastaan napsahti. Tiedättekö sen tunteen? "Jassoo, vai näin on! Varmastiko? Pakko kokeilla!" Monimutkaiset idätysohjeet kuuma-, kylmä- ja kemikaalikäsittelyineen tuntuivatkin todella haastavilta kotioloissa toteutettaviksi, mutta eipä mikään estä laittamasta siemeniä muiden idätettävien sekaan kylvölautalle. Ei mene multaa hukkaan eikä tarvitse arvailla, onko sieltä nyt joku siemen itämässä vai ei kun kaiken näkee yhdellä silmäyksellä. Toiveet itämisestä eivät ole kovin korkealla, mutta kaikkea pitää kokeilla (paitsi kortteen istuttamista kukkapenkkiin).

Proteat ja samettikukat sulassa sovussa. Kunhan saan sammarit pois välistä, laitan protean siementen päälle palan talouspaperia tai suodatinpussia siirtämään kosteutta kippuraisten siementen yläpuolellekin.

Tänään onkin aurinkoinen ja tuulinen pakkaspäivä. Taimet saavat siis nauttia valosta ja ehkä itse suuntaudun jään hakkaamisen sijaan taimien koulimispuuhiin. Mukavaa päivää!

Mitä hyödetyille oksille kuuluu nyt?

Kolmisen viikkoa sitten alkanut oksien hyötämiskokeilu päättyy tähän postaukseen. Vaahteran kukkivat oksat saivat seurakseen pihlajan lehteen puhjenneet oksat, pari tuomen oksaa sekä lähestyvän pääsiäisen kunniaksi pääsiäismunia. Yksi vaahteran oksista kehittyi kahta muuta nopeammin, joten asetelmassa kukkia on vain yhdellä kulmalla. Tuomi ei jaksanut aukaista kuin yhden kukkatertun kolmesta ja pihlajat eivät tainneet edes harkita kukkimista.

Asetelma näyttää paremmalta kun auringonvalo osuu kaikkiin vaahteran kukintoihin, mutta en saanut siinä valossa kuvaa onnistumaan. Lisäksi haaraisia ja vänkyröitä oksia oli todella vaikea asetella maljakkoon tasapainoisesti. Suunnitelma ja lopputulos eivät tässä ihan kohtaakaan. Tehkää parempi, minä näen mielessäni sen, miltä sen piti näyttää :D

Pääsiäismunat ovat oikeita kananmunan kuoria, jotka on värjätty kurkumaliemessä. Valkoiset raidat sain aikaiseksi kieputtamalla ennen värjäystä virkkauslankaa kuoren ympärille. Tähän tarkoitukseen olisi muuten kannattanut hankkia leimaamattomia kananmunia; leima erottuu värin alta selkeästi eikä sitä voi asettelullakaan koko aikaa piilotella, sillä munat pyörivät hiljalleen ilmavirran mukana.

Pari pihlaja-angervon ja mustaherukan oksaa on jo nuupahtanut, mutta suurin osa on vielä virkeinä. Tosin joku vihreä toukka oli päättänyt mussuttaa muutaman mustaherukan lehden suihinsa ja koristella latvan seitillä. Varmaankin oksaan oli joku tihutyöläinen muninut ja siitä sitten sisällä lämpimässä kuoriutui tuollainen peto. Toivottavasti niitä ei ole herukkapensaissamme enempää, sillä viime kesän marjasaldo viidestä mustaherukkapensaasta oli vajaa litra. Huikeaa... Ja ne on syöty ajat sitten. Otin otuksesta kuvan. Tunnistaako kukaan?

Minkä toukka tämä seitintekijä on?

Mitä aion tehdä toisin seuraavalla kerralla kun otan oksia hyödettäväksi?

1. Leikkaan 50cm pidemmät oksat, mitä kuvittelen tarvitsevani. Oksat lyhenevät todella paljon, jos tekee niin kuin minä ja leikkaa muutaman päivän välein uudet imupinnat. Maljakkoon asetellessakin olisi kiva, että oksat olisivat pidempiä, niin jäisi luovuudelle enemmän pelivaraa.
2. Kerään hitaammin kehittyvät oksat aikaisemmin kuin nopeasti lehteen puhkeavat. Eli tässä kokeilussa vaahtera ja varsinkin pihlaja useita päiviä ennen muita. Pihlaja-angervo oli nopea, joten sen voi kerätä jopa viikon verran muiden jälkeen.
3. Pihlajan vanhat, käkkyräiset oksat vihersivät tässä kokeilussa selkeästi nopeammin kuin sileät ja suorat, nuoret/nuoren puun versot. Eli otan pihlajasta tästä lähin vain vanhempia oksia. Sitä paitsi ne ovat mielestäni paljon kauniimpiakin :)
4. Pääsiäisvihreitä yritin, palmusunnuntaihin osui paras viherrys ja vaahteran kukinta. Siispä oksia kannattaa lähteä keräilemään 2-3 viikkoa ennen haluttua ajankohtaa.

Saiko kukaan inspiraatiota kokeilustani? Olisi mukava kuulla, mitä lajeja kokeilitte ja miten niissä onnistuitte :)

Mitä kuuluu hyödetyille oksille?

Viikko sitten kerroin aloittamastani oksien hyötämiskokeilusta. Kokeilu jatkuu onnistuneesti: mustaherukassa ja pihlaja-angervossa on jo lehtiä. Halusin piristystä lumisateiseen aamuun, joten yhdistelin niitä naistenpäivän jämäkukkien kanssa asetelmiksi.

Pihlaja-angervon lehdet tuovat asetelmaan herkkyyttä.

Krysateemiasetelma olisi mielestäni kaivannut murattia tai vastaavaa roikkumaan ja tuomaan tasapainoa.

Vaahtera ja tuomi alkavat availla ensimmäisiä kukkiaan, jotka ovat läheltä katsottuna todella suloisia. Teen niistä lähipäivinä oman asetelmansa, mutta saatte jo pienet maistiaiset.

Vaahteran limenvihreitä kukkia.

Tuomen lehtiä ja kukkia.

Ihanaa alkuviikkoa!

Oksien hyötäminen

Tuli mieleen, että pääsiäiseksi olisi kiva saada jotain muutakin vihreää kuin taimikylvökset. Rairuohoa kylvän varmaan lasten iloksi, mutta sitten tuli mieleen, että lehteen, tai jopa kukkaan, hyödetyistä puiden oksista voisi saada kivan asetelman. Olen joskus aiemmin hyötänyt koivun, omenapuun ja korallikanukan oksia. Nyt kokeilen vaahteraa, pihlajaa, tuomea, mustaherukkaa ja pihlaja-angervoa.

8.3. oksat pääsivät eteisestä sisälle lämpimään.

Kokeilu alkoi 6.3. ja koska ulkona oli pakkasta melkein 10 astetta oksia kerätessä, laitoin ne alkuun pariksi vuorokaudeksi vesiämpäriin noin 7-asteiseen eteiseen. Kastelin oksat kauttaaltaan ja laitoin muovipussin väljästi latvojen ympärille, jotta ne pysyisivät kosteina. Olen sumutellut oksia vedellä silloin tällöin, koska muuten varsinkaan kukkasilmut eivät jaksa aueta kuivassa sisäilmassa. Tärkeää on myös muistaa leikata uudet imupinnat ja vaihtaa vesi tarpeeksi usein. Jostain muistelin kuulleeni, että puuvartiset pitävät lämpimästä vedestä, joten sitä minunkin oksani sitten saavat.

Viikko keräämisestä kaikissa oksissa näkyy jo edistymisen merkkejä. Pihlaja-angervossa, mustaherukassa ja tuomessa näkyy lehdenkärkiä, tuomessa myös kukkanuppuja. Vaahteran silmut pullistelevat lupaavasti. Pihlaja on näistä selkeästi hitain. Jos ei mitään katastrofia (=pikku puutarhuri) tapahdu, niin kyllä näistä vehreä asetelma pääsiäiseksi saadaan.

13.3. vihertymistä on selkeästi tapahtunut.

Tuomen nuppuoksa.

Oletteko te muut kokeilleet puiden ja pensaiden oksien hyötämistä? Olisi kiinnostavaa tietää, mitä lajeja ja millaisella menestyksellä. Kauanko eri lajeilla kestää puhjeta lehteen tai kukkaan?