Pikkumoka loman alkuun

Ehkä kaunein valkovuokoistani.

Kevät etenee reipasta vauhtia kohti kesää ja vihdoin pääsevät puutarhatyötkin etenemään kunnolla. Toissapäivänä oli nimittäin varsinainen viimeinen työpäiväni ennen kesälomaa, vaikka eilenkin piti vielä pikkuisen tietokonehommia tehdä. Ei kuitenkaan niin paljoa, että niihin olisi koko päivä tuhraantunut ja ehdinkin hyvin olemaan ulkona suurimman osan päivästä. Aika mukava sääkin sattui; pilvipoutaa ja sen verran lämmintä, että t-paidassa tarkeni. Tänäänkin on ollut lämmintä, tosin iltapäivästä ja illasta on ripsauttanut pari sadekuuroa, mikä onkin ollut hyvä, sillä kylvöt ja istutukset tarvitsivat kastelua.

Koko mättäässä on hiukan erilaisia kukkia.

Kasvimaan syyskylvöt ovat itäneet aika kehnonlaisesti. Korkeampiin lavoihin istutetuista valkosipuleista vain keskemmällä lavaa olevat ovat lähteneet kasvuun, kun matalammissa kasvuun on lähtenyt onneksi suurin osa. Luultavasti vähäluminen talvi on syynä, sillä toissa talven jälkeen kasvuun lähtivät melkein kaikki istuttamani kynnet. Istutin pari vuotta sitten vesimyyrän takia aurinkopenkkiin valkosipuleita, joten taidanpa käydä antamassa niille kunnon annokset kanankakkaa, jotta ne kasvaisivat syöntikokoisiksi. Syksyllä kylvetyistä porkkanoista löysin huimat neljä tainta, palsternakoista yhden. Palsternakan ja yhden porkkanarivin siemenet olivat vanhoja, mikä selittänee omalta osaltaan huonoa itämistä. Tuoreemmista siemenistä kylvetyn porkkanarivin olisi kyllä pitänyt itää paremmin, joten laitan sen talven syyksi. Ripottelinkin nyt uudet siemenet entisten rivien viereen.

Himalajanesikoita, tarhajouluruusu ja valkovuokot suon laidalla.

Kylvin kasvimaalle myös papuja, herneitä sekä punajuuria, ja istutin yhteen lavaan kaksi tomaattia, esikasvatettuja salottisipuleita ja basilikaa. Samaiseen "tomaattilavaan" istutin jo aikaisemmin keväällä muutaman kyssäkaalin ja kylvin hunajakukkaa sekä veriapilaa. Toivottavasti tuo kasvien sekamelska hämäisi niin sipuleiden kuin kaalienkin tuholaisia. Kasvimaahommista siirryin istuttelemaan tomaatteja lopullisiin ruukkuihinsa siihen saakka että multa loppui. Pitää siis hakea pari pussia lisää, niin riittää lastenkin tomaattiruukkuihin. Seuraavaksi istuttelin loppuja kesäkukkia maahan. Kahdesta kasvista en edes tiennyt, mitä ne ovat. Muistaakseni kylvin ainoastaan Liisalta tulleita helokukonharjoja, joten siementen seassa on joko ollut jonkun toisen kasvin siemeniä tai sitten minuun on iskenyt pahimmanlaatuinen kasvidementia. Sirkkalehtivaiheessa kouliessa taimet näyttivät melko samalta, joten en silloin kiinnittänyt erilaisiin kovin suurta huomiota ja loppukevään aikana ei liiemmälti joutanut pohtimaan, mitä lajia mikin ruukku piti sisällään.

Mikä ihme on tämä? Kukonharjoja lienevät nuo matalammat samassa laatikossa.

Mysteerikasvit menivät kärhökaaripenkkiin hävinneiden punahattujen tilalle. Siinä ne joutavat kasvamaan ja kun taustalla on valkoisia syysleimuja, ei värienkään kanssa tule ongelmaa. Isommat punahatut ovat lähteneet yllättävän hyvin kasvuun mutta ilmeisesti kaikki viime kevään taimet ovat taas kerran hävinneet talven aikana. En kyllä ihmettele lainkaan, viime talvi kun oli mitä oli. Iloinen olen siitä, että vanhemmat punahatut ja moni muukin kasvi on selvinnyt hyvin. Keltatörmänkukkiakin oli monta hengissä, levisioista puhumattakaan.

Tulppaanisekoituksen seuraava kukkija onkin varsinainen kaunotar.

Jos talvi kuritti joitain kasveja, niin osaa se puutarhurikin olla aikamoinen tuholainen (tämä on nyt se mokaosio). Kitkin kärhökaaripenkkiä oikein kunnon flown vallassa. Voikukat lähtivät melkein itsestään irti pitkällä juurella, samoin muut rikat ja tuli niin siistiä, ettei ole tosikaan. Muutama kasvillisuuden seassa piileskellyt kotilokin kohtasi siinä samalla tiensä pään ja liiskaantui nopeasti kivien väliin. Kaikki sujui oikein hyvin, kunnes vastaan tuli ihmeen tiukassa oleva lemmikkimätäs. Minä pöljäke en siinä vaiheessa pysähtynyt ja tutkinut asiaa tarkemmin, vaan nappasin tiukemman otteen ja vetäisin kunnolla. Rutina kertoi, että nyt kävi pahasti. Ei siis minulle, vaan jollekin kasville.

Voi samperi, siinä meni vuorijumaltenkukka!

Ette arvaa, miten paljon sätin itseäni tuosta tuhosta. En edes muistanut, että olin jakanut viime kesänä vuorijumaltenkukkaa myös toiselle puolelle kärhökaaripenkin käytävää. Iso lemmikkimätäs oli tietysti kasvanut ihan sen kylkeen ja peitti niin lehdet kuin kukkavarretkin ja niin olivat katastrofin ainekset kasassa. Jostain syystä suuri kitkentäflow loppui kuin seinään. Sen verran sentään tajusin kitkentähuumassakin, etten kitkenyt viime kesänä istutettuja pieniä vuorijumaltenkukan siementaimia. Ne tosin olin merkinnyt risukartiolla. On sitä joskus sentään viisaskin.

'Doll's Minuet' -tulppaani tuntuu olevan kestävä lajike.

Onneksi on paljon kaikkea muuta, mikä vie harmituksen tehokkaasti pois. Tulppaanien nuppuja näyttäisi nousevan ihan mukavasti. 'Doll's Minuet' on minusta todella kauniin värinen ja mallinen tulppaani. Istutin niitä syksyllä lisää ja toistaiseksi näyttäisi siltä, että kaikki olivat oikeaa lajiketta. Vanhat sipulit eivät ihan vielä kuki mutta nuppuja nousee. 'Dolls' Minuetin' seurana on 'Carnaval de Rioa', joita istutin ainoastaan syksyllä 2017 yhden pussillisen. Kahdeksan nuppua näkyy nyt ja paljon pienempiä lehtiä. Pitää laittaa kunnon lannoitukset, niin jaksaisivat kasvaa kukintakokoisiksi. Oikein hyvä lajike on siis sekin.

Luumutarhassa tarhavarjohiipat ovat alkaneet kukkia.

Varjohiipat nousivat täällä aika myöhään mutta kasvoivat sitäkin vauhdikkaammin. Nyt kummassakin on suunnilleen yhtä paljon nuppuja. Samalla alueella valkovarjohiippa 'Niveum' ei vielä kuki. Se on paljon pienempi muutenkin. Varjohiipoissa on ainoastaan yksi vika: niiden kukat kasvavat valoa kohti, joten ne eivät näy juuri lainkaan kulkuväylälle. Onneksi ne näkyvät nuotiopaikan puolelta niin kauan kun kärhöt kasvavat eteen. Siihen mennessä varjohiippojen kukintakin lienee ohi.

Kirjopikarililjat piti kuvata ujuttamalla kännykkä ja käsi verkon saumasta läpi.

Niin ahkera en ole vielä ollut, että olisin ehtinyt kerätä jänisverkot pois. Hirveää haittaa ei tosin olisi tänä vuonna tullutkaan, jos ei olisi edes verkottanut luumupuita. Näyttäisi siltä, että viime vuonna kuolleilta näyttäneet oksat ovat edelleen kuolleita ja harkinnassa on, mitkä puut kaadetaan kokonaan pois ja mitkä sahataan ylimmän vihreän oksan yläpuolelta poikki. Ja ne oksat ovat muuten matalalla! Luultavasti kirjopikarililjojen keskellä oleva 'Kuntalan' runko häviää ennen syksyä ja joku juurivesoista saa tilaisuuden kasvaa puuksi, jos emme päädy istuttamaan tilalle jotain toista puuta. Kirjopikarililjoista puheenollen, en ole nähnyt niissä tai varjoliljoissa toistaiseksi liljakukkoja. Hienoa, että edes joku tuholainen on loistanut poissaolollaan.

Vesimyyrän tunnelialueella tapahtui pientä myllerrystä.

Meille tulee vihdoin valokuitu. Eilen pari asentajaa kävi laittamassa jonkun härvelin talon seinään ja tutkailemassa, mistä kohdasta kuidun voisi tuoda talolle. Alkuperäinen suunnitelma oli purppuraheisiangervon oikealta puolelta ja ehdin nostaa sieltä jo melkein kaikki kasvit pois, kunnes vastaan kolahti aivan liian pinnassa oleva kivi. Järkäleellä oli ylöspäin osoittavaa pinta-alaa vähintään puolen neliömetrin verran, joten piti tutkia, olisiko pensaan toisella puolella syvempää väylää. Nostetut kasvit pääsivät siis hetken kottikärryissä odoteltuaan takaisin entisille paikoilleen. Heisiangervon vasemmalla puolella olin viisaampi ja testasin ennen kaivamista rautakangella kasvualustan syvyyttä. Sieltä piti poistaa kurjenmiekkaa, pihaesikkoa ja isotähtiputki mutta eipä tullut kiviäkään vastaan. Sitten kun kuitu on paikoillaan, pitää muistaa, ettei kaivele isolla lapiolla eikä kovin vauhdikkaasti tuolla alueella. Kuitu kun tulee kuulemma vain 30-40cm:n syvyyteen. Eipä tuolla onneksi ole tarvetta kaivellakaan kunhan aivan kuvan vasemmassa reunassa pilkistelevä keltaheisiangervo kasvaa.

Sametinpunaliila pihaesikko.

Valokuitutyömaalta siirretyt pihaesikot ovat väriltään hyvin tummanvioletteja, melkeinpä mustaan taittuvia. Ylläolevan kuvan esikko on uudempi ja se on selvästi punaisempi, vaikka hyvin tumma on sekin. Sen kukinta meinasi mennä ihan kokonaan ohi, sillä kevättähtien kuihtuvat lehdet olivat melkein peittäneet sen. Kääntelin lehdet varovasti sivummalle, niin pääsi pihaesikkokin kunnolla esille. Esikoista siirrytään kylmänkukkiin. Toivottavasti ette ole jo kyllästyneet jättikokoisen tarhakylmänkukkani kehumiseen, sillä vielä tulee yksi kuva siitä. Nyt, kun ensimmäiset kymmenkunta kukkaa ovat jo kuihtuneet, jäljellä on vain pienempiä kukkia. Kokoa on niilläkin melko paljon, kuten varmaan seuraavasta kuvasta huomaatte. Sopivasti oli yksi kukka tarpeeksi lähellä naapuria, jotta sai kukat ihan vierekkäin kokovertailuun. Valkoinen ei ole vielä ihan auki mutta ihmettelen kyllä suuresti, jos sen kukat kasvavat sinisen kaverinsa kokoisiksi.

Jättikylmänkukan vieressä valkoinen kukkii normaalin kokoisin kukin.

Jättikukkaisen tarhakylmänkukan kukinta alkaa olla loppusuoralla, joten taidatte säästyä tänä vuonna lisäkuvilta ja hehkutukselta. Toivottavasti ensi vuonna sen kukinta on yhtä loisteliasta. Huomenna pitää käydä ainakin ostamassa multaa, jotta saan loput tomaatit ruukutettua. Katsotaan, mitä muuta tekemistä sitä keksisi.