Pioneja ja ensimmäisiä loistokärhöjä

Vuoden paras aika alkaa olla käsillä, sillä loistokärhöt aloittelevat kukintaa. Tänä vuonna ne ovatkin yllättävän aikaisessa, sillä jo nyt on moni kärhö saanut ensimmäisiä kukkiaan auki ja vielä useammassa on isoja nuppuja. Jännittäväksi hetken tekee se, että pionit taas kukkivat harvinaisen pitkään, joten kärhöjen ja pionien kukinta meni tänä vuonna hienosti osittain päällekkäin.

'Omoshiro' kukkii yhtä aikaa perintöpioni 'Elinan' kanssa.

Hieman toisesta kulmasta, niin näkyy myös kaariportin toisella puolella olevaa 'Elinaa' samassa kuvassa.

Edessä 'Elina', takana 'Omoshiro'. Taustalla kukintaa aloittelee myös valkoinen ritarinkannus, joka on hurahtanut kaksimetriseksi.

Aurinkopenkissä vaaleakukkainen pionikaunotar ja 'Elinan' siementaimi 'Minna-Elina' kukkivat yhtä aikaa isotähtiputken ja harjaneilikan kanssa.

'Minna-Elinan' kukat muuttuvat selkeästi liukuvärisiksi vanhetessaan.

Tässä hienoa liukuväriä alapuolelta.

Aurinkopenkissä tein tarkoituksella isotähtiputken, harjaneilikan ja pionien kombon. Pionien edessä on myös vaaleanpunainen loistosalvia mutta se on jäänyt vähän pionien jalkoihin. Pitäisi siirtää sitä pikkuisen erilleen, jotta sekin saisi osallistua aurinkopenkin keskikesän tähtiporukkaan. Ripottelin jo viime syksynä sen siemeniä sopivampiin paikkoihin mutta yhtään tainta en ole löytänyt. Se taitaakin olla vähän krantumpi itämään ja kasvamaan muutenkin kuin sininen kaverinsa. Palataksemme aiheeseen, joskus onnistuneita yhdistelmiä syntyy myös vahingossa. Jokunen viikko sitten törmäsin eräässä marketissa ohikukkineiden kesäkukkien tarjoushyllyyn. Sieltä lähti muutama petunia mukaan mutta joku kasvi piti löytää viidenneksi, jotta kasvit olisi saanut tarjoushinnalla. Kuopus päätti, että otetaan hyllyn ainokainen orvokki. Vähän se oli reppanan näköinen mutta ainoa vielä jäljellä oleva kukka oli ihan nätti purppuranpunainen. Pienen uimahetken jälkeen lykkäsin orvokin kärhökaaripenkkiin keväällä istutettujen loistokärhöjen ja punahatun taimien väliin. Nyt kun sekä orvokki että toinen loistokärhöistä kukkivat, selvisi orvokin olevan täsmälleen samaa sävyä kärhön heteiden kanssa.

Kellarissa talvetettu loistokärhö 'Beautiful Bride' ja pari viikkoa sitten alelaarista napattu orvokki.

Toiselta puolelta näkyy kärhön puolikerrannaisia kukkia.

Istutan yleensä suurimman osan kärhöistäni maahan yhden vuoden kellarissa talvetuksen jälkeen. Ihan pienimmät ressukat tai pistokkaasta itse lisätyt kärhöt saavat kasvaa kokoa vielä toisenkin vuoden ennen maahan istuttamista. Loistokärhön SAMARITAN JO ('Evipo075') ajattelin kuitenkin pitää toistaiseksi ruukkukärhönä. Se kukkisi edellisvuoden versoilla kerrannaisena mutta jostain syystä tänä vuonna kukkia tuli vain uusiin versoihin. Kaunis se on silti hennosti liilareunaisine terälehtineen. Sen pitäisi kasvaa vain 1-1,5-metriseksi, joten se on kooltaan juuri sopiva ruukkukasvatukseen.

Kellarissa talvehti myös  SAMARITAN JO.

Hallayöt alkukesällä saattavat aiheuttaa joihinkin kärhöihin epämääräisiä kukkia. Kuulostaa uskomattomalta, että kuukauden, jopa kaksi ennen kukintaa ollut pakkasyö voisi millään vaikuttaa kukkiin, joista ei ollut siinä vaiheessa vielä edes nuppua näkyvillä. Ilmiö on kuitenkin todellinen. Usein kukkiin tulee vihertäviä viiruja tai osa terälehdistä on aivan kuin olisivat osittain vihreitä lehtiä. Ensimmäisenä niistä tuleekin mieleen joku virus tai tauti, jolloin herkästi ohjeistetaan leikkaamaan versot poikki tai poistamaan vähintäänkin kaikki vioittuneet osat. Se on kuitenkin turhaa, sillä yleensä ainoastaan ensimmäiset aukeavat kukat ovat poikkeavan näköisiä ja seuraavat aivan normaaleita. Latvaverso kun ottaa eniten osumaa ja vielä lehtihangoissa piilotelleet sivuversojen aiheet säilyvät vahingoittumattomina. Sitten, jos vikaa näkyy kasvussa muutenkin tai kaikki kukat ovat epämuodostuneita, voi alkaa epäillä jotain tautia. Pakkasvioituksista ei edes kerrota juuri mitään eikä varsinkaan suomenkielisillä sivustoilla. Itse laitan muistiin kaikki alkukesän hallayöt ja ne kärhöt, jotka olivat hallan iskiessä hyvässä kasvussa. Koska kärhöt yleensä kestävät hyvin pakkasta, en suojaa niitä mitenkään. Minua ei haittaa, jos ensimmäiset kukat ovat vähän epämääräisiä. Niistä on nimittäin hyvä tarkistaa, millainen pakkanen mihinkin kärhöön vaikuttaa ja millä lailla.

Loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukka ei ole ihan sitä mitä piti.

'Kaiser' ponkaisi keväällä todella reippaaseen kasvuun ja oli jo puolimetrinen, kun kesäkuun alussa tuli parin asteen pakkanen. Sen kukka on oikeasti kunnolla kerrannainen mutta nytpä kukka on selvästi yksinkertainen vähän epämääräisesti auenneilla heteillä. Lisäksi osa terälehdistä on epämuodostuneita. Vihreää väriä ei ole kuitenkaan tässä näkyvillä lainkaan. Esimerkiksi tarhaviinikärhö 'Justa' on usein kärsinyt meillä hallaöistä. Sen kukkiin tulee lähes poikkeuksetta vihreäkärkisiä tai jopa kokonaan vihreitä terälehtiä, jos versot ovat saaneet osansa alkukesän halloista. 'Miss Batemanilla' ja 'Madame Julia Correvonilla' olen kuullut olevan samaa vaivaa, mutta meillä kumpikaan niistä ei ole toistaiseksi ollut kasvussa hallan osuessa kohdalle. Teen vielä ihan kunnon postauksen aiheesta, jos vioittuneita kukkia ilmestyy lisää. Jos ei, niin onpahan nyt tullut jo lyhyesti kerrottua asiasta.

'Hagley Hybrid' ei ole muistaakseni saanut koskaan hallavaurioita, vaikka lähtee kasvuun ensimmäisten joukossa.

Seuraavan kuvan kärhönkukka on meillä ensimmäinen laatuaan, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä pakkasvaurioiden kanssa. Monta vuotta kasvanut 'Multi Blue' teki ensimmäistä kertaa kunnolla kerrannaisen kukan, kun yleensä sen kukat ovat olleet mallia "yksinkertaisen kukan keskellä nököttävä merisiili". Kärhö ei ollut vielä kunnolla kasvussa kesäkuun alun hallaöinä (enkä usko pakkasen muutenkaan aiheuttavan jotain hienoa), joten ehkä se on vihdoin varttunut tarpeeksi suureksi tehdäkseen kunnon kukat. Toistaiseksi kaikki muut avonaiset kukat ovat niitä merisiili-mallisia, mutta yksi kerrannainen kukka antaa jo toiveita siitä, että jossain vaiheessa niitä voi olla enemmänkin.

'Multi Blue'. Löydätkö kukasta vihreän toukan?

Vasta kuvia tietokoneen näytöltä katsellessani älysin 'Multi Bluen' terälehdellä pötköttelevän toukan. Jonkun sortin pistiäinen tai mittari siitä varmaan tulisi, jos linnut tai hyönteishotellissa majailevat erakkoampiaiset eivät sitä satu huomaamaan. Erakkoampiaisia tuntuu nyt olevan aika paljon, joten enpä taida olla yhdestä toukasta huolissani. Nyt jään kyttäämään seuraavia avautuvia kärhöjä. Hyvää viikonloppua!

Suuri Kitkemispäivä - humpuukia?

Sohaisen varmaan jonkinlaiseen ampiaispesään tällä postauksella mutta julkaisen sen silti. Joskus on ihan kiva herättää keskustelua ja uskon, että me puutarhaihmiset osaamme kyllä käyttäytyä, vaikka olisimme täysin eri mieltä asiasta. Monet uskovat puutarhatöiden ajoittamiseen kuun mukaan. En nyt ota kantaa siihen, toimiiko se näin niin kuin ylipäätään, vaan esitän omat havaintoni Suuresta Kitkemispäivästä. Olen aina ihmetellyt sitä, miksi kuun mukaan kylvöpäivät sun muut vaihtelevat mutta vuoden paras kitkemispäivä on aina 18.6. aamupäivällä riippumatta siitä, mikä kuun vaihe sattuu olemaan. Hyvin epäilyttävää minusta. Aiempina vuosina olen kotona ollessani kokeillut kitkeä erityisen hankalia paikkoja Suurena Kitkemispäivänä juuri oikeaan aikaan mutta tarkempi testaaminen ja varsinkin asian dokumentointi on jotenkin jäänyt tekemättä. Nyt oli siis korkea aika tehdä asialle jotain.

Muutama aamupäivän mittaan hankalista paikoista kitketty voikukka. Osasta jäi käteen pelkät lehdet, osasta lähti ehkä puolet juuresta.

Meillä hankalimmat kitkettävät ovat kivipolut, joiden väliin on joihinkin kohtiin pesiytynyt voikukkia. Täältä on löytynyt voikukkia, joilla on jopa puolen metrin syvyyteen uppoutuneet juuret. Ymmärrettävästi en ole kivipolkuja perustaessani ihan joka kohdasta vaihtanut maata niin syvälle (hyvä jos 10cm...) ja sieltäpä ne voikukat puskevat esiin monta kertaa kesässä vaikka kuinka niitä kävisi nyppimässä. Myrkkyihin en koske, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää sinnikäs kitkeminen. Koskaan eivät ole voikukat suorastaan hyppineet kivipolkujen saumoista roskaämpäriin eivätkä pysyneet poissa erityisen pitkään, vaikka miten tarkasti niiden kitkemisen ajoittaisi vain erityisen hyviin kitkemispäiviin. Siinä oli riittämiin lisäsyytä tutkia asiaa tarkemmin ja saada varmuus siitä, onko koko juttu vain hölynpölyä vai onko asiassa sittenkin jotain, mitä ei voi järjellä selittää.

Kaksi aamupäivän testialuetta etupihalta. Vasemmalla lähtötilanne, keskellä heti kitkennän jälkeen, oikealla päivä, jolloin huomasin kitketyissä uutta kasvua (ympyröidyt kohdat).

Valitsin testialueiksi etupihan kiveyksen ja autotallin seinustan, joissa tuntuu olevan ihan sitkeimmät voikukat. Otin etupihalta kaksi pienempää lämpärettä ja autotallin luota yhden alueen, jotka kitkin aamupäivällä, niin kuin ohje kuului. Etupihalta toiset kaksi kohtaa ja autotallin luota yhden kitkin samana päivänä vasta myöhään iltapäivällä, jotta voin vertailla suht luotettavasti tuloksia. Jos Suuressa Kitkemispäivässä on tehoa, samanlaisista paikoista samoilla välineillä samana päivänä mutta eri aikaan kitkettynä pitäisi nähdä selvästi ero siinä, kuinka voikukat lähtevät irti tai vähintäänkin aamupäivällä kitkettyjen pitäisi lähteä uudelleen kasvuun selvästi huonommin kuin iltapäivällä kitkettyjen. Mitäpä luulette, kuinka kävi?

Autotallin seinustalta kahden eri aikaan kitketyn paikan vertailut.

Aamupäivän kitkeminen oli yhtä tuloksetonta kuin aina ennenkin: suurin osa voikukista lähti vain parin sentin mittaisella juurenpätkällä siitä huolimatta, että kaivoin juuria sen verran esille kun niitä kivien välistä sai. Osasta jäi vain lehtitupsu käteen. Kolme voikukkaa lähti sentään kokonaan juurineen: kaikki tämän kevään siementaimia, joilla oli 2-4-senttiset juuret. Iltapäivän kitkemistulos oli yhtä surkea. Kuviin laitetuista kellonajoista huomaa, etten kokeillut kitkeä näitä testialueita lähempänä klo 11. Meillä oli muuta kiirettä juuri silloin, joten minulla oli käytettävissä vain aikaisempi aamupäivä. Aiempina vuosina olen kitkenyt jopa koko klo 9-14 välin enkä ole silloinkaan huomannut mitään eroa kitkemistuloksessa, joten tähän testiin sai luvan riittää tämä lyhyempi aikaväli. Koska tässä tehdään (puoli)tarkkaa tieteellistä koetta, en voinut vielä tässä vaiheessa vetää johtopäätöksiä kitkemispäivän tehosta. Siispä jätin alueet tarkkaan seurantaan ja otin uudet kuvat silloin, kun huomasin maahan jääneiden juurenpätkien versovan uutta vihreää.

Oikea päivä mutta aivan väärään aikaan suoritettu kitkentä etupihalla. Alarivin testin huomasin versovan jo 26.7. mutta kuvan ottaminen unohtui.

Ja jotta testaaminen varmasti olisi mahdollisimman luotettavaa, päätin ottaa vielä pari päivää myöhemmin kaksi uutta kohtaa seurattavaksi, jotta nähdään, millainen tulos saadaan verrokiksi. Oletettavasti siis näinkin väärään aikaan kitketyt kohdat alkaisivat versoa todella paljon nopeammin kuin oikeana päivänä oikeaan aikaan kitketyt paikat. Tutkikaapa tarkkaan päivämääriä seuraavista kuvista.

Etupihalta nämäkin testikohdat. Alarivin testialue ei ole alkanut versoa vieläkään.

Tällä kokemuksella, mikä minulle on karttunut muutaman vuoden aikana, sanoisin, että ihan paras on kitkeä kiveysten saumat keväällä melko pian lumien sulettua. Ainakin voikukat tuntuvat silloin lähtevän ihan helpoiten irti ja vielä pitkillä juurilla, joten uusi kasvu on silloin luonnollisesti kituliaampaa. Ihan turhaa on odotella kesäkuun puoleenväliin saakka ja samalla katsella enemmän ja enemmän rehottavia rikkaruohotuppaita. Tarkemmin näitä testialueita seuratessani totesin myös, että ne voikukat, joilla oli jo valmiiksi hennompi juuri, lähtivät huomattavasti hitaammin kasvuun kuin ne, joilla maahan jäänyt juuri oli paksu ja vahva. Näitä hankalimpia paikkoja kun on kitkenyt vuosi toisensa perään monta kertaa kesässä, tavallaan tietää jo ennestään, mikä "vanha tuttu" voikukka ilmestyy aina uudelleen kitkettäväksi. Kerta kerralta se vain heikkenee, kun kasvi ei ehdi kerätä energiaa juureensa ennen uudelleen kitkentää. Tehkää te muut vain ihan miten haluatte mutta minä itse jätän kuun jatkossa vain möllöttämään yötaivaalla ja kitken silloin kun sattuu huvittamaan!

Kotona taas

En maininnut etukäteen julkisesti missään mutta olin juuri melkein viikon poissa kotoa. Kävimme nimittäin perheen kanssa seikkailemassa pääkaupunkiseudulla ja paluumatkalla pysähdyimme Keski-Suomessa tutkimassa muutaman Avoimet puutarhat -kohteen. Karo ei päässyt mukaan, mutta kaapissamme asusteleva miniväki lähti myös reissaamaan.

Matkustimme junalla. Olikohan tämä kuva Jyväskylästä?

Lapset kysyivät jo hyvissä ajoin ennen matkaa, aionko ottaa Nestorin, Inkerin ja Minnin mukaan. En osannut silloin vielä vastata mitään, joten lapsetpa päättivät jättää Nestorin ovelle kirjeen, jossa kysyivät, haluaisiko Nestori lähteä mukaan reissuun. Mitäpä minä asiaan pystyin enää vaikuttamaan, varsinkaan kun pikkuväki oli sitten pakannut kapsäkkinsä ja oli lähtöaamuna odottamassa Nestorin puutarhassa. Matkaan vaan ja nokat kohti Etelä-Suomea. Ensimmäinen nähtävyys oli tietysti Korkeasaaren eläintarha. Väenpaljouden takia kuvaaminen siellä oli hieman haastavaa, joten jätetään sen visiitin dokumentointi yhteen kuvaan.

Hui! Onneksi oli lasi välissä!

Itselleni Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha oli matkan antoisin kokemus. Laitoin etukäteen muutamalle Etelä-Suomessa asuvalle puutarhabloggaajalle viestiä, haluaisivatko he osallistua pienimuotoiseen bloggaajatapaamiseen jossain pääkaupunkiseudun puutarhanähtävyydessä. Porukka kutistui vielä matkan varrella parilla ihmisellä mutta Mama's Gardenin Minna ja Oravankesäpesän Kati pääsivät paikalle. Oli hauska päästä tapaamaan kumpikin ja nähdä samalla upea kasvitieteellinen puutarha.

Sammalpuutarhan taustalla kasvoi valtava vuorijalava.

Päivä oli ihanan aurinkoinen. Varohan Minni sitä opuntiaa!

Jättiläismäisen nietospensaan kukkapilven sisällä puunhaarassa (laji unohtui katsoa) oli sopiva paikka vähän hempeillä...

Aavikkohuoneesta löytyi pikkuväen mittakaavassa olevia kasveja.

Välillä pitää vähän levähtää. Mikähän sademetsähuone tämä nyt olikaan, josta löytyi sopiva pesä mini-immeisille ja nelijalkaiselle?

Kaisaniemestä on tulossa joskus talvella enemmän kuvia, samoin puutarhoista, joissa kävimme Avoimet puutarhat -päivänä. Nyt on kiireellisempää raportoitavaa, sillä kotiin palatessa piti tietenkin tehdä edes pikainen tarkistuskierros omassa puutarhassa ennen kuin voi edes harkita matkalaukkujen purkamista. Sääennusteissa näkyi ennen reissua sen verran sateista ja koleaa säätä, etten oikeastaan ollut lainkaan huolissani kasvien pärjäämisestä. Naapurin pyysin kastelemaan kerran kasvimaalla olevat ruukut mutta kesäkukat sun muut saivat pärjätä omillaan. Täällä oli satanut yhteensä 29mm vettä viiden päivän aikana, joten oli hyvä, että huomasin ennen reissua siirtää läpimäriksi kastellut ruukut patiolta liiterin kuistille suojaan lisäkastumiselta. Kastelin kasvit tiistai-iltana eikä yksikään ollut vielä sunnuntai-iltana kastelun tarpeessa. Patiolla ne olisivat varmasti hukkuneet. Onneksi sentään ainoastaan yksi pikkuinen sadekuuro seurasi minua Etelä-Suomeen ja ehdimme pois alta juuri ennen kuin Helsingissä alkoi lauantaina sataa tulvaksi asti.

Hyvävointiset kasvit olivat vastassa liiterin kuistilla.

Muutaman päivän poissaolon jälkeen aina huomaa, kuinka puutarha on suorastaan ryöpsähtänyt kasvuun. Aivan kuin se vain odottaisi hetkeä, jolloin puutarhuri kääntää selkänsä. Katsoin jo ennen matkaan lähtöä, että ranskantulikukan nuput näyttävät yllättävän keltaisilta. Matkan aikana kukat olivat alkaneet aueta ja keltaisiahan ne olivat. Itse asiassa koko puska oli jo alkukeväästä selvästi pontevampi kasvamaan kuin vieressä olevat kaverit. Olisi pitänyt jo silloin arvata, että se ei tietenkään ole toivottua sorttia. Kävin hakemassa lapion ja revin mokomaan pois, ettei sen perimää sotku valkoisiin ranskantulikukkiin. Revin keltaisia samasta kohdasta pois jo viime kesänä, mutta ilmeisesti joku juuri jäi vielä kiskomatta. En edes tainnut kaivaa sitä kovin tarkasti pois, sillä luulin koko kasvin olevan vain kaksivuotinen. No, kolmatta kesää ovat kasvussa niin keltainen kuin valkoinenkin. Tai toivottavasti keltainen ei enää ilmesty, sillä nyt kaivoin sen pois aika tarkasti.

Tärkeysjärjestys on selvä: ensin pois väärä kasvi, sitten kuvan otto ja siivous jääköön johonkin hamaan tulevaisuuteen.

Tiukukärhö 'Arabella' oli saanut sateisesta säästä huolimatta jo useamman kukan auki.

Maassa talvehtineista loistokärhöistä 'Multi Blue' ehti kukkaan ensimmäisenä. Melkein jäi huomaamatta lehtien seassa piilotteleva kukka.

Kärhökausi on siis korkattu nyt myös isokukkaisten kärhöjen osalta. Versojen ja nuppujen määrästä päätellen kukinta tulee olemaan tänä kesänä loistokkaampi kuin koskaan. Ai, että kun odotan niiden kukintaa! Moni muukin kasvi oli alkanut kukkia. Etelänmunkki kukkii oikein kauniisti heleänsinisenä ja riitelee erittäin lahjakkaasti peittokurjenpolvi 'Cambridgen' kanssa. Munkki saa luvan siirtyä johonkin muualle ja kurjenpolvi ottaa munkin tilankin haltuunsa. Kutsumaton vieras oli ilmestynyt myös valkoisten isotähtiputkien sekaan. Siementaimista kun kasvattelee, saattaa lopputuloksena tulla mitä tahansa ja niin kävi nytkin. Valkoisten seassa kasvaa hailean vaaleanpunainen yksilö, josta leikkasin saman tien kukkavarret maljakkoon. Kunhan tässä puutarhapuuhiin joudan, kaivan senkin kompostiin tulikukan kaveriksi.

Valkoisten isotähtiputkien sekaan ei kaivata tuota etummaista hailukkaa.

Kaisaniemen nietospensas oli vähän kookkaampaa lajiketta kuin tämä minulla oleva 'Yuki Snowflake'.

Varjoliljat olivat myös ehtineet aloittaa reissun aikana kukkimisen.

Pionien komein kukinta meni minulta ohi reissun takia. Lisäksi jatkuvat sateet olivat ränsistyttäneet kukkia ennenaikaisesti. Leikkasin kaikki ruskettuneet ja karisevat kukat pois, jotta sivunupuista aukeavat kukat nousisivat hitusen ylemmäs. Nyt on onneksi luvattu vähän poutaisempaa säätä, joten saan vielä nauttia sivunuppujen kukinnasta.

Perintöpioni 'Elinan' sivunupuista aukeavat kukat ovat yksinkertaisempia kuin pääkukat.

Kärhökaaripenkkiä, 'Elinat' molemmin puolin porttia.

Vaikka reissaaminen on ihan hauskaa, on kuitenkin ihana olla taas kotona.

Unohtuneet rhodot

Kaiken kiireen keskellä atsaleojen ja alppiruusujen kukinta on jäänyt kokonaan raportoimatta. Tänä vuonna ne kaikki nimittäin kukkivat niin hienosti, että niistä on aivan pakko tehdä kokonaan oma postauksensa.

Huikean kaunis ja isokukkainen puistoatsalea 'Satomi' kukki ensimmäistä kertaa maahan istutuksen jälkeen.

Viime kevään kukinta meni niin alppiruusuilla kuin atsaleoillakin mönkään. Liekö edellisen alkutalven kovat pakkaset ennen lumientuloa olleet syynä asiaan vai mikä lie. Ilmeisesti viime kesän sateisuus oli kuitenkin rhodojen mieleen, sillä myös ne nuorimmat yksilöt pukkasivat nuppua sen minkä kerkesivät. Aloituskuvaksi pääsi  ihan vain visuaalisista syistä 'Satomi' mutta aikajärjestyksessä ensimmäisenä kukki kanadanatsalea 'Violetta'. Viikko sen jälkeen aloittivat etupihan kumpikin puistoatsalea 'Illusia'. 

'Violetta' aloitti kukinnan jo toukokuun lopulla. Kuva on otettu 1.6.

Aurinkopenkin 'Illusian' ympäristö näytti vähän rähjäiseltä, kun laukkojen ruskettuvat lehdet rumensivat maisemaa.

Poistin viime kesänä aurinkopenkin 'Illusian' vasemmalta puolelta kaksi isoa siperiankurjenmiekkaa, sillä sekä atsalea että kurjenmiekat alkoivat lähennellä toisiaan liikaa. Atsalea on puutarhani vanhin yksilö ja alkanut selvästi saada vauhtia kasvuunsa, joten kurjenmiekat saivat tehdä tilaa. Nyt penkissä näyttää olevan vähän turhan paljon tyhjää tilaa mutta paikkasin tilannetta äskettäin hieman siirtämällä polulta viimeisen kiven atsalean viereen, jolloin syntyi aika luontevasti kulku lähemmäs aidan viereen istutettuja kärhöjä. Kärhötuesta näkyy pikkuisen aivan kuvan yläreunassa pinkkien sammalleimujen vieressä. Kärhöjen edessä pitäisi kasvaa tuuhea kasvusto 'Lollypop'-värililjaa mutta ne ilmeisesti ottivat nokkiinsa märästä viime kesästä. Ovat kuitenkin lähteneet jollain lailla kasvuun.

Takaisin aiheeseen. Pensasryhmän 'Illusia' on toiseksi vanhin yksilö. Kukinta oli silläkin sen mukainen.

Revontuliatsalea 'Rosy Lights' kukki lemmikkien ja helmililjojen ympäröimänä kärhökaaripenkissä.

Revontuliatsalea aloitti heti 'Illusioiden' jälkeen ja sen kanssa yhtä aikaa luumutarhassa puistoatsalea 'Satomi'. 'Satomi' kuuluu Knap-Hill-ryhmään, jolle on ominaista kukkien suuri koko. 'Satomista' pitäisi kasvaa ajan mittaan 150-200cm korkea mutta tuskinpa se täällä niihin mittoihin hujahtaa. Siitä paleltui pari korkeimmalle yltänyttä latvaa tänäkin talvena, vaikka ei ollut edes kovia pakkasia. Ehkä aikaa myöten sen talvenkestävyys paranee. Eikä sen tarvitse mahdottoman kookkaaksi kasvaakaan, jos vain kukkii nätisti joka vuosi.

Tässä 'Satomin' kukkapaljous. Melkein joka latvaan tuli kukkia.

Puistoatsalea 'Tarleena' aloitti vain pari päivää 'Satomin' jälkeen.

Pidän kovasti 'Tarleenasta', joka vaihtaa väriään huomattavasti kukinnan edetessä. Sen nuput ovat melko tummia, kukat aukeavat lämpimän roosanvärisinä ja vaalenevat lopulta hempeän vaaleiksi. Niissä säilyy kuitenkin selvästi vaaleanpunainen sävy toisin kuin 'Satomilla', jonka kukat vaalenevat melkein valkoisiksi. 'Tarleenan' kukat ovat 'Satomiin' verrattuna suorastaan minikokoiset mutta kukkien määrä korvaa sen erinomaisesti. 'Tarleena' vaikuttaa minusta paljon vaivattomammalta kuin 'Rosy Lights' ja 'Satomi', joiden ensimmäiset kunnon kukinnat olivat melko harvoja. 'Tarleena' myös kukki niistä poiketen pienesti viime keväänä. Tasapuolisuuden vuoksi mainittakoon, että myös 'Illusiat' kukkivat silloin pikkuisen.

'Tarleena' etualalla, 'Satomi' siitä oikealle komeamaksaruohon ja oikean alanurkan pikkutöyhtöangervojen välissä.

Atsaleojen kukinnan loppu osui yhtä aikaa alppiruusu 'Mikkelin' kukinnan aloituksen kanssa. Täytyy myöntää, että niiden yhteispelinä syntynyt hempeä värimaailma ei voisi olla enempää mieleeni. Tumma kuusikko taustalla tuo vaaleat värit upeasti esiin. Kunhan atsaleat ja alppiruusu kasvavat vielä vähän, ne tulevat nousemaan kunnolla alkukesän tähdiksi. Lemmikkejä alan hiljalleen suitsia ja annan arovuokkojen levitä. Ne pysyvät lemmikkejä nätimpinä myös kukinnan jälkeen. Väliaikaisratkaisuiksi istutetut 'Hansit' saavat todennäköisesti pitää ainakin jonkinlaisen roolin luumutarhassa, sillä niistä tulee helppohoitoisessa muodossa korkeutta, kepeyttä ja hieman tummempaa punaisen sävyä.

Ihanasti näissä kaikissa on samaa hentoa punerrusta.

'Mikkelin takaa otetussa kuvassa näkyy hempeän värimaailman rikkova leikkaamaton nurmikko. Keltainen ei ole edes voikukkaa vaan rönsyleinikkiä.

Siinä missä luumutarhan 'Mikkeli' aukaisi kaikki nuppunsa suunnilleen yhtä aikaa, kärhökaaripenkissä majaileva 'Mikkeli' aukaisi yhden nupun kerrallaan. Kukinta venyi sillä monta päivää pidemmäksi kuin luumutarhan lajitoverilla mutta kovin näyttäviä kuvia siitä ei saanut, kun kaikki kukinnot eivät olleet yhtä aikaa avonaisina. Täysvarjoisalla kasvupaikalla lienee osuutta asiaan. Eipä se kuitenkaan minua haittaa. Pääasia, että kaikki kukkivat ja selvästi viihtyvät niille osoitetuilla kasvupaikoilla.

Kärhökaaripenkin 'Mikkelin' kukinta ajoittui samaan aikaan tarha-alppikärhö 'Albina Plenan' kanssa.

Tässä jutussa esiteltyjen atsaleojen lisäksi minulla on vielä yksi kevätatsalea. Se on äitini atsaleoista otettu taivukastaimi ja hädin tuskin viidentoista sentin korkuinen. Joka kevät jännitän, lähteekö se kasvuun vai ei, mutta sieltä se on taas alkanut versoa ja kasvaa hiljalleen kokoa. Toivon, että sen kasvu alkaisi pian vauhdittua ja näkisin sen ensikukinnan lähivuosina. Siemenestä kasvatetut alppiruusutkin saisivat mieluusti kukkia mahdollisimman pian. Odotettavaa siis riittää rhodopuolellakin!

Kierros kasvimaalla

Kehäkukka 'Bronzed Beauty', taustalla kamomillaa.

Edelliseen postaukseen ei mahtunut kasvimaa lainkaan, joten päätin tehdä siitä aivan oman juttunsa. Tontin lounaskulma -postauksessa reilut pari viikkoa sitten oli enemmän pelkkää silmänruokaa, nyt saa jo suuhunkin jotain. Kasvu on rehevää eikä ihmekään, kun on satanut joka päivä. Ja täytyy sanoa, että onneksi kasvu on rehevää, sillä muuten peltoetanat olisivat syöneet kaiken. Niitäkin tuntuu nimittäin tulevan koko ajan lisää, vaikka kerään melkein päivittäin kymmeniä pois. Tällä hetkellä etanatilanne on kuitenkin edes jollain lailla hallinnassa. Toisin on harmaahomeen kanssa. Viime kesänä emme saaneet kuin pari mansikkaa, sillä sateiden vuoksi marjat homehtuivat jo ennen kuin ehtivät kypsyä. Mansikkamaan uudistuksessa istutin taimet harvempaan, jotta ilma pääsisi kiertämään paremmin mutta eipä näytä sekään auttavan. Se on sääli, sillä nyt mansikat olisivat jopa hyvin turvassa linnuilta ja oravilta. Ei kai auta kuin virittää lintuverkon päälle läpinäkyvä muovikatos, jotta sadevedet eivät enää kastelisi mansikkakasvustoja. Ilmankosteudelle en taida mahtaa mitään.

Mansikkamaalla ensimmäiset mansikat jo punertavat. Ensimmäiset ovat myös homehtuneet jo raakileina.

Toivottavasti mustaherukoiden kypsyessä olisi kuivaa, jotta ne eivät homehtuisi pensaisiin.

Metsämustikat menivät jo viime syksynä jänisten suihin, joten sieltä suunnalta ei kannata suuhunpantavaa etsiä. Kasvimaan vieressä oleva kapea kesäkukkapenkki alkaa sen sijaan tarjota silmänruokaa. Istutin sinne ylijäämätaimia ja kylvin siemenpussien jämiä. Joitain kasveja on kylväytynyt omin avuin. Pari viikkoa sitten siellä kukki vain orvokit ja bellikset, nyt jo muutama muukin kasvi. Korkeammat kasvit eivät kovin edustavan näköisiä ole, kun sateet ovat piiskanneet ne maata vasten. Nyt ei kuitenkaan auta nipottaa, kun kerta kasvit kukkivat edes jollain lailla.

Alaosan kuvissa on ainakin peikonkakkaraa ja tuoksupielusta. Onkohan tuon keskimmäisen pikkukuvan kasvi koristeporkkana? Mikä mahtaa olla alimman kuvan pinkki hörselö?

Avomaankurkku 'Profi F1' on tehnyt jo useammankin kurkun syötäväksi.

Ensimmäistä kertaa kasvattamani avomaankurkku on ollut hyvä tuttavuus. Kylvin siemenen 6.5. ja pidin taimen ulkoeteisessä siihen saakka, että kesäkuun viimeiset hallayöt olivat ohi. Kurkku kävi kesäkurpitsan kanssa parina pilvisenä päivänä ulkoilemassa ennen lopulliselle paikalleen istuttamista mutta sen enempää en niitä ulkoilmaan totutellut. Alkuun kylläkin pidin aurinkoisina päivinä harsoa suojaamassa lehtiä auringolta. Ensimmäisen kurkun otin syötäväksi 2.6. ja se oli oikein maukas. Sen jälkeen ei ole tarvinnut kaupasta kurkkua ostaa.

Kurkku, kesäkurpitsa ja pari salkopapua kasvavat jälkikompostorissa.

Pohdin talvella, mahtuisivatko kurkku ja kesäkurpitsa kasvamaan yhdessä jälkikompostorissa. Toistaiseksi näyttää siltä, että hyvin sopivat. Siinä vaiheessa kun kesäkurpitsan lehdet alkoivat peittää kurkun tyvialuetta, kurkku oli jo luikerrellut latvansa raudoitusverkkoon ja sen jälkeen vauhti on ollut huimaa. Ohjasin kurkun latvan alaspäin, jotta pavuilla olisi tilaa ylhäällä. Kurkku vain meinasi olla asiasta eri mieltä ja alkoi kasvattaa varasta ylöspäin. Ajattelin, että antaa sitten kasvaa, mahtuuhan tuohon. Muut varkaiden yritykset olen poistanut, ettei tule ihan mahdotonta viidakkoa. Kesäkurpitsassa on nyt ensimmäinen raakile tulossa, joten pian senkin satokausi on korkattu. Kurkku ja kesäkurpitsa kasvavat pikakompostorista talven mittaan otetussa mullassa, johon sekoitin pintaan puutarhakompostia, kaksi vuotta palanutta hevosenlantaa sekä ihan juuripaakun ympärille pussimultaa.

Kasvimaalla näyttää nyt rehevältä.

Varsinaisen kasvimaan puolella kasvilavoissa on paikoitellen tungosta. Kasvillisuus on suorastaan villiintynyt. Tai ehkä jopa tilliintynyt. Omatoimista tilliä kun on ilmestynyt kehäkukan kanssa yhteen jos toiseenkin lavaan. Nyt ei pidä päästää niitä kukkimaan, ettei ensi vuonna ole yhtä paljon tilliä. Minä en ainakaan raski ilmaiseksi ilmestyneitä taimia kitkeä pois, vaikkei kyseiselle kasville olisi niin paljoa käyttöä. Eihän sitä tiedä, milloin tulee vaikka yllättäen porukkaa illanistujaisiin ja tuovat tullessaan säkillisen uusia perunoita. Ongelmissahan sitä silloin oltaisiin, jos olisi repinyt kaikki tillit pois.

Lavat näyttävät täysiltä mutta kun vähän siirtelee versoja sivuun, seasta löytyy vaikka mitä. Esimerkiksi pikkuruisia kyssäkaaleja. Herneet taas ottavat ilmatilan haltuun.

Yritin tänä vuonna miettiä entistä tarkemmin kunkin lavan sisällöt niin kasvutavan kuin kumppanuuskasvien kannalta. Korkeiden kasvien seassa kasvaa matalampia ja maan päälle sadon tekevien kasvien kanssa maanalaista satoa. Olen jättänyt jopa osan vesiheinistä (pihatähtimö) kitkemättä, sillä sen pitäisi suojata hyvin maanpintaa eikä haitata muiden kasvien kasvua. Kuivuuden aikana se olisi varsinkin ollut vielä enemmän hyödyksi mutta ehkä nyt sateiseenkin aikaan se on ottanut oman osansa maahan sataneesta vedestä ja auttanut siten edes pikkuisen märkyyden hallinnassa. Vesiheinä on kuitenkin maistunut myös etanoille, joten ihan jokainen limainen ahmatti ei ole ollut hyötykasvien kimpussa.

Ilmatilan hyödyntävät myös amppelitomaatit (kuvassa monsterin kokoinen 'Tumbling Tom Red') ja seka-amppeli, jossa on kuukausimansikka, herne ja krassi.

Tomaatit tuntuvat viihtyvän tänä vuonna. Johtuneeko aurinkoisesta maalis-huhtikuusta vai sopivan lämpöisestä kesästä mutta jokainen kukkii aika hyvin ja kehittää raakileita. Yllättäen ensimmäinen kypsyjä näyttäisikin olevan 'Cereza Amarilla' eikä vanha tuttu 'Maskotka'. Yhden 'Maskotkan' taimista istutin kokeeksi amppeliin. Ei se ihan yhtä hyvin näytä amppelitomaattina menevän kuin 'Tumbling T. R.' mutta roikkuupahan jollain lailla. Pitää vielä tutkia, onko sadon määrässä mitään eroa alhaalta ylöspäin kasvaviin tomskuihin verrattuna. Pienet ruukkutomaateiksi tarkoitetut 'Vilma', 'Venny' ja 'Gourmandise Red' jurottavat. En tiedä, mikä heitä riepoo kun kaikki isommat lajitoverit kasvavat oikein hyvin. Ehkä siis jonkun on pakko olla leikin pilaava hapannaama kasvienkin maailmassa.

Ruukuissa kasvaa myös chilejä 'Lombardo' (vas. ylhäällä) ja 'Hungarian Yellow Wax Hot' sekä rosmariini ja harsohupun alla porkkanaa.

Seinälle ripustetuissa parvekelaatikoissa oli jo hyvänkokoiset basilikan taimet kunnes tuli se kesäkuun alun kylmä kausi. Ainoastaan sitruunabasilikat selvisivät varaston suojissa mutta maustebasilikat kuolivat kokonaan. Kylvin uudet siemenet ja pidin laatikoita maassa harsolla suojattuna, kunnes taimet olivat kunnolla itäneet. Laatikoita seinälle nostaessa toinen niistä lipsahti pidikkeestään irti ja kippasi kumolleen maahan. Ihme kyllä, vain pari sitruunabasilikaa katkesi ja kaikki pienet basilikantaimet selvisivät uudelleenistutuksesta. Joudun kyllä odottamaan melkoisen tovin tuoretta satoa mutta eipä tässä niin kiire ole. Kaikeksi onneksi vasta kaksi samoihin laatikoihin kylvetyistä krasseistakin oli itänyt. Kannatti kylvää ne myöhään ja jättää vielä siemenetkin liottamatta!

Betonirenkaassa viinisuolaheinä lähti sittenkin kasvuun. Samasta nousee myös hernettä ja ilmeisesti viimevuotinen kevätvalkosipuli.

Kasvimaan päädyssä on oma alueensa maa-artisokalle. Viime vuonna niistä tuli niin älytön sato, että yritin syksyllä kaivaa mahdollisimman tarkkaan ylimääräisiä mukuloita pois. Märästä mullasta se oli lievästi sanottuna haastavaa, joten taimia on taas putkahdellut aivan liikaa. Olen kaivanut niitä pois pitkin alkukesää sitä mukaa kun maasta työntyy uutta versoa väärästä paikasta mutta tahti näyttää silti vain kiihtyvän. On käynyt mielessä, jos vaikka raivaisi artisokat pikku hiljaa kokonaan pois, niin niiden tilalle voisi laittaa paljon vaikka mitä muuta kasvamaan. Lapset eivät niin välitä maa-artisokan mausta eikä oma vatsanikaan kestä syödä sitä kovin paljoa kerralla, joten välillä voisi vaihtelu virkistää. Tulisi vain kuivempi syksy tänä vuonna, niin saisi helpommin seulottua mahdollisimman paljon mukuloita ja juuria pois.

Aidan vieressä kuukausimansikoista on päästy maistelemaan ensimmäisiä mansikoita. Suojasin ne jänisverkolla, niin pääsevät pölyttäjät tekemään hommiaan.

Lähinnä siperianpihtaa on hiekkaisin, kuivin ja tuulensuojaisin lava. Siellä ranskanrakuuna ja sitruunamelissa talvehtivat viime talvena hyvin. Timjami taas ei mutta onneksi kylvin maaliskuussa varuilta uudet taimet. Lavassa kasvaa myös herneitä, salkopapu, pikkuisen kaurajuurta, aitohunajakukkaa sekä kamomillaa. Mietin keväällä, että rosmariininkin voisi istuttaa sinne ruukussaan mutta näin jälkikäteen oli hyvä, että jätin sen tekemättä. Ressukkahan olisi voinut vaikka hukkua. Jatkossa aion kerätä tähän lavaan enemmän tai vähemmän monivuotisia yrttejä, joiden sekaan voi sitten kylvää jotain täydennystä.

Yrttilavassakin on sekasotku. Ranskanrakuuna on tuo korkea hujoppi keskellä.

Takalaidassa on ahdasta, kun sitruunamelissa ja ranskanrakuuna pullistelevat keskenään kasvutilasta ja hunajakukka retkottaa muita vasten.

Tänä kesänä kasvimaa on osittain tarkoituksella vähän normaalia kukkaisampi mutta itsekseen kylväytyneet kehäkukat vielä lisäävät kukkien määrää. Se ei haittaa minua, sillä kukat houkuttelevat mm. kukkakärpäsiä, jotka pitävät kirvakannan kurissa. Aitohunajakukka, kehäkukka, minttu ja satunnaiset kukkimaan pääsevät tatsoit, retiisit ja rucolat ovat minulle jo ennestään tuttuja mutta kamomillaan en ole aiemmin tutustunut kasvin tai edes teen muodossa. Nyt pääsin ensimmäistä kertaa maistamaan tuoreista kamomillan kukista haudutettua teetä ja sen myötä kamomilla pääsi ehdottomasti jatkoon vuosittaisiin kylvöihin. Siemeniä jäi vielä ensi vuodeksi mutta annan osan kamomilloista hoitaa homman ihan itsenäisesti, niin tulee ainakin varmistettua jokavuotinen kamomillasato. Nyt laitoin pienen erän kukkia kuivumaan ja testaan seuraavana niistä haudutettua teetä.

Tatsoin kukka on pirteän keltainen.

Tällaista kuuluu kasvimaalleni heinäkuun alussa.