Vaihteeksi onnistumisiakin

Tarhakylmänkukan taimia.

Edellinen postaus käsitteli tämän kesän epäonnistumisia, joten vastapainoksi laitetaan edes osa postauksesta iloisia yllättäjiä ja muita onnistumisen hetkiä. Aloituskuvan kylmänkukkakylvös meinasi kuulua siihen epäonnistumisten suureen joukkoon, sillä kylmäkäsittelyn jälkeen taimia ei vain ilmestynyt. Pitkän odottelun jälkeen kaksi tainta nousi viimein esiin mullasta ja ehdin jo innostua, että nyt ne viimein alkoivat itää. Turha toivo, ei noussut taimia ei. Upotin purkin ennen kesän komareissuamme kukkapenkin reunaan, jotta se ei kuivuisi ihan niin helposti. En tiedä, saivatko loput siemenet kesäkuun kylminä öinä toisen kylmäkäsittelykierroksen vai lämpökö sitten auttoi, mutta heinäkuun lopulla taimia alkoi yhtäkkiä nousta hyvinkin innokkaasti. Siemenet olivat peräisin Liisan kasvit -blogin Liisalta ja niistä pitäisi tulla punaisia tai sinisiä kerrannaiskukkaisia ihanuuksia.

Vihreä-/keltamarjainen karviainen tekee reilun sadon.

Naapurin kaatopaikkakuormasta muutama vuosi sitten pelastettu 'Hinnonmäen keltainen' karviainen on ensimmäinen yllättäjä. Puska on jurottanut perusteellisesti muutaman vuoden ja olin jo melkein valmis luovuttamaan sen kanssa. Tänä vuonna kuitenkin joka oksalla roikkuu isoja marjoja melkein vieri vieressä. Ihan parasta on se, että punakarviaisen kypsyviä marjoja ympäri pihamaata ripotteleva salaperäinen karviaisvaras ei ole hoksannut tuon vihreämarjaisen karviaisen marjoja. En ole päässyt näkemään, onko punakarviaisvaras siivekäs vai nelijalkainen mutta marjoja on löytynyt myös mansikkamaan häkin sisältä, mikä viittaisi siimahäntäisiin varkaisiin. Saman suvun ryövärit ovat varmasti myös mansikkavarkauksien takana, vaikka joka aamu loukusta on saanut viskata raadon menemään (saaliina on lukuisia peltomyyriä, muutama metsähiiri ja yksi kotihiirikin). Sakkia taitaa olla niin pent****sti, sillä nyt mansikkamaalta on viety raakileetkin. Marjaterttujen varret vain töröttävät pystyssä, marjat kantoineen on siististi napsaistu irti ja kuskattu johonkin piiloon.

Tomaattien raakileita ei ole onneksi viety.

Tomaatit ovat kasvaneet yllättävän hyvin, vaikka kesäkuu oli kylmä ja heinäkuu sitten toista ääripäätä. Ilmeisesti tuossa autotallin seinustalla oli öisin ja aamupäivisin riittävän viileää pölytyksen onnistumiseksi, sillä tomaatit kukkivat ihan hyvin ja raakileitakin on tulossa. Kesäkuu hidasti sen verran kukinnan alkamista, että kypsiä tomaatteja on tullut vasta muutamia maistiaisiksi. Tänäkin vuonna 'Maskotka' ehti ensimmäisenä mutta 'Venus' tuli heti seuraavaksi. Myös 'Evakosta' ja 'Amateurista' on saatu maistella ensimmäiset kypsät tomaatit. 'Balkonzauber' on ollut monena vuonna nopeimpien joukossa mutta se selvästi hidasti vauhtiaan heinäkuun helteissä. Kunnon tomaattipostaus on tulossa myöhemmin syksyllä kunhan satokausi alkaa olla lopuillaan tai vähintäänkin olemme saaneet kaikista tomaateista maistiaisia.

Päivänlilja 'Arctic Snow'.

Karviaisen lisäksi myös päivänlilja 'Arctic Snow' on jurottanut vuosikaudet. Siirsin sen viime tai toissa kesänä kokeeksi pensasryhmän päätyyn ja sehän päätti sitten tänä vuonna kukkia ensimmäistä kertaa ja teki vielä kaksi runsasta kukkavartta kerralla. Kukat ovat suuret, sitruunankeltaiset melkein valkoisilla viiruilla ja tuoksuvatkin vielä. Hyvä, etten kyllästynyt tuohonkin viherkasviin ja viskannut menemään. Nyt kun se on päässyt kukinnan alkuun, niin eiköhän se ala kasvaakin reippaammin.

Nimetön litukan lilja.

Päivänliljoista on helppo siirtyä värililjoihin. Aurinkopenkin 'Lollypopit' ovat kutistuneet vuodesta toiseen mutta litukasta muutama vuosi sitten hankitut liljat, joiden piti olla lajikkeeltaan kerrannaiskukkaista 'Double Sensationia', ovat hiljalleen venyneet korkeutta ja kasvattaneet kukan kokoa. Kerrannaisiksi niitä ei kyllä voi edes rikkoutuneilla silmälaseilla katsellen erehtyä luulemaan mutta ehkäpä ne joskus vielä yllättävät tekemällä lisää terälehtiäkin. Väri on kuvassa liian helakka, oikea sävy on enemmän korallinpunaiseen päin kallellaan ja aika haastava yhdistää muihin lähistöllä kasvaviin viileäsävyisiin kasveihin. En kyllä ala liljoja tuosta siirtämäänkään kun kerta näyttävät viihtyvän, vähät pienistä riitasävyistä.

Salkoruusu 'Nigra' selvästi viihtyy aurinkopenkissä ranskantulikukkien kaverina.

Enpä olisi uskonut salkoruusun kestävän näin montaa vuotta. Sehän ehti kukkia edellisessä paikassaan jo kerran nelimetrisin kukkavarsin ja nyt tuossa aurinkopenkissäkin on jo toinen kukintavuosi menossa. Viime kesänä tosin kotilot söivät pahasti sen lehtiä ja varmaan keväinen paikanvaihdoskin vaikutti, kun ei korkeutta tullut kovin paljoa yli metrin. Nyt salkoruusun kukkavarret ovat yhtä korkeita kuin vieressä oleva purppuraheisiangervo. Ihan ei siis neljä metriä ylity mutta suurin osa kukkavarsista on hyvinkin 2,5-metrisiä. Ihme kyllä salkoruusun lehdet eivät maistuneet kotiloille edes kesäkuun kylmemmillä keleillä ja helteinen heinäkuu piti kotilot kokonaan piilossa, joten salkoruusu on oikein edustavassa kunnossa.

Nuotiopaikalla on jo pikkuisen näkösuojaa.

Toissa talven jäljiltä nuotiopaikan edessä kasvava hortensia 'Vanille Fraise' jäi suorastaan kitukasvuiseksi eikä oikein kukkinutkaan viime kesänä. Se oli hieman harmillinen takaisku, sillä pensaasta oli tarkoitus tulla nuotiopaikan alkukesän "aurinkosuoja". Kärhöt ja tuoksuherneet kun alkavat antaa varjoa vasta loppukesästä. Vanille on kuitenkin petrannut tänä kesänä kasvuaan ja kukkiikin jo ihan mukavasti. Jos sen versot eivät pahasti palellu ensi talven aikana, niin sehän yltää ensi syksynä jo seinäkkeen yläreunaan. Hortensian kanssa nuotiopaikalla kukkii nyt tuoksuherneitä, loistokärhöt 'Ville de Lyon' ja 'Skyfall' sekä mantsuriankärhö.

Ihanat tuoksuherneet.

Onnistuin saamaan viime kesän kirsikanpunaisisten tuoksuherneiden siemenistä yhden taimen vielä tummemman punaista tuoksuhernettä. Sen kaveriksi tuli hempeää vaaleanpunaista. Ei olisi voinut paremmin sattua. Tummanpunaisia on toki enemmänkin mutta ne ovat astetta vaaleampaa sävyä, samanlaista kuin viime kesän kirsikanpunaisena pitämäni väri. Olen jo kerännyt kummastakin muutaman palon siemeniä talteen ja tarkoitus oli ottaa vielä muutamia. Jätin lupaavimman näköiset isot siemenpalot tuleentumaan ja nypin muut pois, jotta kasvit jaksaisivat vielä kukkia.

Kaukasiankirahvinkukka ja loistokärhö 'Ville de Lyon'.

Kaukasiankirahvinkukalle löytyi aikanaan loistopaikka luumutarhan reunassa. Ei haittaa, vaikka se kurottelisi niin korkealle kuin kykenee, kun on penkin takimmaisena. Nyt sen kukat keikkuvat puolisen metriä nuotiopaikan porttia korkeammalla. Melkoinen kuhinakin siellä käy, sillä kimalaiset ovat ihan hulluna kirahvinkukan kukkiin. Yhdessä kukassa voi olla neljäkin kimalaista ihan vieri vieressä. Enempää niihin ei sopisikaan. Mietin jo, että myös kadun pään joutoniitty voisi laittaa kokeeksi kirahvinkukan tai pari. Niiden kukat näkyisivät varmaan hauskasti meidän puolelle aitaa ja olisivat vielä sopivasti katselukorkeudellakin kun joutoniitty on reilun metrin meidän tonttia alempana.

Päivän kärhönä on ihana ensikertalainen, loistokärhö 'Skyfall'.

'Skyfallin' kukat ovat täydellisen sävyiset mantsuriankärhön kaveriksi. Muotokin niillä on hyvin kaunis ja kunhan kärhö kunnolla kotiutuu, kukat ovat varmasti kookkaampiakin kuin nyt. Odotan tältä parivaljakolta suuria. Kesäisen kaunista viikonloppua!

Aina ei onnistu

Välillä pitää laittaa muistiin epäonnistumisetkin ja ottaa niistä niin sanotusti ilo irti ja opit talteen. Tässä vaiheessa kesää on siis hyvä hetki tehdä mokakooste.

Helokukonharja 'Flamingo Feathers'

Helokukonharjan myötä voin sanoa, että viimeinenkin tarkoituksella esikasvatetuista kesäkukista kukkii. Ihan ei todellisuus vastaa luvattua, sillä kasvinhan piti olla 70-80cm korkea. Minulle olisi riittänyt puolikin metriä. Hädin tuskin 20cm sen sijaan on jo aika matala. Mutta kukkiipahan sentään! Kukonharjan kanssa mokasin jo heti kylvöhetkellä kun käytin kasvusammalen sijaan itselleni vieraan merkin kylvömultaa. Taimet eivät kasvaneet siinä kunnolla ja juuripaakut hajosivat, kun istuttelin taimet kesäkuussa maahan. Eikä ihmekään, etteivät ne pysyneet kasassa, kun juuriakin oli vain muutamia koko multapaakussa. Onneksi kesäkuu oli sateinen, sillä muuten yksikään taimista ei olisi selvinnyt kukkivaksi. Nyt sentään kolme kukkii. Kukonharjojen siemenistä kasvoi myös kaksi mysteerikasvia, jotka lykkäsin muiden mukana kukkapenkkiin. Ne ovat nupullaan ja pääsevät aikanaan blogiin ihmeteltäväksi. En laittanut niitä tähän juttuun, sillä nehän huitelevat jo syysleimujen korkuisina.

Värililja 'Lollypop'.

Lilja 'Lollypopista' tuli tänä vuonna Lillipop. Aurinkopenkki ei tunnu olevan liljoille mieluisa paikka, sillä ne kutistuvat vuodesta toiseen yhä pienemmiksi. Viime vuonna 'Lollypopit' olivat vielä polvenkorkuisia, tänä vuonna pisin niistä on juuri ja juuri 30-senttinen. Suurin osa on kymmensenttisiä ja ne muutamat kukat ovat vain 7-8cm leveitä. Nyt viimeistään pitää siirtää liljat muualle, jos ylipäätään haluan niitä säästellä. Jostain syystä en kyllä ole sen enempää liljaihminen kuin ruusuihminenkään, joten saattaapa olla, että liljat lähtevät kokonaan pois. Tietysti, jos jossain päin puutarhaa sattuisi olemaan tyhjillään kolo, johon mahtuisi muutama liljan sipuli, niin voisihan ne tökätä sinnekin.

Monta vuotta komeasti kukkinut 'Voluceau' näyttää vähän huilailevan tänä kesänä.

Pation luona 'Voluceau' on ollut yksi runsaimmin kukkineita ja reippaimmin kasvaneita kärhöjäni vuodesta toiseen. Tänä vuonna sillä kesti aika pitkään nousta ja kasvu on ollut muutenkin vähän hitaanlaista. Tarkoituksenani oli ohjata sen harvat versot syyshortensian oksille mutta kärhöpä ei halunnut kiivetä korkealle. Kerta toisensa jälkeen versot olivat kääntyneet kasvamaan takaisin lähtöpisteeseensä tai tarhakylmänkukkien päälle, ja ovat nyt muodostaneet sekavan vyyhdin hortensian viereen. Tänä vuonna joudumme siis kumartamaan 'Voluceaulle' ihastellessamme hänen kauniita kukkiaan.

Ei aina onnistu erakkomehiläisilläkään.

Hyönteishotellissakin on selvästi ollut joku harrastelija asialla vai liekö ihan ensikertalainen. Siitepölyä on löytynyt runsain määrin mutta läheskään kaikki ei ole osunut kotipesään. Kukahan nuo sotkut siivoaa? Hotellin kattoterassi sentään onnistui tänä vuonna ihan hyvin. Kellarissa jo monta vuotta talvetettu lankaköynnös lähti taas hienosti kasvuun, kukkapenkistä löytyi keväällä matala valkoinen jaloangervo ja petuniakin on viihtynyt yllättävän hyvin melko varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Kerran unohdin kastella kukkalaatikon mutta kaikki kasvit virkistyivät nopeasti vettä saatuaan.

Hyönteishotellin kattoterassilla on tänä vuonna rauhallinen värimaailma.

Palataan vielä hetkeksi takaisin miniosastolle. Kokeilin keväällä harhauttaa sipulien ja kaalien tuholaisia istuttamalla salottisipuleita ja kyssäkaalia tomaatin ja basilikan sekaan. Jätin vesiheiniäkin kasvamaan kun sen sanotaan harhauttavan sipulikärpäsiä ja estävän niiden munimista. Ei toiminut, vaikka tomaatintaimet ja basilikatkin olivat reippaasti isompia heti alusta lähtien. Tosin sipulikärpäsen toukkia löytyi ainoastaan tomaattiruukuissa kasvaneista sipuleista, ei lavasta, jossa kasvoi kaikkea muutakin. Jostain syystä sipulit eivät kuitenkaan kasvaneet lavassakaan kunnolla, joten taisipa jäädä kertakokeiluksi tämä. Muutamassa sipuliryppäässä oli vielä nätisti varret pystyssä, joten jätin ne maahan, jos vaikka kasvaisivat peukalonpäätä suuremmiksi.

Salottisipulit eivät ole juurikaan isompia kuin keväällä istuttamani istukkaat. Kyssät sentään ovat isompia kuin niiden siemenet.

Vaikka salottisipulit jäivät minikokoisiksi, niin kai niistä yhteen ruokaan saa makua. Ja onhan tässä vielä toivoa niiden viimeisten maahan jääneiden kasvusta. Kyssäkaaleista neljä syötiin ja hyvänmakuisia olivat pienuudestaan huolimatta. Toisessa penkissä kasvava kyssäkaali on välttynyt tuholaisilta ja alkaa olla jo korjuukokoinen, joten ihan koko kyssäkaalisato ei mennyt tuholaisten takia pilalle. Valkosipulit ovat yleensä onnistuneet hyvin. Niiden sadonkorjuun oikea ajoitus on aina vähän mysteeri ja olenkin päätynyt siihen, että nykäisen ensimmäisenä lehtiään kellastuttavan sipulin ylös ja tutkin, ovatko kynnet lähteneet erkanemaan toisistaan. Yhdessä lavassa oli jo enemmän kellastuneita kuin vihreitä lehtiä, joten aloitin sieltä.

Aika pieniksi jäivät valkosipulitkin. Mutta mikähän on lajike?

Viime kesän jättimurikoihin verrattuna nyt nostetut valkosipulit ovat suorastaan kääpiökokoa. Valkkareiden kohdalla moka ajoittuu jo viime syksylle, jolloin istutin ne. En nimittäin muistanut merkitä, mitä lajikkeita istutin mihinkin kohtaan. Nyt nostetut olin merkinnyt kysymysmerkillä minulla ennestään olleeksi valkosipuliksi mutta nyt kun nostin nuo, niin jäin miettimään, olisivatko nämä sittenkin olleet viime syksynä ostettua 'Messidoria'. Kuorissa ei nimittäin ollut viiruakaan violetinpunaista, jota niissä vanhoissa sipuleissa aina on. Ja jotta kaikki olisi varmasti mahdollisimman monimutkaista, niin vanhoissakin oli kahta eri kantaa, joista toisessa oli vain harvakseltaan violettia viirua eikä välttämättä joka sipulissa sitäkään. Ja totta kai onnistuin pari vuotta sitten sekoittamaan sipulit keskenään, sillä violetti väri häviää kynsien kuivuessa. Kuka niitä sipuleita edes muistaa merkitä nostaessa ja istutusvaiheessa kynsiä erotellessa? Epäonnistumiseksi lasketaan myös se, että se lava, johon istutin eniten valkosipuleita, ei talvehtinut hyvin. Onneksi kukkapenkkeihin on eksynyt valkosipulia ja jäihän kasvimaallekin vielä kasvamaan kokoa muutama vihreälehtinen valkosipuli.

"Kesantolava" käännetty.

Kutsuin kesantolavaksi yhtä kasvilavaa, johon kylvin keväällä veriapilaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa vähän niin kuin viherlannoituskasveiksi. Toteutus ei tosin ollut ihan täydellinen, sillä lykkäsin samaan lavaan myös kaksi lehtikaalia. Heinäkuun alussa näytti vielä siltä, että kesäkukkien seassa piilottelevat lehtikaalit olisivat säästyneet tuholaisilta mutta kun selkäni käänsin, niin valtava toukka-armeija oli vetänyt kaalit kitusiinsa. Lehdet olivat pitsiä ja koteloituneita toukkia (kaalikoin todennäköisesti) piilotteli ehjiksi jääneissä kohdissa. Toisen kaalin kiskaisin lämpökompostoriin ja toisestakin kaikki toukkien koteloita sisältävät lehdet. Vain pikkuinen latvatupsu jäi jäljelle. Jospa siitä jokunen lehti vielä syksyn aikana saadaan syötävää. Nyt silppusin kesantokasvit muutaman sentin pätkiksi ja käänsin talikolla mullan sisään maatumaan. Kunhan sateet eksyvät tännekin, kasa varmaan alkaa painua nopeasti ja saan kylvettyä samaan lavaan vielä uudelleen veriapilaa kerääjäkasviksi. Ensi vuonna sitten hyötykasveja.

Joutoniityn ensimmäinen kuihtuneiden kukkien keräyskierros.

Kadun pään joutoniityn kasvivalikoimaa on ollut tarkoitus muuttaa koko ajan enemmän luonnonkasveja sisältäväksi, jotta pääsen jokakesäiseltä kukkineiden malvojen ja oreganojen keräämiseltä. Ensimmäisellä leikkuukierroksella keräsin pelkästään myskimalvat ja niistäkin tuli jo kottikärryyn enemmän kuormaa kuin laki sallii. Toki päälle mahtui vielä yhden loistosalvian kuihtuneet kukinnot ja sylillinen keto-orvokkeja. Toinen samanlainen kuorma tulee sitten kun on aika kerätä kukkineet oreganot pois. Yhden ison oreganon ja sen seassa pari pientä myskimalvaa kaivoin tänään juurineen pois, sillä siirsin kesäkukkapenkistä siankärsämön sen tilalle. Onpahan nyt edes aloitettu malvojen ja oreganojen vähentäminen.

Pitkään puutarhatöppösinä palvelleet ballerinat taitavat nyt joutaa roskiin.

Pilkkahintaisina hankitut ballerinat taisivat nyt vihdoin tulla tiensä päähän. Käytin niitä aluksi pari-kolme vuotta parempina kesäkenkinä ja välillä töissäkin sisäkenkinä. Sitten ne alkoivat näyttää vähän nuhjuisilta, joten ne jäivät puutarhakengiksi ja kestivätpä ne siinäkin touhussa melkein kaksi täyttä kesää. Isännän kanssa jo vähän vitsailimme, että pitäisikö vielä paikata jesarilla puhki kuluneen kengän pohja, jotta saisin vielä hiipparoida tämän kesän loppuun samoilla kengillä. Jos olisin noita kenkiä ostaessani tiennyt, miten pitkäikäiset ja loistavat kesäpopot ne ovat, olisin hankkinut saman tien kolme paria. Haikein mielin tungen töppöset roskapönttöön ja käytän seuraavaksi melkein puhkikuluneet puutarhalenkkarini loppuun. Niillä onkin ikää jo parikymmentä vuotta ja vielä varmasti ainakin tämän kauden kestävät. Hyvin sisäänajetut jalkineet siis!

Kelpaahan tuo lintuallas edes jollekin.

Takapihalle lintualtaaksi laittamani vati ei ole houkutellut sen enempää lintuja kuin pörriäisiäkään. Enkä ole nähnyt siilin tai edes rusakon käyttävän sitä, vaikka on ollut näin kuivaa ja kuumaa. Tontin takana oleva iso ojakin on jo täysin kuivunut. Missä ihmeessä kaikki eläimet oikein käyvät juomassa ja linnut kylpemässä? Karo sentään bongasi vesitarjoilun, vaikka hänelle oli laitettu juuri ulos täysi kipollinen hanakylmää vettä.

Juotavaa pitää olla tarjolla, sillä nenätyöskentelyssä tulee jano.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi epäonnistumisten esittelyksi, niin laitetaanpa tähän väliin ainakin Karon mielestä hyvinkin onnistunut kesäpuuha. Olen usein viskellyt Karon aamupalan muutama nappula kerrallaan joko etupihan, sivupihan tai takapihan nurmikolle sen mukaan, millä puolella pihaa milloinkin satun puuhailemaan. Oikein hyvin viihtyy hauveli ja aikansa ympäri nurmikkoa nenä tuhisten viiletettyään tulee luokseni ilmoittamaan, että "namit loppu, heitä lisää". Tunnin ajan kun Karo viipottaa pitkin pihamaata, niin jo maittaa kunnon päivänokosetkin.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja vielä mahtuu loppukevennys: olin illasta lasten kanssa ulkona ja kastelukannua täyttäessäni kuulin, kun esikoinen alkoi huutaa äitiä. Kurkistin nurkan taakse ja huomasin, että hän kantaa puolijuoksua lelukuormuria ja huutaa, että sen renkaan sisäpuolella on pieni myyrä. Karo tietysti kipitti silmät kiiluen vieressä. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, näin, kun keskenkasvuinen peltomyyrä hyppäsi renkaan sisältä suoraan Karon eteen ja Karohan tietää, mitä suuret metsästäjät tekevät: napakka ote, ravistus ja nielaisu ennen kuin kukaan ehtii viedä herkkua pois. Siinä ei kestänyt sekuntiakaan. Lapset kertoivat jälkikäteen, että ennen näkemääni suunnilleen kolmen sekunnin mittaista episodia myyrä oli juossut Karoa karkuun kuormurin pyörään ja lapsen logiikalla tietysti nostetaan kuormuri myyrineen koiran ulottumattomiin ja tuodaan äidille. Minun olisi kuulemma pitänyt saada myyrä jotenkin menemään loukkuun, josta sen olisi voinut kuolleena viskata metsään. Hmm... kai siinäkin joku logiikka on.

Onkos sitä saatu mitään aikaiseksi?

Keisarinviitta jaloangervo 'Europan' kukinnolla.

Helteisen heinäkuun viimeiset tunnit ovat tätä kirjoittaessa hupenemassa ja minusta tuntuu, että koko kuukausi hujahti ohi ihan silmänräpäyksessä. Julkaisukin venähti elokuun puolelle. Monelle nämä helteet ovat olleet aivan liikaa mutta itse olen nauttinut joka hetki siitä, että ulkona tarkenee käydä ihan oikeasti kesähepeneissä eikä edes tee mieli vetäistä pitkiä housuja tai takkia päälle. Olen jopa tarennut uimaan järvessä yli kahden viikon ajan melkein joka päivä, mikä on paljon enemmän kuin monena aikaisempana kesänä yhteensä. Sinilevääkään ei ole vielä ilmestynyt.

Vakiorannallamme saa välillä polskia jopa ihan omassa rauhassa.

Ahkera uimaharjoittelu on tuottanut tulosta, sillä nyt myös kuopus on oppinut uimaan aika hyvin. Kumpikin osasi sukeltaa jo ennestään ja kuopuskin pysyi parin metrin matkan pinnalla kesän ensimmäisellä uintireissulla mutta nyt uimataitoon on tullut varmuutta ja uintimatkaan moninkertaisesti lisää pituutta. Ja lasten riemuksi huomasimme, että esikoinen voittaa juuri ja juuri minut uintikilvassa, jos minä saan käyttää pelkkiä käsiä. Kehitystä on siis tapahtunut hänenkin uimataidossaan. Viime aikojen hukkumisuutisia ja läheltä piti -tapauksia seurattuani olen kiinnittänyt enemmän huomiota muihin uimareihin. Meidän vakiorannallamme käy enimmäkseen lapsiperheitä ja iäkkäämpää väkeä. Nuoriso lienee kunnan pääuimarannalla, jossa on enemmän tilaa ja monipuolisempi rantavarustus kuin tällä pelkät pukukopit sisältävällä pikkurannalla. Yksinään uimaan tulleita lapsia en ole tällä rannalla nähnyt enkä kännykkää lasten uidessa selailevia aikuisia. Yksinäisiä vanhuksia aina välillä näkyy mutta hekin uivat rannan suuntaisesti. Järkevät uimatavat ovat siis hallussa ainakin tämän rannan uimareilla. Auringonottajista voisi kommentoida vaikka mitä mutta sen jätän tekemättä. Kukin grillatkoon nahkansa miten parhaaksi näkee.

Grillikatoksen vierellä purppuraheisiangervo pieneni reilusti.

Helle ja edelleen riesanani oleva asentohuimaus ovat estäneet puutarhatöiden tekemistä. Seisaallaan tai kyykyssä pystyn tekemään aika hyvin jotain kunhan vain muistan pitää pään pystyssä. Kumartelu ja kaikenlainen heiluminen saa vielä maailman pyörimään silmissä. Luumupuiden (tai mitä niistä nyt on jäljellä) leikkaus onnistuikin vallan mainiosti. Juurivesoista kasvatettavista uusista puista saksin osan sivuversoista runkoa myöten pois, jotta jäljelle jäävät oksat olisivat tasaisesti ympäri runkoa riittävän kaukana toisistaan. Yksi saksituista on 'Viipurin Punaluumu', joka näkyy yllä olevassa kuvassa purppuraheisiangervon jämien takana. Heisiangervo repesi vajaa kuukausi sitten keskeltä kahtia ja pyysin isäntää sahaamaan siitä revennet rungot kokonaan pois. Jäljelle jäi kaksi alaoksaa, jotka nekin kasvavat melkein vaakatasossa. Kevensin kumpaakin, jotta ne eivät estäisi polulla kulkemista. Toivon, että pensas alkaisi tehdä juuresta uutta versoa ja muotoutuisi aikanaan tasapainoisemman näköiseksi.

Viipurilaisen takaa varjopenkistä lähti kotkansiipiä.

Helteestä huolimatta sain kaupattua torissa kotkansiipiä. Oletin, että ne menisivät vasta syksymmällä, jos silloinkaan mutta kysyntä ja tarjonta kohtasivat ja eräs henkilö tarjoutui ostamaan kaikki mitä vain liikenee. Lähdin puolisen tuntia ennen sovittua hakuaikaa nostamaan juurakoita ja kaivoin kaikki ylimääräiset. Kaksitoista juurakkoa sieltä lähti ja kylläpä tuli heti paljon avaramman näköistä. Taidan siirtää myöhemmin syksyllä tai ensi keväänä töyhtöangervon ja kotkansiipien välissä sinnittelevät varjoliljat isoksi ryhmäksi kuunliljojen ja saniaisten väliin, niin näkyy niidenkin kukinta paremmin. Töyhtöangervo ja kotkansiivet tapelkoot keskenään elintilasta.

Jaloangervot ovat alkaneet kukkia. Etualalla 'Rheinland', keskellä 'Europa' ja vaalea takana ehkä 'Peach Blossom'.

Viime vuonna ihmettelin, kuinka paljon jaloangervoissa pörrää pieniä erakkomehiläisiä. Nyt angervoissa on kuhissut joukoittain kimalaisia. Yhdessä kukinnossa saattaa olla yhtä aikaa viisikin pörriä. Kimalaisia on muutenkin nyt todella paljon. Kadun pään joutoalueella oreganot ovat takuuvarma paikka bongata kimalaisia. Isotähtiputket ja nauhus ovat myös mainioita kimalaismagneetteja. Mustilanhortensiaankin ne varmasti löytävät tiensä heti kun nuput alkavat aueta. Toki monenlaisia mehiläisiä, kukkakärpäsiä ja päivä päivältä myös enemmän perhosia lentelee puutarhassa. Tavoitteenani on saada taas kuvattua mahdollisimman monta erilaista puutarhassa häärivää hyönteistä ja näinä "työkyvyttömyyden" päivinä ötökkäkuvasaldo onkin mukavasti kasvanut.

Olen saanut myös siistittyä osan kukkapenkkien välistä kulkevasta polusta. Lienee selvää, minkä osan...

Jääräpäinen kun välillä olen, niin päätin eräänä aamupäivänä edes yrittää kitkemistä. Kärhökaaripenkki ja majapenkki ovat aamusta täysin varjossa, joten suuntasin sinne. Aika hyvin sainkin kitkettyä ne osat, joihin ylsin polulta polvillani kyykkien. Haralla sain käteen vähän lisäpituutta ja kiskottua rikkoja edes pikkuisen irti mullasta keskemmältä penkkiä, jos en ihan kokonaan niitä saanut irti nyhdettyä. Polkua yritin ihan kitkemällä kitkeä mutta luovutin homman aika pian huimauksen häiritessä liikaa ja kävin hakemassa rautaharavan. Lähti niistä rikoista onneksi suurin osa ihan haravoimallakin irti.

Jokunen metri tuli siistittyä. Edellisen kuvan kuunliljat ja haltiankukat pilkistävät kuvan yläreunassa.

Näin kuivalla säällä nukkapähkämöt ovat pysyneet hienosti pystyssä myös kärhökaaripenkin puolella. Varjoisa ja rehevä kasvupaikka ei oikein sovi niille, jos sattuu olemaan vielä kosteaakin. Pähkämöt tulivat penkkiin kompostimullan mukana omin avuin mutta koska eivät näytä sieltä omatoimisesti lähtevän, niin taidanpa nyhtää ne kukinnan jälkeen pois ja laittaa jotain muuta tilalle. Jos ei muuta, niin vaikka astinkiven, jolta pääsisi kätevästi leikkaamaan pähkämön vieressä kasvavan ranskantulikukan kukkineet kukat pois. Siementaimia on nimittäin löytynyt hirmuiset määrät vähän joka puolelta. Nyt niitä saisi, jos joku haluaa!

Penkin tämä pääty jäi vielä odottamaan seuraavaa inspiraatiota.

Pidän paljon kärhökaaripenkin tämän hetken kukinnasta. Portin toinen puoli loisti alkukesällä, kun tarhavaleunikot kukkivat. Pionien aikaan kukinta siirtyi keskivaiheille portin molemmille puolille ja nyt penkin alareunassa syysleimut, ranskantulikukat ja osa kärhöistä pistävät parastaan. 'Beautiful Bride' vähän ylivalottui auringon osuessa valtaviin kukkiin mutta ymmärrätte idean. Taaempana (yllä olevassa kuvassa oikealla) majapenkki himmailee vielä hetken taustalla ennen kuin jaloangervot ja kuutamohortensia puhkeavat täyteen kukkaan.

Luumutarhasta ei enää paljoa polku erottunut.

Tänä kesänä kiveysten hoito on ollut todella retuperällä. Hävitin keväällä kitkentätyökaluni ja sitä etsiessä meni melkein koko kesä. Muutama päivä sitten se vihdoin löytyi kasvimaalta, kun kävin leikkaamassa kellastuneet kamomillat matalaksi. Siellä se työkalu sitten pötkötteli kasvuston seassa. Tongin heti ensimmäisenä patiolta muutaman pahiten rikkaruohottuneen sauman puhtaaksi mutta loppu työ jäi odottamaan viileämpää päivää. Pari päivää sitten tuntui, että huimaus ei häirinnyt enää niin paljoa maahan katsellessa, joten päätin parantaa olohuoneen ikkunanäkymää kitkemällä luumutarhan kivipolun ja mihin nyt käsi siitä kätevästi ylsi.

Nuotiopaikalta nouseva rinne sujui melko helposti. Myös täältä siistiytyi samalla kukkapenkin reunoja.

Kitkiessäni huomasin, että amerikanvuokko ei ole selvästikään viihtynyt polun oikealla puolella kivipenkereen päällä. Arovuokkoa ja sen pikkutaimia sen sijaan löytyy ihan liiankin kanssa. Epäilen siitä vielä tulevan ongelman, joten revin jo alkajaisiksi kaikki näkemäni siemenkodat pois. Valkoinen isotähtiputki ja pikkutöyhtöangervo näyttävät myös lisääntyvän vähän turhan reippasti, joten pitää olla tarkkana niiden kanssa. Astinkivipolun luota on kuollut mehitähtiä mutta isorikko näyttää viihtyvän hyvin. Se kukkikin tänä vuonna runsaasti, joten aion antaa sille lisää elintilaa reunuskasvina.

Tasamaalla oli haasteellisempaa mutta valmista tuli sielläkin.

Istutusalueiden keskellä on muutama valvatti, jotka selvästi ilkkuvat kumartelukyvyttömälle puutarhurille. Vähän olen antanut niille tukkapöllyä kiskomalla edes korkeammiksi uskaltautuvat kukkavarret pois ja juurta sen verran mikä niiden mukana lähtee. Se ei valvattien vaellusta estä mutta ei niiden silti tarvitse kukkimaan ruveta. Kunhan pää kestää kunnon kitkemistä, hyökkään valvattien kimppuun talikolla ja kiskon joka ikisen irvailevan lehtituppaan juurineen pois.

Nuotiopaikan takaa uusin alue oli helposti kitketty. Vesiheinät jätin kuihtumaan alppiruusujen ja kärhön juureen.

Lähipäivinä pitäisi ottaa pusseja mukaan puutarhaan ja kerätä siemensatoa tulevien vuosien varalle. Aika moni kesäkukka- ja perennansiemenpussi tyhjeni keväällä ja nyt voisi olettaa tulevan laadukasta siemensatoa kun sade ei ole päässyt pilaamaan pölyttäjien lentämistä tai siementen tuleentumista. Tuoksuherneistä tuli tänä vuonna kerrassaan herkullisia laventelin ja kirsikanpunaisen sävyjä, joita pitää ehdottomasti kerätä talteen. Myös valkoinen on kestosuosikkini, sillä sitä voi yhdistää minkä tahansa muun värin kanssa. Monesta kasvista pitää kerätä siemenpankkia talteen, jotta on sitten talvitappioiden varalle paikkausmateriaalia. Haluaisin myös tehdä jonnekin pienen alueen, johon voisi kylvää perennansiemeniä tai istuttaa esikasvatettuja perennoja tai kukkapenkistä löytyneitä pieniä siementaimia vähän niin kuin taimipankiksi.

Tästä kuvakulmasta näkyy rikkaruohojen sijaan runsasta kukintaa.

Vielä olisi useampikin neliömetri kivipolkuja ja kiveyksiä kitkettävänä kukkapenkeistä puhumattakaan. Paahteisemmat paikat jätän suosiolla viileämmille keleille, vaikken niin helteestä kärsikään. En kuitenkaan aio ottaa auringonpistosta tai kärähtänyttä ihoa tähän vielä lisäriesaksi. Päivän kuumimmat hetket olen tehnyt sisällä rästihommia. Eilen näpräsin uudet vyötärökuminauhat viisiin housuihin. Yhden tuulipuvun takin vetoketjun korjausta aloittelin mutta paikallisista liikkeistä ei löytynyt käypäistä osaa. Takki jäi siis vielä odottamaan käyntiä monipuolisemmassa liikkeessä. Villasukkapari odottaa vielä parsimista ja työlistalla on myös lasten kaappien läpikäyminen. Koulut alkavat jo ensi viikolla, joten pitää tarkistaa, että kummallakin on varmasti koulukelpoista vaatetta. Kynäpenaalit sun muut tykötarpeet ovat myös kuulemma mystisesti hävinneet jonnekin kesän aikana. Herukat eivät ole meillä vielä kypsiä mutta mansikoita lapset ovat keränneet joka päivä pienen rasiallisen. Kävin myös lasten kanssa mustikassa ja vaikka marjaa oli kohtuullisesti, niin saalis tällaiselta toistaitoiselta porukalta oli vain pari litraa. Ostimme sitten laatikollisen kotiovelle tuotuna paikalliselta kerääjältä.

Päivän kärhönä 'Elsa Späth'. Katsokaa, miten valtava kukkamöykky!

Sadettta on meille osunut kolmen viikon aikana vain pari alle millin kuuroa. Pihdan alta rönsyansikat ovat nuupottaneet jo pitkään mutta muualta puutarhasta löytyi vasta pari päivää sitten ensimmäiset nuupottavat kasvit. Yllättäen ne olivat aurinkopenkin isotähtiputket. Eilen iltapäivällä purppurapunalatvojen latvat hieman nuokkuivat mutta nekin olivat nousseet yön aikana ylös. En ole kastellut perennapenkkejä kertaakaan, joten täytyy olla tyytyväinen kasvien kuivuudenkestoon. Pelkäsin, että sateisten viime kesien vuoksi kaikkien juuret olisivat jääneet tyytyväisinä pintamultaan mutta selvästi juuret ovat osanneet hakeutua syvemmälle. Liiterin kulmalla IBC-kontissa on vielä pieni vesitilkka pohjalla. Se riittää ehkä juuri ja juuri ruukkukasvien kasteluun, minkä jälkeen pitää turvautua vesijohtovedellä kasteluun, jos sadetta ei sattuisikaan vielä tähän osumaan. Jännityksellä seuraan, miten käy ennusteissa näkyville sadepäiville. Aurinkoista elokuuta!

Heinäkuun lopun kärhökatselmus

Nyt on tämän kesän loistokärhösesonki kunnolla alkanut ja melkein joka puutarhanäkymään osuu kärhö tai useampi. Siispä on aika tehdä loppukesän ensimmäinen kunnon kärhökierros. Aloitetaan heti pihaantulosta, jossa näyttävimmin kadulla kulkijoille esiintyy loistokärhö 'Elsa Späth'.

'Elsa Späth' on mahtavan suurine kukkineen yksi lempikärhöistäni.

Elsa on ollut hieman tempukas kärhö. Se on kyllä noussut joka vuosi ja kasvanutkin yleensä ihan kohtuullisesti, mutta monena vuonna kukinta on jäänyt vaisuksi. Sillä on vähän turhan karu ja kuiva kasvupaikka, ja vieressä olleet ritarinkannuksetkin ovat varmasti ottaneet oman osansa, vaikka olen yrittänyt silloin tällöin tarjoilla erityisesti kärhölle extra-herkkuja ja lisäkastelua. Liekö syynä viileä ja kostea alkukesä vai ravinnesyöppöjen ritarinkannusten häviäminen, mutta tänä vuonna kärhö on kasvanut huomattavasti runsaampana ja versot ovat jonkun verran pidempiäkin kuin aiempina vuosina. Nuppuja on tulossa paljon ja jo avautuneet kukat ovat soppalautasen kokoisia.

Aurinkopenkin etuosan kolme kärhöä kukassa.

Elsalla olisi oikeasti neljä kärhökaveria mutta kadulta katsottuna sen vasemmalla puolella kärhötuessa ei kuki tällä hetkellä kuin tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113'). 'Etoile Violette' on joko nukkumassa tai sitten se ei vain ole vielä ehtinyt kukkaan. Todennäköisemmin Etoile nukkuu, sillä en muista sen kukkineen viime kesänäkään. PERNILLEJÄ on tuessa nyt kaksi, sillä istutin ensimmäisen kaveriksi äidiltäni tulleen ylimääräisen taimen. En lähtenyt näillä helteillä oikomaan sen versoja ylemmäs tukeen, vaan jätin lähelle maanrajaa varjostamaan juuristoaluetta. Varjostava kasvillisuus kun on olematonta ritarinkannusten puuttumisen ja värililjojen kääpiömäisen kasvun takia. Liljat pitää kukinnan jälkeen siirtää muualle ja keksiä aidan viereen ritarien tilalle muuta kasvillisuutta. Mieluusti jotain korkeaa, jotta voisi paremmin kuvata penkkiä etupihan puolelta ilman, että naapureita näkyy kovin paljoa. Tai voisihan sitä kai periaatteessa rakentaa pienen seinäkkeenkin Elsan ja PERNILLEN väliin ja istuttaa siihen vielä pari kärhöä lisää. Harkitsemisen arvoinen idea sekin.

Naapureita piilotettu niin paljon kuin pystyy, jotta kaikki kolme kärhöä näkyvät samassa kuvassa.

PERNILLE ('Zo09113')

Tiukukärhö 'Arabellan' tukeminen nousee aina kesäisin yleiseksi puheenaiheeksi. Se kun ei lehtiruotejaan mihinkään tukiin kieputtele, vaan tuen puuttuessa luikertelee maata myöten ja nojailee versoillaan mihin vain eksyy . Aiempina vuosina olen tökkinyt risuisia oksia kärhön ympärille ja ohjaillut versoja niiden väliin, jotta sen tyvialue ei jäisi ihan paljaaksi versojen kaartuessa sivuille. Idea on ollut toimiva ja kärhöstä on muodostunut silloin matalahko ja leveä kukkakumpare. Toivoin kuitenkin sen kukkien nousevan vähän korkeammalle, joten "tilasin" isältäni keväällä 'Arabellalle' räätälöidyn tuen. Siinä on eri korkeuksilla kolme kehää, joista jokaisessa on muutama jänne. Renkaat on asetelu niin, että jänteet menevät keskenään eri suuntiin ja ylhäältä katsottuna tuen sisälle muodostuu ikään kuin väljä ristikko. Korkeutta lieriömäisellä tuella on noin metrin verran.

'Arabella' ja aitaa vasten taustalla Elsa.

Jo tämän ensimmäisen kesän perusteella tämänmallinen tuki on osoittautunut loistavaksi 'Arabellalle'. Kärhö on pysynyt hienosti tuen sisällä ja sen ulkopuolelle eksyneiden versojen ohjaaminen takaisin omaan osoitteeseensa on ollut helppoa. Kehien jänteet estävät tuulta siirtämästä kaikkia versoja tuen yhteen reunaan, joten kukkiakin on nyt tasaisesti joka puolella. Aitaverkosta tehty lieriö toimisi myös, mutta jos sen ulkopuolelle kasvaa verso, sitä ei noin vain pujotellakaan takaisin tuen sisälle. Tällainen harva ratkaisu antaa paljon enemmän armonaikaa ohjailuun ja myös pitkäksi venähtäneen verson saa helposti pujoteltua tuen sisälle ilman vaaraa verson katkeamisesta.

Ylin kehä on jaettu jänteillä neljään lohkoon (x ympyrän sisällä).

Loppukesän aikana 'Arabellan' versot venyvät vielä pituutta ehkä jopa metrin verran, joten todennäköisesti kärhöstä muodostuu komea kukkapylväs latvojen lähtiessä roikkumaan. Nythän se on lähinnä vihreä pylväs kukkahatulla. Kukkahattu on nyt toisaallakin. Nuotiopaikan seinäkkeessä mantsuriankärhö aloittelee juuri kukintaa ja toistaiseksi kukkia on vain seinäkkeen yläosassa. Parin päivän sisällä kärhö muuttuu varmasti taas suureksi, valkoiseksi kukkapilveksi.

Mantsuriankärhön kukat tuoksuvat hunajaiselle.

Takapihalla muut kärhöt ovat vasta nupullaan ja sivupihalle mennessä loistokärhö 'Kaiserin' ensimmäinen kukinta ehti jo mennä ohi. Pörröiset jämät ovat kuitenkin vielä jäljellä ja tämän vuoden versoissa näkyy paljon nuppuja. 'Kaiserin' kaveri loistokärhö CORINNE ('Evipo063') saattaa myös olla jo nupullaan. Patiolla loistokärhö 'Voluceau' aukaisi eilen ensimmäisen kukkansa ja patiopenkin seinäkkeessä SAMARITAN JO ('Evipo075') kukkii edelleen. Niistä ei nyt ole kuvia, sillä suuntana on kärhökaaripenkki.

Kärhöportissa PRINCESS KATE ('Zoprika') alkaa päästä vauhtiin, 'Justa' ja 'The President' ovat vasta aloittelemassa.

Yllä olevan kuvan taustalla näkyy majapenkkiä, jossa tarha-alppikärhö 'Purple Dreamissa' on edelleen muutamia kukkia auki. Majan toiselta puolelta löysin myös yhden sinisen alppikärhön kukan. Miten mainiota, että alppikärhöt kukkivat loistokärhöjen kukintaan saakka! Kärhöportin toisella puolella loistokärhö 'Jan Pawel II' on kiivennyt portin yläosaan saakka mutta sen nuput ovat vielä aika pieniä. Onneksi sen kukintaan saakka voi ihastella portin toisen puolen kärhöloistoa kunhan kukkia vain avautuu lisää.

'The President' kykenee myös tekemään valtavan suuria kukkia. Tämän halkaisija oli noin 17cm.

Kärhökaaripenkissä on kärhöportin kuuden kärhön lisäksi myös yhdeksän muuta kärhöä. Niistä JOSEPHINE ('Evijohill') saattaa olla kokonaan menetetty, sillä se ei noussut viime kesänä eikä ole vieläkään herännyt. En lähde kuitenkaan kaivamaan sitä, sillä saattaisin samalla vaurioittaa sen kavereita. Nouskoot joskus jos on hengissä ja jos ei, niin hyvästelemme sen tyynesti. Se oli sen verran nuorempi kärhö, ettei siihen ehtinyt syntyä tunnesidettä. Jos ei selviä edes ensimmäisestä talvestaan, niin joutaa olla selviämättä.

JOSEPHINEN puutetta ei huomaa, kun loistokärhöt 'Rouge Cardinal' ja 'Beautiful Bride' (valkoinen) pääsevät kunnolla vauhtiin.

Oli loistoidea istuttaa 'Rouge Cardinal' BB:n kaveriksi. Tummanpunainen, samettinen väri sopii muutenkin hyvin puhtaan valkoiseen mutta nyt kun kärhöt kukkivat yhtä aikaa, niin Briden tummanpunaiset heteetkin ovat sävy sävyyn Cardinalin kanssa. Kärhöjen ympärillä toistuu muutenkin tähän aikaan kesästä valkoinen ja purppurainen väri. Valkoisena kukkivat ranskantulikukat ja syysleimut. Purppuraista väriä tulee kärhöjen juurella kasvavista tummanpurppuraisista maksaruohoista ('Jose Aubergine'), taustalla purppuraheisiangervosta 'Tiny Wine' ja syysleimujen takana penkin reunuskasvina olevista tarhakeijunkukista ('Midnight Rose').

Mikä väripari!

Cardinalin ja Briden kohdalla kärhökaaripenkin läpi kulkevan polun toisella puolella ei juuri nyt kuki kärhöjä, joten jatketaan keskemmälle penkkiä. Siellä loistokärhö 'Omoshiro' aloitteli jo pionien kukinnan loppumetreillä. Sillä on kaverina tarhaviinikärhö 'Krakowiak', joka on kukkinut joka vuosi vasta myöhemmin syksyllä. Niin se näyttäisi tekevän tänäkin vuonna. Vaikka runsas yhteiskukinta on komeaa, niin tykkään kyllä myös tästä tyylistä, että kukin kärhöistä saa ottaa pääroolin omalla hetkellään. Silloin sama kohta kukkii pidemmän aikaa, vaikkakin usein vähän vaatimattomammin.

'Omoshiro' kukkii tänä vuonna melko vaisusti.

Syy 'Omoshiron' vaatimattomaan kukintaan löytyy normaalia huonommasta talvehtimisesta. Siitä taisi nousta keväällä ainoastaan kaksi versoa ja eihän niillä niin komeaa kukintaa aikaiseksi saa kuin kymmenen verson voimin. Kärhö on muuten ollut hyvävointinen, joten tuskinpa sillä mitään hätää on. Luultavasti se vain huilailee vähän tänä kesänä ja on sitten ensi vuonna entistä komeampi. Tosin nyt kun kuvaa katsoin, niin huomasin muutaman epäilyttävän kellertävänä nuokkuvan lehden. Pitää käydä tarkistamassa, ettei mikään puutarhariesa ole käynyt katkaisemassa siitäkin versoa. Kärhökaaripenkin kärhöt olivatkin toistaiseksi säästyneet nelijalkaisilta ahmateilta.

Laitetaan päivän kärhöksi kaunis 'Omoshiro'. Reipastuhan ensi kesäksi!

Nyt vain odotellaan lisää kärhöjen nuppujen poksahtelua.