Trooppista hellettä

'Madame Julia Correvon' suvaitsee vihdoin aukoa ensimmäisiä nuppujaan.

Tulihan se kesä vihdoin tännekin! Jo sunnuntai oli helteinen mutta maanantai tuntui suorastaan trooppiselta, kun ilmankosteus ulkona huiteli yli 80 prosentissa ja lämpötila lähenteli 30 astetta. Näitä harvoja päiviä kelpaa muistella talven kylmyydessä, tosin en panisi pahakseni, vaikka samanlaista säätä kestäisi vähän pidempäänkin. Tai ainakin sitä lämpöä, ilmankosteutta saa olla vähemmänkin. Tänäänkin on mukavan lämmintä mutta navakka tuuli lennättää koivunsiemeniä silmät ja suun täyteen. Miten niitä onkin tänä vuonna niin paljon? Patio on harjattu jo moneen kertaan mutta heti kun selkänsä kääntää, se on taas keltaisenaan siemenistä.

Nokkosperhonen punahatulla.

Perhosia alkaa taas näkyä runsaammin, kun suuret päiväperhoset saapuvat paikalle. Keisarinviittoja näkyy joka päivä vähintään kaksi yksilöä mutta eilen näin kolme eri yksilöä. Yksi oli helppo erottaa muista, sillä sen siivet olivat rähjääntyneet joko muuttomatkalla tai sitten jonkun saalistajan kynsissä. Kaksi muuta näin yhtä aikaa. Joka päivä löytyy useampia nokkosperhosia, lanttuperhosia (ja ehkä myös nauris- tai kaaliperhosia) sekä sekalainen lajitelma erilaisia pikkuperhosia, juuri äsken näin ensimmäisen neitoperhosenkin. Olen yrittänyt saada kuvattua joka ikisen perhosen, jotta voisin jälkikäteen etsiä netistä nimen kullekin. Se on kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty varsinkin tuulisena päivänä. Jos perhonen malttaakin pysyä paikoillaan sen hetken, että kameran kanssa pääsee tarpeeksi lähelle, niin tuuli liikuttelee perhosen alla olevaa kukkaa. Yritä siinä sitten kuvata. Onneksi joka päivä edes pari otosta onnistuu.

Ilmeisesti tämä söpöliini on pikkukultasiipi. Ensimmäinen tällainen tuli vastaan.

Kimalaisiakin olen kuvannut. Niitä on nyt runsaasti, kun seassa on työläisten lisäksi myös koiraita.

Maksaruohot (lukuunottamatta kesä-heinäkuussa kukkivia kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohoja) kukkivat nyt komeimmillaan. Niistä pitäisi ihan tehdä oma postauksensa, sillä olen kärhöjen lisäksi tainnut hurahtaa maksaruohoihin. Ja niihinhän on vallan helppo hurahtaa, sillä ne eivät tunnu pettävän koskaan. Erityisesti punalehtinen ja vaaleanpuna-valkokirjavakukkainen 'Strawberries and Cream' kuuluu suosikkeihini. Yllä olevassa kimalaiskuvassa näkyykin sen kukat lähikuvassa ja alla kasvustoa vähän kauempaa. Purppurapunalatvan vieressä tarhaviinikärhö 'Etoile Violette' kukkii jo runsaasti mutta 'Pernille' antaa vielä odottaa itseään. Joku kasvi pitäisi vielä keksiä kärhöjen eteen. Siinä oli värililjaa 'Lollypop' mutta ne ovat melkein henkensä heittäneet.

Maksaruohon kukkien väri toistuu taaempana purppurapunalatvassa.

Edellisessä postauksessa mainitsin, että aurinkopenkin keskeneräiselle keskialueelle on tulossa jollain aikataululla pionia. No se asia hoitui nopeasti, sillä istutin sinne jakopalan isäni mummon lapsuudenkodin pihalla kasvaneesta pionista. Sen lajike saattaa olla 'Madame Calot' mutta siitä ei ole täyttä varmuutta.  Pioni on nimittäin kukkinut vain kerran siellä mistä se minulle kulkeutui. Nyt minulla on sitten pioni kummankin vanhempani suvusta. Toivotaan, että tämä viihtyy meillä yhtä hyvin kuin muutkin pionit. Aurinkopenkkiin jäi tilaa vielä ainakin yhdelle pionille, jos kaivaa ensin jonkun kurjenmiekoista, ranskantulikukista tai isotähtiputkista pois tieltä. Nyt saa olla taas alelaareilla tarkkana, jos sattuu tulemaan erikoisen hieno löytö vastaan.

Uusi pioni odottamassa istuttamista.

Virkeitä silmuja oli jo monta tulossa.

Aurinkopenkissä kukkivat myös ensimmäiset leijonankidat.

Viime kesänä ihmettelin sitä, miksi osa 'Potomac Lavender' -leijonankidoista on selvästi keltaisia ja osa yllä olevan kuvan kaltaisia ihanuuksia. Tänä kesänä kolmesta toistaiseksi kukassa olevasta yksilöstä kaksi on väärän näköisiä. Onneksi eivät kuitenkaan ihan yhtä räikeitä kuin viime kesänä. Olen joskus talvettanut leijonankitaa ja nyt melkein tekisi mieli kaivaa oikeanvärinen yksilö ruukkuun ja kerätä siitä ensi kesänä uusi siemensato. Vanhoja siemeniäkin on vielä paljon jäljellä mutta eiväthän nekään ikuisuuksia säilytä itämiskykyään. Saisi niistä kuitenkin ehkä muutamia taimia, jos talvetus ei onnistukaan. Talvetetuissa yksilöissä on sekin hyvä puoli, että ne alkavat kukkia jo heti alkukesästä eivätkä panttaa kukkiensa kanssa tänne elokuulle saakka. Ja jos vihdoin kahden supermärän ja parin normaalisateisen kesän jälkeen tänne tulisi kuiva kesä, niin jo valmiiksi isojuurinen talvetettu leijonankita selviäisi siitäkin heittämällä toisin kuin saman kevään pienet siementaimet. Kuulostaa jo suunnitelmalta, eikö?

Tiukukärhö 'Arabellan' tuki petti ja koko puska levisi.

Toisin kuin suurin osa muista kärhöistä, 'Arabella' ei kierry lehtiruodeillaan tukeen kiinni. Jos ei halua, että se retkottaa maata myöten, sen ympärille pitää joko kiertää metalliverkosta lieriö tai sitten sitoa versot kiinni johonkin muuhun tukeen. Itse olen tökkinyt haaraisia oksia 'Arabellan' tyvialueen ympärille niin, että ne muodostavat suunnilleen polvenkorkuisen harvahkon puolipallon kärhön päälle. Kun kärhön versot ohjaa "pallon" rei'istä läpi, ne taipuvat pituutta kasvaessaan sirosti sivuille ja muodostavat kukinnan alkaessa soman kukkamättään. Tänä vuonna oikaisin ja laitoin viime vuoden risujen seuraksi vain yhden tuoreemman oksan. Siinäpä sitten kävi niin, että jossain rankkasateessa painoa tuli liikaa ja risut napsahtelivat kärhön painosta poikki. Koko kasvusto levisi laajemmalle kuin oli tarkoitus eikä tyvialueen kohdalla ole lainkaan kukkia. Latvat kuitenkin muodostavat runsaita kukkakimppuja vähän joka suuntaan ja kun kukkia riittää, minä olen tyytyväinen.

Päivän kärhökuvaksi valitsin yhden 'Arabellan' kukkakimpuista.

Miltä näyttää sää muualla Suomessa? Onko hellettä vai myrskyääkö?

Operaatio nukkapähkämön kuritus

Retkottavat kasvit saavat minut aina melkein repimään hiuksiani. Haluan, että kasvit pysyvät ryhdikkäästi pystyssä ihan omin avuin. Köynnöskasvit ovat asia erikseen, samoin muutama korkeampi kasvi, jotka eivät vain kestä rankkasadetta ja tuulta tukematta. Sitten jos hädin tuskin polvenkorkuinen kasvi päättää heittäytyä pitkin pituuttaan kulkuväylille tai vieruskaverien päälle, se saa melkein poikkeuksetta lähdöt. Tai viimeistään siinä vaiheessa kun keksin sen tilalle jotain parempaa. Tällä kertaa lapion eteen joutui useampi nukkapähkämökasvusto.

Ehdin jo saksia ensimmäisen mättään kaivuukuntoon ennen kuin muistin kuvan ottamisen.

Muutamia vuosia sitten erehdyin laittamaan liian pitkälle kukkineita nukkapähkämön kukkavarsia puutarhakompostiin. Kompostimullan seassa oli mitä ilmeisimmin valtava nukkapähkämön siemenpankki, joten taimia alkoi putkahdella kaikkialta mihin olin myöhemmin sitä kompostimultaa levittänyt. Aivan väärään paikkaan ilmestyneet epäonniset kitkin pois saman tien mutta täällähän tunnetusti on ollut keskeneräisiä kukkapenkkejä vuosikaudet, joten osa taimista sai jäädä paremman puutteessa estämään rikkaruohojen kasvua. Nukkapähkämö on kasvi, joka tarvitsee äärimmäisen kuivan ja paahteisen paikan pysyäkseen jämäkästi pystyssä. Oikein hyvässä mullassa, kosteassa ja puolivarjossa se venähtää aivan liian rehevään kasvuun ja lakoontuu pienessäkin tihkusateessa saati sitten niissä kymmenien millien rankkasateissa, mitä täälläkin on välillä ollut. Heti kapeiden kivipolkujen vieressä kasvaessaan ne tukkivat luumutarhaan kulkevan reitin todella tehokkaasti ihan vain kaatuilemalla. Siispä nyt oli aika ottaa lapio käteen ja raivata vähän reittejä auki.

Osa nukkapähkämöistä poistettu ja kurjenpolvea istutettu tilalle.

Alkuperäinen suunnitelma oli vain täyttää penkki loppuun samalla peittokurjenpolvella mitä puolet alueesta jo on, mutta päätinkin kaivaa talonpuoleisesta kulmasta tuoksukurjenpolven ja jakaa siitä useamman taimen penkin takaosaan. Sen kun piti joka tapauksessa siirtyä sieltä johonkin. Vaikka mätäs oli iso, sen juurakko oli niin pieni, ettei siitä saanut kuin pari jakotainta ja yhden mitättömän pienen palasen, joka ei välttämättä selviä. Siispä nukkapähkämöä jäi vielä puolet jäljelle. Siis tuonne penkin takaosaan. Talon puoleinen sivu onkin sitten asia erikseen.

Nukkapähkämön mokoma kun on ujuttautunut tällekin puolelle retkottamaan.

Paljon parempi! Ainakin sitten, kun kaukasianmaksaruohot tuosta virkistyvät ja lähtevät kasvuun.

Kaukasianmaksaruohoa sain otettua sen verran paljon, että sain kaivettua vielä yhden mättään nukkapähkämöä penkin takareunastakin pois. Nyt jäi jäljelle enää yksi reilunkokoinen mätäs, jonka retkottamisen varmasti kestän siihen saakka kun saan senkin korvattua muilla kasveilla. Maksaruohot kaivoin kivikkorinteestä, jossa ne olivat sekoittuneet hopeahärkkiin. Sain samalla pikkuisen lisää hopeahärkkiä takapihalle luumupuun alle ja raivattua myös tilaa etelänmunkille, jolle ei ole oikein löytynyt sopivaa paikkaa muualta.

Hopeahärkki ja kaukasianmaksaruoho olivat sekoittuneet maksaruohokaistaleen vasemmassa päässä toisiinsa.

Pation luona kaivuuhommat sujuivat oikein mallikkaasti ilman yllätyksiä toisin kuin kivikkorinteessä. Maksaruohoja poistaessa kävi jo selväksi, että niidenhän alla on kivi. Rautakangen kanssa sitä vähän yritin tökkiä mutta laidat tuntuivat olevan sen verran kaukana, että katsoin parhaimmaksi jättää mokoman murikan niille sijoilleen. Kymmenen sentin kasvualustaan oli mahdoton ajatella etelänmunkkia, joten päädyin siirtämään aurinkopenkkiä ja kivikkorinnettä rajaavaa kivimuuria sen verran, että kiven korkein huippu jäi muurin alle. Tulipahan tarhakeijunkukka 'Hanseille' kymmenen senttiä lisätilaa.

Pieni mutta sitäkin enemmän päänvaivaa aiheuttanut muutos.

Etelänmunkki sopinee oikein hyvin hopeahärkin ja sinikatanan seuralaiseksi.

Lisää retkottavaa nukkapähkämöä löytyi majapenkistä, jossa se kieltämättä sopi todella hienosti väriltään yhteen purppuraheisiangervo 'Tiny Winen' kanssa. Tosin majapenkki on vielä varjoisampi ja kosteampi kuin pation luota lähtevä luumutarhan alku, joten siellä nukkapähkämöt eivät ole kesäkuun alun jälkeen edes yrittäneet kasvaa ylöspäin. Pois vaan mokomat ennen kuin ehtivät tehdä siemeniä!

Ennen.

Ihan kokonaan en päässyt vielä eroon majapenkin nukkapähkämöistäkään, sillä keijunkukissa ei ollut riittävästi jaettavaa enkä halunnut täyttää koko aluetta valkotäpläimikälläkään. Siinä on muuten toinen kasvi, joka meinaa vähän työllistää. Toistaiseksi se ei ole lähtenyt vaeltamaan juurillaan liiaksi mutta kukinnan jälkeen kuihtuvat kukkavarret on pakko käydä poistamassa, jotta sen yleisilme olisi edes vähän siistimpi. En tiedä, kuinka innokkaasti valkotäpläimikkä tekisi siementaimia mutta tavallinen lehtoimikkä on hyvin innokas levittäytymään siemenillään joka paikkaan. Niinpä sen liikkeitä pitää ennakoida poistamalla kukkavanat ja varmuuden vuoksi teen saman myös valkotäpläimikälle.

Jälkeen. Alkavassa sateessa piti ottaa vain äkkiä kuva ja hilpaista sisälle ennen viimeisen roskakasan viemistä.

Majapenkissä tuli hyvin esille, mitä hautova kosteus saa aikaan alle jääville kasveille. Nukkapähkämön paksut, karvaiset varret ja lehdet eivät päästä kosteutta haihtumaan, joten niiden alle jääneet daalia ja keijunkukka olivat alkaneet homehduttaa lehtiään. Keijunkukka toipuu varmasti pian mutta enpä usko, että daalia jaksaa lähteä enää kasvuun tai tehdä uusia nuppuja. Jätin sen kuitenkin vielä paikoilleen, niin ei ole niin tyhjän näköistä. Hieno suunnitelmani oli lohkaista tarhakeijunkukka 'Green Spicen' reunasta palanen, josta saisin pari reipasta tainta heisiangervon viereen. Muuten hyvä ajatus, mutta käteen jäi kolme lehtitupsua puolentoista sentin juurennysällä. Upotin kaksi isointa suoraan maahan ja surkeimman rääpäleen ruukkuun, jonka vein ulkovarastoon. Jos se selviää hengissä, se pääsee aikanaan loppujen nukkapähkämöiden tilalle. Heisiangervon toiselle puolelle istutin esikoita.

Esikoiden helakanvihreä sävy sopii myös hyvin tummanpurppuraiseen heisiangervoon.

Purppurasta puheenollen: aurinkopenkin purppurakeijunkukka 'Palace Purple' on kasvanut tänä sen verran paljon, että sain jaettua pari isointa puoliksi ja jatkettua riviä eteenpäin. Ensi kesänä voikin sitten siirtää ensimmäisen mättään kahtena palasena jonon hännille, niin sammalleimu saa enemmän tilaa ja keijunkukat muodostavat näyttävän reunuksen. Penkin keskivaiheilla ei olekaan muuta tummalehtistä yhdistämässä alkupäässä olevaa tummalehtistä maksaruohoa taaempana olevaan purppuraheisiangervoon. Keijunkukat täyttävät sen tarpeen täydellisesti.

Aurinkopenkin murheenkryynipaikka siistiytyi pikkuisen.

Yllä olevan kuvan keskikohdassa on aiempina vuosina kasvanut suurimmaksi osaksi kosmosta ja muita kesäkukkia. Tarkoitus kun oli, että mustilanhortensia kasvaisi vähän nopeammin ja ottaisi oman tilansa. Ja on sinne istutettu yhtä sun toista mutta joko vesimyyrä on syönyt ne tai talvi tappanut. Tai sitten märät kesät, jotka tuhosivat yhtä vaille kaikki liljat. Rentovartiset kesäkukat kasvavat suurimmaksi osaksi pitkin maata, joten niistäkään ei ole tuomaan kaivattua korkeutta ja rehevyyttä alueelle. Ongelma on kuitenkin jo korjautumassa. Alkukesällä siirretty punahattu on keskittynyt lehtien kasvattamiseen mutta onneksi toinen sentään on jo kukassa. Sen takana syysasteri 'Patricia Ballard' on myös hyvässä kasvussa ja nojailee aitaan. Sen vasemmalle puolelle on istutettu tähkäverbena, josta pitäisi tulla aikaa myöten ihan komean kokoinen kasvi. Toivottavasti viihtyy. Mustilanhortensian etupuolelle tulee jossain vaiheessa joku pioni. Nyt kun näyttää siltä, että hortensia kasvaakin mieluiten ylöspäin, niin tulkoot siitä sitten rungollinen. Mahtuupahan sen eteen kaikkea muuta.

Operaatio se oli tämäkin... Kuvassa on parin päivän saldo keitettyjä lehtokotiloita ja pari tyhjää kuorta.

Lehtokotiloiden suuri määrä pääsi yllättämään minut todella. Onhan niitä aina silloin tällöin löytynyt joitain mutta ei koskaan mitään valtavia joukkoesiintymiä. Torstaiaamuna sateisen yön jälkeen päätin käydä taas tarkistamassa kaikki riskialttiit paikat ja keräsin parissa minuutissa kymmenen kotiloa tontin rajalta nokkosista. Kipaisin laittamassa vedenkeittimen tulille ja pyysin lapsia hihkaisemaan heti kun se hälyttää ja juoksin takaisin keräämään kotiloita. Kolmisenkymmentä kotiloa sai kiehuvaa vettä niskaansa ja muutamia pääsi vielä hetki sen jälkeen samaan kuumaan kylpyyn. Olin jo aikeissa lähteä puuhastelemaan muuta mutta lapset tulivatkin ulos ja halusivat myös kerätä kotiloita. Ei muuta kuin uusi ämpäri heitä varten. Minun piti toimia kirjurina. Luulin, että kotiloita ei enää löytyisi montaa mutta niinpä vain muksutkin löysivät viisikymmentä kotiloa. Eilen aamulla menimme tarkastamaan saman apajan uudelleen ja vielä sieltä löytyi toinen mokoma. Onneksi vain noin kymmenen noista ylläolevan kuvan melkein 160 kotilosta löytyi kukkapenkeistä! Kiersimme nimittäin varmuuden vuoksi nokkospöheikön lisäksi myös jokaisen kukkapenkin läpi. Ilmeisesti kotilot olivat levittäneet sanaa hyvästä nokkoskasvustosta ja tehneet joukkovaelluksen sinne kukkapenkkieni sijaan. Hautasin lopuksi elävältä keitetyt kotilot aurinkopenkkiin kärhöjen juurelle lapionpiston syvyyteen. Siinäpä on vesimyyrälle ihmettelemistä, jos kohdalle sattuu tunnelinsa kaivamaan ja jos ei, niin saavat kärhöt pitkäaikaisen kalkkilisän.

Herneet olivat satonsa antaneet, joten tein niiden tilalle vielä salaattikylvöksen.

Kasvimaalta ei ole lehtokotiloita löytynyt ja muistakin etanoista olen saanut työvoiton. Vielä käyn päivittäin tarkistamassa kaikki lymypaikoiksi jättämäni laudanpätkät ja ruohosilppukasat mutta enää ei ole löytynyt kuin yksittäisiä etanoita. Niinpä uskalsin saksia kellastuvat herneenvarret pois ja kylvää vielä joitain kylmyyttä kestäviä lajeja myöhäissyksyn sadoksi. Pienen rivinpätkän vuonankaalia kylvin jo aikaisemmin penkin ylälaitaan ja se on nyt taimettunut. Kahteen muuhun riviin tuli retiisiä, erilaisia salaatteja sekä lehtikaalia. Syödään sitten miniversoina, jos tulee niin pimeä ja kylmä syksy, ettei mikään jaksa kasvaa. Silputut herneenversot ja muutaman kehäkukankin hautasin rivien väleihin kaivamiini ojiin. Maatuvat ne sielläkin, kompostori tuli nimittäin kantta myöten jälkeen nukkapähkämöistä. Katteeksi laitoin ruohosilppua nurmenleikkuusta. Vaikka typpipitoista ruohosilppua ei suositellakaan enää loppukesällä perennapenkkeihin laitettavaksi, ripottelin silti ohuen kerroksen huonompimultaisiin paikkoihin. En kuitenkaan ihan kasvien tyvelle. Näin olen ennenkin toiminut eikä siitä ole ollut haittaa.

Päivän kärhökuvassa keikistelevät mantsuriankärhö ja loistokärhö 'Diamond Ball'.

Vadelmat taitavat olla tältä kesältä kerätty mutta herukka-aika on aluillaan. Eilen jo terttujen ylimmät mustaherukat olivat kypsyneet makeiksi, joten ennen mehustusta pääsee keräämään sieltä sun täältä noukkien ensimmäisiä kokonaisina pakastimeen. Jäiset mustaherukat suoraan pakastimesta ovat sekä minusta että lapsista melkein tuoreen marjan veroisia herkkuja. Toivottavasti sateet vain pysyvät poissa, niin eivät marjat homehtuisi puskiin. Aika hyvin ne ovat pienentyneetkin siitä mitä on ennusteissa näkynyt, mutta täysin sateettomiin päiviin on vielä matkaa. Mukavan lämmintä kuitenkin on ollut, joten ei passaa liikaa valittaa.

Harvemmin esiteltyjä

Heinäkuu vaihtui elokuuksi taas kerran aivan liian nopeasti. Vaikka elokuukin voi olla jopa kesän paras kuukausi mitä kukkaloistoon tulee, niin pimenevät illat kertovat syksyn vääjäämättä lähestyvän. Mutta yritetään työntää se ajatus taka-alalle ja keskitytään nauttimaan täysillä kesästä sen aikaa kun se vielä kestää.

Ensimmäiset keisarinviitat saapuivat nauttimaan lapinnauhuksen kukista.

Keltainen ei ole suosikkivärejäni puutarhassa mutta yhden nauhuksen voin antaa kasvaa ihan vain perhosten ja pörriäisten iloksi. Alunperin minun piti istuttaa nauhus kivikkorinteen päähän taustakasviksi, pölyttäjien riemuksi ja pitämään joutomaalta vyöryvät heinikot kurissa. Sittemmin nauhus on "jämähtänyt" grillikatoksen taakse varjopenkkiin ja vaikka itse sanonkin, sen paikkavalinta on melkoisen onnistunut. Juuri nyt sen lähistöllä ei kuki mitään ja rypäs keltaisia soihtuja ei isompien kasvien takaa juuri erotu niin isolle alalle, että se häiritsisi värisilmääni. Nauhus myös viihtyy oikein mainiosti paikallaan, joten miksipä palaisin enää alkuperäiseen suunnitelmaani. Toki siitä voisi ottaa jakopalan kivikkorinteen päähän, niin olisi sielläkin vielä yksi kasvi lisää pölyttäjien iloksi.

Lapinnauhus 'Hietala' koko komeudessaan. Kuunliljat eivät ihan vielä kuki.

Nauhus ja sen takana oleva töyhtöangervo ovat viimeiset kasvit ennen liiterin takana olevaa risujen ja muun roinan keräysaluetta. Kunhan haketettavaa risua tulee taas enemmän, jatkan istutusalueiden välissä kulkevaa hakepolkua vielä niiden viereen, niin tulee selvempi raja rikkaruohoja puskevan heinikon ja varsinaisen kukkapenkin väliin. Jokunen leskenlehti jaksaa puskea aluskasvina olevan kevätkaihonkukan läpi isompien kasvien sekaan mutta muuten rikkaruohot ovat pääsääntöisesti pysyneet kuitenkin omalla puolellaan, vaikka tämä osa puutarhaa ei ole koskaan ollut ensisijaisena kitkentäkohteena. Joka tapauksessa hakereunus antaa vielä sillekin viimeisen silauksen.

Eilen illalla aurinko osui kauniisti varjokujan päässä oleviin jaloangervoihin.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink'.

Toinen rantalaukkaneilikoista päätti tehdä vielä yhden kukinnon. Se kukki oikein hienosti kesä-heinäkuussa mutta ne muutamat siitä otetut kuvat taisivat epäonnistua. Sen kukat tuntuvat olevan kameran tarkennukselle erityisen hankalia. Nyt, kun kukintoja oli vain yksi, kuvaaminenkin onnistui paremmin. Jostain syystä toinen rantalaukkaneilikka kasvaa kituliaammin kuin kuvan yksilö, vaikka niillä ei ole kuin nelisenkymmentä senttiä välimatkaa. Olen istuttanut ne vähän erilleen rusakoiden vuoksi. Ihan vierekkäin kasvavat puskat parturoitaisiin kerralla molemmat, mutta jos pupu joutuu ottamaan muutamankin askeleen päästäkseen toisen kimppuun, se saattaa kerralla pomppia kauemmas ja jättää toisen maistelun sikseen. Toistaiseksi se on ainakin pitänyt paikkansa, tosin eipä nyt kesäaikaan ole jänöjä liiemmin pihamaalla näkynytkään. Eilen illalla pelästytin yhden keskenkasvuisen rusakon tontin laidalta matkoihinsa.

Harmaakurjenpolvi 'Ballerina' löysi tiensä tänne viime kesän lomamatkalta.

Olen ollut parina päivänä vatussa lasten kanssa. Pakastimeen asti on mennyt suunnilleen 4,5 litraa ja suoraan suuhun toinen mokoma. Käytännössä lasten työpanos pakastimeen päätyneissä marjoissa on pari desiä, mutta olivatpahan juttuseurana. Tänään en jaksanut lähteä keräämään kun piti saada puutarhassakin jotain aikaiseksi. Järkevämpi olisi toki ollut vatustaminen nyt kun marjat ovat parhaimmillaan mutta ei sitä touhua joka päivä jaksa. Jos huomenna ei sada koko päivää, voisi käväistä vielä pari tuntia vatukossa hakemassa marjoja talteen.

Anopilta saatu daalia on kukkinut koko kesän.

Kasvimaalla krassi hehkuu keltaisena. Samassa amppelissa kasvaa myös kuukausimansikka ja herne.

En tänä vuonna esikasvattanut krasseja lainkaan ja siementen liotuskin unohtui. Kasvimaalle yhden lavan reunaan suorakylvetyt siemenet eivät itäneet ja ruukkuihin kylvetyilläkin kesti ikuisuuden itää. Tietysti kohdalle sattuivat ne kesäkuun alun kylmät säät, jotka varmasti hidastivat itämistä. Nyt kuitenkin ensimmäiset krassit ovat alkaneet kukkia. Vaikka muualla puutarhassa keltaisella on hyvin pieni vähemmistöosuus tarkkaan harkituissa paikoissa, kasvimaalla saa olla niin keltaista kuin oranssiakin. Tänä vuonna tosin oransseja kehäkukkia on ollut jo melkein liikaakin, joten yritän vähän rajoittaa niiden siementämistä ja suosia lempeämpiä värejä. Ensi vuotta varten keräsin jo pikkuisen talteen siemeniä ainokaisesta vaaleankeltaisesta kehäkukasta. Tarkoitus on kerätä siemeniä myös 'Bronzed Beauty' -lajikkeesta, vaikka niiden perimään on varmasti sotkeutunut muitakin värejä. Ehkä sieltä silti vielä jokunen söpö, murrettu sävykin vielä tulevaisuudessa löytyy.

Isosudenporkkana? Etualalla vaaleankeltainen on luullakseni kaliforniantuliunikkoa, joka laittaa illalla kukkansa suppuun.

Kasvimaan viereen tekemäni kesäkukkapenkki on tänä kesänä ollut vihdoin iloisenkirjava sekamelska yhtä sun toista leikkokukaksi kelpaavaa kasvia. Sinne menivät kaikki ylimääräiset kesäkukan taimet ja suorakylvettäviä siemeniä. Yhteen kohtaan ripottelin veriapilan siemeniä ja siitä olen käynyt silputtamassa kasvimaalle katetta silloin kun ruohosilppua ei ole ollut riittämiin tarjolla. Kesäkukkasekoituksesta on noussut itselleni aivan tuntemattomia kasvituttavuuksia, joista ainakin haaleankellertävä kaliforniantuliunikko pääsee jatkoon. Isosudenporkkanaksi epäilemäni kasvi on myös ollut mukava täytekasvi niin kukkapenkissä kuin asetelmissakin, joten se taitaa myös saada jatkopaikan.

Ihana tumman luumun sävyinen pioniunikko.

Pioniunikot olivat vuosien takaisesta kylvöstä elämään jääneitä yksilöitä. Tänä vuonna suurin osa on ollut tuota samaa tumman luumun sävyä. Niistä pitää myös kerätä siemeniä talteen ja ripotella muuallekin puutarhaan. Pioniunikon lehdet eivät ole kovin kauniit mutta korkeampien kasvien seasta noustessaan niiden kukat ovat upeita. Jostain edellisvuosien jämistä on myös ilmestynyt saman sävyistä ruiskaunokkia pariin paikkaan. Pidän juuri tuosta sävystä paljon, joten lienee sanomattakin selvää, että siemeniä kerätää talteen ruiskaunokeistakin. Kesäkukkaseoksesta peikonkakkara ja tuoksupielus saavat kylväytyä itsekseen kesäkukkapenkkiin ja miksei sen ulkopuolellekin marjapensaiden väliin mutta tuskinpa kerään niistä siemeniä. Myöskään seuraavan kuvan luikero ei tule saamaan jatkopaikkaa.

Komeasilkkikukkako? Latva jatkuu ties miten pitkälle ja kukkia aukeaa varren alaosasta lähtien pikku hiljaa.

Onko tämä sitten isosilkkikukka? Kasvaa siivosti ja on kaunis, joten saa jatkopaikan.

Lisää tuttuja ja tuntemattomia kesäkukkia on ilmestynyt aurinkopenkkiin, johon ripottelin myös samaa siemenseosta. Jätetään niiden esittely kuitenkin toiseen kertaan, sillä näkymät eivät ole muuten siellä kovin kummoiset. Jostain syystä kevään visio ei sitten kohdannut taaskaan todellisuutta... Ihan jokainen edellissyksynä istutetuista perennantaimista ei selvinnyt talvesta eivätkä aukkopaikkoihin ripotellut kesäkukansiemenet riittäneet täyttämään välejä. Moni kesäkukka kun sattui olemaan sellaista hentokasvuisempaa mallia, jotka tarvitsisivat rotevampia vieruskavereita pysyäkseen pystyssä. Muutostyöt ovat kuitenkin käynnissä, joten ehkä vielä joskus se viimeinenkin parin neliön ala aurinkopenkistä alkaa näyttää hyvälle.

Ja mikäs se kukkii keskellä kesää? Jouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' on vähän eksynyt aikataulusta ja väristäkin.

Enpä muista, milloin olisi jouluruusu aloittanut uusintakierroksen heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sateinen kesä huijannut jouluruusun sisäistä kalenteria. 'Pretty Ellen Spotted' on hankittu vuosi sitten heinäkuun lopussa ja se kukki aivan loppuvuodesta lumen seassa. Kevään kukinta taisi jäädä siltä välistä tai ainakaan en muista sen kukkineen. Hassua jouluruusun kukassa on kukinta-ajan lisäksi sen väri, sillä terälehtien pitäisi olla valkoisen sijaan vaaleanpunaisia. Ja sen värisenä se kukkikin silloin viime syksynä. Suurella mielenkiinnolla seuraan, mitä tämä aikataulusta ja väreistä eksynyt luonnonoikku keksii seuraavaksi tehdä.

Päivän kärhöksi valitsin tänään loistokärhö 'Innocent Blushin'.

Iloista ja värikästä elokuuta!

Sateissa rähjääntynyt puutarha

Vesipisaroita koivuangervojen lehdillä.

Uutisia kun luki, niin taisimme päästä helpolla parin viime päivän rajuilmoissa. Ennusteiden mukaan piti sataa enemmänkin mutta taisivat pilvet ehtiä pudottaa suurimman osan lastistaan ennen tänne saapumista (hallelujaa siitä!). Silti viitisenkymmentä milliä parille päivälle reippaan tuulen höystämänä on aika paljon vettä ja se näkyy myös puutarhassa.

Ranskantulikukat pötköttelevät vähemmän edustavina muiden kasvien päällä.

Olen käyttänyt sadepäivät lukemiseen. Aloitin Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ihan vain sen vuoksi, että kirjahyllyyni on jostain eksynyt sarjan seitsemäs osa. En ole koskaan edes aloittanut sen lukemista, sillä minusta kaikki sarjamuotoiset kirjat pitää lukea järjestyksessä. Hetki varmasti menee ennen kuin pääsen omaan kirjaani saakka, sillä jo ensimmäinen "tiiliskivi" on 824-sivuinen. Sadepäivien jälkiä puutarhassa katsastaessani tuli mieleen, että viskiä on taidettu nautiskella muuallakin kuin kirjasarjan 1700-luvun Skotlannissa. Sen verran paljon nuokkuvaa ja nojailevaa väkeä löytyi puutarhastakin. On taas saksille töitä... Onneksi olin sentään tukenut ritarinkannukset jo hyvissä ajoin alkukesällä.

Ritarinkannus ja kirahvinkukka nojailevat sekä toisiinsa että seinäkkeeseen, myskimalva retkahti atsalean päälle.

Säikähdin, että tässä tappelussa oli jo tullut ruumiita mutta onneksi 'Apple Blossom' oli vain taipunut.

Olin kuvitellut 'Apple Blossomin' vaaleammaksi mutta tämä omani on kyllä aika tumma. Ehkä viileällä säällä on osansa.

Kirjavalehtinen ja valkokukkainen oregano 'White Spreckled' oli niin kauniisti pystyssä ennen sateita.

Oreganon yläpuolella loistokärhö 'Voluceau' on myös menettänyt suuren osan loistostaan.

Päivänlilja 'Stella d'Oro' on pysynyt hieman edustavammassa kunnossa.

Onneksi osa kasveista ei ole ollut sateista mokkonaankaan. Kärhöistä ne, jotka ovat saaneet kunnon otteen tuistaan, ovat pysyneet muita kauniimmin pystyssä. Myös suuri joukko perennoja ja oikeastaan kaikki pensaat ovat kestäneet rankemmatkin sateet. Vaikka sateinen ja kolea sää on kaukana siitä, mitä kesälle toivon, on siitä nyt ainakin se hyöty, että juuri ennen sateita levitetyt syyslannoitteet liukenevat nopeasti. Kaikki atsaleat ja pensasmustikat saivat annoksen, samoin osa luumupuista. Varmaan luumupuiden alla kasvavat kasvit ottavat oman osansa syyslannoitteesta mutta menkööt. Syyslannoitteen (samoin kuin muidenkin lannoitteiden) antaminen on harvinaista herkkua mutta nyt sitä sattui olemaan varastossa ja vielä muistinkin asian tarpeeksi ajoissa. Hyvin ovat kasvit talvehtineet niinäkin vuosina kun olen unohtanut koko asian autuaasti. Perennat ja suurin osa puuvartisista sai pärjätä tänäkin vuonna ilman.

Seinäkkeeseen tukevasti kiipeilleet 'Hagley Hybrid' ja 'Multi Blue' ovat edustuskunnossa.

Seinän varressa verenpisarat olivat saaneet osansa sateista mutta sekään ei ole estänyt toukkia nakertamasta reikiä lehtiin.

Tänä kesänä on ollut minusta normaalia enemmän niitä pieniä vihreitä tai vihreänruskeita toukkia, jotka nakertavat kasvien lehdet reikäisiksi. Jotain pistiäisiä varmaankin. Niitä on löytynyt verenpisaroiden lisäksi mm. parista kärhöstä, kuunliljoista, töyhtöangervosta, luumuista ja keijunkukista. Olen vain pudotellut niitä maahan huomatessani mutta sen kummempiin toimenpiteisiin en ole ryhtynyt. Eivät ne mitään kasvia lehdettömäksi ole ennenkään tuhonneet. Etanoiden ja kotilojen kanssa sen sijaan alan pian olla helisemässä, jos nämä sateet eivät pian ala loppua. Nyt on alkanut löytyä isojen kotiloiden lisäksi myös pieniä lehtokotiloita. Kasvimaan etanaongelma on suunnilleen hallinnassa mutta se vaatii jatkuvaa etanoiden keräämistä. Lahjotuista lapsista on ollut siinä paljon apua.

Hyönteishotellin kukkakatto ei ole tänä kesänä ollut kovin kukkaisa mutta sitäkin rehevämpi.

Hyönteishotellin "kattoterassin" kukittaminen meinasi ihan unohtua keväällä. Jossain vaiheessa toukokuuta tajusin, että enpä muistanut laittaa mitään sinne sopivaa esikasvatukseen ja siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Pienillä suunnitelmanmuutoksilla sain pari päivänsineä ja mustasilmäsusannan laatikon päätyihin ja keskimmäiseksi kaivelin haltiankukasta pienen jakopalan. Sekä päivänsinellä että mustasilmäsusannalla on ollut vähän turhan kova hinku ylöspäin ja kun räystään alla ei liiemmin valoakaan ole, on kukinta jäänyt vaisuksi. Alkukesän irrottelin toisiinsa köyttäytyneitä versoja erilleen ja yritin ohjailla alaspäin mutta pienetkin tuulenpuuskat heiluttelivat ne taas aivan sekaisin. Nyttemmin olen antanut niiden mennä miten lystäävät.

Mantsuriankärhön tuoksun erottaa jo aika hyvin puolen metrin päähän, vaikka kukkia on edelleen aika vähän auki.

Nimetön köynnöskuusama alkaa kukkia. Tuoksuva on tämäkin.

Päivän kärhöksi laitetaan köynnöskuusaman naapurina kukkiva loistokärhö 'Proteus'.

Heinäkuu oli meillä kovin sateinen taas tänäkin vuonna. Toivoisin, että nämä pian alkavat kesän viimeiset viikot olisi oikein kaunista ja lämmintä poutasäätä, jotta saisi tankattua juuri ennen syksyä kunnolla aurinkoenergiaa talven varalle.