Kiireessä mukana

Nyt on kunnolla kukintaa ympäri puutarhaa ja kamera laulaa joka puutarhakierroksella. Kuvia kertyy kuin huomaamatta mutta onneksi kuva-arkistoissa riittää tilaa. Ongelmia tulee siinä vaiheessa kun yrittää valita, mitä otoksia valitsisi postauksiin, jotta punainen lanka pysyisi edes jollain lailla hyppysissä. Pitäisi kai julkaista näitä juttuja useammin, mutta eihän tässä kilpajuoksussa ehdi koneella alituiseen istua! Olen yrittänyt pysyä suunnilleen ajan tasalla puutarhan tapahtumissa, jotta myöhemmin olisi helpompi selailla, mitä kukki milloinkin ja miltä puutarha näytti eri aikoihin kesästä. Mukavampi niitä puutarhan tapahtumia on muutenkin talvella blogista lukea kuin alkaa kahlata loputtomia kuva-arkistoja. Tässä tulee siis pikainen kierros eilisen näkymissä ja yksityiskohdissa.

Loistokärhö 'Kaiser' on kukkinut aikaisemminkin, mutta tämä on ensimmäinen avautuva kukka maassa vietetyn talven jälkeen. Jännittävä, ehkä vähän pelottavakin piikkinyrkki.

Aurinkopenkin puistoatsalea 'Illusia' on kukkinut jo hetken, mutta kuva on jäänyt julkaisematta. Laukatkin alkavat jo olla loppusuoralla.

Viime syksynä taimipäiviltä ostamani vaalealehtinen haltiankukka kukkii nyt. Istutin sen talveksi luumutarhaan, mutta se ei oikein taida viihtyä siellä kun lehdet ovat niin pienet. Taidankin siirtää sen keijupuutarhaan, johon jäi vielä tilaa parille kasville. Varjoisampi paikka ja muhevankostea multa saattaisi olla haltiankukalle mieluisampi paikka kuin melko aurinkoinen luumutarha ja ulkonäöltäänkin se sopisi paremmin keijupuutarhaan.

Toinen haltiankukan kukkavarsista ja osa lehdistä jäi noin 1,5-vuotiaan sukulaisprinsessan töppösen alle aikaisemmin kesällä, mutta onneksi puolet puskasta jäi vielä kasvamaan.

Patiopenkkiä on tullut kuvattua aika harvakseltaan, sillä siellä ei ole oikein ollut mitään nähtävää. Posliinihyasinttien jälkeen penkin kukinnassa on ollut hirveän pitkä tauko. Hetki sitten kukinnan aloitti sammalleimu 'Candy Stripes', mutta sekin kukkii jostain syystäpaljon vaatimattomammin kuin kivikkorinteessä olevat kaverinsa. Muutamia päiviä sen jälkeen aloitti kivikkosuopayrttien mukana salamatkustajana tullut akileija, jonka jätin kasvamaan uteliaisuuttani kukintakokoiseksi. Kasvi paljastui hailakan vaaleanpunaiseksi lehtoakileijaksi, joten se taitaa saada tuosta lähtöpassit. Nyt siellä aloittelevat kivikkosuopayrtit, joita on tarkoitus lisätä laajemmalle alueelle. Mehitähdet ja isomaksaruoho ovat nupullaan ja pian aloittavat myös myskimalvat, joten kukkimaton aika alkaa olla ohi. Heinäkuusta lumentuloon kukinnasta pitävät huolen syyssyrikkä, jättiverbena, kärhöt ja tuoksuherneet.

Patiopankki on jo melko vehreä, mutta kukkia voisi olla alkukesällä vähän runsaammin.

Vieno-myrsky ei saanut meillä tuhoja aikaiseksi mutta sen jälkeen kääntynyt tuulensuunta oli viimeinen niitti ihanalle, vaaleanpunaiselle kerrottukukkaiselle ritarinkannukselleni. Siinä oli vain yksi varsi, joka katkesi maanrajasta poikki. Toivottavasti se jaksaa tehdä vielä kesän mittaan uusia versoja eikä häviä kokonaan. Jos se ensi kesänä on vielä hengissä, aion tukea sen heti keväällä. Onneksi muut kasvit pysyivät pystyssä myös muuttuneessa tuulensuunnassa. Harmikseni huomasin, että myöskään kirvoille tuuli ja välillä rankastikin satanut vesi ei ollut tehnyt minkäännäköistä haittaa. Luumupuut ovat täynnä kirvoja, samoin pikkujasmikkeet. En ole nähnyt kuin pari leppäkerttua koko kesänä. Missähän mahtavat luurata kun täällä olisi pitopöydät katettuna niin yltäkylläisesti kuin mahdollista? Ei auta kuin suunnata toiveet hyönteishotellin petopistiäisiin, joissa ainakin viime kesänä oli kirvoja saalistavia lajeja.

Pahin tilanne on 'Laatokan Helmessä.

Esikoinen bongasi metsästä huonokuntoisen nuoren kuusen rungolta isoja ryppäitä tällaisia monstereita. Ovatkohan nämäkin jotain kirvoja?

Yhden pikkuprojektinkin olen saanut tällä välin valmiiksi. Pari kesää sitten tehty polku varastoon ja kompostoreille tarvitsi kasvimaan muutoksen jälkeen jatkoa. Kompostorien ja kasvimaan väliin jäi nimittäin vain vähän yli metrin pituinen ja saman levyinen kaistale nurmikkoa. Kaivoin sen pois ja korvasin parilla betonilaatalla ja kivituhkalla. Aivan seinän viereen tuli kaistale sepeliä, jota oli myös kompostorien kohdalla. Keväällä tekemäni kesäkukkapenkki sai myös muutaman betonitiilen ja kivituhkaa alareunaa rajaamaan. Kaivoin tiilet edellisen asukkaan metsään jättämästä roskakasasta ja toivoin, että sieltä olisi löytynyt vielä lisää käyttökelpoista tavaraa. Loput kasasta on kuitenkin vain nyrkinkokoista tiili-, laasti- ja betonimurskaa, joille en keksi käyttöä.

Nyt on siisti polku kasvimaalle saakka eikä tarvitse ruohonleikkurilla pujotella ahtaita kolosia.

Betonitiilet reunassa helpottavat ruohonleikkuuta ja hidastavat nurmikon etenemistä kukkapenkin puolelle. Vielä kun löytyisi jostain lisää tiiliä. Kesäkukat ovat itäneet aika hyvin, mutta ohut multakerros ja alla olevat sanomalehdet hieman hidastavat kasvua.

Kaikki kaivuuprojektit tietävät sitä, että ylimääräistä multaa pitää läjittää johonkin. Koska muuta paikkaa ei ollut, kippasin mullat suopuutarhaan. Varjokujalta kärräsin useamman kottikärryllisen suopuutarhan reunalle tulevan kukkapenkin korotukseksi, mutta eihän sinnekään loputtomasti sopinut. Päätin kaivaa suon kohdalta rikkaruohot pois, jotta sain lisätilaa mullalle. Suomontusta tulikin kukkula. Kompostorien ja kasvimaan välistä tuli peräti kolme kottikärryllistä hiekansekaista multaa, mutta koska siinä voi olla rikkaruohoja, en halunnut yhdistää sitä suoraan suopuutarhan maahan ja parempaan multaan. Revin muutaman multasäkin auki ja levitin ne multakasan alle ja reunoille. Nyt olen tehnyt itselleni uuden ongelman, sillä ennen kuin saan tehtyä suopuutarhaa, minun pitää saada vähintään kymmenen kottikärryllistä multaa johonkin muualle. Puutarhakompostikin on jo melkein ääriään myöten täynnä nurmituppaita ja kaikki tontin rajalla olevat kuopat täytetty. Onko kellään muulla koskaan ongelmaa liiasta mullasta?

Varjokujalta tullut multa on selvästi laadukkaampaa tavaraa kuin kaaren keskellä oleva kasa varaston vierestä kaivettua pölisevää hiekkamultaa.

Alppiruusut kukkivat, tässä metsänreunapenkin 'Mikkeli'. Kärhökaaren yksilö on vähän pienempi, mutta kukkii myös yhtä hyvin. Osa kummankin nupuista taisi vain kärsiä talven kovista pakkasista, mutta tyytyväinen olen tähänkin kukintaan.

Kivikkorinteessä sinilemmiö 'Heavenly Blue' kukkii kauniisti.

Kivikkorinteen alkupää aloittaa kukinnan vähän myöhemmin kuin pitkä sivu mutta nyt siinäkin alkaa jo olla hyvin väriä. Huomatkaa sinilemmiön takana komea tupsu tarhakylmänkukan siemenhahtuvapalloja.

Pari viikkoa sitten istutettu loistokärhö 'Innocent Blush' oli salaa aukaissut vielä yhden nupun ja voi ihana, mikä marenkiruusuke se onkaan!

Toivottavasti loppuviikostanne tulee yhtä ihana kuin tuo edellisen kuvan kärhönkukka!

Varjokujan muodonmuutos

Vieno-myrsky on puhallellut aika rajusti tänään, mutta varjokujalla on melkein tyyntä. Talo ja metsä suojaavat hyvin, jos tuulee muualta kuin suoraan lännestä tai luoteesta. Annetaanpa siis Vienon riehua ja kurkistetaan viime päivien ykkösprojektiani. Päätin jo viime syksynä korvata varjokujan käytävän nurmipinnan hiekalla. Alunperin minulla oli tarkoitus saada käytävän kohdalle kaunis sammalmatto, mutta lapsiperheen käytännön realiteetit osoittivat, ettei sammal kestä talon ympäri juoksemista tai ajelemista milloin milläkin kulkupelillä. Onneksi suunnitelmat on tehty muutettaviksi ja niinpä muutaman tunnin lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tuloksena käytävä on nyt uudistettu ja istutusalueita hieman levennetty. Käydäänpä pyörähtämässä kujan päästä päähän ja takaisin.

Varjokujalle astutaan köynnösportin läpi. Portin kohdalla olevan kiveyksen tein jo pari vuotta sitten.

Köynnösportin vasemmalla puolella köynnöskuusama on aloittanut hyvin kasvunsa, vaikka paleltui lumirajan yläpuolelta. Sen kaverina on pieni vaaleanpunakukkainen alppikärhö, josta laitoin kuvia muutama päivä sitten (klik, klik). Toivon, että alppikärhö kasvaa aikanaan sekä portin huipulle että aitaa pitkin kohti varjokujan takaosaa. Eikä haittaisi, vaikka kärhö tulisi portin oikealta puolelta alaspäinkin ja peittäisi samalla näkymää portin ja talon seinän välistä. Tänä vuonna portin oikealla puolella kasvaa tuoksuhernettä ja kelloköynnöstä. Astutaanpa portin alta varjokujalle.

Vasemmalla puolella kasvaa ensimmäisenä kuunliljoja ja valkovuokkoa. Aidan vieressä kelloköynnös on lähtenyt kiipeilemään oksalle.

Oikealla puolella ensimmäisenä on sormivaleangervo, sen vieressä pari kuunliljaa.

Olen niin iloinen siitä että toissa talven kuritus ei näy enää sormivaleangervoissa ja aidan puoleisissa kuunliljoissa. Kummatkin kasvavat taas rehevästi ja sormivaleangervoissa alkaa näkyä jo ensimmäisiä kukkanuppujakin. Reunuskasveina on pääasiassa pinkkiä esikkoa, joka on jo lopettelemassa kukintaa sekä matalaa valkoreunaista kuunliljaa. Sekaan sopii myös yksi töyhtöangervo, lehtoimikkää, aho- tai metsäorvokkia sekä pieni tupastiarellan taimi. Sipulikukista varjokujalla on eri värisiä helmililjoja sekä kirjokevättähteä. Istutusalueet levenivät nyt sen verran, että saan vielä jakaa ainakin esikoita ja lehtoimikkää ja ehkäpä etsiä vielä jotain muutakin kivaa täydentämään kokonaisuutta.

Komeasinikuunlilja 'Elegans' on melkein hätää kärsimässä lehtoimikän vieressä. En tajunnut imikkää istuttaessani, kuinka suuri siitä tuleekaan hyvin viihtyessään. Osa imikästä saa siis väistää toiseen kohtaan.

Istutusalueen ja hiekan rajalla olen käyttänyt vanhempieni metsästä kerättyjä männynoksia sekä aiemmin varjokujalla olleita karahkoita. Oksilla sain myös pengerrettyä osan istutusalueesta hieman korkeammalle, mikä tuo minusta kivasti vaihtelua ja luonnollisuutta varjokujalle. Hiekalla on toistaiseksi vain aiemmin tehtyjä raparperilaattoja astinkivinä, mutta tuon tänne myös luonnonkiviä sitä mukaa kun löydän sopivan kokoisia ja muotoisia.

Töyhtöangervon kohdalla maa nousee pikkuisen kumpareeksi. Eroa ei tosin ole kuin kymmenisen senttiä matalampiin osiin verrattuna, mutta ei takerruta pikkuasioihin. Kumpare mikä kumpare!

Nyt olemme töyhtöangervon kohdalla. Seinän vieressä on ruukkuryhmä ja sitä vastapäätä edellisen postauksen keijupuutarha.

Nyt olemme takapihan puolella. Vasemmassa nurkassa pilkottaa vielä osa käyttämättä jääneistä männynoksista, joista tulee ehkä joskus jotain. Lähdetäänpä takaisin kohti etupihaa.

Ruukkuryhmässä ei vielä kovin runsaasti kuki, mutta muutama verenpisaran kukka sieltä jo löytyy. Sen takana kukkii hortensia.

Ruukkuryhmässä on kahta erilaista verenpisaraa, kellarissa talvetetut valkoinen ja vaaleanpunainen hortensia sekä tänä kesänä saatu ruukkuhortensia. Lisäksi siellä on karjalanneito, kolmea erilaista murattia, lankaköynnös, jouluatsalea sekä koruköynnös. Koruköynnöksessä on jo ensimmäinen kukinto auki ja nuppuja yllättävän paljon siihen nähden että köynnös saa aurinkoa korkeintaan pari tuntia päivässä. Kasvatan koruköynnöstä oikeastaan vain sen vuoksi, että se sopii niin kauniisti kiipeämään seinää vasten olevaa kookasta pihlajan oksaa pitkin ylöspäin ja vehreyttää samalla talon seinän puolta.

Verenpisaran yläpuolelta löytyy ensimmäinen koruköynnöksen kukka. En niin välitä tämän kukista, mutta en ala niitä poiskaan nyppimään. Kukkikoon jos niin haluaa kunhan samalla kiipeää mahdollisimman korkealle.

Toistaiseksi ylimpänä keikkuu risupesä, jossa on rungollinen jouluatsalea, lankaköynnös sekä kahta erilaista murattia. Koruköynnöksen versoja näkyy oksaa pitkin kiipeämässä ja pian se on jo korkeammalla kuin atsalean latva.

Jatketaan taas matkaa kohti etupihaa. Töyhtöangervo peittää hieman näkyvyyttä aidan puolelle.

Aidan puolella töyhtöangervon vieressä on sormivaleangervoa, talon puolella pieni sammalikko. Suurin osa varjokujalla olleesta sammaleesta meni keijupuutarhaan, lopuille tein oman alueensa tuohon.

Sammalen kaveriksi sopi minusta kauniisti jo kelottumaan lähtenyt männynkarahka. Viherliljapuu hopeaputouksineen tuo pienen eksoottisen säväyksen.

Mitäpä pidätte? Muutos on huomattava, kun vertaa siihen, millainen se aikaisemmin oli, eli pelkkää sammalta ja rikkaruohoja. Esittele ongelmapaikkasi -haastepostauksessa kujasta olikin monta karmaisevaa kuvaa, tosin vain yhdestä suunnasta kuvattuna. Ei kestänyt silloin enää kantti lähteä tallustelemaan takaisin kameran kanssa! Nyt on toisin, vaikka hieman keskenhän varjokuja edelleen on. Nyt siellä kuitenkin riittää katsottavaa kummallakin puolella polkua eikä tee mieli juosta mahdollisimman nopeasti nurkan taakse. Loppu onkin sitten vain pientä viimeistelyä.

Vähän erilainen kantopuutarha

Lupasin edellisessä postauksessa esitellä uusinta työmaata. Urakka olisi varmasti jo valmis, ellei tänään olisi satanut puolta päivää vettä. Kävin aamupäivällä muutaman tunnin sadekamppeissa ulkona, mutta käytin ajan mm. sadevesijärjestelmien tarkistukseen ja etanoiden keräämiseen. Lehtokotiloita en onneksi löytänyt, tavallisia pelto- ja valepeltoetanoita vain. Alankin elätellä toiveita, että ne kaksi aikaisemmin löytynyttä kotiloa olivat vain satunnaisia harhailijoita eivätkä merkki lehtokotiloiden järjestäytyneestä hyökkäyksestä. Koska varsinainen projekti ei ole vielä ihan valmis, näytän kakkosprojektin, jota tein yhdessä lasten kanssa.

Kantopuutarhan takaosa säilyi melko lailla ennallaan. Etualalla ihan tavallinen ojakellukka, sen vasemmalla puolella esikko, valkovarjohiippa ja sormivaleangervo, taustalla hiirenportaita (?) sekä sekalaisia luonnonkasveja. Tontin raja menee juurakoiden kohdalla, joten niiden takana on sitä mitä luonto nyt sattuu tarjoilemaan.

Ajatus oli tehdä keijupuutarha ja sinne keijuille talo pienestä saviruukusta, jolle ei ollut muuta käyttöä. Keräsimme ison kasan tasapintaisia kiviä ja pesimme ne. Pesun jälkeen kivet lajiteltiin koon ja värin mukaan, tosin työn edetessä tuli selväksi, että kivet piti asetella koon ja muodon mukaan olivatpa ne minkä värisiä tahansa. Minulta meni vajaa kolme tuntia liimata kuumaliimalla kivet kiinni ruukkuun, mutta tulipahan hieno lopputulos, vaikka itse sanonkin! Täytimme ruukun mullalla, istutimme sammalta katoksi ja asettelimme mökin puutarhaan. Lapset tekivät keijuille nurmikon sammalesta (omalta pihalta irrotettu!) ja auttoivat aidan tekemisessä. En ehtinyt eilen tehdä viimeisiä silauksia, joten otin vain nopeasti kännykällä mökistä kuvan. Mitäpä sitä suotta kameraa hakemaan keskentekoisen projektin taltioimista varten.

Nämä keijut asuvat sammalkattoisessa kivitalossa.

Tänään etanajahdin jälkeen päätin lähteä jatkamaan keijupuutarhaa. Heti paikalle saavuttuani totesin kolmen tunnin työn menneen hukkaan, sillä useampi kivi oli tipahtanut mökin kyljestä irti. Kun nostin talon ylös, melkein kaikki loputkin kivet ropisivat liimoineen päivineen keijupuutarhan nurmikolle. Ei ollut sateenkestävä keijumökki se... Saviruukku ei selvästi ollut tarpeeksi huokoinen kuumaliimalle eikä kastuminen varmaan auttanut asiaa yhtään. Toisaalta, eipä se liima kivissäkään kovin tukevasti kiinni ollut, vaikka mökki tuntui valmiina hyvinkin vankalta.

Keijujen kodin takana "metsässä" varjoliljat nuokuttelevat sirosti nuppujaan lemmikkien keskellä.

Muita puuhastellessani mietin, mistä saisi tehtyä keijutalon kakkosversion. Varastosta löytyi kivasti harmaantunut puunpätkä ja heinäseipään tappeja. Sahasin puun toisen pään katon muotoon ja halkaisin vasaran ja puukon avulla tapit pitkittäin halki. Pätkin tapit oksasaksilla ja siistin niitä hieman puukolla. Kuumaliiman kestävyys edellisessä projektissa ei vakuuttanut, joten turvauduin vanhaan kunnon eri keeperiin. Sillä ainakin puupinnat saa liimattua toisiinsa lujasti. Kuivumisaika oli vähän toista kuin kuumaliimalla, mutta jospa keijumökki nro 2 olisi ensimmäistä edes vähän kestävämpi. Ikkunoita mökissä ei ole, mutta lasten mukaan keijut taikovat sinne ikkunat silloin kun ihmiset eivät näe.

Puumökki maastoutuu kivilinnoitusta paremmin kantopuutarhaan. Oikealla puolella kasvaa matalaksi jäävä jaloangervo, mökin taakse siirsin valkovarjohiipan, joka minusta sopii täydellisesti keijupuutarhan henkeen.

Kurkataanpa lähemmin itse mökin yksityiskohtia. Ovi on kaarnanpalanen, jonka puuta vasten ollut puoli oli minusta juuri sopivan näköinen tähän tarkoitukseen. Jyrsin sen sivuleikkurilla sopivan muotoiseksi. Sama ovi oli kivimökissä, mutta tähän puumökkiin liimasin pienen kiven sijaan puunpalasen rivaksi. Oven yläpuolella on "jalokivi", eli muisto häämatkaltamme. Löysimme silloin eräältä luontopolulta melkein läpikuultavia kvartsinpalasia, joita otin pari mukaan. Lapset ovat aina silloin tällöin ihastelleet niiden kimmellystä, joten pitihän yksi niistä laittaa keijumökkiin. Aita on tehty tuoksuvatukan kuivista oksanpätkistä ja tökitty vain suoraan multaan.

Oven yläpuolella oleva kvartsinpalanen säihkyy auringossa kauniisti. Rappukiveksi löytyi omalta pihalta vähän isompi valkoinen kivi, ehkä kvartsia sekin, vaikka onkin vähän sameampi.

Oven pielessä on tietysti kukkaruukku toivottamassa keijuvieraat tervetulleiksi (kukat pitänee vaihtaa päivittäin, sillä ruukku on vain ontto oksanpätkä, johon pujotin muutaman lemmikin kukinnon).

Aidassa on portti, jotta keijut pääsevät seikkailemaan syvemmälle metsään. Portin vieressä on kivinen pöytäryhmä.

Varjorikot siirsin tänne toiselta puolelta pihaa. Keijukaismaailmaan sopivia kukkasia ovat minusta nämäkin.

Vähän kauempaa. Vasemmassa reunassa on matalaksi jäävä kuunlilja, joka kesän edetessä muuttuu valkoreunaiseksi. Keijujen ulko-ovelta johtaa kiviaskelmat "nurmialueen" laitamille ihmisten polun luokse.

Jyrkässä rinteessä on oltava jykevät portaat, jotta keijujen on turvallista sipsutella mäkeä alas.

Kuvakulma keijujen korkeudelta. Taustalla lemmikkien keskeltä kurkistelee risulintu. Ojakellukan keväinen kukinta antaa värikkäämpien kaunottarien loistaa, syksymmällä kukat ovat näyttävämpiä.

Keijuilla on aika laaja pihanurmikko. Ehkä sinne ilmestyykin kesän mittaan lisää pikkuruisia yksityiskohtia. Mökin ympärillä oleva "metsikkökin" on vielä vähän harva. Seuraavan kuvan vasemmassa ylänurkassa olevan sormivaleangervon alla on kaksi aho- tai metsäorvokin tainta, joiden toivon levittäytyvän isommalle alalle. Sekin olisi täydellinen kasvi keijupuutarhaan. Siirsin myös vaaleanpunaiseksi värittyvän valkovuokon taaempaa kantopuutarhasta keijujen mökin lähelle. Se ei oikein tuntunut viihtyvän edellisessä kohdassaan, mutta ehkä uusi ympäristö satujen maailmassa on sille mieluisampi.

Tässä vielä koko keijupuutarhan alue ja samalla kantopuutarhan etuosa. Takaosaa ei paljon erotukaan nyt kun lemmikit peittävät kaiken alleen.

Huomenna aion jatkaa pääprojektini loppuun, siitä tulee kuvia sitten seuraavaan postaukseen. Hei vaan!

Alppikärhöjen aikaan

Moni voisi olla sitä mieltä, että aloitin kärhöjen keräilyn "väärästä päästä" kun hankin ensin loistokärhöjä, seuraavaksi viinikärhöjä ja vasta viimeisimpänä helpoiksi luokiteltuja alppikärhöjä. Niitä olen istuttanut puutarhaani vasta parin viimeisen kesän aikana. Olen vähän karsastanut alppikärhöjä sen vuoksi, että mielessä on vanhempieni kuistia vasten kasvava vanha sininen alppikärhö. Se on pitänyt leikata alas jo monta kertaa sen vuoksi, ettei valtaa koko taloa alleen. Ja alasleikkaaminen on vasta se helpoin osio; on aikamoinen homma pyörittää leikkuujätteistä syntynyttä puolentoista metrin korkuista alppikärhöpalloa äidin kukkapenkkien yli juhannuskokkotarpeiksi. Mihin minä täällä pienellä kaupunkitontilla sellaisen määrän alppikärhöä piilottaisin, jos joutuisin joskus leikkaamaan liian isoksi kasvaneen pöheikön alas? Joka tapauksessa olen nyt laajentanut kärhökokoelmaani tähänkin suuntaan, olivatpa seuraukset mitä hyvänsä.

Tämän piti olla sinisen alppikärhön siementaimi, mutta eihän tämä ole sinistä nähnytkään!

Tarha-alppikärhö 'Pink Flamingon' tarina alkoi kesällä 2018, jolloin sain äidiltäni pari pistokasta. Ne juurtuivat hyvin ja talvetuskin onnistui. Seuraavana kesänä istutin ne varjokujalle johtavan portin pieleen, mutta muksut talloivat taimet myöhemmin tyveltä poikki eivätkä ne siitä sitten enää lähteneet versomaan. Minulla on vahva muistikuva siitä, että olisin lykännyt viime kesänä juurakon viereen äidiltä saamani sinisen alppikärhön siementaimen ja sen olin myös merkinnyt puutarhakansiooni. Blogista en kuitenkaan löytänyt asiasta minkäänlaista mainintaa. Joka tapauksessa olin tänä keväänä hyvilläni siitä, että viime kesän taimi lähti hyvin kasvuun ja lykkäsi peräti neljä kukkanuppuakin. Vähän ihmettelin nuppujen vaaleaa väriä, mutta enpä silti uskonut, että kukat aukeaisivat vaaleanpunaisina. Muistanko asiat todella näin väärin vai oliko saamani siementaimi sinisen kärhön sijaan sittenkin 'Pink Flamingon' jälkeläinen? Kukkien väri on minusta ihmeen haalea, mutta sehän voi varmaan johtua helteestäkin. Kukan muodossa on kuitenkin selvästi 'Pink Flamingoa'. Sanoisin, että tämä oli kevään jännittävin yllätys.

Kukat ovat melko pienet, mutta eiköhän se ole sallittua alle puolimetriselle taimelle. Hyvää kasvua vain kaunottarelle!

Nytpä onkin mielenkiintoista seurata, minkälaiset kukat kolme muuta äidiltäni tullutta alppikärhön siementainta tekevät. Ne eivät valitettavasti vielä tänä keväänä innostuneet nuppuilemaan, mutta ovat sentään tukevasti hengissä. Kolmas alkukesän kaunotar löytyy kärhökaaripenkin takaa puutarhakompostoria peittävästä seinäkkeestä. Siellä kukkii hienosti viime kesänä istutettu tarha-alppikärhö 'Albina Plena'.

Tässä osa noin kolmestakymmenestä kukasta. Hankala kuvata kärhöä, joka on jakanut kukkansa seinäkkeen molemmin puolin ja piilottanut loput jaloangervojen sekaan.

Yksittäisten kukkien kuvaaminen vaatii vielä toistaiseksi vähän kyykistelyä. Ensi vuonna toivottavasti näitä söpöläisiä saa kuvata seisaaltaan.

Seinäkkeen edessä alppiruusu 'Mikkeli' aloittelee kukintaa.

Vähän näyttää siltä, että kumpikin alppiruusuista jättää osan nupuistaan avaamatta. Onneksi kukintoja tulee kuitenkin taas muutama enemmän kuin viime kesänä. Vilkaistaanpa, mitä tulppaanirintamalle kuuluu. Suurin osa tulppaaneista on jo kukintansa päättänyt, mutta kärhökaaripenkkiin on valikoitunut myöhäisiä tulppaaneita, jotka puolivarjoisan paikan ansiosta kukkivat myös todella pitkään.

Vanhat 'Queen of Night' -tulppaanit jaksoivat vielä tänäkin vuonna tehdä parikymmentä kukkaa. Pinkit hörselöt ovat 'Finolaa', johon olen totaalisen ihastunut. Ukkolaukatkin ovat aloittelemassa.

Tässä lähempää. Viime syksynä istutetut sipulit tekivät muhkean kokoiset kukat, toissasyksyiset hieman pienempiä. Todella kauniita kuitenkin kaikki.

Hauskasti osa "yönkuningattarista" keikkuu hirmuisen pitkässä varressa ja toiset alle polvenkorkeudella. Taustalla pihlaja on vielä komeasti kukassa.

Pienemmistä tulppaaneista toukokuussa kukkinut 'Persian Pearl' ehti laittaa aina kukkansa suppuun ennen kuin ehdin kameran kanssa paikalle. Onneksi ehdin sentään itse näkemään ne muutaman kerran avonaisinakin, vaikka sateet meinasivat pilata senkin mahdollisuuden. Nyt hyvin samannäköinen tulppaani 'Little Beauty' on kukassa. Sen kanssakin sain tosissani vahdata oikeaa hetkeä, sillä pikkuiset söpöliinithän keksivät pistää kukkansa suppuun myös silloin kun aurinko oli liian pitkään porottanut niiden hienolle hipiälle. Ja tietenkin kukat olivat saman tien kiinni myös silloin kun varjot hiipivät päälle. Eipä jäänyt päivään montaa hetkeä käydä niitä kuvailemassa! Vaikka näiden kuvaaminen olikin työn ja tuskan takana, kuuluu tämä lajike silti suosikkeihini. Sillä on nimittäin uskomaton lisääntymiskyky: 2018 istutetuista 15 sipulista on tänä keväänä noussut noin 60 kukkaa. Istutin ensin sipulit kuunliljojen sekaan, mutta eiväthän ne sieltä myöhäisinä kukkijoina näkyneet mihinkään. Viime syksynä kaivelin metsänreunapenkkiin kaikki sipulit, mitkä vain kuuliljojen seasta löysin.

Puistoatsalea 'Tarleenan' ympärillä tulppaaneita on noin viisikymmentä kappaletta, lisää löytyi kuunliljojen keskeltä entisestä paikasta.

Vähän meinasin olla myöhässä näidenkin kuvaamisessa. Kukat ovat alkaneet paahteen takia mennä suppuun ja oikeastaan koko kukintakin on jo ehtoopuolella.

Punaisesta siniseen: pikkuampiaisyrtit ja vanha saksankurjenmiekka kukkivat täsmälleen yhtä aikaa. Kurjenmiekat kukkivat vähän vaisummin tänä vuonna, sillä jaoin niitä syksyllä.

Ihmettelin tänään, miksi västäräkki alkaa mekkaloida heti kun etupihalla yrittää puuhailla kukkapenkeissä tai kuvata kasveja. Syy selvisi, kun satuin tulemaan nurkan takaa samaan aikaan kun emolintu oli mennyt pesälle. Sirkutuksesta paljastui, että pesä on kuistin katon alla ja kulkureitti pesälle menee harjatiilen kolosesta. Västäräkki oli keksinyt pesäpaikan, josta ainakaan harakat eivät pääse rosvoamaan munia. Eri asia on sitten se, onko pesäpaikan valinta talon varsinaisten asukkaiden mielestä täysin onnistunut. Kesän työlistalla on rakentaa tiaisille ja kirjosiepoille pesäpönttöjä. Listaan lisätäänkin nyt myös västäräkin pönttö.

Västäräkkiemo yritti kääntää huomioni pesästä itseensä (tolpan nokassa oleva läntti on muuten todennäköisesti räkätistä lähtöisin). Helppo oli saada linnusta kuva kun parin metrin päähän tuli keikistelemään.

Seuraavan postauksen aiheena saattaakin hyvin todennäköisesti olla viime päivien lapionheilutuksen ja kottikärryrallin tulos. Muutoksia on taas tullut, mutta enpä paljasta tämän enempää, missä nyt on kaivettu. Siihen saakka, näkemiin!