Kukkia kaks ja perhonenkin

Aurinkoinen ja ihanan lämmin viikonloppu alkaa olla ohi ja paluu arkeen odottaa. Puutarhapuuhat jäivät vähän turhan vähälle huomiolle, sillä viikonloppu täyttyi muusta ohjelmasta. Pihakierrokset on kuitenkin tehty tunnollisesti ja hyvä niin, sillä muuten olisi saattanut jäädä kevätkukkakisan voittaja selvittämättä. Myös kevään ensimmäinen kukalla ruokaileva perhonen on nyt bongattu ja kuviin ikuistettu.

Sitruunaperhonen oli ilmiselvästi ensimmäistä kertaa kevätkurjenmiekan kimpussa, sillä mesilähteen sijaintia piti hakea pidemmän aikaa.

Nyt imukärsä alkaa lähestyä oikeaa kohdetta.

Meillä oli tänään pitkäaikaisen ystäväni häät yhdistettynä pariskunnan lapsen ristiäisiin. Minulle oli varattu ihan kaksoisrooli, sillä toimin ensin vihkiseremoniassa kaasona ja heti perään ristiäisissä sylikummina. Oli vähän hassua mennä kuvaamaan ruokailevaa sitruunaperhosta hiukset juhlakuntoon laitettuina ja kasvot meikattuna, mutta pakkohan se oli kevään ensimmäinen iso päiväperhonen mennä ikuistamaan. Juhlamekko roikkui sentään vielä henkarissa emmekä edes myöhästyneet kuvaushommieni takia. Siinäpä sitä olisi ollut selitettävää, jos yksi perhonen olisi kiilannut tärkeiden seremonioiden ohi!

Aah, sieltä löytyi vatsantäytettä!

Kukkuu! Ai niin, tämä ensimmäinen kevätkurjenmiekka aukesi vasta tänään ja ylsi täten kilpailussa toiselle sijalle. Eikä tarvinnut syödä likaista puutarhahanskaa (kts. edellinen postaus) kun näkyy värin lisäksi kokonainen kukkakin!

Ensimmäiseksi ehtivät 'Golden Yellow' -krookukset, kuten moni veikkasikin. Etumatka näillä olikin melkoinen.

Eilen kävin kiikaroimassa lintuja Kuopion ja Siilinjärven väliin jäävällä Toivalan notkolla. Aluetta halkoo moottoritie. Aikaisempina vuosina vesilintuja on kerääntynyt selvästi enemmän moottoritien länsipuolelle, mutta tänä vuonna siellä on myllännyt kaivuri ja linnut olivat itäpuolella moottoritien ja Viitonen -nimisen tien välisellä alueella. Yritin viime vuonna käydä täällä kiikaroimassa lintuja, mutta olisin tarvinnut vielä paremman kaukoputken nähdäkseni linnut selvästi. Nyt kun pääsin lähemmäs, riitti jopa kamerassa zoomia sen verran, että sain linnuista tunnistettavia otoksia.

Viitonen etualalla, moottoritie kauempana ja osa joutsenista välissä. Kosteikko jatkuu pitkälle kuvan oikealle puolelle.

Saalis jäi aika laihaksi lajimäärien suhteen. Joutsenia, naurulokkeja ja kalalokkeja oli paljon ja jokunen harmaalokki. Sinisorsia ja töyhtöhyyppiäkin oli, ja mielestäni myös yksi kanadanhanhi. Pitkään kiikaroin, missä ovat muut, mutta en löytänyt. Ehkä se olikin eksynyt parvestaan ja tullut joutsenten mukana. En ollut yksin lintujen perässä, sillä Viitosen varrella oli paljon autoja ja kameran tai kiikareiden kanssa tähystelijöitä. Muutama oli kävellyt jopa pellolle aivan kosteikon lähelle kiikaroimaan. Pitkään jouduin etsimään autolle sopivaa pysäköimispaikkaa ja päädyin viimein jättämään sen vähän kauemmas. Ei kaukoputki jalustoineen niin paljoa painanut, etten olisi jaksanut muutamaa sataa metriä niiden kanssa kävellä. Kuluneella viikolla meille saapuivat myös rastaat. Heti tuli keväinen olo, kun musta- ja punakylkirastaat lurittelevat yömyöhään. Muutenkin linnut laulavat jo paljon innokkaammin kuin pari viikkoa sitten.

Joutsenia, lokkeja ja sinisorsia.

Lisää joutsenia ja lokkeja. Töyhtöhyyppiä ei ilmeisesti sitten osunut näihin kuviin ollenkaan.

Lintureissulla oli näppärä poiketa taimimyymälöissä. Kasveja en vielä ostanut, sillä jumppaohjelmastani puuttuu vielä muutaman päivän kuntoilut. Eikä myymälöihin perennoja ollut vielä tullutkaan. Ostoslistalla oli sen sijaan multaa ja amppeli karjalanneidolle. Ressukka kun on joutunut olemaan samassa valkoisessa (susirumassa) muoviamppelissa jo pari kesää. Tai ehkä kukka ei niin paljoa ole kärsinyt ruukkunsa ulkonäöstä kuin minä.

Kooltaan sopivin ei ollut ulkonäöltään ihan ykkönen, mutta aina parempi kuin se valkoinen muovihirvitys. Tätä kelpaa jo katsella ja tasaisen pohjan ansiosta amppelin voi laskea tarvittaessa maahankin. Karjalanneidon leiskuvanpunaiset versot kurkkivat mullan seasta.

Sen verran ehdin eilen kukkahommiin, että vaihdoin kasveille multia. Oli niin lämmintä, että päätin perustaa työpisteeni ulkorappuselle, johon oli paistanut koko päivän aurinko. Aloitin homman illalla viiden jälkeen ja jatkoin pari tuntia. Isompi karjalanneidoista pääsi uuteen amppeliin ja pienempi sai vähän isomman ruukun. Kaikki isoissa parvekelaatikoissa olevat pelakuut saivat osittaisen mullanvaihdon. Istutin myös hopeaputouksen taimet jo pelakuiden juurelle. Kaksi valko-violettia verenpisaraa näyttivät viime kesänä kärsivän yhteiselosta samassa ruukussa, joten erotin ne nyt erilleen toisistaan. Syksyllä on siis taas yksi ruukku lisää talvetettavien joukkoon, mutta jospa sille tilaa löytyisi. Kellarista tuotu hopeaputous alkoi myös vihertämään, joten erotin sen viime keväänä auringossa kärähtäneen sypressin juurelta omaan ruukkuunsa. Sypressi oli tarkoitus viskata menemään, mutta arvatkaa, raskinko, kun huomasin sen tehneen uutta kasvua tyviosien rungoista. Leikkasin sen kymmenen sentin tapille, kynin kaikki ruskeat ja kuivettuneet osat pois ja istutin pieneen ruukkuun. Katsotaan, lähtisikö siitä kasvamaan pallon muotoinen pikkuhavu.

Tulevatkohan kevätkukkakisassa pronssisijalle nämä patiopenkin posliinihyasintit?

Mikähän mahtaa olla tämä? Piti olla posliinihyasinttia, mutta olisikohan sittenkin kevättähti? Pronssisijaa kärkkyy tämäkin.

Ei mitalisijoilla, mutta aikamoinen mahtipiippo löytyi pensasryhmästä. Ihan toista luokkaa kuin hennot krookusen tai posliinihyasintin piipot. Tämän on pakko olla laukka 'Mount Everest'

Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Ensimmäinen nuppu!

Heleijaa, meilläkin on jo ensimmäinen nuppu näkyvillä! Kuten arvata saattaa, nuppu löytyi keltaisesta nurkasta, joka alkoi sulaa ensimmäisenä. Kullankeltainen pikkuaurinko oli siellä odottamassa kun tulin töistä kotiin. Onneksi nyt alkoi viikonloppu, niin joutaa vahtaamaan nuppujen poksahtelua. Käynnistän myös jo perinteeksi tulleen Hiidenkiven puutarhan kevätkukkakisan, vaikka tänä vuonna ennakkosuosikilla on aika selvä etumatka.

'Golden Yellow' ehti tänä vuonna esittelemään ensimmäisenä nuppua.

Ja kun toiselta puolelta katsoo, niin väriä näkyy jo kahdessa nupussa.

Ei kuitenkaan julisteta vielä kilpailua ratkaistuksi, sillä kevätkurjenmiekat ovat olleet aina hyvin vauhdikkaita kavereita ja tänään aurinkopenkissä kasvavien yksilöiden piipot tuntuivat jo lupaavan pulleilta. Jos ei viimeistään ylihuomenna ala näkyä väriä, niin minä syön likaisen puutarhahanskani!

Kisaan puskivat myös viime syksynä luumutarhaan siirretyt kevätkurjenmiekat, jotka olivat tänään paljastuneet sekä lumesta että maasta.

Takapihallakin on siis hanki painunut. Ensimmäiset pälvipaikat ovat ilmestyneet luumupuita suojaavien verkkojen sekä nuotiopaikan kivien kohdalle. Nuotiopaikan luokse istutin pystykiurunkannus 'Beth Evansia', mutta niiden kohdalla oli vielä aika paksulti lunta. Muuten nekin olisivat varmaan osallistuneet mielellään kevätkukkakisaan.

Takapihalla takanurkka on jo kokonaan sulanut. Nämä piipot taitavat kuulua tete-narsisseille.

Takanurkasta löytyi toisenkin lajin piippo. Tämä taitaa olla sininen kevättähti, jos oikein muistan sen mitä tähän istutin.

Patiopenkistä löytyi posliinihyasintin piippoja. Paikka kylpee koko päivän auringossa, joten ehkäpä tässä on myös vahva ehdokas mitalisijoille.

Jännittävä kisa on siis käynnissä. Olisi oikeastaan aika hauskaa, jos hangesta paljastuisikin yön aikana kisan kärkeen kiilaavia superyllättäjiä. Joka vuosi on nimittäin ollut joku musta hevonen tai sitten ennakkosuosikilta onkin loppunut vauhti kesken. Vauhdin hyytymistä en toki toivo, antaa palaa vaan!

Vauhdista puheenollen: kasvimaa on pian kokonaan sulanut. Kohta pääsee kaivamaan käytäviltä nurmea pois.

Tuoksuherneet ovat viihtyneet hyvin varaston viileydessä. Kuvaan tuli aika erikoinen värisävy, eivät ne oikeasti näin neonvihreitä ole.

Kuinkahan tässä malttaa mennä nukkumaan, kun puutarhassa on paljon jännittäviä tapahtumia käynnissä?

Lumesta vapautuva puutarha

Tänään oli ihan pakko kiertää puutarha pikaisesti läpi töistä tullessa. Niin paljon oli tapahtunut yhden päivän aikana. Kivikkorinne sulaa hirmuista vauhtia, sillä siihen paistaa aurinko melkein koko päivän. Olen iloinen siitä, että toistaiseksi kaikki lumesta paljastuneet kasvit ovat joko selvästi hengissä tai hyvin todennäköisesti elossa. Selkeästi menetettyjä tapauksia ei ole vielä näkynyt, toisin kuin viime keväänä, jolloin osa kasveista oli mädäntynyt niille sijoilleen.

Kivikkomehitähti 'Dark Beauty' kurkistelee virkeän näköisenä vetäytyvän lumirajan alta.

Kivikkorinteen lyhyemmältä sivulta on päivän aikana lähtenyt todella suurelta alalta lunta. Maakin on jo sulanut, joten ei tarvitse huolehtia ikivihreiden suojaamisesta auringolta.

Tarhakylmänkukka on alkanut puskea pörröisiä nuppujaan esille eivätkä talvesta kuin talvesta selviytyvät mehitähdet ja maksaruohot pettäneet taaskaan. Iloisesti hengissä porskuttavat myös arkajaloista mm. tähtilevisia ja sinilemmiö. Sinilemmiö on kasvanut kivasti kokoa näiden parin vuoden aikana. Ylläolevassa kuvassa se näkyy oikeanpuolimmaisen aitatolpan edessä; tuo isoin tummanvihreä kasvi.

Rusakot parturoivat tämän rantalaukkaneilikan syksyllä siiliksi, mutta se ei talvehtimista haitannut. Potkin sen päälle lunta, jotta nälkäiset hampaat eivät ainakaan heti käy maistelemassa lisää.

Edellisessä postauksessa ihmettelin hämähäkin näköistä sinikatanaa. Tämä toissa kesän yksilö on ainakin selvästi hengissä, samoin sen samanikäiset kaverit.

Kivikkorinteestä matka jatkuu aurinkopenkin suuntaan. Siellä onkin sitten vähän enemmän lunta. Jos en olisi käynyt jo aikaisemmin lapioimassa kevätkurjenmiekkojen kohdalta kinoksia matalammiksi, olisivat ne edelleen lumen alla. Eilen huomasin ensimmäisten puskeneen viimeisten lumenrippeiden läpi esille, tänään lumet olivat hävinneet isolta alueelta ja kevätkurjenmiekkoja löytyi hurjat määrät. Ne taitavat viihtyä aurinkopenkissä, sillä niitä on joka vuosi entistä enemmän. Jaoin niitä syksyllä takapihallekin ja tietysti korvauksena istutin aurinkopenkkiin kaksi pussillista lisää uusia lajikkeita. Niiden alue myös laajeni, sillä istutin niitä myös ison kiven takapuolelle.

Sulaminen on jo alkanut, vähän avitettuna tosin. Liekö hullun hommaa siirtää lunta metrin verran sivummalle, mutta minä halusin kurjenmiekat ja kevättähdet nopeammin esille!

Piippoja puskee sen verran paljon, että tässä kohdassa kukkii komeasti hetken päästä. Kevätkurjenmiekkojen lisäksi seassa on kahta eri kevättähteä.

Eilen oli muuten sen verran leppeä pilvipouta, jotta päätin viedä eteisen kasvit ulkoilemaan. Seinustalle pääsivät pelakuut, verenpisara, muratit ja pienet perennantaimet. Melkein tunnin kasvit ehtivät olla ulkona kun alkoikin paistaa aurinko ja piti keksiä äkkiä jotain suojaksi. Helpompi (ja kivuttomampi) olisi ollut hakea harsoa varastosta tai nostaa kasvit sisälle, mutta laiskana päätin ottaa kukkalaatikoista kuusenoksia ja asettelin niitä varjostamaan kasveja. Ja tietysti oksat piti kerätä pois kun tuli aika nostaa kasvit takaisin eteiseen.

Hyvä "pilvipouta" ulkoiluttaa kasveja... oli tosiaan! Talven yli kuivaneet kuusenoksat muuten pistelevät aika kipeästi käsiä, tiesittekös sen. Seuraavalle ulkoilukerralle haen harson jo valmiiksi.

Se eilisestä, jatketaan tämän illan kierrosta varjokujalle ja takapihalle. Varjokujalla risulintu on sulattanut aukon jalkojensa ympärille ja talon seinustaa pitkin pääsee jo hyvinkin kulkemaan. Kukkapenkkiäkin on alkanut paljastua.

Kyllä se tämäkin sivu alkaa sulaa. Kantopuutarhasta (etualalla) on jo pikkuinen siivu esillä.

Entäs takapiha sitten? Huoh... Luumupuiden luona olisi kevätkurjenmiekkoja ja krookuksia, mutta ne ovat vielä 40-senttisen hangen alla.

Sivupihallakin näyttää hyvin lumiselta. Ja tämä on siis talon eteläpuoli!

Kasvimaa sulaa tasaiseen tahtiin. Eilen huomasin, että kaksi lumesta vapautunutta lavakaulusta ovat aivan sulaneet, joten eikös tässä pääsisi jo kylvöhommiin? Syyskylvöissä ei näkynyt itämisen merkkejä ja valkosipulilaatikko oli vielä eilen ainakin pinnasta jäässä. Aidan vieressä kuukausimansikat näyttäisivät talvehtineen oikein hyvin, joten tänä kesänä pitäisi päästä herkuttelemaan kunnolla.

Mansikkarivi ei ole täysin yhtenäinen, sillä kaikki taimet eivät selvinneet toissa talvesta. Kasvatinkin aukkokohdissa sokerihernettä ja kehäkukkia.

Etunimikaimani Mama's garden -blogissa pohdiskeli äskettäin kaalikasvien kasvattamista. Kerroin jo siellä ruusukaalikokemuksiani, mutta jatkan tarinaa tässä. Jätin syksyllä yhden kasvin pystyyn, sillä halusin testata ruusukaalin pakkasenkestoa. Korjasin satoa viimeisen kerran marraskuun puolivälissä, jolloin oli ollut jo monen monta pakkasyötä eikä päivälämpötiloissakaan ollut kehumista. Ruusukaalit kuitenkin porskuttivat vielä -6 asteen pakkasessakin ilman minkäänlaista talvisuojausta kuin kasvukaudella konsanaan. Talven aikana ehdin jo unohtaa kasvimaalle jääneen testiyksilön, mutta muisti palasi, kun huomasin, mitä hangesta on ilmestynyt. Varsi on taipunut lumen painosta maata myöten, mutta lehdet olivat vihreät ja napakat. Tietääkö kukaan, voiko ruusukaalista syödä muitakin osia kuin ne pienet ruusukkeet? Oli nimittäin niin herkullisen näköisiä lehtiä, että tekisi mieli ihan maistaa.

Ruusukaali ei näemmä hätkähdä lunta eikä pakkasta. Nyt en enää yllättyisi, vaikka tämä yksilö vielä ponnahtaisi tästä pystyyn ja jatkaisi kasvuaan toista kesää.

Jos joku pohtii ruusukaalin kasvattamista, niin anna mennä vaan! Kylvä siemenet saman tien, muista suojata avomaalla hyönteisverkolla, katkaise latva elokuussa ja ala korjata keriä silloin kun ovat mielestäsi tarpeeksi suuria. Älä tuijota syksyllä lämpömittaria, vaan anna kaalien kasvaa niin pitkään kuin haluavat. Tuli lumi taikka jää, ruusukaali kiitää (vähän erästä lastenohjelmaa mukaillen)! Hyvää yötä!

Harmaata maanantaita

Kyllä alkoi lupaavasti tämä viikko: taivaalta tuprutti aamulla mitäs muutakaan kuin lunta. Onneksi se ei kestänyt kauaa ja sää on alkanut selkiintyä. Kovin on vaan harmaata edelleen, joten katsellaan mm. auringonpaisteisia kuvia eiliseltä ja talvehtijoiden nuppuja. Keltainen nurkka ja varjokujan alku talon seinän vieressä puskevat piippoja ilahduttavan reippaaseen tahtiin ja nyt krookusten ja narsissien kaveriksi on noussut muitakin lajeja.

Ensimmäiset tulppaaninpiipot löytyivät keltaisesta nurkasta. Aivan kuvan yläreunassa näkyy narsissitupas.

Varjokujan puolelta talon varjosta löytyi mukavasti helmililjan piippoja. Osa on ottanut jo syksyllä varaslähtöä. Toinen samankokoinen rypäs löytyi puolen metrin päästä.

Näyttää siltä, että keltainen nurkka onkin normaalilumisena talvena puutarhamme ensimmäisten joukossa sulavia paikkoja. Silloin, jos lunta on vähän, kukkapenkit sulavat suunnilleen samaa tahtia ja jos lunta on niin paljon, että sitä on pitänyt pudottaa talven aikana katolta vähemmäksi, keltaisella nurkalla kestää pitkään sulaa. Pitänee kuitenkin laittaa syksyä varten muistiin, että siellä olisi potentiaalinen paikka aikaisille kevätkukkijoille. Muitakin paikkoja niille toki löytyisi.

Takanurkka on poikkeuksetta ensimmäisenä lumesta vapautuvia paikkoja.

Joka ikinen kevät olen pohtinut, miksen ole muistanut istuttaa syksyllä takanurkkaan aikaisia kevätkukkijoita. Vaikka nurkkaus ei näykään sisälle mistään ikkunasta, sillä maa viettää alaspäin ja lumikinokset peittävät lopun näkyvyyden, niin keväällä tulee kuitenkin kuljettua ympäri pihaa etsimässä kasveista elonmerkkejä. Kukkijat eivät siis menisi hukkaan ja olisivat vielä ensimmäisten perhosten ja kimalaisten ilonakin. Isoin riesa ovat vain rusakot, joiden reitti kulkee heti tuosta kuusien alta, mutta nehän saa estettyä verkoilla. Viime kesänä aloitin korjaamaan kukkapuutosta istuttamalla takanurkkaan kevättähtiä, mutta ne eivät ole vielä nousseet. En kyllä muista tarkalleen, mihin kohtaan niitä kaivoin. Ehkä ne ovatkin vielä lumen alla. Joka tapauksessa laitetaan muistiin, että tänne mahtuisi paljon enemmänkin kukintaa.

Patiopenkistä paljastuu jättiverbenoiden ja päivänkakkaroiden roippeita. Jossain välissä pitäisi olla myös posliinihyasinttia, joita siirsin varjokujalta vesimyyrän takia tänne.

Parin metrin päässä on alkanut sulaa toinen potentiaalinen kevätkukkijoiden paikka. Pikkusipulit eivät varmasti häiritsisi kärhöjä, jotka peittäisivät aikanaan sipulikukkien lakastuvat lehdet alleen.

Aurinkopenkki on vielä paksun lumikinoksen alla. Aivan aidan vieressä sen sijaan on jo sulaa maata, joten periaatteessa sinnekin voisi upottaa jotain matalia kevätkukkijoita, kuten scilloja tai kevättähtiä. Ne näkyisivät aidan ali kadun puolelle, sillä kivikkorinteessä lunta on enää ohuelti.

Aurinkopenkin aidan alla on kaistale sulaa maata.

Kivikkorinteessä on paljon ikivihreitä, jotka ovat jo paljastuneet lumesta. Sinilemmiö, mehitähdet, kangasajuruoho, kelta-, valko- ja lyydianmaksaruohot sekä sammalleimut ovat talvehtineet hyvin. Suurin osa kasveista on kuitenkin vielä lumen peitossa ja joka päivä on uusi pieni jännitysnäytelmä seurata, mitä hangesta paljastuu. Yleensä tunnistan hyvin kasvit, joita olen sinne istuttanut, mutta eilen muisti pätki sen verran, että piti kaksi kertaa miettiä, mikä mahtaa olla seuraavan kuvan "hämähäkki".

Todennäköisesti tämä musta rumilus on sinikatana 'Alba'. Jännityksellä odotan, alkaako pian näkyä elonmerkkejä vai onko tämä menetetty tapaus.

Sisälläkin tapahtuu koko ajan kaikkea uutta. Uusia taimia ei ole ilmestynyt kylvöruukuista pitkään aikaan, sillä en ole kylvänytkään melkein pariin viikkoon mitään. Muissa ruukuissa sen sijaan on tapahtumia kerrakseen.

Selleriruukkuun oli eksynyt lehtosinilatva. Taidan nyppäistä tämän kompostiin, sillä lehtosinilatvat ovat kasvaneet omissakin ruukuissaan hyvin.

Eteisessä talvehtineet pelakuut alkavat nuppuilla.

Latvoin verenpisaraa joku aika sitten. Haaroittumisen sijaan yksi latva tekikin kukkanuput.

Mukavaa viikkoa!

Kevään merkkejä

Eilisen päivän takatalvea lupaillut myräkkä kuihtui yöllä ja tämä päivä onkin ollut varsin keväinen. Lumensyvyys on taas laskusuuntainen ja peipot visertelevät iloisesti. Peipot ovat saapuneet ajallaan, mutta ihmettelen, missä mustarastaat oikein viipyvät. Yleensä ensimmäiset mustarastaat saapuvat meille maaliskuun lopussa tai viimeistään huhtikuun alussa, mutta tänä keväänä en ole nähnyt saati kuullut yhtään huiluniekkaa ja se jos mikä on eriskummallista. Jopa kevään ensimmäinen perhonen ehti ennen niitä. Yhden perhosen näin jo pari viikkoa sitten, mutta sitä ei lasketa, sillä se lepatteli naapurin autotallissa. Tänään lapset löysivät hiekkalelujensa seasta pienehkön perhosen, joka oli vieläpä elossa. Kovin oli vain ressukka kohmeisen oloinen.

Koivutyttöperhonen on hänen nimensä. Kuvauksen jälkeen siirsimme hänet turvaan halkopinon päälle.

Netti tiesi kertoa, että koivutyttöperhonen talvehtii kotelona. Se kuoriutuu aikaisin keväällä ja onkin yleensä kevään ensimmäisiä perhosia. Se viihtyy avoimissa koivuvaltaisissa metsiköissä ja puutarhoissa ja on yleinen koko Suomessa. Ympärilleen kun katsoo, niin voi vain ihmetellä, mitä perhonen kuvittelee löytävän täältä ravinnokseen. Lunta on edelleen sen verran paljon, että puutarhassa kiertelijä voi hyvinkin saada saappaantäydeltä märkää sohjoa varpailleen ja vaikka piippoja olisikin työntymässä esiin mullasta, eivät ne näe aurinkoa vielä pitkään aikaan.

Takapihalta kinokset ovat vajuneet aika tasaisesti, ainoastaan talon seinustalla ja metsän reunassa kuusien alla on kapeat sulat väylät.

Kevätkurjenmiekkojen päällä (ison kiven oikealla puolella) on edelleen kymmenisen senttiä lunta. Ilman lapiointia sitä olisi 30-40cm. Enempää en uskalla lapioida, sillä ei olisi ensimmäinen kerta kun piipot puskevat viimeisten lumien läpi. Silloin harmittaisi ja kovasti, jos huomaisi puolikkaita piippoja lunta lapioidessaan.

Keltaista nurkkaa on paljastunut kukkapenkeistä eniten ja siellä nähdäänkin varmasti tämän vuoden ensimmäiset kukat. Krookuksia puskee esille saman tien kun lumiraja on vetäytynyt niiden päältä.

Kasvimaa yksi kasvulava on paljastunut jo kokonaan, muiden päällä on vielä ohuelti lunta. Autotallin seinän ja kasvulavojen välissä ei ole enää yhtään lunta ja maakin on alkanut sulaa hyvin. Todella märkää se vielä vain on, joten pitää odottaa hetki ennen kaivuuhommien aloittamista. Urakka on varmasti ihan tarpeeksi raskas, vaikka maa olisi kuivahtanutkin.

Kylvin viime kesänä yhden kasvulavan nurkkaan harjaneilikkaa. Siemenet ehtivät itää hyvin syksyn aikana ja ensimmäiset taimet ovat paljastuneet nyt lumen alta. Jokohan nämä kukkisivat tänä kesänä?

Kivikkorinteessä sinilemmiö on talvehtinut taas oikein hyvin. Peittelin sen vielä lumella, jotta aurinko ei kuivata sitä.

Syksyllä hankittu lajikenimetön kookkaita ruusukkeita tekevä kattomehitähti on myös talvehtinut hyvin.

Viimeiset kellarin asukkaat pääsivät tänään varaston puolelle. Varastossa oli aamulla lämpömittarin mukaan seitsemän astetta lämmintä, joten  sen lisäksi että kasvit pääsivät valoisampaan, ne pääsivät myös lämpimämpään. Kellarin lämpötila oli nimittäin vain neljä astetta. Viileässä varastossa kasvit eivät innostu hirmuiseen pituuskasvuun ja ne voi viedä myös heti ulkoilemaan, kun vain enimmät lumet sulavat varaston ulkopuolelta. Viime vuonna tämä taktiikka toimi hyvin ja kun kasvit eivät olleet kunnolla lehdessä ensimmäisen ulkoilupäivän koittaessa, niitä ei tarvinnut myöskään suojata samalla lailla tuulelta ja auringon poltteelta kuin sisätiloissa esikasvatettuja kasveja.

Kellarissa oli vielä kaksi hortensiaa, syyssyrikkä ja neljä kärhöä. Syyssyrikän ja kärhöjen valkoiset versot alkavat vihertyä pian nyt kun saavat edes vähän valoa. Hortensia on yllättävän vihreä siihen nähden, että aloitti kasvunsa pimeässä kellarissa.

Minusta oli jännä huomata, että viime kesänä saamani valkokukkainen hortensia heräsi jo hyvissä ajoin keskellä talvea kun taas monta vuotta vanha vaaleanpunakukkainen (happamassa sininen) yksilö on vasta nyt hiljalleen pullistamassa silmujaan. Ensimmäisinä vuosina myös vaaleanpunainen yksilö heräsi paljon aikaisemmin. Ilmiselvästi ruukkukasvitkin siis sopeutuvat talvetusolosuhteisiin ja tietävät, milloin on hyvä hetki lähteä kasvuun talven jälkeen.

Viisi päivää sitten toin gladioluksen mukulat kellarista sisälle ja laitoin ne astiaan, jossa oli vajaan sentin verran vettä pohjalla. Tänään kahta vaille kaikissa oli jo hyvät juurenalut ja ne sai ruukutettua.

Huomasin keskiviikkoiltana parin päivän mainoksia selaillessani, että torstaina saksanmarkettiin tulisi myyntiin mukuloita, sipuleita ja juurakoita. Mikä onni, että juuri silloin minulla oli aikaa poiketa ennen töihin menoa siellä katsastamassa tarjontaa. Kuukauden kunto-ohjelmani ei ole ihan vielä päätöksessä, mutta olen saanut puserrettua sen verran ylimääräisiä toistoja, että bonuksia oli kertynyt muutama euro. Hyvä niin, sillä muuten olisin saanut unohtaa nämä ihanuudet, mitkä sieltä täpötäysien laarien seasta pengoin.

Isoinkarvillea on itselleni aivan uusi tuttavuus. Liljat ja gladiolukset sentään ovat tuttuja, vaikka juuri näitä lajikkeita en ole ennen kasvattanut.

Isoinkarvillean juuripötkylöistä ei uskoisi, että niistä voisi kasvaa yhtään mitään. Lapsetkin kommentoivat, että näyttävät ihan mustilta miniporkkanoilta. No, kaikki mukulat ja pötkylät on nyt kuitenkin ruukutettu ja seuraavana vain odotellaan, milloin mullan pinnalla alkaa näkyä elonmerkkejä. Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta nyt tätä postausta viimeistellessäni alkoi sataa räntää. Vein aamulla tuoksuherneeni pihalle, mutta saa nähdä, uskallanko jättää niitä vielä ulos yöksi. Ehkä käynkin kiikuttamassa ne kärhöjen ja muiden seuraksi ulkovarastoon, niin ei tarvitse jännittää. Tai sitten jätän ne ulos, kun ei kerta Kottikärryn kääntöpiirin Päivinkään tuoksuherneille käynyt kuinkaan, vaikka pakkasta oli -7 astetta. Siemeniä jäi vielä yllin kyllin uusintakylvöä varten, jos ensimmäisille taimille käy hullusti. Katsotaan, kuinka (hullun) rohkeaksi tässä uskaltaa heittäytyä. Mukavaa lauantai-iltaa!