lauantai 5. toukokuuta 2018

Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu...

Monta päivää on ollut niin kylmää ja sateista, ettei pihalla ole tapahtunut juuri mitään. Yhtenä päivänä aloittelin lavakaulusten laittoa kasvimaalle ja tänään urakka jatkui. Kottikärryn rengas oli talven aikana tyhjentynyt jonkin verran eikä sitä nyt kesken hommien aleta täyttelemään. Kyllähän se hiekan kärrääminen pehmeässä maassa hieman tyhjenneelläkin renkaalla onnistuu... no, raskasta oli ja kesken jäi.

Juuri kun koko kasvimaa alkoi tympiä viimeisen päälle, niin käki alkoi kukkua. Tuli heti kesäinen olo. Myös tontin rajan ulkopuolella pilkahtanut sinilila kukkanen piristi. Monessa blogissa on ollut nyt valkotäpläimikkä, mutta meidän kukkija lienee se luonnonvarainen (lehto)imikkä. Lajimääritystä saa tarkentaa, jos jollain on tietoa. Näitä oli sen verran paljon tuolla, että ajattelin pienen alun napata kasvimaan takareunalle valkovuokkojen ja leinikkien kaveriksi.

Vaikka kasvimaalla on maa selkeästi keventynyt alkutilanteesta, löytyy sieltä silti sinistä savea isoina möykkyinä. Niitä olen pilkkonut mahdollisimman pieneksi ja ripotellut hiekkaisempiin kohtiin.

Kasvipenkkien rajat tehtiin alunperin silmämääräisesti sinne päin, samoin kuin kasvimaan edessä oleva kärhökaari-penkki. Molemmat vinksottivat hieman eri suuntiin keskenään. Yhtälö meni aivan sekaisin, kun yritin sommitella lavakauluksia entisten kasvipenkkien kohdille, joten pieniä muutoksia piti tehdä. Etupihalta kärhökaaren läpi katsottuna käytävä jatkui ennen ihan takalaitaan asti, mutta lyhensin sitä tekemällä takaosaan lavakauluksilla pidemmän penkin, jotta ei tarvitsisi kaivaa ihan joka kohtaa uusiksi ja olisi lyhyempi matka suoristettavana. Kasvimaan etuosassa on tuoksuvatun oksista punottu kohopenkki, jossa kasvaa tänä vuonna valkosipulia. Korjaan sen varmaan syksyllä samaan linjaan kärhökaaren ja keskimmäisen penkin kanssa. Penkki on sen vuoksi reilusti isompi kuin muut penkit, sillä sen kohdalla oli kasvimaan parasta multaa eikä juuri yhtään savea.
Harson alla on perinteiseen malliin tehty penkki, johon kylvin tänään porkkanaa ja pinaattia. Kaaren alle on tulossa betonilaattoja lisää, kunhan ne vapautuvat halkopinon alta.
Tällä sivulla ainoastaan tumma lavakaulus on kunnolla paikoillaan. Kahden vaalean väliin isäntä saa kehitellä reunat, samoin kuin keskelle kasvimaata kahden lavakauluksen väliin (niitäkään ei ole vielä aseteltu paikoilleen). Nurmen ja lavakaulusten välin täytän hiekalla.
Kasvimaan takalaidassa on savisin maa. Sen lisäksi se on varjoinen kesäaikaan, kun puissa on lehdet. Saksankirveli ja ruohosipuli ovat kuitenkin viihtyneet siellä, joten istutin ne takaisin omille paikoilleen sen jälkeen, kun olin saanut niille lavakauluksen aseteltua ja täytettyä. Kasvimaan takareunassa on myös tuoksuvatuista punotut aita ja kaksi avokompostikasaa. Toiseen pelastin viime kesänä koivun juurelta raparperin ja aidan vieressä olevassa on viimevuotiset kitkentäjätteet. Yhden vuoden kokemuksella voin suositella tuoksuvatusta punottuja rakenteita; säilyivät talvenkin yli muuttumattomina.

Takareunassa kaivataan lisää multaa ja hiekkaa. Kuvan etuosassa iso kivi, joka oli osasyynä kasvipenkkien uudelleen sijoitteluun. Tumman lavakauluksen vierellä on maa-artisokat, jotka jäävät ilman lavakaulusta.
Kauppareissulla tein myös siemenostoksia. Vanhat salaatinsiemenet eivät näytä itävän ollenkaan, joten ostin uusia. Heräteostoksiinkin sorruin: ostin paria erilaista tomaattilajiketta äidilleni ja koristekaalin siemensekoituksen itselleni. Koskaan en ole minkäänlaista kaalia kasvattanut ja nytkin pitää googlettaa kasvatusohjeita. Sen tiedän, että ovat ilmeisesti oikeita tuholaismagneetteja. Saa nähdä, mitä tästä tulee. Mutta jos ihan pieleen menee, niin eipä ollut iso rahallinen investointikaan: siemenet maksoivat nimittäin 10 senttiä pussi.
Vaihtelua ruokapöytään.
Paikallisen halpakaupan löytö.
 Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Käänsin tänään kasvimaata ja tuli mieleen, että postauksenkin voisi kasvimaasta tehdä :) Savea meilläkin, mutta paljon on tilanne parantunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kai teet postauksen! Savimaan ongelmat ja erityisesti niiden ratkaisu kiinnostaa minua, kun olen tapellut samojen asioiden kanssa viime vuodet. Nämä lavakauluspenkit varmaan pikkuisen taas edistävät kasvuolosuhteita, kun saa nostettua kasvit lähemmäs aurinkoa ja kauemmas kylmästä pohjamaasta. Tervetuloa lukijaksi :)

      Poista
  2. Hiekkamultamaan asukkaana nuo saven haasteet on kokematon paikka. Siinä on hyvät ja huonot puolet. Aina joka olosuhteissa maata voi parantaa eri konstein. Meillä kosteus painuu heti maaperän syvyyksiin, eli kastelu ja ravinteiden huuhtoutuminen on se haaste. Iloa viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon riippuu kesän säistä, että minkälaisessa maassa kasvit parhaiten kasvavat. Meillä on etupihan aurinkopenkissä hiekkamultaa ja viime kesän sateissa siellä kasvit kasvoivat ennätyksellisen komeiksi, kun taas kasvimaalla kaikki kitui märkyydessä ja kylmyydessä. Kiitos, sinulle aurinkoista sunnuntaita!

      Poista
  3. Hyvin oot päässy jo puutarhatöiren makuhun. Kasvimaahan olis kans tänävuanna tarkootus panostaa. Oon jo yllättäny itteni ja kylyväny porkkanat, jokka useen oon kylyväny vasta juhannusviikolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Siitä se alkaa :) Porkkanan aikaiseen kylvöön motivoi minua paljon se, ettei täällä päin ainakaan saa kaupoista enää kotimaista porkkanaa ollenkaan.

      Poista
  4. Hyvänkokoinen kasvimaa ja ihanat punotut reunat. Kuulin myös eilen käen kukkuvan, se oli kiva yllätys. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Löysin vasta blogisi ja lueskelin kaikki julkaisut läpi. Sain niin paljon ideoita, että saa nähdä mitä ehtii tänä keväänä ja kesänä toteuttaa! Noista tuoksuvattupunoksista olisi muuten mukava nähdä lähikuvia =)

    En ollut tajunnut, että porkkanaa voi kylvää näin aikaisin! Voisinpa kokeilla itsekin, kun nyt on toista kesää lavakaulukset käytössä ja niistä jo lumet sulaneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onpa mukava kuulla. Kiitos kauniista sanoistasi :) Tuoksuvattupunoksia on tulossa lähiaikoina lisää ja ajattelinkin niistä tehdä postauksen. Ajattelin, että jos porkkanan kerta voi kylvää jo syksyllä, niin miksei myös keväällä heti kun lumet sulavat. Meidän kasvimaa muuttuu kertaheitolla puolivarjoisasta varjoisaksi, kun puihin tulevat lehdet, joten nopeuttaa sadon saamista kummasti, jos edes jotain voi kylvää mahdollisimman aikaisin keväällä. Tervetuloa lukijaksi!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!