tiistai 22. toukokuuta 2018

Kultareunus


Mielessäni olen ajatellut keskentekoisen luumutarhamme pastellisävyjen täyttämäksi hattarapilveksi. Sinne on jo istutettu luumupuut, belliksiä, mantsuriankärhö, pinkkiä ja valko-lilaa kurjenpolvea sekä japaninakileijaa. Taustalla lainehtii sininen lemmikkimeri. Luumutarhaan jäävät aukkopaikat täytän tänä vuonna tuoksumiekkaliljalla, vaaleanpunaisilla ja valkoisilla leijonankidoilla sekä liiloilla koreatörmäkukilla. Sitten siellä piti  olla aivan ihania, valko-pinkkejä 'Peppermint Stick' -tulppaaneja. Auts. Siinä meni vaaleanpunainen hattara, kun kaikki 15 tulppaania ovatkin räikeän kelta-oransseja.
Eilen oli tuulinen päivä.
Mieli teki kaivaa kaikki samantien ylös ja siirtää takanurkkaan pensashanhikkien ja tetenarsissien kaveriksi, mutta ehkä maltan odottaa kukinnan loppuun. Jospa nämä yhtäkkiä muistaisivat olevansa valko-pinkkejä. Jokaisella pilvellä on kultareunus, ehkä tässä on sitten sellainen.
Tämän sateenkaaren näen olohuoneen sohvalta.
Onneksi olohuoneen ikkunasta näkyy myös ihanat kukintaansa aloittelevat 'Thalia' -orkideanarsissit ja kaksi viimeistä 'Exotic Emperor' -tulppaania. 'Thalian' kukintaa onkin luvassa pitkän aikaa, sillä vasta ensimmäinen ryhmä on kukassa. Loput ovat varjoisammassa ja nousivat pari viikkoa näitä myöhemmin.
'Thalian' kukinta aluillaan.
Aurinkopenkissä helmililjat ovat parhaimmillaan. Pisara-penkissä lasten hiekkalaatikon luona 'Fanal'-jaloangervot ovat nousseet. Nuoret lehdet oikein leimuavat, kun auringonvalo osuu niihin. Kontrasti vihreän nurmen kanssa on parhaimmillaan huikea.
Helmililjamättäät peittyvät kukinnan jälkeen ritarinkannusten ja siperiankurjenmiekkojen väliin.
Jaloangervo 'Fanal' upeimmillaan.
'Fanal' on tummalehtisin omista jaloangervoistani. Lehtien väri tulee edukseen sekä nurmikkoa että lasten leikkipaikan hiekkaa vasten.
 Kesäistä alkanutta viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Oi, onpa komea tuo ´Fanal`! Minkä värinen kukka siihen tulee?

    Ymmärrän tulppaaniharmistuksesi niin täysin. Eilen juuri poistin keltaisia narsisseja valkoisten joukosta sipuleineen päivineen. Tarkoitus oli, että kaikki on valkoisia. Ensi syksynä sitten lisää niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Fanal' on tummanpunainen. Kukinnot jäävät suht mataliksi ja kapoisiksi, mutta korvaa puutteet kukinnan näyttävyydessä lehdistöllään. Kukkivia sipulikasveja olen itsekin aina välillä siirrellyt. Joskus ei vaan kukinta-aika sovi ympärillä oleviin tai sitten väri on väärä. Sateenkaarillekin on paikkansa, mutta ei minun pastelliunelmassani!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!